En mää tiedä

Ehheh, ohhoh, huppistakeikkaa. Päräytin sit eilen menemään reilut 1400 kaloria. Soitin terapeutillekin kun piti saada sanoa näitä juttuja ääneen. Kun oon niin tosi sekasin kun mun mieli muuttuu koko ajan ja en tiedä mitä haluan. Päätin sit siinä seittemän aikaan kun oli niin törkee nälkä, että nyt vedän kunnolla. En taida vaan enää jaksaa tätä nälässä kitumista ja kellon kyttäämistä, paskoja yöunia ja ahdistusta. Nukuinkin sit aika hyvin, tosi flunssanen olo kyllä. Mutta kyllähän se 1400 häiritsi kun olin menossa nukkumaan, rupesin heti suunnittelemaan pientä vähennystä, se 1300 olis kuitenkin helpompi sietää. Jos en enää menis sen tuhannen alle ainakaan... Eli joo, en pysty kyllä sit kuitenkaan siirtymään mihinkään "normaalin" ihmisen kaloreihin noin vaan. Ja vaikka tänään tää keho on tuntunu ihan siedettävältä, otin mitatkin ja kun katoin itteäni peilistä, olin edelleen sitä mieltä, että liikkumaan pitää kyllä päästä.

Kirjotin edellisen kappaleen alkupäivästä, fiilis pikkasen muuttui kun luin porukan keskustelua niistä polttareista. Syömistä, juomista, ruokaa, alkoholia. Ei mitään hajua kuinka se tulee menemään. Pakotan itteni vaateostoksille huomenna jos sais sen pois mielestä edes. Olin just syömässä valtavaa lautasellista kurkkua, paprikaa ja avokadoa kun luin niitä ehdotuksia ja hehkutusta. Rupes ahdistamaan ja oli vaikee ruveta syömään. Jännä kuinka nykyään ahdistus vaikeuttaa syömistä kun taas ennen ruoka oli ensimmäinen ajatus. Meinas siitä ahdistuksesta ja massiivisesta kasvisannoksesta tulleen mahatuskan takia jäädä kalorit himpan päälle 1200, mutta vetäsimpä tossa ruoan päälle vielä sellasen pienen proteiinipatukan, joten tulee just hyvin pikkasen alle sen 1400 eli helpompi kestää, mut luulis auttavan nukkumisen kanssa ja huomisen shoppailun suhteen. Mulla menee nimittäin siinä hommassa hermot ja voimat niin nopeesti muutenkin, että paras vaan saada kunnon energiatöräykset tähän väliin niin jos saisin sen tehokkaasti hoidettua.

Eli edelleen oon pysyny sen syömisen kannalla. Ahdistus vaan saa mut haluamaan sitä oksentamista niin pirusti, että pelottaa syödä jos meneekin överiksi ja on "pakko" ruveta oksentamaan. Jaa-a. Kovin levoton olo.

Täällä taas

Ohhoh, 10 päivää edellisestä julkaisusta. Ei oo ollu tietokonekaan päällä viikkoon. Mun päässä on kyllä joka päivä pyöriny kirjoitettavaa, mutta jotenkin tää näpyttely ei oo kiinnostanu yhtään. Ja olin viikonlopun siskon koiravahtina.

Tää syömisjuttu on menny hyvinkin jännään suuntaan. Jotenkin on ollu helpompi syödä vähemmän. Ja liikkua enemmän, Paniikkin meinas tulla kun ei siellä siskolla ollut keittiövaakaa, joten en voinu laskea kaloreita. Ja niiltä jäi sinne mulle huutelemaan 3 ruispalaa. Pelotti aivan saatanasti, mutta siis herranjumala sentään, pystyin syömään yhden palan kerrallaan, enkä seonnut! Tosin kolme juustokerrosta oli aika järkyttävää, mutta jotenkin ahmimishalut on menny lomille. Vaikka olis kauhee nälkä pystyn syömään hitaasti. Ja oon ollu salilla suht ahkerasti niin pitää vähän ajoittaa syömistä sen mukaan.

Viikonloppuna tuli tosiaan koiran kanssa käveltyä aika paljon ja koska en voinu laskea kaloreita, pelkäsin syödä niin paljon, että jäi vissiin kalorit aika pieniksi, koska paino lähti laskuun. Ja oon melkoisen motivoitunu siihen, että pääsisin vähän eroon näistä syömisrajoituksista. Alkaa lievästi kyllästyttää. Ja pakko on myöntää, etten mä enää voi sanoa syöväni kovinkaan monipuolisesti. Vihannestarjontakin on niin rajoittunut, ettei voi kauheesti ylpeillä terveellisyydellä. Kun ihminen tarvitsee kuitenkin muutakin kuin kaalta ja lanttua. Oli muuten yllättävän vapauttavaa kun piti/sai tehdä kaalisalaattia ilman kaiken punnitsemista. Ensin ahdisti pirusti, mut sit se oli aika kivaa. En kyllä mitään oikeeta ruokaa saanut ilman vaakaa tehtyä, mut aika iso juttu se mulle oli.

Tein itelleni liikuntasuunnitelman, jotta voisin joskus sit syödä jotain muutakin ruokaa ilman karseeta ahdistusta tai mitään oksennusajatuksia. Oon viimeksi oksentanut viikko sitten, mutta se oli aika lailla pakko, kun järkyttävä mahatuska herätti mut aamulla. Viimeksi kauravellin syöminen auttoi ja yritin sitä, mut se vaan paheni ja oli pakko oksentaa. Tosi kummallista vaan, että vaikka todella oikeasti oksetti, kuola vaan valui suusta kun olin nelinkontin kylppärin lattialla, se ei tullut ulos ilman, että sai laittaa sormet kurkkuun. Oksentamista en oo moneen kertaan edes ajatellut, osaksi kun tiedän, ettei se toimi ja osaksi koska en haluisi enää ryhtyä siihen. En uskalla sanoa, ettei enää ikinä, mutta nyt toistaiseksi on menny sen verran hyvin sen suhteen, etten koe mitään tarvetta sille. Lauantaina olis vanhempien luona ollu Ben&Jerry's Peanut Butter Cup -jäätelöä tarjolla. En oo edes maistanu sitä ja kyllähän ne on kaikki hemmetin hyviä, mut tiesin, etten voi siihen koskeakaan ilman hirveää oksennushimoa. Ja jotenkin ei edes ollu ihan niin vaikeaa kieltäytyä kuin ajattelin. Itse syömisestä johtuva ahdistus on kyllä lisääntynyt, mikä aiheuttaa ihan fyysistä huonoa oloa, jolloin on vaan vaikea edes ajatella syömistä. Tuntui kunnolla eilen kun vanhemmat pyysi ravintolaan, enkä keksiny mitään oikeaa syytä olla menemättä. Kun en edelleenkään kehtaa sanoa, etten vaan pysty. Pelotti, että sekoan, mut ahdisti niin paljon, että oli saakelin vaikeaa syödä.

