plöö

Haluun kuolla. Haluun laihtua.

Masentaa aivan helvetisti. Syön koko ajan liikaa. Ja nyt se on viimeistään varmaa kun oon taas viikon laskenut kaloreita.

Vittu kun vihaan itteäni. Mieli on uskomattoman ristiriitainen ja ajatukset vaihtelee koko ajan. Välillä haluan vaan lopettaa syömisen kokonaan. Mut vähän pelkään sitä, et oon jo tehnyt jotain vahinkoa ruoansulatussysteemilleni. Sit haluun taas laihduttaa samalla lailla kuin ennen, mut entistä pienemmäksi. Vaikka tiedän, että väsyn siihen taas ja oon kohta tismalleen samassa tilanteessa. Plus miksi haluaisin olla sairaalloisen laiha? Toisinaan kaikki masentaa niin helvetisti, että en jaksa itteäni ja haluun vaan kännäillä ja ruveta vaikka alkoholistiksi. Ja vaikka sitten tappaa itteni. Ja joskus tulee sellaisiakin hetkiä, jolloin päätän ruveta terveeksi, laihduttaa pikkuhiljaa, syödä tasapainoisesti ja liikkua maltilla.

Voi kun jäisin vasn auton alle tai muuta vastaavaa.
Tsppakaa mut. Mun ei tarttis.

Vitun vitun vittu, haluun kuolla

Kirjoitettu 27.9.
En viiltäny. Epäonnistuminen pelotti vaan niin paljon. Join ja söin aivan vitusti. Keskiviikon aikalailla nukuin, illalla olin muutaman tunnin hereillä. Lopetin syömisen keskiviikkona ja torstaina, oli vaan pakko. Muuten olisin tehny jotain typerää, mikä olis vituttanu kauan sen jälkeen. Se helpotti kyllä oloa aivan valtavasti. Päässä oli niin rauhallista ja levollista kun syömistä ei tarvinnut miettiä. Ei tarvinnut miettiä mitään muuta kuin mitä sitä tekisi. Mitä huvittaisi tehdä. Hassua kuinka se taas onnistui noin vain. Päätin vaan, että otan vähän lomaa syömisestä ja ei siinä ollut mitään ongelmaa. Suolisto-oireet tuli kyllä heti torstaina. Oon selvästi saanut jonkinlaista vahinkoa aikaan viime vuoden paastoiluilla. Oli melko tuskaisaa kun perjantaina yhtäkkiä söinkin ihan normiruokaa. Ensin sh-polilla ja sit vanhempien luona.

Tänään 2.10.
Mun on taas pitänyt kirjoittaa, oon halunnut purkaa asioita tänne. Jotenkin se vaan on niin rankkaa ja vie mun kallisarvoista aikaani. HO. Huvittavaa kuinka musta tuntuu, että on kiire, vaikkei ole mitään päivätyötä tai opiskelua. Nyt oon taas kännissä, avasin viinilaatikon vähän yhdentoista jälkeen. Eli joo, vitun loistavasti menee. Masennus on pahentunut aivan perkeleesti sen myötä kun ruoan ja syömisen hallinta ja kontrollointi on hävinnyt. Mulla ei ole mitään mihin tukeutua, mitään minkä takia nousta aamulla ylös. Onhan mulla edelleen se J, mutta ei paljon auta. Ja sen takia varsinkin pitäisi laihduttaa, olla nätimpi. Alan olla oksettava. Vaikka se vakuuttelee toista.

Olin eilen luennolla syömishäiriöistä. Siellä puhui itsekin syömishäiriön sairastanut ihminen. Oli melko hyytävää tajuta, ettei se motivoinut mua parantumaan yhtään. Ainoa lohduttava juttu oli se, kun se sanoi että aina voi palata takaisin. Haluan niin helvetista palata aikaan viisi kiloa sitten. Kun ei ollut hiilariturvotusta. Kun maha oli pienempi. Kun vaatteet oli melkein jopa kiva juttu. Se sanoi, ettei parantumisen yrittämisellä menetä mitään. Musta kyllä tuntuu, et oon menettänyt aivan helvetin paljon. Kaikki kokemus elämänhallinnasta on mennyt. Itsekunnioitus varsinkin. Nyt tuntuu, että oon vaan täysin arvoton kasa paskaa kun en edes osaa olla lihomatta.

Olis ollut terapia tänään, mut en mennyt. Osaksi koska oon kipee eli flunssainen. Mut paljolti, koska en halua, ei huvita. Ei ole IKINÄ aikaisemmin ollut tällaista. Silloinkin kun todella tuntui, ettei se mitään auta ja terapeuttikin vitutti joka kerta, menin ja halusin mennä. Nyt tuntuu, että multa on lähtenyt kaikki. Kaikki toivo paremmasta, kaikki elämänhalu, kaikki ilo. Mulla ei ole mitään mihin tukeutua, mistä pitää kiinni. Sillä luennollakin kuvailtiin syömishäiriötä pelastusköytenä, joka otetaan käyttöön kun ei pysty käsittelemään omia kokemuksiaan ja tunteitaan. Yhdyn tohon ihan täysin. Nyt mä oon luopunut erittäin isosta osasta mun syömishäiriötä. (Saatatte huomata, että toistan sanaa syömishäiriö. Se on ihan sen takia, että se todella uppoaisi mun kallooni. Edelleen se on vaikea myöntää ja jos hetkenkin menee paremmin, oon vakuuttunut, ettei mulla ole mitään ongelmaa.) En laske kaloreita, oon syönyt PALJON  puuroa, leipää, perunaa eli sitä hirvittävän kamalaa ja vaarallista hiilaria. Oon luopunut tietyista kellonajoista, vaikka yritänkin suunnitella päivän niin, että söisin kolmen tunnin välein. Sain ateriasuunnitelmankin, mutta se on niin täynnä leipää/hiilaria, en voi millään sitä noudattaa. En hypi vaa'alla koko ajan. olin noin puolitoista viikkoa tietämättä mitä painan. Mut kaiken päälle, en nuku. Tai siis nukun, mutta laatu on paskaa. Oon niin helvetin väsynyt koko ajan, kaikilla tavoilla. Se tietenkin paskentaa kaikkea yleisesti ja vaikeuttaa elämistä. Silloin tulee himo kännäillä. Ja kun kännäilen, syön. Eli lihon taas lisää, vaikka se aiheuttaa mulle aivan valtavaa ahdistusta. Vittu kun oon fiksu.

Päässä on taas soinut "haluan kuolla". Se tulee aivan kutsumatta. Itkettää, mut ei se edelleenkään onnistu ilman seuraa. Se on (kai) positiivista, että onnistuin vähän itkemään Jn seurassa. itkin väsymystä ja läskejä ja se lohdutti. Se eilenkin oikein erikseen sanoi, että mä oon tärkeä sille, Mua rupes itkettämään, enkä oikein osannut reagoida. Se on liian ihana tällaiselle idiootille. Ja mulle tuli toissapäivänä sellainen ajatus, että lähtisin baariin ja ottaisin mukaani jonkun täysin randomin. Ihan vaan, että Jllä olis syy jättää mut. (Epäiröin kirjoittaa sanan "jättää", koska se viittaa seurusteluun, enkä edelleenkää oo varma voidaanko meidän juttua kutsua seurusteluksi. Vaikka oonkin siellä yötä harva se yö ja vähintäänkin nähdään joka päivä.) Se menee kotipaikkakunnallensa viikonlopuksi eli voin rauhassa sekoilla. Heti kun se sanoi, että on menossa sinne, rupesin suunnittelemaan kännäilyä. Bulimiabileet olis ollu vielä jokin aika sitten selkiö, mutta
MINÄ EN ENÄÄ OKSENNA. Sen mä todella haluan lopettaa. Aina voi laihduttaa, mutta oksentamisen tekemiä vaurioita ei niin vain korjata. Varsinkin ne hampaat.

Oon vitun ristiriitainen. Samaan aikaan haluan kuolla, eikä millään ole mitään väliä ja kuitenkin välitän oksentamisen aiheuttamista haitoista. Eilen kun päässäni suunnittelin tän päivän sekoilua, mä vähän pelkäsin itteäni. Että puolivahingossa tapan itteni. Tänään se on tuntunut pelkästään kivalta ajatukselta. Sikäli mulla on turvallinen olo, koska jos tuntuu, että saatan tehdä jotain, joka kaduttaa, voin soittaa vanhemmille, terapeutille (riippuen kellonajasta) tai ihan vaan päivystykseen. Hassua, kuinka sekin on muka nykyään vaihtoehto. Ennen oli täysin selvää, etten ikinä kehtaisi mennä "pahan olon" takia sairaalaan. Nyt se on oikeestaan vaan lohdullinen ajatus. Aina on ihmisiä, jotka yrittää auttaa. Aina on joku, joka voi ottaa vastuun sillä hetkellä kun ei itse pysty.

Tää teksti alkaa olla melkoisen pitkä.
Kiitos kaikille, jotka lukevat loppuun asti. Pelkästään se, että Blogger näyttää useampia katsomiskertoja auttaa.

