Vitun vaikee elämä

Paha mieli. Ahdistaa. Haluun kuolla. Se soi taas päässä.

J on vitun ihana. Oon ollu sille hiton rehellinen ja suhtautuu kaikkeen ihan saakelin hyvin. En tajua. En oikeesti tajua sitä. Miten onkin kohdalle osunut tollanen ihminen?! Se on niin huomaavainen ja rehellinen. Mä pystyn olemaan melko lailla oma itteni. En toki ihan täysin, mut paljon enemmän kuin olisin ikinä voinu kuvitella. Eli sen suhteen pitäis mennä ihan saatanan hyvin. Perjantaina juotiin vähän viiniä ja mä pystyin olemaan muka ihan ok kaloreiden suhteen. Syötiinkin siinä ruissipsejä ja yöllä vielä jumalauta ranskalaisia ja leipää. Muutenkin 2 edellistä päivää meni törkeillä kaloreilla. En vaan ymmärrä miten se syöminen ei meinaa auttaa nälkään. Kun vaikka kuinka vedän ruokaa naamaan, silti tekee mieli lisää ja on ihan oikea nälkä.

Torstaina olin sh-polilla ja se oli mulle lupa syödä. Vaikka se ahdistaa ja hävettää ja itkettää pelkkä ajatus mennä sinne syömään ensi perjantaina. Hyi perse. Silloin otetaan myös paino ja taas se tarkoittaa mulle sitä, että on pakko laihduttaa sitä varten. Eli kolme päivää meni isommilla kaloreilla ja oikein uhoavalla motivaatiolla, että minähän pääsen tästä syömishäiriöstä eroon. Juu, vitun loistavasti menikin sit eilinen. Olin taas yötä Jn luona. Nukuttiin aika pitkään ja syötiin aamupalaksi jäätelöä. Mikä oli tietenkin virhe, jäätelösessiot on himottanut muutenkin jo monta päivää ja sen pienen määrän jälkeen vasta heräsikin niin hirvee himo siihen, että oksat pois. Silti söin sen luona vielä leipää ja vitusti juustoa. Heti kun pääsin viiden aikaan kotiin kun se meni kaverille saunomaan, lähdin kauppaan ja kotiin sessioimaan. Ja voi kuinka se syöminen tuntui hyvältä. En käsitä miten mulla voi olla koko ajan jotenkin aliravittu olo, ruoka tuntuu niin ihanalta ja rauhallisesta syömisestä ei tule mitään. Perjantaina vetelin kukkakaalta niin hirveessä paniikissa, että puraisin haarukkaa ja hampaasta lähti jumalauta pala. Että vitun kiva juttu. Silti vedin 2 kierrosta oksentelua eilen. Vähän pelästyin kuinka ihanaa se oli. Ja kuinka helposti se tuli. On ihan varma, että kestää kauan ja vaikeaa tulee olemaan, mut jumalauta kun tuli sellainen aivan nostalginen fiilis. Oksentaminen tuntui samalta kuin joskus kauan sitten kun se oli uutta ja jännää ja pelkästään kiva asia. Vähän pelottavaa. Luulin jo, että suurin viehätys siitä olis kadonnut ihan senkin takia, että se on ollut niin vaikeaa viime kertoina.

Kohta lähden taas vanhempien luo kattelemaan kun koirat riehuu ja syömään ruokaa, jonka kaloreita ei voi laskea. En laskenut aamupalaakaan ja oon varma, että siinä oli aivan liikaa kaloreita ja inhoan itteäni. Enkä todellakaan voi ajatella oksentamista tänään, sovittiin jo Jn kanssa pyörälenkistä kun tuun kotiin. Tuntuu jo tarpeeksi pahalta kun suoraan valehtelin sille eilisestä. Oksentamisesta en voi sille kertoa. Se on liian ällöttävää ja häpeällistä touhua. Nyt vaan taas vähän verenpurkaumia silmien ympärillä. Pelottaa, että äiti tai joku kysyy niistä. Eilen pahimmassa oksennusväsymyksessä tuntui taas, että haluan vaan sanoa suoraan kaikille kuinka vitun oksettava paskaläjä oon. Sitten taas hetken päästä kun ehdin vähän toipua, tuntuu erittäin typerältä idealta kertoa ihmisille tästä puuhasta.

Oksettaa. Ihan pelkkä ahdistus, mutta myös se liian iso aamupala. Tää on liian vaikeeta. En haluais ajatella mitään. Liikunta pyörii kans päässä, mut nukkumisesta taas huomaa, et nyt pitää ottaa rauhallisemmin. Eli pakko pitää syöminen hanskassa.

Äääääää. Vittu.

Elämä on liikaa, en jaksa

Nyt on sit menty alaspäin ja kovaa. Ei painon suhteen tokikaan (läskipaskaläjä) vaan yleisesti tuntuu, että sekoan. Perjantaista se lähti, kaveri ei tullutkaan kahville, sh-poli peruuntui ja olin kotona kaikkien herkkujen kanssa. Olin vielä koko päivän ihan tosissani harkinnut niinkin hullua vaihtoehtoa kuin oksentamattomuutta. Että söisin jonkin verran, eikä mun tarvitsisi oksentaa. Loput voi syöttää vaikka siskolle, sille kelpaa aina ja helposti veisin vartin pyörämatkan päähän herkut pois. Siinäkin vaiheessa kun kaveri perui, mietin kuinka helppoa olisi hankkiutua kaikesta eroon pistämättä yhtään murenaa omaan suuhun. Mutta kun... Olin muutenkin jo hermostunut ja ahdistunut pelkästään sen takia että oli sosiaalisuutta tiedossa. Pelkästään niiden herkkujen takia. Pelkästään Jn takia. Ja siinä oli pari edellistä yötä mennyt aika huonolla unella. Siinäpä sitten kuitenkin kutsuin vanhemmat kahville. Ne on kärttäneet kahvikutsua siitä lähtien kun muutin. Kun soitin äitille, se oli juurikin sen siskon  luona ja tietenkin siskokin halus osansa. Joten lopulta mentiin siskon luo, vanhemmat haki mut ja herkut ja mulla meni todella pahasti hermo. Mä halusin vaan syöttää osan muille, vaikka hamstrasinkin hyvän osan itselleni oksennettavaksi (ahnesikapossu). Sit saikin odotella ja mennä muualle ja mä olin aivan helvetin väsynyt. Ei oo pitkään aikaan ollut pinna niin kireellä. Meinasin ruveta huutamaan kun ne söi, miksi pitää ahmia ja mässyttää ja ryystää ja ylipäänsä päästellä ääniä kun syö?! Se on raivostuttavaa. Olin helvetin vittuuntunut ja heti kun pääsin kotiin rupesin syömään. Ja sit oksentamaan.

Sit menikin seuraavat kaksi päivää ihan vaan siihen hommaan. En kyllä vaan tajua miten voi heti mennä refleksi niin heikoksi. Heti lauantaina piti olla helvetin väkivaltainen sen kanssa. Ja silti jatkoin koko sunnuntain. Mulla on myös ollut tosi paljon sallivampia ajatuksia syömisen suhteen. Että ei se niin kauheeta ole vaikka jättäisinkin sisälleni jotain vääränlaista ruokaa tai vaikka lihoisinkin vähän niin aina voi laihduttaa uudestaan. Sunnuntai-iltana luovutinkin, kun en vaan jaksanut oksentaa. Vitunmoinen määrä paskaa jäi mahaan mut halusin vaan nukkumaan. Se on pelottavaa. Pelottaa niin vitusti, että alan lipsua vaan koko ajan enemmän ja kohta oonkin lihonut ties kuinka paljon. Sehän on miljoona kertaa pahempi kuin kuolla.

Nyt sitten on ahdistanut aivan saatanasti, en jaksaisi yhtään miettiä mitään. Meinasin olla syömättä eilisen, mutta heräsin taas aivan hirvittävän nälän kanssa. Mikä oli vähän yllättävää, luulin että tollanen oksentaminen vetäis kehon ihan jumiin, mut ei vissiin. Eilen illalla tuli vedettyä ruokaa aivan törkeä määrä ja silti oli nälkä. Maha kyllä täynnä, mutta tein taas mun normiruokaa, kasvispataa linsseillä ja soijarouheella. Siinä oli taas sellaset 63kcal/100g ja vedin sitä ihan hemmetisti. Mun ruoansulatus on kyllä jotenkin hämmentävä, tän oksentelunkin jälkeen kaikki se ruoka tuntuu tulleen jo suoraan läpi, sain yöllä nousta monta kertaa vessaan ja tääkin aamu mennyt siellä ravatessa. Tietenkin vaan hyvä merkki aineenvaihdunnan toiminnasta kun on taas hirveä nälkä. Jatkuva nälkä vaan johtaa aina jossain vaiheessa sessiointiin. Mut en mä voi millään uskoa sitä nälkää. En mä voi kuluttaa niin paljon tekemättä mitään, munhan pitäis sit laihtua ihan huomaamatta koko ajan. Eilen en tehnyt muuta kuin kävin 45 minuutin joogassa, lopulta söin 1603 kaloria ja sen on pakko olla liikaa, kun se joogakin tuntui niin löysäilyltä. En edes mennyt suihkuun, koska en ollut ansainnut sitä. Olin syvärentoutuksessa vielä joogan jälkeen ja onnistuinkin rentoutumaan. Mut sitten pää vaan huusi kuinka en oo ansainnut sitä. En oo ansainnut parempaa oloa.

