Vittumaiseksi olen elämäni tehnyt

Jaapajuu. Oksentamiseksi meni. Ja nyt oon kännissä. Vitun perhe, vitun äiti, vitun siskon synttärit. Vitun eilinen kun oltiin toisen siskon ja äitin kanssa yksissä yo-juhlissa, ahdisti niin helvatun perkeleesti, siellä oli paljon enemmän ihmisiä kuin odotin ja mä oon vaan niin ruma ja leveä ja iso. Oikeesti siis, mulla on suht laaja rintakehä eli oon leveä vaikka olisin kuinka laiha. Tuntui, että vien ihan hitosti tilaa kun oli muutenkin ahdasta. En sentään syöny mitään, vaikka sitä siinä ihmeteltiinkin. En olis varmaan ahdistukseltani vaan saanut suunnilleen nieltyä mitään. Olin jo niin sellasessa mielentilassa, että oksentamiseen nyt kunnon tauko. Listasin oikein juttuja, miksi ei voi oksentaa.

Ja tänään meni ihan plörinäksi kun mentiin käymään vanhempien luona syömässä siskon synttäreiden kunniaksi. Varmaan vaikutti se, että eilinen oli niin ahdistava kun meni se mun "normaalirooli" noin vaan päälle, kai suojellakseni itseäni siltä ahdistukselta. Plus se, että se siskon miekkonen oli siellä niin en en viittiny ruveta ahdistelemaan sitä ruokaa, etten vaan aiheuta kenellekään epämukavaa oloa. Ja äiti oli tehny ihan vääränlaista ruokaa, tofuNUUDELIkeittoa ja PERUNAlaatikkoa. Mähän en muita hiilaripommeja sulata kuin aamupuuron (joka jäi heräämisvaikeuksien takia tänään välistä), joten heti kun kauhoin keittoa lautaselle, peli oli menetetty, joten vedin sit oikein kunnolla. Oksentaminen oli aika vaikeeta, alkaa taas refleksi mennä. Eli nyt se on poissa pelistä, oksentaa ei voi, joten syömisen kanssa täytyy pysyä tarkkana. Tulin muuten kauheeseen sokerihumalaan ihanasta jälkiruoasta ja hetken oli hemmetin hauskaa, joten ei ihan hukkaan mennnyt se syöminen. Ehti kyllä varmasti imeytyä sikana sokereita ja en mahaa tyhjäksi kyllä saanut. Vanhemmat kyllä tuntui kyyläävän mun lautastakin, et ihan hyvä, että nyt söin niin ehkä ne ei valita mun "pienestä" koosta niin paljon.

Olin ajatellut kyllä sitä kaljottelua jo tälle päivälle, mut siinä vaiheessa kun oksensin niin ajattelin, että ei kuitenkaan tänään. Kunnes sisko soitti kun ne löysi koiran korvasta punkin ja ihan paniikkissa pyysi mut sinne ottamaan sen pois :D Ne oli kuulemma molemmat ihan hermona ja tottakai menin. Sain vähän liikuntaa sentään. Ja sen jälkeen jotenkin vaan oli "pakko" saada kännit. Kun sisko soitti ja nauroi, että ne on niin säälittäviä, ettei halua itte sitä tehdä, mäkin "nauroin" niin kuin mikäkin. Heti kun laitoin puhelimen alas, hymy valahti vaan kasvoilta ja kauheella kiireellä peittämään verenpurkaumat silmien ympäriltä. Turpos muuten ihan kivasti sylkirauhasetkin, en oo aikasemmin huomannu, että olis noin pahat ollu. En kyllä huomannu, että ne olis mitenkään erityisesti mun naamaa kattonu, joten ei kai se niin paha ollu. Poistin punkin ilman ongelmaa ja ne raukat vaan kuvitteli tuntevansa punkkeja joka puolella. Ja koira tais vähän järkyttyä kun vaan tulin sinne ja sitten kidutan. Ja kaikki häärää ympärillä koskettelemassa, ettei vaan löydy lisää. Ja kyllä, meidän perhe on aika hullu koiriensa suhteen, mä taidan olla ainoa, joka pysyy selväjärkisenä kun jotain tapahtuu. Muut sekoaa, joten mut kutsutaan apuun :D

Joo-o. Kännäilen sit, katotaan nyt kuinka paljon. En tosiaan oo muuta syöny kuin ne oksennetut ruoat, joten kaloreiden suhteen ei hätää. Vituttaa vaan kyllä kun ei mun pitänyt hetkeen oksentaa kun on ne siskon polttaritkin tässä parin viikon päästä ja tää naama on taas melko kauhee. Äiti tekee vaan niin hyvää ruokaa. Ja en mä vaan voi mitään pastaa tai perunaa tai sokeria pitää sisälläni. Vaikka ruoan jälkeen kävi mielessä, että tää vois olla jonkinlainen "buustipäivä" aineenvaihdunnalle, mut vedin kyllä niin saatanan paljon kaikkea, että ei se olis millään onnistunu.

Eikö olis vaan helpompaa kuolla? Tää on niin saatanan vaikeeta... Vähän tekis mieli viiltää, mut tuskin siitä mitään edes tulis. Sitä oon viimeksi joulukuussa tehnyt. Ja tiedän, et se vaan vituttaa kun pitää odottaa niiden paranemista. Odotin jo, että huomenna saattais olla kunnon pudotus painossa pitkään aikaan, kun tuli viime viikolla oksenneltua niin paljon, mut ei vissiin.

Saatana.
Vituttaa.

