Pyöräily on parasta

Olin pyöräilemässää, ihan vaan koska huvitti. Kuumetta ei varmaan oo enää tiistain jälkeen ollu ja pyöräily tuntu jo eilen niin saakelin mahtavalta että voi ihanuus sentään :D Oli niin perkeleen kivaa, tietkin alkaa olla niin sulaneet, että sai päästellä menemään niin kovaa kuin pääsi. Siis jumansviidu ei oo ikinä tullu noin hyvä fiilis... mistään. Ja sai tuntumaa reisilihaksiin, mulla on siis sellaisetkin olemassa. Ja ihana hikinen selkä kun tulin kotiin, alkoi heti tuntua normaalimmalta, eikä sairaalta.

Eilen olin terapiassa ja menin sinne hyvällä tuulella, kuuntelin aamulla musiikkia ja pyöräily oli tosiaan kivaa. Mut sit se saakelin "terapeutti" oli aivan järkyttävä sontaläjä ja kyllä meni tehokkasti kaikki hyvä mieli helvettiin. Siis oikeesti, se kuvittelee tuntevansa mut, eikä muka ole vieläkään tajunnut, että sille opetetut koirakoulumetodit ei toimi mulla. Siis itsetuhoisuudesta, kyseessä oksentaminen, ei saa puhua. Koska sen avulla ei saa saada huomiota. Niin, koska juurikin sen takia mä sitä teen, joopajoo. Eikä ole perkele ensimmäinen kerta kun mä olen tästä sanonut. Ja se tietää, etten ole ikinä hakenut huomiota sillä. Mullehan on erikoista, että mä tollasesta kenellekkään kertoisin. Ja kyllä, ymmärän minkälaiseen logiikkaan tuo perustuu. Totta kai jos on tottunut saamaan huomiota sellasella niin ei sitä saa vahvistaa.

Ensin mä siis yritin sanoa, et on typeriä suunnitelmia sunnuntaille. Ei se tajunnu ensin mistä mä puhuin (eli siis sessioinnista) ja oikein innostui ja kehotti selittämään. Ja sit kun se tajus niin aihetta piti vaihtaa äkkiä. Sit kun mä halusin hehkuttaa pullataikinamaailman ihanuutta, se ei meinannu millään antaa mun sanoa sitä. Puhu vaan suoraan päälle jotain ihan muuta. Sit se kysyi, että minkälaiset ajatukset on aiheuttanut erityisen paljon ongelmia viikon aikana, rupesin puhumaan syömisestä ja kaloreista. Mutta ei, sekään ei ollut sovelias puheenaihe. Sen se kuittas sillä, että se aiheuttaa ongelmia koko ajan, että on tullut selväksi. No vittu anteeksi, en oo vissiin tarpeeks mielenkiintoinen kun ei mun päässäni paljon muuta liikukaan kuin ruoka ja syöminen ja kalorit. Sit alko palaa käämi ja aloin oikeesti olla vitun loukkaantunut ja sanoin, että se vaihtaa puheenaihetta koko ajan. Sit se rupes oikein "perustelemaan" sitä sillä, että miljoonat ihmiset ympäri maailmaa on hyötynyt tollasesta ja sit ne on oppinu pyytämään apua eri tavalla ja plaaplaaplaa. MUTTA KUN MÄ EN OLE JUST SIT SELLANEN IHMINEN. En mä kerro sille mistään viiltelystä tai muustakaan vaan sen takia, että se rupeis kauhistelemaan tai voivottelemaan sitä. Sellaseen oon pari kertaa törmänny ja voi vittu kun se on ärsyttävää. En todellakaan kaipaa mitään sääliä tai vastaavaa. MÄ kerron sille, koska oon yrittäny olla rehellinen. Se tuntu olevan niin varma omasta systeemistään ja mulla oli niin paha mieli, että ei edes huvittanu ruveta sitä selittämää. Joten lähdin sieltä todella loukkaantuneena, pahalla tuulella, itkuisena. Ja tuli ihan törkeet sessiointihimot. Ihan hirveet. Onneksi oli jalkahoito niin en voinu vaan painua kauppaan. Ja oli sellanen fiilis, että en vaan sit kerro sille kun ei kerran kiinnosta.

Juu, meinasin soittaa sille sit myöhemmin, mut en viittiny kun olin niin vihanen sille ja olisin vaan halunnu lyödä. Ajattelin odottaa ja soitinkin sille sit tänään. Ja se myönsi olleensa väärässä ja pyysi anteeks. Jännä, odotin jo, että mun pitää ruveta tappelemaan tosta asiasta. Ja se helpotti siitä johtuvaa ahdistusta. Joskin saan taas kivoja ajtuksia päähäni siitä, että valehteleekohan se mulle vaan. Aika useinkin tulee rajusti kyseenalaistettua sen sanomisia, mulla on edelleenkin isoja ongelmia luottamisen kanssa. Mulla kesti yli puoli vuotta ennen kuin rupesin sille mitään oikeesti kertomaankaan. Enkä siis edes ajatellut, että vois enemmänkin jakaa. Kun en oo ikinä sellaista harrastanut.

Eli kertaus: vittumainen päivä eilen, nyt saatanan hyvä. Huomenna nään koiranpentujaa!!!

Persus, kun huono olo

Aika täysinäinen olo. Meinas taas syöminen vaan jatkua ja jatkua, mut onneksi pystyin odottamaan, koska nyt oon vähän turhankin täynnä. Näin joskus jonkun dokkarin, jossa tehtiin tutkimusta siitä, kuinka ihmisillä jotka oksentaa, signaalit jotka kertoo kuinka paljon on syönyt kulkee hitaammin aivoihin. Teen liian hyvää ruokaa, piru sentään.

