plöö

Mä lihon. En oo oksentanu pariin päivään. Rupesin taas laskemaan kaloreita. Se tuntuu heti hyvältä. Kun tietää kuinka paljon niitä oikeesti on. Mutta silti. Viime viikolla kunboksensin noin joka päivä, paino meni alemmas. Ja kun pitäis perse soikoon kuluttaakin jotain, että vois syödäkin jotenkin normaalisti, eikä kärsiä nälästä koko ajan.

Kun ei vaan halua elää

Siihen loppu se oksentamattomuus...

Olin siinä työnohjausjutussa, parin tunnin "unien" virkistämänä. Eipä uutta sikäli, nyt vaan on varmaa, että on pakko jatkaa myös ryhmäperseilyä jos on DKT:ssä. Joten haista, terapeuttini, iso paska kun edes vihjasit, että voisin käydä vaan yksilöterapiassa. Oon jotenkin surullinen. Ja masentunut. Koska ei mua vittu kiinnosta ruveta hankkimaan mitään "elämisen arvoista elämää". En tiedä edes mitä se sellainen on ja bottom line tässä mun touhussani on edelleen se, että mä en halua olla elossa. En mä halua elämää. Ainoa syy miksi mä vielä elän on se, että oon liian heikko, saamaton ja laiska, että saisin vedettyä itteni kiikkuun.

On se aika lannistavaa kun sanotaan suoraan, että asioiden muuttaminen vaatii multa ihan saatanasti duunia ja että se on vaikeaa ja raskasta. Että huonompaa on luvassa. Kiva. Kun nyt onkin niin helppoa. Niin kuin viimeiset 10 vuotta. Ja kun ei ole mitään motivaatiota tehdä mitään. Ei mulla ole mitään käsitystä edes siitä minkälaista olis kiva elämä. Olis kaikille helpompaa kun jäisin huomenna auton alle. Varsinkin mulle.

Tulin siis sieltä kotiin aika ahdistuneissa fiiliksissä. Samaan aikaan oli nälkä ja oksetti ihan saatanasti. Ja olin vaan niin vitun väsynyt, että pari tuntia meni vaan peiton alla. Sain käytyä kaupassa ja nakerrettua vähän kaalta ja porkkanaa ja oikeesti kuvittelin, idiootti minä, että saisinkin pidettyä homman kasassa. Ihan ookoosti meni iltaan asti. Seittemän aikaan olin jo melkein lähdössä kaljaostoksille, mutta syöksyin suihkuun. Jonka jälkeen nälkä ja karsee oksentamisen halu. Nyt oli todella kyse vaan siitä, että saan oksentaa. Vaikka pakastekinuskikampa oli yllättävän namia. Mulla on jokin kinuski/karamelli/toffeeobsessio. En vaan vieläkään ymmärrä miten mahalaukku muka toimii. Taas sai 7 kertaa oksentaa. Ja edelleen näin paprikaa, jonka söin ekana. Ne vois saakeli tulla oikeessa järjestyksessä ulos...


Mä olen vaan niin kovin väsynyt.

Ja voi perse kun haluan viiltää suonen auki. iih

unettaa

Oho, toinen päivä oksentamatta. Ja yllättävän kivuttomasti. Kännissä ja nälkäisenä tuli maanantaina vedettyä ja oksennettua, tiistai meni aika masentuneessa olotilassa ja vaan makasin, tänään kävin jopa kaupungilla. Ostin vihdoin gluteenijauhoja ja gramjauhoja, jotta voin tehdä seitania, jee. Eli jotain järkevääkin jopa saanut aikaiseksi. Jos ei olis ollu tekemistä, olisin varmaan taas kuluttanut päivän syömällä ja oksentamalla. Ja kun oli kauhee nälkä kun tulin kotiin ei oksentaminen ollut mitenkään kiva idea, joten vedin yli puoli kiloa ruusukaalta. Plus paprikaa, tomaattia ja porkkanaa. Ja törkeän ihana avokado. Alan vihdoin lievästi kyllästyä pelkkään peruskaaleen raakana. Huvittaa ehkä jopa kokkailla. Ilman oksentamista. ehkä.