Kaikki on niin sekavaa ja hullua, sairasta helvettiä

Jepulis. Lauantaista sit lähti sellanen pieni 4 päivän lervausputki. Eihän sen todellakaan pitäny noin kauaa kestää, eikä edes alkaa jo lauantaina. Mut lähdin siinä lauantaina hakemaan vessapaperia ja piti vaan jotain saada tehdä kun ahdisti niin pahasti. Sitten vasta tajusinkin, että sunnuntai oli joku vitun helluntai ja kaupat kiinni. Siinä vaiheessa kyllä ajattelin, että sehän olis vaan hyvä kun vielä kestäisin kuuteen asti ja kauppaan pääsis vasta maanantaina. Mut ei. Se kituminen ei vaan olis onnistunu ja hyvin nopeesti rupesin kyyläilemään tarjouksia. Irtokarkit ei ollu tarjouksessa, mut ostin kuitenkin. Suklaapatukoita lähti kans mukaan. Sipsitkin oli tarjouksessa, mut kävin ensin lidlissä kattomassa hintoja ja hakemassa miljoona muuta juttua. Sit uudestaan minimaniin ja fiksuna 2 megapussia sipsiä ja 3 dippiä. Kiva. Ei oo ikinä tollasia määriä tullu osteltua, sellaset 30 euroa meni niihin, vaikka ei olis rahaa yhtään mihinkään.

Eli lauantaina yks kierros. Oksentamisen jälkeen oli aivan saatanan ihana olo. Niin helpottunut ja kevyt olo. Niin sairaan ihanaa. Siinä illalla vaan iski aivan törkeä päänsärky. Hyiyi. Sunnuntaina mentiinkin käymään vanhempien luona toisen siskon ja ja sen koirien kanssa. Verenpurkaumat sai peitettyä kyllä ihan hyvin, ei ne niin pahoja enää ole kuin ne, jotka tuli sen kuukauden oksentamistauon jälkeen. Sit sunnuntaina tietenkin illalla lisää tätä fiksua toimintaa. Maanantaina 2 kertaa ja alkoi jo selvästi voimat loppua, ei vaan meinannut enää jaksaa oksentaa, reidet rupes tärisemään kun kumarruin kirjottamaan ruokapäiväkirjaan. Tiistaina ei todellakaan pitänyt enää oksentaa, mut pakkasessa oli vieläkin 2 jäätelöä ja roskakasan uumenista kaivoin vielä sen viimeisen puolikkaan tuplan, joka ei mennyt alas tiistaina. Ja ne kauan kaapissa kummitelleet makaronit pois. Ja siis en meinannu saada niitä ulos. Oksentamisen aloittamisesta on tullut helvetin vaikeaa. Uskon, että mun mahaportti on sen verran tiukka edelleen, että jos maha on ihan täynnä, se massa ei vaan jotenkin pääse ulos. Meni sika kauan siis saada ne ulos ja ehti jo aika paha paniikki tulla. Mut huh, selvisin. Vihdoin oon saanu palata "normaaliin" syömiseen, eli alle tuhannen pitää jäädä.

Näin eilen lääkärin. Ja nyt se tekee lähetteen syömishäiriöpolille. Mun järkevä ja hullu puoli huutelee keskenään koko ajan ja mä en tiedä mitä mä haluan. Tai eniten tietenkin laihtua, mutta kyllähän mä voisin laihduttaa sillä terveelliselläkin tavalla. Mutta tää vähäinen syöminen ei oo ikinä ollut näin helppoa. Ja sehän tuli nähtyä, että en mä enää pysty noin vaan syömään normaalisti, vaikka niin kuvittelin. Se lääkäri oli kuulemma kovin huolestunut mun oksentamisesta. Ja terapeutti sanoi, että kaikki on niin huolestuneita mun syömisestä ja laihduttamisesta. Mikä on mun mielestä edelleen aika turhaa. Mähän oon normaalipainoinen. Enkä edes paastoa.  Itsepetostahan tuo on, tiedän.

Ja koittakaa arvata mikä ahdistaa eniten siinä shpolille menossa? Lääkärin terveystarkastus.  Se sanoi, että siihen kuuluu perus sydämen ja keuhkojen kuuntelu ja mahan painelu. Mahan painelu. MAHAN PAINELU. Se aikoo koskea mun mahaan. Mun kehon hirveimpään, rumimpaan, löysimpään kohtaan. Pelkästään se, että se koskee muhun on vitun kamala ajatus, mutta mun maha. En tiedä mitä sanon sit siinä vaiheessa...

Voi jeesus kun väsyttää. Kaikki voimat meni kauppareissuun äitin kanssa, pyykin pesuun ja tiskaukseen. Ja vielä pitäis tehdä ruokaa, joka vaatii hitosti kuorimista, punnitsemista, kirjaamista ja laskemista. Pakko saada käytettyä noita vanhoja kasviksia pois. Joudun varmaan jo heittämään puolikkaan kaalen roskiin. En oo viikon aika saanu edes kahtakurkkua tuhottua, kiitos lervailun.

Aaarghh

Aivan mielettömän jumalattomat, HELVETILLISET sessiointihimot. En muista koska tää olis ollu näin pahana. Ja koska olisin viimeksi taistellut näin paljon. Tää on oikeestaan ollut jo tiistai-illasta asti päällä, oon vaan lykänny hetkillä eteenpäin ja keskiviikkona ainoa asia, jolla sain sen estettyä oli känni. Ja voi luoja kuinka olin sekaisin. Hain tosiaan lisää kaljaa, mut en niistä yhtäkään juonut. Ja olin niin vitun sekasin, että röökillä kaaduin ja tuli kunnon ruhje polveen. Sen jälkeen taisin istua pöntöllä noin 2 tuntia, pää polviin nojaten kun kaikki pyöri ja väsytti vaan niin etten jaksanut nousta. Kiitos siis sekakäytön. Pitää kyllä ens viikolla sanoa lääkärille, että lopetan sen lyrican kun ei siitä mitään hyötyä tunnu olevan ja poistuu houkutus käyttää niitä väärin. Niistä vielä tulee niin saatananmoisen huono olo, että hyi perse sentään.

