tyhmä, typerä, idiootti

Tänään sitten vedin oikein kunnon överit. VOI VITTU. Miten, miten mä voin olla näin äärettömän typerä?! Mentiin siskon kanssa vanhempien luo kun se tarttee autoa lainaan huomenna. Syötiin tietenkin ja mä olin jollain vitun idioottilogiikalla ajatellut, että en välitä mitä syön vaan oksennan vaikka joku huomaisikin. Oikeesti?! Aivan niin kuin en tietäisi, että mun on vaikea oksentaa muualla kuin kotona. Vedin sit mahan oikein kunnolla täyteen. Menin vessaan, mut ei siitä mitään tullut. Kun se on muutenkin vaikeeta ja sit mietin vaan, että kuinka kova ääni musta tulee. Myöhemmin menin koirien kanssa ulos ja sain vähän oksennettua. Mutta todella vähän. Sitten taas menikin pari tuntia ennen kuin pääsin kotiin ja oksensin kyllä, mutta ei sieltä enää mitään merkittävää määrää saanut ulos. Joten haluan taas kuolla vähän enemmän. Piti mennä sunnuntaina bodypumppiin, mut lupauduin jo menemään kotiin, että isä kattoo sen mun köyhäinavustushakemuksen läpi. Tulostin siihen juttuja tänään ja voi vittu kun hävettää. Hävettää olla näin vammanen turha läskikasa. Ja hävettää niin paljon kertoa isälle kuinka paska tää mun rahatilanne on kun jotenkin tuntuu, et oon taas vaan pettymys ja musta on vaivaa. Isä kyllä sanoi, ettei musta ole vaivaa, mutta siltä se tuntuu. Itkinkin kun se vaan tuli.

Maha tuntuu valtavalta. Inhoan itteäni niin paljon. Miksi mun pitää vaan lihottaa itteäni..? Saatanan ääliö.

Oksennuksen hajuista aikaa

Jouluaatto. Ruoan syömisen aikana pysy järki suht hyvin päässä, mutta makean kohdalla se syöminen vaan jatkui ja jatkui, koko ajan, vähän lisää. Kun ne saakelin keksit ja kakut ja suklaat oli koko ajan pöydällä. Yritin välttää salaa syömistä, mutta en ihan onnistunut. Yritin vähän kuluttaa kaloreita koirien kanssa. Juoksin niiden kanssa ympäri taloa ja ulkona lumessa. Lopulta en kestänyt ja menin illalla ulos yhden koiran kanssa ja oksensin vähän. Tosi vähän. Kun pääsin kotiin söin pari palaa lisää, lähinnä koska halusin lisämotivaatiota oksentamiseen. Ei siinä vaiheessa ollut kaloreilla oikein väliä, mutta tuli parempi olo.

Tänään on oikeestaan mennyt vaan paskemmin. Oltiin sukuloimassa, taas sitä vitun makeaa niin vitun paljon. Kotona söin kaalisalaattia ja seitania. Ja sitten oli pakko tuhota se valtava bataattikakun lohkare, jonka äiti tyrkkäs mulle mukaan. Yritin estellä sitä ja sanoa, että oon vaan yksi ihminen. Ja mähän jumalauta kerroin sille, etten osaa syödä ja jopa oksentelen, silti se antoi mulle varmaan kolmasosan sellasesta valtavasta kakusta. Söin sitten sen kakun ja parit taatelitryffelit. Oksensin ja se jopa tuli kivasti ulos. Tosin just ne makeet taas painui ihan mahan pohjalle ja jäi sinne kun en vaan saakeli osaa oksentaa mahaa tyhjäksi. Joten lihon oikein kunnolla sitten joulun kunniaksi. Onneksi ei oo mitään muuta nyt kotona. Eikä kauheesti mitään aineksiakaan leipomiseen. Mutta ihanasti taas huomenna vanhempien luo syömään. Ja nyt oon kuitenkin kahtena päivänä oksentanu, joten nyt se ei varmaan taas halua yhtään tulla sieltä ulos.

Inhoan ruokaa.

Voi hepuli

Hei, tonttu-ukot hyppikää, nyt on ruoan läskeimmän aika!
Hei, läskiukot hyppikää, ootte syöneet suklaata liikaa.
Liian pitkä on elämä, niin vitun synkkä ja ikävä.
Hei, läskipallot hyppikää, nyt on oksennuksenne aika!

Tänään se on, voi helvetinperse. Ja huomenna sukulointia.

Mä oon muuten nukkunu aika hyvin. Ilman mitään iltalääkettä. Ja totesin sen taas kerran eilen, mä nukun paremmin kun en liiku. Vittu kun reilua. Ja vaikka oon syöny aika paljon, sitä mun 1300 kalorin rajaa ei oo näkyny aikoihin, silti paino on ehkä jopa laskusuunnassa! Kyllä se nukkuminen vaan on niin saakelin tärkeetä. Tää on vaan niin vitun epäreilua, kaikkialla toitotetaan, että liiku niin nukut paremmin. Ja pakkohan sinne salille on mennä kun siitä kerran maksaa. Toki liikkumisen lisäksi vaikuttaa ruoan määrä. Voihan se olla myös sitä, että mun löllykkäkehoni pitää sitä 1300 liian vähänä ja yrittää pysytellä hereillä, jotta voisi etsiä ruokaa.

En tiedä miten saisin itteni pidettyä sillai kasassa tänään, etten söis aivan hirveesti. Kun kotona mä meen siihen normaalirooliin ja vedän vaan. Ajattelin laittaa huulipunaa jos se vähintäänkin rauhottais syömisen tahtia. Ja oon kotona myös sellanen, että tungen ruokaa suuhuni salaa. Oikein odotan, että oon keittiössä yksin ja voin lykätä jotain suuhuni ilman, että kukaan näkee. Sairasta. Se on vaan jääny lapsuudesta ja nuoruudesta päälle. Kun aina on hävettänyt kun ihmiset näkee tällaisen läskin syövän.

Terapia oli eilen. Sain kotiläksyksi kirjoittaa ahdistusta aiheuttavia tilanteita ja ajatuksia ylös, jotta voitais tutkia, että mistä ne johtuu ja onko niissä järkeä. Ja se haluaa, että mä kyseenalaistaisin mun ydinuskomuksia. Yksi niistä on se, että oon ruma ja lihava. Se vähän  jopa korotti ääntään kun hoin vaan että oon läski ja se ei kuulemma näe mussa mitään ylimääräistä. Ho. Mut se onki sellanen, joka ei välitä ulkonäöstä kauheesti.

Ja yritän tässä vaan keksiä kirjotettavaa, jotta mun ei tarvi miettiä tulevaa ruoka- ja läskiahdistusta.

Syömisongelmainen vaan

Mä en oikein ajattele, että olisin syömishäiriöinen. Se viittais sairauteen ja mulla on ollu syömisongelmia ihan aina. Joten jos mulla on nyt "oikea" syömishäiriö, mulla on ollut sellainen aina. Ja toki kyllähän mulla oli aika selvästi BED aikasemmin, kun söin ihan koko ajan ihan mitä vaan. Ja salassa. Piilotin kaikki kääreet ja oli kauheeta syödä sipsejä omassa huoneessa kun pelkäsin, että joku kuulee. Ja jähmetyin aina kun kuulin, että joku kävelee oven ohi. Sitten äiti saattoi yhtäkkiä pamahtaa siihen sanomaan jotain, mulla suu täynnä. Yritä siinä sitten vastata ilman, että se tajuaa. Ja lihoinkin sitten tosi isoksi. Enkä kyllä usko, että kukaan voi olla kovin onnellinen ja monta kymmentä kiloa ylipainoinen. Sitten rupesin laihduttamaan ja siihen tuli aika nopeesti mukaan paasto ja kalorien kyttääminen. Ja ekan kerran oon yrittäny oksentaa joskus yläasteikäisenä ja se on jotenkin aina ollut ajatuksena ihan ok. Siis oikeesti syy siihen miksei oksentaminen oo ollut isompi juttu kauempaa on se, että se on ollu aina niin vaikeeta. Kauan on pitänyt harjoitella. Ja ihan tyytyväisenä oon harjotellu, ei mua ole oksentaminen ikinä kaduttanut tai mitään. Ja on mulla aika paljon pakkomielteitä myös ruoan ravintosisällöstä kalorien ohella. Se oikeestaan tuli heti siinä vaiheessa kun laihdutuksen alussa löysin My Fitnesspal -sivuston, jossa voi pitää ruokapäiväkirjaa ja se kätevästi näyttää kaikki hiilarit ja protskun ja huonon ja hyvän rasvan ja sokerin ja kuidun... Sitten kun ne näkyy ruudulla numeroina ei voi enää ajatella, että kalori on kalori. Joskus tein niin, että kunhan pysyin 1500 kalorissa, sain syödä mitä vaan. Vaikka paketin jäätelöä. Koko päivänä. Hyi. Nykyään hedelmätkin tuottaa vaikeuksia sen sokerin takia. Ja ruoat jakautuu siedettäviin eli ravintoarvoltaan parempiin, ja oksennettaviin eli herkkuihin, joissa on sokeria, huonoa rasvaa, hiilaria, suolaa.

Joten hyvä, diagnosoin tässä nyt ittelleni sitten kaiken. Paitsi anoreksian. Siihen pitää olla laiha.

En tiedä... Eihän tää kyllä missään kohtaa ole normaalia tai tervettä ollut. Tääkin päivä ihan hirveetä tappelua. Kun haluan niin kovasti syödä itteni täyteen ja oksentaa. Ja leipoa. Pää on täynnä ideoita. Varmaan taas sata kertaa päätin, että meen kauppaan ja sit taas minuutin päästä päätän, etten meekään. Ja kun pitää pelätä sitä, ettei oksentaminen onnistu, pitää säästää sessiointia, jotta sen voisi tehdä kunnolla. Kiva. Ja vitun joulu, vittu soikoon. Mä kuitenkin syön liikaa. Ainahan mä syön liikaa. Ja on turha laittaa mitään oksentamisen varaan kun siinä vaiheessa kun pääsen vanhempien luota kotiin, oon ehtiny syödä koko päivän. Helvata. Joten koska se päivä on jo aikamoista läskeilyä oon yrittäny pitää edes tän päivän jotenkin siedettävänä. Nälkä on vittu koko ajan, mutta on ollu jotenkin helpompi olla syömättä tänään kuin yleensä. Varmaan koska ei oo mitään kovin hyvää tarjolla. 

Sain tikit pois tänään. Ihoa kiristää aika pahasti, eh. Ja yllättävän hämärän tuntunen tuo kohta. Jotkut kohdat ihosta on tunnottomat ja joihinki sattuu vähän kun koskee. Sais kuulemma kuukauden käyttää siinä ihoteippiä. Sen pitäis parantaa lopullisen arven ulkonäköä. Aivan niin kuin sillä olis mitään väliä. Hiha siinä on kuitenkin koko ajan.

Sylvian joululaulu muuten on paras joululaulu. En löydä mitään kovin hyvää versiota. Tiedättekö mitään?

Joulu on taas

Joulu on taas, joulu on taas
Kattilat täynnä puuroo
Joulu on taas, joulu on taas
Kaloreita kaikkialla
Nyt sitä saa, nyt sitä saa
Läskiä lisää mahaan
Nyt sitä saa, nyt sitä saa
Oksettaa koko ajan

Joulu on taas, joulu on taas
Voi kuinka meill' on hauskaa
Joulu on taas, joulu on taas
Voi kun mä haluan kuolla
Koirilla on, koirilla on
Aamusta iltaan hauskaa
Läskeillä ei, läskeillä ei
Koskaan ei ole kivaa

Torstai-illan stoori

Oon vältellyt kirjoittamista kun oon vaan yrittänyt olla ajattelematta eilistä.

Menin siis vanhempien luo käymään, soitin vaan äitille yhtäkkiä ja sekin vähän ihmetteli, että miksi haluan tulla. Mulla tuli heti järkky kylmä hiki päälle kun tajusin mitä olin tehnyt. Vähän laitoin peiteväriä silmään, se on parantunu tosi hyvin, sellanen epäilyttävä puoliympyrä siinä on, mutta kun pitää silmää normaalisti auki, ei se edes kauheesti näy.

Olin aivan saatanan hermona koko ajan siellä, en ollu keksiny mitään millä sais alotettua tollasen keskustelun, joten odotin, että joku ottaa puheeksi ruoan. Meillä keskustellaan paljon ruoasta, mut jotenkin just nyt tuntu, ettei se meinannu tulla esiin ollenkaan. Leikkasin koiran kynnet ja äiti huomas mun "ihottuman" kaulassa. Sit isä kysyy, että haluanko maistaa jotain Lidlin oliivileipää. "Ööö... no... joo, vaikka" Saatanan vaikeaa oli saada sanottua mitään. Sit se kysyy haluanko juustoa. "Emmää..." Sydän hakkas vaan hulluna. Syötiin leipää siinä pyödän ääressä. Ja melkein jo avasin suuni kunnes äiti ottaa sen joulureseptikansion esiin ja rupee kyselemään, että mitä tehdään ja koska ja leivotaanko viikonloppun ja mitä kauppalistaan ja voi kun tää olis kiva ja tätä vois kokeilla. Mä vaan heittelin väliin jotain, että "ei tehdä mitään, syödään lahjapaperia". Siihen ei kukaan reagoinut vaikka sanoin sen kolme kertaa. Ja äiti niin tyytyväisenä muisteli kaikkia jouluruokia ja selitti kuinka pitää kaikkea tehdä, mutta jotain uuttakin ja mun toinen sisko ei nyt vissiin syö vehnää ja mä en syö elukoita ja kaikkea. Ja oikeesti justiin kun olin avaamassa suuni ja suunnilleen vaan aattelin möläyttää, etten osaa enää syödä (samalla kun nypin mun leivänpalaa) isä löytää jonkun iltalehti"uutisen" sen puhelimella ja rupee selittämään sitä. Ja mähän tartuin aiheeseen aivan onnessani ja valitin kuinka niiden kaikki otsikot on niin vammasia lööppejä. Siinä sit vaan istuttiin ja tehtiin osotoslistaa ja meinasin kuolla kun ahdisti niin paljon ja rupesin jo päässäni kirjoittamaan postausta siitä kuinka en saanutkaan sanottua mitään.

Isä meni olkkariin kattomaan jääkiekkoa. Ja sit se tulee: äiti kysyi haluanko syödä jotain. Ennen kuin ehdin vastata se on jo ottamassa esille tarvikkeita tofuNUUDELIkeittoon. Vitun nuudeli, vitun hiilari, mun ei kuulu niitä syödä. Mun vastaamisessa kesti taas sika kauan ja kierrellen sanon jotain myöntävän kuuloista. Sit mä aattelin, että jos en nyt sano niin en sano koskaan ja menin siihen viereen kun äiti pilkko sipulia. Yritin epätoivoisesti löytää jotain jolla aloittaa ja menin kattomaan niiden kaappeja. Siellä oli kolme suklaalevyä. Äiti oikein huomautti, että kuinka ne vaan odottaa siellä, eikä ne noin vaan enää vetäse kaikkea menemään. Ja mä naurahtaen sanon, etten mä voi ikinä pitää kaapissa mitään. Äiti lohduttaa ja sanoo, että kyllä se on lähellä ollut, ettei olis suklaat kadonneet, mutta että se on vaan niin tyhmää syödä kun tulee huono olo. Ja mä sanon, että vielä tyhmempää on ostaa vaikka tietää, että syö. Ja sit se loppu siihen.

