Univaje sattuu

Tänään on ajoittain ollut melkoisen huono olo. Kävelin terapiaan, mahaan sattui taas jostain olemattomasta syystä kun ei ole muuta kuin nestettä kuitenkin mennyt, oli pakko oksentaa ilmaa pois. Paluumatka otti yllättävänkin koville, kaatosade tosin virkisti. Kotona on meinannut oksennus tulla kun on niin huono olo. Vedin vähän suolaa jos olis jotain hyötyä. Enkä usko, että tämä ainakaan täysin johtuu ruoan puutteesta. Mun pitäisi saada saatana nukkua. Väsytti eilen tosi paljon ja yritin mennä jo ennen yhtä nukkumaan, mutta ei mitään toivoakaan nukahtamisesta ennen kolmea. Pari yötä tällä viikolla oon valvonut viiteen-kuuteen asti. ääh... väsyttää.

Mutta niin.. Voin kertoa, että mulla on viimeiset 10 kiloa jäljellä! :D Vaikea uskoa. Toki mun tavoite voi muuttua, koska mä valitsin sen ihan sen perusteella, että se on normaalipainon puolivälissä. En mä ole ikinä ollut normaalipainoinen. Lapsenakin olin aina se porukan lihavin vaikka lapsen painoa ei samalla lailla voikaan arvioida. Eli en tiedä yhtään miltä sellainen paino tuntuu tai näyttää. Voihan olla, että mulle sopii paremmin vähän korkeampi tai jopa matalampi paino. Mulla ei ole ikinä ollut mitään innostusta olla luurankolaiha, mä olisin mielummin terve niin, että jotain jaksaisi tehdäkin. Enkä mä millään voisi ylläpitää alipainoa, ainakaan kauaa. Yritän vaan tällä paastolla päästä taas kymmenluvun toiselle puolelle, koska se on itsessään niin psykologinen juttu, että uskon sen tapahtuvan helpommin näin. Ja sekin, että kun saisin mahdollisimman paljon pois nyt, voin vapauttaa aivokapasiteettia kun opiskelu alkaa. Kun tämä kyllä vie kaikki mun ajatukset.

Väsyttää.

Yököttää.

Terapiassa oli jopa kivaa. Puhuttiin vähän kaikenlaista. Lopussa uskalsin ottaa puheeksi mun kosketuskammoni. Mietin jo viime viikolla, että sen voisi ottaa puheeksi, mutta en meinannut pystyä. Ahdisti ihan hulluna selittää sille kuinka sen kätteleminen häiritsee mua joka kerta. Ja huomasin, että mitä enemmän selitin sille siitä sitä enemmän käperryin siinä tuolissa mahdollisimman tiukaksi palloksi. Se vaan jotenkin hävettää mua. Ja kun se koko ajatus siitä, että muhun kosketaan saa mut värisemään inhosta, siitä ei oo mikään ihan helppo puhua. Se on vaan ruvennut mietittyttämään kun sehän liittyy vahvasti mun läskiyteen. Kun en todellakaan halua, että kukaan koskee mun ihraani ja kun oon vuosia tässä vaan lihonut ja lihonut, niin mun kosketuskammoni on vaan pahentunut. Nyt vähän vähemmän rasvaisena tuntuu, että sitä vois jopa kokeilla. Tai en tiedä. Heti ahdistaa.