tyhmä, typerä, idiootti

Tänään sitten vedin oikein kunnon överit. VOI VITTU. Miten, miten mä voin olla näin äärettömän typerä?! Mentiin siskon kanssa vanhempien luo kun se tarttee autoa lainaan huomenna. Syötiin tietenkin ja mä olin jollain vitun idioottilogiikalla ajatellut, että en välitä mitä syön vaan oksennan vaikka joku huomaisikin. Oikeesti?! Aivan niin kuin en tietäisi, että mun on vaikea oksentaa muualla kuin kotona. Vedin sit mahan oikein kunnolla täyteen. Menin vessaan, mut ei siitä mitään tullut. Kun se on muutenkin vaikeeta ja sit mietin vaan, että kuinka kova ääni musta tulee. Myöhemmin menin koirien kanssa ulos ja sain vähän oksennettua. Mutta todella vähän. Sitten taas menikin pari tuntia ennen kuin pääsin kotiin ja oksensin kyllä, mutta ei sieltä enää mitään merkittävää määrää saanut ulos. Joten haluan taas kuolla vähän enemmän. Piti mennä sunnuntaina bodypumppiin, mut lupauduin jo menemään kotiin, että isä kattoo sen mun köyhäinavustushakemuksen läpi. Tulostin siihen juttuja tänään ja voi vittu kun hävettää. Hävettää olla näin vammanen turha läskikasa. Ja hävettää niin paljon kertoa isälle kuinka paska tää mun rahatilanne on kun jotenkin tuntuu, et oon taas vaan pettymys ja musta on vaivaa. Isä kyllä sanoi, ettei musta ole vaivaa, mutta siltä se tuntuu. Itkinkin kun se vaan tuli.

Maha tuntuu valtavalta. Inhoan itteäni niin paljon. Miksi mun pitää vaan lihottaa itteäni..? Saatanan ääliö.

Oksennuksen hajuista aikaa

Jouluaatto. Ruoan syömisen aikana pysy järki suht hyvin päässä, mutta makean kohdalla se syöminen vaan jatkui ja jatkui, koko ajan, vähän lisää. Kun ne saakelin keksit ja kakut ja suklaat oli koko ajan pöydällä. Yritin välttää salaa syömistä, mutta en ihan onnistunut. Yritin vähän kuluttaa kaloreita koirien kanssa. Juoksin niiden kanssa ympäri taloa ja ulkona lumessa. Lopulta en kestänyt ja menin illalla ulos yhden koiran kanssa ja oksensin vähän. Tosi vähän. Kun pääsin kotiin söin pari palaa lisää, lähinnä koska halusin lisämotivaatiota oksentamiseen. Ei siinä vaiheessa ollut kaloreilla oikein väliä, mutta tuli parempi olo.

Tänään on oikeestaan mennyt vaan paskemmin. Oltiin sukuloimassa, taas sitä vitun makeaa niin vitun paljon. Kotona söin kaalisalaattia ja seitania. Ja sitten oli pakko tuhota se valtava bataattikakun lohkare, jonka äiti tyrkkäs mulle mukaan. Yritin estellä sitä ja sanoa, että oon vaan yksi ihminen. Ja mähän jumalauta kerroin sille, etten osaa syödä ja jopa oksentelen, silti se antoi mulle varmaan kolmasosan sellasesta valtavasta kakusta. Söin sitten sen kakun ja parit taatelitryffelit. Oksensin ja se jopa tuli kivasti ulos. Tosin just ne makeet taas painui ihan mahan pohjalle ja jäi sinne kun en vaan saakeli osaa oksentaa mahaa tyhjäksi. Joten lihon oikein kunnolla sitten joulun kunniaksi. Onneksi ei oo mitään muuta nyt kotona. Eikä kauheesti mitään aineksiakaan leipomiseen. Mutta ihanasti taas huomenna vanhempien luo syömään. Ja nyt oon kuitenkin kahtena päivänä oksentanu, joten nyt se ei varmaan taas halua yhtään tulla sieltä ulos.

Inhoan ruokaa.

Voi hepuli

Hei, tonttu-ukot hyppikää, nyt on ruoan läskeimmän aika!
Hei, läskiukot hyppikää, ootte syöneet suklaata liikaa.
Liian pitkä on elämä, niin vitun synkkä ja ikävä.
Hei, läskipallot hyppikää, nyt on oksennuksenne aika!

Tänään se on, voi helvetinperse. Ja huomenna sukulointia.

Mä oon muuten nukkunu aika hyvin. Ilman mitään iltalääkettä. Ja totesin sen taas kerran eilen, mä nukun paremmin kun en liiku. Vittu kun reilua. Ja vaikka oon syöny aika paljon, sitä mun 1300 kalorin rajaa ei oo näkyny aikoihin, silti paino on ehkä jopa laskusuunnassa! Kyllä se nukkuminen vaan on niin saakelin tärkeetä. Tää on vaan niin vitun epäreilua, kaikkialla toitotetaan, että liiku niin nukut paremmin. Ja pakkohan sinne salille on mennä kun siitä kerran maksaa. Toki liikkumisen lisäksi vaikuttaa ruoan määrä. Voihan se olla myös sitä, että mun löllykkäkehoni pitää sitä 1300 liian vähänä ja yrittää pysytellä hereillä, jotta voisi etsiä ruokaa.

En tiedä miten saisin itteni pidettyä sillai kasassa tänään, etten söis aivan hirveesti. Kun kotona mä meen siihen normaalirooliin ja vedän vaan. Ajattelin laittaa huulipunaa jos se vähintäänkin rauhottais syömisen tahtia. Ja oon kotona myös sellanen, että tungen ruokaa suuhuni salaa. Oikein odotan, että oon keittiössä yksin ja voin lykätä jotain suuhuni ilman, että kukaan näkee. Sairasta. Se on vaan jääny lapsuudesta ja nuoruudesta päälle. Kun aina on hävettänyt kun ihmiset näkee tällaisen läskin syövän.

Terapia oli eilen. Sain kotiläksyksi kirjoittaa ahdistusta aiheuttavia tilanteita ja ajatuksia ylös, jotta voitais tutkia, että mistä ne johtuu ja onko niissä järkeä. Ja se haluaa, että mä kyseenalaistaisin mun ydinuskomuksia. Yksi niistä on se, että oon ruma ja lihava. Se vähän  jopa korotti ääntään kun hoin vaan että oon läski ja se ei kuulemma näe mussa mitään ylimääräistä. Ho. Mut se onki sellanen, joka ei välitä ulkonäöstä kauheesti.

Ja yritän tässä vaan keksiä kirjotettavaa, jotta mun ei tarvi miettiä tulevaa ruoka- ja läskiahdistusta.

