PANIIKKI

Vaaka sekoilee, se antaa koko ajan eri lukemia!!!!!
ÄÄÄÄÄÄÄÄ

Voi TÄDDÄDÄÄ

Ihan hirvee päivä.
Yökötti koko alkupäivän. Menin vanhempien kanssa kauppaan. Käytiin myös Lidlissä. Josta tarttu mukaan (MIKSIMIKSIMIKSI) 2 croissanttia ja foccaccia ja brezel. Kiva, mahtavaa. Olin muutenkin aivan sekaisin. Ihan hyperaktiivinen, pälätin vaan koko ajan kaikesta. Ja isä kehui kuinka hymyilen nykyään. Niin, vitun idiootti, sehän kertoo kaiken. Ja molemmat hehkuttaa kun liikun ja oon nykyään niin "pieni". PIENI. Tämä ruho ei ole pientä nähnytkään. Olin edelleen vähän lääkehuuruissa. Motoriikka oli aika heikkoa välillä. Mutta molemmat on vaan niin onnellisia kun mä oon niin iloinen.

No, kotiin päästyä tajusin kuinka vammanen idiootti mun normaalirooli taas oli. Joten sessiohan siitä tuli. Ja hain sitten vielä lidlistä 2 suklaamuffinssia ja 2 mustikkamuffinsia koska piti olla myös jotain makeaa. Ne oli kyllä todella ällöjä. Kaiken söin ja melkein kaiken sain ulos. Vaikeaa edellen saada yökkäyksiä aikaan. Alkoi vaan maistua niin kovin happamalta joten en jaksanut enää ja varmaan vähän foccacciaa jäi. Muuten oon syöny tänään aika vähän. Joten kalorit vielä tässä vaiheessa ok, kun laskin ahmituista noin 400 kaloria.

Mussa on niin paljon vikaa. Mä olen niin vitun sairas. Tai en sairas vaan viallinen. Jollain hyvin pohjimmaisella tasolla. Jota ei voi korjata. Sairaudesta voisi parantua, tästä ei.

En edes oo liikkunu tänään yhtään kun se kauppareissu kesti niin kauan, etten enää ehtinyt niille ryhmäliikuntatunneille, enkä jaksanut mennä salille koska (LAISKALIHAVA) huomenna olis ainakin bodypump tiedossa.

Putoaminen tuntuu kiihtyvän, vauhti kasvaa, joko läjähdän pohjaan?

miksen mä voi jo kuolla..?

Mikä vittu on päässä vialla?!
Mä oikein kidutan itteäni kattomalla Koko Suomi Leipoo -jaksoja. Onnessani katon ja opin tekniikoista ja raaka-aineista. Mä leivoin ennen aika useinkin. Vanhempien luoa on ihana, iso keittiö ja kaikki välineet. Ja mä oon oikeeesti hyvä. Mä osaan leipoa. Mä kaipaan sitä ihan hirveesti. Muta kun en mä voi syödä niitä. Mitään.

Tuli paha ahmimishimo, joten "ahmin" puolitoista litraa cokis lightia. Se on ollu mulla jääkaapissa tosi kauan kun oon ollu niin varoivainen hampaiden kanssa. Kun oksentaminen on tosi huono. Ja limsat myös. Mulla on mulla on myös kolmea erimakuista fun lightia ja o'lightia, joita hamsrtasin paaston aikana. Kunnes tajusin, että nekin on huonoja hampailla. Kun niissä on aina jotain happoa mukana, esim. omenahappo. on huono.

Mä oon kyllä niin vitun vammanen. Mietin jotain tollasta. Ja sitten oksennan.

Viimeksi oksensin lauantaina. Vittu kun haluan leipää. Ja mä teen itse pirun hyvää leipää. Ja just sellainen pehmeä ja tykky leipä voi olla vaikea saada ulos. Ja se pakokauhu kun se ei tulekaan niin kuin odotti. Se on niin vitun kauheeta. Ja saakelin typeää ensin nähdä vaivaa sen leivän eteen kun tietää, että se päätyy pönttöön.

Kuinka saatanan pitkä tauko täytyy pitää, että saa sen pirun oksennusrefleksin taas mukaan?!

Sori, tää teksti vaan tulee aina kun oon sekavassa tilassa. Lääkekänni taas. Oli pakko. Oksettaa taas. Päässä heiluu.