Taitaa olla kuumetta taas. Olin shoppailemassa vaatteita ja meinas kyllä voimat loppua ihan täysin. Sovituskopissa vaan huojuin edetakaisin kun oli niin rankkaa hommaa. Ja hirvee päänsärky ja yleisesti huono olo. Ja järkyttävän kylmä. Mulla oli kunnon toppavaatteet päällä, lämpötila plussan puolella ja olin aivan jäässä. Nyt on selvästi sellanen kuumekylmyys ja päähän sattuu. Haluisin upottaa pääni johonkin lumihankeen. Hitto. Luulin, et pääsisin kohta kunnolla liikkumaan, alkaa ärsyttää tää makoilu. Plus paskat yöt on tullu takaisin, joten turha on sitäkään miettiä, etten sit nukkuisi kun liikun. Tänäänkin kesti taas sika kauan päästä aamulla ylös, eikä unikaan meinannut tulla vaikka olin niin törkeän väsynyt kun sänkyyn menin. Päässä pyöri ajatuksia laidasta laitaan ihan hirveellä nopeudella. Rupesin siinä kirjottamaan päässäni uutta blogitekstiä. Ja kaikkea muutakin.

Yököttää, hyi.

Hups

Tein niin saatanan hyvää ruokaa, etten voinu lopettaa syömistä. Tuli vedettyä niin perskutan paljon ja tulin niin inhottavan täyteen, et aattelin sit samalla syödä lopun jätskin pakkasesta ja olipa mulla puoli levyä valkosuklaatakin, joten annoin vaan mennä. Ja oli hemmetin hyvää ja tuli ihanasti ulos, joten hyvä fiilis. Ja ei tarvinnu miettiä, että saako mahan tyhjäksi kun jätski tulee niin hyvin ulos ja kun söin sen suklaan jätskin jälkeen niin se jäi mukavasti siihen jätskin kohdille isoina klimppeinä, eikä ehtinyt sulaa ja upota ties minne. Osa ruoasta pois myös niin ei pitäis liiallisuuksiin nousta kalorit senkään takia. Jäätelö on kyllä ihana asia.

Lievästi ketuttaa se, että tänään piti olla normaali päivä, sain jopa liikutettua tätä ihrapersettäni sen verran, että kävin vähän kauempana kaupassa täyttämässä ruishiutale- ja kahvivarastoja. Sais nyt todella ruveta taas harrastamaan jonkinlaista liikkumista, ensin ny just pyöräilyä ja kavelyä ennen kuin viittin salille lähteä. Alan olla melko hyvin toipunu tästä flunssasta, mut kyllä tuo parinkymmenen minuutin pyörily sai olon taas aika nuutuneeksi, joten pitää rauhassa alotella taas liikkumista. Nyt vaan taas muutama yö menny aika huonosti, et senkin takia saa ottaa rauhassa ja antaa kehon palautua.

Ei oo kyllä pitkään aikaan tullu noin yllätyksellisen hyvää ruokaa tehtyä, et se jää himottamaan niin pahasti, ettei pysty lopettamaan. Varmaan ihan senkin takia, et se oli erilaista kuin yleensä. Uudemmat ruokatuttavuudet, kun ne on naminamia, jää jotenkin niin mieleen pyörimään, et ekan annoksen jälkeen pystyin huikeat 15 minuuttia kituuttamaan kun jo sorruin ottamaan lisää. Toki oli myös karsee nälkä, sellasta pitäsi yrittää välttää, ettei näin kävis.

Raportti

Ensimmäiset pullat oli aivan sairaan ihania. Siis todella saatanan täydellisiä. Pannari oli ihan hirvee, meni melkein kokonaan roskiin ja se kyllä olikin niin valtavan kokonen, etten olis millään pystyny sitä syömään. Helvetin vaikee sanoa tuliko kaikki pois, syömisessä kesti tosi kauan, piti oksentaa pari kertaa välissä, että sain edes melkein kaiken syötyä ja viimeiset pullat alkoi tökkimään äärimmäisen paljon ja pari meni roskiin. Ne tuli ulos jättipaloina, venytti ruokatorvea ihan kiitettävästi. Mut sikäli hyvä, koska ainakin tuntui, että ne tuli kaikki. Kun viime sessioiden suklaajutut vaan hajoaa heti, eikä siitä osaa sanoa tuliko kaikki vai ei. Mahahapot ainakin maistui kunnolla, mut koska kesti niin kauan niin en tiedä ehtikö ensimmäiset jo siirtyä eteenpäin. Ainakaan maha ei tunnu turvonneelta niin kuin usein oksentamisen jälkeen. Tuntuu kevyeltä, aika ihanalta vaikka naama onkin hiton turvonnut kun piti puristaa isoja paloja ulos.

Pakko sanoo, että aika hyvä fiilis. Onnistuin syömään vähän hitaammin ja nauttimaankin. Plus pääsin vihdoin eroon monta kuukautta jääkaapissa tilaa vieneestä grana padano -juustosta, jonka päiväyskin oli jo menny. Tollanen kova juustohan säilyy kyllä hyvin, mut en mä saa sellaista rasvasuolamöhkälettä oikeesti syödä.

On kyllä naurettavaa kuinka kova tarve mulla on hamstrata kaikkea syötävää ihan hirveän paljon. Ei olis ollu minkäänlaista mahdollisuutta syödä kaikesta edes puoli ilman, että tyhjentää välissä. Vaikka siinä on se etu, et jos saa vetää kunnon överit jollain jutulla niin (ehkä) ei sit tee mieli hetkeen. Kuten nyt pulla, en usko, että tulee mielihaluja sen suhteen vähään aikaan.

Röökillä poltteli kurkkua oikein kunnolla, mut mä vähän niin kuin tykkäsin siitä. Jonkinlainen osoitus siitä, et on tehnyt jotain.