Syömisongelmainen vaan

Mä en oikein ajattele, että olisin syömishäiriöinen. Se viittais sairauteen ja mulla on ollu syömisongelmia ihan aina. Joten jos mulla on nyt "oikea" syömishäiriö, mulla on ollut sellainen aina. Ja toki kyllähän mulla oli aika selvästi BED aikasemmin, kun söin ihan koko ajan ihan mitä vaan. Ja salassa. Piilotin kaikki kääreet ja oli kauheeta syödä sipsejä omassa huoneessa kun pelkäsin, että joku kuulee. Ja jähmetyin aina kun kuulin, että joku kävelee oven ohi. Sitten äiti saattoi yhtäkkiä pamahtaa siihen sanomaan jotain, mulla suu täynnä. Yritä siinä sitten vastata ilman, että se tajuaa. Ja lihoinkin sitten tosi isoksi. Enkä kyllä usko, että kukaan voi olla kovin onnellinen ja monta kymmentä kiloa ylipainoinen. Sitten rupesin laihduttamaan ja siihen tuli aika nopeesti mukaan paasto ja kalorien kyttääminen. Ja ekan kerran oon yrittäny oksentaa joskus yläasteikäisenä ja se on jotenkin aina ollut ajatuksena ihan ok. Siis oikeesti syy siihen miksei oksentaminen oo ollut isompi juttu kauempaa on se, että se on ollu aina niin vaikeeta. Kauan on pitänyt harjoitella. Ja ihan tyytyväisenä oon harjotellu, ei mua ole oksentaminen ikinä kaduttanut tai mitään. Ja on mulla aika paljon pakkomielteitä myös ruoan ravintosisällöstä kalorien ohella. Se oikeestaan tuli heti siinä vaiheessa kun laihdutuksen alussa löysin My Fitnesspal -sivuston, jossa voi pitää ruokapäiväkirjaa ja se kätevästi näyttää kaikki hiilarit ja protskun ja huonon ja hyvän rasvan ja sokerin ja kuidun... Sitten kun ne näkyy ruudulla numeroina ei voi enää ajatella, että kalori on kalori. Joskus tein niin, että kunhan pysyin 1500 kalorissa, sain syödä mitä vaan. Vaikka paketin jäätelöä. Koko päivänä. Hyi. Nykyään hedelmätkin tuottaa vaikeuksia sen sokerin takia. Ja ruoat jakautuu siedettäviin eli ravintoarvoltaan parempiin, ja oksennettaviin eli herkkuihin, joissa on sokeria, huonoa rasvaa, hiilaria, suolaa.

Joten hyvä, diagnosoin tässä nyt ittelleni sitten kaiken. Paitsi anoreksian. Siihen pitää olla laiha.

En tiedä... Eihän tää kyllä missään kohtaa ole normaalia tai tervettä ollut. Tääkin päivä ihan hirveetä tappelua. Kun haluan niin kovasti syödä itteni täyteen ja oksentaa. Ja leipoa. Pää on täynnä ideoita. Varmaan taas sata kertaa päätin, että meen kauppaan ja sit taas minuutin päästä päätän, etten meekään. Ja kun pitää pelätä sitä, ettei oksentaminen onnistu, pitää säästää sessiointia, jotta sen voisi tehdä kunnolla. Kiva. Ja vitun joulu, vittu soikoon. Mä kuitenkin syön liikaa. Ainahan mä syön liikaa. Ja on turha laittaa mitään oksentamisen varaan kun siinä vaiheessa kun pääsen vanhempien luota kotiin, oon ehtiny syödä koko päivän. Helvata. Joten koska se päivä on jo aikamoista läskeilyä oon yrittäny pitää edes tän päivän jotenkin siedettävänä. Nälkä on vittu koko ajan, mutta on ollu jotenkin helpompi olla syömättä tänään kuin yleensä. Varmaan koska ei oo mitään kovin hyvää tarjolla. 

Sain tikit pois tänään. Ihoa kiristää aika pahasti, eh. Ja yllättävän hämärän tuntunen tuo kohta. Jotkut kohdat ihosta on tunnottomat ja joihinki sattuu vähän kun koskee. Sais kuulemma kuukauden käyttää siinä ihoteippiä. Sen pitäis parantaa lopullisen arven ulkonäköä. Aivan niin kuin sillä olis mitään väliä. Hiha siinä on kuitenkin koko ajan.

Sylvian joululaulu muuten on paras joululaulu. En löydä mitään kovin hyvää versiota. Tiedättekö mitään?

Joulu on taas

Joulu on taas, joulu on taas
Kattilat täynnä puuroo
Joulu on taas, joulu on taas
Kaloreita kaikkialla
Nyt sitä saa, nyt sitä saa
Läskiä lisää mahaan
Nyt sitä saa, nyt sitä saa
Oksettaa koko ajan

Joulu on taas, joulu on taas
Voi kuinka meill' on hauskaa
Joulu on taas, joulu on taas
Voi kun mä haluan kuolla
Koirilla on, koirilla on
Aamusta iltaan hauskaa
Läskeillä ei, läskeillä ei
Koskaan ei ole kivaa

Torstai-illan stoori

Oon vältellyt kirjoittamista kun oon vaan yrittänyt olla ajattelematta eilistä.

Menin siis vanhempien luo käymään, soitin vaan äitille yhtäkkiä ja sekin vähän ihmetteli, että miksi haluan tulla. Mulla tuli heti järkky kylmä hiki päälle kun tajusin mitä olin tehnyt. Vähän laitoin peiteväriä silmään, se on parantunu tosi hyvin, sellanen epäilyttävä puoliympyrä siinä on, mutta kun pitää silmää normaalisti auki, ei se edes kauheesti näy.

Olin aivan saatanan hermona koko ajan siellä, en ollu keksiny mitään millä sais alotettua tollasen keskustelun, joten odotin, että joku ottaa puheeksi ruoan. Meillä keskustellaan paljon ruoasta, mut jotenkin just nyt tuntu, ettei se meinannu tulla esiin ollenkaan. Leikkasin koiran kynnet ja äiti huomas mun "ihottuman" kaulassa. Sit isä kysyy, että haluanko maistaa jotain Lidlin oliivileipää. "Ööö... no... joo, vaikka" Saatanan vaikeaa oli saada sanottua mitään. Sit se kysyy haluanko juustoa. "Emmää..." Sydän hakkas vaan hulluna. Syötiin leipää siinä pyödän ääressä. Ja melkein jo avasin suuni kunnes äiti ottaa sen joulureseptikansion esiin ja rupee kyselemään, että mitä tehdään ja koska ja leivotaanko viikonloppun ja mitä kauppalistaan ja voi kun tää olis kiva ja tätä vois kokeilla. Mä vaan heittelin väliin jotain, että "ei tehdä mitään, syödään lahjapaperia". Siihen ei kukaan reagoinut vaikka sanoin sen kolme kertaa. Ja äiti niin tyytyväisenä muisteli kaikkia jouluruokia ja selitti kuinka pitää kaikkea tehdä, mutta jotain uuttakin ja mun toinen sisko ei nyt vissiin syö vehnää ja mä en syö elukoita ja kaikkea. Ja oikeesti justiin kun olin avaamassa suuni ja suunnilleen vaan aattelin möläyttää, etten osaa enää syödä (samalla kun nypin mun leivänpalaa) isä löytää jonkun iltalehti"uutisen" sen puhelimella ja rupee selittämään sitä. Ja mähän tartuin aiheeseen aivan onnessani ja valitin kuinka niiden kaikki otsikot on niin vammasia lööppejä. Siinä sit vaan istuttiin ja tehtiin osotoslistaa ja meinasin kuolla kun ahdisti niin paljon ja rupesin jo päässäni kirjoittamaan postausta siitä kuinka en saanutkaan sanottua mitään.

