Tästä ei tule yhtään mitään

Auttakaa. Tappakaa mut.

Nyt on sitten tullut oikein kunnolla kerättyä sitä läskiä. Ihan tosissaan. Voidaan puhua jo reilusta neljästä kilosta. Koska oon vaan syöny. On tullut oksenneltua myös, mutta lähinnä syötyä. Hillaria, leipää varsikin. Koska oon idiootti ja antanut itselleni anteeksi sen, että oon syöny. Ajatellut, ettei se yksi päivä haittaa, Mutta kun nyt siitä on tullut melkeinpä jokapäiväistä. Maha huutaa hoosiannaa harva se päivä, mikä johtaa tietenkin siihen, että taas on maha kipee ja täynnä ilmaa koko ajan. Mun ei olis ikinä pitänyt ryhtyä "parantumaan". Miten mä saatoinkaan kuvitella, että voisin olla normaali? Että mun ei tarvitse laskea kaloreita (melkein 2 viikkoa ilman laskemista!), saada miinuskaloreita, tuntea nälkää 24/7. Miten, miten mä voin olla näin helevetin idiootti??!! En mä osaa syödä normaalisti, mä en voi olla rento syömisen suhteen. Mä en hallitse hiilaria. Nyt pitäis taas kerran vetää ne ihan minimiin ja kärsiä monen päivän vieroitusoireet. VITTU Se vitun mieskin vaan kehuu kun oon muka niin söpö ja näytän hyvältä. Aloin jo melkein uskoa. Tuntui jopa kivalta kun sh-polilla sanottiin, ettei sais enää paino mennä alemmas. Tuntui siltä, että mä saan syödä. Hetken tuntui siltä, että hyvä tästä tulee. Mutta ei tule. Ei todellakaan.

Piti mennä Kelaan tänään jonottamaan kun olen niin typerä, etten oo sitäkään saanut hoidettua ja nyt on tosissaan rahat loppu. Mahaan vaan sattuu niin perkeleesti ja tuntuu vitun krapulaiselta. Eilenkin piti sit vetää vituiksi kaikki, olin jo kertaalleen syönyt ja oksentanut. Melkein nukahdin jo yhdeksän aikaan, mutta J tuli käymään, olin niin väsynyt, että jäin kotiin, en saanutkaan unta, söin. Ja jatkoin syömistä. Ja jatkoin lisää. Varmaan vähintäänkin kolmen päivän verran energiaa. Ja ei, en oksentanut. Koska en vaan jaksanut ja se on niin raskasta. Vajosin vaan lattialle itkemään kun mä en saatana enää jaksa tätä. Liikuntasuunnitelmat oli eilen vielä kovat, nyt tuntuu enemmänkin siltä, että haluaisin kaikkein eniten vaan lopettaa syömisen. Jääkaappi vaan on aivan täynnä kasviksia, jotka menee huonoksi. Salaattikin on ollut siellä vaikka kuinka kauan kun on tullut vedettyä kaikkea muuta naamaan. Melkein tosissani taas harkitsin itseni puukottamista. Ihan kunnolla tohon keskivartaloon. Sen luulis aiheuttavan sen verran vahinkoa, että joutuisin sairaalaan ja voisin olla syömättä. Tai ainakin syödä vähemmän. Kyllä, tiedän, vitun hullua. Hyvin mahdollisesti aiheuttaisin jotain pysyvää vahinkoa mahaan  ja suolistoon, vatsanpeitteisiin ja lihaksiin. Vaan sen takia, että mun ei tarvitsisi miettiä syömistä näin paljon. Etten jatkaisi tätä lihomista.

Keho tosin antoi merkkejä paremmasta voinnista tossa viime viikolla. Nimittäin kuukautisten muodosssa. Viimeksi joutunut niistä kärsimään tammikuussa joten tuli pikkusena yllärinä. Ja vitutti. Se on niin inhottavaa. Ja aiheutti järjetöntä ruoanhimoa ja unettomuutta. Että vitun kiva kun voin paremmin. Mitä paremmin mä voin fyysisesti, sen huonommin menee henkisesti. Mun on niin paljon helpompi olla itseni kanssa kun on nälkä, heikottaa, sydän hakkaa ja väsyttää. Keho ei reagoi enää niin voimakkaasti syömiseen, ei oo ollut niin usein nälkä, päässä ei heitä aina kun nousee ylös. Mutta nyt mä haluan vaan kuolla. Haluan hakata itteni. Hypätä mereen. Ihan mitä vaan.