Rupesin kyllä vähän taas kyseenalaistamaan tätä mun touhuani, eihän tämä nyt millään lailla ole järkevää tai hyödyllistä. En vaan kyllä tiedä miten tästä pääsee eroon. Huvittavaa kuinka varma mä olin vielä puolisen vuotta sitten siitä, etten rupee suunnitellusti oksentelemaan. Että se on vaan sellaista varten kun epähuomiossa tulee syötyä ihan liikaa.

Ahdistaa

Omatunto kolkuttaa. Todella pahasti. Mut en mä pysty suoraan roskiinkaan kaikkea heittämään.

Jiipidii

Tulossa tänään:
Juustopannari, muutamat karjanpiirakat, PULLAA <3 kaneli-, vanilja- ja pähkinätäytteellä, tuorejuustokuorrutus.
Repikää siitä.

Voi saakeli kun oli ihanaa tehdä pullataikinaa. Siinä on kaikki vaan niin jotenkin ihanaa, lohdullista. Niin kuin hetki jossain ihanassa paikassa, jossa ei ole mitään ongelmia tai huolia. Kuulostaa lievästi hullulta, mutta niin se on. Ja siis kuka ei rakasta kardemumman tuoksua?

Äiti ei edes kauheesti kiinnittänyt huomiota mun ostoksiin, pelkästään sokeria se ihmetteli. Huvittavasti se osti itse juustokakkuaineksia.

Mulla ei oo kyllä kaulinta, saa yrittää "kaulita" jollain muulla, heh.

Voi persus

Vittuuuuuu
Äiti vie mut kauppaan huomenna. Nyt rupesin miettimään, että kehtaanko ottaa kaikkea selvästi epätavallista. Kun mun piti tehdä juustokakkua eli tarviin sokeria, tuorejuustoa, kermaa, digestivejä. Isä ei niin kiinnitä huomiota, mut äiti saattaa kysellä. Enkä mä nyt voi antaa selitykseksi mitään, että meen kaverin luo tai sellasta kun oon kerran kipee. Hitto, pitäiskö vaihtaa? Mut oon haaveillu siitä viikon, saatana. Ideoita riittää kyllä, mut pääsenkö juustokakkuideasta... Jos se jää vainoamaan sit entistä kamalampana?

Vituttaa myös koska kaloreita ihan liikaa, en todellakaan oo liikuttanu itteäni mihinkään tänään. Ruoan tekemiseen meni liian kauan ja tuli sit vedettyä ihan liikaa kerralla. Kun tuntui, ettei se yksi annos riittänyt. En voinu tietenkään ottaa pienempää. Tai edes laskea ensin. Naamaan vaan, vitun idiootti läski kun olen.

Helvetin perse. Inhottaa kun suunnitelmat muuttu viime hetkellä. Kun justiin olin tyytyväinen, että oon miettiny tarkasti kaiken. Eihän mun tietenkään oo pakko. Jos en vaan ottais mitään ylimääräistä niin en myöskään tekis. Mut en helvata taida pystyä.

Ja nyt taas tuntuu, että pitäis syödä. Eikä oo todellakaan varaa. "Pitää" kuitenkin vielä pieni iltapala syödä kun se mahatuska pelottaa niin paljon.

Miltä kuulostais juustokakku?

Vihaan (rakastan) ruokaa.
Vihaan (rakastan) leipomista.
Vihaan (rakastan) syömistä.

Onko naurettavaa (ON), että menin tänään käymään Lidlissä ihan vaan sen takia, että tarkistin onko siellä tarjolla esim. tuorejuustoa. Ihan vaan, että isä voi ostaa aineksia mulle. Jotta voin leipoa ja syödä. Ja sitten heittää ne pois. Ihan vaan koska huvittaa.
Se on oikeesti väärin. Ja tunnen siitä välillä huonoa omaatuntoa. Mutten aina kun ajattelen ja haaveilen siitä. Ja se, että ensimmäinen ajatus ei ole sen moraalinen vääryys, tuo lisää tunnontuskia.

Ruoanhimo on ollu poissa koko päivän. Sellanen raivostuttava, ahdistava, järjetön, jatkuva kaipuu syödä jotain. Ja nyt lievästi huolestuttaa, että sessiointi tuo sen ihan hirveenä päälle. Mutta on myös mahdollista, että tieto tulevasta syömisestä on helpottanut sitä.

Vihaan (rakastan) myös leipomisblogeja.
Ruokakuvia.
Ruokakauppoja.
Ruokaideoita.
Vois myös listata konkreettisimmin:
hiilarit, hedelmät, viljat, rasvaiset maitotuotteet, sokerit. Kaikki kiellettyjä. Paitsi aamupuuro.

Sali alkaa tuntua joltain kaukaiselta toiveunelta, jota ei oikeesti ikinä tapahtunu. Kävelin sinne kauppaan tänään. ja tuntu taas, että en sinne salille pääse vielä hetkeen. Viikonloppuna kuitenkin olin vielä menossa siskon lauantaipumppiin, mut joo en. Kun ylämäen käveleminenkin on rankkaa. Ja heti kun menin ulos, lämpötila noin nolla, varpaat meni puolitunnottomiksi ja tuntui, ettei niissä kierrä mitään verta. Ja mulla on karsee jano koko ajan. Varsinkin iltasin, inhottavaa. En oo vissiin muistanu juoda ja kai se kohonnut kehon lämpötila vaikuttaa nestetasapainoon. Tänään ei oo kyllä niin pahasti tuntunut kuumeiselta kuin eilen. Nyt kyllä on taas melko paska olo.

jeps

Kuumetta pukkaa. Pahasti. Hirvee olo. Järkyttävä jano, jalat ihan jäässä, muutenkin pirun kylmä. Voisko joku tulla tiskaamaan ja tekemään mulle ruokaa?