Ja se, että mulla on 45 lukijaa <3 Aivan uskomatonta kuinka kivalta tuntuu, että ihmisiä kiinnostaa. Että joku jaksaa lukea. Että joku välittää.
Te olette kaikki ihan  hirveän tärkeitä. Eikä tää ole vain känni :D ihan oikeesti. Kyllä mä hävettävän usein kyylään, josko olis kommenttia tullut. Ja kuinka monta katselukertaa tekstit saa.

Se on kans pitänyt kirjoittaa, että multahan saa aina kysyä ihan mitä vaan ja kommentoida ihan vapaasti. En usko, että erilliseen kysymyspostaukseen tulisi kovin paljoa materiaalia. Joten pistäkää kommenttia jos vaan vähänkin siltä tuntuu.

Jos jos on jotain postausideoita, tänne vaan!

Eipä ole hetkeen mennyt näin paskasti

Taas kännissä. Tekee niin helvetisti mieli viiltää. Tehdä jotain saatanan typerää ja mielellään vaarallista. Ostin uusia teriä, niin paljon haluan. Viimeksi oon viiltänyt joulukuussa, jolloin terapeutti joutui viemään mut päivystykseen. Ja tiedän, etten saisi minkäänlaista tyydytystä muista kuin tikattavista haavoista. Ja seuraavana päivänä kyllä vituttaa kun niiden parantumista pitää odottaa. Ja meenkö muka itse päivystykseen? Enpä usko, pitäis soittaa jollekin. En haluaisi sitäkään, että ne joudutaan avaamaan uudelleen ja se kaikki häslinki, että kuka edes suostuu siihen. Viimeksi tehtiin selväksi se, että sain olla kiitollinen kun joku sen teki. Ja tiedän, että oli mulle paljon helpompi se, että ne avattiin ja tikattiin kuin se, että ne olis vaan sidottu ja annettu parantua sellaisina. Oonkin kiitollinen, enkä haluaisi vaivata uudestaan samanlaisella jutulla.

Viimeksi join koiravahtina siskon luona lauantaina, jolloin jännästi myös kirjoitin tänne. Jotenkin blogger on jäänyt kun tuntuu, että on koko ajan kiire. Kiire, ihmisellä jolla ei ole mitään tekemistä. Kuin syödä, liikkua ja lihoa. Toki se J on vienyt aika paljon aikaa. Koskahan kehtaan sen nähdä kun vaan turpoan koko ajan. Auttaa paljon tää kaljan kittaaminen ja leipominen. Mä oon niin väsynyt koko ajan. Vitun hormonit taas, mun unet menee vituilleen niiden takia. Ja väsymyshän tietenkin vaikeuttaa aivan kaikkea.

Mä oon vitun epätoivoinen. Syöminen menee vituilleen koko ajan. Syön siis liikaa, varsinkin hiilaria. Kun kaikki sanoo, että voin syödä, mutta en mä osaa syödä sopivaa määrää. Ja nyt tosissani yritän lopettaa oksentamisen. Laihduttaminen on kuitenkin helpompaa kuin uusien hampaiden hankkiminen. Plus tietenkin kaikki muut paskuudet, jotka oksentamisen mukana tulee. Aina kun jotain syön, haluan lisää. Vaikkei ole enää nälkä koko ajan, koska oon syönyt isompia annoksia. Tätähän mä pelkäsin, että kun annan itselleni luvan syödä, en lopeta. Pelottaa niin helvetisti. Se että en missään vaiheessa onnistu syömisessä ja lihon vaan, kunnes joudun aloittamaan alusta koko laihdutusurakan. Mielummin kyllä kuolen, se on selvä. Mutta enpä ole aikaisemminkaan kuolemisessa onnistunut, joten pelottaa. Mä en pysty elämään läskinä. En vaan voi. En halua.

Nytkin oon heittänyt hukkaan kuukausien työn. Vaikka tiedä, että pitäisi ajatella niin, että syömisen opettelu vaatii aikaa, Mähän joudun etsimään täysin uuden tavan ajatella koko jutun, koska en oo ikinä syönyt "normaalisti". Tottakai se on vaikeaa, hidasta ja työlästä. Kuinka paljon vaan ehdin tehdä itselleni vahinkoa? Tiedän senkin, ettei kaikki tää energia, jonka oon itseeni ahtanut, ole mennyt läskiksi, oon kuitenkin liikkunutkin ja kunto paranee koko ajan.

Silti... Haluan kuolla, ei tarvisi ajatella, tuntea, kärsiä. Aina välillä, nykyään useammin vituttaa kun en onnistunut silloin joskus kun tosissani yritin. Perjantaina oli jännä hetki kun tuntui, että pelkäsin, että teen itselleni jotain. Ikinä ei oo sellaista ollut, lähinnä oon vaan toivonut, että sekoaisin ja tappaisin itseni. Silloin tosin olin koiravahtina, että ehkä se vastuu teki sen. Koska nyt ei pelota, nyt vaan todella haluaisin viiltää itseni hengiltä.

Tästä ei tule yhtään mitään

Auttakaa. Tappakaa mut.

Nyt on sitten tullut oikein kunnolla kerättyä sitä läskiä. Ihan tosissaan. Voidaan puhua jo reilusta neljästä kilosta. Koska oon vaan syöny. On tullut oksenneltua myös, mutta lähinnä syötyä. Hillaria, leipää varsikin. Koska oon idiootti ja antanut itselleni anteeksi sen, että oon syöny. Ajatellut, ettei se yksi päivä haittaa, Mutta kun nyt siitä on tullut melkeinpä jokapäiväistä. Maha huutaa hoosiannaa harva se päivä, mikä johtaa tietenkin siihen, että taas on maha kipee ja täynnä ilmaa koko ajan. Mun ei olis ikinä pitänyt ryhtyä "parantumaan". Miten mä saatoinkaan kuvitella, että voisin olla normaali? Että mun ei tarvitse laskea kaloreita (melkein 2 viikkoa ilman laskemista!), saada miinuskaloreita, tuntea nälkää 24/7. Miten, miten mä voin olla näin helevetin idiootti??!! En mä osaa syödä normaalisti, mä en voi olla rento syömisen suhteen. Mä en hallitse hiilaria. Nyt pitäis taas kerran vetää ne ihan minimiin ja kärsiä monen päivän vieroitusoireet. VITTU Se vitun mieskin vaan kehuu kun oon muka niin söpö ja näytän hyvältä. Aloin jo melkein uskoa. Tuntui jopa kivalta kun sh-polilla sanottiin, ettei sais enää paino mennä alemmas. Tuntui siltä, että mä saan syödä. Hetken tuntui siltä, että hyvä tästä tulee. Mutta ei tule. Ei todellakaan.

Piti mennä Kelaan tänään jonottamaan kun olen niin typerä, etten oo sitäkään saanut hoidettua ja nyt on tosissaan rahat loppu. Mahaan vaan sattuu niin perkeleesti ja tuntuu vitun krapulaiselta. Eilenkin piti sit vetää vituiksi kaikki, olin jo kertaalleen syönyt ja oksentanut. Melkein nukahdin jo yhdeksän aikaan, mutta J tuli käymään, olin niin väsynyt, että jäin kotiin, en saanutkaan unta, söin. Ja jatkoin syömistä. Ja jatkoin lisää. Varmaan vähintäänkin kolmen päivän verran energiaa. Ja ei, en oksentanut. Koska en vaan jaksanut ja se on niin raskasta. Vajosin vaan lattialle itkemään kun mä en saatana enää jaksa tätä. Liikuntasuunnitelmat oli eilen vielä kovat, nyt tuntuu enemmänkin siltä, että haluaisin kaikkein eniten vaan lopettaa syömisen. Jääkaappi vaan on aivan täynnä kasviksia, jotka menee huonoksi. Salaattikin on ollut siellä vaikka kuinka kauan kun on tullut vedettyä kaikkea muuta naamaan. Melkein tosissani taas harkitsin itseni puukottamista. Ihan kunnolla tohon keskivartaloon. Sen luulis aiheuttavan sen verran vahinkoa, että joutuisin sairaalaan ja voisin olla syömättä. Tai ainakin syödä vähemmän. Kyllä, tiedän, vitun hullua. Hyvin mahdollisesti aiheuttaisin jotain pysyvää vahinkoa mahaan  ja suolistoon, vatsanpeitteisiin ja lihaksiin. Vaan sen takia, että mun ei tarvitsisi miettiä syömistä näin paljon. Etten jatkaisi tätä lihomista.

Keho tosin antoi merkkejä paremmasta voinnista tossa viime viikolla. Nimittäin kuukautisten muodosssa. Viimeksi joutunut niistä kärsimään tammikuussa joten tuli pikkusena yllärinä. Ja vitutti. Se on niin inhottavaa. Ja aiheutti järjetöntä ruoanhimoa ja unettomuutta. Että vitun kiva kun voin paremmin. Mitä paremmin mä voin fyysisesti, sen huonommin menee henkisesti. Mun on niin paljon helpompi olla itseni kanssa kun on nälkä, heikottaa, sydän hakkaa ja väsyttää. Keho ei reagoi enää niin voimakkaasti syömiseen, ei oo ollut niin usein nälkä, päässä ei heitä aina kun nousee ylös. Mutta nyt mä haluan vaan kuolla. Haluan hakata itteni. Hypätä mereen. Ihan mitä vaan.