Mä en vaan pääse yli siitä kuinka typerä mä olen. Miksen mä ole jo oppinut, etten mä voi syödä? Jos vetäisin vaan nesteitä tänään, mahakin sais lepoa. Pakko vaan mennä joogaan. Ja edelleen sinne Kelaan. Vaatteitakin pitäis pestä jos aikoo ihmisten ilmoille mennä. Juokseminen olis kans hyvä. Tai pyöräily. Normisti listaisin tähän ruoanlaiton, mutta hyi saatana kuinka ällöttää koko ajatus. Tää kämppäkin on helvetin saastainen taas.

Herranjumala kuinka huono olo... Maha pömpöttää ja tuntuu täydeltä. Oksettaa, mutta ei siitä tule mitään. Tungin jo sormet kurkkuun, mutta ei tunnu missään. Vittu.

Idiootti

Inhoan tätä. Inhoan itteäni, idioottimaisia ajatuksiani, mun elämää. Tää on niin vitun hirveää paskaa, voi vittu oikeesti.

Söin eilen saatana yli 2000 kaloria ! Hyi perse. Illalla jo lähti pakkomielteiset liikuntasuunnitelmat käyntiin. Vaikka eilen olin jo aivan järkyttävän väsynyt ja yöunet oli aika huonot, mikä on selvä merkki siitä, et pitää levätä. Melkein  jo päätin, etten syö tänään mitään, koska jos en liiku en saa syödä. Vetäsin kyllä nyt aamupuuron, sen aikaansaaminen vaati soiton terapeutille. Eli pakko nyt jotain tehdä. Meinasin mennä juoksemaan, haluaisinkin, koska se on kivaa. Mutta nyt olis oikeesti järkevää ottaa hitaammin. Eli voisin mennä lainaamaan siskon koiraa ja vaan rauhallisesti kävellä sen kanssa. Laitoin siskolle äsken viestiä asiasta, mut se on töissä enkä tiedä koska se huomaa sen. Tää odottaminen on perseestä, kohta vittu lähden sinne juoksemaan, ihan vaan vittuillakseni ittelleni. Vittu oon tyhmä. Voi saatana. Ja perjantaina meen syömään sinne sh-polille ja mut punnitaan niin tietenkin pitää laihduttaa sitä varten. Vittu oon TYHMÄ.

Meni muuten täysin perseelleen se sunnuntaikin. Heti kun ruvettiin siellä vanhempien luona syömään, tartuin ensimmäisenä leipään ja ei siinä ollut enää mitään mahdollisuuksia muuhun kuin ahmimiseen ja äkkiä kotiin oksentamaan. Mikä oli taas sitten vitun vaikeaa. Nyt uskon, ettei mun oksennusvaikeudet ole niinkään kiinni refleksistä vaan yksinkertaisesti siitä, että miten keho on saanut ravintoa edellisinä päivinä. Ei toki ole ihmekään, ettei jaksa oksentaa jos edellisenä päivänä ei sisälle jää paljon mitään. Onhan oksentaminen nyt niin täysin järjenvastaista touhua ja helvetin rankkaa keholle. Kiva vaan kun piti nyt tämä tajuta, koska nyt haaveilen oksentamisesta vaan enemmän kun voin ajatella, että kun tankkaan muutaman päivän vähän enemmän, voin onnellisena viettää päivän pää pöntössä. VOI JUMALAUTA KUINKA MÄ OLEN TYHMÄ.

Vitun vaikee elämä

Paha mieli. Ahdistaa. Haluun kuolla. Se soi taas päässä.