Nyt taas kauheet liikuntasuunnitelmat. Pakko mennä lenkille, että saan mennä suihkuun ja vihdoinkin pestä mun ällöttävät hiukset. Tänään myös dkt-ryhmä, menee sentään aikaa siihen. J yritti soittaa eilen monta kertaa, en vastannut, koska oon liian paska ihminen. Ja lihava. Ja ällöttävä. Vittu kun vaan voisin lakata olemasta.

Vihaan itteeni, listikää mut nyt heti pliis

Oon oksettava. Läski. Paska ihminen. Valehtelen päin naamaa. Hymyilen ja huijaan.

Ei menny ihan putkeen se koirienhoitokeikka. Sellanen kolmen päivän oksennusputki. Mun pää ei vaan kestänyt sitä nälkää, ahdistusta ja päälle vielä eri paikka. Ja niillä ei edes ollut mitään erikoista kaapeissa, ainoa herkku oli paketti Dominoita, jotka vedin sit perjantaina. Mä kuitenkin vielä ihan illallakin sinnittelin ja laskin kaikein, vielä hunajasuolapähkinöidenkin kohdalla punnitsin ne ja kuvittelin, että kestän. Mut joo, lervailuksi meni. Lauantaina menin vanhempien luo niin koirat sai juosta ja uida. Siellä sellasta aika paniikinomaista syömistä. Oksensin siellä, onneksi sain selitettyä vessassa oleskelua sillä, että söin liikaa mansikoita. Hävettää myöntää, mut menin vielä erikseen metsäänkin oksentamaan, koska isä oli sisällä päikkäreillä. Jotain hyötyä siitä, että on paskat polvet, ne nimittäin oikeesti jäykistyi huonosta istuma-asennosta johtuen ja sain syyn käydä kävelemässä keskenäni rannassa ja verrytellä polvia. Eli oksentamassa metsässä.

Ei muuten mitään ihan hirveitä verenpurkaumia, vasta sunnuntaina viimeisellä kierroksella tuli selkeitä pisteitä toisen silmän ympärille, mut ei kukaan oo erikoisesti niitä kattonut. Ne näyttää pisamilta. Perjantaina olin oikein hellävarainen, mut mun oksennusrefleksi on vaan niin heikko, että oli pakko ottaa hiukan väkivaltaisempi ote jo lauantai-iltana.

Eilen olin vielä siellä koirien luona ja kun lähdin oli vielä ihan varmaa, että lervaan kotona, mut onneksi en, koska se vitun bestman tuli käymään illalla. Se sanoi, että oli ollut ikävä ja se olis halunnut, että meen yöksi sinne. Sanoin etten jaksa vaikka oikeesti en vaan halunnut. Se tais vähän loukkaantua. Se oli kyllä selvästi innoissaan kun se näki mut ja mäkin olin vaan pelkkää hymyä ja pusuja siinä, vaikka oon vaan ollut tyytyväinen kun on ollut hyvä syy olla näkemättä sitä. Oon vitun kamala ihminen. En oo hetkeäkään kaivannut sitä ja kun se on laittanut viestiä ja kysellyt miten on päivä mennyt mua vaan ahdistaa. Ja kun se ei todellakaan johdu siitä, mussa on vaan vikaa. En vaan tunne mitään erityistä sen kanssa. Mietin vaan kuinka mun maha pullottaa ja oon niin ällöttävä. Varsinkin eilen kun oon oksentelun jäljiltä hiton turvonnut. Paino pomppas heti melkein kaksi kiloa ylöpäin. Nyt se tosin on jo vähän tasoittunut.

Perjantaina on sh-polin lääkärikäynti. Ja oikeesti ajattelen, että pitää laihduttaa sitä varten. Kuvittelisin, että mut punnitaan ja haluan, että se olis pienempi kuin viimeksi. Että olisin jotenkin uskottava syömishäiriöinen. Vittu oon tyhmä. Koko aamun oon miettinyt, että pitää mennä lenkille, juoksemaan. Mutta kun kauhee nälkä taas ja varsinkin toinen polvi on ollut koko viikon hemmetin huono. Ja tiedän, että aamupalasta tulee taas törkeen huono olo. Sit mun pitää taas pari tuntia vaan maata ja toipua siitä.

Paha mieli. Ahdistaa. Itkettää. Terapeutille soittaminen tuntuu taas vaikeelta tän tauon jälkeen. Äsken kyllä yritin, mut ei se vastannut.

NÄLKÄ

Oksettaa. Ahdistaa. Hermostuttaa. En ihan tajua miksi. Tai siis oon menossa koiravahdiksi muutamaksi päiväksi, mutta miksi se ahdistais näin paljon? Ehkä se on enemmän tää syöminen ja liikkuminen. Yllätys. Oli niin karsea nälkä koko perkeleen päivän eilen. Kun ei jumalauta puolta tuntia ehdi kulua syömisestä kun taas on nälkä. Ihan fyysinen, häiritsevä, tuskallinen nälkä. Sessiointihimot on kasvaneet tässä pari viikkoa niin saatanasti. Eilen ei päässä pyörinyt mitään muuta kuin ideoita kaikesta mitä vois syödä ja oksentaa. Olisinkin oksentanut tässä vaikka kuinka monta kerta, ellei mun naama olis ongelma. Kun se varmaankin hajoais taas ihan törkeille verenpurkaumille ja niissä kestää viikko häipyä. Sit en voi nähdä ketään.

Ja kun on se saakelin bestmankin kuvioissa. Voi vittu kun se ahdistaa mua. Sen kanssa oleminen on mennyt niin esittämiseksi. Mä annan sen ymmärtää aivan liikaa. Kun se tuli maanantaina takaisin sieltä sen vanhempien luota, se oli mussa heti kiinni. Se tuntuu olevan paljon kiinnostuneempi kuin minä. Ja se tuntuu tosi pahalta. Ei se mitenkään vastenmielinen ole, mut mua ei oikeesti enää kiinnosta mitä se sanoo. Välillä meinaa todella pahasti mennä hermo kun se puhuu. Ne hetket tosin liittyy myös siihen, etten oo syöny hetkeen mitään kun oon vammanen, enkä voi syödä sen luona. Tosin yhtenä yönä kun oltiin vielä neljältä hereillä ja puhuttiin ruoasta, oli vaan niin nälkä, että söin. Ja se oli jumalauta sämpylä ja rasvaista juustoa! Eikä se edes ollut ihan niin hyvää kuin kuvittelin. Lähinnä se vitutti.

Mä oon kyllä ollut tosi rehellinen tän syömisen suhteen sen kanssa. Ihan senkin takia, että se menis pois. Oon muutenkin ruvennut olemaan siskojenkin kanssa avoimempi. Eilen jopa sanoin toiselle, että oon menossa syömishäiriöpolille. Kun oltiin kaupassa, se osti mulle ruokaa kun meen hoitamaan niiden koiria ja kommentoin esim. tofun kaloreita ja otin vaan sellasia juttuja mitä muutenkin syön. Niillä on sentään keittiövaaka niin ei oo mitään syytä yrittääkään syödä ilman laskemista. Koska se on täysin varma, että se johtaisi oksentamiseen. Mua auttaa kyllä se, että sanon ihmisille ääneen tästä syömisestä. Vaikka en olekaan saanut myönnettyä, että olisin syömishäiriöinen sen jälkeen kun kirjotin sen tänne. Mutta kyllähän se realisoituu kun näkee kuinka muut ei ymmärrä mitä mä oikein selitän kun luettelen jotain paprikoiden kalorimääriä.

En oo kolmeen päivään liikkunu yhtään. Oon ollut taas aivan törkeän väsynyt. Ja polvi oli varsinkin eilen ihan hemmetin kipeä. Eilen söin vähän liikaa, joten hirveät liikuntasuunnitelmat taas. Onneksi meen niiden koirien luo niin pakko edes kävellä.

huh

15.6.