En vieläkään kyllä pysty itelleni edes mielessäni myöntämään, että mulla olis syömishäiriö. Mähän vaan lasken kaloreita. Laihdutan. Vaikka ihmiset sanoo, ettei tarvis enää. Mutta kun jumalauta mussa on kyllä niin jäätävä määrä löllöä edelleen. Kyllähän mun nyt pitäisi pyrkiä vaan siihen, että muokkaan ja kiinteytän, mut kyllä se vaaka vaan kutsuu vähän väliä. Jossain vaiheessa ajattelin, että se normaalipainon keskikohta olis varmaan hyvä. Nyt siihen ei oo enää montaa kiloa, eikä todellakaan tunnu, että se olis lähelläkään hyvää. Mut jos mä yritän lihasta saada niin sehän toki painaa enenmmän kuin se läski.

Tällä hetkellä kalorit noin 1500. Vois syödä vielä manteleita. Ehkä. Kumman vaikeeksi menny itse se ruoan saaminen suuhun asti.

Vikaa joka kohdassa

Ahdistaa taas niin vitusti.

Mulla oli täällä kaveri yötä. Ja voi helvata kuinka voi ihminen ahdistella kaikkea mahdollista. Ahdistelin siivoamista. Sit piti odotella. Sit se ehdotti, että voitais vetää kännit.Siis viestillä, junamatkalta kun se itse jo aloitteli. Mä vaan tuijotin sitä viestiä ja inhosin sitä ihmistä. Inhosin itteäni. Oon niin vammanen. Vastasin jotain epämääräistä. Sit kun olin just vähän totutellut ajatukseen, et voisin pari ehkä juodakin, se ehdottaa, että mentäis baariin. Ja voi helvetti. Huusin tyynyyn kun inhotti. Mä vihaan baareja. Ne on likaisia, ällöttäviä, meluisia paikkoja. Plus baarijuominen on ihan naurettavan hintaista. Ja siellä on ihmisiä. Jotka saattaa kattoa mua. Mua ja mun oksettavaa ruhoani. Sanoin, et inhoan baareja. Sit vähän myöhemmin se vielä ehdottaa johonkin pubivisaan menemistä. Siis voi vittu oikeesti! En saatana vastannu enää mitään. Mä olin niin jumalattoman ahdistunut kun odottelin vaan, että se tulee asemalta mun luo. Ja sillä kesti ihan sika kauan. Mun maha oli vitun kipee, päähän sattui ja oksetti. Sit se lopulta tuli ja voi kun oli awkward. Tää ihminen on hemmetin erikoislaatuinen siinä mielessä, että mä oon kertonu sille paljon juttuja. Sellasta jota en oo kertonu yhdellekään kaverille. Sillä oli sit viinipullo mukana. Ja se kaatoi mulle sitä aivan törkeen paljon. Mä sanoin, että kalorit on nykyään iso ongelma. Eihän se ensin tajunnu, se vasn vitsaili, että se oli jotain lightviiniä. Mä otin siitä koko illan aikana 2 pientä siemausta. Mä vaan tuijotin sitä lasia ja halusin niin paljon juoda sen, mut en voinu. Sekin sit tajus, että mä en pysty. Se on kyllä kummallista, kuinka tän yhden ihmisen kanssa mä en pysty peittelemään itteäni samalla lailla kuin yleensä.

Olin eilen pumpissa. Ja vihaan itteäni. Oon niin vihainen siitä että tulin kipeeksi. En tosiaan oo toipunu kunnolla vieläkään. Oon vielä vihaisempi, koska aamu alkoi hyvin. Mä olin oikeesti hereillä, olin pirtee, oli hyvä fiilis. Alkulämmittely tuntu taas kauheelta, mut ei se mitään. Reisibiisin tein isommilla painoilla kuin viimeksi. Jäi toistoja välistä, mut siinäkin vaiheessa olin vielä ok. Sit alko mennä perseelleen. Vitun rintabiisi, en vaan perkele saa sitä tuntumasn rintalihaksissa, teen vaan hauiksilla ja ei ne jaksa ja mä turhauiduin omaan suoritukseeni taas niin hitosti, että rupes itkettämään. Ja sit koko loppu oli hirveetä paskaa, iski taas aivan törkee voimattomuuden tunne. Lihaksissa ei vaan ollu mitään jäljellä, ei vaan jaksanu mitään. Seisoskelin tai olin muuten paikallani. Välillä piti vaan laskea painot ja haukkoa happea kyykyssä. Ja pidätellä itkua. Mikä oli tosi vaikeeta. Sit ku se tunti loppui ja piti viedä painot ja muut pois, se oli fyysisesti hemmetin rankkaa.  Jalat ja kädet vaan tärisi, itketti ihan hirveesti, raajat oli niin voimattomat, ihan hirveen tuntuset. Pukuhuoneessa pukeminen oli vaikeeta, piti aivan haukkoa henkeä ja istua kun tuntui ettei jaksanut seistä. Pyöräily kotiin oli ihan hirveetä, kyyneeleet vaan valui ja jaloissa ei ollut voimaa yhtään. En menny edes suihkuun kun en ansainnu sitäkään iloa. Enkä ollu edes hikoillu. En tajua kun sekään ei toimi. Sit piti taas maata kun ei muuhun pystyny.

