Moro vaan

Anteeksi yhtäkkinen lopettaminen. Varsinkin se viimeisin teksti. Ei ollut kovin reilua, tiedän. En vaan ole jotenkin enää niin halunnut tai jaksanut blogimaailmaa. En siis ole lukenutkaan kenekään kuulumisia, se vähän harmittaa. Väsymys on ollut niin hirveää, että tekstin aikaansaaminen ja yksinkertaisesti sen näpyttely on ollut kauan aivan liian raskas ajatus. Ja tässä on aika hemmetisti kaikki muuttunut niin tuntuu, etten kuitenkaan saa tarpeeksi selitettyä.

Viimeksi oon kirjoitellut siitä kuinka vaan syön ja lihon ja haluan kuolla. No, lihominen on sentään loppunut. Alimmasta painosta oon lihonut sellaiset 15 kiloa, mikä tuntuu... hirveältä, tappavalta. Sitähän mä kaikkein eniten pelkäsin kun sh-polille menin. En kyllä oikeasti uskonut, että annan näin pahasti painon nousta, pelkäsin vaan. Ja oon itselleni edelleen ajoittain aivan uskomattoman vihainen siitä, että ikinä sinne polille lähdin. Vaikka onhan mun syöminen normalisoitunut merkittävästi. Mä pystyn nykyään syömään leipää niin kuin normaali ihminen. Eli voin syödä yhden palan ja lopettaa. Nykyään voin ostaa leipää ja jopa leipoa sitä, eikä sen olemassaolo häiritse koko ajan. Mulla on polilta ateriasuunnitelma, joka on sellanen tosi perusruokavalio. Joka aterialla on leipää, 5 kertaa päivässä syödään, ihan normiruokaa. Tammikuun olin päiväosastolla. Siinä sai kyllä kiinni siitä säännöllisestä syömisestä, joskin on tässä tullut takapakkiakin sen kanssa, oksentelua myös. Mutta nyt alkaa jopa vähän tuntua, että voin luottaa mun kehon viesteihin enemmän. Vaikka edelleen tuntuu, etten voi syödä kaikkea suunniteltua jos en mitään erikoista päivän aikana tee, uskallan kuitenkin välillä syödäkin joka jutun jos tuntuu, että tarvii. Edelleen kyllä hiilarit aiheuttaa huonoa omaatuntuoa ja melko hysteerisesti välttelen kovaa rasvaa ja laskeskelen, että syön vähintään puoli kiloa vihanneksia päivässä. Hedelmät on nykyään kans listalla, nekin oli kauan pelkkää sokeria eli pannassa. Herkkuja ei kauheasti uskalla syödä, niiden kanssa on tullut sekä onnistumista että sekoamista. 

Silti tuntuu pahalta. Koska joka päivä pitäisi tulla miinuskaloreita, pitäisi laihtua. Mä oon painoindeksin mukaan vähän ylipainoinen. Ja kyllähän nyt silmälläkin näkee, että on ylimääräistä. Ja kun se on kaikki löllöä läskiä. Liikkuminen  on loppunut aikalailla kokonaan, toki kuljen joka paikkaan pyörällä, mut erillinen urheilu on jäänyt muutamaa omaa joogasessiota lukuunottamatta. En halua kohdata sitä kuinka huonoksi kunto on mennyt. Enkä halua näyttäytyä urheiluvaatteissa, joista suurin osa on melkoisen tiukkoja tässä kunnossa. Hävettää yleisestikin liikkua ihmisten ilmoilla ihan vaan läskeyden vuoksi, saatika sitten lähteä kuntosalille löllymään oikein kunnolla. Ja pelottaahan se, että vedän sen taas överiksi. Kun heti alkaa suunnitelmat rullamaan kun vähänkin mietin salille lähtöä. Kuinka sitten pitää se ja vähintään niin paljon ja seuraavaksi se. Oon yrittänyt hokea itselleni, että mä ehdin kyllä ja nyt vaan pitäisi saada syömiseen oikeasti kunnon rutiinit. Ja muutenkin enemmän energiaa. Melkein joka päivä oon tässä kuukauden ajan nukkunut pari tuntia päivällä koska yksinkertaisesti vaan väsyttää. Saattaa osaksi johtua uudesta lääkkeestä, joka tosin taas vaihdetaan, mutta paljon varmasti jatkuvasti stressistä. Nukkuminen on harvoin mitenkään virkistävää, viime aikoina varsinkin nään joka yö unta siitä, että oon ruoan ympäröimä. Ja tiedän, että mun pitää syödä ne kaikki. Tänään on ensimmäinen päivä pitkään aikaan kun on tuntunut siltä, että vois jotain tehdäkin. Ei vaan oikein ole selkeää tekemistä ja on ollut koko päivän epämääräisen ahdistunut ja levoton olo. Aamulla jopa niin pahasti, että tuntui itsetuhoiselta. Oon sitten siivoillut ja puuhaillut kaikkea pientä. Huono omatunto heti kun en lähde kotoa mihinkään. Ja taas väsyttää niin perkeleesti. 

Seurustelusuhde mulla on. Mikä on edelleen välillä tosi outo ajatus. Nykyään jopa kaipaan sen seuraa ja nähdäänkin kyllä tosi usein ja vietän sen luona öitä. Se myös aiheuttaa pahaa mieltä ja ahdistusta, mutta pääsasiassa se on hyvä juttu. Välillä tuntuu niin hirvittävän itsekkäältä. Se ansaitsisi paljon parempaa. Viime aikoina on tuntunut, että sitä ei niin kiinnosta enää. Ehkä se on alkuhuuman laimentumista. Tuntuu vaan ettei mun seura niin innosta. Tai mun sanomiset tai mielipiteet. Tai mun keho. Silloin kuitenkin kun ruvettiin tapailemaan mä olin huomattavasti pienempi ja se on joutunut kattelemaan kun mä itken läskejäni ja lihon vaan. Kyllä se mulle vakuuttelee, etten ole lihava, mutta kyllä mä silti ajattelen, että se tykkäis jos mä olisin laihempi. Ja kun mä jaksaisin ja haluaisin tehdäkin sen kanssa jotain muuta kuin olla kotona. Kun olisin mieleltäni vähemmän sairas.

No kai kokonaisuudessaan voi sanoa, että paremmin menee sitten viime kuulumisen. Vaikka usein läskit täyttää pään ja tuntuu, että oon pilannut kaiken ja voisin ihan hyvin kuolla. Mutta nyt kun jälkeenpäin miettii minkälaista mun olemassaoloni oli kesällä... hirveästi mä haikailen sen koon perään. Kun ei tarvinnut hävetä ulkonäköään ja pystyi pukeutumaan niin kuin halusi. Mutta olinhan mä aivan pihalla. Mä en todellakaan ymmärtänyt silloin, että olin todella aliravittu. Nyt sen vasta ymmärtää, ettei mun aivot todellakaan toimineet. Eli te jotka kituutatte jollain naurettavilla minikaloreilla päivästä toiseen, voin vakuuttaa, että te olette aliravittuja ja se vaikuttaa ajattelukykyyn. Ja se ei korjaannu jollain yhdellä aterialla. 

En nyt osaa sanoa, miten mun postailu jatkuu. Ehkä kirjoitan, ehkä en.

Eipä ole hetkeen mennyt näin paskasti

Taas kännissä. Tekee niin helvetisti mieli viiltää. Tehdä jotain saatanan typerää ja mielellään vaarallista. Ostin uusia teriä, niin paljon haluan. Viimeksi oon viiltänyt joulukuussa, jolloin terapeutti joutui viemään mut päivystykseen. Ja tiedän, etten saisi minkäänlaista tyydytystä muista kuin tikattavista haavoista. Ja seuraavana päivänä kyllä vituttaa kun niiden parantumista pitää odottaa. Ja meenkö muka itse päivystykseen? Enpä usko, pitäis soittaa jollekin. En haluaisi sitäkään, että ne joudutaan avaamaan uudelleen ja se kaikki häslinki, että kuka edes suostuu siihen. Viimeksi tehtiin selväksi se, että sain olla kiitollinen kun joku sen teki. Ja tiedän, että oli mulle paljon helpompi se, että ne avattiin ja tikattiin kuin se, että ne olis vaan sidottu ja annettu parantua sellaisina. Oonkin kiitollinen, enkä haluaisi vaivata uudestaan samanlaisella jutulla.

Viimeksi join koiravahtina siskon luona lauantaina, jolloin jännästi myös kirjoitin tänne. Jotenkin blogger on jäänyt kun tuntuu, että on koko ajan kiire. Kiire, ihmisellä jolla ei ole mitään tekemistä. Kuin syödä, liikkua ja lihoa. Toki se J on vienyt aika paljon aikaa. Koskahan kehtaan sen nähdä kun vaan turpoan koko ajan. Auttaa paljon tää kaljan kittaaminen ja leipominen. Mä oon niin väsynyt koko ajan. Vitun hormonit taas, mun unet menee vituilleen niiden takia. Ja väsymyshän tietenkin vaikeuttaa aivan kaikkea.