Pää on painava, voiko aivot lihoa?

Vähän jännä olo. Kelasta soitetaan huomenna, jotta saisin jotenkin hoidettua tätä mun tukisysteemiä. Rahat hupenee tililtä karseaa tahtia. Ja mä tein tilauksen fitnesstukkuun, hienoa. Se puhelu rupes ahdistamaan eilen aika pahasti, soitin sit äsken terapeutille ja alkaa tuntua aika kivalta, että se on olemassa. Nyt mua itkettää ja naurattaa samalla. Se kuinka kivalta tuntuu, että mä voin soittaa sille. Ja kun se kannustaa mua. Varsinkin se kun se sanoo mulle, ettei oo mitään hätää. Se on jotenkin hirveen ihanaa.

Dkt-ryhmä olis tänään, mut en mä jaksa mennä. Eilen illalla oli taas tosi karsee ja kuumeinen olo ja kun sinne on kuitenkin se 5 kilsaa matkaa yhteen suuntaan niin en taida pystyä. Päässä heittää koko ajan ja haluisin nyt vaan mahdollisimman nopeesti eroon tästä flunssasta. Vaikka oonki nukkunu tosi ihanasti nyt kun en oo mitään tehny. Kiva sit kun oon terve ja meen taas salille. Sit en varmaan taas nuku, kiva. Eikä nää muutama parempi yö todellakaan korvaa kaikkia niitä paskoja öitä, joita tässä on ehtiny kertyä.

Sessiointi  pyörii todella pahasti päässä. Suunnitelmat alkaa olla liiankin hyvin jo mietitty, niistä on todella vaikea päästä eroon muulla kuin niiden toteuttamisella. Ainakin nyt tuntuu siltä tosi vahvasti. Illat on ihan hirveitä niiden ajatusten kanssa, eilenkin oli melko lähellä, etten lähteny kauppaan. Varsinkin kun olin vetäny yli 1600 kaloria jo neljän aikaan, tuli paniikki siitä, miten selviän loppupäivän. Lopulta kaloreita tuli noin 1800. Mikä on liikaa kun en mitään tee. Paitsi siivoilin vähän, tein ruokaa ja pesin pyykkiä. Näillä näkymin lauantaina posahtaa.

Hitto kun paska olo. Mulla on jo tosi kauan ollu niin, että syöminen aiheuttaa tosi pahaa huimausta, yökötystä ja pääkipua. Varsinkin aamupala. Mut sit kun en oo hetkeen syöny, on kuitenkin huono olo. Eli koko ajan on yleisesti paska olo. Väsyttää.

Ajatukset ei nyt toimi, kauheen irtonaista tekstiä, plöö.

Ihme vikakappale.

Antakkee pullaa

Sanoisin potevani flunssaa nyt sitten. Eilen illalla tuntui saakelin kuumeiselta, en omista mittaria, joten en tiedä. Olin siellä crossfit-salilla eilen, ei ollut mikään fiksuin päätös tän flunssan kannalta. Mut sain sentään vähän muuta tekemistä kuin syömisen. En meinannu millään päästä lähtemään sinne kun oli niin paska olo. Ja sit rupesin siinä shoppailemaan taas Fitnesstukkuun uutta tilausta kun tunnetusti kierin rahassa, ja söin. Söin, söin, söin. Koko saatanan päivä oli aivan karmee nälkä, illalla oli erittäin lähellä, etten lähtenyt kauppaan hakemaan leipää. Mut onneks en, kalorit jäi siedettäviin lukemiin, sain nukuttua ja vaaka oli yllättävän hyvä kaveri aamulla. Tänään oon lähinnä tehny ruokaa, seitanin vaivaaminen oli aika rankkaa. Liikaa kaloreita siihen nähden, etten oo mitään tehny, mut yritän ajatella niin, et kun nyt ravitsen itteäni hyvällä ruoalla, paranen nopeemmin ja pääsen taas salille, Vaikka täytyy taas todeta se nukkumisen tärkeys. Vituttaa tää naurettava nurinkurisuus, että kun liikun, en nuku. Tätä oon vähän odottanutkin, että väsymys vaan voittaa ja jään kotiin makaamaan, Flunssa on melko harvinainen lisämauste mulle. Yllättävää vaan se, että yleensä oon masentunu siitä väsymyksestä ja sitä seuraavasta laiskuudesta niin paljon, et oon syöny miten sattuu ja vetäny kaljaa. Toki ne on nytkin ollu mielessä kerran jos toisenkin, mutta eí sen suuremmin. En mä vois kuvittellakaan, että nyt söisin ja joisin kaloreista välittämättä. Ho, pakkomielteet on vallaneet lisää alaa. Hyvä vaan jos se johtaa pienentymiseen. Siitä on tullut selkeä ykkösprioriteetti. Ja hyvä vaan, onpahan jotain tavoitteita mullakin. Sisko muuten menee naimisiin kesällä. Joten mun täytyy varmaan näyttäytyä jossain muussakin kuin farkuissa. Hyi perse. Joten olis parasta olla pienempi. En kyllä tiedä miten selviän muuten siitä päivästä. Koska ruokaa ja juomaa siellä tietenkin on. Ihan vaan tarjolla. Nenän edessä. Koko ajan. HYI

