Pyöräily on parasta

Olin pyöräilemässää, ihan vaan koska huvitti. Kuumetta ei varmaan oo enää tiistain jälkeen ollu ja pyöräily tuntu jo eilen niin saakelin mahtavalta että voi ihanuus sentään :D Oli niin perkeleen kivaa, tietkin alkaa olla niin sulaneet, että sai päästellä menemään niin kovaa kuin pääsi. Siis jumansviidu ei oo ikinä tullu noin hyvä fiilis... mistään. Ja sai tuntumaa reisilihaksiin, mulla on siis sellaisetkin olemassa. Ja ihana hikinen selkä kun tulin kotiin, alkoi heti tuntua normaalimmalta, eikä sairaalta.

Eilen olin terapiassa ja menin sinne hyvällä tuulella, kuuntelin aamulla musiikkia ja pyöräily oli tosiaan kivaa. Mut sit se saakelin "terapeutti" oli aivan järkyttävä sontaläjä ja kyllä meni tehokkasti kaikki hyvä mieli helvettiin. Siis oikeesti, se kuvittelee tuntevansa mut, eikä muka ole vieläkään tajunnut, että sille opetetut koirakoulumetodit ei toimi mulla. Siis itsetuhoisuudesta, kyseessä oksentaminen, ei saa puhua. Koska sen avulla ei saa saada huomiota. Niin, koska juurikin sen takia mä sitä teen, joopajoo. Eikä ole perkele ensimmäinen kerta kun mä olen tästä sanonut. Ja se tietää, etten ole ikinä hakenut huomiota sillä. Mullehan on erikoista, että mä tollasesta kenellekkään kertoisin. Ja kyllä, ymmärän minkälaiseen logiikkaan tuo perustuu. Totta kai jos on tottunut saamaan huomiota sellasella niin ei sitä saa vahvistaa.

Ensin mä siis yritin sanoa, et on typeriä suunnitelmia sunnuntaille. Ei se tajunnu ensin mistä mä puhuin (eli siis sessioinnista) ja oikein innostui ja kehotti selittämään. Ja sit kun se tajus niin aihetta piti vaihtaa äkkiä. Sit kun mä halusin hehkuttaa pullataikinamaailman ihanuutta, se ei meinannu millään antaa mun sanoa sitä. Puhu vaan suoraan päälle jotain ihan muuta. Sit se kysyi, että minkälaiset ajatukset on aiheuttanut erityisen paljon ongelmia viikon aikana, rupesin puhumaan syömisestä ja kaloreista. Mutta ei, sekään ei ollut sovelias puheenaihe. Sen se kuittas sillä, että se aiheuttaa ongelmia koko ajan, että on tullut selväksi. No vittu anteeksi, en oo vissiin tarpeeks mielenkiintoinen kun ei mun päässäni paljon muuta liikukaan kuin ruoka ja syöminen ja kalorit. Sit alko palaa käämi ja aloin oikeesti olla vitun loukkaantunut ja sanoin, että se vaihtaa puheenaihetta koko ajan. Sit se rupes oikein "perustelemaan" sitä sillä, että miljoonat ihmiset ympäri maailmaa on hyötynyt tollasesta ja sit ne on oppinu pyytämään apua eri tavalla ja plaaplaaplaa. MUTTA KUN MÄ EN OLE JUST SIT SELLANEN IHMINEN. En mä kerro sille mistään viiltelystä tai muustakaan vaan sen takia, että se rupeis kauhistelemaan tai voivottelemaan sitä. Sellaseen oon pari kertaa törmänny ja voi vittu kun se on ärsyttävää. En todellakaan kaipaa mitään sääliä tai vastaavaa. MÄ kerron sille, koska oon yrittäny olla rehellinen. Se tuntu olevan niin varma omasta systeemistään ja mulla oli niin paha mieli, että ei edes huvittanu ruveta sitä selittämää. Joten lähdin sieltä todella loukkaantuneena, pahalla tuulella, itkuisena. Ja tuli ihan törkeet sessiointihimot. Ihan hirveet. Onneksi oli jalkahoito niin en voinu vaan painua kauppaan. Ja oli sellanen fiilis, että en vaan sit kerro sille kun ei kerran kiinnosta.

Juu, meinasin soittaa sille sit myöhemmin, mut en viittiny kun olin niin vihanen sille ja olisin vaan halunnu lyödä. Ajattelin odottaa ja soitinkin sille sit tänään. Ja se myönsi olleensa väärässä ja pyysi anteeks. Jännä, odotin jo, että mun pitää ruveta tappelemaan tosta asiasta. Ja se helpotti siitä johtuvaa ahdistusta. Joskin saan taas kivoja ajtuksia päähäni siitä, että valehteleekohan se mulle vaan. Aika useinkin tulee rajusti kyseenalaistettua sen sanomisia, mulla on edelleenkin isoja ongelmia luottamisen kanssa. Mulla kesti yli puoli vuotta ennen kuin rupesin sille mitään oikeesti kertomaankaan. Enkä siis edes ajatellut, että vois enemmänkin jakaa. Kun en oo ikinä sellaista harrastanut.

Eli kertaus: vittumainen päivä eilen, nyt saatanan hyvä. Huomenna nään koiranpentujaa!!!