Kännitekstiä

Olin taas niin olevani normaali ja terve ja sellanen, joka huolehtii itsestään.
juu

Aamulla olin psykiatrilla. Tuntu ihan hyvältä, se on tosi kiva ja todella osaa kuunnella. Se on puhunutkin siitä, että sen mielestä joskus sen hoitavan ihmisen pitää vaan osata olla siinä, kuunnella ja ottaa vastaan sen ihmisen ahdinko. Monelle se on vaikeaa ja sitä halutaan vähätellä tai selitellä tai jotenkin helpottaa. Mutta mä koen sen usein vaan loukkaavana. Terapiassa puhuin mun salipelleilystä ja se oli niin innoissaan ja oli niin tyytyväinen kun pidän ittestäni niin hyvää huolta. Mutta kun en pidä. Ei salilla käyminen ole huolenpitoa. Se on itsevihaa, ällötystä omaa kehoa kohtaan. Mun syömisen tarkkailu on kontrollointia, se ei ole nauttimista tai mitenkään kivaa. Tai tykkään toki ruoan tekemisestä ja muuta, mutta on se vaan niin rajoittunuttta. Kaikki on vaan turhaa energiaa. Ei mun kuulu syödä parin tunnin välein kun oon edelleen niin läski. Mutta koska en saa oksennettua, on pakko yrittää syödä usein ja vähän. Ja laittaa kaikki ylös ja ahdistua joka purkkapalasta, jonka suuhunsa laittaa. Oikeesti, missä vaiheessa Jenkki on ruvennu tekemään kalorikkaampaa purkkaa?! Ennen siinä pussissa luki, että kahdessa palassa on 4 kcal, mutta ei lue enää ja mun vaakakin on niin saatanan vammanen, että sen punnitusväli on 2 grammaa, joten en edes oo täysin varma kuinka paljon yksi pala painaa ja muutenkin kaksihan pitäisi syödä, joten oon laskenu aina 6 kaloria. Siis purkassa?! Ja jos sitä syö joka aterian jälkeen, esim. 5 kertaa, siitä tulee jo 30! VITTU Mä ihan tosissani jätin eilen purkan syömättä välipalan jälkeen ihan vaan kun en kestäny laittaa ruokapäiväkirjaan sitä lukua.

Onneks mulla on kaalisalaattia. Ja papuja. Niissäkin on niin vitusti hiilaria. Jota mä en tarvi. En oo tänäänkään mitään oikeesti tehny.

Niin, siis kun mun piti kiirehtiä sen psykiatrin luota terapiaan, ehdin vaan kävästä kotona ottamassa evästä mukaan kun oli ehtinyt aamupalasta kulua jo vähän liiankin kauan. Manteleita ja taateleitä, yhteensä 209 kcal. Mä en oikeestaan ajatellut kunnolla, olin niin hyvällä tuulella ja vähän normaaliroolissa. Otin siis ne mun huikeat eväät terapiaan. JA SÖIN SEN IHMISEN EDESSÄ. Ja todella äänekkäästi. Mä itse inhoan kuunnella kun muut syö, inhoan kaikkia syömisääniä ja sitten olin siinä ja pureskelin manteleita. Ja en edes ensin tajunnut kuinka vitusti se mua ahdisti. Sitten vaan vittuunuin kaikesta mitä se sanoi. Ja taustalla oli koko ajan hirvee olo siitä syömisestä. Musta tuntui taas, että se vähättelee, että se ei vaan jotenkin pysty hyväksymään sitä kuinka vitun vakeaa kaikki on mulle. Kuinka paljon mä inhoan ja häpeän itteäni. Kuinka paljon mä mietin kaloreita. Kuinka paljon mä haluan kuolla. Se vaan hehkuttaa kuinka on kiva kun liikun. Mä vaan itkin. Ja sit kun olin justiin saanut itteni jotenkin kasaan ja olin lähdössä, se sanoi, että olis kiva kun menisin siihen Dkt-ryhmään vittuuntumaan ja tuntemaan niitä negatiivisia tunteita. Mulle se kuulosti vaan siltä, että se ajattelee, että mä oon vaikee kun en mee sinne ryhmään joka viikko. Että mulla on vaan asennevamma. Että mun pitää vaan vähän sietää niitä tunteita. Mitähän muuta se kuvittelee, että mä yleensäkään tunnen?! Kun muhun oikeesti sattuu se, että musta oletetaan jotain. Mua loukkaa verisesti se, että mulle joku tulee neuvomaan asioita, joista ne ei itse edes tajua mitään. Asioita, jotka mä olen ihan itse havainnut, ihan omilla aivoilla tajunnut.