Olis perjantaille suunnitelmia. Huonoja, ihania, helpottavia suunnitelmia. Koska se vaan pyörii niin armottomasti päässä koko ajan. Rupesin jumalauta tekemään oikein kunnon listaa kaikista sessioideoista. Hyvä, vitun hienoa. Oli inhaa nähdä perjantaina isän kanssa kaupassa laskiaispullia. Ne oli vielä Lidlin shokkitarjoushyllyssä, joten varmaan ihan hyvän hintasiakin. Mut ne oli kyllä Fazerin, ne ei oo kovin mahtavia. Haluaisin leipoa itse pullaa. Ja leipää. Ja kaikenlaista. Mun hiivataikinoiden tekeminen tätä varten on vaan kaatunu mun kärsimättömyyteen. Varsinkin jos iskä veis mut taas perjantaina kauppaan ja ostais aineksia niin sit pitäis olla hyvin suunniteltu ruoat etukäteen, koska en uskalla täysin tyhjään mahaan ruveta syömään mitään kiellettyä, koska ikinä ei kaikki tuu ulos. Mutta koska leipomiseen tietenkin menee hitosti aikaa niin ei jaksais tehdä ensin oikeaa ruokaa, syödä, ruveta tiskaamaan, leipoa, syödä taas oikeaa ruokaa ja sit vasta syödä niitä ihanuuksia. Silloin varsinkin se menee järkyttävän nopeaan hotkintaan, eikä tuu yhtään nautittua siitä ruoasta.

Onpa taas niin vaikeeta

Levoton olo. Ahdistaa. Äsken itketti ihan hitosti. Nukuin melko hyvin, mikä on saakelin kiva. Mut oon vähän flunssainen. Olis siskon pumppi, mut en taida mennä. Crossfit-salilla olis avoimet ovet tänään ja huomenna. Puolen tunnin esittelytreeni olis tarjolla. Ahdistaa se, että väsyttää, vituttaa tää kipee olo. Ja sit tää aamuhuimaus. Se tulee aina aamupalan jälkeen. Välillä tuntuu, että happi loppuu kesken. Pää on vitun painava. Eilen se oli niin paha, että piti istua lattialle nyyhkyttämään. Mun on vaikee handlata fyysistä kipua ja heikkoutta. Mikä on vähän yllättävää, koska mulla on erilaisia kipuja ollu aina, oon aina ollut fyysisesti heikko. Mun pitäis olla tottunu. Nyt vaan itkettää heti. Tulee epätoivoinen ja lamaantunut olo. Ja se mikä varsinkin ahdistaa: on hyvinkin mahdollista, että mun terapeutti on menossa sinne avoimille oville. Se oli viimeksikin kun olin toisen salin avoimilla ovilla. Ja se oli vitun kauheeta. Pelkästään sen näkeminen hävettää mua ja on vaikee jotenkin unohtaa sen läsnäolo, vaikka se ei edes olis näköpiirissä.

Tulee sekavaa tekstiä. Mun pää on sekava. Ei toimi, kaikki vaan heiluu. Haluisin soittaa terapeutille ja kysyä onko se menossa sinne crossfit juttuun niin, että voisin sit mennä eri aikaan. Mut en varmaan kehtaa. Lauantaiaamuna ja tollasen asian takia. Mut sit vaan ahdistaa enemmän mennä sinne kun pitäis kyylätä, että näkyykö sitä.

Ja hirvee hiilari-ikävä. Monta päivää oon vaan halunnu leipää, riisiä, pastaa. En edes välttämättä mitään överimäärää (vaikka siihenhän se menis). Haluisin ihan normiruokaa, riisiä jollain kookoskermakastikkeella. Leipää ja juustoa. Makaronilaatikkoa. Mut en mä saa mitään sellasta syödä. Aamupuuro on ainut tollanen kunnon hiilaripommi. Ja tein eilen mysliä niin nyt se. Söin sitä eilen iltapalaksi niin kuin mikäkin ääliö. Mut hiilarihan voi auttaa nukkumaan ja nukkuminen on vaan niin saatanan tärkeetä. Joten mikä on hyvä...

En oo ollu salilla maanantain jälkeen. Vitun läski. Tai ainakin löllykkä. Voisin ruveta vähentämään läski-sanan käyttöä itseeni viitatessa. Kun enhän mä ylipainoinen enää ole. Mut löllyn. Eli löllykkä.

Voihan kun väsyttää.
On niin kylmä.

Lihava ääliö

Kyllä ihminen voi olla tyhmä. Minä ainakin. Niin kovasti vakuuttelin ittelleni, etten rupee oksentamaan. Ruoanhimo oli vaan ihan hirvee. Yritin vielä jotenkin pysyä järjissäni ja laskin kalorit soijapyöryköistä ja myslistä. Sit otin vielä muutaman pyörykän lisää. Ja tein ratkaisevan virheen: söin omenan. LIIKAA KALOREITA LIIKAA HIILARIA Muutenkin hirvee määrä jo puuroa. Enkä mä muuten syö hedelmiä, mut mulla on omenoita omenasosetta varten, jotta voisin tehdä omaa mysliä ilman öljyä ja hunajaa. Ja kun omena on niin hyvää. Otin sit 2 lisää. Ja en vaan enää kestänyt. Söin kaikki loput soijapyörykät, joita oli hitosti ja joiden tekemiseen meni eilen aivan törkeen kauan. Sit vielä siihen majoneesia lisäksi. Ja sit törkee määrä suklaajäätelöä päälle. Oksensin kaksi kertaa, olisin oksentanut vielä kerran, mut alko vähän sattua mahaan, joten en viitsinyt. Kaloreita silti liikaa. Mun peruskulutus on noin 1300 ja ennen omenoita olin jo syönyt sen yli. Rööki loppui alkupäivästä, joten kävin lähikaupassa hakemassa lisää. Olisin voinut kävellä isomman lenkin, mut en jaksanut (LIIHAAVAA). Läskiahdistus alkoi vaan käydä niin sietämättömäksi, että rupesin jumppaamaan, mitä ei usein tapahdu. 30 kyykkyä, 20 punnerrusta (heikko), 30 vatsaa, 30 selkää ja 5 kierrosta. Sen jälkeen tuntui, että olin ansainnut vettä. Rupes vaan sattumaan mahaan uudestaan. Ja vielä pitäis syödä vähän. En uskalla jättää pois, mahatuska pelottaa liikaa. Eli lihon silti.