Mä en vaan pääse yli siitä kuinka typerä mä olen. Miksen mä ole jo oppinut, etten mä voi syödä? Jos vetäisin vaan nesteitä tänään, mahakin sais lepoa. Pakko vaan mennä joogaan. Ja edelleen sinne Kelaan. Vaatteitakin pitäis pestä jos aikoo ihmisten ilmoille mennä. Juokseminen olis kans hyvä. Tai pyöräily. Normisti listaisin tähän ruoanlaiton, mutta hyi saatana kuinka ällöttää koko ajatus. Tää kämppäkin on helvetin saastainen taas.

Herranjumala kuinka huono olo... Maha pömpöttää ja tuntuu täydeltä. Oksettaa, mutta ei siitä tule mitään. Tungin jo sormet kurkkuun, mutta ei tunnu missään. Vittu.

Idiootti

Inhoan tätä. Inhoan itteäni, idioottimaisia ajatuksiani, mun elämää. Tää on niin vitun hirveää paskaa, voi vittu oikeesti.

Söin eilen saatana yli 2000 kaloria ! Hyi perse. Illalla jo lähti pakkomielteiset liikuntasuunnitelmat käyntiin. Vaikka eilen olin jo aivan järkyttävän väsynyt ja yöunet oli aika huonot, mikä on selvä merkki siitä, et pitää levätä. Melkein  jo päätin, etten syö tänään mitään, koska jos en liiku en saa syödä. Vetäsin kyllä nyt aamupuuron, sen aikaansaaminen vaati soiton terapeutille. Eli pakko nyt jotain tehdä. Meinasin mennä juoksemaan, haluaisinkin, koska se on kivaa. Mutta nyt olis oikeesti järkevää ottaa hitaammin. Eli voisin mennä lainaamaan siskon koiraa ja vaan rauhallisesti kävellä sen kanssa. Laitoin siskolle äsken viestiä asiasta, mut se on töissä enkä tiedä koska se huomaa sen. Tää odottaminen on perseestä, kohta vittu lähden sinne juoksemaan, ihan vaan vittuillakseni ittelleni. Vittu oon tyhmä. Voi saatana. Ja perjantaina meen syömään sinne sh-polille ja mut punnitaan niin tietenkin pitää laihduttaa sitä varten. Vittu oon TYHMÄ.

Meni muuten täysin perseelleen se sunnuntaikin. Heti kun ruvettiin siellä vanhempien luona syömään, tartuin ensimmäisenä leipään ja ei siinä ollut enää mitään mahdollisuuksia muuhun kuin ahmimiseen ja äkkiä kotiin oksentamaan. Mikä oli taas sitten vitun vaikeaa. Nyt uskon, ettei mun oksennusvaikeudet ole niinkään kiinni refleksistä vaan yksinkertaisesti siitä, että miten keho on saanut ravintoa edellisinä päivinä. Ei toki ole ihmekään, ettei jaksa oksentaa jos edellisenä päivänä ei sisälle jää paljon mitään. Onhan oksentaminen nyt niin täysin järjenvastaista touhua ja helvetin rankkaa keholle. Kiva vaan kun piti nyt tämä tajuta, koska nyt haaveilen oksentamisesta vaan enemmän kun voin ajatella, että kun tankkaan muutaman päivän vähän enemmän, voin onnellisena viettää päivän pää pöntössä. VOI JUMALAUTA KUINKA MÄ OLEN TYHMÄ.

Vihaan itteeni, listikää mut nyt heti pliis

Oon oksettava. Läski. Paska ihminen. Valehtelen päin naamaa. Hymyilen ja huijaan.

Ei menny ihan putkeen se koirienhoitokeikka. Sellanen kolmen päivän oksennusputki. Mun pää ei vaan kestänyt sitä nälkää, ahdistusta ja päälle vielä eri paikka. Ja niillä ei edes ollut mitään erikoista kaapeissa, ainoa herkku oli paketti Dominoita, jotka vedin sit perjantaina. Mä kuitenkin vielä ihan illallakin sinnittelin ja laskin kaikein, vielä hunajasuolapähkinöidenkin kohdalla punnitsin ne ja kuvittelin, että kestän. Mut joo, lervailuksi meni. Lauantaina menin vanhempien luo niin koirat sai juosta ja uida. Siellä sellasta aika paniikinomaista syömistä. Oksensin siellä, onneksi sain selitettyä vessassa oleskelua sillä, että söin liikaa mansikoita. Hävettää myöntää, mut menin vielä erikseen metsäänkin oksentamaan, koska isä oli sisällä päikkäreillä. Jotain hyötyä siitä, että on paskat polvet, ne nimittäin oikeesti jäykistyi huonosta istuma-asennosta johtuen ja sain syyn käydä kävelemässä keskenäni rannassa ja verrytellä polvia. Eli oksentamassa metsässä.

Ei muuten mitään ihan hirveitä verenpurkaumia, vasta sunnuntaina viimeisellä kierroksella tuli selkeitä pisteitä toisen silmän ympärille, mut ei kukaan oo erikoisesti niitä kattonut. Ne näyttää pisamilta. Perjantaina olin oikein hellävarainen, mut mun oksennusrefleksi on vaan niin heikko, että oli pakko ottaa hiukan väkivaltaisempi ote jo lauantai-iltana.

Eilen olin vielä siellä koirien luona ja kun lähdin oli vielä ihan varmaa, että lervaan kotona, mut onneksi en, koska se vitun bestman tuli käymään illalla. Se sanoi, että oli ollut ikävä ja se olis halunnut, että meen yöksi sinne. Sanoin etten jaksa vaikka oikeesti en vaan halunnut. Se tais vähän loukkaantua. Se oli kyllä selvästi innoissaan kun se näki mut ja mäkin olin vaan pelkkää hymyä ja pusuja siinä, vaikka oon vaan ollut tyytyväinen kun on ollut hyvä syy olla näkemättä sitä. Oon vitun kamala ihminen. En oo hetkeäkään kaivannut sitä ja kun se on laittanut viestiä ja kysellyt miten on päivä mennyt mua vaan ahdistaa. Ja kun se ei todellakaan johdu siitä, mussa on vaan vikaa. En vaan tunne mitään erityistä sen kanssa. Mietin vaan kuinka mun maha pullottaa ja oon niin ällöttävä. Varsinkin eilen kun oon oksentelun jäljiltä hiton turvonnut. Paino pomppas heti melkein kaksi kiloa ylöpäin. Nyt se tosin on jo vähän tasoittunut.

Perjantaina on sh-polin lääkärikäynti. Ja oikeesti ajattelen, että pitää laihduttaa sitä varten. Kuvittelisin, että mut punnitaan ja haluan, että se olis pienempi kuin viimeksi. Että olisin jotenkin uskottava syömishäiriöinen. Vittu oon tyhmä. Koko aamun oon miettinyt, että pitää mennä lenkille, juoksemaan. Mutta kun kauhee nälkä taas ja varsinkin toinen polvi on ollut koko viikon hemmetin huono. Ja tiedän, että aamupalasta tulee taas törkeen huono olo. Sit mun pitää taas pari tuntia vaan maata ja toipua siitä.

Paha mieli. Ahdistaa. Itkettää. Terapeutille soittaminen tuntuu taas vaikeelta tän tauon jälkeen. Äsken kyllä yritin, mut ei se vastannut.

Ei menny niin kuin Strömsössä

Taas tuli todistettua kuinka tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Mun pieni ja rento iltakävely venyi vähän. Tunti ja 40 minuuttia, rapiat 10 000 askelta. Tosi rauhallisesti kyllä menin, nautin maisemista ja säästä, oikein pysähdyin ihailemaan merta. Kiva vaan kun viimeiset 10 minuuttia sainkin nauttia järkyttävästä kaatosateesta ja mun hyvät kengät, joita oon niin yrittänyt suojella kastumiselta on edelleen ihan märät. Reilun tunnin jälkeen alkoi jo tuntua vähän polvissa kun ne ei kauheesti tykkää kun oon juossut enemmän. Jossain vaiheessa piti kumartua säätämään kengännauhoja ja pikkuusen huippas kun nousin pystyyn, mut jatkoin vaan. Ensin vaan hoin, että puoli tuntia riittää. Sitten se olikin, että olis se tuntikin kiva saada täyteen. Sitten halusinkin, että olisin seuraavan tasatunnin kohdalla kotona. Ja siihen tuli vielä parikymmentä minuuttia päälle. Söin kyllä sit vielä pähkinöitä illalla kun oon tosissani yrittänyt panostaa siihen, että saisin enemmän rasvaa. Enkä edes punninnut niitä! Koska ei muutenkaan mitään käsitystä päivän kaloreista niin mitä järkeä, se olis vaan pienentänyt sitä määrää ja kyllä sitä rasvaa vaan tarvitsee.