Oon vittu aina tehny kaiken itse.

Ruma mutta kevyempi

Paino mennyt vähän alas, jei. Keho vaan on entistä rumempi, nei.

Syömiset menneet aika hyvin, lauantaina iski paha ahmimishimo, osaksi oli varmaan mun hiilarikammosta johtuvaa hiilarihimoa. Vedin sitten suklaata. Ne oli siinä jo hetken olleet kun mun piti leipoa. Mikä oli jollain tavalla myös onni, koska en viitsinyt lähteä kauppaan, josta olis tarttunut kyllä sikana kaikkea mukaan. Oksentaminen ei oo edelleenkään palautunu siihen mitä se oli ennen oksennusrefleksin häippäsyä, vituttaa. Joten jo sen takia on pakko yrittää syödä säännöllisesti ja saakelin hitaasti. Eilen söin kesäkurpitsaa eli jotain parisataa grammaa, melkein 40 minuuttia.

Olin siis viime viikolla viitenä päivänä salilla. Kerran oikeesti salilla, muuten ryhmäliikuntatunneilla. Tänään en menny vaikka olin suunnitellut, aika meni siivoillessa, kauppareissuilla ja ruoanlaitossa. Alkoi ollakin jääkaappi huolestuttavan tyhjä. Punajuuri on nannaa!

Siitä lääkekännistä tuli aika yllättäen krapula, kauhee pettymys, mut ainakaan en lihonut.

Otin vaatekaapista järkyttävän kasan vanhoja hehtaarikoon vaatteita. Ja edelleen pitäis mennä vaateostoksille, varsinkin kun nyt aion entistä useammin hikoilla, niin olis kiva kun vois tarvittaessa ottaa kaapista jotain päälle. Vaateostokset on vaan niin saatanan vittumaista perseilyä, ettei mitään rajaa. Mikään ei kuitenkaan ikinä oo oikeesti hyvä. Ja nekin jotka kaupassa on ok onkin kotona aivan kauheita. Oikeita rintsikoita ei mulla edelleenkään ole. Koska mulla ei nykyisestä koosta ole mitään käsitystä ja urheiluversiot on vaan saakelin mukavia. Ja siinä vasta alkaa sen kokeilemisen kanssa palaa hermo.

Tällaista tänään.

yökötys

Yliannostus oksettaa. Heilun kun kävelen, muistuttaa peruskänniä aika hyvin. Mutta oksettaa ihan helevtisti. Söin puuroa ja yritin sillä saada olon paremmaksi kun en oo tänään paljoa syönyt (jee!) niin ajattelin, että huono olo johtuu myös siitä. No ei auttanut, päässä vaan heilui enemmän, joten pönttöön se meni.

JOTEN VOIN ILOLLA ILMOITTAA: KALORIT ALLE TUHAT

Ei oo pitkään aikaan ollut tällaista. Oon oppinu syömään todella hitaasti. Ja suurin osa mun ruoasta on raakaa kasvista. Tänääkin mennyt 2 kesäkurpitsaa, 2 porkkanaa ja paprika. Plus mun raakasalaattia.

Ei saaatna kun yököttää...
Ja mähän ansaitsen tän huonon olon. Mitäs oon niin tyhmä, että vetelen vaan lääkkeitä huvikseni.

Ja tää teksitikin on kauheeta, mut se vaan joenkin tulee vaan kun on sekavassa tilassa.

Vitun terapia.

Se ei tee mulle hyvää

KLO 23.46

Toinen oksennus, koska huono olo.
Jee, vähemmän kaloreita, vähemmmän läskiä.

Sekavaa kamaa, mut kiva jos joku lukee

Lääkekänni, hih.

Terapia saa mussa aikaan tän. Hirveän halun vaan lakata olemasta, tehdä jotain vahingollista, juoda kännit, KUOLLAKUOLLAKUOLLAKUOLLAKUOLLAKUOLLA

Terapeutti sanoi, että mä oon selvästi muuttunut. Ja oon toki, pystyn puhumaan ja olemaan oma itseni. Mitä mä en pysty tekemään kenekään muun kanssa. Mutta silti mä oon vaan mennyt huonompaa suuntaan.

