Rikkinäinen psyyke, viallinen keho

Maha pullottaa, aivan järkyttävästi. Kalorit pyörii noin 1300 paikkeilla. Ruon määrän kontrolloiminen ei näköjään edes kauheasti kiinnosta, mietin vaan mitä voi syödä paljon mahdollisimman pienillä kaloreilla. Hulluna vedän omenoita, porkkanaa, kukkakaalta ja parsakaalta. Mahalaukku vaan venyy, suurenee. Ja mä ällötän itseäni. Pitäis varmaan mennä johonkin salille, että oikeasti kuluttaisikin jotain. Mutta kun en mä kehtaa osallistua mihinkään. Näin paskakuntoisena, rumana ja lihavana. Mikä on ihan naurettavaa, salillehan mennään kohottamaan kuntoa. Oon kyllä jopa kattelut jo hintoja ja eri vaihtoehtoja, mutta en tiedä kuinka kauan menee, että saan jotain aikaiseksi.

Mulla onkin paljon isompia itseinho-ongelmia kuin oon kuvitellut. Varsinkin mun kehoon liittyen, mutta en mä ole niitä pitänyt mitenkään rajoittavina. Koska en mä ole niistä kenellekään kertonut tai näyttänyt. Useimmille mä varmaan vaikutan suht itsevarmalta. Ha, en taida olla. Ja vaikka oon aina tykännyt omasta seurastani, iso syy miksi mä en mene mihinkään on se, etten kehtaa. En edes halua miettiä sitä, että erikseen menisin esittelemään laardiruhoani julkisille paikoille.

Mun pitäisi mennä vaateostoksille. Mulla on suunnilleen kaksi paitaa, jotka on oikeankokoisia. Eikä yksiäkään housuja. Kaikki on liian isoja. Mikä on sinänsä aika jännää, eipä ole ennen vastaavaa ongelmaa ollut. Mutta mä inhoan vaateostoksia. Mä olen edelleen hirveän näköinen, ällöttävän muotoinen oli mun päällä mitä vaan. Ja vaikka olisin laihempi, mulla on paljon rajoitteita sen suhteen mitä voin käyttää ihmisten ilmoilla. Ja sitten pitäisi jotain kenkiäkin ostaa. Ja ylläri, mun jalat on myös äärimmäisen vammasen muotoiset, mitkään kengät ei oikeasti sovi. Ja ne jotka sopii on aina susirumia.




Välillä mä toivon, että joku vaan halais mua. Ja välittäisi. Ja mä saisin vaan olla siinä.