Oli pakko vielä yrittää, olin jo noinkin pitkälle päässyt. Ja sit äiti antoi mulle täydellisen aloituksen: "Sulla on paino taas mennyt alaspäin" Ja mua ärsyttää kun en muista sanasta sanaan miten se meni, mut mä kielsin jyrkästi laihtuneeni (koska en todellakaan oo) ja äiti sanoi jotain syömisestä ja mä sanoin, ääneen, omalla äidille "Syöminen on menny tosi vaikeeksi. Tosi, tosi vaikeeksi" Enhän mä voinu enää kattoa siihen päinkään. Heti nousi kyyneleitä silmiin. "Se mitä mä syön on tosi rajoittunuttta ja sit on erikseen ruoka, joka.... Jonka mä... mä... mä... oksennan" Ja tässä pitää mainita, että oksentamisen sanominen ääneen kadutti, ihan vitusti. Äitin reaktio oli: "Eikä! Eikä, Riina"

Siinä hetkessä halusin vaan perua ja juosta pakoon. Tuntu aika epätodelliselta, koska en mä ikinä tollai oikeesti vapaaehtoisesti ole ongelmistani äitille kertonu. Äiti sano jotain, että "tollanenhan voi kehittyä anoreksiaksi saakka" En ihan tiedä mitä se tarkotti tai minkälainen käsitys sillä on syömisongelmista. Sanoin kans siitä, et kesällä paastosin. Sitä se ihmetteli kauan, että miten pysyy pystyssä. (Jos on vararavintoa niin pysyy) Sit se rupes heti puhumaan jotain syömishäiriöpolista. ööö Mä vaan ajattelin, etten mä kehtaa näin lihavana mennä mihinkään sellaseen. Se sano heti et se soittaa johonkin ja otti oikein puhelinluettelon esiin ja rupes selaamaan. Siinä jossain välissä puhuttiin yleisemmin mun voinnista. Sanoin aika rehellisesti, että ei tää oo paremmaksi mennyt. Äiti mainitsi itsetuhoisuuden ja viiltelyn. Vittu kun mua hävetti. Varsinkin kun äiti tekee aina sellasen viiltelyliikkeen sormella ja ranteella, eikä oikeesti mainitse sitä sanaa. Ja munkin on ärrimmäsien vaikeaa sanoa siitä mitään. En tosiaan sanonut tosta kädestä mitään. En saakeli siihen päälle pystynyt sitäkin kasaamaan. Kiva vaan jos se huomaa sen sunnuntaina kun tosiaan sit lupauduin, että meen leipomaan. Isä kävi siinä välissä hakemassa banaanin. Se oli melko huvittavaa kun mä kyylään itkuisena lattiaa ja äitikin nyyhkyttää siinä vieressä, isä tulee just siihen meidän väliin hakemaan välipalaa :D Sit se kysyy, että mitä täällä tapahtuu. Äiti: "Jutellaan vaan" Isä: "Hyvä" Ja häipyy takas olkkariin. Meinasin ruveta nauramaan. Mutten kehdannut.

Seisoin siinä paskajäykkänä kun en jotenkin uskaltanut siirtyä. Onneks meillä on se ihana karvakersa, joka on aina hyvä puheenaihe. Menin sit sitä silittelemään. Äiti jotain jatkoi vielä, että se haluaa vaan, että se sais pitää mut ja, että mulla olis kaikki hyvin. Mulle on vaan niin hemmetin vaikeeta kun ihmiset puhuu tollasia, en mä osaa sanoa mitään ja mun defenssi on aina nauraa tai hymyillä ja sit yritän epätoivoisesti näyttää vakavalta vaikka naurattaa.

Leikin sit koiran kanssa piilosta ja syötiin sitä hemmetin keittoa. Oli vielä kauheempaa syödä sitä kun halusin vaan selittää kuinka mä en ansaitse hiilareita kun en mitään tee. Mut päätin antaa tilanteen rauhottua ja puhuttiin ihan muuta. Sisko tuli tuomaan autoa takasin kun se oli ollut sillä lainassa ja isä vei meidät kotiin. Jouduin olemaan sen kanssa hetken yksin autossa ja se vaan hehkutti kuinka on kiva kun puhuin äitin kanssa.

Loppuillan vaan katoin komediasarjaa ja aktiivisesti olin ajattelematta koko asiaa.

Nyt on ihan ok olo siitä, että sanoin. Vähän kyllä inhottaa jotenkin se, että ne tietää oksentamisesta. Olisi voinut puhua vaan siitä, että on vaikea syödä, mut tehty mikä tehty. Enkä mä kovin paljoa mitään sanonu. Lähinnä vaan, että on ihan hemmetin vaikeaksi mennyt ja että ajattelen syömistä koko ajan. Ei nyt mitään hajua mitä se äiti aikoo sen syömispolijutun kanssa tehdä. Se jotenkin ihmetytti mua kun se otti sen niin vakavasti ja oli heti hääräämässä mua johonkin hoitoon. Kyllähän mäkin tajuan, että ihan sairasta tää touhu on, mutta oonhan mä tästä terapeutille kertonu ja psykiatrillekin, eikä kumpikaan oo mitenkään erityisesti ottanut kantaa. Mutta toki mä halusin kertoa sen takia, että mä en jaksa enää tällasta. Tää on liian vaikeeta ja olis saakelin kiva jos jotenkin sais sitä helpotettua. Tänäänkin oon halunnu oksentaa niin saatanasti koko päivän. Oli jo saakelin lähellä, etten lähtenyt illalla kauppaan. Ja tein tuhmuuksia ja tein uuniomenan kaurasokerivoijuttupäällyksellä. Kalorit 1733. HYIHYIHYI Mut pääasiallisesti ravintoarvot kunnossa joten... Ja eihän se oksu kuitenkaan tulis.

Huh. olipas rankkaa käydä tota läpi, tosi menestyksekkäästi oon jotenkin onnistunu ittelleni esittämään, ettei sitä oikeesti tapahtunut. Vaikka olin tänään isän kanssa kaupassa. Ja se oikeesti kysyi, että uskallanko ottaa pullaa. No vittu en. Ja se hyökkää muhun kiinni aina kun ollaan autossa kahdestaan, se on aina ottanut autossa puheeksi asioita. Se on inhottavaa, siitä on vaikea paeta. Ja sen jeesusjutut on vähän rasittavia.

hullu

MITÄ MÄ TEIN?!
SOITIN ÄITILLE, PYYSIN HAKEMAAN SINNE
AION KERTOA SYÖMISONGELMISTA
EHKÄ
kai
Yritän

Siihenhän se johti

Yritin sit oksentaa... Eipä sieltä mitään oikein tullut, alkoi jo olla niin kauan syömisestäkin.
Oikeesti en vaan osaa. Mitään. Oli kyllä niin saatanan rankkaa kun vatsalihaksilla yritin hyvinkin väkivaltaisesti saada sitä ulos. Mikään salitreeni ei oo niin rankkaa kuin epätoivoinen oksentaminen.

Ja niin, oonko vaan vainoharhainen vai onko epäilyttävää, että ensin isä lähettää viestin, jossa jotain valitusta kun en vastaa ja plaaplaa, sit se yrittää soittaa, en vastaa, sit molemmat siskot soittaa parin minuutin välillä? Toinen jopa yritti keksiä jotain asiaa, mutta toisella ei selvästi ollut mitään sanottavaa. Ja kun ei todellakaan vaan soitella huviksi toisillemme. Molemmat kysyi oonko ollu salilla. Mähän oon sanonut olleeni kipeä, sillä mentiin edelleen. Kehittelin jotain valhetta tolle silmälle, mutta en tiedä onko kovin uskottavaa, että olisin vahingossa iskeny itteäni jollain käsipainolla. varsinkin kun näkyvin mustelma on just luomen kohdalla, sellanen puolirengas. Kaulan punaisuudelle kehittelin "ihottumaa". Se vois olla ihan ok. Sit vaan jos täytyy selitellä, että miksen voi kunnolla käyttää toista kättä... En tiedä. Ehdotuksia? Varsinkin kun äiti haluaa, että menisin aloittelemaan joululeipomuksia ja tuo teippi tikkien päällä tulee ihan ranteeseen ja näkyy kyllä heti jos vähänkin hiha nousee. Toisaalta olis helpompaa vaan sanoa, että viilsin, mut en edes osaa kuvitella mitä ne sanoo, enkä halua tietää joten ei todellakaan helppoa. Tänään taas ajattelin, että haluaisin kertoa tästä syömisperseilystä. Mutta en varmaan edes pystyisi. Tässä on vaan jotain niin noloa ja yksityistä. Vaikka me puhutaan todella paljon ruoasta ja syömisestä ja erilaisista ruokavalioista ja kaikesta. Siskotkin aina valittaa kuinka ne haluaa vaan herkkuja koko ajan. Ja en usko, että ne on koskaan tahallaan oksentanut. Tai edes harkinnut. Ja mä oon kotona aina se herkkuperse, joka tykkää eniten jälkiruosta ja ottaa sitä vielä kotiin mukaan. Ja mähän oon se joka on painoa pudottanut, joten mullahan on kaikki ihan fine. En usko, että ne tajuais yhtään mistä on kyse. Enkä halua, että ne rupee kyyläämään mun syömistä. Aina kun oon äitin kanssa kaupassa otan lähinnä vihanneksia ja muuta terveellistä, kauheet selitykset kuinka maustan puuroni aamusin, kuinka tykkään kaalesta ja kesäkurpitsasta. Ja oikeesti koko ajan mietin ahmimista ja oksentamista, lihomista ja laihtumista. Mut mä haluisin sanoa, ettei mulle saa tarjota mitään ylimääräistä. Mulle ei saa ostaa mitään kuivattuja hedelmiä, puhua jälkiruoista tai ehdottaa pullaa.

Tää on mennyt niin hirvittävän vaikeaksi. Tosi nopeesti ja pahenee päivä päivältä. Mä rajoitan ruokavaliotani vaan lisää koko ajan. Ja luonnollisesti samalla mun ruokafantasiat pahenee. Minkään määrän syöminen ei ole ok, kaikki on liikaa, aina lähtee käsistä. En mä vaan tiedä mitä mun pitäisi tehdä.

plööpliplää

ölfhz.ljhguizdhöaiejrgiazefhägöoazdfhv-jfg.us9erutbyäskrt'ohs0äritboaerfigvableurytvabuierit

Olin jo kokeilemassa oksentamista, ylläri. Sitten otinkin antibiootin ennen kuin tajusin, että enhän mä sit voi edes yrittää. Ahdistaa. Ällöttää. Inhottaa. LIHON

Pään sisällä tappelua siitä haittaako yhden tabletin oksentaminen. Siitä kuinka kauheeta on sit kun se ei kuitenkaan tuu. Ajatus siitä kuinka ihanaa olis saada edes jotain ulos. Eilenkin jäi jo päivällä yks tabu ottamatta. Ja toissailtana. Ei nyt oikein viittis oksentaa. Mutta ei mulle kuitenkaan mitään infektiota tuu, mun immuunipuolustus on rautaa. Ja mahaan sattuu. Sydän hakkaa inhottavan kovaa. AHDISTAA Mutta voi voi, vitun läski, oma vika, mitäs oot niin uskomattoman tyhmä. Oikeesti kuvittelin, että pystyisin jotenkin normaalisti syömään herkkuja. Tiesin kyllä et syön ne kaikki, mutta tosissani kuvittelin, ettei olis tarvetta ahmia kaikkea kerralla. HA Vittu olen TYHMÄ

Koko ajan vaan päässä soi "Haluan kuolla". Koko ajan. Röökillä. Kun katon telkaaria. Kun syön. Kun istun pöntöllä.

Miksen mä voi kuolla?

Mua hävettää tuo määrä minkä söin. En edes viitsi kovin tarkasti miettiä kaloreita, en halua tietää. Eikä sille mitään voi enää kuitenkaan. Mua hävettää paljon enemmän kun en oksenna. Silloin kun oon oksentanut, hävettää enemmän rahan ja ruoan tuhlaaminen, mutta nyt hävettää lihominen. Hävettää olla näin ällöttävä. Hävettää sekin, etten saa oksennettua. Luulin jo jossain vaiheessa olevani ihan hyvä siinä, mutta nyt en todellakaan ole.

LÄ-LÄ-LÄÄSKIII

Järkyttävä läskipäivä. Ei vaan pää kestä kun ajattelen vaan kaikkea ruokaa koko ajan. Ei sentään ihan perus karkkipullasipsilinja vaan "terveys"versioita. Porkkana- ja palsternakkaranskalaisia, ruissipseja ja suklaapahkinoitä. Oksentamista en ajattele tai yritän kovasti olla ajattelematta kun ei se kuitenkaan toimi. Ja sen epäonnistuminen on niin hirveetä. En mä voi enää mitään syödä ajattelematta, että senkin voisi oksentaa. Kaikki pitäisi oksentaa kun on näin läski. Ja oksentaisin varmaan melkein joka päivä jos se vaan toimisi. Eilen tuli reilu 1400 kaloria. Paljon parempi kuin muutamaan päivään, ihan jopa ok, mutta silti liikaa. Kaikki on liikaa. Liikaa, liikaa, liikaa.

Mulle on tullu tästä niin normaalia, etten aina muista, ettei kaikki noin vaan sitä tajua. Selitin eilen DKT-ryhmän vetäjälle, etten osaa syödä. Jotenkin vaan ajattelin, että se tietää kun ne kaikki terapeutit tossa ohjelmassa tietää vähän kaikista. Mutta ei se yhtään tajunnut. Ja ei tietenkään tajua. Miten se vois tajuta, että mä ajattelen ruokaa ja syömistä ja lihomista joka vitun sekunti. Ja että se pahenee vaan koko ajan.

Olin näyttämässä kättä. Hyvältä vaikutti. Maanantaina pitäis mennä poistattamaan tikit.

Vaivalloinen ja vaivaisa

Mahaan sattuu. Valtava pala kaalta ihan vaan etten söisi muuta. Kalorit varmaan 2500 paikkeilla, hyi saatanan vittu sentään. Hetken oikeesti (edelleen) ajattelin, että äiti vaan vihaa mua kun ensin kommentoi mun liian isoja housuja ja sitten ostaa mulle jotain melkein suoraan karkkiin verrattavaa tavaraa. Ja että se vaan säälii mua ja ajattelee, että oon niin lapsellinen ja typerä, että mulle pitää ruokaa tuoda kun en muuten selviä Ja isä kysyi onko kelasta kuulunut. En vastannut viestiin koska en kehtaa kertoa. Koska sitten ne patistaa mua taas menemään sinne Kelaan käymään ja kysymään mitä mun pitäis tehdä. Mutta en mä kehtaa mennä sinne. Koska mä oon lapsellinen ja typerä kun en edes tällasta osaa itse hoitaa. Ja en mä ansaitse mitään tukia. Ei mulla ole mitään oikeutta mennä sinne pyytämään rahaa. Vaivaamaan ihmisiä.

Musta on jo niin paljon vaivaa. Musta on aina tuntunu, että vanhemmat tekee juttuja vaan velvollisuudentunnosta. Ei sen takia, että ne haluais tai että ne välittäis. Isä kirjotti siihen viestiin kans "isänä kysyn, laitanko ruokarahaa?". Mitä tarkottaa isänä kysyn? Ja se heti tarjoaa mulle rahaa, mikä on todella ihanaa ja arvostan sitä ja ymmärrän, ettei kaikille noin vaan tarjota ruokarahaa. Ja mä en vastaa mitään koska en kehtaa. Koska ajattelen, että on vähemmn vaivaa jos en vastaa kuin siitä, että kerron.  Toissaviikollakin molemmat soitti mulle enkä vastannut. Ei huvittanut yhtään enkä jaksanut ruveta keksimään valheita. Ja koska en halua, että ne mun miettimiseen tuhlaa aikaa. Niin kuin en viitsi ikinä soittaa mun terapeutille, koska siitä olis vaan vaivaa. Niin kuin en olisi mennyt lääkäriin. En olisi tehnyt mitään, koska siitä on muille vaivaa. Nytkin hävettää jo valmiiksi kun meen näyttämään kättä keskiviikkona ja sit tikit pitää poistattaa ens viikolla. Musta on taas jollekin lisää vaivaa.