Isä meni olkkariin kattomaan jääkiekkoa. Ja sit se tulee: äiti kysyi haluanko syödä jotain. Ennen kuin ehdin vastata se on jo ottamassa esille tarvikkeita tofuNUUDELIkeittoon. Vitun nuudeli, vitun hiilari, mun ei kuulu niitä syödä. Mun vastaamisessa kesti taas sika kauan ja kierrellen sanon jotain myöntävän kuuloista. Sit mä aattelin, että jos en nyt sano niin en sano koskaan ja menin siihen viereen kun äiti pilkko sipulia. Yritin epätoivoisesti löytää jotain jolla aloittaa ja menin kattomaan niiden kaappeja. Siellä oli kolme suklaalevyä. Äiti oikein huomautti, että kuinka ne vaan odottaa siellä, eikä ne noin vaan enää vetäse kaikkea menemään. Ja mä naurahtaen sanon, etten mä voi ikinä pitää kaapissa mitään. Äiti lohduttaa ja sanoo, että kyllä se on lähellä ollut, ettei olis suklaat kadonneet, mutta että se on vaan niin tyhmää syödä kun tulee huono olo. Ja mä sanon, että vielä tyhmempää on ostaa vaikka tietää, että syö. Ja sit se loppu siihen.

Oli pakko vielä yrittää, olin jo noinkin pitkälle päässyt. Ja sit äiti antoi mulle täydellisen aloituksen: "Sulla on paino taas mennyt alaspäin" Ja mua ärsyttää kun en muista sanasta sanaan miten se meni, mut mä kielsin jyrkästi laihtuneeni (koska en todellakaan oo) ja äiti sanoi jotain syömisestä ja mä sanoin, ääneen, omalla äidille "Syöminen on menny tosi vaikeeksi. Tosi, tosi vaikeeksi" Enhän mä voinu enää kattoa siihen päinkään. Heti nousi kyyneleitä silmiin. "Se mitä mä syön on tosi rajoittunuttta ja sit on erikseen ruoka, joka.... Jonka mä... mä... mä... oksennan" Ja tässä pitää mainita, että oksentamisen sanominen ääneen kadutti, ihan vitusti. Äitin reaktio oli: "Eikä! Eikä, Riina"

Siinä hetkessä halusin vaan perua ja juosta pakoon. Tuntu aika epätodelliselta, koska en mä ikinä tollai oikeesti vapaaehtoisesti ole ongelmistani äitille kertonu. Äiti sano jotain, että "tollanenhan voi kehittyä anoreksiaksi saakka" En ihan tiedä mitä se tarkotti tai minkälainen käsitys sillä on syömisongelmista. Sanoin kans siitä, et kesällä paastosin. Sitä se ihmetteli kauan, että miten pysyy pystyssä. (Jos on vararavintoa niin pysyy) Sit se rupes heti puhumaan jotain syömishäiriöpolista. ööö Mä vaan ajattelin, etten mä kehtaa näin lihavana mennä mihinkään sellaseen. Se sano heti et se soittaa johonkin ja otti oikein puhelinluettelon esiin ja rupes selaamaan. Siinä jossain välissä puhuttiin yleisemmin mun voinnista. Sanoin aika rehellisesti, että ei tää oo paremmaksi mennyt. Äiti mainitsi itsetuhoisuuden ja viiltelyn. Vittu kun mua hävetti. Varsinkin kun äiti tekee aina sellasen viiltelyliikkeen sormella ja ranteella, eikä oikeesti mainitse sitä sanaa. Ja munkin on ärrimmäsien vaikeaa sanoa siitä mitään. En tosiaan sanonut tosta kädestä mitään. En saakeli siihen päälle pystynyt sitäkin kasaamaan. Kiva vaan jos se huomaa sen sunnuntaina kun tosiaan sit lupauduin, että meen leipomaan. Isä kävi siinä välissä hakemassa banaanin. Se oli melko huvittavaa kun mä kyylään itkuisena lattiaa ja äitikin nyyhkyttää siinä vieressä, isä tulee just siihen meidän väliin hakemaan välipalaa :D Sit se kysyy, että mitä täällä tapahtuu. Äiti: "Jutellaan vaan" Isä: "Hyvä" Ja häipyy takas olkkariin. Meinasin ruveta nauramaan. Mutten kehdannut.

Seisoin siinä paskajäykkänä kun en jotenkin uskaltanut siirtyä. Onneks meillä on se ihana karvakersa, joka on aina hyvä puheenaihe. Menin sit sitä silittelemään. Äiti jotain jatkoi vielä, että se haluaa vaan, että se sais pitää mut ja, että mulla olis kaikki hyvin. Mulle on vaan niin hemmetin vaikeeta kun ihmiset puhuu tollasia, en mä osaa sanoa mitään ja mun defenssi on aina nauraa tai hymyillä ja sit yritän epätoivoisesti näyttää vakavalta vaikka naurattaa.

Leikin sit koiran kanssa piilosta ja syötiin sitä hemmetin keittoa. Oli vielä kauheempaa syödä sitä kun halusin vaan selittää kuinka mä en ansaitse hiilareita kun en mitään tee. Mut päätin antaa tilanteen rauhottua ja puhuttiin ihan muuta. Sisko tuli tuomaan autoa takasin kun se oli ollut sillä lainassa ja isä vei meidät kotiin. Jouduin olemaan sen kanssa hetken yksin autossa ja se vaan hehkutti kuinka on kiva kun puhuin äitin kanssa.

Loppuillan vaan katoin komediasarjaa ja aktiivisesti olin ajattelematta koko asiaa.

Nyt on ihan ok olo siitä, että sanoin. Vähän kyllä inhottaa jotenkin se, että ne tietää oksentamisesta. Olisi voinut puhua vaan siitä, että on vaikea syödä, mut tehty mikä tehty. Enkä mä kovin paljoa mitään sanonu. Lähinnä vaan, että on ihan hemmetin vaikeaksi mennyt ja että ajattelen syömistä koko ajan. Ei nyt mitään hajua mitä se äiti aikoo sen syömispolijutun kanssa tehdä. Se jotenkin ihmetytti mua kun se otti sen niin vakavasti ja oli heti hääräämässä mua johonkin hoitoon. Kyllähän mäkin tajuan, että ihan sairasta tää touhu on, mutta oonhan mä tästä terapeutille kertonu ja psykiatrillekin, eikä kumpikaan oo mitenkään erityisesti ottanut kantaa. Mutta toki mä halusin kertoa sen takia, että mä en jaksa enää tällasta. Tää on liian vaikeeta ja olis saakelin kiva jos jotenkin sais sitä helpotettua. Tänäänkin oon halunnu oksentaa niin saatanasti koko päivän. Oli jo saakelin lähellä, etten lähtenyt illalla kauppaan. Ja tein tuhmuuksia ja tein uuniomenan kaurasokerivoijuttupäällyksellä. Kalorit 1733. HYIHYIHYI Mut pääasiallisesti ravintoarvot kunnossa joten... Ja eihän se oksu kuitenkaan tulis.