Meen tänään siskon koirien kanssa kävelemään ja koska ne pronaatiotuetut kengät on märät, polvituskaa tiedossa. Enkä voi mennä juoksemaan samasta syystä. Salilla ei oo enää iltapäivällä mitään tarjolla, joten hirvee paniikki, että mitä teen jotta saan kulutettua tarpeeksi. Jatkoin kyllä syömishulluttelua eilisestä huolimatta ja vedin aamupalaksi mantelimaitoon tehtyä kaurapuuroa (puuro taas viime aikoina jäänyt kokonasn pois), mansikoita, raejuustoa ja cashewpähkinöitä, 455 kaloria. Ja rintaa puristaa, raskasta hengittää, yököttää. Niin kuin aina. Pakko hetki makoilla ja toipua taas syömisestä.

Huvittavaa kuinka helposti mä uskottelen ittelleni, että oon ihan ok, eikä mulla ole mitään ongelmaa. Koska söin eilen niin kuin normaali ihminen ja olin ihan tosissani sen kanssa, että lepääminen on hyvä juttu, enkä mä nyt liho yhden päivän takia. Heti haluan perua puheeni mistään syömishäiriöstä. Ja sitten se iskee niin päin pläsiä, että moro vaan. Eilen kun sanoinkin siskoille vähän siitä, että on hullua pakkoliikkumista, polviin sattuu ja muuta, vitsaillen kyllä, mut kuitenkin yritin olla vähän avoimempi sen suhteen mitä mä ittestäni ajattelen, tuli heti niin mukaterve fiilis, että tässä mä vaan paranen kohisten kun en edes salaile tätä niin paljon. Juupajuu. Eilen kävellessä kyllä pohdin tätä sanaa "parantua". Mun on hirveen vaikea ajatella, että yrittäisin parantua syömishäiriöstä, koska mä en oo ikinä osannut syödä rennosti ja terveellisesti. Enemmän mä ajattelen, että tää tulee olemaan jonkintasoinen juttu koko elämän, sitä voi ehkä vaan hallita paremmin. Koska ruokaa ei pääse pakoon, sen kanssa on pakko olla.

Niin, kai mulla kuitenkin on se syömishäiriö. Edelleen sen myöntäminen on niin pirun vaikeaa. Tällä hetkellä olis kyllä motivaatiota yrittää päästä siitä eroon. Todennäköisesti se taas laimenee täsdä seuraavan ruoka-ajan koittaessa. Mitähän mieltä mä oln sit elokuussa kun meen sinne sh-polille...

huh

15.6.

Tän naama olis taas täynnä verenpurkaumia.

Lauantai... Loppujen lopuksi ei niin paha kuin ehdin pelätä. Normaalirooli meni melko hyvin päälle. Jossain vaiheessa olin röökillä ja oikein totesin sen ittelleni, että en tuntenu ahdistusta kunnolla. Tiesin, että se on päällä koko ajan, mut päällimmäinen tunne oli hyvin mitäänsanomaton. Keskityin vaan siihen, etten syö liikaa. Muuten menikin ihan hyvin, söin sen verran kuin muutkin ja en ollu liian täynnä. On vaan kamalaa huomata, ettei oo sellaista sisäsyntyistä taitoa syödä sopivaa määrää. Kun tosiaan kyyläsin muiden syömistä ja otin saman verran ja häpeä esti ottamasta enempää. Aika kamalaa kun sellasen tunteen pitää hallita syömistä. Mut muuten mulle olis tullut ihan helvetin huono olo. Hetkellisesti olikin jo melko inha täysinäisyyden tunne ja oikein haaveilin oksentamisesta ja siitä kuinka se helpottais oloa. Loppuillasta kun päätin, etten lähde mihinkään baariin, rupesin sit napostelemaan lisää ja lisää sillä mielellä, että ne tulee ulos. Sit oikein tein numeron siitä, että otan herkkuja mukaan ja otinkin sit nolon paljon. Kotiin ja kaikki naamaan. Tuli huono olo kyllä melkein heti, mikä oli vähän ideakin, etten sit enää haaveilis niistä seuraavana päivänä. Ihana helpotus kun maha tyhjeni. En vaan käsitä kuinka mun iho ei kestä, toinen poski varsinkin ihan hirvee.

Tänään:

Oon ihan vitun sekasin. On taas pitäny kirjottaa, mut en oo jaksanu. Ton pätkänkin julkaiseminen tuntui vaan turhalta. Viime viikko on ollu ihan saatanan kamala. Polttarien jälkeinen sunnuntai oli aivan järjettömän hirveää sessiointihimojen vastustamista. Sit kuitenkin ajattelin, et säästän seuraavaan viikonloppuun, koska sit on enää pari viikkoa niihin siskon häihin ja pitää miettiä oksennusturvotuksia ja verenpurkaumia. Ja olin ihan varma, että kun selvisin siitä sunnuntaista, maanantai olis elpompi. Ei. Se ei todellakaan ollut helpompi. Se oli taas sitä samaa helvettiä kun muutan mieltäni viiden minuutin välein ja ahdistus on jotain niin saatanallista. Sit kun oli typerä juhannus niin mentiin äitin kanssa kauppaan jo keskiviikkona.  Ja sessiointi alkoi. Torstai meni vielä ihanissa oksennushuuruissa. Perjantai ja lauantai meni sukuloidessa. Ja söin aikalailla niin kuin normali ihminen. Sunnuntaina kaikki levis pahasti käsiin. Odotin niin innolla, että saan vielä yhden päivän sekoilla pää pöntössä. Eka kierros tuli vielä juuri ja juuri ulos. Sitten tajusin, että se ei taas tuu. Ei millään vaikka kuinka yrittää. Ja mulla oli edelleen ihan hemmetisti kaikkea hiilarimössöä. Sit illalla söin vaikka totesin, etten pysty enää oksentamaan. Idioottina kuvittelin, että en välittäist. Ja että söisin vaan sen verran kun tuntuu hyvältä. Olin tuskallisen täynnä ja loppuillan makasin ja toivoin kuolevani. Eilinen olikin sit jännä kun olin ekaa kertaa siellä syömishäiriöpolilla. Se ihminen oli kyllä kiva. Tajusin vasta siinä ovella kuinka hermostunut olin. En ollu ajatellu sitä kauheesti etukäteen ja rupes vaan kädet hikoilemaan hulluna. Se katto mun painon, mikä oli luonnollisesti vitun kiva juttu. Varsinkin kun se sunnuntai nosti sitä ihan törkeesti. Mut oon sentin pidempi kuin olin kuvitellut, aika jännä. Bmi 22 eli eihän mulla mitään ongelmaa ole. Hävettää jotenkin kauheesti koko juttu. Mut kai mä alan olla "virallisesti" syömishäiriöinen. En vaan vieläkään saa sitä myönnettyä ittelleni.

Olin eilisen syömättä sunnuntain takia. Ja ei mun keho kyllä enää oikein kestä tätä mun perseilyä. Todella huono olo ja pääkipu koko päivän. Tänään menny reilu 1400, ihan ok. Kaikki ruoka vaan inhottaa ja keksin hienoja syitä, joilla saan lykättyä sitä pidemmälle. Keho on vaan ihan vitun pihalla. Sydän hakkaa heti kun parit portaat nousee, käsivarsi on kipee pyöräilystä (kyllä, pyöräilystä), paino vaan nousee vaikka teen mitä. Huomenna meen verikokeisiin ja otetaan EKG. Ihan hirveetä kun ei saa edes juoda vettä aamulla. Kun mä ryyppään sitä niin törkeitä määriä niin oon varmaan ihan kuolemassa heti parin tunnin jälkeen. Mulla on kyllä varmaan jonkintasoista puutosta ties mistä, mut en tiedä miten sellaset edes labroissa näkyy.

Mulla on lämmin. Inhottavaa.

Sekopää, lällällää. Haluun leipää.

NÄLKÄ
KARSEA NÄLKÄ

Oon sit kipee ihanasti. Sunnuntaisen oksentelun jälkeen alkoi tuntua kurkku oudolta, mut pistin sen edellämainitun piikkiin. Mut ihan rehellinen flunssa tästä kehkeytyi. Nostin kaloreita hukeasti yli 900. Eli edelleen alle tuhat, mut tänään menee kyllä yli. Aattelin lisätä syömiskertoja viiteen ja jos vetelen noin 200 kaloria aina kerralla niin siitä tulis se tuhat. Hyi. Tunnen itteni kyllä vaan niin heikoksi läskiksi kun en pientä nälkää ja flunssaa ja unettomuutta kestä. Painokin jumittaa, jopa noussut niin vastaushan on syödä enemmän, toki. Mut en mä lihonut ole, ei se ole mahdollista ja haluisin mahdollisimman nopeesti eroon tästä taudista. Eilenkin olin hyvinkin motivoitunut syömään yli tuhat kaloria ja iskin iltapuuron sekaan pähkinöitä ja laskin vasta jälkeenpäin. Ja olin siis vakuuttunut, että se nousee yli tonnin, mut hups vaan, olinkin syönyt sen verran pieniä annoksia päivällä, että loppulukema oli 965. Ja olin vaan ihan sairaan tyytyväinen, helpottunut, onnistunut. Ja ehti siinä vielä tulla nälkäkin vähän, syömisen esti osaksi myös se, että mahaan kertyi taas kummallisesti ilmaa, sitä on ruvennu taas tapahtumaan useammin. Hassua kuinka tulee näitä samoja "oireita" kuin paaston aikana, vaikka tää on aika kaukana paastosta.