Voi jeesus kun inhoan itteäni. Mä ällötän, oksetan itseäni. Ahmimishimoa vastaan kamppaillessa väänsin itkua ja heiluin vaan edestakaisin. Harkitsin terapeutille soittamista, mut se ajatus sai mut vaan vihaamaan itseäni lisää. Huomenna terapia. Jonne pitäis jaksaa jollain keinolla raahautua.

Tuskantäyteinen olemassaolo

Törkee olo. Heräsin ihanasti viiden aikaan järkyttävään mahatuskaan. Siis todella kamalaan. Kipu säteili selkään ja hartioihin ja voi helevetti kun oli kauheeta. Ja se palas aamulla kun sit heräsin taas. ja vielä hirveempänä. Yritin oksentaa ilmaa pois, mut ei se suostunut tulemaan. Ihanaa mahahappoa sain maistella. Se vaan paheni ja lopulta otin viimeisen keinon käyttöön ja söin kauravelliä. Ensin paheni aivan törkeeksi, mut sit alko helpottaa. Yhdentoista aikaan uskalsin juoda kahvia, vähän sattui. Mut puuro sai sen vielä yltymään hetkeksi. Nyt söin asken taas erittäin löysää kaurapuuroa ja alkaa selkeesti helpottaa. Hirvee himo kaikkeen ruokaan. Mut en todellakaan oo oksentamassa.

En tarkalleen edelleenkään tiedä miksi se maha vittuilee, mut jonkinlainen mekaaninen ongelma se on. Siihen vaikuttaa hirveesti se, että kuinka paljon kerralla syön ja kuinka usein. Eilen tein porkkanakeittoa, jota tuli vedeltyä aivan liikaa kerralla. Ahdistukseen sitä söin, mikä on tietenkin typerää. Ja se, että viimesen kerran söin joskus kahdeksan jälkeen illalla ja menin nukkumaan vasta kahdentoista aikaan, joten ruokaväli oli liian pitkä. Maha ei jotenkin tunnu palautuvan isommista annoksista ellei sen jälkeen syö jotain pientä ennen pidempää taukoa. Sit se kramppaa aivan saatanasti ja tuntuu olevan täynnä ilmaa.

Nyt heikottaa, päähän sattuu, väsyttää. Silmiin sattuu pirusti. Ja en eilen ollu salilla tai tehny muutakaan niin tänään pitäis todellakin mennä, mut en usko, että onnistuu. Tai ei siitä mitään hyötyä olisi.

Ja kyllä, tiedän, pitäis mennä lääkäriin, mutta kun en vaan halua. Kun oon niin tällainen ääliö. Enkä edes usko, että sille voi mitään tehdä. Mähän söin jotain mahansuojalääkettä joskus kesällä, eikä se vaikuttanu mitenkään. Joten ei lääkkeet auta, eikä mahaa voi vaihtaa. Toki siihen varmasti jonkin verran vaikuttaa ahdistus ja stressi. Ainakin kuvittelisin, koska eilen ahdisti ja paljon. Matkalla kaupasta kotiin mulle rupes juttelemaan joku mies. Ihan mukava, mut (anteeksi rasisitinen sävy) tyypillinen afrikkalainen mies. Olin kuulemma niin kovin kaunis ja niin mukava ihminen ja meistä tulee parhaat ystävät nyt. Ja hävettää myöntää, että annoin sille mun numeron. Kun en vaan kehdannut kieltäytyä. Vaikka täysi oikeushan mulla siihen olis ollut, siltikään en vaan pystynyt.

Sontaläjä.

Ihan hirvee epäonnistumisen tunne eilen stepissä. Alko ihan hyvin, mut jossain vaiheessa vaan ei saatana jaksanut, rupesin sekoilemaan, jalka ei enää noussut, polveen sattui ja kaikki oli paskaa. Kyyneleet kihos silmiin ja hävetti niin vitusti. Niin saatanan paska fiilis, täysin huono ihminen kun en jaksa tunnin steppiä. Varsinkin kun viimeksi meni niin hyvin niin se, ettei päässyt edes samalle tasolle oli vitun kauheeta. Kyllähän mä taas tajuan sen, että ei joka kerta voikaan mennä ihan putkeen ja muutama viime yö on ollu niin perseestä, että eihän ole mikään ihme, ettei jaksa. Plus oksensin kuitenkin vähän edellisenä päivänä. Ja onhan tunnin steppi melkoista hullun hommaa muutenkin. Mutta kun se epäonnistuminen on mulle vaan niin uskomattoman kauheeta. Halusin lähteä kesken pois, mutta en mä nyt sellaista ainakaan kehtaa tehdä. Halusin vaan päästä kotiin itkemään, mut itku loppuu sillä sekunnilla kun oon yksin. Vittu sentään. Itkeminen vois sentään vähän helpottaa sitä oloa, mut ei se vaan yksin tuu. Meinasin soittaa terapeutille, ihan senkin takia, että saisin itkettyä, mut en sit viitsinyt/kehdannut. Vaikka se aina kannustaa mua siihen ja on sanonut, ettei mikään asia ole liian pieni, ettenkö voisi soittaa. Mut en mä silti jotenkin viitsi häiritä sitä mun vammasuudellani. Varsinkin kun tuo nyt oli sellanen juttu, jolle se ei voi mitään tehdä, enkä mä tarvinnut mitään neuvoja tai muuta. Munhan pitäis itse osata lohduttaa itseäni ja olla myötätuntoinen itseäni kohtaan. Loppuilta meni taas niin, että en antanu itteni ajatella koko asiaa, vaan katoin telkkaria ja söin. Vaikka tuntu, etten edes ansaitse ruokaa kun oon niin paska. Stepistä lähtiessä kävi mielessä, etten ansaitse edes vettä. ! Oikeesti, mitä helvettiä?! Mun ajatukset vaan kieroutuu koko ajan enemmän.