Mun itsetunto ei oo ikinä ollut näin paska. Siis mä oon laihduttanut yli 20 kiloa reilun vuoden aikana. Siis oikeesti 20. Sehän on paljon, eikö olekin? Vai onko? Kun mulla olis edelleen noin 10 kiloa jäljellä. Miten mä voisin iloita tehdystä kun vieläkin pitäis vaan jatkaa? Ja siis mä paastosin kesän aikana yhteensä melkein 4 viikkoa. Kahdessa erässä. Siis mullahan on hyvä itsekuri. Mutta eihän se ole kun en enää sitä edes yritä. Mä tiedän, etten nyt vaan pysty siihen.

Mä oon vitun hullu. En mä ole ennen puhunut ittestäni niin kuin nykyään. Ja mä joudun todella sanomaan ääneen juttuja, joita en vielä puolitoista vuotta sitten olis kuvitellutkaan kertovani IKINÄ kenellekään. En oo ikinä joutunut myöntämään ja toistelemaan sitä kuinka vitun sekasin oon.

Ja kiva kun rupesin lukemaan ana- ja miafoorumeita. Ehkä mä haluankin olla liian laiha.

Oon myös huomannut, että mulla on ajatuksia, joita ennen pystynyt millään ymmärtämään. Kuten se, että ehkä mä en ansaitse hyviä asioita. Että niiden eteen pitää aina tehdä jotain. Ehkä mä en ansaitse mitään ruokaa, ellen tule salilta aivan täysillä tehneenä. Ja ehkä mun kuulukin polttaa ja kuolla aina vähän lisää.

Oon lievästi sekavassa tilassa, tuli melkoisen jännä teksti, hoh.

Sitä luulis, että olis jotain oppinut.

Miten voi ihminen olla näin helevetin tyhmä?!
IDIOOTTI
VITUN ÄÄLIÖ
LÄSKIPÄÄ
SONTALÄJÄ
TYHMÄTYHMÄTYHMÄ
Olin tutustumassa kuntosalilla. Ja TÄTTÄDÄÄ oon nyt sitten jäsen. Seuraavat 2 vuotta. Koska oon vitun tyhmä ja lihava idiootti, joka on liian mukava sanoakseen ei. Ja kun sain alennusta, koska sisko on siellä töissä. Ja toinenkin sisko käy siellä. Mulla meni heti päälle mun "normaali-ihminen"-rooli. Sellainen joka on iloinen ja mukava ja on laihduttanut ihan normaalisti. Joka ei häpeä itseään joka saatanan sekunti. Joka vaan haluaa kehittää kuntoaan. Sellainen ihan perusihminen.

Sepä juurikin.

Mä olin niin siinä roolissa, etten ihan oikeasti kunnolla tajunnut mitä helvettiä tein. Sanoin painoni ääneen. ?!  Juttelin siinä ihan noin vaan, vitsailin ja selitin jotain kuinka innoissani nyt olen tästä. Kotona alkoi kaduttaa. Mutta menin spinningiin.

Se itseviha. Häpeä. Halusin vaan kuolla koko ajan. Siellä oli tosi paljon ihmisiä. Pukuhuoneessa halusin vaan mennä kotiin itkemään. Ja kun pitää niin vitusti sitäkin miettiä, että miten puen. Koska mähän en voi muiden edessä riisua. Mitään. Mun normaalirooli ei edes miettinyt kuinka inhottavaa on ällöhikisenä laittaa vaan pipo päähän ja takki päälle. Kun normaalit ihmiset käy siellä suihkussa. Mun normaalirooli on niin raivostuttavan typerä. Ja niin automaattinen, etten voi sille mitään. Se vaan tulee ja tekee mitä normaalit tekee.

Ahdistaa niin helvetisti. Oli pakko mennä heti tupakalle kun pääsin kotiin. Se on ainoa keino satuttaa. Kun ei muu onnistu ja alkoholissa on liikaa kaloreita. Oksettaa. Siellä tunnilla hetken pelkäsin oikeesti, että puklaan siihen.

Haluan kuolla vaan ihan hirvittävän paljon.

Nukkuminen on taas pari yötä ollut ihan perseestä. Pää oli tänään ja eilen niin jumalattoman kipeä. Ja on nytkin.