Mä oon vitun epätoivoinen. Syöminen menee vituilleen koko ajan. Syön siis liikaa, varsinkin hiilaria. Kun kaikki sanoo, että voin syödä, mutta en mä osaa syödä sopivaa määrää. Ja nyt tosissani yritän lopettaa oksentamisen. Laihduttaminen on kuitenkin helpompaa kuin uusien hampaiden hankkiminen. Plus tietenkin kaikki muut paskuudet, jotka oksentamisen mukana tulee. Aina kun jotain syön, haluan lisää. Vaikkei ole enää nälkä koko ajan, koska oon syönyt isompia annoksia. Tätähän mä pelkäsin, että kun annan itselleni luvan syödä, en lopeta. Pelottaa niin helvetisti. Se että en missään vaiheessa onnistu syömisessä ja lihon vaan, kunnes joudun aloittamaan alusta koko laihdutusurakan. Mielummin kyllä kuolen, se on selvä. Mutta enpä ole aikaisemminkaan kuolemisessa onnistunut, joten pelottaa. Mä en pysty elämään läskinä. En vaan voi. En halua.

Nytkin oon heittänyt hukkaan kuukausien työn. Vaikka tiedä, että pitäisi ajatella niin, että syömisen opettelu vaatii aikaa, Mähän joudun etsimään täysin uuden tavan ajatella koko jutun, koska en oo ikinä syönyt "normaalisti". Tottakai se on vaikeaa, hidasta ja työlästä. Kuinka paljon vaan ehdin tehdä itselleni vahinkoa? Tiedän senkin, ettei kaikki tää energia, jonka oon itseeni ahtanut, ole mennyt läskiksi, oon kuitenkin liikkunutkin ja kunto paranee koko ajan.

Silti... Haluan kuolla, ei tarvisi ajatella, tuntea, kärsiä. Aina välillä, nykyään useammin vituttaa kun en onnistunut silloin joskus kun tosissani yritin. Perjantaina oli jännä hetki kun tuntui, että pelkäsin, että teen itselleni jotain. Ikinä ei oo sellaista ollut, lähinnä oon vaan toivonut, että sekoaisin ja tappaisin itseni. Silloin tosin olin koiravahtina, että ehkä se vastuu teki sen. Koska nyt ei pelota, nyt vaan todella haluaisin viiltää itseni hengiltä.

Vituilleen menee

Mä vaan lihon. Syön koko ajan aivan törkeitä annoksia, vitun sh-poli. Oon sen jälkeen vaan läskistynyt. Kun siellä ollaan niin sallivia syömisen suhteen, mäkin oon vaan ajatellut, että kyllä mäkin saan syödä. Mut en kyllä näin paljoa, vittu soikoon. Oon taas lähempänä 60 kuin 50 kiloa, vittu kuinka mahtavaa. Hetken painoin alle 50 kiloa. Haluuun takaisin sinne. Vaikka oon kyllä myös liikkunut ja mulla on jo kauan ollut se ajatus, että lopetan painon kyttäämisen ja kasvatan lihasta, joka tietenkin painaa.

Pakko lopettaaa oksentaminen, hampaat on selvästi jo kärsiny. En kyllä tajua, miten voin olla näin vammanen, että kun hampaasta lähtee pala, hammasvälit on selvästi suurentunut ja muutenkin ne on selvästi paskentunut, mä en pysty lopettamaan. Hampaat on vaikea korvata, varsinkin jos ei ole rahaa. Mun kuntoutustukihakemus ei mennyt taaskaan läpi. Kelan mielestä en vaan ole terpeeksi sairas. Vaikka väsyn jo tästä syömisen ja liikunnan miettimisestä. Jos siinä lolis mukana opiskelu tai työ, olisin loppu aivan vitun nopeesti. Se joko loppuis vain siihen, että masennun entistä enemmän ja lopetan tai siihen, että ainakin yritän tappaa itteni.

Tästä ei tule yhtään mitään

Auttakaa. Tappakaa mut.

Nyt on sitten tullut oikein kunnolla kerättyä sitä läskiä. Ihan tosissaan. Voidaan puhua jo reilusta neljästä kilosta. Koska oon vaan syöny. On tullut oksenneltua myös, mutta lähinnä syötyä. Hillaria, leipää varsikin. Koska oon idiootti ja antanut itselleni anteeksi sen, että oon syöny. Ajatellut, ettei se yksi päivä haittaa, Mutta kun nyt siitä on tullut melkeinpä jokapäiväistä. Maha huutaa hoosiannaa harva se päivä, mikä johtaa tietenkin siihen, että taas on maha kipee ja täynnä ilmaa koko ajan. Mun ei olis ikinä pitänyt ryhtyä "parantumaan". Miten mä saatoinkaan kuvitella, että voisin olla normaali? Että mun ei tarvitse laskea kaloreita (melkein 2 viikkoa ilman laskemista!), saada miinuskaloreita, tuntea nälkää 24/7. Miten, miten mä voin olla näin helevetin idiootti??!! En mä osaa syödä normaalisti, mä en voi olla rento syömisen suhteen. Mä en hallitse hiilaria. Nyt pitäis taas kerran vetää ne ihan minimiin ja kärsiä monen päivän vieroitusoireet. VITTU Se vitun mieskin vaan kehuu kun oon muka niin söpö ja näytän hyvältä. Aloin jo melkein uskoa. Tuntui jopa kivalta kun sh-polilla sanottiin, ettei sais enää paino mennä alemmas. Tuntui siltä, että mä saan syödä. Hetken tuntui siltä, että hyvä tästä tulee. Mutta ei tule. Ei todellakaan.

Piti mennä Kelaan tänään jonottamaan kun olen niin typerä, etten oo sitäkään saanut hoidettua ja nyt on tosissaan rahat loppu. Mahaan vaan sattuu niin perkeleesti ja tuntuu vitun krapulaiselta. Eilenkin piti sit vetää vituiksi kaikki, olin jo kertaalleen syönyt ja oksentanut. Melkein nukahdin jo yhdeksän aikaan, mutta J tuli käymään, olin niin väsynyt, että jäin kotiin, en saanutkaan unta, söin. Ja jatkoin syömistä. Ja jatkoin lisää. Varmaan vähintäänkin kolmen päivän verran energiaa. Ja ei, en oksentanut. Koska en vaan jaksanut ja se on niin raskasta. Vajosin vaan lattialle itkemään kun mä en saatana enää jaksa tätä. Liikuntasuunnitelmat oli eilen vielä kovat, nyt tuntuu enemmänkin siltä, että haluaisin kaikkein eniten vaan lopettaa syömisen. Jääkaappi vaan on aivan täynnä kasviksia, jotka menee huonoksi. Salaattikin on ollut siellä vaikka kuinka kauan kun on tullut vedettyä kaikkea muuta naamaan. Melkein tosissani taas harkitsin itseni puukottamista. Ihan kunnolla tohon keskivartaloon. Sen luulis aiheuttavan sen verran vahinkoa, että joutuisin sairaalaan ja voisin olla syömättä. Tai ainakin syödä vähemmän. Kyllä, tiedän, vitun hullua. Hyvin mahdollisesti aiheuttaisin jotain pysyvää vahinkoa mahaan  ja suolistoon, vatsanpeitteisiin ja lihaksiin. Vaan sen takia, että mun ei tarvitsisi miettiä syömistä näin paljon. Etten jatkaisi tätä lihomista.

Keho tosin antoi merkkejä paremmasta voinnista tossa viime viikolla. Nimittäin kuukautisten muodosssa. Viimeksi joutunut niistä kärsimään tammikuussa joten tuli pikkusena yllärinä. Ja vitutti. Se on niin inhottavaa. Ja aiheutti järjetöntä ruoanhimoa ja unettomuutta. Että vitun kiva kun voin paremmin. Mitä paremmin mä voin fyysisesti, sen huonommin menee henkisesti. Mun on niin paljon helpompi olla itseni kanssa kun on nälkä, heikottaa, sydän hakkaa ja väsyttää. Keho ei reagoi enää niin voimakkaasti syömiseen, ei oo ollut niin usein nälkä, päässä ei heitä aina kun nousee ylös. Mutta nyt mä haluan vaan kuolla. Haluan hakata itteni. Hypätä mereen. Ihan mitä vaan.

Mä en vaan pääse yli siitä kuinka typerä mä olen. Miksen mä ole jo oppinut, etten mä voi syödä? Jos vetäisin vaan nesteitä tänään, mahakin sais lepoa. Pakko vaan mennä joogaan. Ja edelleen sinne Kelaan. Vaatteitakin pitäis pestä jos aikoo ihmisten ilmoille mennä. Juokseminen olis kans hyvä. Tai pyöräily. Normisti listaisin tähän ruoanlaiton, mutta hyi saatana kuinka ällöttää koko ajatus. Tää kämppäkin on helvetin saastainen taas.

Herranjumala kuinka huono olo... Maha pömpöttää ja tuntuu täydeltä. Oksettaa, mutta ei siitä tule mitään. Tungin jo sormet kurkkuun, mutta ei tunnu missään. Vittu.

Idiootti

Inhoan tätä. Inhoan itteäni, idioottimaisia ajatuksiani, mun elämää. Tää on niin vitun hirveää paskaa, voi vittu oikeesti.