Meni sit sessioinniksi ilta. Se oli kyllä suunnitelmissa muutenkin, mut siirtyi päivällä. Mikä on väärin kun pitäis olla vähintään se viikko välissä. Nyt on sit taas verenpurkaumia ihan sikana. Ei se refleksi ihan kunnolla oo edelleenkään palautunu. Enkä muutenkaan pureskellu kunnolla tai juonu tarpeeksi vettä. Plus maha vittuili jo alkupäivästä. Taas sellaista kramppaamista ja valtavasti ilmaa. Joten sai tehdä turhan paljon työtä, jotta sai kaiken ulos. Ja nyt tekis taas ihan hirveesti mieli taas. Enkä oo mitenkään motivoitunu keksimään vasta-argumentteja. Paitsi se kaikkein isoin juttu eli refleksin säilyttäminen. En jumankauta voi kokea sen katoamista uudestaan. Mut tällä hetkellä tuntuu vahvasti, että läskiksi menee tääkin päivä. Ihan vaan kun masentaa ja vituttaa ja itkettää koko ajan.

Vittu mitään väliä millään.

Ai niin, mun paino on menny alaspäin. Varmaan lihasta lähteny, kiva.

Tuskantäyteinen olemassaolo

Törkee olo. Heräsin ihanasti viiden aikaan järkyttävään mahatuskaan. Siis todella kamalaan. Kipu säteili selkään ja hartioihin ja voi helevetti kun oli kauheeta. Ja se palas aamulla kun sit heräsin taas. ja vielä hirveempänä. Yritin oksentaa ilmaa pois, mut ei se suostunut tulemaan. Ihanaa mahahappoa sain maistella. Se vaan paheni ja lopulta otin viimeisen keinon käyttöön ja söin kauravelliä. Ensin paheni aivan törkeeksi, mut sit alko helpottaa. Yhdentoista aikaan uskalsin juoda kahvia, vähän sattui. Mut puuro sai sen vielä yltymään hetkeksi. Nyt söin asken taas erittäin löysää kaurapuuroa ja alkaa selkeesti helpottaa. Hirvee himo kaikkeen ruokaan. Mut en todellakaan oo oksentamassa.

En tarkalleen edelleenkään tiedä miksi se maha vittuilee, mut jonkinlainen mekaaninen ongelma se on. Siihen vaikuttaa hirveesti se, että kuinka paljon kerralla syön ja kuinka usein. Eilen tein porkkanakeittoa, jota tuli vedeltyä aivan liikaa kerralla. Ahdistukseen sitä söin, mikä on tietenkin typerää. Ja se, että viimesen kerran söin joskus kahdeksan jälkeen illalla ja menin nukkumaan vasta kahdentoista aikaan, joten ruokaväli oli liian pitkä. Maha ei jotenkin tunnu palautuvan isommista annoksista ellei sen jälkeen syö jotain pientä ennen pidempää taukoa. Sit se kramppaa aivan saatanasti ja tuntuu olevan täynnä ilmaa.

Nyt heikottaa, päähän sattuu, väsyttää. Silmiin sattuu pirusti. Ja en eilen ollu salilla tai tehny muutakaan niin tänään pitäis todellakin mennä, mut en usko, että onnistuu. Tai ei siitä mitään hyötyä olisi.

Ja kyllä, tiedän, pitäis mennä lääkäriin, mutta kun en vaan halua. Kun oon niin tällainen ääliö. Enkä edes usko, että sille voi mitään tehdä. Mähän söin jotain mahansuojalääkettä joskus kesällä, eikä se vaikuttanu mitenkään. Joten ei lääkkeet auta, eikä mahaa voi vaihtaa. Toki siihen varmasti jonkin verran vaikuttaa ahdistus ja stressi. Ainakin kuvittelisin, koska eilen ahdisti ja paljon. Matkalla kaupasta kotiin mulle rupes juttelemaan joku mies. Ihan mukava, mut (anteeksi rasisitinen sävy) tyypillinen afrikkalainen mies. Olin kuulemma niin kovin kaunis ja niin mukava ihminen ja meistä tulee parhaat ystävät nyt. Ja hävettää myöntää, että annoin sille mun numeron. Kun en vaan kehdannut kieltäytyä. Vaikka täysi oikeushan mulla siihen olis ollut, siltikään en vaan pystynyt.

Lopputulos plussalla

Rauhallinen olo. Rento.
Vaikka tuli paljon pettymyksiä. Leipä ei maistunut miltään. Brownie oli liian kauan uunissa, oli lähinnä kuivaa suklaakakkua. Kauralastut kärähti. JÄRKYTTÄVÄ mahatuska, sellainen jota ei oo ollu tosi pitkään aikaan. Silloin kun en yhtään käsittäny mistä siinä oli kyse. Ja se siis alkoi kun olin syönyt oikeaa ruokaa ja olin leipomassa. Maha karamppasi, pisti hitosti ja se säteili selkään. Siis oikeesti todella tuskallista. Rupesin mässäilemään kuitenkin, koska ei siihen auta mikään. Paitsi ehkä oksentaminen, jotta sieltä saa ilmaa pois. Joten vinguin ja söin samalla. HO. Piti välissä oksentaa ihan sen takia, että sattui liikaa. Sit jatkoin syömistä. Mikään ei kyllä ollut hyvää. Ja taas söin aivan järkyttävällä kiireellä. Katoin samalla ihanaa Takin' Over the Asylum, kävelin koko ajan edestakaisin hakemassa lisää, kävellessä söin ja join vettä. En hetkeäkään keskittynyt syömiseen. Koska nykyään tässä on kyse lähinnä oksentamisesta. Ennen sentään nautin siitä ruoasta ja oksentaminen oli vaan se ihana kaloreita poistava lopetus. Enkä taaskaan saanut mahaa tyhjäksi, mut yritin kyllä. En kyllä ymmärrä miten joku muka siinä onnistuu. Ainahan sinne jotain rippeitä jää. Röökillä ollessa hymyilytti vähän. Ahdisti vaan ihan sikana kun kaikkea vielä jäi. Meinasin laittaa pakkaseen, mut sekin olis jäänyt kaivamaan mieltä. Joten uudestaan vaan. Ja hyi sentään kun oli pahaa toisella kerralla. En saanut kaikkea alas kun alkoi ällöttää niin saatanasti. Mutta nyt ei ahdista kun kaikki on poissa. Tosin pakkasessa on jäätelöä, mut ei se yksinään niin pahasti häiritse. Ja kun ei se ole esillä tossa silmien edessä koko ajan.