Kaikilla olis vaan helpompaa kun mä kuolisin. Oikeesti olis.

itkettää

Tän päivän piti onnistua. 2000 kaloria. Yritin niin kovasti oksentaa. Yritin niin paljon.

Ihmisperse

Mä oon kyllä kiittämätön paskaläjä. Mua vituttaa kun äiti "pakottaa" mut ottamaan vastaan ilmaista ruokaa. Kävin hakemassa tosta tienvarresta kun vanhemmat oli menossa kaupunkiin. Kauhee paniikki vaan kun piti yrittää peittää tuo silmä. Ja melkein itkin kun näin, että se oli ostanut mulle sokeroitua kuiva-ananasta ja banaanilastuja. Itkettää kun haluan syödä niitä mutten saisi. Eilen pääsin illalla "eroon" lopusta leivästä. Suurin osa suuhun, viimeset roskiin. Epätoivoista kakomista taas vaikka kuinka kauan. Vituttaa kun tollanen ruisleipä vielä tulis todella helposti ulos. Niin jos tulis jotenkin normaalisti, mutta ei, en todellakaan ansaitse mitään helpostusta. Ja taas valitan, valivalivali, en saa tuhlattua tarpeeksi ruokaa, voivoivoi, en millään onnistu kuolemaan nälkään. Äiti antoi mulle myös kassillisen vessapaperia :D ettei mun tarvi "raahata" sitä kaupasta. Siitäkin vaan valitan. Valitan kun mut viedään lääkäriin, valitan kun mun käsi hoidetaan, valitan kun en osaa syödä. Valitan kun en saa tarpeeksi ilmaista rahaa, valitan kun mun pitäis jotain hakemuksia tehdä.

Itkettää. Vaikka mitään ongelmiahan mulla ei ole. Valitan vaan lämpimikseni.

Epäonnistun jatkuvasti

Mä en handlaa leipää kyllä yhtään. Klo 14 ja kaloreita 1458. Oksentamista tunti ja todella vähän tuli mitään. Raivostuttavaa. Epäreilua. Ja huomaan kyllä nyt kuinka oksentaminen vaikuttaa mun mahaan. Heti on aamulla tuskaista. Se on kyllä aika hyvin hallinnassa kun syön tasaisesti ja enkä liikaa kerralla. Ihan kiva kyllä vähän saada jotain järkeä siihen ongelmaan. Mutta kärsisin siitä ongelmasta mielummin kuin lihoisin. Vitun leipä. Ja vitun hiilarit, tuli taas hetken jälkeen syömisestä niin hirvee olo, hyi että. Enkä näköjään edes tiedä minkälaista on normaali syöminen. Söin ensin ja laskin kalorit vasta jälkeen. Se on aina virhe, pitäis sekin jo tietää. Mutta normaalit ihmisethän syö leipää. Monet joka päivä. Ja vielä jotain ruokaa ja muuta, eikä niiden kalorimäärät voi olla noin isoja, muutenhan ne lihois koko ajan.

Mä en halua lihoa. Haluan oksentaa mielummin. Muistelen aikaa, jolloin söin ihan mitä vaan koska vaan, enkä välittänyt yhtään. Mutta en mä halua olla kahtakymmentä kiloa isompi ja aivan paskakuntoinen. Omenoissakin on liikaa kaloreita. Kaalessa, tomaatissa, porkkanassa, kaikessa on liikaa kaloreita. Mulla on pöydällä tollanen pieni avokado, sekin pitäis syödä pois, mut ei nyt ainakaan tänään. Todellakaan. Mulla on ollut monta kuukautta jääkaapissa pieni tölkki jotain hienoa limsaa, jonka sisko joskus antoi mulle ja hehkutti kun oli niin hyvää. Mutta kun siinä on sokeria, kaloreita. En mä vaan voi juoda sitä.

Mä inhoan ruokaa. Mä rakastan ruokaa. Mä ajattelen sitä koko ajan.

Oksensin

Vähän toimi, suklaata ei tietenkään tullut, sehän painuu aina pohjalle. Paskankaan väliä kalorien suhteen, mutta tuli vähän parempi olo.

Diagnoosi: läski

3310. Nälkä. Eilen ja tänään ollut aivan järjetön nälkä. En tajua miten. Vaikka kuinka oon syönyt. Eilenkin kalorit päälle 1600, hyi. Mutta tuo reilu 3000 on kyllä jotain ihan vitun kauheeta. Söin myös suklaata, joten ei se kaikki oikeaa tavaraa ole, mutta oksentamista en edes yritä kun tiedän, ettei se sieltä mihinkään liiku. Ja edelleenkin vähän välkä. Aivan sairasta. Toivottavasti on lyhyt nälkäkausi kun en kuluttamaankaan kauheesti pääse. Kävi mielessä teoria siitä, että keho kuluttaa parantumiseen energiaa ja siksi on nälkä, mutta tuskin. Eikä ainakaan monta tuhatta kaloria yli normin. Rupesin kyllä jo miettimään, että kyllähän mä esim. spinningtunnille voisin mennä jo joskus ens viikolla. Ongelma vaan tuo silmä ja kaula kun ne molemmat siskot käy samalla salilla. Mä unohdan ne koko ajan. Sitten kun näen itteni peilistä muistan taas, että silmä on tumman violetti, ohimo kellertävä ja kaula kirkkaanpunainen. Oli muuten melkoisen kipeä käsi eilen illalla kun puudutus häipyi, uuh.

Vitun suklaa ja sen sokeri. Hyi saakeli kun se onkin kauheeta myrkkyä. Tajusin viime viikolla kun leivoin, eikä oksu enää tullut. Kun aika kauan kaikki sokeripitoinen on melkolailla päätynyt pönttöön. Nyt sen tuntee taas, sokeri/hiilarihumalan. Joka ei kyllä oo kivaa, tuntuu että rintakehä painuu kasaan, sydän hakkaa ja ei saa kunnolla henkeä. Pitää taas vieroittautua. Ja oon vitun idiootti kun ostin leipää ja omenia, jotka on molemmat kielletyllä hiilarilistalla. Mutkun en saa tehtyä ruokaa ja kuitenkin olisin syönyt puuroa ja leipä on niin hyvää. Ja omenat (niin herkkua) ostin, jotta vältyin pullaostoksilta. Juu, se suklaa olikin niin hyvä, mutta kun se oli kaapissa. Olis pitäny vaan heittää kylmästi roskiin.

Nyt oon täynnä. Silti tekee mieli syödä lisää. Vittu.

Näin sitten tänään

Musta on niin paljon vaivaa. Hävettää. "Pelkästään" jo se koko eilinen, mutta tänäänkin kun menin sitten laitattamaan käpälääni sairaalaan. Ensin oli ihme sekaannus sen kanssa, että mihin mä menen ja koska ja kuka tekee ja mitä. Puhelinsoittoja ympäriinsä. Yksi hoitaja oli kyllä aika kiva kun se vaati mulle ajan. Joka tosin oli vasta parin tunnin päästä. Miljoona konsultaatiota taas ja muutama kommenttikin erikseen siitä kuinka paljon nyt nähdään vaivaa mun käteni eteen. Ja tietenkin kauhee kiire ja sainkin peruutusajan, että aika tuuria sekin. Sitten saan odottaa kirurgia reilun tunnin. Haavat piti avata uudestaan, että ne satiin ommeltua. Ja myönnän, on paljon parempi mieli kun puoli rannetta ei ole pelkkää avohaavaa. Parikymmenttä tikkiä varmaan, tuntu kivasti kun puudutepiikki pistetään ihan ranteen "kovimpaan" kohtaan. Missä on eniten jänteitä ja muuta mukavaa. Harmitti vähän kun makasin siinä, enkä saanu kattoo. Raukka lääkäri sai justiin tehtyä kun sen piti jo rientää junalle. Musta on niin paljon vaivaa. Hirvee määrä ihmisiä ton takia. Ja kuitenkin täysin oma vika. Ja olisin edes heti mennyt, olis ollu kaikille helpompi homma. Hävettää.

Ja päivän vähiten noloin juttu: sitä kirurgia seurannut opiskelija oli mun vanha koulukaveri. Eh. Se ei vissiin tunnistanu mua, mut näki varmaan sit kun se meni kattomaan reseptikirjottamista. Ei se mitään sanonut, mut tuli heti vähän sellanen selittämisentarve. Mut en sentään ruvennu pälättämään mitään. Olin muutenkin mahdollisimman paljon hiljaa, etten vaan vaivaa ketään enempää. Siinä ommellessa se kirurgi muuten kysyi, että eihän mulla mitään itsetuhoisia ajatuksia ole, että tää oli vaan sitä ahdistuksen purkua. Olin hetken hiljaa, mutta opin sentään sen eilisestä, ettei kauheesti kannata huudella siitä että haluaa kuolla. Kun sitten ruvetaan heti puhumaan pakkohoidosta.

Kyllähän sitä taas osaa arvostaa kahden käden juttuja vähän enemmän. Kuten tiskausta. Oksettava tiskipöytä. Ja haluisin tehdä ruokaa. Kauhee nälkä ja hiilarihimo, hitto soikoon,

Ihanata

Aivan helevatsn mahtava päivä. Siis oikein jepujee.

Menin sinne terapiaan, pyörä oli vaan helpompi. Pomput otti vähän käteen, heehee. Kerroin terapeutille mitä olin yrittänyt ja näytin käden. Ja sit se päättiki, että se oli niin paha, ettei se voinu päästä mua pois. Se soitti ja kysy neuvoa ainakin viideltä eri ihmiseltä. Ja ei voinut vissiin jättää mua yksin sen vertaa, et olisi hakenut jotain taksilappuja viereisestä rakennuksesta. (Mitä mä olisin muka tehny, lähtenyt pakoon?) Sitäkin varten piti joku soittaa tuomaan ne. Joten se siis vei mut päivystykseen. Ei yhtään noloa. Ei yhtään noloa kun jouduttiin istumaan siellä koko vitun päivä. (se joutu perumaan kahden muun ihmisen terapiat) Ei yhtään noloa selittää miljoonalle hoitajalle, jotka tuli siihen pällistelemään ja miettimään, että mitähän sille pitäis tehdä. Ja jokaisen piti erikseen tarttua tohon silmään ja noihin säälittäviin naarmuihin, jotka olin kaulaani vääntänyt. Ja nöyryytys jatkuu huomenna kun pitää mennä kirurgian polille se laittamaan. Jep. Ja sain semisaarnan kuinka inhottavasti toimin näin ja että kannattaako edes mitään tehdä jos vaan revin sen heti auki uudestaan ja että miksen mä muka oo jo kuollu jos sitä yritän ja olis kuulemma pakkohoidon kriteerit täynnä. Siis ihan kiva se hoitaja oli kyllä, yritti oikeesti kysellä ja auttaa. Mutta Ihanasti muistui mieleen miksi en ikinä lääkäriin mene. Paitsi vasta jonkun muun viemänä. Ja nyt tohon käteen sattuukin melkoisesti kun sitä putsattiin ja tungettiin jotain ihme paloja, jotka oikein piti miljoonaan kertaan painella siihen avohaavaan. Ja ei yhtään vaivaannuttavat miljoona tuntia siinä kun en edes kehdannut mitään sanoa. Terapeutti tarjoutui hakemaan mulle jotain syötävääkin. Juu rupeisin siinä vielä SYÖMÄÄN kun muahan ei hävettänyt jo tarpeeksi. Lähinnä kyllä muutenkin oksetti että ei siinä mitään.

Ja ihanasti oon tietenkin lihonut niin kuin syöttöporsaat joulun tullen, enkä pääse salille riehumaan nyt hetkeen. JEI

Elämä on ihana, voi jumankauta kun oon lihava

Ehe, oon onnistunu hakkaamaan ittelleni ihan oikean mustan silmän. Huvittavaa.

Viilsin vähän lisää tiistaina, ranne on entistä leveämmin auki.

Kohta pitäis alkaa lähteä terapiaan. Sateen ja ranteen takia meen varmaan bussilla pyörän sijasta. Kai, ehkä, ei nyt ihan hirveesti huvittais mennä enempää ihmisten ilmoille kuin on ihan pakko, oon nääs melko karsean näköinen.  Mustan silmän lisäksi oksettavan likaset hiukset, koska en tällä kädellä niitä ruvennut pesemään, turvonnut naama sekä hakkaamisen että jäätävän turvotuksen takia. Kun yritin tiistaina oksennuttaa itteäni suolavedellä. Juu, ei toiminut, ei. Oksennusrefleksi taas aivan täysin poissa, oon niin saatanan vihainen. Vitun epäreilua.

Koko ajan pää kipee ja huono olo, nukuin ehkä 4 tuntia yhteensä. Näin unta että nukuin jokin hiton pikkulintu/jättiperhonen (?) leuan alla ja tapoin sen vahingossa. Kauhee paniikki meinas iskeä ja pyyhin sen verta monta kertaa pois ennen kuin aloin tajuta, että se oli unta. Ihana rentouttava yöuni, niin kiva juttu.

Paskaapaskaapaskaa, tätä tää todella on

Juon viiniä ja ajattelin tehdä pannaria.
LÄSKILIHAVAPASKA

En mennyt DKT-ryhmään, koska edelleen huuruissa ja nyt lisäksi alkoholikännissä.
VITUNOPASKAHYÖDYTÖNIDIOOTTI

Sen ryhmän vetäjä kehotti mua soittamaan mun terapeutille. Kysyin, että mitä se muka voisi tehsä. Vastaus oli en tiedä, mutta puhelinkonsultaatiot on juuri tällaisia varten. Niin eli ei se voi tehdä mitään. Joten miksi mä soittaisin sille?

Kyllä mä meinasin soittaa sille eilenkin.  Mutta en vaan kehtaa. Ja muutenkin,sehän vaan puhuis mua pois itsemurhan tekemisestä, joten ei kiinnosta. Se vaan sanoo, että se välittää, mut en vaan usko.

Kuntoutustukihakemus ei mennyt läpi. Oon tehnyt työmarkkinatukihakemuksen jo 2 kertaa väärin. Ei mulla oikeesti olis yhtään rahaa jos ei vanhemmat auttais. Mutta en mä voi olla mikään työnhakija. En mä voi mennä töihin kun en edes saa paria yliopistokurssia tehtyä. Terapeutti oli vaan, että tottakai se hylättiin, ei eläkkeelle noin vaan pääse. Ja mä vaan tunsin itteni niin typeräksi. en mä tajunnut, että sitä on niin vaikea saada. Psykiatri, joka reki siihen lääkärintodistuksen ei mitenkään ilmaissut, että se ei menis läpi. Ja ei edes tiennyt, että sen käsittelyaika on 2-3 kuukautta. Joten mä oon tässä sellaiset 2 kuukautta odottanut tota päätöstä ja sitten sieltä tuleekin hylätty. Jota en oikeesti osannut odottaa. ja mun terapeutti tuntuu vaan luulevan, että mä jotenkin haluaisin olla eläkkeellä. En halua, todellakaan. Mä haluan kuolla.

Yritin viiltää lisää. Osuin vähän suoneen, mutta en kunnolla mihinkään paitsi ehkä hermoon kun sattui niin saatanasti.

En oo tehnyt tänään mitään, vaan maannut koko päivän. Nukuinkin vaan pari tuntia. Ja mähän vedin kaikki iltalääkkeet, joten ei unta mulle.