Haluaisin itkeä, mutten osaa. Vähän haluaisin soittaa mun terapeutille, mutten kehtaa.

Ja sisko kysyy miten meni. Ja mä vitsailen ja laitan kivoja hymiöitä.

Voi herranjumala, miksen mä voi kuolla..?

Ja niin tää idiootti myös teki bataattikakkua lauantaina. Ja söi sitä. Oksentamatta. Patsi sunnuntaina piti (sai) oksentaa kun söin sitä yksin kotona. Olin siis lauantaina siskon luona koiran hoitajana.
Hienoa, aivan vitun loistavaa.

Joo siis mulla menee vitun hyvin taas vaihteeksi.

Hupsis, kuinkas se ny sillattiin män?

Olin huikeasti yhden päivän oksentamatta. Tänään yhtäkkiä se vaan jotenkin menikin niin, että ensin söin liikaa mun oikeesti yllättävänkin hyviä soijapyöryköitä ja kun peli tuntui jo menetetyltä vedinkin sit perään reilu puoli litraa suklaajäätelöä. Kyllä se oksennus tuli, mutta vaikeasti, hyvin vaikeasti. Vituttaa. Ja vituttaa eilinen vanhempien luona syöty perunamuusi ja raakakakku ja croissantti. Niin kun mähän en mitään hiilareita tai muutenkaan ylimääräistä tarvi. En ede yrittänyt oksentaa kun pääsin kotiin kun syömisestä oli siinä vaiheessa jo useita tunteja. Voihan vee. Ja oon vielä niin saatanan läski-idiootti, että "tosissani" selitän äitille kuinka haluan kokkailla ja leipoa ja kokeilla raakakakkuja. Se osti mulle sauvasekoittimenkin ja oltiin tänään kaupassa niin olis tosissaan aineksiakin vaikka mihin. Kiva nyt saatana sitten. EN MÄ SAA MITÄÄN SYÖDÄ Eikö se muka oikeesti tajua, että mä vaan ajattelen?! Haaveilen, mietin, esitän... No ei tietenkään, hulluahan sellanen olis.

Paino pomppii koko ajan edetakaisin. Ärsyttää. En mä tiedä oonko lihonut vai en. Se on ollut tosi epävakaa viime paaston loppumisesta eli elokuusta lähtien. Ja kun aina se on kuitenkin liikaa. Kunnon laihdutusajatukset on taas ollu mielessä. Oon tässä viikkoja yrittänyt lähinnä olla lihomatta. Haluaisin vaan edelleen ne loput liikakilot helvettiin, oon niin ällö. Meen kuntosalille tutustumiskäynnille maanantaina. Hävettää jo valmiiksi. Mut olis se paljon parempi kuin oksentamiseen luottaminen. Tai syömättömyys, joka tuskin edes onnistuisi. Ja kun mun on vaikea syödä vaan vähän. Niin olishan se kiva kun ei sellaisista normaalimääristä lihoisi kun kuluttaisikin jotain.

Syömiskertomus

voihan vittu. Mun oksennusrefleksi on nyt häipynyt ihan johonkin muualle. Saakelin vaikeaa saada yökättyä, pitää oikein yrittää visualisoida kaikkea oksettavaa. Ja mua ei kovin moni asia okseta. VITTU

Tää päivä on mennyt edes jotenkin ok (liikaa kyllä kuitenkin) ihan vaan kun tiedän, ettei se tule sieltä ulos. Mun ruokavalio on kutistunu kyllä aika järkyttävästi. Mietin tänään kaupassa kuinka naurettavan monta hyllyä on kokonaan pois laskuista tän pelleilyn takia. Ja enhän mä syö muita eläimiä. Ja mun budjetti on todella pieni. Joten osta siinä sitten jotain muuta kuin kaalta ja porkkanaa. Oon aika lailla luopunut hedelmistä, jopa niistä omenoista, joita vetelin tossa jonkin aikaa ihan hulluna. Osaksi sen takia, että mun lempiomenoita ei enää saa, mutta lähinnä koska niissä on turhia kaloreita, liikaa sokeria. Ja muut omenat ja loput hedelmät on kalliita. "Uusi" lemppari on muuten kesäkurpitsa. Miten en ookaan tajunnu kuinka hyvää se on? Ja se ei yleensä ihan hirveän kallista ole. Ja sillä voi vähän niin kuin korvata kurkun, joka on tietenkin talvella melko törkeän hintaista.