Kaiken kaikkiaan tyytyväinen olo. Kävin suihkussa ja ajattelin vielä syödä puuroa, jotta sais jotain kuitua. Ja sit kivennäisvettä, jossa on kivennäisaineita, joita oksentaessa menettää. Ja nestettä, paino naurettavan alhaalla nyt kun oon niin kuivunut. Suolisto varmaan jumittaa ihan sikana, mut niin se on tehnyt jo monta päivää. Ostan vaikka laksoja jos ei muu auta. Tuntu ihanalta ajatella, että huomenna salille ja paluu normaaliin. Tosin sunnutaina vanhempien luo, mut sitä on turha vielä miettiä.

Vielä kun ens yönä nukkuisin edes vähän paremmin kuin viime yönä, mulla menis saakelin hyvin.

Paskaa kaikki

AIJAI, sattuu. Pari kulausta kahvia ja aika paha mahatuska. Miksi? En vittu tiedä. Eikö se nyt olekaan ok jos syön illalla? Eilen söin rahkaa ja mehukeittoa vielä yhdeksän jälkeen, ehkä se oli kuitenkin liian iso määrä. Toissailtana vedin kyllä enemmän ja myöhemmin, eikä ollut ongelmaa aamulla. Joten en vittu tiedä, vitut, vittu kun vituttaa tällainen vittuilu.

Paino meni viimein vähän alas maanantaina, mutta nyt taas enemmän. Ja joo, oon syöny melko paljon, suunnilleen sen 1600 päivässä nukkumisen toivossa. Mutta saatana kun yritän järjellä ja tiedolla ajatella, en voi olla lihonut. Vituttaa vaan niin saatanasti, miksi sen pitää pomppia edestakaisin koko ajan?! Enkä oo nukkunutkaan mitenkään hyvin. Pari yötä sentään jotenkin melkein ookoosti, mutta ei se oikein riitä.

Maanantaina olin tanssillisella jumppatunnilla. (Btw, inhoan sanaa jumppa, mut se on kätevämpi kuin ryhmäliikunta.) Aivan uskomatonta TAAS kuinka voin olla näin typerä, että kuvittelen voivani mennä sinne ja olla välittämättä muista ihmisistä ja siitä, että tunnen itseni täydeksi idiootiksi. Hävetti vaan niin paljon. Ja ei auttanut yhtään se, että siellä oli ihan hitosti porukkaa. En oo ennen ollu millään tollasella tunnilla, niin en tietenkään osannu mitään. Ja fiilis paskeni ihan senkin takia, että se oli tosi huono mun paskalle polvelleni. Jeesus oikeesti miten sellanen voi ottaa päähän. Ja tunnen itteni vaan huonoksi. Koska itte oon polveni hajottanut lääkepäissäni. Se on vaan nykyään tosi huono, hirveen löysän tuntunen ja vaikee tehdä monia juttuja. Niin kuin joku vanhus.

Joo olin sen tanssin jälkeen vielä parissa muussakin, jotka oli molemmat tosi polvipainotteisia, joten paskaksi meni nekin. Tänään yritän taas. Toivottavasti ei oo niin paljoa ihmisiä. Vaikkei mulla ookaan erityisen pahaa sosiaalista ahdistusta niin kyllä isompi ihmisjoukko on jo itsessään äärimmäisen inhottava. Ja kukaan ei todellakasn kattonu mua, olin ihan takarivissä ja silti pelkästään se ajatus siitä, että niin moni voi kattoa mua on oksettava. Halusin koko ajan lähteä pois, mutten kehdannut sitäkään tehdä. Ja toki se, että en osaa jotain tai en pysty tekemään jotain on mulle melko musertavaa.

Mysteerimaha osa 37

Maha ei ole yhteistyöhaluinen tänään. Ruoka tuntuu haluavan ulos heti syömisen jälkeen. Tuli niin törkee olo ja pää kipeeksi, että piti vaan maata sängyllä silmät kiinni. Söin just uudestaan ja oksettaa pirusti. Mulla on aika useinkin sellanen tunne, että mun keho reagoi kauheen voimakkaasti ja negatiivisesti syömiseen. Varsinkin sen jälkeen kun maha rupes kesällä vittuilemaan oikein kunnolla, mun ei kannata syömisen jälkeen edes kävellä kun tulee oksettava olo ja mahaan kertyy mystisesti ihan hulluna ilmaa. Pitää vaan oleskella kotona. Pahin se on aamuisin, se ei tykkää yön "paastosta" vaan jotenkin hätääntyy aamupalasta, joskus jo kahvista. Mut oon saanu sen kyllä hallintaan, jonkin aikaa se oli aivan saakelin kauhee ja olin jo aika epätoivoinen sen suhteen. Yksi syy lisää syödä usein ja vähän.