Tän naama olis taas täynnä verenpurkaumia.

Lauantai... Loppujen lopuksi ei niin paha kuin ehdin pelätä. Normaalirooli meni melko hyvin päälle. Jossain vaiheessa olin röökillä ja oikein totesin sen ittelleni, että en tuntenu ahdistusta kunnolla. Tiesin, että se on päällä koko ajan, mut päällimmäinen tunne oli hyvin mitäänsanomaton. Keskityin vaan siihen, etten syö liikaa. Muuten menikin ihan hyvin, söin sen verran kuin muutkin ja en ollu liian täynnä. On vaan kamalaa huomata, ettei oo sellaista sisäsyntyistä taitoa syödä sopivaa määrää. Kun tosiaan kyyläsin muiden syömistä ja otin saman verran ja häpeä esti ottamasta enempää. Aika kamalaa kun sellasen tunteen pitää hallita syömistä. Mut muuten mulle olis tullut ihan helvetin huono olo. Hetkellisesti olikin jo melko inha täysinäisyyden tunne ja oikein haaveilin oksentamisesta ja siitä kuinka se helpottais oloa. Loppuillasta kun päätin, etten lähde mihinkään baariin, rupesin sit napostelemaan lisää ja lisää sillä mielellä, että ne tulee ulos. Sit oikein tein numeron siitä, että otan herkkuja mukaan ja otinkin sit nolon paljon. Kotiin ja kaikki naamaan. Tuli huono olo kyllä melkein heti, mikä oli vähän ideakin, etten sit enää haaveilis niistä seuraavana päivänä. Ihana helpotus kun maha tyhjeni. En vaan käsitä kuinka mun iho ei kestä, toinen poski varsinkin ihan hirvee.

Tänään:

Oon ihan vitun sekasin. On taas pitäny kirjottaa, mut en oo jaksanu. Ton pätkänkin julkaiseminen tuntui vaan turhalta. Viime viikko on ollu ihan saatanan kamala. Polttarien jälkeinen sunnuntai oli aivan järjettömän hirveää sessiointihimojen vastustamista. Sit kuitenkin ajattelin, et säästän seuraavaan viikonloppuun, koska sit on enää pari viikkoa niihin siskon häihin ja pitää miettiä oksennusturvotuksia ja verenpurkaumia. Ja olin ihan varma, että kun selvisin siitä sunnuntaista, maanantai olis elpompi. Ei. Se ei todellakaan ollut helpompi. Se oli taas sitä samaa helvettiä kun muutan mieltäni viiden minuutin välein ja ahdistus on jotain niin saatanallista. Sit kun oli typerä juhannus niin mentiin äitin kanssa kauppaan jo keskiviikkona.  Ja sessiointi alkoi. Torstai meni vielä ihanissa oksennushuuruissa. Perjantai ja lauantai meni sukuloidessa. Ja söin aikalailla niin kuin normali ihminen. Sunnuntaina kaikki levis pahasti käsiin. Odotin niin innolla, että saan vielä yhden päivän sekoilla pää pöntössä. Eka kierros tuli vielä juuri ja juuri ulos. Sitten tajusin, että se ei taas tuu. Ei millään vaikka kuinka yrittää. Ja mulla oli edelleen ihan hemmetisti kaikkea hiilarimössöä. Sit illalla söin vaikka totesin, etten pysty enää oksentamaan. Idioottina kuvittelin, että en välittäist. Ja että söisin vaan sen verran kun tuntuu hyvältä. Olin tuskallisen täynnä ja loppuillan makasin ja toivoin kuolevani. Eilinen olikin sit jännä kun olin ekaa kertaa siellä syömishäiriöpolilla. Se ihminen oli kyllä kiva. Tajusin vasta siinä ovella kuinka hermostunut olin. En ollu ajatellu sitä kauheesti etukäteen ja rupes vaan kädet hikoilemaan hulluna. Se katto mun painon, mikä oli luonnollisesti vitun kiva juttu. Varsinkin kun se sunnuntai nosti sitä ihan törkeesti. Mut oon sentin pidempi kuin olin kuvitellut, aika jännä. Bmi 22 eli eihän mulla mitään ongelmaa ole. Hävettää jotenkin kauheesti koko juttu. Mut kai mä alan olla "virallisesti" syömishäiriöinen. En vaan vieläkään saa sitä myönnettyä ittelleni.

Olin eilisen syömättä sunnuntain takia. Ja ei mun keho kyllä enää oikein kestä tätä mun perseilyä. Todella huono olo ja pääkipu koko päivän. Tänään menny reilu 1400, ihan ok. Kaikki ruoka vaan inhottaa ja keksin hienoja syitä, joilla saan lykättyä sitä pidemmälle. Keho on vaan ihan vitun pihalla. Sydän hakkaa heti kun parit portaat nousee, käsivarsi on kipee pyöräilystä (kyllä, pyöräilystä), paino vaan nousee vaikka teen mitä. Huomenna meen verikokeisiin ja otetaan EKG. Ihan hirveetä kun ei saa edes juoda vettä aamulla. Kun mä ryyppään sitä niin törkeitä määriä niin oon varmaan ihan kuolemassa heti parin tunnin jälkeen. Mulla on kyllä varmaan jonkintasoista puutosta ties mistä, mut en tiedä miten sellaset edes labroissa näkyy.

Mulla on lämmin. Inhottavaa.

Kaikki on niin sekavaa ja hullua, sairasta helvettiä

Jepulis. Lauantaista sit lähti sellanen pieni 4 päivän lervausputki. Eihän sen todellakaan pitäny noin kauaa kestää, eikä edes alkaa jo lauantaina. Mut lähdin siinä lauantaina hakemaan vessapaperia ja piti vaan jotain saada tehdä kun ahdisti niin pahasti. Sitten vasta tajusinkin, että sunnuntai oli joku vitun helluntai ja kaupat kiinni. Siinä vaiheessa kyllä ajattelin, että sehän olis vaan hyvä kun vielä kestäisin kuuteen asti ja kauppaan pääsis vasta maanantaina. Mut ei. Se kituminen ei vaan olis onnistunu ja hyvin nopeesti rupesin kyyläilemään tarjouksia. Irtokarkit ei ollu tarjouksessa, mut ostin kuitenkin. Suklaapatukoita lähti kans mukaan. Sipsitkin oli tarjouksessa, mut kävin ensin lidlissä kattomassa hintoja ja hakemassa miljoona muuta juttua. Sit uudestaan minimaniin ja fiksuna 2 megapussia sipsiä ja 3 dippiä. Kiva. Ei oo ikinä tollasia määriä tullu osteltua, sellaset 30 euroa meni niihin, vaikka ei olis rahaa yhtään mihinkään.

Eli lauantaina yks kierros. Oksentamisen jälkeen oli aivan saatanan ihana olo. Niin helpottunut ja kevyt olo. Niin sairaan ihanaa. Siinä illalla vaan iski aivan törkeä päänsärky. Hyiyi. Sunnuntaina mentiinkin käymään vanhempien luona toisen siskon ja ja sen koirien kanssa. Verenpurkaumat sai peitettyä kyllä ihan hyvin, ei ne niin pahoja enää ole kuin ne, jotka tuli sen kuukauden oksentamistauon jälkeen. Sit sunnuntaina tietenkin illalla lisää tätä fiksua toimintaa. Maanantaina 2 kertaa ja alkoi jo selvästi voimat loppua, ei vaan meinannut enää jaksaa oksentaa, reidet rupes tärisemään kun kumarruin kirjottamaan ruokapäiväkirjaan. Tiistaina ei todellakaan pitänyt enää oksentaa, mut pakkasessa oli vieläkin 2 jäätelöä ja roskakasan uumenista kaivoin vielä sen viimeisen puolikkaan tuplan, joka ei mennyt alas tiistaina. Ja ne kauan kaapissa kummitelleet makaronit pois. Ja siis en meinannu saada niitä ulos. Oksentamisen aloittamisesta on tullut helvetin vaikeaa. Uskon, että mun mahaportti on sen verran tiukka edelleen, että jos maha on ihan täynnä, se massa ei vaan jotenkin pääse ulos. Meni sika kauan siis saada ne ulos ja ehti jo aika paha paniikki tulla. Mut huh, selvisin. Vihdoin oon saanu palata "normaaliin" syömiseen, eli alle tuhannen pitää jäädä.