Huh. olipas rankkaa käydä tota läpi, tosi menestyksekkäästi oon jotenkin onnistunu ittelleni esittämään, ettei sitä oikeesti tapahtunut. Vaikka olin tänään isän kanssa kaupassa. Ja se oikeesti kysyi, että uskallanko ottaa pullaa. No vittu en. Ja se hyökkää muhun kiinni aina kun ollaan autossa kahdestaan, se on aina ottanut autossa puheeksi asioita. Se on inhottavaa, siitä on vaikea paeta. Ja sen jeesusjutut on vähän rasittavia.

hullu

MITÄ MÄ TEIN?!
SOITIN ÄITILLE, PYYSIN HAKEMAAN SINNE
AION KERTOA SYÖMISONGELMISTA
EHKÄ
kai
Yritän

Siihenhän se johti

Yritin sit oksentaa... Eipä sieltä mitään oikein tullut, alkoi jo olla niin kauan syömisestäkin.
Oikeesti en vaan osaa. Mitään. Oli kyllä niin saatanan rankkaa kun vatsalihaksilla yritin hyvinkin väkivaltaisesti saada sitä ulos. Mikään salitreeni ei oo niin rankkaa kuin epätoivoinen oksentaminen.

Ja niin, oonko vaan vainoharhainen vai onko epäilyttävää, että ensin isä lähettää viestin, jossa jotain valitusta kun en vastaa ja plaaplaa, sit se yrittää soittaa, en vastaa, sit molemmat siskot soittaa parin minuutin välillä? Toinen jopa yritti keksiä jotain asiaa, mutta toisella ei selvästi ollut mitään sanottavaa. Ja kun ei todellakaan vaan soitella huviksi toisillemme. Molemmat kysyi oonko ollu salilla. Mähän oon sanonut olleeni kipeä, sillä mentiin edelleen. Kehittelin jotain valhetta tolle silmälle, mutta en tiedä onko kovin uskottavaa, että olisin vahingossa iskeny itteäni jollain käsipainolla. varsinkin kun näkyvin mustelma on just luomen kohdalla, sellanen puolirengas. Kaulan punaisuudelle kehittelin "ihottumaa". Se vois olla ihan ok. Sit vaan jos täytyy selitellä, että miksen voi kunnolla käyttää toista kättä... En tiedä. Ehdotuksia? Varsinkin kun äiti haluaa, että menisin aloittelemaan joululeipomuksia ja tuo teippi tikkien päällä tulee ihan ranteeseen ja näkyy kyllä heti jos vähänkin hiha nousee. Toisaalta olis helpompaa vaan sanoa, että viilsin, mut en edes osaa kuvitella mitä ne sanoo, enkä halua tietää joten ei todellakaan helppoa. Tänään taas ajattelin, että haluaisin kertoa tästä syömisperseilystä. Mutta en varmaan edes pystyisi. Tässä on vaan jotain niin noloa ja yksityistä. Vaikka me puhutaan todella paljon ruoasta ja syömisestä ja erilaisista ruokavalioista ja kaikesta. Siskotkin aina valittaa kuinka ne haluaa vaan herkkuja koko ajan. Ja en usko, että ne on koskaan tahallaan oksentanut. Tai edes harkinnut. Ja mä oon kotona aina se herkkuperse, joka tykkää eniten jälkiruosta ja ottaa sitä vielä kotiin mukaan. Ja mähän oon se joka on painoa pudottanut, joten mullahan on kaikki ihan fine. En usko, että ne tajuais yhtään mistä on kyse. Enkä halua, että ne rupee kyyläämään mun syömistä. Aina kun oon äitin kanssa kaupassa otan lähinnä vihanneksia ja muuta terveellistä, kauheet selitykset kuinka maustan puuroni aamusin, kuinka tykkään kaalesta ja kesäkurpitsasta. Ja oikeesti koko ajan mietin ahmimista ja oksentamista, lihomista ja laihtumista. Mut mä haluisin sanoa, ettei mulle saa tarjota mitään ylimääräistä. Mulle ei saa ostaa mitään kuivattuja hedelmiä, puhua jälkiruoista tai ehdottaa pullaa.

Tää on mennyt niin hirvittävän vaikeaksi. Tosi nopeesti ja pahenee päivä päivältä. Mä rajoitan ruokavaliotani vaan lisää koko ajan. Ja luonnollisesti samalla mun ruokafantasiat pahenee. Minkään määrän syöminen ei ole ok, kaikki on liikaa, aina lähtee käsistä. En mä vaan tiedä mitä mun pitäisi tehdä.

plööpliplää

ölfhz.ljhguizdhöaiejrgiazefhägöoazdfhv-jfg.us9erutbyäskrt'ohs0äritboaerfigvableurytvabuierit

Olin jo kokeilemassa oksentamista, ylläri. Sitten otinkin antibiootin ennen kuin tajusin, että enhän mä sit voi edes yrittää. Ahdistaa. Ällöttää. Inhottaa. LIHON

Pään sisällä tappelua siitä haittaako yhden tabletin oksentaminen. Siitä kuinka kauheeta on sit kun se ei kuitenkaan tuu. Ajatus siitä kuinka ihanaa olis saada edes jotain ulos. Eilenkin jäi jo päivällä yks tabu ottamatta. Ja toissailtana. Ei nyt oikein viittis oksentaa. Mutta ei mulle kuitenkaan mitään infektiota tuu, mun immuunipuolustus on rautaa. Ja mahaan sattuu. Sydän hakkaa inhottavan kovaa. AHDISTAA Mutta voi voi, vitun läski, oma vika, mitäs oot niin uskomattoman tyhmä. Oikeesti kuvittelin, että pystyisin jotenkin normaalisti syömään herkkuja. Tiesin kyllä et syön ne kaikki, mutta tosissani kuvittelin, ettei olis tarvetta ahmia kaikkea kerralla. HA Vittu olen TYHMÄ

Koko ajan vaan päässä soi "Haluan kuolla". Koko ajan. Röökillä. Kun katon telkaaria. Kun syön. Kun istun pöntöllä.

Miksen mä voi kuolla?

Mua hävettää tuo määrä minkä söin. En edes viitsi kovin tarkasti miettiä kaloreita, en halua tietää. Eikä sille mitään voi enää kuitenkaan. Mua hävettää paljon enemmän kun en oksenna. Silloin kun oon oksentanut, hävettää enemmän rahan ja ruoan tuhlaaminen, mutta nyt hävettää lihominen. Hävettää olla näin ällöttävä. Hävettää sekin, etten saa oksennettua. Luulin jo jossain vaiheessa olevani ihan hyvä siinä, mutta nyt en todellakaan ole.