Söin eilen saatana yli 2000 kaloria ! Hyi perse. Illalla jo lähti pakkomielteiset liikuntasuunnitelmat käyntiin. Vaikka eilen olin jo aivan järkyttävän väsynyt ja yöunet oli aika huonot, mikä on selvä merkki siitä, et pitää levätä. Melkein  jo päätin, etten syö tänään mitään, koska jos en liiku en saa syödä. Vetäsin kyllä nyt aamupuuron, sen aikaansaaminen vaati soiton terapeutille. Eli pakko nyt jotain tehdä. Meinasin mennä juoksemaan, haluaisinkin, koska se on kivaa. Mutta nyt olis oikeesti järkevää ottaa hitaammin. Eli voisin mennä lainaamaan siskon koiraa ja vaan rauhallisesti kävellä sen kanssa. Laitoin siskolle äsken viestiä asiasta, mut se on töissä enkä tiedä koska se huomaa sen. Tää odottaminen on perseestä, kohta vittu lähden sinne juoksemaan, ihan vaan vittuillakseni ittelleni. Vittu oon tyhmä. Voi saatana. Ja perjantaina meen syömään sinne sh-polille ja mut punnitaan niin tietenkin pitää laihduttaa sitä varten. Vittu oon TYHMÄ.

Meni muuten täysin perseelleen se sunnuntaikin. Heti kun ruvettiin siellä vanhempien luona syömään, tartuin ensimmäisenä leipään ja ei siinä ollut enää mitään mahdollisuuksia muuhun kuin ahmimiseen ja äkkiä kotiin oksentamaan. Mikä oli taas sitten vitun vaikeaa. Nyt uskon, ettei mun oksennusvaikeudet ole niinkään kiinni refleksistä vaan yksinkertaisesti siitä, että miten keho on saanut ravintoa edellisinä päivinä. Ei toki ole ihmekään, ettei jaksa oksentaa jos edellisenä päivänä ei sisälle jää paljon mitään. Onhan oksentaminen nyt niin täysin järjenvastaista touhua ja helvetin rankkaa keholle. Kiva vaan kun piti nyt tämä tajuta, koska nyt haaveilen oksentamisesta vaan enemmän kun voin ajatella, että kun tankkaan muutaman päivän vähän enemmän, voin onnellisena viettää päivän pää pöntössä. VOI JUMALAUTA KUINKA MÄ OLEN TYHMÄ.

Vitun vaikee elämä

Paha mieli. Ahdistaa. Haluun kuolla. Se soi taas päässä.

J on vitun ihana. Oon ollu sille hiton rehellinen ja suhtautuu kaikkeen ihan saakelin hyvin. En tajua. En oikeesti tajua sitä. Miten onkin kohdalle osunut tollanen ihminen?! Se on niin huomaavainen ja rehellinen. Mä pystyn olemaan melko lailla oma itteni. En toki ihan täysin, mut paljon enemmän kuin olisin ikinä voinu kuvitella. Eli sen suhteen pitäis mennä ihan saatanan hyvin. Perjantaina juotiin vähän viiniä ja mä pystyin olemaan muka ihan ok kaloreiden suhteen. Syötiinkin siinä ruissipsejä ja yöllä vielä jumalauta ranskalaisia ja leipää. Muutenkin 2 edellistä päivää meni törkeillä kaloreilla. En vaan ymmärrä miten se syöminen ei meinaa auttaa nälkään. Kun vaikka kuinka vedän ruokaa naamaan, silti tekee mieli lisää ja on ihan oikea nälkä.

Torstaina olin sh-polilla ja se oli mulle lupa syödä. Vaikka se ahdistaa ja hävettää ja itkettää pelkkä ajatus mennä sinne syömään ensi perjantaina. Hyi perse. Silloin otetaan myös paino ja taas se tarkoittaa mulle sitä, että on pakko laihduttaa sitä varten. Eli kolme päivää meni isommilla kaloreilla ja oikein uhoavalla motivaatiolla, että minähän pääsen tästä syömishäiriöstä eroon. Juu, vitun loistavasti menikin sit eilinen. Olin taas yötä Jn luona. Nukuttiin aika pitkään ja syötiin aamupalaksi jäätelöä. Mikä oli tietenkin virhe, jäätelösessiot on himottanut muutenkin jo monta päivää ja sen pienen määrän jälkeen vasta heräsikin niin hirvee himo siihen, että oksat pois. Silti söin sen luona vielä leipää ja vitusti juustoa. Heti kun pääsin viiden aikaan kotiin kun se meni kaverille saunomaan, lähdin kauppaan ja kotiin sessioimaan. Ja voi kuinka se syöminen tuntui hyvältä. En käsitä miten mulla voi olla koko ajan jotenkin aliravittu olo, ruoka tuntuu niin ihanalta ja rauhallisesta syömisestä ei tule mitään. Perjantaina vetelin kukkakaalta niin hirveessä paniikissa, että puraisin haarukkaa ja hampaasta lähti jumalauta pala. Että vitun kiva juttu. Silti vedin 2 kierrosta oksentelua eilen. Vähän pelästyin kuinka ihanaa se oli. Ja kuinka helposti se tuli. On ihan varma, että kestää kauan ja vaikeaa tulee olemaan, mut jumalauta kun tuli sellainen aivan nostalginen fiilis. Oksentaminen tuntui samalta kuin joskus kauan sitten kun se oli uutta ja jännää ja pelkästään kiva asia. Vähän pelottavaa. Luulin jo, että suurin viehätys siitä olis kadonnut ihan senkin takia, että se on ollut niin vaikeaa viime kertoina.

Kohta lähden taas vanhempien luo kattelemaan kun koirat riehuu ja syömään ruokaa, jonka kaloreita ei voi laskea. En laskenut aamupalaakaan ja oon varma, että siinä oli aivan liikaa kaloreita ja inhoan itteäni. Enkä todellakaan voi ajatella oksentamista tänään, sovittiin jo Jn kanssa pyörälenkistä kun tuun kotiin. Tuntuu jo tarpeeksi pahalta kun suoraan valehtelin sille eilisestä. Oksentamisesta en voi sille kertoa. Se on liian ällöttävää ja häpeällistä touhua. Nyt vaan taas vähän verenpurkaumia silmien ympärillä. Pelottaa, että äiti tai joku kysyy niistä. Eilen pahimmassa oksennusväsymyksessä tuntui taas, että haluan vaan sanoa suoraan kaikille kuinka vitun oksettava paskaläjä oon. Sitten taas hetken päästä kun ehdin vähän toipua, tuntuu erittäin typerältä idealta kertoa ihmisille tästä puuhasta.

Oksettaa. Ihan pelkkä ahdistus, mutta myös se liian iso aamupala. Tää on liian vaikeeta. En haluais ajatella mitään. Liikunta pyörii kans päässä, mut nukkumisesta taas huomaa, et nyt pitää ottaa rauhallisemmin. Eli pakko pitää syöminen hanskassa.

Äääääää. Vittu.

Vihaan itteeni, listikää mut nyt heti pliis

Oon oksettava. Läski. Paska ihminen. Valehtelen päin naamaa. Hymyilen ja huijaan.

Ei menny ihan putkeen se koirienhoitokeikka. Sellanen kolmen päivän oksennusputki. Mun pää ei vaan kestänyt sitä nälkää, ahdistusta ja päälle vielä eri paikka. Ja niillä ei edes ollut mitään erikoista kaapeissa, ainoa herkku oli paketti Dominoita, jotka vedin sit perjantaina. Mä kuitenkin vielä ihan illallakin sinnittelin ja laskin kaikein, vielä hunajasuolapähkinöidenkin kohdalla punnitsin ne ja kuvittelin, että kestän. Mut joo, lervailuksi meni. Lauantaina menin vanhempien luo niin koirat sai juosta ja uida. Siellä sellasta aika paniikinomaista syömistä. Oksensin siellä, onneksi sain selitettyä vessassa oleskelua sillä, että söin liikaa mansikoita. Hävettää myöntää, mut menin vielä erikseen metsäänkin oksentamaan, koska isä oli sisällä päikkäreillä. Jotain hyötyä siitä, että on paskat polvet, ne nimittäin oikeesti jäykistyi huonosta istuma-asennosta johtuen ja sain syyn käydä kävelemässä keskenäni rannassa ja verrytellä polvia. Eli oksentamassa metsässä.

Ei muuten mitään ihan hirveitä verenpurkaumia, vasta sunnuntaina viimeisellä kierroksella tuli selkeitä pisteitä toisen silmän ympärille, mut ei kukaan oo erikoisesti niitä kattonut. Ne näyttää pisamilta. Perjantaina olin oikein hellävarainen, mut mun oksennusrefleksi on vaan niin heikko, että oli pakko ottaa hiukan väkivaltaisempi ote jo lauantai-iltana.

Eilen olin vielä siellä koirien luona ja kun lähdin oli vielä ihan varmaa, että lervaan kotona, mut onneksi en, koska se vitun bestman tuli käymään illalla. Se sanoi, että oli ollut ikävä ja se olis halunnut, että meen yöksi sinne. Sanoin etten jaksa vaikka oikeesti en vaan halunnut. Se tais vähän loukkaantua. Se oli kyllä selvästi innoissaan kun se näki mut ja mäkin olin vaan pelkkää hymyä ja pusuja siinä, vaikka oon vaan ollut tyytyväinen kun on ollut hyvä syy olla näkemättä sitä. Oon vitun kamala ihminen. En oo hetkeäkään kaivannut sitä ja kun se on laittanut viestiä ja kysellyt miten on päivä mennyt mua vaan ahdistaa. Ja kun se ei todellakaan johdu siitä, mussa on vaan vikaa. En vaan tunne mitään erityistä sen kanssa. Mietin vaan kuinka mun maha pullottaa ja oon niin ällöttävä. Varsinkin eilen kun oon oksentelun jäljiltä hiton turvonnut. Paino pomppas heti melkein kaksi kiloa ylöpäin. Nyt se tosin on jo vähän tasoittunut.