Näin eilen lääkärin. Ja nyt se tekee lähetteen syömishäiriöpolille. Mun järkevä ja hullu puoli huutelee keskenään koko ajan ja mä en tiedä mitä mä haluan. Tai eniten tietenkin laihtua, mutta kyllähän mä voisin laihduttaa sillä terveelliselläkin tavalla. Mutta tää vähäinen syöminen ei oo ikinä ollut näin helppoa. Ja sehän tuli nähtyä, että en mä enää pysty noin vaan syömään normaalisti, vaikka niin kuvittelin. Se lääkäri oli kuulemma kovin huolestunut mun oksentamisesta. Ja terapeutti sanoi, että kaikki on niin huolestuneita mun syömisestä ja laihduttamisesta. Mikä on mun mielestä edelleen aika turhaa. Mähän oon normaalipainoinen. Enkä edes paastoa.  Itsepetostahan tuo on, tiedän.

Ja koittakaa arvata mikä ahdistaa eniten siinä shpolille menossa? Lääkärin terveystarkastus.  Se sanoi, että siihen kuuluu perus sydämen ja keuhkojen kuuntelu ja mahan painelu. Mahan painelu. MAHAN PAINELU. Se aikoo koskea mun mahaan. Mun kehon hirveimpään, rumimpaan, löysimpään kohtaan. Pelkästään se, että se koskee muhun on vitun kamala ajatus, mutta mun maha. En tiedä mitä sanon sit siinä vaiheessa...

Voi jeesus kun väsyttää. Kaikki voimat meni kauppareissuun äitin kanssa, pyykin pesuun ja tiskaukseen. Ja vielä pitäis tehdä ruokaa, joka vaatii hitosti kuorimista, punnitsemista, kirjaamista ja laskemista. Pakko saada käytettyä noita vanhoja kasviksia pois. Joudun varmaan jo heittämään puolikkaan kaalen roskiin. En oo viikon aika saanu edes kahtakurkkua tuhottua, kiitos lervailun.

Aaarghh

Aivan mielettömän jumalattomat, HELVETILLISET sessiointihimot. En muista koska tää olis ollu näin pahana. Ja koska olisin viimeksi taistellut näin paljon. Tää on oikeestaan ollut jo tiistai-illasta asti päällä, oon vaan lykänny hetkillä eteenpäin ja keskiviikkona ainoa asia, jolla sain sen estettyä oli känni. Ja voi luoja kuinka olin sekaisin. Hain tosiaan lisää kaljaa, mut en niistä yhtäkään juonut. Ja olin niin vitun sekasin, että röökillä kaaduin ja tuli kunnon ruhje polveen. Sen jälkeen taisin istua pöntöllä noin 2 tuntia, pää polviin nojaten kun kaikki pyöri ja väsytti vaan niin etten jaksanut nousta. Kiitos siis sekakäytön. Pitää kyllä ens viikolla sanoa lääkärille, että lopetan sen lyrican kun ei siitä mitään hyötyä tunnu olevan ja poistuu houkutus käyttää niitä väärin. Niistä vielä tulee niin saatananmoisen huono olo, että hyi perse sentään.

Tää päivä piti vielä olla selvästi "normipäivä" eli ei oksentamista. Koska jos siskot haluu taas mennä vanhempien luo juoksuttamaan koiria niin ei oo kiva järkyttävän turvonnut naama ja todennäköisesti taas valtaisat verenpurkaumat ympäri poskia, vaikka ne saakin suht hyvin peitettyä. Ja aamulla olin vaan tyytyväinen kun on niin kauhee sää, ettei kauheesti houkuttele lähteä mihinkään kauppaan. Mut tää vaan pahenee koko ajan, vittu soikoon. En saa hetkenkään rauhaa kun kaikki mahdolliset ruoat pyörii päässä. En saanu eilenkään nukuttua päikkäreitä kun en saa aivoja hiljennettyä, yökin oli todella paska ja näin unta irtokarkeista. Nytkin väsyttää niin saamaristi ja päähän sattuu, mut en saa edes pidettyä silmiä kiinni kun mietinnät siitä jaksaisinko leipoa lähtee heti käyntiin. Ja kun ei tarvi välittää, etten sit jaksa urheilla.

Tuun hulluksi.

Oon itteni kyllä hienoon tilanteeseen saanut

Hyi saatana kuinka hirveet viime päivät. Maanataina odotin kauhulla odottavaa ruokaa ja normaaliympäristön puuttumista, mut kuvittelin kyllä aika kauankin et voisin selvitä lähestulkoon kunnialla. HA, oon niin typerä idioottipaskaläski. Kuinka tyhmä voi ihminen olla, että voi syödä noin vaan yhden jäätelön ja selvitä siitä?! Maanantaina siis menin sinne koiravahdiksi, siinä alkupäivästä. Katoin kaapit läpi: keksejä, jäätelöä, näkkäriä, hapankorppuja, juustoa. Mut myös suht siedettävää, joskin juustoista munakoisopaistosta ja salaattia. Okei, okei, kunhan vaan yritän pitää tän linjan, eli vastustan nälkää, syön suht pieniä annoksia, juon hitosti vettä, kaikki menee hyvin. Vähän sen jätskivuoren kohdalla ajattelin, et saattaa mennäkin pienimuotoiseksi oksentamiseksi. Siihen kahteen asti vetkuttelin sen syömisen kanssa. Oltiin sentään koiran kanssa kävelemässäkin, joten olis ok syödä sitä oikeaa ruokaa. Eli munakoisopaistosta ja salaattia. Söin. Teki hitosti mieli jäätelöä. Kyllähän normaalit ihmiset syö yhden jäätelön silloin tällöin? Olihan vielä ton koirankin kanssa mentävä ulos. Söin sen yhden jäätelön. Mut se ahdistus ja inhotus vaan kasvoi ja kasvoi. Ja siihenhän tietenkin toimii se, että heitetään homma läskiksi, syödään lisää ruokaa ja jäätelöä. Chili- ja suolapähkinöitä. Ja vedetään samalla 2 pakettia suklaakeksejä. Tosi kivat verenpurkaumat taas. En tajua kuinka mun iho on näin heikko.

Oltiin siinä sit koiran kanssa ihan rauhassa. Tosin rupes ahdistus taas kasvamaan sen verran inhottavaksi, että poljin kuntopyörää puoli tuntia. Ihan rauhallisesti kyllä. Katottiin jääkiekkoa. Uskaltauduin syömään näkkileivän juustolla. Minkä jälkeen tein 2x100 vatsaa ja muutamat punnerrukset, joista sydän ei tykännyt. Käytiin vähän ulkona ja yritin olla järkevä ja suunnittelin iltapalaa. Omenaa, jogurttia, mehukeittoa, pähkinöitä. Mut se oli liian iso annos. Se täytti mut aivan liian hyvin, en kestänyt, joten juustomaustettuja riisikakkuja juustolla, keksejä, jäätelöä. Oli muuten kiva kun siinä vaiheessa kun pohdiskelin, että uskallanko syödä, käytiin autotallissa kattomassa olisko siellä kivennäisvettä. Ja löysin sieltä kaapista lisää keksejä. Jokin merkki siitä, että mun pitää oksentaa?

Eli eipä siinä maanantaina tainnut paljoa muuta jäädä sisälle kuin aamupala.

Tiistai meinas mennä paremmin, vaikka aamulla meinasin suunnilleen kuolla kun olo oli niin perkeleen törkee. Mutta sit sisko soitti, että ne tulis juoksuttamaan koiraa ja tuomaan hääkakkua maisteltavaksi. Eli mun piti lähteä kaymään kotona ihan jo senkin takia, että piti saada peitevoidetta tähän naamaan. Ja samallahan voi käydä kaupassa, pitihän mun muutenkin hakea korvaavat keksipaketit, riisikakut ja jäätelöt kotiin, ettei kukaan huomaa mun syöneen ne. Kokonainen myslileipä, keksejä, juustoa, juustokakku, pari croissanttia. Sain syötyä ruokaa siinä päivällä. Olis varmaan menny ahmimiseksi ellei se sisko olis ollu tulossa. Hääkakuksi on tulossa sacher-kakkua, joka oli kyllä hyvää ja kyllä mä seurassa onnistuin hillitsemään itteni, eikä se vanhemmille jätetty pala paljoa häirinny. Sisko sanoi, että mulla on hyvä itsehillintä. Tietäispä vaan mitä mä tein loppuillan. Siinä kymmenen aikaa kuvittelin, et voisin syödä iltapalaksi pari omenaa niin, että sain jotain ravintoakin. Kun huomasin siinä aikaisemmin lervatessani, että tais tulla osa siitä päiväruoastakin ulos. Mut omena oli pahaa, suuri osa meni koiralle. Oksentamisen lopetin vähän kahdentoista jälkeen. Olisin voinu vielä kerran huuhdella, mut en vaan perkele jaksanut. Eikä se mitenkään kovin helposti tuu sieltä taaskaan. Itseasiassa erikoisen vaikeaa. Nukkumaan mentiin kahdelta yöllä.