pliiplääplöö, en keksi otsikkoo

Olipas paska päivä tänään. Vanhempien luona ja taas se perinteinen: juustokakkua kolme palaa. Kotona monen tunnin jälkeen oksennus ja tietenkin se juustokakku oli painunu suoraan johonkin pohjalle, tuli ylös vaan sitä oikeaa ruokaa, joka oli vielä tällä kertaa erityisen kevyttä. Vituttaa niin saatanasti. Ei se, että oksensin, yritin sentään, mutta se ettei se saakelin sonta tullut pois. Se oli sentään kookossokerilla tehty, ettei ihan sitä pahinta myrkkyä, mut sikana tietenkin rasvaa. Ja taas samalla kun syön ajattelen kaloreita ja sitä etten pääse oksentamaan pitkään aikaan. Ja silti vaan syön niin kuin mikäkin idiootti. Ahne läski. Sain taas äitiltä kommenttia, että oon laihtunut, mut ei kyllä pidä paikkaansa, mulla oli vaan pienemmät vaatteet kuin yleensä.

Lauantai sen sijaan oli hyvä päivä. Olin 45 minuutin pumpissa ja tein isommilla painoilla! Ja pystyin siihen!! Meni muutenkin tosi hyvin, varsinkin huomioonottaen sen mitä tein edellisenä päivänä. Tänäänkin olis ollu pumppi, mut laiskotti, enkä menny. Muutenkin väsyttää niin saatanasti, nukuin perkeleen huonosti viime yön. Iskin täs sentään hiusvärin päähän niin ei mee ihan hyödyttömäksi makoiluksi koko ilta. Se kun piti tehdä eilen mut en jaksanu.

Alkaa kyllä ottaa aivoon tää nukkumisen paskuus. Eikä se todellakaan auta syömisen kanssa. Pahimmat hiilarihimot on menny ainakin tällä erää ohi. Aloin vähän epäillä mun hormoniteoriaa, mut on sillä varmasti ainakin osansa kun tollai yhtäkkiä iskee kauheet mielihalut. Huono nukkuminen toki myös vaikuttaa, mut sitä on jatkunu jo niin pitkään, että tuntuu vähemmän epätodennäköiseltä, että se aiheuttais tollasta vaihtelua.

Joo, aika peruskamaa taas. Syöminen, oksentaminen, nukkuminen, liikkuminen. Eihän mulla muuta ole. Säälittävää.

Lopputulos plussalla

Rauhallinen olo. Rento.
Vaikka tuli paljon pettymyksiä. Leipä ei maistunut miltään. Brownie oli liian kauan uunissa, oli lähinnä kuivaa suklaakakkua. Kauralastut kärähti. JÄRKYTTÄVÄ mahatuska, sellainen jota ei oo ollu tosi pitkään aikaan. Silloin kun en yhtään käsittäny mistä siinä oli kyse. Ja se siis alkoi kun olin syönyt oikeaa ruokaa ja olin leipomassa. Maha karamppasi, pisti hitosti ja se säteili selkään. Siis oikeesti todella tuskallista. Rupesin mässäilemään kuitenkin, koska ei siihen auta mikään. Paitsi ehkä oksentaminen, jotta sieltä saa ilmaa pois. Joten vinguin ja söin samalla. HO. Piti välissä oksentaa ihan sen takia, että sattui liikaa. Sit jatkoin syömistä. Mikään ei kyllä ollut hyvää. Ja taas söin aivan järkyttävällä kiireellä. Katoin samalla ihanaa Takin' Over the Asylum, kävelin koko ajan edestakaisin hakemassa lisää, kävellessä söin ja join vettä. En hetkeäkään keskittynyt syömiseen. Koska nykyään tässä on kyse lähinnä oksentamisesta. Ennen sentään nautin siitä ruoasta ja oksentaminen oli vaan se ihana kaloreita poistava lopetus. Enkä taaskaan saanut mahaa tyhjäksi, mut yritin kyllä. En kyllä ymmärrä miten joku muka siinä onnistuu. Ainahan sinne jotain rippeitä jää. Röökillä ollessa hymyilytti vähän. Ahdisti vaan ihan sikana kun kaikkea vielä jäi. Meinasin laittaa pakkaseen, mut sekin olis jäänyt kaivamaan mieltä. Joten uudestaan vaan. Ja hyi sentään kun oli pahaa toisella kerralla. En saanut kaikkea alas kun alkoi ällöttää niin saatanasti. Mutta nyt ei ahdista kun kaikki on poissa. Tosin pakkasessa on jäätelöä, mut ei se yksinään niin pahasti häiritse. Ja kun ei se ole esillä tossa silmien edessä koko ajan.

Kaiken kaikkiaan tyytyväinen olo. Kävin suihkussa ja ajattelin vielä syödä puuroa, jotta sais jotain kuitua. Ja sit kivennäisvettä, jossa on kivennäisaineita, joita oksentaessa menettää. Ja nestettä, paino naurettavan alhaalla nyt kun oon niin kuivunut. Suolisto varmaan jumittaa ihan sikana, mut niin se on tehnyt jo monta päivää. Ostan vaikka laksoja jos ei muu auta. Tuntu ihanalta ajatella, että huomenna salille ja paluu normaaliin. Tosin sunnutaina vanhempien luo, mut sitä on turha vielä miettiä.

Vielä kun ens yönä nukkuisin edes vähän paremmin kuin viime yönä, mulla menis saakelin hyvin.