Perjantaina on sh-polin lääkärikäynti. Ja oikeesti ajattelen, että pitää laihduttaa sitä varten. Kuvittelisin, että mut punnitaan ja haluan, että se olis pienempi kuin viimeksi. Että olisin jotenkin uskottava syömishäiriöinen. Vittu oon tyhmä. Koko aamun oon miettinyt, että pitää mennä lenkille, juoksemaan. Mutta kun kauhee nälkä taas ja varsinkin toinen polvi on ollut koko viikon hemmetin huono. Ja tiedän, että aamupalasta tulee taas törkeen huono olo. Sit mun pitää taas pari tuntia vaan maata ja toipua siitä.

Paha mieli. Ahdistaa. Itkettää. Terapeutille soittaminen tuntuu taas vaikeelta tän tauon jälkeen. Äsken kyllä yritin, mut ei se vastannut.

Vittumaiseksi olen elämäni tehnyt

Jaapajuu. Oksentamiseksi meni. Ja nyt oon kännissä. Vitun perhe, vitun äiti, vitun siskon synttärit. Vitun eilinen kun oltiin toisen siskon ja äitin kanssa yksissä yo-juhlissa, ahdisti niin helvatun perkeleesti, siellä oli paljon enemmän ihmisiä kuin odotin ja mä oon vaan niin ruma ja leveä ja iso. Oikeesti siis, mulla on suht laaja rintakehä eli oon leveä vaikka olisin kuinka laiha. Tuntui, että vien ihan hitosti tilaa kun oli muutenkin ahdasta. En sentään syöny mitään, vaikka sitä siinä ihmeteltiinkin. En olis varmaan ahdistukseltani vaan saanut suunnilleen nieltyä mitään. Olin jo niin sellasessa mielentilassa, että oksentamiseen nyt kunnon tauko. Listasin oikein juttuja, miksi ei voi oksentaa.

Ja tänään meni ihan plörinäksi kun mentiin käymään vanhempien luona syömässä siskon synttäreiden kunniaksi. Varmaan vaikutti se, että eilinen oli niin ahdistava kun meni se mun "normaalirooli" noin vaan päälle, kai suojellakseni itseäni siltä ahdistukselta. Plus se, että se siskon miekkonen oli siellä niin en en viittiny ruveta ahdistelemaan sitä ruokaa, etten vaan aiheuta kenellekään epämukavaa oloa. Ja äiti oli tehny ihan vääränlaista ruokaa, tofuNUUDELIkeittoa ja PERUNAlaatikkoa. Mähän en muita hiilaripommeja sulata kuin aamupuuron (joka jäi heräämisvaikeuksien takia tänään välistä), joten heti kun kauhoin keittoa lautaselle, peli oli menetetty, joten vedin sit oikein kunnolla. Oksentaminen oli aika vaikeeta, alkaa taas refleksi mennä. Eli nyt se on poissa pelistä, oksentaa ei voi, joten syömisen kanssa täytyy pysyä tarkkana. Tulin muuten kauheeseen sokerihumalaan ihanasta jälkiruoasta ja hetken oli hemmetin hauskaa, joten ei ihan hukkaan mennnyt se syöminen. Ehti kyllä varmasti imeytyä sikana sokereita ja en mahaa tyhjäksi kyllä saanut. Vanhemmat kyllä tuntui kyyläävän mun lautastakin, et ihan hyvä, että nyt söin niin ehkä ne ei valita mun "pienestä" koosta niin paljon.

Olin ajatellut kyllä sitä kaljottelua jo tälle päivälle, mut siinä vaiheessa kun oksensin niin ajattelin, että ei kuitenkaan tänään. Kunnes sisko soitti kun ne löysi koiran korvasta punkin ja ihan paniikkissa pyysi mut sinne ottamaan sen pois :D Ne oli kuulemma molemmat ihan hermona ja tottakai menin. Sain vähän liikuntaa sentään. Ja sen jälkeen jotenkin vaan oli "pakko" saada kännit. Kun sisko soitti ja nauroi, että ne on niin säälittäviä, ettei halua itte sitä tehdä, mäkin "nauroin" niin kuin mikäkin. Heti kun laitoin puhelimen alas, hymy valahti vaan kasvoilta ja kauheella kiireellä peittämään verenpurkaumat silmien ympäriltä. Turpos muuten ihan kivasti sylkirauhasetkin, en oo aikasemmin huomannu, että olis noin pahat ollu. En kyllä huomannu, että ne olis mitenkään erityisesti mun naamaa kattonu, joten ei kai se niin paha ollu. Poistin punkin ilman ongelmaa ja ne raukat vaan kuvitteli tuntevansa punkkeja joka puolella. Ja koira tais vähän järkyttyä kun vaan tulin sinne ja sitten kidutan. Ja kaikki häärää ympärillä koskettelemassa, ettei vaan löydy lisää. Ja kyllä, meidän perhe on aika hullu koiriensa suhteen, mä taidan olla ainoa, joka pysyy selväjärkisenä kun jotain tapahtuu. Muut sekoaa, joten mut kutsutaan apuun :D

Joo-o. Kännäilen sit, katotaan nyt kuinka paljon. En tosiaan oo muuta syöny kuin ne oksennetut ruoat, joten kaloreiden suhteen ei hätää. Vituttaa vaan kyllä kun ei mun pitänyt hetkeen oksentaa kun on ne siskon polttaritkin tässä parin viikon päästä ja tää naama on taas melko kauhee. Äiti tekee vaan niin hyvää ruokaa. Ja en mä vaan voi mitään pastaa tai perunaa tai sokeria pitää sisälläni. Vaikka ruoan jälkeen kävi mielessä, että tää vois olla jonkinlainen "buustipäivä" aineenvaihdunnalle, mut vedin kyllä niin saatanan paljon kaikkea, että ei se olis millään onnistunu.

Eikö olis vaan helpompaa kuolla? Tää on niin saatanan vaikeeta... Vähän tekis mieli viiltää, mut tuskin siitä mitään edes tulis. Sitä oon viimeksi joulukuussa tehnyt. Ja tiedän, et se vaan vituttaa kun pitää odottaa niiden paranemista. Odotin jo, että huomenna saattais olla kunnon pudotus painossa pitkään aikaan, kun tuli viime viikolla oksenneltua niin paljon, mut ei vissiin.

Saatana.
Vituttaa.

Oon itteni kyllä hienoon tilanteeseen saanut

Hyi saatana kuinka hirveet viime päivät. Maanataina odotin kauhulla odottavaa ruokaa ja normaaliympäristön puuttumista, mut kuvittelin kyllä aika kauankin et voisin selvitä lähestulkoon kunnialla. HA, oon niin typerä idioottipaskaläski. Kuinka tyhmä voi ihminen olla, että voi syödä noin vaan yhden jäätelön ja selvitä siitä?! Maanantaina siis menin sinne koiravahdiksi, siinä alkupäivästä. Katoin kaapit läpi: keksejä, jäätelöä, näkkäriä, hapankorppuja, juustoa. Mut myös suht siedettävää, joskin juustoista munakoisopaistosta ja salaattia. Okei, okei, kunhan vaan yritän pitää tän linjan, eli vastustan nälkää, syön suht pieniä annoksia, juon hitosti vettä, kaikki menee hyvin. Vähän sen jätskivuoren kohdalla ajattelin, et saattaa mennäkin pienimuotoiseksi oksentamiseksi. Siihen kahteen asti vetkuttelin sen syömisen kanssa. Oltiin sentään koiran kanssa kävelemässäkin, joten olis ok syödä sitä oikeaa ruokaa. Eli munakoisopaistosta ja salaattia. Söin. Teki hitosti mieli jäätelöä. Kyllähän normaalit ihmiset syö yhden jäätelön silloin tällöin? Olihan vielä ton koirankin kanssa mentävä ulos. Söin sen yhden jäätelön. Mut se ahdistus ja inhotus vaan kasvoi ja kasvoi. Ja siihenhän tietenkin toimii se, että heitetään homma läskiksi, syödään lisää ruokaa ja jäätelöä. Chili- ja suolapähkinöitä. Ja vedetään samalla 2 pakettia suklaakeksejä. Tosi kivat verenpurkaumat taas. En tajua kuinka mun iho on näin heikko.

Oltiin siinä sit koiran kanssa ihan rauhassa. Tosin rupes ahdistus taas kasvamaan sen verran inhottavaksi, että poljin kuntopyörää puoli tuntia. Ihan rauhallisesti kyllä. Katottiin jääkiekkoa. Uskaltauduin syömään näkkileivän juustolla. Minkä jälkeen tein 2x100 vatsaa ja muutamat punnerrukset, joista sydän ei tykännyt. Käytiin vähän ulkona ja yritin olla järkevä ja suunnittelin iltapalaa. Omenaa, jogurttia, mehukeittoa, pähkinöitä. Mut se oli liian iso annos. Se täytti mut aivan liian hyvin, en kestänyt, joten juustomaustettuja riisikakkuja juustolla, keksejä, jäätelöä. Oli muuten kiva kun siinä vaiheessa kun pohdiskelin, että uskallanko syödä, käytiin autotallissa kattomassa olisko siellä kivennäisvettä. Ja löysin sieltä kaapista lisää keksejä. Jokin merkki siitä, että mun pitää oksentaa?