Tänäänkin meni oksentamiseksi. Vaikka ei todellakaan pitänyt. Ja se aamun uskomaton pahoinvointi ja heikotus vois jollekin fiksummalle olla viimeistään se, joka saa lopettamaan tällaisen pelleilyn. Olin terapiassa saatanan vittuuntunut. Ja nyt se yhtäkkiä jotenkin tajuaa edes vähän kuinka hirveeksi tää syöminen on mennyt. Oon luullu ilmaiseeni melko selkeästi sen, etten enää muuta ajattelekaan, mut nyt se vähän tarttui toimeen ja halus listata mun syömistä. Hävetti ihan sikana. Kun tuntuu, että kaikki syöminen on väärin ja mun kuuluis sanoa, etten syö mitään. Muutenkin hyvä ruoka tuottaa vaan pahaa mieltä, koska mä en näköjään koe ansaitsevani sitä.

Eipä muuten ollu kauheesti hyötyä siitä, että hain korvaavat keksipaketit ja jäätelöt sinne vanhempien luo kun vetäsin ne sit kuitenkin ennen kuin lähdin hakemaan niitä junalta. Hyvä, hienoa. Lähemmäs 30 euroo menny pöntöstä alas, ehkä enemmänkin. Ja huomaan saavani sairasta mielihyvää siitä, että oon jättäny sisälle niin vähän. Tänäänkin sanoisin kaloreiden jäävän noin tuhanteen. Ihana yö taas tulossa.

Terapiassakin vaan hoin sitä kuinka en tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Tai mitä mä haluan tehdä. Jos haluan sinne salille, on pakko syödä enemmän. Ja jumalauta nukkua. Mut syöminen on mennyt niin sairaan vaikeaksi. Mut jos mä haluankin lopettaa syömisen ja laihtua olemattomiin? Saada sydärin ja kuolla? EN MINÄ SAATANA TIEDÄ

Sekoan ja lihon

Joo-o.
Pikkasen lösähti tää homma nyt. Torstaina ahdistus oli vaan niin kauheeta, että kävinpä sit kaupassa. Irtokarkkihyllyllä sekosin aivan täydellisesti. Siis mun piti ottaa kyllä ihan kunnolla. Mutta sit rupesinki valikoimaan sieltä juttuja, joita en edes ikinä ota. Ja kappas vaan. Hyllyn loppupäässä se pussi meni hädin tuskin kiinni. Puolitoista kiloa. Siis YKSI JA PUOLI KILOA irtokarkkeja yhdelle ihmiselle!! Hävetti, mutta suljin sen vaan mielestäni ja kehittelin jotain tarinaa siitä, että mulla olis joku kaveriporukka ja ostan kaikille. Taidan seota. Koska saman tarinan voimin ostin myös 2 megapussia sipsejä. Plus 4 dippiä. Ahdisti, hävetti ja itketti, mutta esitin vielä kotonakin, että kaikki on ok. Koska sit otin vaan toisen repun ja lähdin vielä k-markettiin hakemaan kaljaa. Koska pirkan lager on vähäkalorisin kalja, jonka oon löytäny.

Siinä vaiheessa olin syöny 590 kaloria. Kuudelta avasin ekan kaljan. Toisen jälkeen söin sipsiä ja karkkia. Aattelin, että kännissä en niin välittäis siitä tayden mahan ahdistuksesta ja kaloreista, mutta ei. Oksentamiseksi meni. Ja kiva pikku juttu. Naama aivan täynnä verenpurkaumia. Poskipäissä on aivan kirkkaan punaiset läikät. Niin kuin jotku törkeet palovammat. Sit ku olin saanut mahan tyhjäksi, loput kaljat naamaan. Hetken ahdistelin kun ei tuntunut missään. Kunnes kävin vielä röökillä ja meinasin oksentaa ja sammua samaan aikaan. Mun piti vielä syödä puuroa, mutta aamulla sit heräsin ja huomasin, et se oli edelleen siinä pöydällä. Yllättävän vähän oli huono olo, vaikka tosiaan sammuin aikamoisessa soosissa, maha täynnä kaljaa, eikä mitään muuta.

Perjantai meni sit makoillessa. Ja hups vaan, okentaessa. Taaskaan ei pitäny, mut en vaan kestäny. Katoin jääkiekkoa ekat 2 erää. Kolmannen erän seuraaminen meni sipsinsyöntiin. Ja sit oksentamaan. Iltapalaksi vedin omenan. Ja vitusti karkkia. Eilen alotin sentään  sillä mielellä, että nyt loppui oksentaminen. Mut kun niitä karkkeja oli vielä jäljellä. Sipsit olin edellisenä päivänä tuhonnut, osa meni suoraan roskiin. Mut tylsää oksentaa vaan sellanen pienehkö määrä karkkeja. Olin sentään tunnin hitaalla kävelyllä. Mut siitä ei menny kauaa kun lähdin taas kauppaan. Ja ihan liikaa kaikkea. Oksentamisen välissä tuli melkoinen paska ja ekana syödyt karkit varmaan meni jo eteenpäin koska yhtään ei tullut ulos. Röökin jälkeen oli vieläkin niin täysinäinen olo, että yritin uudestaan, mutta pelkkää vettä tuli. Joten vitusti hienoja kaloreita siitäkin. Ja sit vedin illalla vielä yli jääneen fetataskun ja munkin. Eli oon lihonut ihan vitusti.

Tässä just kivasti huomasin, että oon laskenut väärin aamupuuron kalorit ties kuinka monta kertaa. Kun typerät ravintosisällöt onkin muuttuneet kaura- ja neljän viljan hiutaleissa. Mahtavaa. En tajua, millä saatanan perusteella saman tuotteen kalorit voi yhtäkkiä olla ihan erilaiset. Helvetti sentään. Tänään meen ainakin kävelemään. Eilen rupesin jo suunnittelemaan, että meen spinningiin tänään, mut en ehkä viitti. Eikä tällä naamalla voi mihinkään mennä. Ehkä meen pyöräilemään. Ja teen vatsalihaksia. Ylikunto tai ei, pakko saada jotain tänään kulutettua.

Voi saatana kuinka vihaan itteäni. Huomenna se terkkari. Pitää varata kunnolla aikaa siihen, että peitän koko naaman peitevoiteella. Ei huvita ruveta keskustelemaan oksentamisesta. Pelottaa edes mainita mitään ylikuntoa. Jos oonki ihan väärässä. Tai se ei edes tiedä siitä mitään. Haluaisin, että joku sanois kunnolla missä on vikaa ja miten se korjataan. Eli jos mä oon ylikunnossa, saisin ohjeet siihen mitä saan tehdä ja kuinka paljon. Ettei tarvis ahdistella ja pohtia sitä koko ajan.

VITUN LÄSKI PASKA

Lihakset vähän kipeet ja jumissa. En oo venytelly yhtään sen lauantain pumppiräpellyksen jälkeen. Mun piti kyllä, mut ei sen oksentamisen jälkeen huvittanut ja aikasemmin päivällä ajattelin, että tuskin ne kovin jumiin voi mennä kun oli niin vaikee tehdä. Ja kävi jännästi taas mielessä, että en ansaitse sen venyttelyn tuomaa helpotusta. Edelleenkään.

Niin, meni sit läskiksi eilenkin. Ja vielä illalla kirjaimellisesti läskiksi. Kävin ostamassa muun muassa sipsejä. Kuvittelin, et kun syön sen 300 gramman pussillisen, niin tulee taas huono olo ja suu kipeeksi niin, ettei tarvi hetkeen haaveilla niistä. Joo, ei onnistunu. Oli liian vähän kaikkea, ei tarvinnu oksentaa syömisen välissä, ei tullu maha tuskallisen täyteen, ei ruvennu yököttämään jo syödessä. Eli haluun taas kaikkea. Ja se kivoin juttu: refleksi ihan saakelin huono. Tosi vaikee saada ulos, enkä edes varmasti saanu kaikkea. Ja tosiaan meni sit ihan lihomisen puolelle kun siinä yhentoista jälkeen tein taas mikrossa suklaakakkua, paljon senkin takia, että pääsin eroon siitä lopusta vaniljajäätelöstä, jonka olin lauantaina ostanu. Kun sitä oli enää niin vähän ja mä mietin sitä koko ajan. Yllättävän vähän ahdisti sen syöminen. Tai siis oikeestaan se sisällä  pitäminen. Toki se oli täysin selvää, että oksentamisesta siinä ei ollut kyse, joten kai se auttoi. Ja siis rupesin oikeesti haaveilemaan vaan kaikesta väärästä ruoasta. Että rupeen elämään jollain valmismuffinsseilla jos vaan ne mahtuu kalorirajoihin. Mut eihän se nyt ole mulle mahdollista, kyllä mä kaipaan oikeaa ruokaa hemmetin nopeesti. Ja aivan niin kuin muutenkaan kestäisin kaiken sen sonnan sulattamista. Siis siihenhän kun ajattelu on mennyt ihan kokonaan, että kaikki määrät kiellettyjä juttuja on liikaa.