Tää päivä piti vielä olla selvästi "normipäivä" eli ei oksentamista. Koska jos siskot haluu taas mennä vanhempien luo juoksuttamaan koiria niin ei oo kiva järkyttävän turvonnut naama ja todennäköisesti taas valtaisat verenpurkaumat ympäri poskia, vaikka ne saakin suht hyvin peitettyä. Ja aamulla olin vaan tyytyväinen kun on niin kauhee sää, ettei kauheesti houkuttele lähteä mihinkään kauppaan. Mut tää vaan pahenee koko ajan, vittu soikoon. En saa hetkenkään rauhaa kun kaikki mahdolliset ruoat pyörii päässä. En saanu eilenkään nukuttua päikkäreitä kun en saa aivoja hiljennettyä, yökin oli todella paska ja näin unta irtokarkeista. Nytkin väsyttää niin saamaristi ja päähän sattuu, mut en saa edes pidettyä silmiä kiinni kun mietinnät siitä jaksaisinko leipoa lähtee heti käyntiin. Ja kun ei tarvi välittää, etten sit jaksa urheilla.

Tuun hulluksi.

HEE!

HAA!
Hain lisää kaljaa, hävetti ja oli ihan varmsti tuomitseva myyjä, Onhan nyt kuitenkin pikkulauantai. Ja just ne Pirkka Lagerin neljän pakkauksen oli kummasti kadonneet viime ostoskerran jälkeen. Joten en oo ainoa, joka on kännissä tällä hetkellä. Kiva vaan kun piti vältellä naapuriakin kun se oli lähikaupassa samaan aikaan. Se vaikuttaa kovin tavalliselta. En usko, että se pitäis keskiviikkokännejä hyvänä.

Heh, kesti ihan naurettavan kauan saada huppari päälle äsken, kun en vaan tajunnut, miten päin se on ja mihin ne kädet menee.

Joo, oon melko sekaisin. Kolme puolen litran kaljaa ja lyricaa, joka hädin tuskin alkaa vaikuttaa. Ja haluan vaan lisää, Haluan olla niin vitun sekasin, etten tajua mitään. Vaikka samaan aikaan tiedän, että se hävettää seuraavana päivänä. Paljon.

Ehkä mä vaam haluan kuolla. Mutta tiedän, etten osaa viiltää tarpeeksi sitä varten. Sitä paitsi alkaa nukuttaa pirusti.

Kirjoittaminen alkaa olla haastavaa.

Tää vitun hullu vois kuolla

Mietin tässä, että pitäiskö hakeaa lisää kaljaa... eli joo, oon kännissä jo nyt, vedin parit lyricat kans.

Haloo Helsinki!: Huuda! Tykkään, vaikka en ite pysty todellakaan huutamaan ilosta.

Suunnitelma oli juoda peruskännit ja syödä niin, ettei huomenna olis ihan hirvee olo. Sit luin ihmisten suunnitelmia siskon polttareita varten. Saunomista, ruokaa, baareilua, juhlimista. Mä en voi tehdä mitään niistä. Voi jessus kuinka se rupes ahdistamaan. Soitin terapeutille ihan sen takia, että sain vähän itkeä sitä ahdistusta pois. Hävettää sekin. Mun perimmäinen ongelma siis on kai se, että en pysty hyväksymään itseäni tai varsinkaan tykkäämään itsestäni. Munhan pitäis olla itseni paras kaveri, mut enhän mä herranenaika pysty kun oon niin paska ja heikko idiootti.

Niin. Ei pitäis ajatella näin. Ja taas, jos joku muu sanois tai kirjottais jotain tällaista, en ymmärtäisi miksi ne ajattelee niin. Ei kukaan ansaitse pelkkää paskaa. Tai no, ehkä jotkut sadistiset sarjamurhaajat. Mut niitä on aika vähän. Mut kun on kyse musta, en vaan pysty. En suostu hyväksymään, että mun itseinho olis "vaan ajatuksia". Mun läskiys ja roikkuva nahka on kyllä niin saakelin todellista paskaa, ettei kukaan voi ruveta sitä kieltämään. Plus toki kaikki viiltelyarvet.

Arvet. Joita haluaisin kovsti nyt tehdä lisää. Ei ole pitkään aikaan ollut näin kova viiltämishimo. Ja haluisin tietenkin vaan edellistä "paremmat" viillot. Suonia. Auki. Koska mä en välitä.


Kuollut ei voi katua. Kuollut ei enää kärsi.

Tää kaikki olis ohi. Toki muutama ihminen järkyttyis, mut tää on mulle pelkkää helvettiä.

No, kyllä mä nyt tiedän, ettei se hemki kovin helposti viiltämällä lähde. Joten jos vaan vähän. Jos vaan pyörtyisin. Se olis perkeleen kivaa.