Hyi helvata mikä olo. Aika erikoista. Kun "pakko" kuitenkin syödä jos aion mennä pumppiin. Ja tosiaan ton mahan takia, jos pitkitän kauheesti niin saan kärsiä. Paasto houkuttaa aika ajoin. Se olis sellanen kiva loma ruoasta. Se oli elokuussa niin helppoa, päätin vaan etten syö. Mutta keholla kestää todella kauan toipua siitä. Ja sit ei tosiaan jaksa tehdä mitään. Ja sit en ainakaan nuku ja ei todellakaan ole mitään tekemistä. mutta huvittais silti

Epäonnistun jatkuvasti

Mä en handlaa leipää kyllä yhtään. Klo 14 ja kaloreita 1458. Oksentamista tunti ja todella vähän tuli mitään. Raivostuttavaa. Epäreilua. Ja huomaan kyllä nyt kuinka oksentaminen vaikuttaa mun mahaan. Heti on aamulla tuskaista. Se on kyllä aika hyvin hallinnassa kun syön tasaisesti ja enkä liikaa kerralla. Ihan kiva kyllä vähän saada jotain järkeä siihen ongelmaan. Mutta kärsisin siitä ongelmasta mielummin kuin lihoisin. Vitun leipä. Ja vitun hiilarit, tuli taas hetken jälkeen syömisestä niin hirvee olo, hyi että. Enkä näköjään edes tiedä minkälaista on normaali syöminen. Söin ensin ja laskin kalorit vasta jälkeen. Se on aina virhe, pitäis sekin jo tietää. Mutta normaalit ihmisethän syö leipää. Monet joka päivä. Ja vielä jotain ruokaa ja muuta, eikä niiden kalorimäärät voi olla noin isoja, muutenhan ne lihois koko ajan.

Mä en halua lihoa. Haluan oksentaa mielummin. Muistelen aikaa, jolloin söin ihan mitä vaan koska vaan, enkä välittänyt yhtään. Mutta en mä halua olla kahtakymmentä kiloa isompi ja aivan paskakuntoinen. Omenoissakin on liikaa kaloreita. Kaalessa, tomaatissa, porkkanassa, kaikessa on liikaa kaloreita. Mulla on pöydällä tollanen pieni avokado, sekin pitäis syödä pois, mut ei nyt ainakaan tänään. Todellakaan. Mulla on ollut monta kuukautta jääkaapissa pieni tölkki jotain hienoa limsaa, jonka sisko joskus antoi mulle ja hehkutti kun oli niin hyvää. Mutta kun siinä on sokeria, kaloreita. En mä vaan voi juoda sitä.

Mä inhoan ruokaa. Mä rakastan ruokaa. Mä ajattelen sitä koko ajan.

Epämääräistä touhua

Mä en tosiaan ymmärrä miksi mun syöminen ja liikkuminen on tosi kausittaista ilman syytä. Yhtäkkiä vaan jaksankin välittää vähän enemmän, käyn lenkillä, lasken kalorit, pysyn "järkevänä". Monta viikkoa on mennyt hyvin epäjärkevällä vaihteella. Kun oon vaan jatkuvasti, joka sekunti halunnut syödä, oksentaa tai juoda alkoholia. Toki nytkin oon jo monena iltana meinannut lähteä kauppaan hakemaan jotain, mutta sen himon voittaminen on ollut hiukan helpompaa viimeiset pari päivää. En tajua. Olin tiistaina juoksemassakin pitkästä aikaa. Juoksin sellaiset 6(!?) kilometriä. Siis minä, tällainen järkyttävä plösö. Läskit vaan heiluu kun tuolla lyllerrän menemään. Polvet kipeyty melko pahasti. Ne on tosi heikot. Varmaan se koko elämän kestänyt läskiys on ehtinyt jo kuluttaa niitä. Kiva. Oon myös tehnyt mahdollisimman vähäkalorista ruokaa, joka on ollut pirun hyvää, mutten oo syöny kaikkea kerralla, uu.

Seuraavaa aallonpohjaa odotellessa.

Tein muuten sopimuksen toisesta DKT-vuodesta. Ja on pakko mennä siihen ryhmään, hyi saatana. Mutta onpahan sentään jotain "tekemistä" jopa sen kaksi kertaa viikossa. Kyllä  mua hävettää niin vitusti kun oon tällainen yhteiskunnan elätti, syöttöporsas.

Sangen omituista, mutta totta, mun mysteerimaha on vittuillut entistä enemmän kun en oo oksentanut. Taas tuntuu, että mun keho toimii ihan kummallisesti ja täysin epäloogisesti.
Vikakappale, kuten on todettu moneen kertaan.

Tää ei oo hallinnassa kyllä yhtään.

ÄÄ.
Tappelen ruokaa vastaan. Joka hetki.
Koko ajan tekee mieli jotain. Jotain jonka voisi sitten oksentaa.
Söin liikaa pähkinöitä, joten piti vähän yökkiä taas. Vaikka piti olla vihdoinkin päivä ilman oksuilua. Eilen söin ja join varmaan kolmen päivän kalorit.

Mahtavaa.

Suu ja hampaat on tosi kipeet. En edes maista kunnolla kun kieli on ihan puolikuollut. Pureskelu sattuu. Silti haluan vaan kaikkea. Kaikkea paskaa.

Mahatuska oli paha tänään. Ja kesti tosi kauan. Kiva sekin.

Olin kävelyllä ja ohitin 3 Kotipizzaa.
Haistakaa paska pizzojenne kanssa.

ruma, rumempi, minä

Menin sitten viimein sinne vaateostoksille. Ja hyi vittu. Mä olen niin hirvittävän lihava ja ruma. Siis todella karsea, löllyvä, typerän muotoinen... ja vaan viallinen. Miten on mahdollista olla näin kauhee..? Kaikki vaatteet on mun päällä kauheita. Ja ostin silti jotain perusjuttuja. Kadun jo niitäkin kun tiedän, ettei ne oo kivoja. Joskus kyllä tykkään jostain vaatteista hetken, varmaan vaan kun järkytyn kun ne menee päälle, mutta sitten kun katonkin niitä uudestaan tajuan, että ne oli virheostoksia.

Mun rumuuskompleksiani ei todellakaan auta se, että nää hiukset on nyt todella järkyttävät. Värinpoistot ja vaalennus ei tehnyt hyvää. Ja nyt ne on osittain kellertävän vaaleat, osittain valkoiset ja vähän siniset. Oli loistava se sininen hiusnaamio, jonka oli tarkoitus poistaa keltaisuutta. Sellainen siis oli tossa Blonden väripaketissa. Mun hiukset on varmaan niin kuivat ja hajalla, että se sinisyys imeytyi niihin. Ja leikkelin niitä vähän lisää hetken mielijohteesta torstaiaamuna, joten ne on takaa vähän hapsuiset. Pitäisi siistiä, mutta en jaksa välittää.