Ja anteeksi, mut en  oikein osaa vastata teidän kommentteihin. Mutta arvostan jokaikistä ihan hirveän paljon. ne on aina arvokkaita ja ihania.
<3

oon vitun tyhmä

Miten voi ihminen olla näin tyhmä?! ÄÄÄPKJGFEGJL, PP

Inhoan itseäni. Ja koska olin tosissani ajatellut, että kuolen, niin oon vaan syönyt niin kuin läskin kuuluukin.

Sipsipussi dipin kanssa. Monta LEVYÄ suklaata. Rasvainen pestolla maustettu seitankokkeli. Ihanaa omaa papupataa. Sikana puuroa. Ja sit tein vielä yöllä kauralastuja.

Niin. Ja mulla on vielä viiniä jäljellä.  Ja oon edelleen ihan huuruissa. Joten voinhan mä vielä yrittää... Kun niin aina sanon, että haluan vaan kuolla. Ja sitten en kuitenkaan saa sitä tehtyä. Lähellekään.

Päässä heiluu, sydän hakkaa. Sormet ei tottele. Oksettaa. Pystyasento on haastava.

Mä voisin viiltää ton kyynärtaipeen taas auki, mutta ei sekään auta kun epäilen, että saan kaivettua koko suonen esiin. Ei sen viiltäminen vaan riitä. Ja siihen tulee toipumisaika verenhukan takia.

Haluun kuolla.

Kuva tulossa. Omalla vastuulla katsotte. En oikein tiedä miks haluun jakaa tällasen kuvan. Sehän on vaan kamala epäonnistuminen. Pelkkää läskiä vaan esillä.

.
.

.
.
-
-
--
-
--
-
-
-
-
-

-
-
-

-
-

--

-
-
-
-
-
-
-
-
-
-

-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
---
---
---
---
--
--
--
--
--
--
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-

tää on hifveetä paskaa

Kaikkialla on verta. Hirvee siivoominen.

Ranne on auki, mut en edes saanut mitään kunnon suonia auki.
Vitun vaikea kirjoittaa.

Olin röökillä enkä meinannut saada avainta lukkoon. Kaikki on raskasta, hidasta, vaikeaa.

Mutta ei lähelläkään kuolemaa. Ihan naurettavaa. Noloa. Mä oikeasti luulin, että voisin kuolla, Olin aivan onnessani kun sain viilletytä. Mutta ei siitä mitään hyötyä ollut. Se on kyllä ommeltavan kokoinen, joten se on onnistunut. Mutt turhaa sekin. Kestää niin kauan, että se paranee.

Yritän eptoivoisesti korjata kirjoitusvirheitä.  Päähän sattuu. Oksettaa.

Hyi perse kun huono olo.

Yritin viiltää kaulan auki. Hyvä, sitähän ei kukaan näe, hienosti menee.
Siinä on hiuksia kiinni, en viitsi kiskoa niitä irti.

Miksen mä voi kuolla? Mä haluan vaan kuolla, en mitään muuta. Kyllähän ksikilla  on oikeus kuolla. Mun elämä on vaan paskaa, kärsimystä, epätoivoa ja itkua.

On niin huono olo. Tää minitsblettikin painaa törkeän paljon. Mä en tunne mun kdhoa kunnilla.

Pöässä humised ihan hulluna.

Niin noloa. Hävettää ihan hirveästi. Ihan vaan sen takia, että oon elossa.

helvetinvitunperse

Olin hetkenn kylppärin lattialla. En vaan päässyt ylös. Nyt kun söin, ei tunnu paljon mitään.

VITTU

Luulin oikeesti, etttä tuo olis paljon. Vaarallisen paljon. Mutta ei mitään

Mussa on jotain vikaa. Lääkkeet ei toimi niin kuin muilla.

Perse

En viitsi menää ulos... En ehkä pääse sisälle mun heiluu kaikki niin helvetisti :D

Whatsappviestejä on saakelin vaikea kirjoittaa.

Nää lääkkeet on ihan  naurettavan paskoja.

Kiva.

Kuolema?

Lääkkeet. Alkoholi. Viiltäminen

paskaläjä

Oksettaa. Mä olen niin vitun ällöttävä. Niin lihava. Tyhmä ja ruma. Oksennus ei toimi yhtään. Ei yhtään. Ja vaikka tiesin sen jo eilisen perusteella.. 4000 kaloria. Paniikkikohtaus iskee. Niin vaikea hengittää. Oksettaa. Ällöttää. Miten mä voin olla näin typerä? Miten? Miksei voi vaan oksentaa kun oksettaa? Miksi?

Hävettää niin paljon.
Mun pitää kuolla.

Väsyttää tää vitun perseily

Hyi kun oksettaa. Lihoan varmaan ainakin kolmesataaviisikymmentäneljä kiloa silkkaa ihraa. Leivoin brownieita, jotka oli pahoja, ja oon vetäny leipää kaksin käsin. Oksentamisesta ei meinannu tulla yhtään mitään. Miljoona yritystä ja murena sokeripaskasta ulkona. Hyi perse. Oon niin oksettava, lihava. Ihrakasa, läski. Vois edes mennä vähän sinne salille huomenna muttei huvita. Aamulla kun olin tupakalla tuntui, että sydän meinas ottaa loparit, järkyttävä olo. Päähän sattuu. Runnoin kurkkua niin vitun paljon, että nieleminen ei ole kivaa.

Pliis, voisinko kuolla jo.

Epätoivo elää, toivo kuoli vuosia sitten

En pysty olemaan viikkoakaan oksentamatta. Eilenkin oli jo niin jumalatonta tappelua, että tänään oli pakko luovuttaa. Ja oli saakeli vaan pakko saada leipoa. Ensin ajattelin perjantaita, jotta olis tullu edes se viikko täyteen, mutta ei toivoa. Leipominen on vaan niin hepulin kivaa. Sen inhottava sivutuote on se tuote. Vain sen takia odotan joulua. Että voin tehdä kaikkea ja syöttää ne muille.

Oli vaan aika rankkaa tuo oksentaminen. Silmät on inhottavan turvonneet, kurkkuun sattuu ja hetken jo luulin venäyttäneeni jotain kun rupes alaselkään sattumaan niin perkeleesti. Olis kiva mennä lääkäriin ja sanoa, että oksensin vaan niin väkivaltaisesti :D Aivan niin kun menisin lääkäriin mistään syystä, mutta silti.

Hirvee jano.

Mä alan olla taas suhteellisen epätoivoinen. Elämän suhteen. En vaan vittu jaksaisi enää.

Sali-innostus kuoli erittäin lyhyeen, enkä oo enää montaa kertaa oikeasta laihtumisesta haaveillut. Tästä syömisestä vaan on tullut sen verran pakkomielteistä, että vaikka en erityisesti laihduta tai mitään niin en mä silti voi vaan syödä. Edelleen säästän kaloreiden ohella varsinkin hiilareita mahdollisimman paljon. (Tosin kävi mielessä, että voisin jopa "tarvita" niitä jos meen salille kun loppui voimat aika pahasti kesken viimeksi.) Tosi kauan oon jo säästänyt porkkanassa. Ja ei mulla mitään hedelmiä enää mee. Hätä meinas tulla kun kesäkurpitsa (18 kcal/100g) alkoi yököttää, nälkä kiljui ja oli pakko ottaa kaalta (28kcal). Ensin meni 360 grammaa ja nälkä oli vaan edelleen niin kauhee, 408 grammaa lisää. Eli 215 kaloria. Sellanen pikku iltapala. Mut oli se vaan hyvää. Kalorit kuitenkin pysyny 1300 hujakoilla. Se on mulle jotenkin sellanen hyvä raja. Vähemmän on vaikea toteuttaa ja kostautuu jossain vaiheessa, mutta se on kuitenkin ok ja siedettävä numero.

130.

Samaan aikaan suunnittelen jouluruokia ja itsemurhia.
Kauppareissua ja itsemurhaa.
Tulevaa ja oman elämän lopettamista.

Muistelen mennyttä. Pelkään tulevaa.
Mä todella pelkään sitä, etten saa itteämi hengiltä. Mä pelkään sitä, että oon elossa vielä kolmekymppisenä. Neljä, viisi, kuusi...

En mä pysty tähän. En osaa elämää, en yksinkertaisesti kestä sitä. Mun pää on vaan liian viallinen tähän maailmaan. Mä en kestä mitään, normaaleja, päivittäisiä asioita.

Aamulla ahdisti niin, että vaan hakkasin itteäni. Keinuin sängyllä edestakaisin. Itkin. Huusin tyynyyn.

Meinasin soittaa mun terapeutille. Se oli tosi lähellä. Mutta en vaan kehtaa, en pysty. Liian noloa.
Hetken halusin jopa soittaa äitille, mutta en sentään niin sekasin ollu.

Kaikki vaan tuntuu pahalta, liian raskaalta ja kuormittavalta.

PANIIKKI

Vaaka sekoilee, se antaa koko ajan eri lukemia!!!!!
ÄÄÄÄÄÄÄÄ

Voi TÄDDÄDÄÄ

Ihan hirvee päivä.
Yökötti koko alkupäivän. Menin vanhempien kanssa kauppaan. Käytiin myös Lidlissä. Josta tarttu mukaan (MIKSIMIKSIMIKSI) 2 croissanttia ja foccaccia ja brezel. Kiva, mahtavaa. Olin muutenkin aivan sekaisin. Ihan hyperaktiivinen, pälätin vaan koko ajan kaikesta. Ja isä kehui kuinka hymyilen nykyään. Niin, vitun idiootti, sehän kertoo kaiken. Ja molemmat hehkuttaa kun liikun ja oon nykyään niin "pieni". PIENI. Tämä ruho ei ole pientä nähnytkään. Olin edelleen vähän lääkehuuruissa. Motoriikka oli aika heikkoa välillä. Mutta molemmat on vaan niin onnellisia kun mä oon niin iloinen.

No, kotiin päästyä tajusin kuinka vammanen idiootti mun normaalirooli taas oli. Joten sessiohan siitä tuli. Ja hain sitten vielä lidlistä 2 suklaamuffinssia ja 2 mustikkamuffinsia koska piti olla myös jotain makeaa. Ne oli kyllä todella ällöjä. Kaiken söin ja melkein kaiken sain ulos. Vaikeaa edellen saada yökkäyksiä aikaan. Alkoi vaan maistua niin kovin happamalta joten en jaksanut enää ja varmaan vähän foccacciaa jäi. Muuten oon syöny tänään aika vähän. Joten kalorit vielä tässä vaiheessa ok, kun laskin ahmituista noin 400 kaloria.

Mussa on niin paljon vikaa. Mä olen niin vitun sairas. Tai en sairas vaan viallinen. Jollain hyvin pohjimmaisella tasolla. Jota ei voi korjata. Sairaudesta voisi parantua, tästä ei.

En edes oo liikkunu tänään yhtään kun se kauppareissu kesti niin kauan, etten enää ehtinyt niille ryhmäliikuntatunneille, enkä jaksanut mennä salille koska (LAISKALIHAVA) huomenna olis ainakin bodypump tiedossa.

Putoaminen tuntuu kiihtyvän, vauhti kasvaa, joko läjähdän pohjaan?

miksen mä voi jo kuolla..?

Mikä vittu on päässä vialla?!
Mä oikein kidutan itteäni kattomalla Koko Suomi Leipoo -jaksoja. Onnessani katon ja opin tekniikoista ja raaka-aineista. Mä leivoin ennen aika useinkin. Vanhempien luoa on ihana, iso keittiö ja kaikki välineet. Ja mä oon oikeeesti hyvä. Mä osaan leipoa. Mä kaipaan sitä ihan hirveesti. Muta kun en mä voi syödä niitä. Mitään.

Tuli paha ahmimishimo, joten "ahmin" puolitoista litraa cokis lightia. Se on ollu mulla jääkaapissa tosi kauan kun oon ollu niin varoivainen hampaiden kanssa. Kun oksentaminen on tosi huono. Ja limsat myös. Mulla on mulla on myös kolmea erimakuista fun lightia ja o'lightia, joita hamsrtasin paaston aikana. Kunnes tajusin, että nekin on huonoja hampailla. Kun niissä on aina jotain happoa mukana, esim. omenahappo. on huono.

Mä oon kyllä niin vitun vammanen. Mietin jotain tollasta. Ja sitten oksennan.

Viimeksi oksensin lauantaina. Vittu kun haluan leipää. Ja mä teen itse pirun hyvää leipää. Ja just sellainen pehmeä ja tykky leipä voi olla vaikea saada ulos. Ja se pakokauhu kun se ei tulekaan niin kuin odotti. Se on niin vitun kauheeta. Ja saakelin typeää ensin nähdä vaivaa sen leivän eteen kun tietää, että se päätyy pönttöön.

Kuinka saatanan pitkä tauko täytyy pitää, että saa sen pirun oksennusrefleksin taas mukaan?!

Sori, tää teksti vaan tulee aina kun oon sekavassa tilassa. Lääkekänni taas. Oli pakko. Oksettaa taas. Päässä heiluu.

Kännitekstiä

Olin taas niin olevani normaali ja terve ja sellanen, joka huolehtii itsestään.
juu

Aamulla olin psykiatrilla. Tuntu ihan hyvältä, se on tosi kiva ja todella osaa kuunnella. Se on puhunutkin siitä, että sen mielestä joskus sen hoitavan ihmisen pitää vaan osata olla siinä, kuunnella ja ottaa vastaan sen ihmisen ahdinko. Monelle se on vaikeaa ja sitä halutaan vähätellä tai selitellä tai jotenkin helpottaa. Mutta mä koen sen usein vaan loukkaavana. Terapiassa puhuin mun salipelleilystä ja se oli niin innoissaan ja oli niin tyytyväinen kun pidän ittestäni niin hyvää huolta. Mutta kun en pidä. Ei salilla käyminen ole huolenpitoa. Se on itsevihaa, ällötystä omaa kehoa kohtaan. Mun syömisen tarkkailu on kontrollointia, se ei ole nauttimista tai mitenkään kivaa. Tai tykkään toki ruoan tekemisestä ja muuta, mutta on se vaan niin rajoittunuttta. Kaikki on vaan turhaa energiaa. Ei mun kuulu syödä parin tunnin välein kun oon edelleen niin läski. Mutta koska en saa oksennettua, on pakko yrittää syödä usein ja vähän. Ja laittaa kaikki ylös ja ahdistua joka purkkapalasta, jonka suuhunsa laittaa. Oikeesti, missä vaiheessa Jenkki on ruvennu tekemään kalorikkaampaa purkkaa?! Ennen siinä pussissa luki, että kahdessa palassa on 4 kcal, mutta ei lue enää ja mun vaakakin on niin saatanan vammanen, että sen punnitusväli on 2 grammaa, joten en edes oo täysin varma kuinka paljon yksi pala painaa ja muutenkin kaksihan pitäisi syödä, joten oon laskenu aina 6 kaloria. Siis purkassa?! Ja jos sitä syö joka aterian jälkeen, esim. 5 kertaa, siitä tulee jo 30! VITTU Mä ihan tosissani jätin eilen purkan syömättä välipalan jälkeen ihan vaan kun en kestäny laittaa ruokapäiväkirjaan sitä lukua.

Onneks mulla on kaalisalaattia. Ja papuja. Niissäkin on niin vitusti hiilaria. Jota mä en tarvi. En oo tänäänkään mitään oikeesti tehny.