Tekee mieli vaan luovuttaa ja ruveta taas rappiokaudelle. Eli kaljaa ja sipsejä ja lihomista. Mut en sit kuitenkaan halua. Tänkin aamun vaakalukema oli niin inhottava, etten kyllä kestäis yhtään suurempaa. Mutta on vaan niin masentunu ja väsynyt olo. Kun ei edes huvita miettiä mitään salille lähtemistä kun en kuitenkaan jaksa tehdä. itkettää. Vituttaa tää itkuisuus. En oo ollu tällainen yläasteaikojen jälkeen. Että itkettää ja vituttaa ja masentaa niin etten saa mitään aikaiseksi. Mieliala heittelee. Tunnen itteni henkisesti taas niin heikoksi. Mä oon jotenkin taantunu. Syytän terapiaa. Musta on tullu vaan koko ajan vammasempi ku oon ollu siellä. Ne yrittää tehdä musta tällasta epävakaata hullua. Ne haluaa, että mä vaan sekoan. Vihaan niitä kaikkia.

Haluun luovuttaa. Kuolla. Kadota.

Vikaa joka kohdassa

Ahdistaa taas niin vitusti.

Mulla oli täällä kaveri yötä. Ja voi helvata kuinka voi ihminen ahdistella kaikkea mahdollista. Ahdistelin siivoamista. Sit piti odotella. Sit se ehdotti, että voitais vetää kännit.Siis viestillä, junamatkalta kun se itse jo aloitteli. Mä vaan tuijotin sitä viestiä ja inhosin sitä ihmistä. Inhosin itteäni. Oon niin vammanen. Vastasin jotain epämääräistä. Sit kun olin just vähän totutellut ajatukseen, et voisin pari ehkä juodakin, se ehdottaa, että mentäis baariin. Ja voi helvetti. Huusin tyynyyn kun inhotti. Mä vihaan baareja. Ne on likaisia, ällöttäviä, meluisia paikkoja. Plus baarijuominen on ihan naurettavan hintaista. Ja siellä on ihmisiä. Jotka saattaa kattoa mua. Mua ja mun oksettavaa ruhoani. Sanoin, et inhoan baareja. Sit vähän myöhemmin se vielä ehdottaa johonkin pubivisaan menemistä. Siis voi vittu oikeesti! En saatana vastannu enää mitään. Mä olin niin jumalattoman ahdistunut kun odottelin vaan, että se tulee asemalta mun luo. Ja sillä kesti ihan sika kauan. Mun maha oli vitun kipee, päähän sattui ja oksetti. Sit se lopulta tuli ja voi kun oli awkward. Tää ihminen on hemmetin erikoislaatuinen siinä mielessä, että mä oon kertonu sille paljon juttuja. Sellasta jota en oo kertonu yhdellekään kaverille. Sillä oli sit viinipullo mukana. Ja se kaatoi mulle sitä aivan törkeen paljon. Mä sanoin, että kalorit on nykyään iso ongelma. Eihän se ensin tajunnu, se vasn vitsaili, että se oli jotain lightviiniä. Mä otin siitä koko illan aikana 2 pientä siemausta. Mä vaan tuijotin sitä lasia ja halusin niin paljon juoda sen, mut en voinu. Sekin sit tajus, että mä en pysty. Se on kyllä kummallista, kuinka tän yhden ihmisen kanssa mä en pysty peittelemään itteäni samalla lailla kuin yleensä.

Olin eilen pumpissa. Ja vihaan itteäni. Oon niin vihainen siitä että tulin kipeeksi. En tosiaan oo toipunu kunnolla vieläkään. Oon vielä vihaisempi, koska aamu alkoi hyvin. Mä olin oikeesti hereillä, olin pirtee, oli hyvä fiilis. Alkulämmittely tuntu taas kauheelta, mut ei se mitään. Reisibiisin tein isommilla painoilla kuin viimeksi. Jäi toistoja välistä, mut siinäkin vaiheessa olin vielä ok. Sit alko mennä perseelleen. Vitun rintabiisi, en vaan perkele saa sitä tuntumasn rintalihaksissa, teen vaan hauiksilla ja ei ne jaksa ja mä turhauiduin omaan suoritukseeni taas niin hitosti, että rupes itkettämään. Ja sit koko loppu oli hirveetä paskaa, iski taas aivan törkee voimattomuuden tunne. Lihaksissa ei vaan ollu mitään jäljellä, ei vaan jaksanu mitään. Seisoskelin tai olin muuten paikallani. Välillä piti vaan laskea painot ja haukkoa happea kyykyssä. Ja pidätellä itkua. Mikä oli tosi vaikeeta. Sit ku se tunti loppui ja piti viedä painot ja muut pois, se oli fyysisesti hemmetin rankkaa.  Jalat ja kädet vaan tärisi, itketti ihan hirveesti, raajat oli niin voimattomat, ihan hirveen tuntuset. Pukuhuoneessa pukeminen oli vaikeeta, piti aivan haukkoa henkeä ja istua kun tuntui ettei jaksanut seistä. Pyöräily kotiin oli ihan hirveetä, kyyneeleet vaan valui ja jaloissa ei ollut voimaa yhtään. En menny edes suihkuun kun en ansainnu sitäkään iloa. Enkä ollu edes hikoillu. En tajua kun sekään ei toimi. Sit piti taas maata kun ei muuhun pystyny.

Meni sit sessioinniksi ilta. Se oli kyllä suunnitelmissa muutenkin, mut siirtyi päivällä. Mikä on väärin kun pitäis olla vähintään se viikko välissä. Nyt on sit taas verenpurkaumia ihan sikana. Ei se refleksi ihan kunnolla oo edelleenkään palautunu. Enkä muutenkaan pureskellu kunnolla tai juonu tarpeeksi vettä. Plus maha vittuili jo alkupäivästä. Taas sellaista kramppaamista ja valtavasti ilmaa. Joten sai tehdä turhan paljon työtä, jotta sai kaiken ulos. Ja nyt tekis taas ihan hirveesti mieli taas. Enkä oo mitenkään motivoitunu keksimään vasta-argumentteja. Paitsi se kaikkein isoin juttu eli refleksin säilyttäminen. En jumankauta voi kokea sen katoamista uudestaan. Mut tällä hetkellä tuntuu vahvasti, että läskiksi menee tääkin päivä. Ihan vaan kun masentaa ja vituttaa ja itkettää koko ajan.

Vittu mitään väliä millään.

Ai niin, mun paino on menny alaspäin. Varmaan lihasta lähteny, kiva.

Vitun sairas hullu

Itkettää. Taas. Oon ollu tosi itkuinen jo pari viikkoa, ahdistus vaan lisääntyy ja väsyttää ja sattuu ja kaikki vastoinkäymiset tuntuu hemmetin isoilta. Olin eilen salilla, itkua taas meinas pukata jo pukkarissa. Oon vaan niin perkeleen väsynyt koko ajan. Ja oli paskat jumpat, huono ohjaaja ja oikeesti tosi typerät ohjelmat. Ihan järjetöntä puuhaa välillä. Sit tietenkin turhauduin taas niin helvetisti, että rupes vielä enemmän itkettämään. Ja taas tuli sellanen aivan hirvee voimattomuuden tunne. Pyöräily kotiin oli hirveen rankkaa, en edes jaksanu mennä heti suihkuun vaan oli pakko maata ja nyyhkyttää vähän aikaa. Ja tää aamu on taas ollu hirvee. Väsyttää, heikottaa, en saa kunnolla henkeä. Eikä huvita yhtään mikään, ahdistaa vaan. Eikä yhtään auta se, että yks kaveri on tulossa huomenna, on ainaki yhden yön täällä. Vituttaa kun mun pitää olla niin vammanen, etten voi vaan kieltäytyä. Haluun kyllä nähdä sitä, mut ahdistaa niin vitusti, että se on täällä kauemmin kuin pari tuntia. Ja kun ei mulla ole mitään "oikeaa" syytä antaa, miksei se vois tänne tulla. Kaikki vaan ahdistaa niin vitusti.