Tää päättämättömyys taas, saatana

Voi ihmiset, mitä mä teen..?
Kalja pyörii päässä.
Oksentaminen pyörii päässä.
Ja tietenkin se kirottu ruoka itsessään vaivaa ajatuksia.
Ääh.
Mulla meni niin kepeästi tässä pari päivää. Olin ihan ok sen suhteen, että syön vähän ja laihdutan. Eilen ahdistus alkoi jotenkin kasaantua, olis pitäny mennä dkt-ryhmään, mut en vaan perkele jaksanut. Fyysinen olo oli erityisen huono eilen, sai tosissaan taistella oksentamista vastaan. Ja päiväunien jälkeen pari kertaa pyörrytti oikein kunnolla kun nousi ylös. Ja se helvetin ruoka. Kun siitäkin tulee huono olo ja pää kipeeksi.

Haluisin viiniä. Mut eihän mun todellakaan pitäisi nyt miettiä mitään alkoholia. Vaikka onnistuisinkin juomaan maltillisesti, pelottaa kuinka törkee olo olis seuraavana päivänä. Kun on heikko fiilis jo muutenkin ja jo pari viime kertaa tässä kun oon juonu, seuraava päivä ei todellakaan ole ollut mitenkään hehkeä. Silloin joskus viime vuoden puolella kun join tosi paljonkin yhdessä vaiheessa, mulla ei ollut mitään erityistä krapulaa, koska mä söin niin törkeitä määriä ruokaa. Enkä edes tajua mikä siinä houkuttaa. Kännissä on kivaa vaan se pieni nousuhumalan hetki ja sit onkin tylsää, eikä tiedä mitä sillä fiiliksellä pitäis tehdä. Vittu.

Eilen iski törkeimmät sessiointihimot aikoihin. Oli jo aika lähellä, etten illalla lähtenyt kauppaan. Mutta en vaan olis edes jaksanut. Ja pelottaa se refleksin meneminen ja se, että kun oon niin väsynyt, entä jos en edes jaksa oksentaa kunnolla? Plus tietenkin kaikki muut paskuudet mitä saa siinä kaupanpäällisinä. Ja tottakai tajuan, että tää johtuu nälästä ja väsymyksestä. Myös tylsyydestä ja yleisestä ahdistuksesta. Ei pitäis antaa niiden ohjailla mua.

Oon heikko. Henkisesti ja fyysisesti. En tajua miten varsinkin tää mun ruhoni voi olla näin heikko? Siis oon huikeat 2 viikkoa nyt mennyt vähän pienemmillä kaloreilla ja alkaa muka jo voimat loppua. Saatana. Mähän saakeli makaan vaan kotona. Jotkut vetää selkeesti vähemmällä ruoalla ja käy koulussa tai töissä. Typerää.

Viiltäminenkin huvittais. Vaikka ei oo mitään syytä. Koska en kuitenkaan onnistu. Senkin takia, että vaan valtavat, edellistä suuremmat tois mulle mitään onnistumisen tunnetta. Ja se tarkottais lääkäriä ja tikkejä, enkä tosiaan olis menossa. Ja sit vaan vituttaa kun pitää niistä toipua. Tuskin saisin ainakaan selvin päin edes mitään muuta aikaiseksi kuin pintanaarmuja. Heikko.

Joten taas kerran nää samat vaihtoehdot pyörii päässä. Hyvin mahdollisesti taas kärsin vaan koko päivän niiden kanssa ja viimeistään seuraavana aamuna oon tyytyväinen, etten mitään tehnyt. Helvetti. Miten normaalit ihmiset hallitsee ahdistustaan? En käsitä. Tai sit niiden ahdistus ei vasn oo tällaista. Olis mulla noita dkt-juttuja, mutta perse niiden kanssa. Ei tähän ainaiseen ahdistukseen auta mikään jääpalojen pitäminen kädessä. Kun se on siinä se ongelma. Mä en toimi sillä tavalla kuin siinä oletetaan, joten niiden keinot ei sovi mulle.

Olen tyhmä, mut ei se haittaa

Syömisen vaikeus jatkuu. Ihmettelen edelleen. Torstaina söin vielä suht "normisti", kaloreita tuli 1200. Sit oonki ollu kummallinen ja nukkunut päivisin. Vähemmän aikaa syödä, hyvä juttu. Kalorit ollu aika reilusti alle tuhannen, mikä tuntuu hemmetin miellyttävältä. Jotenkin sen nyt kuuluu jäädä kolminumeroiseen lukuun. Oon muutenkin päässyt jotenkin sinuiksi tän syömisen kanssa. Siis siinä mielessä, että sitä ei tarvi ahdistella koko ajan, ajatukset ei veivaa edestakaisin sen typerän ja järkevän vaihtoehdon välillä. Syön kun siltä todella tuntuu, säästän kaloreita, laihdutan. En jaksa enää vaivata kovasti itteäni millään terveysseikoilla, ihan sama.

Mua vaan nukuttaa niin pirusti. Oon tosiaan antanut itteni nukkua päivisin, mikä on ollu hemmetin mukavaa. Eihän mulla mitään tekemistäkään ole niin miksen voisi levätä kun sitä selvästi tarviin. Nukkuminenhan on niin hyvä laihdutuskeinokin ja se on näkyny kyllä painon laskemisena. Eilenkin heti aamukahvin jälkeen olin ihan innoissani kun suunnittelin meneväni nukkumaan. Tänään käydään äitin kanssa kattomassa siskon koiria kun niillä olis muuten ihan liian pitkä päivä siellä keskenään. Joten oon aikatauluttanu itselleni muutaman tunnin lepäämistä varten. Nukahtaminen kestää tosi kauan, mut on tosi kivaa edes levätä. Varsinkin kun on sitä univelkaa ja yleensä vähempi syöminen johtaa vaan pahempaan unettomuuteen niin pitää kyllä nyt hyödyntää tää uneliaisuus, eikä yrittää väkisin olla hereillä.