Mutta kyllä vaan tuo vaaka taas vittuilee. Heti se numero tietenkin suuremmaksi menee kun syö.

Meen huomenna, tai siis tänään yhdeksältä, ton terapiasysteemin terapeuttien työnohjaukseen. Ehtisin sellaset neljä tuntia vielä nukkua. Tänäänkin meni kelloherätyksestä melkein 2 tuntia siihen, että pääsen ylös.

Tulipas herranjumala paskaa tekstiä. Mutta minkäs teet. Aivot ei toimi kun väsyttää. Näppäilykin on vitun vaikeeta, hienomotoriikka on ihan jumissa. Haluun nukkua. Ilman vammasia unia, jotka jää häiritsemään.

Ahdistus ahdistaa

Mulla on tällä hetkellä tasan 2 ahdistuksenhallintakeinoa. Syöminen eli oksentaminen tai alkoholi. Viimeiset viisi päivää on pään sisällä menneet melko rauhallisesti kun annoin vaan periksi ja oon ostanut, syönyt ja oksentanut kaiken mitä on mieli tehnyt. Tänään ajattelin olla oksentamatta. Ja kaljareissuhan siitä tuli. Eli tänään lihon. Eli oksentaminen on siinä mielessä parempi. Mutta se ruoan määrä mitä on mahan kautta viemäriverkoston tukkeeksi mennyt on rikollisen kuvottavaa. Törkeää. Puhumattakaan siitä rahan määrästä. Mutta heti tuli takaisin tää hirveä yleinen ahdistus ja sietämätön päättämättömyys. Se syö mut elävältä ilman näitä mun mahtavia selviytymiskeinoja. Eli ainakaan ahdistukseen ei tuo mun uusi lääke kyllä auta. Uneen ehkä sillai, että heräilen vähemmän enkä oo ihan niin hikinen. Mutta ei se laatu ole miksikään muuttunut. En meinaa millään herätä ja koko ajan väsyttää.

Viiltämistä ajattelen taas aika paljon. Mutta kun tiedän, ettei siitä mitään tule niin en edes yritä. Siinä epäonnistuminen vaan johtaa kahta karmeampaan vitutukseen.

Yliopistolla en ole sen ensimmäisen viikon jälkeen ollut. Ei kiinnosta vittuakaan.

vikaavikaavikaapäässä, vikaa kaikkialla

melkein tosissani harkitsen oksentamista puolen sisuaskin jälkeen. Jossa ei edes oo sokeria.
VOI HA
Koska joo, niistähän mä lihon, kauhee paniikki, uu. Se valkoinen leipä, rasvajuusto, donitsi, korvapuusti, rahkatasku ja suklaapatukka. Eihän ne mitään, mutta Sisu, hirveetä myrkkyä!
Toki oksensin edelleämainitut sontsikamat, ei tosin kaikki tule ikinä ulos, mutta haloo. Mun aivotoimintakin on vaan niin virheellistä. Kaikki mussa on virheellistä.

Päähän sattuu. Oksettaa. Silmiin sattuu niin perkeleesti. Kun pitäisi saada nukkua. Kunnon unta, ei mitään kökköilyä, josta ei saatana tunnu olevan mitään hyötyä. Sain sitäkin varten uuden lääkkeen, kattoo ny tapahtuuko mitään. Tuskin. Kun ei mistään lääkkeestä ole hyötyä tähänkään mennessä ollut. Mun aivokemia on varmaan viallinen.

vitun virhekappale

Voisko mut palauttaa tehtaalle? Onko takuu menny jo umpeen?

Oikeesti kuka vittu tekee 4 lasta?!

Oon oksettava

mä en jaksa

Nukuin koko maanantain. Tai olin mä noin iltayheksästä aamukolmeen hereillä. Mä oon niin väsynyt. Tänään taas oikein ostin oksennettavaa. Hyvä minä. Koko ajan vaan päässä pyörii kaikki mitä haluan syödä. Mutta kun ei saisi syödä mitään ylimääräistä kun oon jo niin läski. Joten se menee sitten sinne pönttöön. Ja samalla kun syön tulee telkkarista se hiton unicef mainos, jossa joku lapsi kuolee nälkään. Vittu kun sairasta, oikeesti.