Koska en mitään tee, kaikki hiilarit on kielletty. Ja lasken mukaan linssit vaikka jossain vaiheessa käytin linssejä just esim. riisin tilalla, mutta niissäkin on sitä liikaa. Koskahan mä oon viimeksi syönyt pastaa..? Ei mitään muistikuvaa. Poikkeuksena aamupuuro, koska se on turvallinen vaihtoehto mun mahan kannalta. Papuja en muuten myöskään laske hiilariksi.

Maitotuotteista menee lähinnä rahka ja raejuusto. Maitojogurtti on pahaa, soija hyvää, mutta kallista. Juustot on kalliita ja sellanen perusjuusto saa mut aina himoitsemaan leipää. Plus siinä on huonoa rasvaa ja suolaa. Eikä se eläinperäinen proteiini mikään niin mahtava terveyspommi ole kuin usein väitetään. Välillä syön kananmunia, mutta ne on kalliita.

Siemeniä ja pähkinöitä menee jonkin verran, niissäkin tulee hinta vastaan, kaloreiden ohella tietenkin. Mut ne on ihania puurossa. Ja hyvää rasvaa täynnä.

Erilaisia soijaproteiinijuttuja menee aika paljon. Onneksi löysin Minimanista edullisempaa soijarouhetta, verrattuna cittariin, joten vaikka jauhelihaan verrattuna se ei ainakaan kallimpaa ole. Ja oon vihdoin saanut tehtyä seitania.

Hm,, Tästä ny tuli näköjään sekava ruokavalioselostus. Ho.

Perhe on perseestä

Olin kotona. Siis vanhempien luona. Ja söin niin vitusti. Ja nimenomaan niitä kaloritiheitä, rasvaisia ja makeita herkkuja. Ja oli aika hiilaripitoista ruokaakin. Nuudelia ja kuskusta. Joita mulla ei ole oikeutta syödä. Tai siis tarvetta kun en mitään tee. Säälittävä minioksennus kun pääsin kotiin.

Musta todella tuntuu, että mun perhe ei tykkää musta. Tai niitä ei ainakaan kiinnosta vittuakaan kun mä yritän jotain sanoa. Mun oma pieni mursupalleroni oli kyllä taas aivan hemmetin ihana. Ja se oikein ottaa muhun kontaktia, tulee hakemaan rapsutusta ja haluaa mun huomiota. Kun muutin sieltä pois, jonkin aikaa meidän välit oli vähän etäiset. Nykyään se tuntuu olevan aina todella iloinen kun mä tuun. Ne ihmiset onkin sitten aika erilaisia. Niitä ei kiinnosta, ei ole ikinä kiinnostanutkaan joten eihän siinä mitään erikoista ole.

Siskot rupes kattomaan jotain vanhoja todistuksiaan. Mäkin katoin jotain mun vanhoja papereita peruskoulusta. Äiti oli säästänyt pari lappua terveydenhoitajakäynneiltä. Tosi kiva kun siellä on jokin saatanan "liikuntaresepti", jossa mulle "määrätään" pelaamista pleikkarin tanssimatolla, steppailua ja koiran kanssa kävelyä. Ja kaikki oli mun vastuulla. Koska mähän se läski olin. Kuudennella luokalla. Mun mielestä mikään laihdutus ei ole sellaisen 10-11 -vuotiaan vastuulla. Mutta kyllähän se oli. Kaikki oli mun vastuulla, mutta kukaan ei missään vaiheessa kertonut, että miten normaalit ihmiset pitää painonsa tasaisena. En mä tiennyt, että on olemassa jotain muutakin liikuntaa kuin koululiikuntaa. Meidän perheessä kukaan ei käynyt muuten vaan lenkillä. Vanhemmat välillä koiran kanssa, mutta sekin oli tosi harvoin kun meidän ensimmäinen koira sai kuljeskella paljon vapaana pitkin metsikköjä. Ainoa jolla oli liikuntaharrastus oli mun veli. Ja kun joskus syytin äitiä mun lihavuudesta, se sanoi ettei ole ruokaa mun suuhuni tunkenut. Ja isähän aina välillä viittasi siihen kuinka saamaton ja laiska mä olin. Kun sanoin, etten jaksa tehdä jotain, isä aina korjasi, ettei se ole jaksamisesta kiinni vaan viitsimisestä. Ja sitten se aina hokee kuinka kukaan ei ikinä rakasta niin kuin oma perhe. Ja se omalta perheeltä saatu rakkaus, se vasta onkin niin mahatavaa ollut. Joten keneltäkään ei pidä ainakaan välittämistä tai varsinkaan rakkautta odottaa.