LÄ-LÄ-LÄÄSKIII

Järkyttävä läskipäivä. Ei vaan pää kestä kun ajattelen vaan kaikkea ruokaa koko ajan. Ei sentään ihan perus karkkipullasipsilinja vaan "terveys"versioita. Porkkana- ja palsternakkaranskalaisia, ruissipseja ja suklaapahkinoitä. Oksentamista en ajattele tai yritän kovasti olla ajattelematta kun ei se kuitenkaan toimi. Ja sen epäonnistuminen on niin hirveetä. En mä voi enää mitään syödä ajattelematta, että senkin voisi oksentaa. Kaikki pitäisi oksentaa kun on näin läski. Ja oksentaisin varmaan melkein joka päivä jos se vaan toimisi. Eilen tuli reilu 1400 kaloria. Paljon parempi kuin muutamaan päivään, ihan jopa ok, mutta silti liikaa. Kaikki on liikaa. Liikaa, liikaa, liikaa.

Mulle on tullu tästä niin normaalia, etten aina muista, ettei kaikki noin vaan sitä tajua. Selitin eilen DKT-ryhmän vetäjälle, etten osaa syödä. Jotenkin vaan ajattelin, että se tietää kun ne kaikki terapeutit tossa ohjelmassa tietää vähän kaikista. Mutta ei se yhtään tajunnut. Ja ei tietenkään tajua. Miten se vois tajuta, että mä ajattelen ruokaa ja syömistä ja lihomista joka vitun sekunti. Ja että se pahenee vaan koko ajan.

Olin näyttämässä kättä. Hyvältä vaikutti. Maanantaina pitäis mennä poistattamaan tikit.

Vaivalloinen ja vaivaisa

Mahaan sattuu. Valtava pala kaalta ihan vaan etten söisi muuta. Kalorit varmaan 2500 paikkeilla, hyi saatanan vittu sentään. Hetken oikeesti (edelleen) ajattelin, että äiti vaan vihaa mua kun ensin kommentoi mun liian isoja housuja ja sitten ostaa mulle jotain melkein suoraan karkkiin verrattavaa tavaraa. Ja että se vaan säälii mua ja ajattelee, että oon niin lapsellinen ja typerä, että mulle pitää ruokaa tuoda kun en muuten selviä Ja isä kysyi onko kelasta kuulunut. En vastannut viestiin koska en kehtaa kertoa. Koska sitten ne patistaa mua taas menemään sinne Kelaan käymään ja kysymään mitä mun pitäis tehdä. Mutta en mä kehtaa mennä sinne. Koska mä oon lapsellinen ja typerä kun en edes tällasta osaa itse hoitaa. Ja en mä ansaitse mitään tukia. Ei mulla ole mitään oikeutta mennä sinne pyytämään rahaa. Vaivaamaan ihmisiä.

Musta on jo niin paljon vaivaa. Musta on aina tuntunu, että vanhemmat tekee juttuja vaan velvollisuudentunnosta. Ei sen takia, että ne haluais tai että ne välittäis. Isä kirjotti siihen viestiin kans "isänä kysyn, laitanko ruokarahaa?". Mitä tarkottaa isänä kysyn? Ja se heti tarjoaa mulle rahaa, mikä on todella ihanaa ja arvostan sitä ja ymmärrän, ettei kaikille noin vaan tarjota ruokarahaa. Ja mä en vastaa mitään koska en kehtaa. Koska ajattelen, että on vähemmn vaivaa jos en vastaa kuin siitä, että kerron.  Toissaviikollakin molemmat soitti mulle enkä vastannut. Ei huvittanut yhtään enkä jaksanut ruveta keksimään valheita. Ja koska en halua, että ne mun miettimiseen tuhlaa aikaa. Niin kuin en viitsi ikinä soittaa mun terapeutille, koska siitä olis vaan vaivaa. Niin kuin en olisi mennyt lääkäriin. En olisi tehnyt mitään, koska siitä on muille vaivaa. Nytkin hävettää jo valmiiksi kun meen näyttämään kättä keskiviikkona ja sit tikit pitää poistattaa ens viikolla. Musta on taas jollekin lisää vaivaa.

Kaikilla olis vaan helpompaa kun mä kuolisin. Oikeesti olis.

itkettää

Tän päivän piti onnistua. 2000 kaloria. Yritin niin kovasti oksentaa. Yritin niin paljon.

Ihmisperse

Mä oon kyllä kiittämätön paskaläjä. Mua vituttaa kun äiti "pakottaa" mut ottamaan vastaan ilmaista ruokaa. Kävin hakemassa tosta tienvarresta kun vanhemmat oli menossa kaupunkiin. Kauhee paniikki vaan kun piti yrittää peittää tuo silmä. Ja melkein itkin kun näin, että se oli ostanut mulle sokeroitua kuiva-ananasta ja banaanilastuja. Itkettää kun haluan syödä niitä mutten saisi. Eilen pääsin illalla "eroon" lopusta leivästä. Suurin osa suuhun, viimeset roskiin. Epätoivoista kakomista taas vaikka kuinka kauan. Vituttaa kun tollanen ruisleipä vielä tulis todella helposti ulos. Niin jos tulis jotenkin normaalisti, mutta ei, en todellakaan ansaitse mitään helpostusta. Ja taas valitan, valivalivali, en saa tuhlattua tarpeeksi ruokaa, voivoivoi, en millään onnistu kuolemaan nälkään. Äiti antoi mulle myös kassillisen vessapaperia :D ettei mun tarvi "raahata" sitä kaupasta. Siitäkin vaan valitan. Valitan kun mut viedään lääkäriin, valitan kun mun käsi hoidetaan, valitan kun en osaa syödä. Valitan kun en saa tarpeeksi ilmaista rahaa, valitan kun mun pitäis jotain hakemuksia tehdä.

Itkettää. Vaikka mitään ongelmiahan mulla ei ole. Valitan vaan lämpimikseni.

Epäonnistun jatkuvasti

Mä en handlaa leipää kyllä yhtään. Klo 14 ja kaloreita 1458. Oksentamista tunti ja todella vähän tuli mitään. Raivostuttavaa. Epäreilua. Ja huomaan kyllä nyt kuinka oksentaminen vaikuttaa mun mahaan. Heti on aamulla tuskaista. Se on kyllä aika hyvin hallinnassa kun syön tasaisesti ja enkä liikaa kerralla. Ihan kiva kyllä vähän saada jotain järkeä siihen ongelmaan. Mutta kärsisin siitä ongelmasta mielummin kuin lihoisin. Vitun leipä. Ja vitun hiilarit, tuli taas hetken jälkeen syömisestä niin hirvee olo, hyi että. Enkä näköjään edes tiedä minkälaista on normaali syöminen. Söin ensin ja laskin kalorit vasta jälkeen. Se on aina virhe, pitäis sekin jo tietää. Mutta normaalit ihmisethän syö leipää. Monet joka päivä. Ja vielä jotain ruokaa ja muuta, eikä niiden kalorimäärät voi olla noin isoja, muutenhan ne lihois koko ajan.