JEI

MÄÄ LEIVON TÄNÄÄN!!
Oon ihan saatanan hyvällä tuulella. Kävin jo eilen ostamassa valmiiksi jätskiä pakkaseen, tänään kävin isän kanssa kaupassa (ravintolasuunnitelmat siis peruuntui, huh), nyt on suklaata!!!
Ihana helpotus eilen kun annoin itselleni luvan. Tosin ahdisti ja hävetti myös, mut ne liittyy mulla useimpiin asioihin muutenkin niin ihan sama.

Aivan jännittää. Ihanaa :) Pitää vaan suunnitella tarkkaan, että syön kuitenkin oikeaa ruokaa ensin, koska en saa mahaa oksentamalla tyhjäksi. Mut pitää sit odottaa, että se oikea ruoka ehtii olla vähän aikaa mahassa, muuten se oksennettava vaan vajoaa pohjalle. Kuulostaa niin vitun typerältä miettiä tällasta. MUT IHAN SAMA.

Ajatelkaa mitä haluatte, mulla on hyvä fiilis.

Ja siis hei, oon viimeks sessioinu  päivälleen kuukausi sit.

Saatanan perkele. Taas paskaa.

VITTU
Isä lähetti viestin, että mennään kauppaan torstaina tai perjantaina.
JA ETTÄ MENTÄIS SYÖMÄÄN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
RAVINTOLAAN!!!!!!!!!!!!!!!
Ihan hirveetä. Eli voisin saman tien sessioida kans ku pilallahan kaikki on jos mä syön jotain ravintolaruokaa. Ja saakeli mä haluun leipoa brownieita. Saatana. En muutenkaan todellakaan halua syödä missään ihmisten keskellä. Jotain jonka kaloreita en tiedä. Ja joka on todennäköisesti muutenkin sellaista, jota en muuten söisi.
Ahdistaa vitusti. En oo vastannu mitään. Munhan pitäis nyt tietenkin vaan yrittää syödä jotenkin normaalisti, ei kukaan liho yhdestä ravintolaruoasta. Ja kertoa, että mun on vaikeeta syödä tollalailla. Olla rehellinen ja oma itteni. Joo, onnistuu varmaan niin. Ja kun mä haluan sessioida. Haluan oksentaa. Se olis niin ihanaa.

Nyt sit pitäis valita, että toiminko järkevästi vai saakelin idioottimaisesti. Idioottimaisuus vaan houkuttelee niin sikana. Kyllähän mä tiedän mikä on oikein tässä, mutta en saa mitään tyydytystä siitä, että toimisin sillä lailla. Kun en mä näe siinä mitään iloa. Ei ole motivaatiota mihinkään muuhun kuin laihtumiseen. Jos vaan oksennan tarpeeksi niin en liho. Jos syön "normaalisti" saatan lihoa. Plus kaikki se ahdistus. Muutenkin paino on noussut, kaloreita oli ainakin eilen ihan liikaa ja kaikki makea himottaa niin saatanasti.

voi perse

Elämä on epäreilua

Ihana epiphany-hetki eilen. Tajusin mistä tää järjetön makean ja hiilarien, yleensäkin ruoan, himoitseminen johtuu. Vitun hormonit, vittu. Oon niin saatanan katkera, että puolet ihmiskunnasta joutuu kärsimään tällaista paskaa kun toiset vaan möllöttää. Onneks tajusin, helpotti vähän siitä johtuvaa vitutusta. Vaikka saatana ottaa niin helvetisti päähän. Ja mä en oo pitkään aikaan joutunu tällaista ainakaan säännöllisesti kestämään. Kun tuli tossa viime vuonna ja sitä edellisen puolella kans vähän leikittyä terällä. Kun se kyynärtaipeen vähän isompi suoni tuli avattua muutaman kerran ja hemoglobiini oli 58. Näin kauan on kestänyt siitä toipua, aika jännä. Vaikka sainkin ihanaa lomaa näistä vitun hormonivaihteluista, multa putos varmaan puolet hiuksista ja ei toki jaksanut tehdä mitään. Vaikka silloinkin kävelin kaikkialle, kannoin kauppakassit kotiin ja sillai. Aattelin vaan, että mulla on paska kunto :D Sitten kauhee haloo tosta numerosta, mä olin vaan, et aijaa. Vähän nolottaa. Ja naurattaa.

Mut joo, autto tosiaan ton tajuaminen, vähän helpompi olla. Vaikka sessiointi pyörii kyllä ihan hirveesti päässä. Viime oksennuskerrasta on nyt viikko. Mä tulin eilen sellaiseen tulokseen, ainakin alustavasti, että jos himottaa vielä torstaina aivan saatanasti, saan luvan. Koska tänään on tunnin pumppi, huomenna vitun ryhmäperseily, johon menee kävelymatkojen takia puoli päivää, keskiviikkona muutamat jumpat, torstaina terapia. Vaikka ei tietenkään sais antaa periksi oksennushimolle vaan koska on paha mieli tai hormonien vallassa (kirjotin jumalauta ittelleni muistilapun, etten ole hormonieni orja :D), mutta kun himottaa...... Vitun paskat perustelut, mutta minkäs teet. Haluun leipoa saatana. Haluun suklaata, leipää, hiilareita!!! ää Kun voiskin syödä pari palaa leipää, annoksen pastaa tai 2 palaa suklaata ja olla siihen tyytyväinen. Eikä ahdistua. Niin varmaan. Miten helvetissä oon voinu joskus vaan vetästä pussin sipsejä, tai karkkia tai mitä vaan ja olla vaan tyytyväinen kun oli niin hyvää? Ilman mitään ajatusta sille kuinka paljon siinä oli kaloreita. Miten oon joskus voinu olla innoissani joistain juhlista sen takia, että siellä on kaikkea ihanaa tarjolla? Ja saa syödä? Ihan hirveetä kuinka ajatukset voi muuttua näin radikaalisti.