Rupesin muuten eilen vähän haikailemaan salille, lenkille, pyöräilemään. Mikä on kai hyvä, koska siihen en rupea yhtään ennen kuin oon syöny edes jonkin aikaa enemmän. Ihan niin sekavaksi en halua ryhtyä, että menisin tällaisilla kaloreilla liikkumaan. Ton liikkumisen suhteen vaan tuntuu niin vittumaiselta kun munhan pitäis alottaa se aivan jäätävän hitaasti ja rauhallisesti. Ylikunnon ja tän ruokapelleilyn takia. Enhän mä oo enää edes käyny kävelyillä tai yhtään mitään niin sais ainakin viikon verran tyytyä todella kevyeen kävelyyn ja pyöräilyyn. Ja se jos mikä vituttaa niin perkeleesti. Mut kyllä mä tänäänkin peilin edessä totesin, että mun ruhoni on nyt just sellanen, että siitä saa edes siedettävän näköisen nimenomaan liikkumalla sen rasvan pois ja kasvattamalla lihasta tilalle. Ei tästä nälkiittymällä mitään kivaa tule. Entistä löllömpi vaan.

Vähän ihmetyttää tää nukkumisen vaikeus. En oo saanu enää päivisin nukuttua yhtään ja yötkin on tosi huonoja. Viime yö oli poikkeus kun en hikoillut yhtään! Ja selvästi auttoi jo seki kun ei ihan niin räkäseltä tunnu nyt. Ja paino toki jumittaa senkin takia kun en saa nukuttua. Ainakin mun kohdalla sillä tuntuu olevan ihan hemmetin iso vaikutus.

Eli tällä hetkellä olisin menossa siihen järkevämpään suuntaan. Vaikka samaan aikaan tekis mieli kaljaa ihan vaan sen takia, ettei nää ajatukset häiritsis niin paljon. Oksentaa ei voi, se on pannassa ainakin vielä viikon, koska se alkoi jo viimeksi olla niin vaikeaa ja ens lauantaina on siskon polttarit ja verenpurkaumat ja palloposket ei oo hyvä lookki. Ja en edes tiedä tarkalleen mitä me tehdään kun ihmiset haluu ottaa sillai rennosti ja mennä fiiliksen mukaan. Mut jos me ollaan menossa johonkin baariin (hyi) olis taas pikkupakko raahautua vaateostoksille. Helkatti. Inhoan sitä puuhaa niin perkeleesti, mut mä en oikeesti omista paljon muita vaatteita kuin ihan perus arkijuttuja ja urheiluvaatteita. Niistäkin on suurin osa turhan isoja. Eli sitäkin varten pitäis kerätä voimia.

Siis oon syöny 2 tuntia sitten ja mulla on ollu nälkä ainakin puolitoista. Vittu. Syömisestä vaan tulee kovempi nälkä. Mutta ei ihmisen tarvitse laihduttaa kun se on kipee. Mä muutan mieltäni perkele koko ajan. Jotenkin vaan hävettää nyt sanoa, et söisin enemmän. Kun on muka niin vaikeaa syödä ja plaaplaaplaa. Nytkö sit vaan syönkin noin vaan? Sekin kun oon terapeutille sanonut syöväni alle tuhat kaloria tarkottaa vaan sitä, et en kehtais sanoa syöneeni enemmän. Ihan hullua. Ihme pöljä mä kans oon. Silloinkin kun se halus laittaa paperille mitä mä syön ja se oli silloin jotain 1200, mua hävetti niin helvetisti. Ja sen jälkeen oli vaan kiva kertoa, et oon pysyny alle tuhannessa. Niin kuin mun pitöis jotenkin todistaa sille, että pystyn? Tai jotain yhtä typerää. Varmaan sekin kun en voi oikein hehkuttaa tällaista juttua kenellekään ja oon ollu itekin niin hämmentynyt tästä mun "itsekurista" niin kiva kertoa jos onnistuu siinä vieläkin  paremmin.

Ei vittu mä oon tyhmä.

Olen tyhmä, mut ei se haittaa

Syömisen vaikeus jatkuu. Ihmettelen edelleen. Torstaina söin vielä suht "normisti", kaloreita tuli 1200. Sit oonki ollu kummallinen ja nukkunut päivisin. Vähemmän aikaa syödä, hyvä juttu. Kalorit ollu aika reilusti alle tuhannen, mikä tuntuu hemmetin miellyttävältä. Jotenkin sen nyt kuuluu jäädä kolminumeroiseen lukuun. Oon muutenkin päässyt jotenkin sinuiksi tän syömisen kanssa. Siis siinä mielessä, että sitä ei tarvi ahdistella koko ajan, ajatukset ei veivaa edestakaisin sen typerän ja järkevän vaihtoehdon välillä. Syön kun siltä todella tuntuu, säästän kaloreita, laihdutan. En jaksa enää vaivata kovasti itteäni millään terveysseikoilla, ihan sama.

Mua vaan nukuttaa niin pirusti. Oon tosiaan antanut itteni nukkua päivisin, mikä on ollu hemmetin mukavaa. Eihän mulla mitään tekemistäkään ole niin miksen voisi levätä kun sitä selvästi tarviin. Nukkuminenhan on niin hyvä laihdutuskeinokin ja se on näkyny kyllä painon laskemisena. Eilenkin heti aamukahvin jälkeen olin ihan innoissani kun suunnittelin meneväni nukkumaan. Tänään käydään äitin kanssa kattomassa siskon koiria kun niillä olis muuten ihan liian pitkä päivä siellä keskenään. Joten oon aikatauluttanu itselleni muutaman tunnin lepäämistä varten. Nukahtaminen kestää tosi kauan, mut on tosi kivaa edes levätä. Varsinkin kun on sitä univelkaa ja yleensä vähempi syöminen johtaa vaan pahempaan unettomuuteen niin pitää kyllä nyt hyödyntää tää uneliaisuus, eikä yrittää väkisin olla hereillä.

Yks juttu vaan mikä lievästi mietityttää on tän mun ruoansulatuksen tila. Ravaan siis vessassa koko ajan ja kaikki ruoka tulee niin sanotusti läpi. Mikä on kyllä niin paljon mukavampaa kuin pallomaha ja jumitus. Mut alkaa vähän mietityttää tuo imeytyminen. Vaikka ei kyllä haittaa yhtään vaikka ei imeytyis yhtään mitään. Ihmetyttää vaan vähän kun tää alko heti kun rupesin vähentämään syömistä. Ja tää on vähän samanlaista kuin silloin kun viimeksi paastosin ja se pari viikkoa sen jälkeen. Oon varmaan herkistänyt jotenkin mun suolistoa silloin ja sen takia se reagoi näin voimakkaasti nyt. Näin sen oon ajatellut, koska oon ottanu niin rennosti nyt jo muutaman päivän, joten ei tää täysin psyykkistäkään voi olla.

Niin laihdutan siis, se on tärkeintä. Eikä tosiaan mitään hätää ole kun on niin paljon mistä ottaa. Näin hoen ittelleni ja suljen järkevät ajatukset vittuun. Katotaan sitten uudestaan kun oon oikeesti laiha.

Hyvin alkaa tämäkin päivä

Nyt on sitten liian "hyvä" olo. Ei siis silmissä pimene. Oksettaa, mut sydän ei meinaa tulla rinnasta ulos. Väsyttää, mut ei heikota niin, että pitäis istua lattialla, jotta saa henkeä. Joten oon syöny "liikaa". Ehti tietenkin imeytyä vaikka kuinka paljon sokeria niistä jäätelöistä ja kekseistä, jotka vetäsin siinä eilen illalla vanhempien luona, oksentamaan kun pääsin vasta reilun tunnin päästä kotona. Nyt ei oo mitään ruokaa valmiina syötäväksi. Ja jotta sitä saisi tehtyä, pitäisi ensin tiskata. Pitäisi myös imuroida, pestä pyykkiä, kaikenlaista. tekemistä löytyy, mutta mikään ei todellakaan huvita. Ainoa tekeminen, joka päässä pyörii olis lenkille lähtö. Mutta voi saatana kun ei siitä mitään hyötyä ole. Ei todellakaan.

Vaikka oon aika hyvin koko ajan tiedostanut, että tää mun touhuni on vaan menny sairaampaan suuntaan, en oo sit kuitenkaan tainnut oikeesti tajuta kuinka pahaan jamaan oon itteni jo saanut. Kun tosiaan kuvittelin, että pystyn ottamaan lomaa kaloreista kun olin menossa sinne vanhempien luo. Että kyllä mä voin lopettaa tän pelleilyn heti kun haluan ja syödä normaalisti. Mut en mä taida pystyä. Osata. Haluta.