Mä en halua lihoa. Haluan oksentaa mielummin. Muistelen aikaa, jolloin söin ihan mitä vaan koska vaan, enkä välittänyt yhtään. Mutta en mä halua olla kahtakymmentä kiloa isompi ja aivan paskakuntoinen. Omenoissakin on liikaa kaloreita. Kaalessa, tomaatissa, porkkanassa, kaikessa on liikaa kaloreita. Mulla on pöydällä tollanen pieni avokado, sekin pitäis syödä pois, mut ei nyt ainakaan tänään. Todellakaan. Mulla on ollut monta kuukautta jääkaapissa pieni tölkki jotain hienoa limsaa, jonka sisko joskus antoi mulle ja hehkutti kun oli niin hyvää. Mutta kun siinä on sokeria, kaloreita. En mä vaan voi juoda sitä.

Mä inhoan ruokaa. Mä rakastan ruokaa. Mä ajattelen sitä koko ajan.

Oksensin

Vähän toimi, suklaata ei tietenkään tullut, sehän painuu aina pohjalle. Paskankaan väliä kalorien suhteen, mutta tuli vähän parempi olo.

Diagnoosi: läski

3310. Nälkä. Eilen ja tänään ollut aivan järjetön nälkä. En tajua miten. Vaikka kuinka oon syönyt. Eilenkin kalorit päälle 1600, hyi. Mutta tuo reilu 3000 on kyllä jotain ihan vitun kauheeta. Söin myös suklaata, joten ei se kaikki oikeaa tavaraa ole, mutta oksentamista en edes yritä kun tiedän, ettei se sieltä mihinkään liiku. Ja edelleenkin vähän välkä. Aivan sairasta. Toivottavasti on lyhyt nälkäkausi kun en kuluttamaankaan kauheesti pääse. Kävi mielessä teoria siitä, että keho kuluttaa parantumiseen energiaa ja siksi on nälkä, mutta tuskin. Eikä ainakaan monta tuhatta kaloria yli normin. Rupesin kyllä jo miettimään, että kyllähän mä esim. spinningtunnille voisin mennä jo joskus ens viikolla. Ongelma vaan tuo silmä ja kaula kun ne molemmat siskot käy samalla salilla. Mä unohdan ne koko ajan. Sitten kun näen itteni peilistä muistan taas, että silmä on tumman violetti, ohimo kellertävä ja kaula kirkkaanpunainen. Oli muuten melkoisen kipeä käsi eilen illalla kun puudutus häipyi, uuh.

Vitun suklaa ja sen sokeri. Hyi saakeli kun se onkin kauheeta myrkkyä. Tajusin viime viikolla kun leivoin, eikä oksu enää tullut. Kun aika kauan kaikki sokeripitoinen on melkolailla päätynyt pönttöön. Nyt sen tuntee taas, sokeri/hiilarihumalan. Joka ei kyllä oo kivaa, tuntuu että rintakehä painuu kasaan, sydän hakkaa ja ei saa kunnolla henkeä. Pitää taas vieroittautua. Ja oon vitun idiootti kun ostin leipää ja omenia, jotka on molemmat kielletyllä hiilarilistalla. Mutkun en saa tehtyä ruokaa ja kuitenkin olisin syönyt puuroa ja leipä on niin hyvää. Ja omenat (niin herkkua) ostin, jotta vältyin pullaostoksilta. Juu, se suklaa olikin niin hyvä, mutta kun se oli kaapissa. Olis pitäny vaan heittää kylmästi roskiin.

Nyt oon täynnä. Silti tekee mieli syödä lisää. Vittu.

Näin sitten tänään

Musta on niin paljon vaivaa. Hävettää. "Pelkästään" jo se koko eilinen, mutta tänäänkin kun menin sitten laitattamaan käpälääni sairaalaan. Ensin oli ihme sekaannus sen kanssa, että mihin mä menen ja koska ja kuka tekee ja mitä. Puhelinsoittoja ympäriinsä. Yksi hoitaja oli kyllä aika kiva kun se vaati mulle ajan. Joka tosin oli vasta parin tunnin päästä. Miljoona konsultaatiota taas ja muutama kommenttikin erikseen siitä kuinka paljon nyt nähdään vaivaa mun käteni eteen. Ja tietenkin kauhee kiire ja sainkin peruutusajan, että aika tuuria sekin. Sitten saan odottaa kirurgia reilun tunnin. Haavat piti avata uudestaan, että ne satiin ommeltua. Ja myönnän, on paljon parempi mieli kun puoli rannetta ei ole pelkkää avohaavaa. Parikymmenttä tikkiä varmaan, tuntu kivasti kun puudutepiikki pistetään ihan ranteen "kovimpaan" kohtaan. Missä on eniten jänteitä ja muuta mukavaa. Harmitti vähän kun makasin siinä, enkä saanu kattoo. Raukka lääkäri sai justiin tehtyä kun sen piti jo rientää junalle. Musta on niin paljon vaivaa. Hirvee määrä ihmisiä ton takia. Ja kuitenkin täysin oma vika. Ja olisin edes heti mennyt, olis ollu kaikille helpompi homma. Hävettää.

Ja päivän vähiten noloin juttu: sitä kirurgia seurannut opiskelija oli mun vanha koulukaveri. Eh. Se ei vissiin tunnistanu mua, mut näki varmaan sit kun se meni kattomaan reseptikirjottamista. Ei se mitään sanonut, mut tuli heti vähän sellanen selittämisentarve. Mut en sentään ruvennu pälättämään mitään. Olin muutenkin mahdollisimman paljon hiljaa, etten vaan vaivaa ketään enempää. Siinä ommellessa se kirurgi muuten kysyi, että eihän mulla mitään itsetuhoisia ajatuksia ole, että tää oli vaan sitä ahdistuksen purkua. Olin hetken hiljaa, mutta opin sentään sen eilisestä, ettei kauheesti kannata huudella siitä että haluaa kuolla. Kun sitten ruvetaan heti puhumaan pakkohoidosta.

Kyllähän sitä taas osaa arvostaa kahden käden juttuja vähän enemmän. Kuten tiskausta. Oksettava tiskipöytä. Ja haluisin tehdä ruokaa. Kauhee nälkä ja hiilarihimo, hitto soikoon,

Ihanata

Aivan helevatsn mahtava päivä. Siis oikein jepujee.