Paluumatkalla autossa molemmat siskot valittaa kuinka ne vaan syö ja ei osaa kontrolloida. Molemmat käy koko ajan salilla, toinen jopa ohjaa ryhmätunteja. Molemmat on todella hyvässä kunnossa. Toisella ei ikinä mitään paria kiloa suurempia paino-ongelmia ollutkaan. Ja mä vaan ajattelin koko ajan, että pakko oksentaa kun pääsen kotiin. Joten haistakaa perse tekin vitun normaalit ihmiset. Te jotka ette näe joka ruoanmurusessa kaloreita, te jotka ette edes ajattele oksentamista kun syötte, te jotka ette ole olleet koko elämäänne lihavia. Te jotka ette joka sekunti joka päivästä tappele ruokaa vastaan.

Ahdistaa, itkettää. Haluan syödä ja oksentaa, mutten oikein jaksaisi. Varsinkin kun se oksennus ei vaan meinaa tulla. Pitää tosissaan ajatella kaikkea ällöttävää. Raivostuttava muutos ihan yhtäkkiä.

tuskaa

Sipsipussi, dippiä, pullaa ja sitruunakakku. Yli tunti oksentamista, eikä kaikki siltikään tullu ulos. En tajua miksen saa yökättyä kunnolla. Pitää oikein yrittää ajatella ällöttäviä asioita, että saa jotain aikaan. En tajua. Laitoin jopa suolaa sormiin, jotta se oksettais, mutta ei toiminut.

Haluun vaan kuolla niin vitusti.

Oikeaan käsivarteen sattuu niin pirusti. Jotenkin hämärällä tavalla. Tuntuu, että hermot on jotenkin vikaiset. Välillä kuvittelen tuntevani oikein sähköiskuja koko käsivarren pituudelta. Pää ja niska on ollut eilen ja tänään aivan jäätävän tuskalliset. Ja aamulla koko oikea puoli kehosta oli aivan jumissa. Mikään asento ei ole hyvä, johonkin sattuu koko ajan.

Itsemurha pyörii mielessä jatkuvasti.

Hirvee nälkä.

Oon tyhmä ämmä, juujuu

öö, niin sen viime postauksen julkasemisesta ehti kulua varmaan pari tuntia kun vetelin jo ne suklaat naamaan. Ja siinä kävi just niin kuin tiesin, että käy, ne vaan ei tullu ulos.

Taas alkoi vaihe, jolloin en jaksa välittää. Ihan sama vaikka tuhlaan rahaa ja hampaita. Ihan sama vaikka mun tekemäni ruoka onkin terveellistä. Ihan sama.

Eilen lähti pitkästä aikaa sillai yllättäen "vahingossa" syöminen lapasesta, jokin järjetön ruoanhimo vaan päällä monta tuntia. Viime aikoina oon pitkälti suunnittellut joka "session". Ei ollut muuta syötävää kuin ruokaa, joka oli melko mausteista ja siitä johtuen tosi kivanmakuinen ulos tullessa. Sen tekeminen vaati multa vaivaa ja aikaa. Se oli suht terveellistä ja ihan hyvää. Söin vaan koko ajan. Makeanhimoon ei ollut muuta kuin rusinoita ja kiiviskyr. Mutta ihanasti tuli ulos. On vaan pari kertaa ollut hemmetin vaikea saada kunnon yökkäyksiä aikaiseksi. Ärsyttävää.

Tänään olin taas kaupassa ja ylläri, tarjouksia. Pullaa ja jätskiä, joista kumpikaan ei ollut kovin hyvää. Ja taas varmaan kolmen ihmisen annokset ruokaa. Ja melko kauan sai niitä poistella.

Eli ei mitään uutta auringon alla.