Mä oon sairas, vitun viallinen.

En osaa edes värjätä hiuksia enää. Jäi ihan epätasaiseksi takaa, pitää heti olla ostamassa uutta väriä. Siihenkään oo rahaa yhtään. Juu mutta siihen oksennettavaan paskaan kyllä, niin.

Miksei sydän voi vaan pysähtyä? Ihanasti tykytti kun olin oksentanut. Eikö se vaan voisi luovuttaa jo?

haluun vaan kuolla

Paniikki, pakokauhu, epätoivo

EN JAKSA
En jaksa.
en jaksa

Elämä on mulle liian vaikeaa. Se että mä en saa itteäni hengiltä saa mut sekoamaan vaan entistä pahemmin.

Itkettää. Mutta ei se toimi ilman yleisöä, edelleenkään.

Söin tänään karkkia. Irtokarkkeja kun olivat tarjouksessa. Sen takia ostin, aika impulsiivisesti. Ja mun oksentaminen on mennyt ihan paskaksi. IKINÄ ei kaikki tuu pois. Ja kaikki paska, joka juuri on sen oksentamisen syynä, tulee viimeisenä ulos. Mä en vaan ymmärrä miten se on fyysisesti mahdollista.

en osaa mitään
En osaa syödä (normaalisti), en osaa oksentaa, en osaa viiltää, en osaa kuolla, en osaa elää.
Oon vaan ruma ja lihava turhake.

Haluan oksentaa. Haluan viiltää. haluan kuolla.

kaikki on paskaa

Mä haluaisin, että mut raiskattaisiin. Eikä missään viattomassa seksifantasiassa, vaan oikeasti. Vastoin mun tahtoa, pakolla, tuskallisesti. Silloin mulla olisi syy olla näin vammainen, vaikea ja tuskainen ihminen. Oon haaveillut siitä jo vuosia. Todella kauan. Jotta mulla olisi aihetta tähän. Siihen, että kaikki on vaikeaa, siihen, etten halua mitään. Siihen, että haluan kuolla. Haluan, että joku hakkais mua, pahasti. Kuristaisi, löisi, pahoinpitelisi.

Olin vanhempien luona, koko perhe koolla. Kun mun veli selittää jotain filosofiaa kaikki on hiljaa ja antaa sen puhua. Kun mä yritän selittää, kertoa jotain, vaikka koirasta (joka on todella tärkeä) mun päälle puhutaan.

Mun terapia loppuu tän kuun lopussa. Ellei mun terapeutti saa puhuttua mua siihen ohjelmaan mukaan ilman, että käyn siinä ryhmässä. Kun oon sellaisessa DKT-ohjelmassa johon kuuluu sekä yksilö- että ryhmähommeli. Ja mun pää ei vaan saakeli kestä sitä ryhmää. Haluaisin jatkaa mun terapeutin kanssa, mutta en tiedä saanko.

Itkin kun se sanoi, että en ehkä saakaan. Se sanoi, että se yrittää vielä. Se sanoi, että sekin itkee kohta. Se sanoi, että jos tää loppuu se on kuin avioero. Siis iso ja huono juttu. Se sanoi, että se taistelee mun puolesta. Niin varmaan.

Kun mä en vaan voi mennä siihen ryhmään. Kun se vaan selkeästi satuttaa mua. Aiheuttaa haittaa. Loukkaa mua. En halua mennä, en voi, en pysty.

Ehkä mä vaan olen vaikea. Jotenkin viallinen. Kun en hyödy siitä ryhmästä. Sen vetäjäkin tuntuu olevan sitä mieltä, että mulla on vaan asennevamma. Että on mun omaa syytä kun se ei auta.

Mä en voi, suostu, halua uskoa sitä.

Kun mä en todellakaan ole epävakaa, ei mulla ole sellaisia ongelmia, johon tuo koko ohjelma perustuu... Mä en tarvitse sitä, mä en tee sillä mitään. Se ryhmäjuttu vaan on paskaa kun siellä oletetaan, että mä olen tietynlainen. Vaikka mä en todellakaan ole. Mulla ei ole sellaisia ongelmia. mä en tee sillä mitään.