Menin sinne terapiaan, pyörä oli vaan helpompi. Pomput otti vähän käteen, heehee. Kerroin terapeutille mitä olin yrittänyt ja näytin käden. Ja sit se päättiki, että se oli niin paha, ettei se voinu päästä mua pois. Se soitti ja kysy neuvoa ainakin viideltä eri ihmiseltä. Ja ei voinut vissiin jättää mua yksin sen vertaa, et olisi hakenut jotain taksilappuja viereisestä rakennuksesta. (Mitä mä olisin muka tehny, lähtenyt pakoon?) Sitäkin varten piti joku soittaa tuomaan ne. Joten se siis vei mut päivystykseen. Ei yhtään noloa. Ei yhtään noloa kun jouduttiin istumaan siellä koko vitun päivä. (se joutu perumaan kahden muun ihmisen terapiat) Ei yhtään noloa selittää miljoonalle hoitajalle, jotka tuli siihen pällistelemään ja miettimään, että mitähän sille pitäis tehdä. Ja jokaisen piti erikseen tarttua tohon silmään ja noihin säälittäviin naarmuihin, jotka olin kaulaani vääntänyt. Ja nöyryytys jatkuu huomenna kun pitää mennä kirurgian polille se laittamaan. Jep. Ja sain semisaarnan kuinka inhottavasti toimin näin ja että kannattaako edes mitään tehdä jos vaan revin sen heti auki uudestaan ja että miksen mä muka oo jo kuollu jos sitä yritän ja olis kuulemma pakkohoidon kriteerit täynnä. Siis ihan kiva se hoitaja oli kyllä, yritti oikeesti kysellä ja auttaa. Mutta Ihanasti muistui mieleen miksi en ikinä lääkäriin mene. Paitsi vasta jonkun muun viemänä. Ja nyt tohon käteen sattuukin melkoisesti kun sitä putsattiin ja tungettiin jotain ihme paloja, jotka oikein piti miljoonaan kertaan painella siihen avohaavaan. Ja ei yhtään vaivaannuttavat miljoona tuntia siinä kun en edes kehdannut mitään sanoa. Terapeutti tarjoutui hakemaan mulle jotain syötävääkin. Juu rupeisin siinä vielä SYÖMÄÄN kun muahan ei hävettänyt jo tarpeeksi. Lähinnä kyllä muutenkin oksetti että ei siinä mitään.

Ja ihanasti oon tietenkin lihonut niin kuin syöttöporsaat joulun tullen, enkä pääse salille riehumaan nyt hetkeen. JEI

Elämä on ihana, voi jumankauta kun oon lihava

Ehe, oon onnistunu hakkaamaan ittelleni ihan oikean mustan silmän. Huvittavaa.

Viilsin vähän lisää tiistaina, ranne on entistä leveämmin auki.

Kohta pitäis alkaa lähteä terapiaan. Sateen ja ranteen takia meen varmaan bussilla pyörän sijasta. Kai, ehkä, ei nyt ihan hirveesti huvittais mennä enempää ihmisten ilmoille kuin on ihan pakko, oon nääs melko karsean näköinen.  Mustan silmän lisäksi oksettavan likaset hiukset, koska en tällä kädellä niitä ruvennut pesemään, turvonnut naama sekä hakkaamisen että jäätävän turvotuksen takia. Kun yritin tiistaina oksennuttaa itteäni suolavedellä. Juu, ei toiminut, ei. Oksennusrefleksi taas aivan täysin poissa, oon niin saatanan vihainen. Vitun epäreilua.

Koko ajan pää kipee ja huono olo, nukuin ehkä 4 tuntia yhteensä. Näin unta että nukuin jokin hiton pikkulintu/jättiperhonen (?) leuan alla ja tapoin sen vahingossa. Kauhee paniikki meinas iskeä ja pyyhin sen verta monta kertaa pois ennen kuin aloin tajuta, että se oli unta. Ihana rentouttava yöuni, niin kiva juttu.

Paskaapaskaapaskaa, tätä tää todella on

Juon viiniä ja ajattelin tehdä pannaria.
LÄSKILIHAVAPASKA

En mennyt DKT-ryhmään, koska edelleen huuruissa ja nyt lisäksi alkoholikännissä.
VITUNOPASKAHYÖDYTÖNIDIOOTTI

Sen ryhmän vetäjä kehotti mua soittamaan mun terapeutille. Kysyin, että mitä se muka voisi tehsä. Vastaus oli en tiedä, mutta puhelinkonsultaatiot on juuri tällaisia varten. Niin eli ei se voi tehdä mitään. Joten miksi mä soittaisin sille?

Kyllä mä meinasin soittaa sille eilenkin.  Mutta en vaan kehtaa. Ja muutenkin,sehän vaan puhuis mua pois itsemurhan tekemisestä, joten ei kiinnosta. Se vaan sanoo, että se välittää, mut en vaan usko.

Kuntoutustukihakemus ei mennyt läpi. Oon tehnyt työmarkkinatukihakemuksen jo 2 kertaa väärin. Ei mulla oikeesti olis yhtään rahaa jos ei vanhemmat auttais. Mutta en mä voi olla mikään työnhakija. En mä voi mennä töihin kun en edes saa paria yliopistokurssia tehtyä. Terapeutti oli vaan, että tottakai se hylättiin, ei eläkkeelle noin vaan pääse. Ja mä vaan tunsin itteni niin typeräksi. en mä tajunnut, että sitä on niin vaikea saada. Psykiatri, joka reki siihen lääkärintodistuksen ei mitenkään ilmaissut, että se ei menis läpi. Ja ei edes tiennyt, että sen käsittelyaika on 2-3 kuukautta. Joten mä oon tässä sellaiset 2 kuukautta odottanut tota päätöstä ja sitten sieltä tuleekin hylätty. Jota en oikeesti osannut odottaa. ja mun terapeutti tuntuu vaan luulevan, että mä jotenkin haluaisin olla eläkkeellä. En halua, todellakaan. Mä haluan kuolla.

Yritin viiltää lisää. Osuin vähän suoneen, mutta en kunnolla mihinkään paitsi ehkä hermoon kun sattui niin saatanasti.

En oo tehnyt tänään mitään, vaan maannut koko päivän. Nukuinkin vaan pari tuntia. Ja mähän vedin kaikki iltalääkkeet, joten ei unta mulle.

Ja anteeksi, mut en  oikein osaa vastata teidän kommentteihin. Mutta arvostan jokaikistä ihan hirveän paljon. ne on aina arvokkaita ja ihania.
<3

oon vitun tyhmä

Miten voi ihminen olla näin tyhmä?! ÄÄÄPKJGFEGJL, PP

Inhoan itseäni. Ja koska olin tosissani ajatellut, että kuolen, niin oon vaan syönyt niin kuin läskin kuuluukin.

Sipsipussi dipin kanssa. Monta LEVYÄ suklaata. Rasvainen pestolla maustettu seitankokkeli. Ihanaa omaa papupataa. Sikana puuroa. Ja sit tein vielä yöllä kauralastuja.

Niin. Ja mulla on vielä viiniä jäljellä.  Ja oon edelleen ihan huuruissa. Joten voinhan mä vielä yrittää... Kun niin aina sanon, että haluan vaan kuolla. Ja sitten en kuitenkaan saa sitä tehtyä. Lähellekään.

Päässä heiluu, sydän hakkaa. Sormet ei tottele. Oksettaa. Pystyasento on haastava.

Mä voisin viiltää ton kyynärtaipeen taas auki, mutta ei sekään auta kun epäilen, että saan kaivettua koko suonen esiin. Ei sen viiltäminen vaan riitä. Ja siihen tulee toipumisaika verenhukan takia.

Haluun kuolla.

Kuva tulossa. Omalla vastuulla katsotte. En oikein tiedä miks haluun jakaa tällasen kuvan. Sehän on vaan kamala epäonnistuminen. Pelkkää läskiä vaan esillä.

.
.

.
.
-
-
--
-
--
-
-
-
-
-

-
-
-

-
-

--

-
-
-
-
-
-
-
-
-
-

-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
---
---
---
---
--
--
--
--
--
--
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-

tää on hifveetä paskaa

Kaikkialla on verta. Hirvee siivoominen.