Eli eipä siinä maanantaina tainnut paljoa muuta jäädä sisälle kuin aamupala.

Tiistai meinas mennä paremmin, vaikka aamulla meinasin suunnilleen kuolla kun olo oli niin perkeleen törkee. Mutta sit sisko soitti, että ne tulis juoksuttamaan koiraa ja tuomaan hääkakkua maisteltavaksi. Eli mun piti lähteä kaymään kotona ihan jo senkin takia, että piti saada peitevoidetta tähän naamaan. Ja samallahan voi käydä kaupassa, pitihän mun muutenkin hakea korvaavat keksipaketit, riisikakut ja jäätelöt kotiin, ettei kukaan huomaa mun syöneen ne. Kokonainen myslileipä, keksejä, juustoa, juustokakku, pari croissanttia. Sain syötyä ruokaa siinä päivällä. Olis varmaan menny ahmimiseksi ellei se sisko olis ollu tulossa. Hääkakuksi on tulossa sacher-kakkua, joka oli kyllä hyvää ja kyllä mä seurassa onnistuin hillitsemään itteni, eikä se vanhemmille jätetty pala paljoa häirinny. Sisko sanoi, että mulla on hyvä itsehillintä. Tietäispä vaan mitä mä tein loppuillan. Siinä kymmenen aikaa kuvittelin, et voisin syödä iltapalaksi pari omenaa niin, että sain jotain ravintoakin. Kun huomasin siinä aikaisemmin lervatessani, että tais tulla osa siitä päiväruoastakin ulos. Mut omena oli pahaa, suuri osa meni koiralle. Oksentamisen lopetin vähän kahdentoista jälkeen. Olisin voinu vielä kerran huuhdella, mut en vaan perkele jaksanut. Eikä se mitenkään kovin helposti tuu sieltä taaskaan. Itseasiassa erikoisen vaikeaa. Nukkumaan mentiin kahdelta yöllä.

Tänäänkin meni oksentamiseksi. Vaikka ei todellakaan pitänyt. Ja se aamun uskomaton pahoinvointi ja heikotus vois jollekin fiksummalle olla viimeistään se, joka saa lopettamaan tällaisen pelleilyn. Olin terapiassa saatanan vittuuntunut. Ja nyt se yhtäkkiä jotenkin tajuaa edes vähän kuinka hirveeksi tää syöminen on mennyt. Oon luullu ilmaiseeni melko selkeästi sen, etten enää muuta ajattelekaan, mut nyt se vähän tarttui toimeen ja halus listata mun syömistä. Hävetti ihan sikana. Kun tuntuu, että kaikki syöminen on väärin ja mun kuuluis sanoa, etten syö mitään. Muutenkin hyvä ruoka tuottaa vaan pahaa mieltä, koska mä en näköjään koe ansaitsevani sitä.

Eipä muuten ollu kauheesti hyötyä siitä, että hain korvaavat keksipaketit ja jäätelöt sinne vanhempien luo kun vetäsin ne sit kuitenkin ennen kuin lähdin hakemaan niitä junalta. Hyvä, hienoa. Lähemmäs 30 euroo menny pöntöstä alas, ehkä enemmänkin. Ja huomaan saavani sairasta mielihyvää siitä, että oon jättäny sisälle niin vähän. Tänäänkin sanoisin kaloreiden jäävän noin tuhanteen. Ihana yö taas tulossa.

Terapiassakin vaan hoin sitä kuinka en tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Tai mitä mä haluan tehdä. Jos haluan sinne salille, on pakko syödä enemmän. Ja jumalauta nukkua. Mut syöminen on mennyt niin sairaan vaikeaksi. Mut jos mä haluankin lopettaa syömisen ja laihtua olemattomiin? Saada sydärin ja kuolla? EN MINÄ SAATANA TIEDÄ

Sekoan ja lihon

Joo-o.
Pikkasen lösähti tää homma nyt. Torstaina ahdistus oli vaan niin kauheeta, että kävinpä sit kaupassa. Irtokarkkihyllyllä sekosin aivan täydellisesti. Siis mun piti ottaa kyllä ihan kunnolla. Mutta sit rupesinki valikoimaan sieltä juttuja, joita en edes ikinä ota. Ja kappas vaan. Hyllyn loppupäässä se pussi meni hädin tuskin kiinni. Puolitoista kiloa. Siis YKSI JA PUOLI KILOA irtokarkkeja yhdelle ihmiselle!! Hävetti, mutta suljin sen vaan mielestäni ja kehittelin jotain tarinaa siitä, että mulla olis joku kaveriporukka ja ostan kaikille. Taidan seota. Koska saman tarinan voimin ostin myös 2 megapussia sipsejä. Plus 4 dippiä. Ahdisti, hävetti ja itketti, mutta esitin vielä kotonakin, että kaikki on ok. Koska sit otin vaan toisen repun ja lähdin vielä k-markettiin hakemaan kaljaa. Koska pirkan lager on vähäkalorisin kalja, jonka oon löytäny.

Siinä vaiheessa olin syöny 590 kaloria. Kuudelta avasin ekan kaljan. Toisen jälkeen söin sipsiä ja karkkia. Aattelin, että kännissä en niin välittäis siitä tayden mahan ahdistuksesta ja kaloreista, mutta ei. Oksentamiseksi meni. Ja kiva pikku juttu. Naama aivan täynnä verenpurkaumia. Poskipäissä on aivan kirkkaan punaiset läikät. Niin kuin jotku törkeet palovammat. Sit ku olin saanut mahan tyhjäksi, loput kaljat naamaan. Hetken ahdistelin kun ei tuntunut missään. Kunnes kävin vielä röökillä ja meinasin oksentaa ja sammua samaan aikaan. Mun piti vielä syödä puuroa, mutta aamulla sit heräsin ja huomasin, et se oli edelleen siinä pöydällä. Yllättävän vähän oli huono olo, vaikka tosiaan sammuin aikamoisessa soosissa, maha täynnä kaljaa, eikä mitään muuta.

Perjantai meni sit makoillessa. Ja hups vaan, okentaessa. Taaskaan ei pitäny, mut en vaan kestäny. Katoin jääkiekkoa ekat 2 erää. Kolmannen erän seuraaminen meni sipsinsyöntiin. Ja sit oksentamaan. Iltapalaksi vedin omenan. Ja vitusti karkkia. Eilen alotin sentään  sillä mielellä, että nyt loppui oksentaminen. Mut kun niitä karkkeja oli vielä jäljellä. Sipsit olin edellisenä päivänä tuhonnut, osa meni suoraan roskiin. Mut tylsää oksentaa vaan sellanen pienehkö määrä karkkeja. Olin sentään tunnin hitaalla kävelyllä. Mut siitä ei menny kauaa kun lähdin taas kauppaan. Ja ihan liikaa kaikkea. Oksentamisen välissä tuli melkoinen paska ja ekana syödyt karkit varmaan meni jo eteenpäin koska yhtään ei tullut ulos. Röökin jälkeen oli vieläkin niin täysinäinen olo, että yritin uudestaan, mutta pelkkää vettä tuli. Joten vitusti hienoja kaloreita siitäkin. Ja sit vedin illalla vielä yli jääneen fetataskun ja munkin. Eli oon lihonut ihan vitusti.

Tässä just kivasti huomasin, että oon laskenut väärin aamupuuron kalorit ties kuinka monta kertaa. Kun typerät ravintosisällöt onkin muuttuneet kaura- ja neljän viljan hiutaleissa. Mahtavaa. En tajua, millä saatanan perusteella saman tuotteen kalorit voi yhtäkkiä olla ihan erilaiset. Helvetti sentään. Tänään meen ainakin kävelemään. Eilen rupesin jo suunnittelemaan, että meen spinningiin tänään, mut en ehkä viitti. Eikä tällä naamalla voi mihinkään mennä. Ehkä meen pyöräilemään. Ja teen vatsalihaksia. Ylikunto tai ei, pakko saada jotain tänään kulutettua.

Voi saatana kuinka vihaan itteäni. Huomenna se terkkari. Pitää varata kunnolla aikaa siihen, että peitän koko naaman peitevoiteella. Ei huvita ruveta keskustelemaan oksentamisesta. Pelottaa edes mainita mitään ylikuntoa. Jos oonki ihan väärässä. Tai se ei edes tiedä siitä mitään. Haluaisin, että joku sanois kunnolla missä on vikaa ja miten se korjataan. Eli jos mä oon ylikunnossa, saisin ohjeet siihen mitä saan tehdä ja kuinka paljon. Ettei tarvis ahdistella ja pohtia sitä koko ajan.

Sairas, hullu, viallinen

Tiistai oli hirvee. Aamupäivällä olin psykiatrilla, joka kertoi lopettavansa eli en näe sitä sit enää. Sain uuden lääkkeen, jee. En kahdannu pyytää rauhottavia. Mun olis heti pitänyt ottaa se puheeksi niin kuin olin ajatellut, mut en pystynyt. Sieltä menin siskon luo vahtimaan niiden koiranpentua. Siellä söin PUUROA, LEIPÄÄ, JUUSTOA ja 2 protskupatukkaa. Niin ja vähän pähkinöitä ja mustikoita. Olin vaan niin törkeen väsynyt. Ja masentunut. Surullinen. Oikeesti kuvittelin, että kestän kyllä sen ahdistuksen, mut eihän se niin menny. Eli oksensin siellä ja koira ihmetteli oven toisella puolella.