Keho tuntuu vastustavan ruokaa aivan toden teolla. Viime viikon maanantain oksentamisen jälkeen syöminen on tuottanut melkein pelkästään huonoa oloa. Oikeesti yököttää kaikki, mahaan kertyy taas aivan kummallisesti ilmaa ja nenä menee erittäin vammasesti tukkoon. Ja päähän sattuu, heikottaa. Kyllä se varmaan ihan henkistä on, toki mun maha on jotenkin fyysisestikin hämärä.

Pää on taas niin painava. Pitäis tehdä ruokaa, ideat pyörii päässä mut en vaan jaksais. Kun kaikki pitää kuoria ja punnita ja pilkkoa ja kypsentää ja punnita ja laskea. Vedän kaurapuuroa ja vituttaa hiilarit ja vammaset turhat kalorit. Mut kun ei vaan nyt just pysty. Ja en uskalla olla syömättäkään, kyllä se illalla kostautuis varmasti. Huvittais sessioida ihan himona.

Haluisin jotain lääkkeitä, alkaa todella tuntua, etten oikeesti selviä tän ahdistuksen kanssa. Olis vaan sit kiva jos lääkkeet toimiski. Mut en kyllä varmaan kehtaa sellasta pyytää. Sellasen pyytäminen tuntuu jotenkin väärältä.

Röökiki lopussa, pitäis mennä kauppaan, en jaksais ja pelottaa, että sekoankin ja otan jotain muuta mukaani.

PARTY?

Lidl-kierros. Mukaan tuli suklaadonitseja, hillomunkkeja, amerikkalaisia pannukakkuja, maalaisleipa, loota kermaperunoita, juustoa. Parikyt euroo täysin hukkaan. Plus rööki, mut se nyt on automaattisesti turha ja typerä ostos.

Eikä oo mitenkään mahtava fiilis, hävettää. Ahdistaa ihan sikana, eilinen oli kauhee päivä. Ruokarytmi meni perselleen, enkä ollu varautunu, että mennään vanhempien luo. Vispipuuroa, sokeritujaus josta tulin alas tosi nopeesti ja rupes itkettämään. Fyysinen olo vei ihan hirveeseen mielentilaankin. Nyt on koko päivä ollut kylmä, jäätävä päänsärky, maha kapinoi ruokaa vastaan, huimaa. Ja nyt mulla on kuumemittari ja näköjään alilämpöä. Alan itsekin nyt miettiä, että pitäiskö mennä lääkäriin, tää alkaa vituttaa sen verran. Varsinkin kun se menee ylös alas koko ajan, välillä on tosi hyvä ja sit iskee kauhee yleinen paskaoloisuus, eikä halua edes seistä. Eilen kun pääsin viimein seittemän aikaan kotiin, oli pirun lähellä reissu lähikauppaan, joko syötävää tai juotavaa. Mut en edes sitä vaan jaksanu.

voi plöö

Raportti

Ensimmäiset pullat oli aivan sairaan ihania. Siis todella saatanan täydellisiä. Pannari oli ihan hirvee, meni melkein kokonaan roskiin ja se kyllä olikin niin valtavan kokonen, etten olis millään pystyny sitä syömään. Helvetin vaikee sanoa tuliko kaikki pois, syömisessä kesti tosi kauan, piti oksentaa pari kertaa välissä, että sain edes melkein kaiken syötyä ja viimeiset pullat alkoi tökkimään äärimmäisen paljon ja pari meni roskiin. Ne tuli ulos jättipaloina, venytti ruokatorvea ihan kiitettävästi. Mut sikäli hyvä, koska ainakin tuntui, että ne tuli kaikki. Kun viime sessioiden suklaajutut vaan hajoaa heti, eikä siitä osaa sanoa tuliko kaikki vai ei. Mahahapot ainakin maistui kunnolla, mut koska kesti niin kauan niin en tiedä ehtikö ensimmäiset jo siirtyä eteenpäin. Ainakaan maha ei tunnu turvonneelta niin kuin usein oksentamisen jälkeen. Tuntuu kevyeltä, aika ihanalta vaikka naama onkin hiton turvonnut kun piti puristaa isoja paloja ulos.

Pakko sanoo, että aika hyvä fiilis. Onnistuin syömään vähän hitaammin ja nauttimaankin. Plus pääsin vihdoin eroon monta kuukautta jääkaapissa tilaa vieneestä grana padano -juustosta, jonka päiväyskin oli jo menny. Tollanen kova juustohan säilyy kyllä hyvin, mut en mä saa sellaista rasvasuolamöhkälettä oikeesti syödä.

On kyllä naurettavaa kuinka kova tarve mulla on hamstrata kaikkea syötävää ihan hirveän paljon. Ei olis ollu minkäänlaista mahdollisuutta syödä kaikesta edes puoli ilman, että tyhjentää välissä. Vaikka siinä on se etu, et jos saa vetää kunnon överit jollain jutulla niin (ehkä) ei sit tee mieli hetkeen. Kuten nyt pulla, en usko, että tulee mielihaluja sen suhteen vähään aikaan.

Röökillä poltteli kurkkua oikein kunnolla, mut mä vähän niin kuin tykkäsin siitä. Jonkinlainen osoitus siitä, et on tehnyt jotain.

Rupesin kyllä vähän taas kyseenalaistamaan tätä mun touhuani, eihän tämä nyt millään lailla ole järkevää tai hyödyllistä. En vaan kyllä tiedä miten tästä pääsee eroon. Huvittavaa kuinka varma mä olin vielä puolisen vuotta sitten siitä, etten rupee suunnitellusti oksentelemaan. Että se on vaan sellaista varten kun epähuomiossa tulee syötyä ihan liikaa.

Ahdistaa

Omatunto kolkuttaa. Todella pahasti. Mut en mä pysty suoraan roskiinkaan kaikkea heittämään.

Jiipidii

Tulossa tänään:
Juustopannari, muutamat karjanpiirakat, PULLAA <3 kaneli-, vanilja- ja pähkinätäytteellä, tuorejuustokuorrutus.
Repikää siitä.

Voi saakeli kun oli ihanaa tehdä pullataikinaa. Siinä on kaikki vaan niin jotenkin ihanaa, lohdullista. Niin kuin hetki jossain ihanassa paikassa, jossa ei ole mitään ongelmia tai huolia. Kuulostaa lievästi hullulta, mutta niin se on. Ja siis kuka ei rakasta kardemumman tuoksua?

Äiti ei edes kauheesti kiinnittänyt huomiota mun ostoksiin, pelkästään sokeria se ihmetteli. Huvittavasti se osti itse juustokakkuaineksia.

Mulla ei oo kyllä kaulinta, saa yrittää "kaulita" jollain muulla, heh.

Voi persus

Vittuuuuuu
Äiti vie mut kauppaan huomenna. Nyt rupesin miettimään, että kehtaanko ottaa kaikkea selvästi epätavallista. Kun mun piti tehdä juustokakkua eli tarviin sokeria, tuorejuustoa, kermaa, digestivejä. Isä ei niin kiinnitä huomiota, mut äiti saattaa kysellä. Enkä mä nyt voi antaa selitykseksi mitään, että meen kaverin luo tai sellasta kun oon kerran kipee. Hitto, pitäiskö vaihtaa? Mut oon haaveillu siitä viikon, saatana. Ideoita riittää kyllä, mut pääsenkö juustokakkuideasta... Jos se jää vainoamaan sit entistä kamalampana?

Vituttaa myös koska kaloreita ihan liikaa, en todellakaan oo liikuttanu itteäni mihinkään tänään. Ruoan tekemiseen meni liian kauan ja tuli sit vedettyä ihan liikaa kerralla. Kun tuntui, ettei se yksi annos riittänyt. En voinu tietenkään ottaa pienempää. Tai edes laskea ensin. Naamaan vaan, vitun idiootti läski kun olen.

Helvetin perse. Inhottaa kun suunnitelmat muuttu viime hetkellä. Kun justiin olin tyytyväinen, että oon miettiny tarkasti kaiken. Eihän mun tietenkään oo pakko. Jos en vaan ottais mitään ylimääräistä niin en myöskään tekis. Mut en helvata taida pystyä.

Ja nyt taas tuntuu, että pitäis syödä. Eikä oo todellakaan varaa. "Pitää" kuitenkin vielä pieni iltapala syödä kun se mahatuska pelottaa niin paljon.

Miltä kuulostais juustokakku?

Vihaan (rakastan) ruokaa.
Vihaan (rakastan) leipomista.
Vihaan (rakastan) syömistä.

