Samaan aikaan suunnittelen jouluruokia ja itsemurhia.
Kauppareissua ja itsemurhaa.
Tulevaa ja oman elämän lopettamista.
Muistelen mennyttä. Pelkään tulevaa.
Mä todella pelkään sitä, etten saa itteämi hengiltä. Mä pelkään sitä, että oon elossa vielä kolmekymppisenä. Neljä, viisi, kuusi...
En mä pysty tähän. En osaa elämää, en yksinkertaisesti kestä sitä. Mun pää on vaan liian viallinen tähän maailmaan. Mä en kestä mitään, normaaleja, päivittäisiä asioita.
Aamulla ahdisti niin, että vaan hakkasin itteäni. Keinuin sängyllä edestakaisin. Itkin. Huusin tyynyyn.
Meinasin soittaa mun terapeutille. Se oli tosi lähellä. Mutta en vaan kehtaa, en pysty. Liian noloa.
Hetken halusin jopa soittaa äitille, mutta en sentään niin sekasin ollu.
Kaikki vaan tuntuu pahalta, liian raskaalta ja kuormittavalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna tulla vaan, kommentit on kivoja!