J on vitun ihana. Oon ollu sille hiton rehellinen ja suhtautuu kaikkeen ihan saakelin hyvin. En tajua. En oikeesti tajua sitä. Miten onkin kohdalle osunut tollanen ihminen?! Se on niin huomaavainen ja rehellinen. Mä pystyn olemaan melko lailla oma itteni. En toki ihan täysin, mut paljon enemmän kuin olisin ikinä voinu kuvitella. Eli sen suhteen pitäis mennä ihan saatanan hyvin. Perjantaina juotiin vähän viiniä ja mä pystyin olemaan muka ihan ok kaloreiden suhteen. Syötiinkin siinä ruissipsejä ja yöllä vielä jumalauta ranskalaisia ja leipää. Muutenkin 2 edellistä päivää meni törkeillä kaloreilla. En vaan ymmärrä miten se syöminen ei meinaa auttaa nälkään. Kun vaikka kuinka vedän ruokaa naamaan, silti tekee mieli lisää ja on ihan oikea nälkä.

Torstaina olin sh-polilla ja se oli mulle lupa syödä. Vaikka se ahdistaa ja hävettää ja itkettää pelkkä ajatus mennä sinne syömään ensi perjantaina. Hyi perse. Silloin otetaan myös paino ja taas se tarkoittaa mulle sitä, että on pakko laihduttaa sitä varten. Eli kolme päivää meni isommilla kaloreilla ja oikein uhoavalla motivaatiolla, että minähän pääsen tästä syömishäiriöstä eroon. Juu, vitun loistavasti menikin sit eilinen. Olin taas yötä Jn luona. Nukuttiin aika pitkään ja syötiin aamupalaksi jäätelöä. Mikä oli tietenkin virhe, jäätelösessiot on himottanut muutenkin jo monta päivää ja sen pienen määrän jälkeen vasta heräsikin niin hirvee himo siihen, että oksat pois. Silti söin sen luona vielä leipää ja vitusti juustoa. Heti kun pääsin viiden aikaan kotiin kun se meni kaverille saunomaan, lähdin kauppaan ja kotiin sessioimaan. Ja voi kuinka se syöminen tuntui hyvältä. En käsitä miten mulla voi olla koko ajan jotenkin aliravittu olo, ruoka tuntuu niin ihanalta ja rauhallisesta syömisestä ei tule mitään. Perjantaina vetelin kukkakaalta niin hirveessä paniikissa, että puraisin haarukkaa ja hampaasta lähti jumalauta pala. Että vitun kiva juttu. Silti vedin 2 kierrosta oksentelua eilen. Vähän pelästyin kuinka ihanaa se oli. Ja kuinka helposti se tuli. On ihan varma, että kestää kauan ja vaikeaa tulee olemaan, mut jumalauta kun tuli sellainen aivan nostalginen fiilis. Oksentaminen tuntui samalta kuin joskus kauan sitten kun se oli uutta ja jännää ja pelkästään kiva asia. Vähän pelottavaa. Luulin jo, että suurin viehätys siitä olis kadonnut ihan senkin takia, että se on ollut niin vaikeaa viime kertoina.

Kohta lähden taas vanhempien luo kattelemaan kun koirat riehuu ja syömään ruokaa, jonka kaloreita ei voi laskea. En laskenut aamupalaakaan ja oon varma, että siinä oli aivan liikaa kaloreita ja inhoan itteäni. Enkä todellakaan voi ajatella oksentamista tänään, sovittiin jo Jn kanssa pyörälenkistä kun tuun kotiin. Tuntuu jo tarpeeksi pahalta kun suoraan valehtelin sille eilisestä. Oksentamisesta en voi sille kertoa. Se on liian ällöttävää ja häpeällistä touhua. Nyt vaan taas vähän verenpurkaumia silmien ympärillä. Pelottaa, että äiti tai joku kysyy niistä. Eilen pahimmassa oksennusväsymyksessä tuntui taas, että haluan vaan sanoa suoraan kaikille kuinka vitun oksettava paskaläjä oon. Sitten taas hetken päästä kun ehdin vähän toipua, tuntuu erittäin typerältä idealta kertoa ihmisille tästä puuhasta.

Oksettaa. Ihan pelkkä ahdistus, mutta myös se liian iso aamupala. Tää on liian vaikeeta. En haluais ajatella mitään. Liikunta pyörii kans päässä, mut nukkumisesta taas huomaa, et nyt pitää ottaa rauhallisemmin. Eli pakko pitää syöminen hanskassa.