Niin, siis kun mun piti kiirehtiä sen psykiatrin luota terapiaan, ehdin vaan kävästä kotona ottamassa evästä mukaan kun oli ehtinyt aamupalasta kulua jo vähän liiankin kauan. Manteleita ja taateleitä, yhteensä 209 kcal. Mä en oikeestaan ajatellut kunnolla, olin niin hyvällä tuulella ja vähän normaaliroolissa. Otin siis ne mun huikeat eväät terapiaan. JA SÖIN SEN IHMISEN EDESSÄ. Ja todella äänekkäästi. Mä itse inhoan kuunnella kun muut syö, inhoan kaikkia syömisääniä ja sitten olin siinä ja pureskelin manteleita. Ja en edes ensin tajunnut kuinka vitusti se mua ahdisti. Sitten vaan vittuunuin kaikesta mitä se sanoi. Ja taustalla oli koko ajan hirvee olo siitä syömisestä. Musta tuntui taas, että se vähättelee, että se ei vaan jotenkin pysty hyväksymään sitä kuinka vitun vakeaa kaikki on mulle. Kuinka paljon mä inhoan ja häpeän itteäni. Kuinka paljon mä mietin kaloreita. Kuinka paljon mä haluan kuolla. Se vaan hehkuttaa kuinka on kiva kun liikun. Mä vaan itkin. Ja sit kun olin justiin saanut itteni jotenkin kasaan ja olin lähdössä, se sanoi, että olis kiva kun menisin siihen Dkt-ryhmään vittuuntumaan ja tuntemaan niitä negatiivisia tunteita. Mulle se kuulosti vaan siltä, että se ajattelee, että mä oon vaikee kun en mee sinne ryhmään joka viikko. Että mulla on vaan asennevamma. Että mun pitää vaan vähän sietää niitä tunteita. Mitähän muuta se kuvittelee, että mä yleensäkään tunnen?! Kun muhun oikeesti sattuu se, että musta oletetaan jotain. Mua loukkaa verisesti se, että mulle joku tulee neuvomaan asioita, joista ne ei itse edes tajua mitään. Asioita, jotka mä olen ihan itse havainnut, ihan omilla aivoilla tajunnut.

Oon vittu aina tehny kaiken itse.

Ruma mutta kevyempi

Paino mennyt vähän alas, jei. Keho vaan on entistä rumempi, nei.

Syömiset menneet aika hyvin, lauantaina iski paha ahmimishimo, osaksi oli varmaan mun hiilarikammosta johtuvaa hiilarihimoa. Vedin sitten suklaata. Ne oli siinä jo hetken olleet kun mun piti leipoa. Mikä oli jollain tavalla myös onni, koska en viitsinyt lähteä kauppaan, josta olis tarttunut kyllä sikana kaikkea mukaan. Oksentaminen ei oo edelleenkään palautunu siihen mitä se oli ennen oksennusrefleksin häippäsyä, vituttaa. Joten jo sen takia on pakko yrittää syödä säännöllisesti ja saakelin hitaasti. Eilen söin kesäkurpitsaa eli jotain parisataa grammaa, melkein 40 minuuttia.

Olin siis viime viikolla viitenä päivänä salilla. Kerran oikeesti salilla, muuten ryhmäliikuntatunneilla. Tänään en menny vaikka olin suunnitellut, aika meni siivoillessa, kauppareissuilla ja ruoanlaitossa. Alkoi ollakin jääkaappi huolestuttavan tyhjä. Punajuuri on nannaa!

Siitä lääkekännistä tuli aika yllättäen krapula, kauhee pettymys, mut ainakaan en lihonut.

Otin vaatekaapista järkyttävän kasan vanhoja hehtaarikoon vaatteita. Ja edelleen pitäis mennä vaateostoksille, varsinkin kun nyt aion entistä useammin hikoilla, niin olis kiva kun vois tarvittaessa ottaa kaapista jotain päälle. Vaateostokset on vaan niin saatanan vittumaista perseilyä, ettei mitään rajaa. Mikään ei kuitenkaan ikinä oo oikeesti hyvä. Ja nekin jotka kaupassa on ok onkin kotona aivan kauheita. Oikeita rintsikoita ei mulla edelleenkään ole. Koska mulla ei nykyisestä koosta ole mitään käsitystä ja urheiluversiot on vaan saakelin mukavia. Ja siinä vasta alkaa sen kokeilemisen kanssa palaa hermo.

Tällaista tänään.

yökötys

Yliannostus oksettaa. Heilun kun kävelen, muistuttaa peruskänniä aika hyvin. Mutta oksettaa ihan helevtisti. Söin puuroa ja yritin sillä saada olon paremmaksi kun en oo tänään paljoa syönyt (jee!) niin ajattelin, että huono olo johtuu myös siitä. No ei auttanut, päässä vaan heilui enemmän, joten pönttöön se meni.

JOTEN VOIN ILOLLA ILMOITTAA: KALORIT ALLE TUHAT

Ei oo pitkään aikaan ollut tällaista. Oon oppinu syömään todella hitaasti. Ja suurin osa mun ruoasta on raakaa kasvista. Tänääkin mennyt 2 kesäkurpitsaa, 2 porkkanaa ja paprika. Plus mun raakasalaattia.

Ei saaatna kun yököttää...
Ja mähän ansaitsen tän huonon olon. Mitäs oon niin tyhmä, että vetelen vaan lääkkeitä huvikseni.

Ja tää teksitikin on kauheeta, mut se vaan joenkin tulee vaan kun on sekavassa tilassa.

Vitun terapia.

Se ei tee mulle hyvää

KLO 23.46

Toinen oksennus, koska huono olo.
Jee, vähemmän kaloreita, vähemmmän läskiä.

Sekavaa kamaa, mut kiva jos joku lukee

Lääkekänni, hih.

Terapia saa mussa aikaan tän. Hirveän halun vaan lakata olemasta, tehdä jotain vahingollista, juoda kännit, KUOLLAKUOLLAKUOLLAKUOLLAKUOLLAKUOLLA

Terapeutti sanoi, että mä oon selvästi muuttunut. Ja oon toki, pystyn puhumaan ja olemaan oma itseni. Mitä mä en pysty tekemään kenekään muun kanssa. Mutta silti mä oon vaan mennyt huonompaa suuntaan.

Mun itsetunto ei oo ikinä ollut näin paska. Siis mä oon laihduttanut yli 20 kiloa reilun vuoden aikana. Siis oikeesti 20. Sehän on paljon, eikö olekin? Vai onko? Kun mulla olis edelleen noin 10 kiloa jäljellä. Miten mä voisin iloita tehdystä kun vieläkin pitäis vaan jatkaa? Ja siis mä paastosin kesän aikana yhteensä melkein 4 viikkoa. Kahdessa erässä. Siis mullahan on hyvä itsekuri. Mutta eihän se ole kun en enää sitä edes yritä. Mä tiedän, etten nyt vaan pysty siihen.

Mä oon vitun hullu. En mä ole ennen puhunut ittestäni niin kuin nykyään. Ja mä joudun todella sanomaan ääneen juttuja, joita en vielä puolitoista vuotta sitten olis kuvitellutkaan kertovani IKINÄ kenellekään. En oo ikinä joutunut myöntämään ja toistelemaan sitä kuinka vitun sekasin oon.

Ja kiva kun rupesin lukemaan ana- ja miafoorumeita. Ehkä mä haluankin olla liian laiha.

Oon myös huomannut, että mulla on ajatuksia, joita ennen pystynyt millään ymmärtämään. Kuten se, että ehkä mä en ansaitse hyviä asioita. Että niiden eteen pitää aina tehdä jotain. Ehkä mä en ansaitse mitään ruokaa, ellen tule salilta aivan täysillä tehneenä. Ja ehkä mun kuulukin polttaa ja kuolla aina vähän lisää.

Oon lievästi sekavassa tilassa, tuli melkoisen jännä teksti, hoh.

Sitä luulis, että olis jotain oppinut.

Miten voi ihminen olla näin helevetin tyhmä?!
IDIOOTTI
VITUN ÄÄLIÖ
LÄSKIPÄÄ
SONTALÄJÄ
TYHMÄTYHMÄTYHMÄ
Olin tutustumassa kuntosalilla. Ja TÄTTÄDÄÄ oon nyt sitten jäsen. Seuraavat 2 vuotta. Koska oon vitun tyhmä ja lihava idiootti, joka on liian mukava sanoakseen ei. Ja kun sain alennusta, koska sisko on siellä töissä. Ja toinenkin sisko käy siellä. Mulla meni heti päälle mun "normaali-ihminen"-rooli. Sellainen joka on iloinen ja mukava ja on laihduttanut ihan normaalisti. Joka ei häpeä itseään joka saatanan sekunti. Joka vaan haluaa kehittää kuntoaan. Sellainen ihan perusihminen.

Sepä juurikin.

Mä olin niin siinä roolissa, etten ihan oikeasti kunnolla tajunnut mitä helvettiä tein. Sanoin painoni ääneen. ?!  Juttelin siinä ihan noin vaan, vitsailin ja selitin jotain kuinka innoissani nyt olen tästä. Kotona alkoi kaduttaa. Mutta menin spinningiin.

Se itseviha. Häpeä. Halusin vaan kuolla koko ajan. Siellä oli tosi paljon ihmisiä. Pukuhuoneessa halusin vaan mennä kotiin itkemään. Ja kun pitää niin vitusti sitäkin miettiä, että miten puen. Koska mähän en voi muiden edessä riisua. Mitään. Mun normaalirooli ei edes miettinyt kuinka inhottavaa on ällöhikisenä laittaa vaan pipo päähän ja takki päälle. Kun normaalit ihmiset käy siellä suihkussa. Mun normaalirooli on niin raivostuttavan typerä. Ja niin automaattinen, etten voi sille mitään. Se vaan tulee ja tekee mitä normaalit tekee.

Ahdistaa niin helvetisti. Oli pakko mennä heti tupakalle kun pääsin kotiin. Se on ainoa keino satuttaa. Kun ei muu onnistu ja alkoholissa on liikaa kaloreita. Oksettaa. Siellä tunnilla hetken pelkäsin oikeesti, että puklaan siihen.

Haluan kuolla vaan ihan hirvittävän paljon.

Nukkuminen on taas pari yötä ollut ihan perseestä. Pää oli tänään ja eilen niin jumalattoman kipeä. Ja on nytkin.

Haluaisin itkeä, mutten osaa. Vähän haluaisin soittaa mun terapeutille, mutten kehtaa.

Ja sisko kysyy miten meni. Ja mä vitsailen ja laitan kivoja hymiöitä.

Voi herranjumala, miksen mä voi kuolla..?

Ja niin tää idiootti myös teki bataattikakkua lauantaina. Ja söi sitä. Oksentamatta. Patsi sunnuntaina piti (sai) oksentaa kun söin sitä yksin kotona. Olin siis lauantaina siskon luona koiran hoitajana.
Hienoa, aivan vitun loistavaa.

Joo siis mulla menee vitun hyvin taas vaihteeksi.

Hupsis, kuinkas se ny sillattiin män?

Olin huikeasti yhden päivän oksentamatta. Tänään yhtäkkiä se vaan jotenkin menikin niin, että ensin söin liikaa mun oikeesti yllättävänkin hyviä soijapyöryköitä ja kun peli tuntui jo menetetyltä vedinkin sit perään reilu puoli litraa suklaajäätelöä. Kyllä se oksennus tuli, mutta vaikeasti, hyvin vaikeasti. Vituttaa. Ja vituttaa eilinen vanhempien luona syöty perunamuusi ja raakakakku ja croissantti. Niin kun mähän en mitään hiilareita tai muutenkaan ylimääräistä tarvi. En ede yrittänyt oksentaa kun pääsin kotiin kun syömisestä oli siinä vaiheessa jo useita tunteja. Voihan vee. Ja oon vielä niin saatanan läski-idiootti, että "tosissani" selitän äitille kuinka haluan kokkailla ja leipoa ja kokeilla raakakakkuja. Se osti mulle sauvasekoittimenkin ja oltiin tänään kaupassa niin olis tosissaan aineksiakin vaikka mihin. Kiva nyt saatana sitten. EN MÄ SAA MITÄÄN SYÖDÄ Eikö se muka oikeesti tajua, että mä vaan ajattelen?! Haaveilen, mietin, esitän... No ei tietenkään, hulluahan sellanen olis.

Paino pomppii koko ajan edetakaisin. Ärsyttää. En mä tiedä oonko lihonut vai en. Se on ollut tosi epävakaa viime paaston loppumisesta eli elokuusta lähtien. Ja kun aina se on kuitenkin liikaa. Kunnon laihdutusajatukset on taas ollu mielessä. Oon tässä viikkoja yrittänyt lähinnä olla lihomatta. Haluaisin vaan edelleen ne loput liikakilot helvettiin, oon niin ällö. Meen kuntosalille tutustumiskäynnille maanantaina. Hävettää jo valmiiksi. Mut olis se paljon parempi kuin oksentamiseen luottaminen. Tai syömättömyys, joka tuskin edes onnistuisi. Ja kun mun on vaikea syödä vaan vähän. Niin olishan se kiva kun ei sellaisista normaalimääristä lihoisi kun kuluttaisikin jotain.

Syömiskertomus

voihan vittu. Mun oksennusrefleksi on nyt häipynyt ihan johonkin muualle. Saakelin vaikeaa saada yökättyä, pitää oikein yrittää visualisoida kaikkea oksettavaa. Ja mua ei kovin moni asia okseta. VITTU

Tää päivä on mennyt edes jotenkin ok (liikaa kyllä kuitenkin) ihan vaan kun tiedän, ettei se tule sieltä ulos. Mun ruokavalio on kutistunu kyllä aika järkyttävästi. Mietin tänään kaupassa kuinka naurettavan monta hyllyä on kokonaan pois laskuista tän pelleilyn takia. Ja enhän mä syö muita eläimiä. Ja mun budjetti on todella pieni. Joten osta siinä sitten jotain muuta kuin kaalta ja porkkanaa. Oon aika lailla luopunut hedelmistä, jopa niistä omenoista, joita vetelin tossa jonkin aikaa ihan hulluna. Osaksi sen takia, että mun lempiomenoita ei enää saa, mutta lähinnä koska niissä on turhia kaloreita, liikaa sokeria. Ja muut omenat ja loput hedelmät on kalliita. "Uusi" lemppari on muuten kesäkurpitsa. Miten en ookaan tajunnu kuinka hyvää se on? Ja se ei yleensä ihan hirveän kallista ole. Ja sillä voi vähän niin kuin korvata kurkun, joka on tietenkin talvella melko törkeän hintaista.

Koska en mitään tee, kaikki hiilarit on kielletty. Ja lasken mukaan linssit vaikka jossain vaiheessa käytin linssejä just esim. riisin tilalla, mutta niissäkin on sitä liikaa. Koskahan mä oon viimeksi syönyt pastaa..? Ei mitään muistikuvaa. Poikkeuksena aamupuuro, koska se on turvallinen vaihtoehto mun mahan kannalta. Papuja en muuten myöskään laske hiilariksi.

Maitotuotteista menee lähinnä rahka ja raejuusto. Maitojogurtti on pahaa, soija hyvää, mutta kallista. Juustot on kalliita ja sellanen perusjuusto saa mut aina himoitsemaan leipää. Plus siinä on huonoa rasvaa ja suolaa. Eikä se eläinperäinen proteiini mikään niin mahtava terveyspommi ole kuin usein väitetään. Välillä syön kananmunia, mutta ne on kalliita.

Siemeniä ja pähkinöitä menee jonkin verran, niissäkin tulee hinta vastaan, kaloreiden ohella tietenkin. Mut ne on ihania puurossa. Ja hyvää rasvaa täynnä.

Erilaisia soijaproteiinijuttuja menee aika paljon. Onneksi löysin Minimanista edullisempaa soijarouhetta, verrattuna cittariin, joten vaikka jauhelihaan verrattuna se ei ainakaan kallimpaa ole. Ja oon vihdoin saanut tehtyä seitania.

Hm,, Tästä ny tuli näköjään sekava ruokavalioselostus. Ho.