Kotona vedin papuja pestolla. 2 pakettia. Ja taas protsukpatukka. Nekin kuvittelin kestäväni, mut ei. En tosin siinä vaiheessa kauheesti jaksanut oksentaa kun se on tosi raskasta ilman oksennusrefleksiä. Sit vaan masennuin siitäkin. Hetken päästä söin taas lisää papuja pestolla, eihän ne enää edes hyvältä maistunut. Ja sitten... 7, siis seitsemän proteiinipatukkaa. Kalliiksi tuli se sekoaminen. Sit oksensin sika kauan kun se on tosiaan niin tiukassa. Sit oli niin hirvee olo et yritin soittaa mun terapeutille, vaikka hävetti sekin ja kello oli jotain puoli yhdeksän illalla. Ei se vastannu. Mä olisin sanonut, et voisin ehkä mennä syömishäiriöpolille. No, ei se enää tunnu niin "pahalta". Tai en jaksa välittää. Sairas kun olen.

Ihana keskiviikko sitten. En saa työttömyystukea, koska ei ole ammatillista koulutusta. Eli ei rahaa mulle, en sitä toki ansaisekaan, mut mun luottamus Suomen sosiaaliturvaan oli aika kova ennen tätä. Ei oo enää. Turha tulla mulle valittamaan, että valtiolta saa rahaa liian helposti. Kuntoutustukihakemus piti tehdä uudestaan jo aikoja sitten, mut se mun psykiatri ei saanut edes vastattua mun sähköpostiin kolmeen viikkoon ja nyt se laittoi lähetteen sairaalaan ja mun pitää mennä johonkin, jossa arvioidaan mun toimintakyky. Ei mitään hajua kuinka kauan siinäkin menee, jippii. Ja samalla ostelen vaan kaikkea, joka päätyy sit viemäriin. Niin se tieto aiheutti sit niin hirveen ahdistuksen, että melkein harkitsin soittamista päivystykseen. Siis oikeesti, ei oo ennen tullu sellanen mieleen. Ja vitutti kun en saanut pyydettyä niitä huumeita kun niille olis ollu tarvetta. Sairas kun olen.

Eilen olin terapiassa. Ja nyt se päätti oikein olla vitun vaativa, mahtavan hetken valitsi sille, Ihan hirveetä oli. Sen jälkeen menin kauppaan ja kyyläsin kaikki keksihyllyt läpi, mut en ostanu. Illemmalla sit vaan tuli ihan oikee nälkä kun ei ollut ruoka mennyt tiistain jälkeen kauheen hyvin alas. Sit tulikin jo niin vitusti kaloreita, etten kestänyt, lähdin kauppaan, pari pakettia keksejä. Aika vaivalloista oksentamista, mut en voi sanoa, et siitä olis tullu paska olo. Se helpotti. Sairas kun olen.

Se kiva juttu siinä keskiviikossa ja siinä törkeessä ahdistuksessa, että ruoka ei oikeesti vaan meinannut mennä alas ja kaloreita kertyi "vaan" reilut 800. Se on mulle sika vähän. Ja oli se vitun ihanaa nähdä siinä paperilla. Sairas kun olen.

Kaikki sipsit, karkit ja keksit pyörii päässä.

Sairas kun olen.

Sunnuntai

Noin 4 palaa juustokakkua, marjoja ja jäätävää vesitankkausta, jotta sulaminen hidastuu ja oksennus lentää paremmin. Maha oli todella kivuliaan täynnä. Ja en edes nauttinut siitä juustokakusta, joka oli yllättävän hyvää. Mä vaan olin jotenkin alistunut kohtalooni, oli vaan "pakko" syödä. Ja sit tietenkin "pakko" oksentaa. Hirvee kiire vaan saada se pois alta, niin kuin jokin tehtävälistan kohta. Terapeuttihan on sanonu, että mun pitäis yrittää olla oma itteni ja sanoa, että mua ahdistaa ruoka ja kalorit. Mut en mä pysty. Enkä välttämättä halua. Koska pelottaa, että se johtaa vaan mun syömisen vahtaamiseen. Ja muutenkin mä joutuisin niin huomion kohteeksi. Äiti sentään jotenkin muistaa sen mitä sille kerroin ja tosiaan kaupassa kyllä kiinnittää huomiota siihen mitä mä kärryyn kerään. Mut silti se tekee vittu juustokakkua. Ja siis kun se teki sitä keittoa, se mainitsi siskolle, että reseptin mukaan siihen tulis perunaa, mut ei voi laittaa koska mä en syö sitä. Sit se tarjoaa keiton kanssa ruisLEIPÄÄ ja oikein iski sen leipäkorin siihen keskelle. Plus normioltermannia, jota ei saa tietenkään myöskään syödä. Ja sillä oli myös kevyempi vaihtoehto juustokakulle, marjoja ja jogurttia. Niin, sehän onkin niin helppo vaan valita, että en ota juustokakkua kun mulla on marjoja. Muutenkin koko ajan jotain vitun kommentteja, jotka viittaa siihen, että mähän en edes halua mitään hyvää, mut tässä olis mun siskolle, joka haluaa ja voi syödä kun se niin liikkuu. En vittu ymmärrä mitä ne saakelin idiootit ajattelee. Välillä inhoan niitä ja tuntuu, että ne todella vihaa mua ja tahallaan vittuilee sen ruoan kautta.

Vikakappaleet vois lopettaa

Vitun hirvee olo. Näin vaihteeksi. Tuntuu, että on koko ajan jollain tavalla huono olo. Pää on kipeä, silmiin sattuu, yököttää, heikottaa, huimaa, väsyttää. Ja on niin pirun kylmä koko ajan. Nytkin vaan hytisen peiton alla.

Mun näläntunne on jotenkin ihan sekasin. Aamulla kun herään on aivan karmaiseva nölkä. Mut on pakko juoda ensin kahvia niin se menee ohi. Sit aamupuuro naamaan, se menee hetkessä vaikkei enää nälkää tunnekaan. Sit tulee todella huono olo, päähän sattuu ja maha tuntuu hylkivän sitä. Alkupäivät menee sillai, että hoen päässäni, että pitäis syödä tarpeeksi nyt, ettei illalla tuu kauhee himo kaikkeen, mut kun ei sillai huvita syöminen. Toki voisin syödä, ainahan mulle ruoka maittais, mut en vaan oikein saa aikaiseksi. Ja ei tunnu nälkäiseltä. Päähän alkaa vaan sattua aivan törkeesti, tulee heikko ja ibhottava olo. Sit yleensä iltapäivällä oon tehny uuden satsin ruokaa ja syön sitä. Ja sitten vasta onkin nälkä. Nälkä, joka ei lähde vielä kolannekaan annoksen jälkeen vaikka maha on kyllä täynnä. Ja sit tulee taas huono olo ja heikotys. Makaan vaan ja vingun pääkipuani. Ja sitten ei päässä pyörikään mikään muu koko loppuiltana kuin syödyt kalorit, kellonajat, jäljellä olevat syömiset, lopullinen kalorisaldo. Ja nyt on monena iltana tullut syömisen jälkeen cielä lisävammasuutta mun olooni kun nenä menee kummallisesti tukkoon, eikä meinaa saada millään tarpeeksi happea. Niin kuin koko keho vaan kapinois ruokaa vastaan, vaikka olis hirvee nälkä. Eli silloin kun ei huvita syödä, putäis syödä ja sit kun on nälkä, ei saa syödä. En oikeesti tajua yhtään. Mussa on jotain helvetinmoista vikaa.

Ja niin, mainittakoon sekin, että oksensin taas eilen. Kun tuli jo siinä neljän aikaan yli 1700 kaloria täyteen. Tuskailin sen kanssa vähän aikaa kun en millään olis halunnu oksentaa, mut en yhtään voinu uskoa, että koko loppupäivä olis menny ilman, että kalorit olis noussu sinne kahteen tonniin. Ne on ny pyöriny reilussa 1800, enkä mä oo näköjään lihonut. Joten ei sen yli uskalla mennä. Varsinkin kun eilinen oli todella saamaton päivä taas vaihteeksi. Samalla sit kun kävin hakemassa röökiä, vähän leipää ja paketti jäätelöä. Paniikki vähän taas meinas tulla kun se oksennusrefleksi on todella lamaantunu. Vittu.

Väsyttää ihan hirveesti vaikka luulin nukkuneeni ihan hyvin.

Ampukaa mua, päähän.

Niin kylmä. Päähän sattuu. Väsyttää. Kaikki asennot on epämukavia. Tylsää, mut en jaksa tehdä mitään.