Kalori ei ole kaveri

Oksensin sunnuntaina ja maanantaina. Nytkin himottais ihan hirveesti, mutta onneksi on niin hirvee sää, etten oo kyllä kauppaan lähdössä. Kaapissa on edelleen suklaata, mutta tiedän, ettei ne tule ulos jos nyt vaan vedän ne. Suklaa varsinkin uppoaa aina johonkin ihan mahan alaosaan jos ei sitä ennen syö mahaa suunnilleen ihan täyteen. Kalorienlaskenta myös vähän auttaa oksentamishimon vastustamisessa. Kun oon nyt ollu niin tarkka sen suhteen, punnitsen joka asian ja katon niitä numeroita niin paljon. Ja varsinkin kun teen ruokaa, näen aika paljon vaivaa sen eteen, että siitä tulisi hyvää, mutta mahdollisimman vähäkalorista. Joten ihan hukkaan menee se työ jos aikoo syödä ja oksentaa kun ei sitten voi enää yhtään tietää miten paljon tulee ulos, mitä jää sisälle ja kuinka paljon niistä oksennetuistakin jutuista ehtii imeytyä.

Mun polvet on ihan paskat. Juoksin taas vähän sunnuntaina ja niitä vihloo välillä niin pahasti, että meinaan kaatua. Ne on ihan löysän oloiset, niin kuin vois mennä sijoiltaan koska vaan. Ja jänteisiin sattuu. Kiva kun mun äidillä on samanlaisia ongelmia. Vähän etuajassa tullu mulle. Eli vikaa vaan joka kohdassa.

juurikin näin

Justiin pääsin kehumaan kuinka on ollut helpompaa syödä järkevästi. HA. Kaloritraja paukkuu todella pahasti jo nyt ja mulla on aivan karmaiseva NÄLKÄ ja törkeä MAKEANHIMO. Voi vittu sentään. Siis ihan hirveetä yrittää tuijottaa jotain oksettavaa numeroa mun ruokapäiväkirjassa samaan aikaan kun vatsa kurnii. Laadullisesti kaikki on ihan ok, mutta liikaahan se on kun en muuta oo tehnyt kuin käynyt pienellä kävelylenkillä. Ja kun vituttaa tällainen niin suunnattomasti. Kyllähän ihmisen pitäisi saada syödä kun on hirvee nälkä?! Mutta ei se saa. Tai saa toki, mutta sitten se lihoo. Joten mitähän vittua tässä tekisi. Oon kuitenkin vetänyt tosi paljon. ylläri, kaalta, joten maha on kyllä melko täynnä. Mutta silti aivan uskomaton nälkä. Tää on ihan hirveetä.

Epämääräistä touhua

Mä en tosiaan ymmärrä miksi mun syöminen ja liikkuminen on tosi kausittaista ilman syytä. Yhtäkkiä vaan jaksankin välittää vähän enemmän, käyn lenkillä, lasken kalorit, pysyn "järkevänä". Monta viikkoa on mennyt hyvin epäjärkevällä vaihteella. Kun oon vaan jatkuvasti, joka sekunti halunnut syödä, oksentaa tai juoda alkoholia. Toki nytkin oon jo monena iltana meinannut lähteä kauppaan hakemaan jotain, mutta sen himon voittaminen on ollut hiukan helpompaa viimeiset pari päivää. En tajua. Olin tiistaina juoksemassakin pitkästä aikaa. Juoksin sellaiset 6(!?) kilometriä. Siis minä, tällainen järkyttävä plösö. Läskit vaan heiluu kun tuolla lyllerrän menemään. Polvet kipeyty melko pahasti. Ne on tosi heikot. Varmaan se koko elämän kestänyt läskiys on ehtinyt jo kuluttaa niitä. Kiva. Oon myös tehnyt mahdollisimman vähäkalorista ruokaa, joka on ollut pirun hyvää, mutten oo syöny kaikkea kerralla, uu.

Seuraavaa aallonpohjaa odotellessa.

Tein muuten sopimuksen toisesta DKT-vuodesta. Ja on pakko mennä siihen ryhmään, hyi saatana. Mutta onpahan sentään jotain "tekemistä" jopa sen kaksi kertaa viikossa. Kyllä  mua hävettää niin vitusti kun oon tällainen yhteiskunnan elätti, syöttöporsas.

Sangen omituista, mutta totta, mun mysteerimaha on vittuillut entistä enemmän kun en oo oksentanut. Taas tuntuu, että mun keho toimii ihan kummallisesti ja täysin epäloogisesti.
Vikakappale, kuten on todettu moneen kertaan.