Perhe on perseestä

Olin kotona. Siis vanhempien luona. Ja söin niin vitusti. Ja nimenomaan niitä kaloritiheitä, rasvaisia ja makeita herkkuja. Ja oli aika hiilaripitoista ruokaakin. Nuudelia ja kuskusta. Joita mulla ei ole oikeutta syödä. Tai siis tarvetta kun en mitään tee. Säälittävä minioksennus kun pääsin kotiin.

Musta todella tuntuu, että mun perhe ei tykkää musta. Tai niitä ei ainakaan kiinnosta vittuakaan kun mä yritän jotain sanoa. Mun oma pieni mursupalleroni oli kyllä taas aivan hemmetin ihana. Ja se oikein ottaa muhun kontaktia, tulee hakemaan rapsutusta ja haluaa mun huomiota. Kun muutin sieltä pois, jonkin aikaa meidän välit oli vähän etäiset. Nykyään se tuntuu olevan aina todella iloinen kun mä tuun. Ne ihmiset onkin sitten aika erilaisia. Niitä ei kiinnosta, ei ole ikinä kiinnostanutkaan joten eihän siinä mitään erikoista ole.

Siskot rupes kattomaan jotain vanhoja todistuksiaan. Mäkin katoin jotain mun vanhoja papereita peruskoulusta. Äiti oli säästänyt pari lappua terveydenhoitajakäynneiltä. Tosi kiva kun siellä on jokin saatanan "liikuntaresepti", jossa mulle "määrätään" pelaamista pleikkarin tanssimatolla, steppailua ja koiran kanssa kävelyä. Ja kaikki oli mun vastuulla. Koska mähän se läski olin. Kuudennella luokalla. Mun mielestä mikään laihdutus ei ole sellaisen 10-11 -vuotiaan vastuulla. Mutta kyllähän se oli. Kaikki oli mun vastuulla, mutta kukaan ei missään vaiheessa kertonut, että miten normaalit ihmiset pitää painonsa tasaisena. En mä tiennyt, että on olemassa jotain muutakin liikuntaa kuin koululiikuntaa. Meidän perheessä kukaan ei käynyt muuten vaan lenkillä. Vanhemmat välillä koiran kanssa, mutta sekin oli tosi harvoin kun meidän ensimmäinen koira sai kuljeskella paljon vapaana pitkin metsikköjä. Ainoa jolla oli liikuntaharrastus oli mun veli. Ja kun joskus syytin äitiä mun lihavuudesta, se sanoi ettei ole ruokaa mun suuhuni tunkenut. Ja isähän aina välillä viittasi siihen kuinka saamaton ja laiska mä olin. Kun sanoin, etten jaksa tehdä jotain, isä aina korjasi, ettei se ole jaksamisesta kiinni vaan viitsimisestä. Ja sitten se aina hokee kuinka kukaan ei ikinä rakasta niin kuin oma perhe. Ja se omalta perheeltä saatu rakkaus, se vasta onkin niin mahatavaa ollut. Joten keneltäkään ei pidä ainakaan välittämistä tai varsinkaan rakkautta odottaa.

Paluumatkalla autossa molemmat siskot valittaa kuinka ne vaan syö ja ei osaa kontrolloida. Molemmat käy koko ajan salilla, toinen jopa ohjaa ryhmätunteja. Molemmat on todella hyvässä kunnossa. Toisella ei ikinä mitään paria kiloa suurempia paino-ongelmia ollutkaan. Ja mä vaan ajattelin koko ajan, että pakko oksentaa kun pääsen kotiin. Joten haistakaa perse tekin vitun normaalit ihmiset. Te jotka ette näe joka ruoanmurusessa kaloreita, te jotka ette edes ajattele oksentamista kun syötte, te jotka ette ole olleet koko elämäänne lihavia. Te jotka ette joka sekunti joka päivästä tappele ruokaa vastaan.

Ahdistaa, itkettää. Haluan syödä ja oksentaa, mutten oikein jaksaisi. Varsinkin kun se oksennus ei vaan meinaa tulla. Pitää tosissaan ajatella kaikkea ällöttävää. Raivostuttava muutos ihan yhtäkkiä.

tuskaa

Sipsipussi, dippiä, pullaa ja sitruunakakku. Yli tunti oksentamista, eikä kaikki siltikään tullu ulos. En tajua miksen saa yökättyä kunnolla. Pitää oikein yrittää ajatella ällöttäviä asioita, että saa jotain aikaan. En tajua. Laitoin jopa suolaa sormiin, jotta se oksettais, mutta ei toiminut.

Haluun vaan kuolla niin vitusti.

Oikeaan käsivarteen sattuu niin pirusti. Jotenkin hämärällä tavalla. Tuntuu, että hermot on jotenkin vikaiset. Välillä kuvittelen tuntevani oikein sähköiskuja koko käsivarren pituudelta. Pää ja niska on ollut eilen ja tänään aivan jäätävän tuskalliset. Ja aamulla koko oikea puoli kehosta oli aivan jumissa. Mikään asento ei ole hyvä, johonkin sattuu koko ajan.

Itsemurha pyörii mielessä jatkuvasti.

Hirvee nälkä.

Oon tyhmä ämmä, juujuu

öö, niin sen viime postauksen julkasemisesta ehti kulua varmaan pari tuntia kun vetelin jo ne suklaat naamaan. Ja siinä kävi just niin kuin tiesin, että käy, ne vaan ei tullu ulos.

Taas alkoi vaihe, jolloin en jaksa välittää. Ihan sama vaikka tuhlaan rahaa ja hampaita. Ihan sama vaikka mun tekemäni ruoka onkin terveellistä. Ihan sama.

Eilen lähti pitkästä aikaa sillai yllättäen "vahingossa" syöminen lapasesta, jokin järjetön ruoanhimo vaan päällä monta tuntia. Viime aikoina oon pitkälti suunnittellut joka "session". Ei ollut muuta syötävää kuin ruokaa, joka oli melko mausteista ja siitä johtuen tosi kivanmakuinen ulos tullessa. Sen tekeminen vaati multa vaivaa ja aikaa. Se oli suht terveellistä ja ihan hyvää. Söin vaan koko ajan. Makeanhimoon ei ollut muuta kuin rusinoita ja kiiviskyr. Mutta ihanasti tuli ulos. On vaan pari kertaa ollut hemmetin vaikea saada kunnon yökkäyksiä aikaiseksi. Ärsyttävää.

Tänään olin taas kaupassa ja ylläri, tarjouksia. Pullaa ja jätskiä, joista kumpikaan ei ollut kovin hyvää. Ja taas varmaan kolmen ihmisen annokset ruokaa. Ja melko kauan sai niitä poistella.

Eli ei mitään uutta auringon alla.

Kalori ei ole kaveri

Oksensin sunnuntaina ja maanantaina. Nytkin himottais ihan hirveesti, mutta onneksi on niin hirvee sää, etten oo kyllä kauppaan lähdössä. Kaapissa on edelleen suklaata, mutta tiedän, ettei ne tule ulos jos nyt vaan vedän ne. Suklaa varsinkin uppoaa aina johonkin ihan mahan alaosaan jos ei sitä ennen syö mahaa suunnilleen ihan täyteen. Kalorienlaskenta myös vähän auttaa oksentamishimon vastustamisessa. Kun oon nyt ollu niin tarkka sen suhteen, punnitsen joka asian ja katon niitä numeroita niin paljon. Ja varsinkin kun teen ruokaa, näen aika paljon vaivaa sen eteen, että siitä tulisi hyvää, mutta mahdollisimman vähäkalorista. Joten ihan hukkaan menee se työ jos aikoo syödä ja oksentaa kun ei sitten voi enää yhtään tietää miten paljon tulee ulos, mitä jää sisälle ja kuinka paljon niistä oksennetuistakin jutuista ehtii imeytyä.

Mun polvet on ihan paskat. Juoksin taas vähän sunnuntaina ja niitä vihloo välillä niin pahasti, että meinaan kaatua. Ne on ihan löysän oloiset, niin kuin vois mennä sijoiltaan koska vaan. Ja jänteisiin sattuu. Kiva kun mun äidillä on samanlaisia ongelmia. Vähän etuajassa tullu mulle. Eli vikaa vaan joka kohdassa.

juurikin näin

Justiin pääsin kehumaan kuinka on ollut helpompaa syödä järkevästi. HA. Kaloritraja paukkuu todella pahasti jo nyt ja mulla on aivan karmaiseva NÄLKÄ ja törkeä MAKEANHIMO. Voi vittu sentään. Siis ihan hirveetä yrittää tuijottaa jotain oksettavaa numeroa mun ruokapäiväkirjassa samaan aikaan kun vatsa kurnii. Laadullisesti kaikki on ihan ok, mutta liikaahan se on kun en muuta oo tehnyt kuin käynyt pienellä kävelylenkillä. Ja kun vituttaa tällainen niin suunnattomasti. Kyllähän ihmisen pitäisi saada syödä kun on hirvee nälkä?! Mutta ei se saa. Tai saa toki, mutta sitten se lihoo. Joten mitähän vittua tässä tekisi. Oon kuitenkin vetänyt tosi paljon. ylläri, kaalta, joten maha on kyllä melko täynnä. Mutta silti aivan uskomaton nälkä. Tää on ihan hirveetä.

Epämääräistä touhua

Mä en tosiaan ymmärrä miksi mun syöminen ja liikkuminen on tosi kausittaista ilman syytä. Yhtäkkiä vaan jaksankin välittää vähän enemmän, käyn lenkillä, lasken kalorit, pysyn "järkevänä". Monta viikkoa on mennyt hyvin epäjärkevällä vaihteella. Kun oon vaan jatkuvasti, joka sekunti halunnut syödä, oksentaa tai juoda alkoholia. Toki nytkin oon jo monena iltana meinannut lähteä kauppaan hakemaan jotain, mutta sen himon voittaminen on ollut hiukan helpompaa viimeiset pari päivää. En tajua. Olin tiistaina juoksemassakin pitkästä aikaa. Juoksin sellaiset 6(!?) kilometriä. Siis minä, tällainen järkyttävä plösö. Läskit vaan heiluu kun tuolla lyllerrän menemään. Polvet kipeyty melko pahasti. Ne on tosi heikot. Varmaan se koko elämän kestänyt läskiys on ehtinyt jo kuluttaa niitä. Kiva. Oon myös tehnyt mahdollisimman vähäkalorista ruokaa, joka on ollut pirun hyvää, mutten oo syöny kaikkea kerralla, uu.

Seuraavaa aallonpohjaa odotellessa.

Tein muuten sopimuksen toisesta DKT-vuodesta. Ja on pakko mennä siihen ryhmään, hyi saatana. Mutta onpahan sentään jotain "tekemistä" jopa sen kaksi kertaa viikossa. Kyllä  mua hävettää niin vitusti kun oon tällainen yhteiskunnan elätti, syöttöporsas.

Sangen omituista, mutta totta, mun mysteerimaha on vittuillut entistä enemmän kun en oo oksentanut. Taas tuntuu, että mun keho toimii ihan kummallisesti ja täysin epäloogisesti.
Vikakappale, kuten on todettu moneen kertaan.

plöö

Mä lihon. En oo oksentanu pariin päivään. Rupesin taas laskemaan kaloreita. Se tuntuu heti hyvältä. Kun tietää kuinka paljon niitä oikeesti on. Mutta silti. Viime viikolla kunboksensin noin joka päivä, paino meni alemmas. Ja kun pitäis perse soikoon kuluttaakin jotain, että vois syödäkin jotenkin normaalisti, eikä kärsiä nälästä koko ajan.

Kun ei vaan halua elää

Siihen loppu se oksentamattomuus...

Olin siinä työnohjausjutussa, parin tunnin "unien" virkistämänä. Eipä uutta sikäli, nyt vaan on varmaa, että on pakko jatkaa myös ryhmäperseilyä jos on DKT:ssä. Joten haista, terapeuttini, iso paska kun edes vihjasit, että voisin käydä vaan yksilöterapiassa. Oon jotenkin surullinen. Ja masentunut. Koska ei mua vittu kiinnosta ruveta hankkimaan mitään "elämisen arvoista elämää". En tiedä edes mitä se sellainen on ja bottom line tässä mun touhussani on edelleen se, että mä en halua olla elossa. En mä halua elämää. Ainoa syy miksi mä vielä elän on se, että oon liian heikko, saamaton ja laiska, että saisin vedettyä itteni kiikkuun.

On se aika lannistavaa kun sanotaan suoraan, että asioiden muuttaminen vaatii multa ihan saatanasti duunia ja että se on vaikeaa ja raskasta. Että huonompaa on luvassa. Kiva. Kun nyt onkin niin helppoa. Niin kuin viimeiset 10 vuotta. Ja kun ei ole mitään motivaatiota tehdä mitään. Ei mulla ole mitään käsitystä edes siitä minkälaista olis kiva elämä. Olis kaikille helpompaa kun jäisin huomenna auton alle. Varsinkin mulle.

Tulin siis sieltä kotiin aika ahdistuneissa fiiliksissä. Samaan aikaan oli nälkä ja oksetti ihan saatanasti. Ja olin vaan niin vitun väsynyt, että pari tuntia meni vaan peiton alla. Sain käytyä kaupassa ja nakerrettua vähän kaalta ja porkkanaa ja oikeesti kuvittelin, idiootti minä, että saisinkin pidettyä homman kasassa. Ihan ookoosti meni iltaan asti. Seittemän aikaan olin jo melkein lähdössä kaljaostoksille, mutta syöksyin suihkuun. Jonka jälkeen nälkä ja karsee oksentamisen halu. Nyt oli todella kyse vaan siitä, että saan oksentaa. Vaikka pakastekinuskikampa oli yllättävän namia. Mulla on jokin kinuski/karamelli/toffeeobsessio. En vaan vieläkään ymmärrä miten mahalaukku muka toimii. Taas sai 7 kertaa oksentaa. Ja edelleen näin paprikaa, jonka söin ekana. Ne vois saakeli tulla oikeessa järjestyksessä ulos...


Mä olen vaan niin kovin väsynyt.

Ja voi perse kun haluan viiltää suonen auki. iih

unettaa

Oho, toinen päivä oksentamatta. Ja yllättävän kivuttomasti. Kännissä ja nälkäisenä tuli maanantaina vedettyä ja oksennettua, tiistai meni aika masentuneessa olotilassa ja vaan makasin, tänään kävin jopa kaupungilla. Ostin vihdoin gluteenijauhoja ja gramjauhoja, jotta voin tehdä seitania, jee. Eli jotain järkevääkin jopa saanut aikaiseksi. Jos ei olis ollu tekemistä, olisin varmaan taas kuluttanut päivän syömällä ja oksentamalla. Ja kun oli kauhee nälkä kun tulin kotiin ei oksentaminen ollut mitenkään kiva idea, joten vedin yli puoli kiloa ruusukaalta. Plus paprikaa, tomaattia ja porkkanaa. Ja törkeän ihana avokado. Alan vihdoin lievästi kyllästyä pelkkään peruskaaleen raakana. Huvittaa ehkä jopa kokkailla. Ilman oksentamista. ehkä.

Mutta kyllä vaan tuo vaaka taas vittuilee. Heti se numero tietenkin suuremmaksi menee kun syö.

Meen huomenna, tai siis tänään yhdeksältä, ton terapiasysteemin terapeuttien työnohjaukseen. Ehtisin sellaset neljä tuntia vielä nukkua. Tänäänkin meni kelloherätyksestä melkein 2 tuntia siihen, että pääsen ylös.

Tulipas herranjumala paskaa tekstiä. Mutta minkäs teet. Aivot ei toimi kun väsyttää. Näppäilykin on vitun vaikeeta, hienomotoriikka on ihan jumissa. Haluun nukkua. Ilman vammasia unia, jotka jää häiritsemään.