Eilisilta meni melkoisen perseelleen. Olin typerä, enkä syöny tarpeeksi alkupäivästä, joten koko ilta oli pelkkää ruoanhimoa. Sit vetelin melkein tunnin ajan koko ajan vähän lisää. Ei mitään hirveetä tavaraa, kesäkurpitsaviipaleita pestolla, raejuustolla ja vegaanilevitteellä (kuulostaa ehkä kummalta mut maistuu hyvältä). Kalorit nousi kuitenkin reippaasti yli 1700 ja en oikeesti tehny muuta kuin lepäsin koko päivän. En edes tehny ruokaa tai siivoillu tai mitään. Mun peruskulutus on kuitenkin alle 1400 kaloria. Joten olin pulassa jo siinä vaiheessa. Plus maha tuntu ihan hemmetin turvonneelta, olo oli äärimmäisen epämukava. Joten vetäsin sit puoli pussia makaronia. Punaisella pestolla, niin hyvää. Ja vielä 2 suklaamikrokakkua. Ja sit olin vielä niin todella saatanan tyhmä, etten juonu välissä melkein yhtään vettä, eikä se meinannu tulla ulos ensin ollenkaan. Se oli ihan saatanan kauhee tunne. Meinaa heti tulla paniikki. Ja sit yritin puristaa sitä ulos niin kovaa, että naama turpos aivan uskomattoman paljon, nytkin oon aivan järkyttävän näkönen. Tai ainahan oon, mut nyt entistä hirveempi. Kesti naurettavan kauan saada kaikki ulos. Pääsin nukkumaan kahden aikaan. Ja vaikka oon muutenkin nukkunu, ei se perkele tunnu auttavan.

Meen huomenna lääkäriin. Epäilen vaan, ettei se mitään osaa sanoa. Verikokeet varmaan ja sit vaan valitetaan hemoglobiinista. Ei se mikään mahtava voi olla, mut ei kyllä syy tähän. Oon ny mitannu kahtena aamuna lämmön. Luin jonkin artikkelin kakkostyypin kilpirauhasen vajaatoiminnasta, jossa sanottiin, että lämpö kannattaa ottaa heti herättyä ennen kukn nousee ylös. Siihen tietenkin vaikutraa kaikenlainen liikkuminen ja syöminen ja muu niin tuntuis ihan loogiselta vertailuarvolta. Se on ny ollu 35,7 astetta. Mun normaalilämpö on ollu 36,4 joten onhan se alhaisempi. En mä epäile oikeestaan kilpirauhasta, mutta otin siitä vaan ton lämmönmittausidean. Mullahan oli kuumetta jossain vaiheessa, kyllä sen tunnistaa. Siitä on ny viikko kun viimeksi on siltä tuntunu, nyt on ollu erilainen kylmyys ja huono olo.

Kiva ku olin perjantaina ihan varma, että nyt oon paranemassa ja pääsen salille. Oon vetäny puuroakin kaksin käsin kun se on niin hyvää ja lohdullista ruokaa. Eli äärimmäisen turhaa hiilaria kun makaan vaan. Ja kun kävin salilla, mulla oli jonkinlainen päivärytmi, tekemistä ja ihan käytännön kannalta vähemmän sessiointiajatuksia. Nyt mä en muuta ajattelekaan ja lihon vaan. Itkettää kun oon niin löllykkä. Löllyn vaan entistä pehemmin. Ja just se viime pumppi jossa olin, tein isommilla painoilla ja nyt en jumalauta pystyis siihen millään painoilla. Mä oikeesti sain onnistumisen ja edistymisen tunteita siellä ja nyt se on kaikki niin kuin jotain kaukaista unta.

Tänään meen jostain perkeleen syystä vanhempien luo. Kiva varsinkin tällä naamalla. Pieniä verenpurkaumia silmien ympärillä, jes. Äiti vaan jotenkin sai mut sanomaan, että tuun kattomaan koiraa ennen kuin ne leikkaa sen turkin.

Itkettää kun väsyttää niin paljon. Muutama viikko sitten olin elämäni kunnossa. Nyt oon ihan loppu.

Hups

Tein niin saatanan hyvää ruokaa, etten voinu lopettaa syömistä. Tuli vedettyä niin perskutan paljon ja tulin niin inhottavan täyteen, et aattelin sit samalla syödä lopun jätskin pakkasesta ja olipa mulla puoli levyä valkosuklaatakin, joten annoin vaan mennä. Ja oli hemmetin hyvää ja tuli ihanasti ulos, joten hyvä fiilis. Ja ei tarvinnu miettiä, että saako mahan tyhjäksi kun jätski tulee niin hyvin ulos ja kun söin sen suklaan jätskin jälkeen niin se jäi mukavasti siihen jätskin kohdille isoina klimppeinä, eikä ehtinyt sulaa ja upota ties minne. Osa ruoasta pois myös niin ei pitäis liiallisuuksiin nousta kalorit senkään takia. Jäätelö on kyllä ihana asia.

Lievästi ketuttaa se, että tänään piti olla normaali päivä, sain jopa liikutettua tätä ihrapersettäni sen verran, että kävin vähän kauempana kaupassa täyttämässä ruishiutale- ja kahvivarastoja. Sais nyt todella ruveta taas harrastamaan jonkinlaista liikkumista, ensin ny just pyöräilyä ja kavelyä ennen kuin viittin salille lähteä. Alan olla melko hyvin toipunu tästä flunssasta, mut kyllä tuo parinkymmenen minuutin pyörily sai olon taas aika nuutuneeksi, joten pitää rauhassa alotella taas liikkumista. Nyt vaan taas muutama yö menny aika huonosti, et senkin takia saa ottaa rauhassa ja antaa kehon palautua.

Ei oo kyllä pitkään aikaan tullu noin yllätyksellisen hyvää ruokaa tehtyä, et se jää himottamaan niin pahasti, ettei pysty lopettamaan. Varmaan ihan senkin takia, et se oli erilaista kuin yleensä. Uudemmat ruokatuttavuudet, kun ne on naminamia, jää jotenkin niin mieleen pyörimään, et ekan annoksen jälkeen pystyin huikeat 15 minuuttia kituuttamaan kun jo sorruin ottamaan lisää. Toki oli myös karsee nälkä, sellasta pitäsi yrittää välttää, ettei näin kävis.

Lihava ääliö

Kyllä ihminen voi olla tyhmä. Minä ainakin. Niin kovasti vakuuttelin ittelleni, etten rupee oksentamaan. Ruoanhimo oli vaan ihan hirvee. Yritin vielä jotenkin pysyä järjissäni ja laskin kalorit soijapyöryköistä ja myslistä. Sit otin vielä muutaman pyörykän lisää. Ja tein ratkaisevan virheen: söin omenan. LIIKAA KALOREITA LIIKAA HIILARIA Muutenkin hirvee määrä jo puuroa. Enkä mä muuten syö hedelmiä, mut mulla on omenoita omenasosetta varten, jotta voisin tehdä omaa mysliä ilman öljyä ja hunajaa. Ja kun omena on niin hyvää. Otin sit 2 lisää. Ja en vaan enää kestänyt. Söin kaikki loput soijapyörykät, joita oli hitosti ja joiden tekemiseen meni eilen aivan törkeen kauan. Sit vielä siihen majoneesia lisäksi. Ja sit törkee määrä suklaajäätelöä päälle. Oksensin kaksi kertaa, olisin oksentanut vielä kerran, mut alko vähän sattua mahaan, joten en viitsinyt. Kaloreita silti liikaa. Mun peruskulutus on noin 1300 ja ennen omenoita olin jo syönyt sen yli. Rööki loppui alkupäivästä, joten kävin lähikaupassa hakemassa lisää. Olisin voinut kävellä isomman lenkin, mut en jaksanut (LIIHAAVAA). Läskiahdistus alkoi vaan käydä niin sietämättömäksi, että rupesin jumppaamaan, mitä ei usein tapahdu. 30 kyykkyä, 20 punnerrusta (heikko), 30 vatsaa, 30 selkää ja 5 kierrosta. Sen jälkeen tuntui, että olin ansainnut vettä. Rupes vaan sattumaan mahaan uudestaan. Ja vielä pitäis syödä vähän. En uskalla jättää pois, mahatuska pelottaa liikaa. Eli lihon silti.

Voi jeesus kun inhoan itteäni. Mä ällötän, oksetan itseäni. Ahmimishimoa vastaan kamppaillessa väänsin itkua ja heiluin vaan edestakaisin. Harkitsin terapeutille soittamista, mut se ajatus sai mut vaan vihaamaan itseäni lisää. Huomenna terapia. Jonne pitäis jaksaa jollain keinolla raahautua.