Yks juttu vaan mikä lievästi mietityttää on tän mun ruoansulatuksen tila. Ravaan siis vessassa koko ajan ja kaikki ruoka tulee niin sanotusti läpi. Mikä on kyllä niin paljon mukavampaa kuin pallomaha ja jumitus. Mut alkaa vähän mietityttää tuo imeytyminen. Vaikka ei kyllä haittaa yhtään vaikka ei imeytyis yhtään mitään. Ihmetyttää vaan vähän kun tää alko heti kun rupesin vähentämään syömistä. Ja tää on vähän samanlaista kuin silloin kun viimeksi paastosin ja se pari viikkoa sen jälkeen. Oon varmaan herkistänyt jotenkin mun suolistoa silloin ja sen takia se reagoi näin voimakkaasti nyt. Näin sen oon ajatellut, koska oon ottanu niin rennosti nyt jo muutaman päivän, joten ei tää täysin psyykkistäkään voi olla.

Niin laihdutan siis, se on tärkeintä. Eikä tosiaan mitään hätää ole kun on niin paljon mistä ottaa. Näin hoen ittelleni ja suljen järkevät ajatukset vittuun. Katotaan sitten uudestaan kun oon oikeesti laiha.

Hyvin alkaa tämäkin päivä

Nyt on sitten liian "hyvä" olo. Ei siis silmissä pimene. Oksettaa, mut sydän ei meinaa tulla rinnasta ulos. Väsyttää, mut ei heikota niin, että pitäis istua lattialla, jotta saa henkeä. Joten oon syöny "liikaa". Ehti tietenkin imeytyä vaikka kuinka paljon sokeria niistä jäätelöistä ja kekseistä, jotka vetäsin siinä eilen illalla vanhempien luona, oksentamaan kun pääsin vasta reilun tunnin päästä kotona. Nyt ei oo mitään ruokaa valmiina syötäväksi. Ja jotta sitä saisi tehtyä, pitäisi ensin tiskata. Pitäisi myös imuroida, pestä pyykkiä, kaikenlaista. tekemistä löytyy, mutta mikään ei todellakaan huvita. Ainoa tekeminen, joka päässä pyörii olis lenkille lähtö. Mutta voi saatana kun ei siitä mitään hyötyä ole. Ei todellakaan.

Vaikka oon aika hyvin koko ajan tiedostanut, että tää mun touhuni on vaan menny sairaampaan suuntaan, en oo sit kuitenkaan tainnut oikeesti tajuta kuinka pahaan jamaan oon itteni jo saanut. Kun tosiaan kuvittelin, että pystyn ottamaan lomaa kaloreista kun olin menossa sinne vanhempien luo. Että kyllä mä voin lopettaa tän pelleilyn heti kun haluan ja syödä normaalisti. Mut en mä taida pystyä. Osata. Haluta.

Mä taidan olla tosi sairas. Hullu. Tyhmä. Järjetön ääliö. VITUN IDIOOTTI
PASKA IHMINEN
LÄSKI
RUMA
TURHA

Kaiken kaikkiaan vaan.... jotain jonka vois poistaa tätä maailman kovalevyä kuormittamasta.
Right click ->Delete

Ja muistetaan heti tyhjentää roskakori.

Oon itteni kyllä hienoon tilanteeseen saanut

Hyi saatana kuinka hirveet viime päivät. Maanataina odotin kauhulla odottavaa ruokaa ja normaaliympäristön puuttumista, mut kuvittelin kyllä aika kauankin et voisin selvitä lähestulkoon kunnialla. HA, oon niin typerä idioottipaskaläski. Kuinka tyhmä voi ihminen olla, että voi syödä noin vaan yhden jäätelön ja selvitä siitä?! Maanantaina siis menin sinne koiravahdiksi, siinä alkupäivästä. Katoin kaapit läpi: keksejä, jäätelöä, näkkäriä, hapankorppuja, juustoa. Mut myös suht siedettävää, joskin juustoista munakoisopaistosta ja salaattia. Okei, okei, kunhan vaan yritän pitää tän linjan, eli vastustan nälkää, syön suht pieniä annoksia, juon hitosti vettä, kaikki menee hyvin. Vähän sen jätskivuoren kohdalla ajattelin, et saattaa mennäkin pienimuotoiseksi oksentamiseksi. Siihen kahteen asti vetkuttelin sen syömisen kanssa. Oltiin sentään koiran kanssa kävelemässäkin, joten olis ok syödä sitä oikeaa ruokaa. Eli munakoisopaistosta ja salaattia. Söin. Teki hitosti mieli jäätelöä. Kyllähän normaalit ihmiset syö yhden jäätelön silloin tällöin? Olihan vielä ton koirankin kanssa mentävä ulos. Söin sen yhden jäätelön. Mut se ahdistus ja inhotus vaan kasvoi ja kasvoi. Ja siihenhän tietenkin toimii se, että heitetään homma läskiksi, syödään lisää ruokaa ja jäätelöä. Chili- ja suolapähkinöitä. Ja vedetään samalla 2 pakettia suklaakeksejä. Tosi kivat verenpurkaumat taas. En tajua kuinka mun iho on näin heikko.