Ranne on auki, mut en edes saanut mitään kunnon suonia auki.
Vitun vaikea kirjoittaa.

Olin röökillä enkä meinannut saada avainta lukkoon. Kaikki on raskasta, hidasta, vaikeaa.

Mutta ei lähelläkään kuolemaa. Ihan naurettavaa. Noloa. Mä oikeasti luulin, että voisin kuolla, Olin aivan onnessani kun sain viilletytä. Mutta ei siitä mitään hyötyä ollut. Se on kyllä ommeltavan kokoinen, joten se on onnistunut. Mutt turhaa sekin. Kestää niin kauan, että se paranee.

Yritän eptoivoisesti korjata kirjoitusvirheitä.  Päähän sattuu. Oksettaa.

Hyi perse kun huono olo.

Yritin viiltää kaulan auki. Hyvä, sitähän ei kukaan näe, hienosti menee.
Siinä on hiuksia kiinni, en viitsi kiskoa niitä irti.

Miksen mä voi kuolla? Mä haluan vaan kuolla, en mitään muuta. Kyllähän ksikilla  on oikeus kuolla. Mun elämä on vaan paskaa, kärsimystä, epätoivoa ja itkua.

On niin huono olo. Tää minitsblettikin painaa törkeän paljon. Mä en tunne mun kdhoa kunnilla.

Pöässä humised ihan hulluna.

Niin noloa. Hävettää ihan hirveästi. Ihan vaan sen takia, että oon elossa.

helvetinvitunperse

Olin hetkenn kylppärin lattialla. En vaan päässyt ylös. Nyt kun söin, ei tunnu paljon mitään.

VITTU

Luulin oikeesti, etttä tuo olis paljon. Vaarallisen paljon. Mutta ei mitään

Mussa on jotain vikaa. Lääkkeet ei toimi niin kuin muilla.

Perse

En viitsi menää ulos... En ehkä pääse sisälle mun heiluu kaikki niin helvetisti :D

Whatsappviestejä on saakelin vaikea kirjoittaa.

Nää lääkkeet on ihan  naurettavan paskoja.

Kiva.

Kuolema?

Lääkkeet. Alkoholi. Viiltäminen

paskaläjä

Oksettaa. Mä olen niin vitun ällöttävä. Niin lihava. Tyhmä ja ruma. Oksennus ei toimi yhtään. Ei yhtään. Ja vaikka tiesin sen jo eilisen perusteella.. 4000 kaloria. Paniikkikohtaus iskee. Niin vaikea hengittää. Oksettaa. Ällöttää. Miten mä voin olla näin typerä? Miten? Miksei voi vaan oksentaa kun oksettaa? Miksi?

Hävettää niin paljon.
Mun pitää kuolla.

Väsyttää tää vitun perseily

Hyi kun oksettaa. Lihoan varmaan ainakin kolmesataaviisikymmentäneljä kiloa silkkaa ihraa. Leivoin brownieita, jotka oli pahoja, ja oon vetäny leipää kaksin käsin. Oksentamisesta ei meinannu tulla yhtään mitään. Miljoona yritystä ja murena sokeripaskasta ulkona. Hyi perse. Oon niin oksettava, lihava. Ihrakasa, läski. Vois edes mennä vähän sinne salille huomenna muttei huvita. Aamulla kun olin tupakalla tuntui, että sydän meinas ottaa loparit, järkyttävä olo. Päähän sattuu. Runnoin kurkkua niin vitun paljon, että nieleminen ei ole kivaa.

Pliis, voisinko kuolla jo.

Epätoivo elää, toivo kuoli vuosia sitten

En pysty olemaan viikkoakaan oksentamatta. Eilenkin oli jo niin jumalatonta tappelua, että tänään oli pakko luovuttaa. Ja oli saakeli vaan pakko saada leipoa. Ensin ajattelin perjantaita, jotta olis tullu edes se viikko täyteen, mutta ei toivoa. Leipominen on vaan niin hepulin kivaa. Sen inhottava sivutuote on se tuote. Vain sen takia odotan joulua. Että voin tehdä kaikkea ja syöttää ne muille.

Oli vaan aika rankkaa tuo oksentaminen. Silmät on inhottavan turvonneet, kurkkuun sattuu ja hetken jo luulin venäyttäneeni jotain kun rupes alaselkään sattumaan niin perkeleesti. Olis kiva mennä lääkäriin ja sanoa, että oksensin vaan niin väkivaltaisesti :D Aivan niin kun menisin lääkäriin mistään syystä, mutta silti.

Hirvee jano.

Mä alan olla taas suhteellisen epätoivoinen. Elämän suhteen. En vaan vittu jaksaisi enää.

Sali-innostus kuoli erittäin lyhyeen, enkä oo enää montaa kertaa oikeasta laihtumisesta haaveillut. Tästä syömisestä vaan on tullut sen verran pakkomielteistä, että vaikka en erityisesti laihduta tai mitään niin en mä silti voi vaan syödä. Edelleen säästän kaloreiden ohella varsinkin hiilareita mahdollisimman paljon. (Tosin kävi mielessä, että voisin jopa "tarvita" niitä jos meen salille kun loppui voimat aika pahasti kesken viimeksi.) Tosi kauan oon jo säästänyt porkkanassa. Ja ei mulla mitään hedelmiä enää mee. Hätä meinas tulla kun kesäkurpitsa (18 kcal/100g) alkoi yököttää, nälkä kiljui ja oli pakko ottaa kaalta (28kcal). Ensin meni 360 grammaa ja nälkä oli vaan edelleen niin kauhee, 408 grammaa lisää. Eli 215 kaloria. Sellanen pikku iltapala. Mut oli se vaan hyvää. Kalorit kuitenkin pysyny 1300 hujakoilla. Se on mulle jotenkin sellanen hyvä raja. Vähemmän on vaikea toteuttaa ja kostautuu jossain vaiheessa, mutta se on kuitenkin ok ja siedettävä numero.

130.

Samaan aikaan suunnittelen jouluruokia ja itsemurhia.
Kauppareissua ja itsemurhaa.
Tulevaa ja oman elämän lopettamista.

Muistelen mennyttä. Pelkään tulevaa.
Mä todella pelkään sitä, etten saa itteämi hengiltä. Mä pelkään sitä, että oon elossa vielä kolmekymppisenä. Neljä, viisi, kuusi...

En mä pysty tähän. En osaa elämää, en yksinkertaisesti kestä sitä. Mun pää on vaan liian viallinen tähän maailmaan. Mä en kestä mitään, normaaleja, päivittäisiä asioita.

Aamulla ahdisti niin, että vaan hakkasin itteäni. Keinuin sängyllä edestakaisin. Itkin. Huusin tyynyyn.

Meinasin soittaa mun terapeutille. Se oli tosi lähellä. Mutta en vaan kehtaa, en pysty. Liian noloa.
Hetken halusin jopa soittaa äitille, mutta en sentään niin sekasin ollu.

Kaikki vaan tuntuu pahalta, liian raskaalta ja kuormittavalta.