Lopputulos plussalla

Rauhallinen olo. Rento.
Vaikka tuli paljon pettymyksiä. Leipä ei maistunut miltään. Brownie oli liian kauan uunissa, oli lähinnä kuivaa suklaakakkua. Kauralastut kärähti. JÄRKYTTÄVÄ mahatuska, sellainen jota ei oo ollu tosi pitkään aikaan. Silloin kun en yhtään käsittäny mistä siinä oli kyse. Ja se siis alkoi kun olin syönyt oikeaa ruokaa ja olin leipomassa. Maha karamppasi, pisti hitosti ja se säteili selkään. Siis oikeesti todella tuskallista. Rupesin mässäilemään kuitenkin, koska ei siihen auta mikään. Paitsi ehkä oksentaminen, jotta sieltä saa ilmaa pois. Joten vinguin ja söin samalla. HO. Piti välissä oksentaa ihan sen takia, että sattui liikaa. Sit jatkoin syömistä. Mikään ei kyllä ollut hyvää. Ja taas söin aivan järkyttävällä kiireellä. Katoin samalla ihanaa Takin' Over the Asylum, kävelin koko ajan edestakaisin hakemassa lisää, kävellessä söin ja join vettä. En hetkeäkään keskittynyt syömiseen. Koska nykyään tässä on kyse lähinnä oksentamisesta. Ennen sentään nautin siitä ruoasta ja oksentaminen oli vaan se ihana kaloreita poistava lopetus. Enkä taaskaan saanut mahaa tyhjäksi, mut yritin kyllä. En kyllä ymmärrä miten joku muka siinä onnistuu. Ainahan sinne jotain rippeitä jää. Röökillä ollessa hymyilytti vähän. Ahdisti vaan ihan sikana kun kaikkea vielä jäi. Meinasin laittaa pakkaseen, mut sekin olis jäänyt kaivamaan mieltä. Joten uudestaan vaan. Ja hyi sentään kun oli pahaa toisella kerralla. En saanut kaikkea alas kun alkoi ällöttää niin saatanasti. Mutta nyt ei ahdista kun kaikki on poissa. Tosin pakkasessa on jäätelöä, mut ei se yksinään niin pahasti häiritse. Ja kun ei se ole esillä tossa silmien edessä koko ajan.

Kaiken kaikkiaan tyytyväinen olo. Kävin suihkussa ja ajattelin vielä syödä puuroa, jotta sais jotain kuitua. Ja sit kivennäisvettä, jossa on kivennäisaineita, joita oksentaessa menettää. Ja nestettä, paino naurettavan alhaalla nyt kun oon niin kuivunut. Suolisto varmaan jumittaa ihan sikana, mut niin se on tehnyt jo monta päivää. Ostan vaikka laksoja jos ei muu auta. Tuntu ihanalta ajatella, että huomenna salille ja paluu normaaliin. Tosin sunnutaina vanhempien luo, mut sitä on turha vielä miettiä.

Vielä kun ens yönä nukkuisin edes vähän paremmin kuin viime yönä, mulla menis saakelin hyvin.

JEI

MÄÄ LEIVON TÄNÄÄN!!
Oon ihan saatanan hyvällä tuulella. Kävin jo eilen ostamassa valmiiksi jätskiä pakkaseen, tänään kävin isän kanssa kaupassa (ravintolasuunnitelmat siis peruuntui, huh), nyt on suklaata!!!
Ihana helpotus eilen kun annoin itselleni luvan. Tosin ahdisti ja hävetti myös, mut ne liittyy mulla useimpiin asioihin muutenkin niin ihan sama.

Aivan jännittää. Ihanaa :) Pitää vaan suunnitella tarkkaan, että syön kuitenkin oikeaa ruokaa ensin, koska en saa mahaa oksentamalla tyhjäksi. Mut pitää sit odottaa, että se oikea ruoka ehtii olla vähän aikaa mahassa, muuten se oksennettava vaan vajoaa pohjalle. Kuulostaa niin vitun typerältä miettiä tällasta. MUT IHAN SAMA.

Ajatelkaa mitä haluatte, mulla on hyvä fiilis.

Ja siis hei, oon viimeks sessioinu  päivälleen kuukausi sit.

Ääliö

Mun on pitäny kirjottaa monena päivänä, päässä oon jo luonnostellut uusia tekstejä, mutta niiden kirjottaminen on tuntunu liian raskaalta.

Selvisin lauantai-illasta kun sisko pyysi leffaan ja en sit sitä ennen enää "ehtinyt" syödä kun värjäsin hiuksia ja sen jälkeen en enää viittinyt. Sunnuntaina olin pumpissa ja voi juukeli kun mä tein kerrankin kunnolla. Tunsin itteni kyllä heikoksi ja lihavaksi kun teen aika pienillä painoilla ja jalat tärisi niin, että tuntu, että ne lähtee alta. Mutta sentään tein.

Eilen olin sit terapiassa. Tuli oksentaminen vähän puheeksi. Se, että oli viikko viime kerrasta ja että se on ahdistuksen hallintaa ja oksentamisessa onnistuminen on ihanaa ja haluan leipoa ja syödä ja oksentaa ihan hitosti. Ja sen jälkeen menin kauppaan. JA TATTADAA Se ei edes ollu suunniteltua (tyhmä), sellanen häiritsee mua hirveesti. Annoin sille mielihalulle aivan liian helposti periksi (eli tyhmä). Ja sisko just sunnuntaina sanoi syöneensä 4 joulutorttua. Mä en syöny jouluna yhtään. Ja torttutaikina ja luumumarmeladi oli tarjouksessa. Kiva. VITUN TYHMÄ Eli vedin sipsejä, pähkinöitä, piparkakkurullia, joulutorttuja. Ja oksensin. Ja voi piru kun se tuli kivasti ulos. Paitsi piparkakkurullat kun vedin ne niin valtavina paloina, ettei ne meinannu mahtua tulemaan ulos. Jäi jumiin siihen mahaportin kohdalle ja ruokatorveen. Hetken odotin, että sieltä repeää jotain mut onneks ei. Sepä vasta olis ollu mukavaa. Ja koska todella olen idiootti, ostin eilen myös leipää, joka nyt kummittelee tuolla pyödällä. Ja koska olen tyhmä, ostin kaiken valmiina eilen, joten en edes saanu tyydytettyä mun leipomishimoa, joten rupesin tässä sit leipomaan. Ja pähkinöitä on edelleen kun saanut niitä tuhottua eilen kun on niin vitun suolaisia.

Olin sentään aamupäivästä puolen tunnin pumpissa. Nyt keho on saanu palautua, joten eikun tuhomamaan sitä lisää. T-Y-H-M-Ä

Ja nyt ihanasti taas kun oon liikkunu niin en nuku. Mahtavaa, ihanaa ja  ennen kaikkea vitun normaalia. Ja saakelin reilua, kiitos. Tai kyllä mä nukun, mutta nään vaan jotain niin hämäriä unia, että itekin olin aamulla, että mitähän vittua. Ja hikoilen niin saatanasti. Voin sanoa, että on hyvin epämiellyttävää herätä ihan hikisenä, käydä vessassa ja palata kylmänhikisten lakanoiden sekaan.

Pikkusen muuten tuntuu nuo mun isommat arvet kun nostelee painoja. Eh. Arpikudos on ehkä vähän jopa revennyt yhdestä kohdasta.

Syödäkö vai eikö syödä, kas siinä pulma

Kauhee päättämättömyys. Oon viimeksi oksentanut sunnuntaina, melkein viikko sitten. Eli mun hienolla mialogiikalla olisin saanut tänään sessioida. Lähinnä haluaisin ihan hirveesti taas leipoa. Ja toki syödä, mutta varsinkin oksentaa. Ihan hirvee himo. Pari paivää on syömisen osalta vaan menneet sen verran hyvin ja painokin tuntuu olevan laskusuunnassa, joten oon käynyt jatkuvaa päänsisäistä väittelyä puolesta ja vastaan. Kyllähän se aineenvaihdunta aina sekoaa kun oksentaa. Plus piti mennä salille mut hirvee ilma (tekosyy, tiedän) ja en aamulla päässyt tarpeeksi aikaisin ylös, jotta olisin ehtinyt steppiin. Ja huomenna olis pumppi. Plus hirveet kasat taas tiskiä, ne pitäis ensin raivata pois. Ja pitäis käydä leipomista varten kaupassa. Ja eihän mulla ole varaa ostaa yhtään mitään, varsinkaan hukkaan heitettäväksi. Ja voisin värjätä hiukset tänään, enkä sitä oksentamisen jälkeen jaksa miettiä. Ja nyt jo kalorit reilu 1000, joten vaikka oksentaminen onnsituiskin suht hyvin, en mä saa ikinä kaikkea pois eli lihominen on hyvin mahdollista. Toki voisin lievittää ahdstusta parilla kaljalla, mut sit ainakin lihon. Ja saattaisin käyttää sitä tekosyynä huomenna olemaan menemättä salille. Joten tää mun oleminen on taas aivan sairaan vaikeaa, en pysty yhtään keskittymään. Yritän kattoa elokuvaa ja päässä pyörii mm. keksit, suklaa, pulla, joulutortut (kun en yhtään jouluna syönyt), sipsit, leipä, pasta, riisi.... Jatkuvalla syötöllä uusia ahmimisideoita.

äääääää... Haluun lyödä itteäni.

Onko kenelläkään muuten ikinä sellasta hämärää fiilistä, että kaikki ajatukset "kuuluu" omassa päässä huutona? Oikein kunnon sairaana raivoamisen äänellä. Eikä mitenkään erikoiset ajatukset vaan ihan kaikki. Mulla soi äsken päässä ton kattomani leffan tunnari ja se kuulu mun päässä ihan raivotautisena. Muutama vuosi sitten mulla oli tällasta todella usein, melkein aina kun menin nukkumaan. Ja siihen liitty kans sellanen erittäin inhottava tunne, ettei tajua mittasuhteita. Heti kun laittoi silmät kiinni, pään sisällä kaikki rupes venymään joka suuntaan, enkä tajunnut yhtään minkä kokoinen vaikka mun käsi oli ennen kuin avasin silmät ja katoin sitä. Vaikee selittää, mutta kuulostaako yhtään tutulta? Kai se on vaan jotenkin yleiseen stressiin ja ahdistukseen liittyvää juttua. Vitun inhottavaa vaan.