Oltiin siinä sit koiran kanssa ihan rauhassa. Tosin rupes ahdistus taas kasvamaan sen verran inhottavaksi, että poljin kuntopyörää puoli tuntia. Ihan rauhallisesti kyllä. Katottiin jääkiekkoa. Uskaltauduin syömään näkkileivän juustolla. Minkä jälkeen tein 2x100 vatsaa ja muutamat punnerrukset, joista sydän ei tykännyt. Käytiin vähän ulkona ja yritin olla järkevä ja suunnittelin iltapalaa. Omenaa, jogurttia, mehukeittoa, pähkinöitä. Mut se oli liian iso annos. Se täytti mut aivan liian hyvin, en kestänyt, joten juustomaustettuja riisikakkuja juustolla, keksejä, jäätelöä. Oli muuten kiva kun siinä vaiheessa kun pohdiskelin, että uskallanko syödä, käytiin autotallissa kattomassa olisko siellä kivennäisvettä. Ja löysin sieltä kaapista lisää keksejä. Jokin merkki siitä, että mun pitää oksentaa?

Eli eipä siinä maanantaina tainnut paljoa muuta jäädä sisälle kuin aamupala.

Tiistai meinas mennä paremmin, vaikka aamulla meinasin suunnilleen kuolla kun olo oli niin perkeleen törkee. Mutta sit sisko soitti, että ne tulis juoksuttamaan koiraa ja tuomaan hääkakkua maisteltavaksi. Eli mun piti lähteä kaymään kotona ihan jo senkin takia, että piti saada peitevoidetta tähän naamaan. Ja samallahan voi käydä kaupassa, pitihän mun muutenkin hakea korvaavat keksipaketit, riisikakut ja jäätelöt kotiin, ettei kukaan huomaa mun syöneen ne. Kokonainen myslileipä, keksejä, juustoa, juustokakku, pari croissanttia. Sain syötyä ruokaa siinä päivällä. Olis varmaan menny ahmimiseksi ellei se sisko olis ollu tulossa. Hääkakuksi on tulossa sacher-kakkua, joka oli kyllä hyvää ja kyllä mä seurassa onnistuin hillitsemään itteni, eikä se vanhemmille jätetty pala paljoa häirinny. Sisko sanoi, että mulla on hyvä itsehillintä. Tietäispä vaan mitä mä tein loppuillan. Siinä kymmenen aikaa kuvittelin, et voisin syödä iltapalaksi pari omenaa niin, että sain jotain ravintoakin. Kun huomasin siinä aikaisemmin lervatessani, että tais tulla osa siitä päiväruoastakin ulos. Mut omena oli pahaa, suuri osa meni koiralle. Oksentamisen lopetin vähän kahdentoista jälkeen. Olisin voinu vielä kerran huuhdella, mut en vaan perkele jaksanut. Eikä se mitenkään kovin helposti tuu sieltä taaskaan. Itseasiassa erikoisen vaikeaa. Nukkumaan mentiin kahdelta yöllä.

Tänäänkin meni oksentamiseksi. Vaikka ei todellakaan pitänyt. Ja se aamun uskomaton pahoinvointi ja heikotus vois jollekin fiksummalle olla viimeistään se, joka saa lopettamaan tällaisen pelleilyn. Olin terapiassa saatanan vittuuntunut. Ja nyt se yhtäkkiä jotenkin tajuaa edes vähän kuinka hirveeksi tää syöminen on mennyt. Oon luullu ilmaiseeni melko selkeästi sen, etten enää muuta ajattelekaan, mut nyt se vähän tarttui toimeen ja halus listata mun syömistä. Hävetti ihan sikana. Kun tuntuu, että kaikki syöminen on väärin ja mun kuuluis sanoa, etten syö mitään. Muutenkin hyvä ruoka tuottaa vaan pahaa mieltä, koska mä en näköjään koe ansaitsevani sitä.

Eipä muuten ollu kauheesti hyötyä siitä, että hain korvaavat keksipaketit ja jäätelöt sinne vanhempien luo kun vetäsin ne sit kuitenkin ennen kuin lähdin hakemaan niitä junalta. Hyvä, hienoa. Lähemmäs 30 euroo menny pöntöstä alas, ehkä enemmänkin. Ja huomaan saavani sairasta mielihyvää siitä, että oon jättäny sisälle niin vähän. Tänäänkin sanoisin kaloreiden jäävän noin tuhanteen. Ihana yö taas tulossa.

Terapiassakin vaan hoin sitä kuinka en tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Tai mitä mä haluan tehdä. Jos haluan sinne salille, on pakko syödä enemmän. Ja jumalauta nukkua. Mut syöminen on mennyt niin sairaan vaikeaksi. Mut jos mä haluankin lopettaa syömisen ja laihtua olemattomiin? Saada sydärin ja kuolla? EN MINÄ SAATANA TIEDÄ

Denial is my best friend

Mä en käsitä, mitä mun syömiselle on tapahtunu. Olin ihan varma, että tästä lepäämisestä tulee lihomista, enkä vaan kykene syömään vähemmän. Mutta ainakin vielä oon pysyny kasassa. Tosin eilen vedin taas kännit, mut silti koko päivä jäi alle 1800 kalorin, joista taas ne 600 tuli kaljasta. Kun usein alkoholi vie mut ruoan luo senkin takia kun pelkään krapulaa. Oikeestaan olisin voinu sen parisataa viimeistä kaloria jättää syömättäkin, mut olo oli illalla sen verran heikko, että pidin järkevämpänä ratkaisuna syödä vielä. Oon tosiaan saanu pidettyä itteni kurissa syömisen suhteen. Vaikka on nälkä ja tiedän, että syön liian vähän. Kun en oo saanu nukuttua. Mutta perkele kun se painon putoaminen on vaan niin fantastista. Se korvaa kaiken huonon olon. Nyt vaan on vaarahetkiä tulossa kun meen hoitamaan koiraa vanhempien luo pariksi päiväksi. Tiedän, että siellä on vaarallisia juttuja tarjolla, vähintään varmaan 5 litraa jäätelöä, pari suklaalevyä, keksejä, hedelmiä, suolapähkinöitä. Niitä on siellä aina. Ja mun sisko tuo mahdollista tulevaa hääkakkuaan maisteltavaksi. Ja koska äiti ja isä on just silloin pois, mun täytyy ehkä hengailla talossa sacher-kakun kanssa. Ihanaa. Ja huomenna äitienpäivä. Ja ties kuinka paljon taas tarjoiluja.