Ahdistus ahdistaa

Mulla on tällä hetkellä tasan 2 ahdistuksenhallintakeinoa. Syöminen eli oksentaminen tai alkoholi. Viimeiset viisi päivää on pään sisällä menneet melko rauhallisesti kun annoin vaan periksi ja oon ostanut, syönyt ja oksentanut kaiken mitä on mieli tehnyt. Tänään ajattelin olla oksentamatta. Ja kaljareissuhan siitä tuli. Eli tänään lihon. Eli oksentaminen on siinä mielessä parempi. Mutta se ruoan määrä mitä on mahan kautta viemäriverkoston tukkeeksi mennyt on rikollisen kuvottavaa. Törkeää. Puhumattakaan siitä rahan määrästä. Mutta heti tuli takaisin tää hirveä yleinen ahdistus ja sietämätön päättämättömyys. Se syö mut elävältä ilman näitä mun mahtavia selviytymiskeinoja. Eli ainakaan ahdistukseen ei tuo mun uusi lääke kyllä auta. Uneen ehkä sillai, että heräilen vähemmän enkä oo ihan niin hikinen. Mutta ei se laatu ole miksikään muuttunut. En meinaa millään herätä ja koko ajan väsyttää.

Viiltämistä ajattelen taas aika paljon. Mutta kun tiedän, ettei siitä mitään tule niin en edes yritä. Siinä epäonnistuminen vaan johtaa kahta karmeampaan vitutukseen.

Yliopistolla en ole sen ensimmäisen viikon jälkeen ollut. Ei kiinnosta vittuakaan.

vikaavikaavikaapäässä, vikaa kaikkialla

melkein tosissani harkitsen oksentamista puolen sisuaskin jälkeen. Jossa ei edes oo sokeria.
VOI HA
Koska joo, niistähän mä lihon, kauhee paniikki, uu. Se valkoinen leipä, rasvajuusto, donitsi, korvapuusti, rahkatasku ja suklaapatukka. Eihän ne mitään, mutta Sisu, hirveetä myrkkyä!
Toki oksensin edelleämainitut sontsikamat, ei tosin kaikki tule ikinä ulos, mutta haloo. Mun aivotoimintakin on vaan niin virheellistä. Kaikki mussa on virheellistä.

Päähän sattuu. Oksettaa. Silmiin sattuu niin perkeleesti. Kun pitäisi saada nukkua. Kunnon unta, ei mitään kökköilyä, josta ei saatana tunnu olevan mitään hyötyä. Sain sitäkin varten uuden lääkkeen, kattoo ny tapahtuuko mitään. Tuskin. Kun ei mistään lääkkeestä ole hyötyä tähänkään mennessä ollut. Mun aivokemia on varmaan viallinen.

vitun virhekappale

Voisko mut palauttaa tehtaalle? Onko takuu menny jo umpeen?

Oikeesti kuka vittu tekee 4 lasta?!

Oon oksettava

mä en jaksa

Nukuin koko maanantain. Tai olin mä noin iltayheksästä aamukolmeen hereillä. Mä oon niin väsynyt. Tänään taas oikein ostin oksennettavaa. Hyvä minä. Koko ajan vaan päässä pyörii kaikki mitä haluan syödä. Mutta kun ei saisi syödä mitään ylimääräistä kun oon jo niin läski. Joten se menee sitten sinne pönttöön. Ja samalla kun syön tulee telkkarista se hiton unicef mainos, jossa joku lapsi kuolee nälkään. Vittu kun sairasta, oikeesti.

Mä oon sairas, vitun viallinen.

En osaa edes värjätä hiuksia enää. Jäi ihan epätasaiseksi takaa, pitää heti olla ostamassa uutta väriä. Siihenkään oo rahaa yhtään. Juu mutta siihen oksennettavaan paskaan kyllä, niin.

Miksei sydän voi vaan pysähtyä? Ihanasti tykytti kun olin oksentanut. Eikö se vaan voisi luovuttaa jo?

haluun vaan kuolla

Paniikki, pakokauhu, epätoivo

EN JAKSA
En jaksa.
en jaksa

Elämä on mulle liian vaikeaa. Se että mä en saa itteäni hengiltä saa mut sekoamaan vaan entistä pahemmin.

Itkettää. Mutta ei se toimi ilman yleisöä, edelleenkään.

Söin tänään karkkia. Irtokarkkeja kun olivat tarjouksessa. Sen takia ostin, aika impulsiivisesti. Ja mun oksentaminen on mennyt ihan paskaksi. IKINÄ ei kaikki tuu pois. Ja kaikki paska, joka juuri on sen oksentamisen syynä, tulee viimeisenä ulos. Mä en vaan ymmärrä miten se on fyysisesti mahdollista.

en osaa mitään
En osaa syödä (normaalisti), en osaa oksentaa, en osaa viiltää, en osaa kuolla, en osaa elää.
Oon vaan ruma ja lihava turhake.

Haluan oksentaa. Haluan viiltää. haluan kuolla.

kaikki on paskaa

Mä haluaisin, että mut raiskattaisiin. Eikä missään viattomassa seksifantasiassa, vaan oikeasti. Vastoin mun tahtoa, pakolla, tuskallisesti. Silloin mulla olisi syy olla näin vammainen, vaikea ja tuskainen ihminen. Oon haaveillut siitä jo vuosia. Todella kauan. Jotta mulla olisi aihetta tähän. Siihen, että kaikki on vaikeaa, siihen, etten halua mitään. Siihen, että haluan kuolla. Haluan, että joku hakkais mua, pahasti. Kuristaisi, löisi, pahoinpitelisi.

Olin vanhempien luona, koko perhe koolla. Kun mun veli selittää jotain filosofiaa kaikki on hiljaa ja antaa sen puhua. Kun mä yritän selittää, kertoa jotain, vaikka koirasta (joka on todella tärkeä) mun päälle puhutaan.

Mun terapia loppuu tän kuun lopussa. Ellei mun terapeutti saa puhuttua mua siihen ohjelmaan mukaan ilman, että käyn siinä ryhmässä. Kun oon sellaisessa DKT-ohjelmassa johon kuuluu sekä yksilö- että ryhmähommeli. Ja mun pää ei vaan saakeli kestä sitä ryhmää. Haluaisin jatkaa mun terapeutin kanssa, mutta en tiedä saanko.

Itkin kun se sanoi, että en ehkä saakaan. Se sanoi, että se yrittää vielä. Se sanoi, että sekin itkee kohta. Se sanoi, että jos tää loppuu se on kuin avioero. Siis iso ja huono juttu. Se sanoi, että se taistelee mun puolesta. Niin varmaan.

Kun mä en vaan voi mennä siihen ryhmään. Kun se vaan selkeästi satuttaa mua. Aiheuttaa haittaa. Loukkaa mua. En halua mennä, en voi, en pysty.

Ehkä mä vaan olen vaikea. Jotenkin viallinen. Kun en hyödy siitä ryhmästä. Sen vetäjäkin tuntuu olevan sitä mieltä, että mulla on vaan asennevamma. Että on mun omaa syytä kun se ei auta.

Mä en voi, suostu, halua uskoa sitä.

Kun mä en todellakaan ole epävakaa, ei mulla ole sellaisia ongelmia, johon tuo koko ohjelma perustuu... Mä en tarvitse sitä, mä en tee sillä mitään. Se ryhmäjuttu vaan on paskaa kun siellä oletetaan, että mä olen tietynlainen. Vaikka mä en todellakaan ole. Mulla ei ole sellaisia ongelmia. mä en tee sillä mitään.

Mä todella olen yrittänyt tutkia itseäni. Olla rehellinen ja löytää kaikki mun viat ja tuoda ne päivänvaloon. Ja siltikään mä en sovellu tohon. DKTeehen. Se ei vaan ole mua varten, se ei sovellu  mulle.

öhpiklööpi, aivot muusina

Ei ihmisen pää voi olla näin kipeä koko ajan.
Ja väsyttää niin saatanasti, tuntuu, etten oo vieläkään hereillä.
Ja ruoka. Haluun vittu syödä koko ajan. Nytkin haaveilen vaan puurosta vaikka justiin söin ison palan kaalta ja omenan. Ja koko illan oon natustanut edellisten lisäksi porkkanaa.

Siis voi jeesus kun heittää päässä. Aivot tuntuu pyörivän tai vetävän jotain kärrynpyöriä kallon sisällä. Istun tai makaan tai teen mitä vaan, kaikki pyörii ja heiluu. Ruoka auttaa hetkellisesti päähän. Mutta vaan hetken. Liikunta ei todellakaan auta, eilenkin juoksu ja pyöräily vaan pahensi sitä. Kai tää vaan taas on sitä ihanaa kroonista migreeniä. Johon ei kyllä ainakaan auta se etten mä nuku. Tai nukun, muttei siitä oikein hyötyä tunnu olevan. Hikoilen vaan hulluna. Ihanaa herätä vähintään kerran joka yö hikisenä ja palelevana. Ja kun lakanatkin on ihan hikiset. Mukavaa.

Haluun kokkailla. Meinasin tehdä munakasta, mutta olin justiin syönyt, ylläri, kaalta joten ajattelin tehdä myöhemmin. Kävin vanhempien kanssa kaupassa, olis ruusu- ja parsakaalta. Saan molemmista ihania herkkuateriaideoita. Ja omenoista. Ja typerät ruokaohjelmat, joissa tehdään suklaaherkkuja. Mutta kun mä tiedän mihin se johtaa. Ja joo voisin edes yrittää syödä vaan vähän, mutta kun se on niin saatanan vaikeaa. Ja mun ajatukset on muuttuneet vahvasti siihen suuntaan, että kaikki ylimääräinen, kaikki ns. herkut on suoraan oksennettavaa, oli määrä mikä vaan. Vittu.

Aivoihin sattuu

Kaali on kaveri. Myös omena ja porkkana. Ne on ainoat jutut joilla mun syöminen pysyy yhtään käsissä. Vaikka niiden tulos onkin aivan järkyttävä pallomaha. Ja kaloreita ihan varmasti liikaa, en oo laskenu enää hetkeen. Kilo omenaa on aika paljon. Ajattelin tehdä ruokaa huomenna, mutten ehkä uskalla kun siinä on suuri ahmimisvaara. Ja oon kyllä tänäänkin meinannut noin sata kertaa lähteä kauppaan hakemaan sipsejä. Että ei tää mikään helppo päivä oo ollut, mut voiton puolella. Jos tulis vihdoin päivä ilman oksentamista.

Mut olin sentään vihdoin vähän juoksemassa. Tosi vähän kyllä kun tuli joku juoppo vastaan ja oon niin saatanan mukava ja hyväkäytöksinen, että jäin juttelemaan. Voi luoja oon kyllä välillä niin hämärä. Kylmetyin siinä keskustelun lomassa ja kipitin sit vaan kotiin. Ehdin juosta ehkä pari kilsaa, en tiedä. Menin sit vielä pyörälenkille, niin tulee edes jotain. Muutenhan mä vaan istuskelen tai makaan ja syön telkkarin ääressä. Tuli vaan ihan jumalaton päänsärky pyöräilyn jälkeen.

Himoitsen sitä kaalta. Mutta oon jo täynnä ja turvonnut. Epämukava olo. Kaali on vaan perkeleen hyvää. Tässä ei taaskaan ole kyse oikeasta nälästä. Vaan himosta. Vittu.

Hullu ja sekava

Eilisen piti olla hyvä päivä. Hallittu, terve päivä. Tein halpaa ja hyvää ruokaa, kaalilaatikkoa. Iltapalaan asti meni aika hyvin, päivällä söin paljon kasviksia sillä välin kun laatikko valmistui. Ja vaikka söinkin sitä liikaa kerralla ja se vitutti ja halusin oksentaa, päätin että se oli kuitenkin hyvää ja terveellistä. Kunnes sitten tuli iltapalan aika. Ja kun se koko loppu kaalilaatikko oli siinä pöydällä edelleen ja se oli tosi hyvää ja halusin sitä, päätin, että vedän sitä vähän lisää. Kahden lautasellisen jälkeen vitutti taas kun ei voi tyytyä siihen yhteen. No, ei se vielä mitään, nythän olin sitten tarpeeksi saanut. Meni varmaan 15 tuskaista minuttia. Kunnes murruin ja otin "vähän" lisää. Ja lisää ja lisää ja lisää. Kunnes koko saakelin laatikosta, josta olisi siis riittänyt ainakin neljän hengen perheelle kunnon ateriaksi, oli jäljellä murenat. Joten samallahan sitten söin sen pois. Ja siellä kaapissa oli edelleen yksi levy tummaa suklaata. Söin sitten senkin. Niiden oksentamiseen tarvittiin 2 tuntia ja 8 (9?) oksennuskertaa. Kun ei ne vaan meinannut tulla ulos. Ja se suklaa tuntuu jotenkin uppoavan johonkin mahan pohjamutiin. Niin että kaikki muukin tulee siinä samalla ulos. Ja se suklaahan nyt varsinki oli pakko saada pois.

Ja nyt taas tappelen itseäni vastaan. Yritän ajatella mun hampaita. Rahaa. Läskejä. Jos menisin kauempaan kauppaan mättöostoksille, tulisi samalla liikuntaa. Mutta mitä vitun järkeä siinä nyt on?! Kun en mä voi koskaan luottaa siihen, että saisin edes kaiken ulos itsestäni niin etten lihoisi. Ja kun mä olen jo lihonut niin helvetin paljon. Hyi perse sentään. En oo ollut juoksemassa taas pitkään aikaan, vaikka aina on ollut kiva huomata kuinka siinä on kehittynyt. Ja pyöräily on kivaa. Kaali on hyvää. On ihana tietää, että tilillä on rahaa.

Joten miksi mä haluan syödä? Syödä niin, että suuhun sattuu, tuntee kuinka mahalaukku venyy, oksettaa, itkettää ja vituttaa? Yksi syy on ihan se ruoka. Se on hyvää, ainakin hetken. Se on yksi ihmisen perustarpeista. Sokeri ja rasva on luonnollisesti mahtavia energialähteitä, joten on normaalia himota niitä. Siihenhän ruokateollisuus perustuu.

Siihen se normaalius loppuu.

Mä haluan syödä koska mua ahdistaa, koska musta tuntuu pahalta. Mikä mua ahdistaa? Elämä, olemassaolo. Kun mä en halua mitään. Mulla ei ole mitään suuntaa, mitään tavoitteita, mitään elämää. Se että mä en tykkää itsestäni, se että en hallitse itseäni tai muita, en pysty kontrolloimaan. Se että mä en halua muita ihmisiä, se että mä tarvin niitä. Se että mä en osaa lohduttaa itseäni, se että mä en ole kokenut olevani rakastettu. Se että mä en halua tuntea vaan yritän kieltää sellaisen itseltäni. Se että mä olen niin väsynyt. Se että mä olen toivoton. Se että mä en näe mitään muuta tulevaisuutta kuin tämän saman alati pahenevan paskan.

En mä tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Kun en edes osaa päättää mitä teen seuraavat puoli tuntia.

Eli kyllä mulle on sikäli selvää miksi mä syön. Mutta ei se kauheasti auta sen hallitsemisessa. Tai sen korjaamisessa. Kun silti mä haluan. Osaksi myös koska se satuttaa mua. Sen takia mä röökiäkin poltan.

Nukkumatti, oot paska jätkä

Mä haluan mun laihtumismotivaation takasin. Mulla meni tosi hyvin kun olin syömättä. Tai ainakin huomattavasti paremmin kuin nyt. Silloinkin ajattelin jatkuvasti ruokaa, mutta ainakin pystyin hallitsemaan sitä. Mulla oli jokin tavoite ja päämäärä.