Oon nyt sitten siivoillut tänään kun tosiaan tarjouduin majoittamaan mun kaveria. Kun se erosi sen poikaystävästä ja niillä on edelleen yhteinen kämppä, mutta tilanne niillä on melko sotkuinen niin se ei oikein tiedä kuinka paljon se haluaa samassa tilassa sen kanssa olla. Ja juu, olinhan mä hiukan humalassa kun sanoin, että tänne vaan, mutta olisin kyllä muutenkin tarjoutunut. Ollaan kuitenkin aika hyviä kavereita ja kun sen tilanne nyt on tollanen niin tottakai mä autan. Kun olen niin mukava.

Sen takia en sitten viiltänyt. Himotti kyllä niin vitusti. Ranne. Suonet. Isot.

Oon oksentanut tänään kaksi kertaa, hups. Eka oli kyllä melko pakko kun olin taas typerä, enkä ajatellut mun vammasta mahaani ja söin liikaa. Auttoi kun otin vähän tavaraa sieltä pois. Vaikka sainkin sitten hetken kärsiä, taas. Se on nyt taas ollut vähän typerämpi. Kun luulin jo, että olin saanut sen hallintaan.

Oink, oink

Possu täällä. Syön vaan koko ajan. Näillä kaloreilla ei pitäisi vielä lihoa, mutta en kyllä laihdukaan. Ja vaa'an numero suurenee. Maha vammailee. Teen liian hyvää ruokaa, tyhmä minä.

Olisi ehkä sanottavaa, mutta kirjoittaminen on liian rankkaa...

Viimeinen päivä

Ruokahimot on aivan törkeät. En oikein usko, että huomisen syöminen jää siihen yhteen kertaan. Näläntunne on lisääntynyt huomattavasti. Ja taas vaihteeksi päässä onkin ollut vaan kaikkia mahdollisia roskaruoka-ahmimisfantasioita sen terveysruoan sijaan. Nyt saatana kyllä huolestuttaa miten mä saan pidettyä syömisen hallinnassa. Silloin viime paaston jälkeen mun ei oikeestaan tehnyt mieli ruokaa ja kaikki oli pahaa. Mä en jaksaisi ruveta taas miettimään oksentamista. Se on vaan niin pöljää touhua, ruoan ja rahan haaskaamista. Plus toki kaikki miten se vahingoittaa kehoa.

Oon maannut koko päivän. Järkyttävän vetelä olo kun en saa kofeiinia. Senkin takia tekee vaan enemmän mieli ruokaa. Kahvia en pysty nyt juomaan, se yököttää ja sattuu mahaan. Energiajuomaa olis, mutta oon vedellyt sitä jo monena päivänä ja se jos mikä sulattaa hampaat suusta. Kivennäisvedestä on tullut uusi kaveri. Otin vihdoin selvää näistä hampailla huonoista juomista ja löysin oikein valtion juomasuositusjutun. Eli limsa, sokeriton tai ei, on hirveää kamaa. Hiilihappo itsessään ei ole vaarallista eli maustamaton kivennäisvesi on ok. Limsan ja maustettujen vesien ja myös esim. Fun Lightin sisältämät makuaineet ja säilöntäaineet, esim. sitruuna- omena ja askorbiinihappo aiheuttaa eroosiota. Ja toki kun oksentamisen äsken mainitsin niin se mahan suolahappo on käsittääkseni voimakkain luonnossa esiintyvä happo.

Tämän päivän oppitunti, olkaa hyvät :D

Laskin muuten paaston ajan kalorit. Keskimääräinen kalorinsaanti per päivä: 99 kcal!! En olisi itsestäni uskonut. Mutta oon kyllä pettynyt, odotin vähän suurempaa painonpudotusta. Mutta toki vertasin sitä viime paastoon, jolloin olin reippaat 10 kiloa painavampi. Ja nyt paastoa edeltävä viikko meni 400-600 kaloria päivässä, joten sekin vaikuttaa kun taas viimeksi lopetin syömisen seinään.

Nyt pää on sillä kannalla, että terveyslinjalla mennään. HA, kattoo kuinka kauan se tällä kertaa kestää. terveyden nimissä harkitsin jopa tänään lääkäriin menoa mahan takia. Kun se vammaili taas tänään oikein kunnolla. Kun join vettä. Vettä. Se viimeinen lasillinen olikin liikaa, heti kun se osui mahaan alkoi tuska. Ja se kesti yllättävnkin kauan. Ja aina siinä tuskan keskellä ajattelen, että kai sinne lääkäriin pitää vaan mennä. Mutta sitten kun se on ohi, oon tyylin "no, kattellaan nyt, enhän mä oo edes niitä maitohappobakteereita kokeillut".
Nii

Ristiriitainen pää

Oon nyt tässä vaan haaveillut ruoasta, kokkailusta, reseptien kehittelemisestä. Ja lähinnä sen terveellisen ruoan suuntaan. Välillä iskee sipsisuklaaleipähimo, mutta oikeesti suurin ruokaunelma on oman terveyspizzan kehittäminen. Tein listan kaikesta "terveellisestä" mitä haluan kokeilla. Ne on siis lähinnä kuitenkin erikoisherkkuja, joista haluan tehdä terveellisemmän ja halvemman version. Mielessä välähtelee suunnitelmia jostain liikuntaharrastuksesta ja siitä, että viikonloppuisin saisin kokkailla jotain ilman, että lasken joka kalorin. Eli oikesti terve ja tasapainoinen suhtautuminen ruokaa ja liikuntaan.

Mutta hitto... Mulla on edelleen vaikka kuinka tekemistä, jotta mä pääsisin siihen mun tavoitteeseen. Eli en mä voi ruveta miettimään "normaalia" syömistä vaan mun pitää edelleen miettiä painonpudotusta. Paaston aikana ei ole lähtenyt niin paljon kuin edellisellä kerralla. Oon vähän pettynyt. Ja houkuttelis kolme viikkoa, mutta tiedän, ettei siinä ole oikein enää järkeä, ihan lihasmassankin menetyksen puolesta. Mutta suurimman osan ajasta mulla on ihan hyvä olo ja tuntuu, että voisin jatkaa vaikka kuinka kauan. Ja silloinkin kun on huono olo mä haluaisin jatkaa. Pyörtyisin edes tai jotain. Jännä kuinka hyvin kestää syömättä. Kyllähän tässä saa taas parisen viikkoa paaston jälkeen mennä melko nestemäisellä ja kevyellä linjalla, vähitellen lisätä muuta. Sekin tuntuu turhalta, miksi syödä muutama sata kaloria kun voi syödä nolla.