Tänään oon syöny 880 kaloria. Ja kyllähän mä jotain vielä syön, mutta en tiedä vielä mitä ja kuinka paljon. Ei taida tulla se 1400 täyteen. Kun se on nyt ollut sellaisena rajana, jonka saisin syödä ilman lihomista kun se mun peruskulutus on jotain sitä luokkaa. Mutta hitto... Kun kerrankin pystyn olemaan syömättä niin miksen hyödyntäisi sitä? Miksi mun pitäisi syödä vastentahtoisesti kun selviän ilmankin? No joo, nukkuminen olis kiva. Ja kyllä, tiedän, etten mä tällä touhulla palaudu ikinä mihinkään salikuntoon, sydän on tänäänkin hakannut järkyttävän raskaasti. Ja aineenvaihdunta hidastuu, ahmimisriski kasvaa, paino lähtee enemmän lihaksesta kuin rasvasta. MUTTA KUN. Mitä nopeammin mä kevenen vielä nää viimeset kilot, sitä nopeammin voin ruveta sitten syömään kunnolla enemmän. Kun saan haalittua tässä miinuskaloreita, voin jo kohta ruveta miettimään sitä painon ylläpitoa ainaisen laihduttamisen sijaan. Ja kun mä en todellakaan ole lähelläkään mitään alipainoa. Ja enhän mä edes paastoa, enkä aiokaan. Enkä mä varmaan kauaa jaksa tätä univelkaakaan kantaa, että ei tää nyt kovin kauaa enää jatku. Haluun vaan ottaa ilon irti kun voin. Hetken päästä ahdistelen kuitenkin sitä, etten pysty lopettamaan syömistä. Ja ainakaan ei tarvi oksentaa.

Oikeesti hävettää kirjottaa mitään noin naiivia tähän. Kyllähän mä järjellä tajuan kuinka typerältä tuo kuulostaa. Kuinka harhaista syömishäiriölogiikkaa se on. Vaikka edelleenkään en oo myöntänyt, että mulla sellainen olis. Pystyn kuitenkin näkemään itteni sen verran objektiivisesti, että tiedän olevani hyvinkin vaarallisilla vesillä tän syömisperseilyn kanssa. Varsinkin nyt kun oon syöny vähemmän ja tajunnu kuinka hyvältä se tuntuu. Kuinka mun painotavoitteet pienenee samaa tahtia sen vaa'an numeron kanssa. Kuinka ahdistus on lisääntynyt vaikka söisin "hallitusti". Enkä halua mennä mihinkään syömishäiriöpolille, koska se saattais vähintäänkin hidastaa mun laihtumista. Ja mähän olen normaalipainoinen. Joten mulla ei ole mitään hätää. Tulkaa sitten valittamaan kun oon oikeesti laiha. Vaikka en todellakaan tavoittele mitään luurankolaihuutta.

Ja kyllähän ihmisen pitäisi itse osata syödä.
Enhän minä nyt sellaiseen apua tarvitse.

Tuntuu, että kohta napsahdan

Maanantai tuli. Ja terkkari oli samaa mieltä. Ei edes ehdottanu mitään verikokeita. Pari viikkoa pitäis olla nostamatta sykettä, hikoilematta, rentoutua ja levätä. Just. Mun päässä se kääntyy lähinnä kahden viikon lihomiseksi. Tai kahden viikon paastoksi. Vaikka nyt just pitäis syödä oikeesti tarpeeksi, että keholla on ravintoaineita sen ylikunnon paikkaamiseen. No, maanantaina meni 1636 kaloria. Ja tuntui pahalta. Tiistaina pääsikin niin hirveä ahdistus päälle, etten meinannut oikeesti saada syötyä. Kun koko päivän päässä pyöri kuvat liikkumisesta, varsinkin juoksemisesta ja vatsalihaksista. Vaikka suunnuntain 1,5 tunnin kävely ja puolen tunnin rauhallinen pyöräily oli selvästi liikaa. Samalla halusin syödä kaikkea mahdollista, sessioida, juoda kännit, lopettaa syömisen kokonaan. Mut en saanut mitään päätettyä. Heti kun ajattelin, että teen yhtä, halusinkin toista. Kaikki pyöri samaa kehää ympäri koko perkeleen päivän. Makasin vaan sit sängyssä ja katoin The Borgiasia. Ja kiduin. Ramppasin röökillä. Kittasin vettä. Pompin vaa'alla. Päätös limsankin juomisesta venyi johonkin puoli seitsemään illalla. Kun se kuitenkin on huono hampaille. Ja onhan siinä se huikeat 6 kaloriakin. Lopulta sain vielä syötyä illalla ihan hyvän annoksen rahkaa ja raejuustoa mehukeitolla ja kaloreita kertyi 660. Nukkuminen sit olikin ihan karseeta. Ja seuraavana aamuna sydän jyskytti ja päässä heitti heti. Ylläri. Hienoa lepoa annan keholleni. Aamupalan jälkeen menin vielä hitaalle kävelylle ja tuntui kyllä todella pahalta. Mut kävelin silti. Koska taidan olla vitun hullu.