Äääääää. Vittu.

Elämä on liikaa, en jaksa

Nyt on sit menty alaspäin ja kovaa. Ei painon suhteen tokikaan (läskipaskaläjä) vaan yleisesti tuntuu, että sekoan. Perjantaista se lähti, kaveri ei tullutkaan kahville, sh-poli peruuntui ja olin kotona kaikkien herkkujen kanssa. Olin vielä koko päivän ihan tosissani harkinnut niinkin hullua vaihtoehtoa kuin oksentamattomuutta. Että söisin jonkin verran, eikä mun tarvitsisi oksentaa. Loput voi syöttää vaikka siskolle, sille kelpaa aina ja helposti veisin vartin pyörämatkan päähän herkut pois. Siinäkin vaiheessa kun kaveri perui, mietin kuinka helppoa olisi hankkiutua kaikesta eroon pistämättä yhtään murenaa omaan suuhun. Mutta kun... Olin muutenkin jo hermostunut ja ahdistunut pelkästään sen takia että oli sosiaalisuutta tiedossa. Pelkästään niiden herkkujen takia. Pelkästään Jn takia. Ja siinä oli pari edellistä yötä mennyt aika huonolla unella. Siinäpä sitten kuitenkin kutsuin vanhemmat kahville. Ne on kärttäneet kahvikutsua siitä lähtien kun muutin. Kun soitin äitille, se oli juurikin sen siskon  luona ja tietenkin siskokin halus osansa. Joten lopulta mentiin siskon luo, vanhemmat haki mut ja herkut ja mulla meni todella pahasti hermo. Mä halusin vaan syöttää osan muille, vaikka hamstrasinkin hyvän osan itselleni oksennettavaksi (ahnesikapossu). Sit saikin odotella ja mennä muualle ja mä olin aivan helvetin väsynyt. Ei oo pitkään aikaan ollut pinna niin kireellä. Meinasin ruveta huutamaan kun ne söi, miksi pitää ahmia ja mässyttää ja ryystää ja ylipäänsä päästellä ääniä kun syö?! Se on raivostuttavaa. Olin helvetin vittuuntunut ja heti kun pääsin kotiin rupesin syömään. Ja sit oksentamaan.

Sit menikin seuraavat kaksi päivää ihan vaan siihen hommaan. En kyllä vaan tajua miten voi heti mennä refleksi niin heikoksi. Heti lauantaina piti olla helvetin väkivaltainen sen kanssa. Ja silti jatkoin koko sunnuntain. Mulla on myös ollut tosi paljon sallivampia ajatuksia syömisen suhteen. Että ei se niin kauheeta ole vaikka jättäisinkin sisälleni jotain vääränlaista ruokaa tai vaikka lihoisinkin vähän niin aina voi laihduttaa uudestaan. Sunnuntai-iltana luovutinkin, kun en vaan jaksanut oksentaa. Vitunmoinen määrä paskaa jäi mahaan mut halusin vaan nukkumaan. Se on pelottavaa. Pelottaa niin vitusti, että alan lipsua vaan koko ajan enemmän ja kohta oonkin lihonut ties kuinka paljon. Sehän on miljoona kertaa pahempi kuin kuolla.