Onko naurettavaa (ON), että menin tänään käymään Lidlissä ihan vaan sen takia, että tarkistin onko siellä tarjolla esim. tuorejuustoa. Ihan vaan, että isä voi ostaa aineksia mulle. Jotta voin leipoa ja syödä. Ja sitten heittää ne pois. Ihan vaan koska huvittaa.
Se on oikeesti väärin. Ja tunnen siitä välillä huonoa omaatuntoa. Mutten aina kun ajattelen ja haaveilen siitä. Ja se, että ensimmäinen ajatus ei ole sen moraalinen vääryys, tuo lisää tunnontuskia.

Ruoanhimo on ollu poissa koko päivän. Sellanen raivostuttava, ahdistava, järjetön, jatkuva kaipuu syödä jotain. Ja nyt lievästi huolestuttaa, että sessiointi tuo sen ihan hirveenä päälle. Mutta on myös mahdollista, että tieto tulevasta syömisestä on helpottanut sitä.

Vihaan (rakastan) myös leipomisblogeja.
Ruokakuvia.
Ruokakauppoja.
Ruokaideoita.
Vois myös listata konkreettisimmin:
hiilarit, hedelmät, viljat, rasvaiset maitotuotteet, sokerit. Kaikki kiellettyjä. Paitsi aamupuuro.

Sali alkaa tuntua joltain kaukaiselta toiveunelta, jota ei oikeesti ikinä tapahtunu. Kävelin sinne kauppaan tänään. ja tuntu taas, että en sinne salille pääse vielä hetkeen. Viikonloppuna kuitenkin olin vielä menossa siskon lauantaipumppiin, mut joo en. Kun ylämäen käveleminenkin on rankkaa. Ja heti kun menin ulos, lämpötila noin nolla, varpaat meni puolitunnottomiksi ja tuntui, ettei niissä kierrä mitään verta. Ja mulla on karsee jano koko ajan. Varsinkin iltasin, inhottavaa. En oo vissiin muistanu juoda ja kai se kohonnut kehon lämpötila vaikuttaa nestetasapainoon. Tänään ei oo kyllä niin pahasti tuntunut kuumeiselta kuin eilen. Nyt kyllä on taas melko paska olo.

Pää on painava, voiko aivot lihoa?

Vähän jännä olo. Kelasta soitetaan huomenna, jotta saisin jotenkin hoidettua tätä mun tukisysteemiä. Rahat hupenee tililtä karseaa tahtia. Ja mä tein tilauksen fitnesstukkuun, hienoa. Se puhelu rupes ahdistamaan eilen aika pahasti, soitin sit äsken terapeutille ja alkaa tuntua aika kivalta, että se on olemassa. Nyt mua itkettää ja naurattaa samalla. Se kuinka kivalta tuntuu, että mä voin soittaa sille. Ja kun se kannustaa mua. Varsinkin se kun se sanoo mulle, ettei oo mitään hätää. Se on jotenkin hirveen ihanaa.

Dkt-ryhmä olis tänään, mut en mä jaksa mennä. Eilen illalla oli taas tosi karsee ja kuumeinen olo ja kun sinne on kuitenkin se 5 kilsaa matkaa yhteen suuntaan niin en taida pystyä. Päässä heittää koko ajan ja haluisin nyt vaan mahdollisimman nopeesti eroon tästä flunssasta. Vaikka oonki nukkunu tosi ihanasti nyt kun en oo mitään tehny. Kiva sit kun oon terve ja meen taas salille. Sit en varmaan taas nuku, kiva. Eikä nää muutama parempi yö todellakaan korvaa kaikkia niitä paskoja öitä, joita tässä on ehtiny kertyä.

Sessiointi  pyörii todella pahasti päässä. Suunnitelmat alkaa olla liiankin hyvin jo mietitty, niistä on todella vaikea päästä eroon muulla kuin niiden toteuttamisella. Ainakin nyt tuntuu siltä tosi vahvasti. Illat on ihan hirveitä niiden ajatusten kanssa, eilenkin oli melko lähellä, etten lähteny kauppaan. Varsinkin kun olin vetäny yli 1600 kaloria jo neljän aikaan, tuli paniikki siitä, miten selviän loppupäivän. Lopulta kaloreita tuli noin 1800. Mikä on liikaa kun en mitään tee. Paitsi siivoilin vähän, tein ruokaa ja pesin pyykkiä. Näillä näkymin lauantaina posahtaa.

Hitto kun paska olo. Mulla on jo tosi kauan ollu niin, että syöminen aiheuttaa tosi pahaa huimausta, yökötystä ja pääkipua. Varsinkin aamupala. Mut sit kun en oo hetkeen syöny, on kuitenkin huono olo. Eli koko ajan on yleisesti paska olo. Väsyttää.

Ajatukset ei nyt toimi, kauheen irtonaista tekstiä, plöö.

Ihme vikakappale.

Antakkee pullaa

Sanoisin potevani flunssaa nyt sitten. Eilen illalla tuntui saakelin kuumeiselta, en omista mittaria, joten en tiedä. Olin siellä crossfit-salilla eilen, ei ollut mikään fiksuin päätös tän flunssan kannalta. Mut sain sentään vähän muuta tekemistä kuin syömisen. En meinannu millään päästä lähtemään sinne kun oli niin paska olo. Ja sit rupesin siinä shoppailemaan taas Fitnesstukkuun uutta tilausta kun tunnetusti kierin rahassa, ja söin. Söin, söin, söin. Koko saatanan päivä oli aivan karmee nälkä, illalla oli erittäin lähellä, etten lähtenyt kauppaan hakemaan leipää. Mut onneks en, kalorit jäi siedettäviin lukemiin, sain nukuttua ja vaaka oli yllättävän hyvä kaveri aamulla. Tänään oon lähinnä tehny ruokaa, seitanin vaivaaminen oli aika rankkaa. Liikaa kaloreita siihen nähden, etten oo mitään tehny, mut yritän ajatella niin, et kun nyt ravitsen itteäni hyvällä ruoalla, paranen nopeemmin ja pääsen taas salille, Vaikka täytyy taas todeta se nukkumisen tärkeys. Vituttaa tää naurettava nurinkurisuus, että kun liikun, en nuku. Tätä oon vähän odottanutkin, että väsymys vaan voittaa ja jään kotiin makaamaan, Flunssa on melko harvinainen lisämauste mulle. Yllättävää vaan se, että yleensä oon masentunu siitä väsymyksestä ja sitä seuraavasta laiskuudesta niin paljon, et oon syöny miten sattuu ja vetäny kaljaa. Toki ne on nytkin ollu mielessä kerran jos toisenkin, mutta eí sen suuremmin. En mä vois kuvittellakaan, että nyt söisin ja joisin kaloreista välittämättä. Ho, pakkomielteet on vallaneet lisää alaa. Hyvä vaan jos se johtaa pienentymiseen. Siitä on tullut selkeä ykkösprioriteetti. Ja hyvä vaan, onpahan jotain tavoitteita mullakin. Sisko muuten menee naimisiin kesällä. Joten mun täytyy varmaan näyttäytyä jossain muussakin kuin farkuissa. Hyi perse. Joten olis parasta olla pienempi. En kyllä tiedä miten selviän muuten siitä päivästä. Koska ruokaa ja juomaa siellä tietenkin on. Ihan vaan tarjolla. Nenän edessä. Koko ajan. HYI

Olis perjantaille suunnitelmia. Huonoja, ihania, helpottavia suunnitelmia. Koska se vaan pyörii niin armottomasti päässä koko ajan. Rupesin jumalauta tekemään oikein kunnon listaa kaikista sessioideoista. Hyvä, vitun hienoa. Oli inhaa nähdä perjantaina isän kanssa kaupassa laskiaispullia. Ne oli vielä Lidlin shokkitarjoushyllyssä, joten varmaan ihan hyvän hintasiakin. Mut ne oli kyllä Fazerin, ne ei oo kovin mahtavia. Haluaisin leipoa itse pullaa. Ja leipää. Ja kaikenlaista. Mun hiivataikinoiden tekeminen tätä varten on vaan kaatunu mun kärsimättömyyteen. Varsinkin jos iskä veis mut taas perjantaina kauppaan ja ostais aineksia niin sit pitäis olla hyvin suunniteltu ruoat etukäteen, koska en uskalla täysin tyhjään mahaan ruveta syömään mitään kiellettyä, koska ikinä ei kaikki tuu ulos. Mutta koska leipomiseen tietenkin menee hitosti aikaa niin ei jaksais tehdä ensin oikeaa ruokaa, syödä, ruveta tiskaamaan, leipoa, syödä taas oikeaa ruokaa ja sit vasta syödä niitä ihanuuksia. Silloin varsinkin se menee järkyttävän nopeaan hotkintaan, eikä tuu yhtään nautittua siitä ruoasta.