Mä taidan olla tosi sairas. Hullu. Tyhmä. Järjetön ääliö. VITUN IDIOOTTI
PASKA IHMINEN
LÄSKI
RUMA
TURHA

Kaiken kaikkiaan vaan.... jotain jonka vois poistaa tätä maailman kovalevyä kuormittamasta.
Right click ->Delete

Ja muistetaan heti tyhjentää roskakori.

Oon itteni kyllä hienoon tilanteeseen saanut

Hyi saatana kuinka hirveet viime päivät. Maanataina odotin kauhulla odottavaa ruokaa ja normaaliympäristön puuttumista, mut kuvittelin kyllä aika kauankin et voisin selvitä lähestulkoon kunnialla. HA, oon niin typerä idioottipaskaläski. Kuinka tyhmä voi ihminen olla, että voi syödä noin vaan yhden jäätelön ja selvitä siitä?! Maanantaina siis menin sinne koiravahdiksi, siinä alkupäivästä. Katoin kaapit läpi: keksejä, jäätelöä, näkkäriä, hapankorppuja, juustoa. Mut myös suht siedettävää, joskin juustoista munakoisopaistosta ja salaattia. Okei, okei, kunhan vaan yritän pitää tän linjan, eli vastustan nälkää, syön suht pieniä annoksia, juon hitosti vettä, kaikki menee hyvin. Vähän sen jätskivuoren kohdalla ajattelin, et saattaa mennäkin pienimuotoiseksi oksentamiseksi. Siihen kahteen asti vetkuttelin sen syömisen kanssa. Oltiin sentään koiran kanssa kävelemässäkin, joten olis ok syödä sitä oikeaa ruokaa. Eli munakoisopaistosta ja salaattia. Söin. Teki hitosti mieli jäätelöä. Kyllähän normaalit ihmiset syö yhden jäätelön silloin tällöin? Olihan vielä ton koirankin kanssa mentävä ulos. Söin sen yhden jäätelön. Mut se ahdistus ja inhotus vaan kasvoi ja kasvoi. Ja siihenhän tietenkin toimii se, että heitetään homma läskiksi, syödään lisää ruokaa ja jäätelöä. Chili- ja suolapähkinöitä. Ja vedetään samalla 2 pakettia suklaakeksejä. Tosi kivat verenpurkaumat taas. En tajua kuinka mun iho on näin heikko.

Oltiin siinä sit koiran kanssa ihan rauhassa. Tosin rupes ahdistus taas kasvamaan sen verran inhottavaksi, että poljin kuntopyörää puoli tuntia. Ihan rauhallisesti kyllä. Katottiin jääkiekkoa. Uskaltauduin syömään näkkileivän juustolla. Minkä jälkeen tein 2x100 vatsaa ja muutamat punnerrukset, joista sydän ei tykännyt. Käytiin vähän ulkona ja yritin olla järkevä ja suunnittelin iltapalaa. Omenaa, jogurttia, mehukeittoa, pähkinöitä. Mut se oli liian iso annos. Se täytti mut aivan liian hyvin, en kestänyt, joten juustomaustettuja riisikakkuja juustolla, keksejä, jäätelöä. Oli muuten kiva kun siinä vaiheessa kun pohdiskelin, että uskallanko syödä, käytiin autotallissa kattomassa olisko siellä kivennäisvettä. Ja löysin sieltä kaapista lisää keksejä. Jokin merkki siitä, että mun pitää oksentaa?

Eli eipä siinä maanantaina tainnut paljoa muuta jäädä sisälle kuin aamupala.

Tiistai meinas mennä paremmin, vaikka aamulla meinasin suunnilleen kuolla kun olo oli niin perkeleen törkee. Mutta sit sisko soitti, että ne tulis juoksuttamaan koiraa ja tuomaan hääkakkua maisteltavaksi. Eli mun piti lähteä kaymään kotona ihan jo senkin takia, että piti saada peitevoidetta tähän naamaan. Ja samallahan voi käydä kaupassa, pitihän mun muutenkin hakea korvaavat keksipaketit, riisikakut ja jäätelöt kotiin, ettei kukaan huomaa mun syöneen ne. Kokonainen myslileipä, keksejä, juustoa, juustokakku, pari croissanttia. Sain syötyä ruokaa siinä päivällä. Olis varmaan menny ahmimiseksi ellei se sisko olis ollu tulossa. Hääkakuksi on tulossa sacher-kakkua, joka oli kyllä hyvää ja kyllä mä seurassa onnistuin hillitsemään itteni, eikä se vanhemmille jätetty pala paljoa häirinny. Sisko sanoi, että mulla on hyvä itsehillintä. Tietäispä vaan mitä mä tein loppuillan. Siinä kymmenen aikaa kuvittelin, et voisin syödä iltapalaksi pari omenaa niin, että sain jotain ravintoakin. Kun huomasin siinä aikaisemmin lervatessani, että tais tulla osa siitä päiväruoastakin ulos. Mut omena oli pahaa, suuri osa meni koiralle. Oksentamisen lopetin vähän kahdentoista jälkeen. Olisin voinu vielä kerran huuhdella, mut en vaan perkele jaksanut. Eikä se mitenkään kovin helposti tuu sieltä taaskaan. Itseasiassa erikoisen vaikeaa. Nukkumaan mentiin kahdelta yöllä.

Tänäänkin meni oksentamiseksi. Vaikka ei todellakaan pitänyt. Ja se aamun uskomaton pahoinvointi ja heikotus vois jollekin fiksummalle olla viimeistään se, joka saa lopettamaan tällaisen pelleilyn. Olin terapiassa saatanan vittuuntunut. Ja nyt se yhtäkkiä jotenkin tajuaa edes vähän kuinka hirveeksi tää syöminen on mennyt. Oon luullu ilmaiseeni melko selkeästi sen, etten enää muuta ajattelekaan, mut nyt se vähän tarttui toimeen ja halus listata mun syömistä. Hävetti ihan sikana. Kun tuntuu, että kaikki syöminen on väärin ja mun kuuluis sanoa, etten syö mitään. Muutenkin hyvä ruoka tuottaa vaan pahaa mieltä, koska mä en näköjään koe ansaitsevani sitä.

Eipä muuten ollu kauheesti hyötyä siitä, että hain korvaavat keksipaketit ja jäätelöt sinne vanhempien luo kun vetäsin ne sit kuitenkin ennen kuin lähdin hakemaan niitä junalta. Hyvä, hienoa. Lähemmäs 30 euroo menny pöntöstä alas, ehkä enemmänkin. Ja huomaan saavani sairasta mielihyvää siitä, että oon jättäny sisälle niin vähän. Tänäänkin sanoisin kaloreiden jäävän noin tuhanteen. Ihana yö taas tulossa.

Terapiassakin vaan hoin sitä kuinka en tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Tai mitä mä haluan tehdä. Jos haluan sinne salille, on pakko syödä enemmän. Ja jumalauta nukkua. Mut syöminen on mennyt niin sairaan vaikeaksi. Mut jos mä haluankin lopettaa syömisen ja laihtua olemattomiin? Saada sydärin ja kuolla? EN MINÄ SAATANA TIEDÄ

Sekoan ja lihon

Joo-o.
Pikkasen lösähti tää homma nyt. Torstaina ahdistus oli vaan niin kauheeta, että kävinpä sit kaupassa. Irtokarkkihyllyllä sekosin aivan täydellisesti. Siis mun piti ottaa kyllä ihan kunnolla. Mutta sit rupesinki valikoimaan sieltä juttuja, joita en edes ikinä ota. Ja kappas vaan. Hyllyn loppupäässä se pussi meni hädin tuskin kiinni. Puolitoista kiloa. Siis YKSI JA PUOLI KILOA irtokarkkeja yhdelle ihmiselle!! Hävetti, mutta suljin sen vaan mielestäni ja kehittelin jotain tarinaa siitä, että mulla olis joku kaveriporukka ja ostan kaikille. Taidan seota. Koska saman tarinan voimin ostin myös 2 megapussia sipsejä. Plus 4 dippiä. Ahdisti, hävetti ja itketti, mutta esitin vielä kotonakin, että kaikki on ok. Koska sit otin vaan toisen repun ja lähdin vielä k-markettiin hakemaan kaljaa. Koska pirkan lager on vähäkalorisin kalja, jonka oon löytäny.

Siinä vaiheessa olin syöny 590 kaloria. Kuudelta avasin ekan kaljan. Toisen jälkeen söin sipsiä ja karkkia. Aattelin, että kännissä en niin välittäis siitä tayden mahan ahdistuksesta ja kaloreista, mutta ei. Oksentamiseksi meni. Ja kiva pikku juttu. Naama aivan täynnä verenpurkaumia. Poskipäissä on aivan kirkkaan punaiset läikät. Niin kuin jotku törkeet palovammat. Sit ku olin saanut mahan tyhjäksi, loput kaljat naamaan. Hetken ahdistelin kun ei tuntunut missään. Kunnes kävin vielä röökillä ja meinasin oksentaa ja sammua samaan aikaan. Mun piti vielä syödä puuroa, mutta aamulla sit heräsin ja huomasin, et se oli edelleen siinä pöydällä. Yllättävän vähän oli huono olo, vaikka tosiaan sammuin aikamoisessa soosissa, maha täynnä kaljaa, eikä mitään muuta.