Nyt sitten on ahdistanut aivan saatanasti, en jaksaisi yhtään miettiä mitään. Meinasin olla syömättä eilisen, mutta heräsin taas aivan hirvittävän nälän kanssa. Mikä oli vähän yllättävää, luulin että tollanen oksentaminen vetäis kehon ihan jumiin, mut ei vissiin. Eilen illalla tuli vedettyä ruokaa aivan törkeä määrä ja silti oli nälkä. Maha kyllä täynnä, mutta tein taas mun normiruokaa, kasvispataa linsseillä ja soijarouheella. Siinä oli taas sellaset 63kcal/100g ja vedin sitä ihan hemmetisti. Mun ruoansulatus on kyllä jotenkin hämmentävä, tän oksentelunkin jälkeen kaikki se ruoka tuntuu tulleen jo suoraan läpi, sain yöllä nousta monta kertaa vessaan ja tääkin aamu mennyt siellä ravatessa. Tietenkin vaan hyvä merkki aineenvaihdunnan toiminnasta kun on taas hirveä nälkä. Jatkuva nälkä vaan johtaa aina jossain vaiheessa sessiointiin. Mut en mä voi millään uskoa sitä nälkää. En mä voi kuluttaa niin paljon tekemättä mitään, munhan pitäis sit laihtua ihan huomaamatta koko ajan. Eilen en tehnyt muuta kuin kävin 45 minuutin joogassa, lopulta söin 1603 kaloria ja sen on pakko olla liikaa, kun se joogakin tuntui niin löysäilyltä. En edes mennyt suihkuun, koska en ollut ansainnut sitä. Olin syvärentoutuksessa vielä joogan jälkeen ja onnistuinkin rentoutumaan. Mut sitten pää vaan huusi kuinka en oo ansainnut sitä. En oo ansainnut parempaa oloa.

Nyt taas kauheet liikuntasuunnitelmat. Pakko mennä lenkille, että saan mennä suihkuun ja vihdoinkin pestä mun ällöttävät hiukset. Tänään myös dkt-ryhmä, menee sentään aikaa siihen. J yritti soittaa eilen monta kertaa, en vastannut, koska oon liian paska ihminen. Ja lihava. Ja ällöttävä. Vittu kun vaan voisin lakata olemasta.

Hämmentävä elämä

Hilpeä fiilis :D

Terapia jatkui eilen kuukauden tauon jälkeen, mikä oli mukavaa. Puhuttiin muun muassa tästä bestmanista. On perkeleen hämmentävää, että mulla on aihetta miettiä tällasia asioita. Mulla ei ole ikinä ollut minkäänlaisia poikaystäviä tai yhtään mitään, joten oon melko pihalla tän suhteen. Ja taidan olla vaan entistä enemmän pihalla tänään. Tämä bestman, viittaan siihen tästä lähtien vaan J:nä, tuli sit käymään iltapäivällä. Olin terapiassa puhunut siihen suuntaan, että se ei oikeesti kiinnosta mua vaan sen seurassa kiehtoo enemmän se, että joku on musta kiinnostunut. Ja terapeutti kehotti mua vaan tekemään niin kuin itse haluan, eikä niin kuin ajattelen toisen haluavan. Eli oikeastaan en olis halunnut, että se tulee käymään, mutta kaloriahdistus puski päälle. Olin syönyt liian paljon jo valmiiksi, neljän jälkeen nukahdin vaikka piti mennä lenkille ja olin syömässä lisää kun se laittoi viestiä, että on lähistöllä. Eli onnessani tartuin tilaisuuteen ehkäistä ylensyönti ja sitä seuraava oksentaminen. Sessiontihimot on nääs valtaisat.

Ensin oltiin siinä niin kuin ennenkin, se iski muhun kiinni ja pussailtiin. Sit se otti esille tän meidän jutun. Vittu oon kyllä onnekas, että se on niin rauhallinen ja aikuinen ja sanoo asiat ääneen. Puhuttiin siitä, että se haluaisi enemmän kontaktia muhun kun taas mä oon tällainen erakko ja ihmiset väsyttää mua. Oon ollut järkyttävän rehellinen sille, oon kertonut, että käyn terapiassa ja että oon vitun vammanen. Ja sanoin, etten halua mitään oikeaa parisuhdetta. Siinä vaiheessa vaikutti sitlä, että se ei halua jatkaa, mut menin sen luokse vielä illalla ja vielä erikseen sanoin, etten mä pysty olemaan tämän aktiivisempi yhteydenpidon kanssa. Sit se tuntuikin olevan ihan ok sille. Vähän pelottaa, että se nyt tyytyy vähempään kuin mitä se oikeasti haluaisi. Mut kai mun pitää luottaa siihen, että se sanoo. Koska mä olin mielestäni tarpeeksi selkokielinen sen suhteen, että mä en pysty aina vastaamaan tai näkemään ihan koska oon näin hullu.