ÄÄÄ

Ja viimeksi kun söin jotain 400 kaloria, mulle tuli oksettavan huono olo. Meinasin pyörtyä ja siitä piti toipua puoli päivää. Ja tää mun mystinen mahatuskavammailu. Kun se on nyt vissiin jokapäiväinen juttu, luulen ymmärtäväni suunnilleen miten se toimii, mutta oon ollut väärässä ennenkin. Viimeksi mun hieno urheiluspurttini päättyi siihen, että sattui. Ja sitten seuraavana päivänä. Ja siitä eteenpäin. Mä lamaannuin siitä. Vituttaa olla näin vikakappale. Koko ajan jotain vikaa, oli se sitten henkistä tai fyysistä.

En vieläkään tiedä mennäänkö me sinne isovanhempien luo. Ja onko se lauantai vai sunnuntai. Sunnuntai olis mulle henkisesti niin paljon helpompi, koska sitten saisin sanoa, että olin syömättä 14 päivää putkeen. Ja sekin, mitä mä syön siellä ja kuinka paljon. Kun en edes tiedä mitä siellä on. Eikä se niin muuten olisi ongelma jos tämä vitun maha olisi normaali. Kun näköjään päivän ensimmäinen ateria on se ongelma. Kun sekä määrä että laatu vaikuttaa. Kiinteä on huono, pieni määrä on huono. Paras olisi puuro, se on yleensä ok. Muuten vetäisin jotain kevyttä, esim. salaattia, mutta en uskalla. Se tuska on kamalaa ja en mä voi ruveta sitä potemaan ihmisten keskellä.
En vittu tiedä.

Univaje sattuu

Tänään on ajoittain ollut melkoisen huono olo. Kävelin terapiaan, mahaan sattui taas jostain olemattomasta syystä kun ei ole muuta kuin nestettä kuitenkin mennyt, oli pakko oksentaa ilmaa pois. Paluumatka otti yllättävänkin koville, kaatosade tosin virkisti. Kotona on meinannut oksennus tulla kun on niin huono olo. Vedin vähän suolaa jos olis jotain hyötyä. Enkä usko, että tämä ainakaan täysin johtuu ruoan puutteesta. Mun pitäisi saada saatana nukkua. Väsytti eilen tosi paljon ja yritin mennä jo ennen yhtä nukkumaan, mutta ei mitään toivoakaan nukahtamisesta ennen kolmea. Pari yötä tällä viikolla oon valvonut viiteen-kuuteen asti. ääh... väsyttää.

Mutta niin.. Voin kertoa, että mulla on viimeiset 10 kiloa jäljellä! :D Vaikea uskoa. Toki mun tavoite voi muuttua, koska mä valitsin sen ihan sen perusteella, että se on normaalipainon puolivälissä. En mä ole ikinä ollut normaalipainoinen. Lapsenakin olin aina se porukan lihavin vaikka lapsen painoa ei samalla lailla voikaan arvioida. Eli en tiedä yhtään miltä sellainen paino tuntuu tai näyttää. Voihan olla, että mulle sopii paremmin vähän korkeampi tai jopa matalampi paino. Mulla ei ole ikinä ollut mitään innostusta olla luurankolaiha, mä olisin mielummin terve niin, että jotain jaksaisi tehdäkin. Enkä mä millään voisi ylläpitää alipainoa, ainakaan kauaa. Yritän vaan tällä paastolla päästä taas kymmenluvun toiselle puolelle, koska se on itsessään niin psykologinen juttu, että uskon sen tapahtuvan helpommin näin. Ja sekin, että kun saisin mahdollisimman paljon pois nyt, voin vapauttaa aivokapasiteettia kun opiskelu alkaa. Kun tämä kyllä vie kaikki mun ajatukset.

Väsyttää.

Yököttää.

Terapiassa oli jopa kivaa. Puhuttiin vähän kaikenlaista. Lopussa uskalsin ottaa puheeksi mun kosketuskammoni. Mietin jo viime viikolla, että sen voisi ottaa puheeksi, mutta en meinannut pystyä. Ahdisti ihan hulluna selittää sille kuinka sen kätteleminen häiritsee mua joka kerta. Ja huomasin, että mitä enemmän selitin sille siitä sitä enemmän käperryin siinä tuolissa mahdollisimman tiukaksi palloksi. Se vaan jotenkin hävettää mua. Ja kun se koko ajatus siitä, että muhun kosketaan saa mut värisemään inhosta, siitä ei oo mikään ihan helppo puhua. Se on vaan ruvennut mietittyttämään kun sehän liittyy vahvasti mun läskiyteen. Kun en todellakaan halua, että kukaan koskee mun ihraani ja kun oon vuosia tässä vaan lihonut ja lihonut, niin mun kosketuskammoni on vaan pahentunut. Nyt vähän vähemmän rasvaisena tuntuu, että sitä vois jopa kokeilla. Tai en tiedä. Heti ahdistaa.

Paastopölötystä

Ihana paastoni! Mulle selvästi sopii, hyvä olo, toki väsynyt, mutta en mä ole viikkoihin nukkunutkaan kunnolla joten onko ihmekään. Tänään vaan oli lihakset yllättävänkin kipeät kun kävelin dktryhmäpelleilyyn. Ylämäessä oli hetkittäin jopa vaikeaa. Hmm... Ei mun viime paaston aikana näin nopeasti tällaista tullut. Olinhan mä kyllä jo edellisenkin viikon melko pienillä kaloreilla ja nyt on niin kuuma, että hikoaa mineraaleja pois. Vois vetää suolaa tässä joku päivä. Sillä vois saada vähän varastoitua nestettäkin niin ehkä ei olisi niin kuivunut olo koko ajan. Tai jotain kivennäisvettä. Yritän vaan varoa hiilihappojen ylikulutusta. Koska paskat hampaat jo muutenkin.