Mä todella olen yrittänyt tutkia itseäni. Olla rehellinen ja löytää kaikki mun viat ja tuoda ne päivänvaloon. Ja siltikään mä en sovellu tohon. DKTeehen. Se ei vaan ole mua varten, se ei sovellu  mulle.

öhpiklööpi, aivot muusina

Ei ihmisen pää voi olla näin kipeä koko ajan.
Ja väsyttää niin saatanasti, tuntuu, etten oo vieläkään hereillä.
Ja ruoka. Haluun vittu syödä koko ajan. Nytkin haaveilen vaan puurosta vaikka justiin söin ison palan kaalta ja omenan. Ja koko illan oon natustanut edellisten lisäksi porkkanaa.

Siis voi jeesus kun heittää päässä. Aivot tuntuu pyörivän tai vetävän jotain kärrynpyöriä kallon sisällä. Istun tai makaan tai teen mitä vaan, kaikki pyörii ja heiluu. Ruoka auttaa hetkellisesti päähän. Mutta vaan hetken. Liikunta ei todellakaan auta, eilenkin juoksu ja pyöräily vaan pahensi sitä. Kai tää vaan taas on sitä ihanaa kroonista migreeniä. Johon ei kyllä ainakaan auta se etten mä nuku. Tai nukun, muttei siitä oikein hyötyä tunnu olevan. Hikoilen vaan hulluna. Ihanaa herätä vähintään kerran joka yö hikisenä ja palelevana. Ja kun lakanatkin on ihan hikiset. Mukavaa.

Haluun kokkailla. Meinasin tehdä munakasta, mutta olin justiin syönyt, ylläri, kaalta joten ajattelin tehdä myöhemmin. Kävin vanhempien kanssa kaupassa, olis ruusu- ja parsakaalta. Saan molemmista ihania herkkuateriaideoita. Ja omenoista. Ja typerät ruokaohjelmat, joissa tehdään suklaaherkkuja. Mutta kun mä tiedän mihin se johtaa. Ja joo voisin edes yrittää syödä vaan vähän, mutta kun se on niin saatanan vaikeaa. Ja mun ajatukset on muuttuneet vahvasti siihen suuntaan, että kaikki ylimääräinen, kaikki ns. herkut on suoraan oksennettavaa, oli määrä mikä vaan. Vittu.

Aivoihin sattuu

Kaali on kaveri. Myös omena ja porkkana. Ne on ainoat jutut joilla mun syöminen pysyy yhtään käsissä. Vaikka niiden tulos onkin aivan järkyttävä pallomaha. Ja kaloreita ihan varmasti liikaa, en oo laskenu enää hetkeen. Kilo omenaa on aika paljon. Ajattelin tehdä ruokaa huomenna, mutten ehkä uskalla kun siinä on suuri ahmimisvaara. Ja oon kyllä tänäänkin meinannut noin sata kertaa lähteä kauppaan hakemaan sipsejä. Että ei tää mikään helppo päivä oo ollut, mut voiton puolella. Jos tulis vihdoin päivä ilman oksentamista.

Mut olin sentään vihdoin vähän juoksemassa. Tosi vähän kyllä kun tuli joku juoppo vastaan ja oon niin saatanan mukava ja hyväkäytöksinen, että jäin juttelemaan. Voi luoja oon kyllä välillä niin hämärä. Kylmetyin siinä keskustelun lomassa ja kipitin sit vaan kotiin. Ehdin juosta ehkä pari kilsaa, en tiedä. Menin sit vielä pyörälenkille, niin tulee edes jotain. Muutenhan mä vaan istuskelen tai makaan ja syön telkkarin ääressä. Tuli vaan ihan jumalaton päänsärky pyöräilyn jälkeen.

Himoitsen sitä kaalta. Mutta oon jo täynnä ja turvonnut. Epämukava olo. Kaali on vaan perkeleen hyvää. Tässä ei taaskaan ole kyse oikeasta nälästä. Vaan himosta. Vittu.