Perjantai meni sit makoillessa. Ja hups vaan, okentaessa. Taaskaan ei pitäny, mut en vaan kestäny. Katoin jääkiekkoa ekat 2 erää. Kolmannen erän seuraaminen meni sipsinsyöntiin. Ja sit oksentamaan. Iltapalaksi vedin omenan. Ja vitusti karkkia. Eilen alotin sentään  sillä mielellä, että nyt loppui oksentaminen. Mut kun niitä karkkeja oli vielä jäljellä. Sipsit olin edellisenä päivänä tuhonnut, osa meni suoraan roskiin. Mut tylsää oksentaa vaan sellanen pienehkö määrä karkkeja. Olin sentään tunnin hitaalla kävelyllä. Mut siitä ei menny kauaa kun lähdin taas kauppaan. Ja ihan liikaa kaikkea. Oksentamisen välissä tuli melkoinen paska ja ekana syödyt karkit varmaan meni jo eteenpäin koska yhtään ei tullut ulos. Röökin jälkeen oli vieläkin niin täysinäinen olo, että yritin uudestaan, mutta pelkkää vettä tuli. Joten vitusti hienoja kaloreita siitäkin. Ja sit vedin illalla vielä yli jääneen fetataskun ja munkin. Eli oon lihonut ihan vitusti.

Tässä just kivasti huomasin, että oon laskenut väärin aamupuuron kalorit ties kuinka monta kertaa. Kun typerät ravintosisällöt onkin muuttuneet kaura- ja neljän viljan hiutaleissa. Mahtavaa. En tajua, millä saatanan perusteella saman tuotteen kalorit voi yhtäkkiä olla ihan erilaiset. Helvetti sentään. Tänään meen ainakin kävelemään. Eilen rupesin jo suunnittelemaan, että meen spinningiin tänään, mut en ehkä viitti. Eikä tällä naamalla voi mihinkään mennä. Ehkä meen pyöräilemään. Ja teen vatsalihaksia. Ylikunto tai ei, pakko saada jotain tänään kulutettua.

Voi saatana kuinka vihaan itteäni. Huomenna se terkkari. Pitää varata kunnolla aikaa siihen, että peitän koko naaman peitevoiteella. Ei huvita ruveta keskustelemaan oksentamisesta. Pelottaa edes mainita mitään ylikuntoa. Jos oonki ihan väärässä. Tai se ei edes tiedä siitä mitään. Haluaisin, että joku sanois kunnolla missä on vikaa ja miten se korjataan. Eli jos mä oon ylikunnossa, saisin ohjeet siihen mitä saan tehdä ja kuinka paljon. Ettei tarvis ahdistella ja pohtia sitä koko ajan.

AHNE LÄSKI

Vitun vittu. Vedin sit taas kaksin käsin. Jotenkin vaan oon niin saatanan ahne, että on pakko vaan saada lisää. Vaikka mun ei edes pitänyt yrittää oksentamista. Todella vaikeaa saada mitään aikaiseksi, vaikka kuinka yritän. Voi helevetti, taas pitää yrittää kituuttaa ja säästää kaloreita.

VITTU SAATANA KUN VITUTTAA

Aamulla ajattelin, et yritän vaan syödä "normaalisti". Mut enhän mä edes tiedä mitä se on. No sen verran tiedän, ettei tuo ollut normaalia syömistä kun olin jo ihan täynnä ja siltikin vaan otin lisää. Ja hävetti ihan sikana kun kaikki näki kuinka paljon syön ja silti vaan naamaan. Molemmat siskot taas luetteli kaikkea mitä ne on syöny ja niiden piti päästä kauppaan hakemaan lisää. En vaan tajua. Onko tollanenkaan normaalia? Ei niistä kumpikaan ainakaan ole lihava, joten kai se on.

Mahaan sattuu, vituttaa, oksettaa, ällöttää. Tekis vaan mieli mennä yrittämään uudestaan sitä oksentamista, mut tuskin se yhtään helpommin tulee kuin äskenkään.

Vittu pitäs kuolla.

Lähtee lapasesta

Kello 19:05
Oksentamiseksi meni taas. Käytiin isän kanssa kaupassa, sit vanhempien luo, koirailua ja taas aivan liian pitkä aika aamupalasta. En ollu syöny muuta kuin puuron ja ensi hätään menikin pari keksiä, sit meni kolme lautasellista ruokaa kun oli vaan niin saakelin hirvee nälkä. Sisko oli tehnyt lättyjä eli niitä pari hillolla. Parin tunnin päästä kotiin ja oksentamaan. Oli pakko, vaikka syödessä jotenkin taas ei tuntunu niin pahalta. Kun ei siinä hirveen nälän soikaisemana pysty välittämään ja ajattelin, että pitää vaan selvitä siitä ahdistuksesta. Mut sit taas se, et en olis voinu syödä enää mitään muuta koko loppupäivänä. Helpotti oloa ihan hirveesti ja nyt voin paremmalla mielellä syödä vielä jotain. Ja tätä varten mä oksentamaan opettelin. Et kun tulee ns. vahingossa syötyä liikaa niin voi minimoida vahinkoa.

On ny tullu oksennettua vaan aivan liian usein. Kun pitäis olla vähintään viikko aina välissä. Nyt taas kovasti yritän ajatella, että aikasintaan ens perjantaina saisin, en kyllä tiedä miten onnistuu. Nyt sentään tuntuu, että olisin taas parantumassa tästä flunssasta, vaikka hämmentävästi aamulla lämpö olikin entistä alhaisempi. Mut jos sit kohta pääsis liikkumaan ja sais rytmiä taas takasin. Ja sit olis helpompaa olla miettimättä mitään sessiointia. Mut oon nukkunu aika kivasti pari yötä ja on jopa paino pysyny samana, jopa vähän pienentyny. Jos en sit taaskaan nuku.

Kello 22:12
Oksensin sit uudelleen. Söin ensin puuroa. Ja sit porkkanaa. Ja sit vähän eilistä ruokaa. Ja vähän lisää. Ja uudestaan. Se vaan maistu niin hemmetin hyvältä. Sit olikin jo kaikki niin pilalla, että tein taas mikrossa suklaakakkua. Kolme kertaa. Ja tuntuu jo heikentymistä oksennusrefleksissä, vitun kiva. Tuntuu, että tää on lähtemässä todella pahasti käsistä. Pelottaa. Itkettää.

Mä en halua olla tällainen. Vitun typerä, heikko läski, joka antaa ruoan hallita itteänsä.

Ampukaa mua, päähän.

Niin kylmä. Päähän sattuu. Väsyttää. Kaikki asennot on epämukavia. Tylsää, mut en jaksa tehdä mitään.

Eilisilta meni melkoisen perseelleen. Olin typerä, enkä syöny tarpeeksi alkupäivästä, joten koko ilta oli pelkkää ruoanhimoa. Sit vetelin melkein tunnin ajan koko ajan vähän lisää. Ei mitään hirveetä tavaraa, kesäkurpitsaviipaleita pestolla, raejuustolla ja vegaanilevitteellä (kuulostaa ehkä kummalta mut maistuu hyvältä). Kalorit nousi kuitenkin reippaasti yli 1700 ja en oikeesti tehny muuta kuin lepäsin koko päivän. En edes tehny ruokaa tai siivoillu tai mitään. Mun peruskulutus on kuitenkin alle 1400 kaloria. Joten olin pulassa jo siinä vaiheessa. Plus maha tuntu ihan hemmetin turvonneelta, olo oli äärimmäisen epämukava. Joten vetäsin sit puoli pussia makaronia. Punaisella pestolla, niin hyvää. Ja vielä 2 suklaamikrokakkua. Ja sit olin vielä niin todella saatanan tyhmä, etten juonu välissä melkein yhtään vettä, eikä se meinannu tulla ulos ensin ollenkaan. Se oli ihan saatanan kauhee tunne. Meinaa heti tulla paniikki. Ja sit yritin puristaa sitä ulos niin kovaa, että naama turpos aivan uskomattoman paljon, nytkin oon aivan järkyttävän näkönen. Tai ainahan oon, mut nyt entistä hirveempi. Kesti naurettavan kauan saada kaikki ulos. Pääsin nukkumaan kahden aikaan. Ja vaikka oon muutenkin nukkunu, ei se perkele tunnu auttavan.

Meen huomenna lääkäriin. Epäilen vaan, ettei se mitään osaa sanoa. Verikokeet varmaan ja sit vaan valitetaan hemoglobiinista. Ei se mikään mahtava voi olla, mut ei kyllä syy tähän. Oon ny mitannu kahtena aamuna lämmön. Luin jonkin artikkelin kakkostyypin kilpirauhasen vajaatoiminnasta, jossa sanottiin, että lämpö kannattaa ottaa heti herättyä ennen kukn nousee ylös. Siihen tietenkin vaikutraa kaikenlainen liikkuminen ja syöminen ja muu niin tuntuis ihan loogiselta vertailuarvolta. Se on ny ollu 35,7 astetta. Mun normaalilämpö on ollu 36,4 joten onhan se alhaisempi. En mä epäile oikeestaan kilpirauhasta, mutta otin siitä vaan ton lämmönmittausidean. Mullahan oli kuumetta jossain vaiheessa, kyllä sen tunnistaa. Siitä on ny viikko kun viimeksi on siltä tuntunu, nyt on ollu erilainen kylmyys ja huono olo.

