Mahaan sattuu. Valtava pala kaalta ihan vaan etten söisi muuta. Kalorit varmaan 2500 paikkeilla, hyi saatanan vittu sentään. Hetken oikeesti (edelleen) ajattelin, että äiti vaan vihaa mua kun ensin kommentoi mun liian isoja housuja ja sitten ostaa mulle jotain melkein suoraan karkkiin verrattavaa tavaraa. Ja että se vaan säälii mua ja ajattelee, että oon niin lapsellinen ja typerä, että mulle pitää ruokaa tuoda kun en muuten selviä Ja isä kysyi onko kelasta kuulunut. En vastannut viestiin koska en kehtaa kertoa. Koska sitten ne patistaa mua taas menemään sinne Kelaan käymään ja kysymään mitä mun pitäis tehdä. Mutta en mä kehtaa mennä sinne. Koska mä oon lapsellinen ja typerä kun en edes tällasta osaa itse hoitaa. Ja en mä ansaitse mitään tukia. Ei mulla ole mitään oikeutta mennä sinne pyytämään rahaa. Vaivaamaan ihmisiä.
Musta on jo niin paljon vaivaa. Musta on aina tuntunu, että vanhemmat tekee juttuja vaan velvollisuudentunnosta. Ei sen takia, että ne haluais tai että ne välittäis. Isä kirjotti siihen viestiin kans "isänä kysyn, laitanko ruokarahaa?". Mitä tarkottaa isänä kysyn? Ja se heti tarjoaa mulle rahaa, mikä on todella ihanaa ja arvostan sitä ja ymmärrän, ettei kaikille noin vaan tarjota ruokarahaa. Ja mä en vastaa mitään koska en kehtaa. Koska ajattelen, että on vähemmn vaivaa jos en vastaa kuin siitä, että kerron. Toissaviikollakin molemmat soitti mulle enkä vastannut. Ei huvittanut yhtään enkä jaksanut ruveta keksimään valheita. Ja koska en halua, että ne mun miettimiseen tuhlaa aikaa. Niin kuin en viitsi ikinä soittaa mun terapeutille, koska siitä olis vaan vaivaa. Niin kuin en olisi mennyt lääkäriin. En olisi tehnyt mitään, koska siitä on muille vaivaa. Nytkin hävettää jo valmiiksi kun meen näyttämään kättä keskiviikkona ja sit tikit pitää poistattaa ens viikolla. Musta on taas jollekin lisää vaivaa.
Kaikilla olis vaan helpompaa kun mä kuolisin. Oikeesti olis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna tulla vaan, kommentit on kivoja!