Nyt oon vähän kännissä, hih.
Kaikkee muutakin piti kirjoittaa, mut en jaksa keskittyä :D

Vihaan itteeni, listikää mut nyt heti pliis

Oon oksettava. Läski. Paska ihminen. Valehtelen päin naamaa. Hymyilen ja huijaan.

Ei menny ihan putkeen se koirienhoitokeikka. Sellanen kolmen päivän oksennusputki. Mun pää ei vaan kestänyt sitä nälkää, ahdistusta ja päälle vielä eri paikka. Ja niillä ei edes ollut mitään erikoista kaapeissa, ainoa herkku oli paketti Dominoita, jotka vedin sit perjantaina. Mä kuitenkin vielä ihan illallakin sinnittelin ja laskin kaikein, vielä hunajasuolapähkinöidenkin kohdalla punnitsin ne ja kuvittelin, että kestän. Mut joo, lervailuksi meni. Lauantaina menin vanhempien luo niin koirat sai juosta ja uida. Siellä sellasta aika paniikinomaista syömistä. Oksensin siellä, onneksi sain selitettyä vessassa oleskelua sillä, että söin liikaa mansikoita. Hävettää myöntää, mut menin vielä erikseen metsäänkin oksentamaan, koska isä oli sisällä päikkäreillä. Jotain hyötyä siitä, että on paskat polvet, ne nimittäin oikeesti jäykistyi huonosta istuma-asennosta johtuen ja sain syyn käydä kävelemässä keskenäni rannassa ja verrytellä polvia. Eli oksentamassa metsässä.

Ei muuten mitään ihan hirveitä verenpurkaumia, vasta sunnuntaina viimeisellä kierroksella tuli selkeitä pisteitä toisen silmän ympärille, mut ei kukaan oo erikoisesti niitä kattonut. Ne näyttää pisamilta. Perjantaina olin oikein hellävarainen, mut mun oksennusrefleksi on vaan niin heikko, että oli pakko ottaa hiukan väkivaltaisempi ote jo lauantai-iltana.

Eilen olin vielä siellä koirien luona ja kun lähdin oli vielä ihan varmaa, että lervaan kotona, mut onneksi en, koska se vitun bestman tuli käymään illalla. Se sanoi, että oli ollut ikävä ja se olis halunnut, että meen yöksi sinne. Sanoin etten jaksa vaikka oikeesti en vaan halunnut. Se tais vähän loukkaantua. Se oli kyllä selvästi innoissaan kun se näki mut ja mäkin olin vaan pelkkää hymyä ja pusuja siinä, vaikka oon vaan ollut tyytyväinen kun on ollut hyvä syy olla näkemättä sitä. Oon vitun kamala ihminen. En oo hetkeäkään kaivannut sitä ja kun se on laittanut viestiä ja kysellyt miten on päivä mennyt mua vaan ahdistaa. Ja kun se ei todellakaan johdu siitä, mussa on vaan vikaa. En vaan tunne mitään erityistä sen kanssa. Mietin vaan kuinka mun maha pullottaa ja oon niin ällöttävä. Varsinkin eilen kun oon oksentelun jäljiltä hiton turvonnut. Paino pomppas heti melkein kaksi kiloa ylöpäin. Nyt se tosin on jo vähän tasoittunut.

Perjantaina on sh-polin lääkärikäynti. Ja oikeesti ajattelen, että pitää laihduttaa sitä varten. Kuvittelisin, että mut punnitaan ja haluan, että se olis pienempi kuin viimeksi. Että olisin jotenkin uskottava syömishäiriöinen. Vittu oon tyhmä. Koko aamun oon miettinyt, että pitää mennä lenkille, juoksemaan. Mutta kun kauhee nälkä taas ja varsinkin toinen polvi on ollut koko viikon hemmetin huono. Ja tiedän, että aamupalasta tulee taas törkeen huono olo. Sit mun pitää taas pari tuntia vaan maata ja toipua siitä.

Paha mieli. Ahdistaa. Itkettää. Terapeutille soittaminen tuntuu taas vaikeelta tän tauon jälkeen. Äsken kyllä yritin, mut ei se vastannut.