Kiva ku olin perjantaina ihan varma, että nyt oon paranemassa ja pääsen salille. Oon vetäny puuroakin kaksin käsin kun se on niin hyvää ja lohdullista ruokaa. Eli äärimmäisen turhaa hiilaria kun makaan vaan. Ja kun kävin salilla, mulla oli jonkinlainen päivärytmi, tekemistä ja ihan käytännön kannalta vähemmän sessiointiajatuksia. Nyt mä en muuta ajattelekaan ja lihon vaan. Itkettää kun oon niin löllykkä. Löllyn vaan entistä pehemmin. Ja just se viime pumppi jossa olin, tein isommilla painoilla ja nyt en jumalauta pystyis siihen millään painoilla. Mä oikeesti sain onnistumisen ja edistymisen tunteita siellä ja nyt se on kaikki niin kuin jotain kaukaista unta.

Tänään meen jostain perkeleen syystä vanhempien luo. Kiva varsinkin tällä naamalla. Pieniä verenpurkaumia silmien ympärillä, jes. Äiti vaan jotenkin sai mut sanomaan, että tuun kattomaan koiraa ennen kuin ne leikkaa sen turkin.

Itkettää kun väsyttää niin paljon. Muutama viikko sitten olin elämäni kunnossa. Nyt oon ihan loppu.

Voi persus

Vittuuuuuu
Äiti vie mut kauppaan huomenna. Nyt rupesin miettimään, että kehtaanko ottaa kaikkea selvästi epätavallista. Kun mun piti tehdä juustokakkua eli tarviin sokeria, tuorejuustoa, kermaa, digestivejä. Isä ei niin kiinnitä huomiota, mut äiti saattaa kysellä. Enkä mä nyt voi antaa selitykseksi mitään, että meen kaverin luo tai sellasta kun oon kerran kipee. Hitto, pitäiskö vaihtaa? Mut oon haaveillu siitä viikon, saatana. Ideoita riittää kyllä, mut pääsenkö juustokakkuideasta... Jos se jää vainoamaan sit entistä kamalampana?

Vituttaa myös koska kaloreita ihan liikaa, en todellakaan oo liikuttanu itteäni mihinkään tänään. Ruoan tekemiseen meni liian kauan ja tuli sit vedettyä ihan liikaa kerralla. Kun tuntui, ettei se yksi annos riittänyt. En voinu tietenkään ottaa pienempää. Tai edes laskea ensin. Naamaan vaan, vitun idiootti läski kun olen.

Helvetin perse. Inhottaa kun suunnitelmat muuttu viime hetkellä. Kun justiin olin tyytyväinen, että oon miettiny tarkasti kaiken. Eihän mun tietenkään oo pakko. Jos en vaan ottais mitään ylimääräistä niin en myöskään tekis. Mut en helvata taida pystyä.

Ja nyt taas tuntuu, että pitäis syödä. Eikä oo todellakaan varaa. "Pitää" kuitenkin vielä pieni iltapala syödä kun se mahatuska pelottaa niin paljon.

Miltä kuulostais juustokakku?

Vihaan (rakastan) ruokaa.
Vihaan (rakastan) leipomista.
Vihaan (rakastan) syömistä.

Onko naurettavaa (ON), että menin tänään käymään Lidlissä ihan vaan sen takia, että tarkistin onko siellä tarjolla esim. tuorejuustoa. Ihan vaan, että isä voi ostaa aineksia mulle. Jotta voin leipoa ja syödä. Ja sitten heittää ne pois. Ihan vaan koska huvittaa.
Se on oikeesti väärin. Ja tunnen siitä välillä huonoa omaatuntoa. Mutten aina kun ajattelen ja haaveilen siitä. Ja se, että ensimmäinen ajatus ei ole sen moraalinen vääryys, tuo lisää tunnontuskia.

Ruoanhimo on ollu poissa koko päivän. Sellanen raivostuttava, ahdistava, järjetön, jatkuva kaipuu syödä jotain. Ja nyt lievästi huolestuttaa, että sessiointi tuo sen ihan hirveenä päälle. Mutta on myös mahdollista, että tieto tulevasta syömisestä on helpottanut sitä.

Vihaan (rakastan) myös leipomisblogeja.
Ruokakuvia.
Ruokakauppoja.
Ruokaideoita.
Vois myös listata konkreettisimmin:
hiilarit, hedelmät, viljat, rasvaiset maitotuotteet, sokerit. Kaikki kiellettyjä. Paitsi aamupuuro.

Sali alkaa tuntua joltain kaukaiselta toiveunelta, jota ei oikeesti ikinä tapahtunu. Kävelin sinne kauppaan tänään. ja tuntu taas, että en sinne salille pääse vielä hetkeen. Viikonloppuna kuitenkin olin vielä menossa siskon lauantaipumppiin, mut joo en. Kun ylämäen käveleminenkin on rankkaa. Ja heti kun menin ulos, lämpötila noin nolla, varpaat meni puolitunnottomiksi ja tuntui, ettei niissä kierrä mitään verta. Ja mulla on karsee jano koko ajan. Varsinkin iltasin, inhottavaa. En oo vissiin muistanu juoda ja kai se kohonnut kehon lämpötila vaikuttaa nestetasapainoon. Tänään ei oo kyllä niin pahasti tuntunut kuumeiselta kuin eilen. Nyt kyllä on taas melko paska olo.

hyi perse

HYI VITTU SAATANA
2021 kaloria
Olin sentään pumpissa, mutta silti.
HYI. VITTU.
Kun näin sen lukeman laskimessa, en tajunnu edes ensin mitä näin. Sitten se iski, kaamea katumus, ällötys, hapeä. Olin vielä kovin tyytyväinen kun sain mentyä sinne salille kun päivällä meinasi itku tulla kun olin niin väsynyt. Ja kun tein hyvää, vähäkalorista ruokaa. Joo, laihdutan niin. Onhan tuo kaikki ihan kunnon tavaraa, ravintoarvot pitäis olla melkoisen hyvät. MUTTA YLI 2000?!?!

Tappelin vielä alkupäivästä hirveetä känni- ja oksennushimoa vastaan. Ja onnistuin. Ja sit vaan otan lisää ruokaa, ennen kuin oon laskenu edellisen annoksen kalorit. VITTU

Vittu kun voi olla tyhmä.

Ja nyt en tiedä haluanko syödä enää purkkaa kun siitä tulee taas lisää. Vaikka kalorit on nyt jo hyvän aikaa huidelleet aika korkeissa lukemissa, edelleen "säästän" kaloreita purkasta. Päivän aikana siitä tulee korkeimmillaan ehkä kolmisenkymmentä, joka on sama kuin pieru Saharassa loppusaldoon nähden.

MITEN VOI OLLA NÄIN IDIOOTTI?????????

tyhmä, typerä, idiootti

Tänään sitten vedin oikein kunnon överit. VOI VITTU. Miten, miten mä voin olla näin äärettömän typerä?! Mentiin siskon kanssa vanhempien luo kun se tarttee autoa lainaan huomenna. Syötiin tietenkin ja mä olin jollain vitun idioottilogiikalla ajatellut, että en välitä mitä syön vaan oksennan vaikka joku huomaisikin. Oikeesti?! Aivan niin kuin en tietäisi, että mun on vaikea oksentaa muualla kuin kotona. Vedin sit mahan oikein kunnolla täyteen. Menin vessaan, mut ei siitä mitään tullut. Kun se on muutenkin vaikeeta ja sit mietin vaan, että kuinka kova ääni musta tulee. Myöhemmin menin koirien kanssa ulos ja sain vähän oksennettua. Mutta todella vähän. Sitten taas menikin pari tuntia ennen kuin pääsin kotiin ja oksensin kyllä, mutta ei sieltä enää mitään merkittävää määrää saanut ulos. Joten haluan taas kuolla vähän enemmän. Piti mennä sunnuntaina bodypumppiin, mut lupauduin jo menemään kotiin, että isä kattoo sen mun köyhäinavustushakemuksen läpi. Tulostin siihen juttuja tänään ja voi vittu kun hävettää. Hävettää olla näin vammanen turha läskikasa. Ja hävettää niin paljon kertoa isälle kuinka paska tää mun rahatilanne on kun jotenkin tuntuu, et oon taas vaan pettymys ja musta on vaivaa. Isä kyllä sanoi, ettei musta ole vaivaa, mutta siltä se tuntuu. Itkinkin kun se vaan tuli.

Maha tuntuu valtavalta. Inhoan itteäni niin paljon. Miksi mun pitää vaan lihottaa itteäni..? Saatanan ääliö.