Nälkä vaivaa koko ajan, mut jotenkin vaan lykkään sitä syömistä jatkuvasti vähän eteenpäin. Ei huvita syödä. Ja silti huvittaa. Mutta siitä syömisestä tulee vaan kovempi nälkä. Ja se ei jotenkin asetu mahaan ja tuntuu vaan ällöttävältä. Eikä se eilinenkään reilut 1300 kaloria paljoa auttaneet kun yö oli taas niin paska ja aamukin ihan hirvee. Mut mä en oikein vaan saa syötyä. Mä en uskalla syödä. Ja on se pienempi lukema siinä vaa'alla vaan niin sairaan ihana asia. Kerroin tänään terapiassa siitä kuinka ihanaa on kun on keventynyt ja en voinu olla hymyilemättä. Leveästi. Oikeasti. Koska millään muulla ei tunnu olevan enää mitään merkitystä.

Sekoan ja lihon

Joo-o.
Pikkasen lösähti tää homma nyt. Torstaina ahdistus oli vaan niin kauheeta, että kävinpä sit kaupassa. Irtokarkkihyllyllä sekosin aivan täydellisesti. Siis mun piti ottaa kyllä ihan kunnolla. Mutta sit rupesinki valikoimaan sieltä juttuja, joita en edes ikinä ota. Ja kappas vaan. Hyllyn loppupäässä se pussi meni hädin tuskin kiinni. Puolitoista kiloa. Siis YKSI JA PUOLI KILOA irtokarkkeja yhdelle ihmiselle!! Hävetti, mutta suljin sen vaan mielestäni ja kehittelin jotain tarinaa siitä, että mulla olis joku kaveriporukka ja ostan kaikille. Taidan seota. Koska saman tarinan voimin ostin myös 2 megapussia sipsejä. Plus 4 dippiä. Ahdisti, hävetti ja itketti, mutta esitin vielä kotonakin, että kaikki on ok. Koska sit otin vaan toisen repun ja lähdin vielä k-markettiin hakemaan kaljaa. Koska pirkan lager on vähäkalorisin kalja, jonka oon löytäny.

Siinä vaiheessa olin syöny 590 kaloria. Kuudelta avasin ekan kaljan. Toisen jälkeen söin sipsiä ja karkkia. Aattelin, että kännissä en niin välittäis siitä tayden mahan ahdistuksesta ja kaloreista, mutta ei. Oksentamiseksi meni. Ja kiva pikku juttu. Naama aivan täynnä verenpurkaumia. Poskipäissä on aivan kirkkaan punaiset läikät. Niin kuin jotku törkeet palovammat. Sit ku olin saanut mahan tyhjäksi, loput kaljat naamaan. Hetken ahdistelin kun ei tuntunut missään. Kunnes kävin vielä röökillä ja meinasin oksentaa ja sammua samaan aikaan. Mun piti vielä syödä puuroa, mutta aamulla sit heräsin ja huomasin, et se oli edelleen siinä pöydällä. Yllättävän vähän oli huono olo, vaikka tosiaan sammuin aikamoisessa soosissa, maha täynnä kaljaa, eikä mitään muuta.

Perjantai meni sit makoillessa. Ja hups vaan, okentaessa. Taaskaan ei pitäny, mut en vaan kestäny. Katoin jääkiekkoa ekat 2 erää. Kolmannen erän seuraaminen meni sipsinsyöntiin. Ja sit oksentamaan. Iltapalaksi vedin omenan. Ja vitusti karkkia. Eilen alotin sentään  sillä mielellä, että nyt loppui oksentaminen. Mut kun niitä karkkeja oli vielä jäljellä. Sipsit olin edellisenä päivänä tuhonnut, osa meni suoraan roskiin. Mut tylsää oksentaa vaan sellanen pienehkö määrä karkkeja. Olin sentään tunnin hitaalla kävelyllä. Mut siitä ei menny kauaa kun lähdin taas kauppaan. Ja ihan liikaa kaikkea. Oksentamisen välissä tuli melkoinen paska ja ekana syödyt karkit varmaan meni jo eteenpäin koska yhtään ei tullut ulos. Röökin jälkeen oli vieläkin niin täysinäinen olo, että yritin uudestaan, mutta pelkkää vettä tuli. Joten vitusti hienoja kaloreita siitäkin. Ja sit vedin illalla vielä yli jääneen fetataskun ja munkin. Eli oon lihonut ihan vitusti.

Tässä just kivasti huomasin, että oon laskenut väärin aamupuuron kalorit ties kuinka monta kertaa. Kun typerät ravintosisällöt onkin muuttuneet kaura- ja neljän viljan hiutaleissa. Mahtavaa. En tajua, millä saatanan perusteella saman tuotteen kalorit voi yhtäkkiä olla ihan erilaiset. Helvetti sentään. Tänään meen ainakin kävelemään. Eilen rupesin jo suunnittelemaan, että meen spinningiin tänään, mut en ehkä viitti. Eikä tällä naamalla voi mihinkään mennä. Ehkä meen pyöräilemään. Ja teen vatsalihaksia. Ylikunto tai ei, pakko saada jotain tänään kulutettua.

Voi saatana kuinka vihaan itteäni. Huomenna se terkkari. Pitää varata kunnolla aikaa siihen, että peitän koko naaman peitevoiteella. Ei huvita ruveta keskustelemaan oksentamisesta. Pelottaa edes mainita mitään ylikuntoa. Jos oonki ihan väärässä. Tai se ei edes tiedä siitä mitään. Haluaisin, että joku sanois kunnolla missä on vikaa ja miten se korjataan. Eli jos mä oon ylikunnossa, saisin ohjeet siihen mitä saan tehdä ja kuinka paljon. Ettei tarvis ahdistella ja pohtia sitä koko ajan.