Sisko soitti, meen hengaamaan niiden koiran kanssa perjantaina kun ne on aamusta iltaan poissa, eikä se voi koko päivää yksin olla. Ja taas se miettii kauheesti, että mitä se ostaa mulle sinne. Ruokaa siis. Hitto. En kyllä aio syödä. Enkä uskalla. Viimeksi kun söin siitä tuli aivan järkyttävän huono olo. Yhtenä päivänä viime viikolla kun söin pikkasen enemmän kerralla meinasi tajua oikeasti lähteä. Siis ihan vaan kun olin syönyt ja nousin istualta ylös. Eikä se ollut mitään normi huimausta tai että vähän silmissä pimenee. Tuli oikein kunnolla huono olo, oksetti, alkoi leukaa kihelmöidä, korvat kuumeni ja jalat meinasi mennä alta. Se oli kyllä melko jännää ja vähän harmittaa, ettei taju sitten kuitenkaan mennyt. Tajuttomuus on mukavaa. Ainoa tapa, jolla mä oikeasti rentoudun. Eikä satu mahaan! Vitun ihanaa se.

Kalorit pyörii mielessä. Pohdin tässä yksi päivä, että kuinkahan monta kaloria tulee hammastahnasta. Joo, todella turhaa ja typerää ruveta sellaista miettimään. Laitoin hiuksiin eilen kookosöljyä kun ne on kuivunut niin törkeästi ja mielessä kävi, että imeytyyköhän sen kalorit mun ihon läpi. Ho. Voi hyvä. Ja välillä "säästän" kaloreita purkasta. Eli juon mielummin kaksi lasia fun lightia kuin syön kaksi palaa purkkaa, molemmissa siis se huikeat 4 kaloria. Ja sadan kalorin ylittäminen on inhottavaa. Eilen se meni heti rikki kun join energiajuoman, jossa on mehua. Pullossa 120 kaloria. Ja edelleen yksi sellainen kaapissa, koska ne oli joskus tarjouksessa ja nyt siitä menee päiväys. Plus kahvi, purkka ja 4 miniminttupastillia, yhteensä 140 (liikaa). Ja tänään lasi Linessa kevytmonivitamiinimehua 56 kcal ja jonkinlainen l-karnitiinijuoma, jota sain vähän siskolta kokeiltavaksi 62 kcal. Plus kahvi ja purkka. Mun pitäisi juoda mun mehukeittoni pois kun se on ollut avattuna jo jonkin aikaa. Mutta tuntuu turhalta kun tässä on kuitenkin jo tänään ollut vaikka mitä nautittavaa. Eikä mulla mitenkään huono olo ole, mehunkin join, että varmasti jaksan kävellä.

Päivät vaan kuluu niin hitaasti. Vaikka paino menee alas melko herkullista vauhtia ja aika helpolla tämä on mennyt, haluaisin hypätä pari viikkoa eteenpäin. Muuten mä oon melko kärsivällinen, mutta tässä haluaisi koko ajan vaan nopeammin tuloksia.

Tämä kipu ei ole ystävä

Mahatuska. Ja aika saakelin paha episodi. Kaikki oli hyvin hetken, pesin pyykkiäkin tänään. Kunnes taas täysin puskista, ilman mitään syytä, alkaa mahaan sattua. Se täyttyy ilmalla ja tuntuu polttavalta. Kolme kertaa oksensin ilmaa. Maha kramppas varmaan puolisen tuntia niin paljon, etten voinut olla suorassa. Kävelin kumarassa. Ja vinguin. Hitto. Viime viikollakin oli yksi päivä jolloin sattui selvästi enemmän. Silloin se meni vaan paljon nopeammin ohi. Joka päivähän se on vähän kyseenalainen. Varsinkin ensimmäinen kiinteä asia, jonka mä mahaani tungen on aina ongelmallinen. Nyt taas tuntuu, että sen ensimmäisen aterian täytyy olla tarpeeksi iso, muuten tuskaa. En tiedä onko mun maha vaan jotenkin niin fyysisesti herkkä ja kireä, että suurempi määrä pakottaa sen laajenemaan ja rentoutumaan, eikä sillä ole tilaa kehittää ilmaa ja kramppeja. Sen ensimmäisen aterian jälkeen määrällä ei ole väliä. Sen jälkeen maha on normaali. Eipä ole mitään hyötyä siitä mahansuojalääkkeestä ollut. Vittu ylläri.

Joo. Kauan tosiaan taas kesti toipua siitä. Tuo masentaa niin perkeleesti. Maha ja suolisto oli jotenkin niin herkillä, että jokainen liike tuntui pistävältä jossain kohdassa. Muutenkin on ollut huono olo ja oksettanut tosi paljon tänään. Ja huipannut. Kun mahakipu hellitti iski jäätävä päänsärky. Ja hetken halusin vaan pistää kaiken paskaksi ja mennä hakemaan kaljaa. Mutta asetin ittelleni päivämäärän, jolloin saan arvioida mun juomishimoani uudestaan. Ei mikään erityisen merkittävä päivä tai edes kovin kaukainen, mutta jokin vaan johon tähdätä. Kun nyt on vaan niin hyvin pysynyt kalorit kasassa, etten uskalla ruveta juomaan. Kun se tietenkin johtaa syömiseen ja seuraavakin päivä menee ihan hukkaan. Ja aivan niin kuin siitä olisi mitään hyötyä. Ja ei se alko mihinkään katoa.

Paasto tuntuu olevan parempi vaihtoehto kuin vähäinen syöminen. Ainakin tän päivän perusteella. Täytyy vaan ensin tuhota kaapista tuorejutut, siellä on vieläkin pari sipulia, avokado, juustonjämä ja kurkkua. Ja mulle on tosi vaikeaa heittää ruokaa pois. Se on vaan niin väärin.