Ahmin puuroa ja oksensin. Kahteen kertaan. En saa päästä pois jatkuvia ahmimishimoja tai jatkuvaa kännihimoa. Joka ilta varsinkin. Taas aamulla yritän yrittää.

Mä olen lihonut. Oikein kunnolla. Ihan oikeaa läskiä, laardia, hyllyvää ihraa.

Mun piti opetella syömään normaalisti. Mun piti kokkailla terveellistä. Mun piti hankkia liikuntaharrastus. Ne vaan kaikki hävisi. Jonnekin.

Ja mä haluaisin nukkua. Niin kovasti. Sellaista rentouttavaa ja virkistävää unta. Ei hikistä pyörimistä painajaisten kanssa tai unen ja valveen rajalla harhailua, joka vaan väsyttää entisestään.

Mä olen jo niin väsynyt.

hullu

Kalja on kaveri. Voi luoja kuinka voikin hävetä kun kantaa sellaista kaljalaatikkoa kotiinsa.

Oon syöny tänään jo liikaa, oksensin pari kertaa, Silti juon kaljaa vaikka tiedän, että kun näen sen numeron, haluan itkeä pystymättä siihen.

Ikenet ja varsinkin kitalaki on jo arat viime ahmimisesta. MUTTA kun mä haluan sipsiä ja dippiä JA kaikkea muutakin. On vaan PAKKO saada.  Ja mun piti tehdä oikeaa ruokaa, hyvää ja terveellistä.

oon vaan niin vitun sekaisin.

Eipäs juupas, juupas eipäs

Ruokahimot on aivan törkeät. Tää on ihan järkyttävää. Vaikka kuinka syön puuroa, omenaa, porkkanaa mahan täyteen, silti vaan haluaa koko ajan lisää. VITTU. Tää mun touhu on mennyt ihan naurettavaksi. Eilenkin tuli oksennettua pari kertaa, tänään piti olla oksentamattomuuspäivä. Mun piti tehdä jotain oikeaa ruokaakin, mutten vaan taaskaan saanut aikaiseksi. Kun siinäkin tulee tää päättämyys vastaan, liikaa ideoita ja oikeestaan en haluakaan mitään. Mun mielihalut vaihtuu viiden minuttin välein, ensin mietin sitä vaa'an numeroa, suunnittelen lenkkeilyä ja oikeaa ruokaa. Sitten ajattelenkin että paskat, ihan sama, kunhan vaan oksennan niin voin syödä. Sitten ajattelen tätä mun järkyttävää rahatilannettani eli oikeestihan oon miinuksella koko ajan, joten siihen ei ainakaan ole varaa, että huuhdon rahaa viemäriin. Ja sitten nää hampaat. Sitten taas väsyttääkin, ei huvita, lenkkeily on tylsää, ei musta laihaa tuu kuitenkaan, aina voin pyytää vanhemmilta rahaa, voisin juoda silloin ei tule oksennettua, siihen ny vasta menee rahaa ja kaloreita ihan sikana, haluanko mä lihoa, haluanko mä laihtua, mutta kun mä haluan syödä, mut sit se menee oksentamiseksi, en mä halua oksentaa, tai oikeestaan haluan, sehän on nykyään helpottunut huomattavasti....

Kuten terapiassakin sanoin, paketti on nyt ihan levällään.

Mä oon niin sekaisin, en tiedä enää mistään mitään.

Puolet päivästä menee vaan istuskeluun kun yritän jotain päätöksiä saada tehtyä. Kävin äasken suihkussa, jos se estäisi mua lähtemästä kauppaan. Enkä kyllä halua tulla tänne kirjottamaan että murruin. Vaikka mitä vitun väliä silläkään?! Kun ei ole mitään väliä millään. Ja kuitenkin kaikella.

Kauhu, pelko, hirvitys

Tajusin sen eilen. Tai oikeestaan myönsin sen itselleni ensimmäistä kertaa. En mä taida pystyä siihen.
Itsemurhaan.
Kun en mä edes yritä ja aina löytyy tekosyitä, että "ei tänään"
Joten pakokauhu.
Oon kuitenkin aina pitänyt sitä ihanana helpottavana vaihtoehtona. Että jos ei vaan pysty enää niin aina kaiken voi lopettaa. Mutta ei se mikään helppo juttu ole. Eihän mulla ole mitään muuta suunnitelmaa kuin viiltää. Niin monta kertaa vaan, että keho ei kestä. Siis kunnon suonia. En saa mitään tehtyä, en edes perusviiltoja. Mitään. Tai sitten mennä uimaan kun vesi vielä vähän kylmenee. Niin kuin saisin sitäkään tehtyä.

HEIKKO, LIHAVA PASKA

Pelko. Siitä mitä tulee. Kuinka hirveäksi kaikki voi vielä mennä. Kun koko ajan vaan pahenee. En saa mitään tehtyä. En ole ollut yhdelläkään luennolla tällä viikolla. Tää on kolmas ilta kun juon tällä viikolla. En ole tiskannut viikkoon.

Kaikkien ei ole tarkoitus elää

Ha, sinne meni se helpotus.
Olo oli ihan ok alkupäivän, pesin pyykkiäkin ja söin ilman törkeitä haluja kaikkeen. Puuroa tosin taas, mutta jos se kerran toimii niin ihan sama. Rupesin sitten väkertämään taas tota kuntoutustukihakemusta. Pelkästään sen kattominen sai mut ahdistumaan ja haluaamaan kuolemaa taas vähän lisää. Siis mun päässä kuoleminen on ihan hyvä vaihtoehto Kela-lappujen rinnalla. Kävin kaupassakin ja henkisestä murenemisesta huolimatta selvisin ilman ahmimis-oksennusostoksia. Tulin kotiin ja tosiaan tässä vaiheessa sitten huomasinkin, että se hakemus on jo myöhässä. Olin kattonut sen päivämäärän väärin.

Se tunne. Kun tajuaa, että on vaan niin saamaton, paska ja laiska idiootti, ettei saa tollastakaan tehtyä. Varmaan kaksi viikkoa ollut siihenkin aikaa. Kyllä mulla tollaset yleensäkin kestää saada aikaiseksi, mutta ikinä en oo tällä lailla mokannut. Hävettää ihan hulluna.

Kävin heittämässä sen postilaatikkoon (hain samalla kaljaa), vaikka en edes tiedä oliko mitään hyötyä. Muutenkin Kelalla kestää tollasissa hakemuksissa yleensä 2-3 kuukautta, joten en saa muuta rahaa kuin asumistukea, jolla ei saa edes vuokraa maksettua. Joten en vittu tiedä mitä teen. Jossain luki, että pitäisi ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi viimeistään kun sairausloma loppuu. Se loppui elokuussa, joten en tiedä voinko sen edelleen tehdä vai en. Ja juu, voisin soittaa Kelaan ja kysyä, mutta kun olen niin vammanen ja lapsellinen, etten vaan pysty. Heh, puhelinvammaisuus ottaa aivoon. Ja mun saamattomuus, laiskuus ja vaan kaikenpuolinen paskuus ihmisenä. Ja lihon. Oon lihonut ihan kunnolla, Ja nyt vaan juon lisää. Turhia kaloreita. Ja syön lähinnä puuroa eli pelkkää hiilaria.

Epätoivo ottaa taas vallan. Mä en vaan pysty, mun pää ei kestä elämää.

Mä putoan koko ajan. Nään itteni putoamassa kaivoon, jonka pohjaa mä en edes näe. On ihan pimeää, pieni valonpiste näkyy, ehkä. Mutta en ole varma. Kun tuntuu, etten mä ole siellä pinnalla missään vaiheessa ollutkaan.
Miten kaikki voikin vaan paskentua koko ajan?

Pää pinnalla, voin hetken hengittää

Join taas eilen, taas turhan paljon. Mut sentään toinen päivä oksentamatta, wou. Lihon, mahtia.

Tuntuu jotenkin normaalimmalta. Haluan kyllä edelleen ahmia kaikkea, mutta oon pystynyt pysymään kartalla. En kyllä oo muuta uskaltanu syödäkään kuin puuroa ja omenoita, mutta onhan sekin jotain. Eilen kulutin aikaa kauppakierroksella, vertailin hintoja ja sain vähän liikuntaa. Tein jopa vähän lihaskuntoa, pitkästä aikaa. Tänään oon vaan maannu, mutta se on tuntunut semiookoolta. Meinasin kyllä mennä kävelylle, muttei tuo sää oikein houkuta. Pää tuntuu jotenkin selkeämmältä. Vaikka ruoka on mielessä koko ajan, se ei ole ihan niin voimakkaan hallitsevaa tänään.

Joten voisin sanoa, että ihan siedettävä päivä.
Vaikka lihonkin.
Enkä menny luennolle.
Ja hakkasin kättä taas käsipainolla. Enkä onnistunut.
Ja haluan viiltää kaulan auki. Mutten pysty.
Ja kuolla.

Onneksi tääkin loppuu joskus

Taas. VITTU TAAS.
Mun piti olla oksentamatta tänään. Selvisin jokin aikaa ihan hyvin. Tai en hyvin. Turvauduin puuroon ja omenoihin. Vähän kans tollasta kasvissoijasuikalepataruokaa. Ahmin epätoivoisesti omenoita, kunnes olin täynnä. Sitten kävin tupakalla, söin omenan, kurkkua, lisää omenoita. Suunnitelma oli vaan syödä niitä kunnes oon niin täynnä, etten pysty liikkumaan. Söin itseni täyteen. Ja olin saatana syönyt säännöllisin väliajoin, nälkä ei todellakaan ollut. Sitten ei vaan enää pää kestänyt. Vaikka maha oli valtavan kokoinen, kivistävän täynnä. Melkein litran paketti jätskiä ja 4 muffinssia. Kolmannen kohdalla alkoi yököttää, mutta loppuun söin. Oksensin neljä kertaa, paljon myös omenaa. Mulla ei varmaan kohta ole hampaita enää. Ne on muutenkin luonnostaan aika pienet ja köppäset ja nyt sulatan niitä joka vitun päivä tällä saatanan pelleilyllä.

Mutta täytyy myös todeta, että en mä erityisen pahoillani ole. Koska siinä vaiheessa kun päätinkin avata sen jäätelön, laskeskelin, että kalorit oli jo lähempänä 2000, mikä ei ole hyvä. Ja kun kerran oksensin myös omenaa aika paljon ja vaikka otetaan huomioon, että mättöpaskasta ehtii jotain imeytyä, kalorit on nyt pienemmät kuin ennen hulluuden hetkeä. Ja olihan se hetken hyvänmakuista.

Ne perkeleen sipsit vaan pyörii edelleen mielessä. Sellanen kunnon megapussi ja 2 dippiä ja sit vaan ahtaisin. Mutta sitten ainakin on pakko oksentaa. Meinasin jo tänään, mutta yritin selvitä edes päivän. Mutta en pystynyt. Musta on tullut ihan uskomattoman heikko. En osaa olla syömättä hetkeäkään, en osaa edes satuttaa enää. En osaa, en pysty. Se on säälittävää ja vitun noloa. Ja kun mä olen tehnyt hirveästi töitä sen eteen, vuosia, ja nyt se on poissa. Uskoisin, että se liittyy siihen, että terapiassa on johonkin vähän edetty ja puhuttu ihan oikeistakin jutuista. Mun pää on sekotettu, oon taantunut johonkin hirveään paikkaan, jossa tunteet on olemassa ja mä olen täysin hyödytön läskikasaihminen. Joten vittu mitä paskaa sekin. Nyt kun se tosiaan tässä kohta loppuu niin mä jään sitten vaan entistä karseampaan tilanteeseen. Ikinä ei ole jokapäiväinen elämä, jokaikinen hetki ollut tällaista. Näin herranjukeli vaikeaa. Kunnon sotaa itseä vastaan.

Että vittu kiitos. Vittu KIITOS.

Kiitos siitä, etten ole ikinä kokenut sellaista ahdistusta kuin viimeisen vuoden aikana.
Kiitos siitä ensimmäisestä kunnon itsemurhayrityksestä.
Kiitos paskoista lääkkeistä.
Kiitos kaikista niistä loukkauksista, joita mulle on "hoitohenkilökunta" jaellut.
Kiitos siitä, että ootte puhuneet mulle niin kuin asennevammaiselle idiootille.
Kiitos niistä ihanista hatusta vedetyistä diagnooseista.
Kiitos tästä orastavasta alkoholiongelmasta.
Kiitos tästä alati yltyvästä syömisongelmasta.
Kiitos tästä järkyttävästä itseinhosta ja koko itsetunnon romahduttamisesta.

Ja kiitos siitä, että nyt on ainakin selvää mitä mä haluan tehdä.
Mitä mun pitää tehdä.
Ja kukaan ei voi ainakaan sanoa, etten olis yrittänyt.

LIHON

Oon oksentanut tänään 10 kertaa. Hyvä, vittu jee.

OON NIIN VITUN TYHMÄ. Söin vaan vaikkei oikeestaan edes tehnyt mieli. Ja kun ei se kaikki tule ikinä ulos. Tuntuu että maha vaan imasee ittellensä varsinkin ne suurikalorimmat paskat.

Ja vieläkin tekee mieli sipsejä ja dippiä. Vaikka tiedän, että ensimmäisten parin kourallisen jälkeen ei edes maista enää mitään, suuhun sattuu ja oksettaa. Ja kun mulla on jääkaapissa 2 kermaviiliä, jotka pitäisi johonkin käyttää. Ja dippikin, jonka se mun kaveri jätti.

Miten mun ajttelu on yhtäkkiä muuttunut näin oksennuskeskeiseksi? Ennen söin juttuja, joissa on enemmän kaloreita, mutta laskin ne vaan mukaan ja yritin kompensoida muina päivinä. Nyt kaikki on oksennettavaa. Paitsi kasvikset, puuro ja itsetehty, tarkasti laskettu terveellinen ruoka. Tai niissäkin vaan pienet määrät. Heti kun maha tuntuu sellaistenkin jälkeen täydeltä, houkutus oksentaa on iso. Mun päässä tapahtui jotain kamalaa paaston jälkeen. Syöminen on lähtenyt ihan käsistä. Vaikka mun piti ruveta opettelemaan normaalia syömistä, vaikka mun piti jatkaa laihduttamista. En käsitä miten muutama viikko ja kaikki on ihan levällään. En oo moneen päivään laskenut kaloreitakaan kunnolla. Ja haluan vaan sitä alkoholia. Vaikkei sekään mitään auta. Ensimmäisten ihana nousuhumala on mukavaa, mutta siitä eteenpäin se on ihan turhaa. Ja kun mä yhdistän siihen aina ihan hirvittävät määrät ruokaa kun pelkään seuraavan päivän huonoa oloa. Ja sitten kun mulla on paljon ruokaa, mulla on myös paljon juomaa. Määrät on tuplaantunut.

Tappakaa mut, pliis.

Tää ei oo hallinnassa kyllä yhtään.

ÄÄ.
Tappelen ruokaa vastaan. Joka hetki.
Koko ajan tekee mieli jotain. Jotain jonka voisi sitten oksentaa.
Söin liikaa pähkinöitä, joten piti vähän yökkiä taas. Vaikka piti olla vihdoinkin päivä ilman oksuilua. Eilen söin ja join varmaan kolmen päivän kalorit.

Mahtavaa.

Suu ja hampaat on tosi kipeet. En edes maista kunnolla kun kieli on ihan puolikuollut. Pureskelu sattuu. Silti haluan vaan kaikkea. Kaikkea paskaa.

Mahatuska oli paha tänään. Ja kesti tosi kauan. Kiva sekin.

Olin kävelyllä ja ohitin 3 Kotipizzaa.
Haistakaa paska pizzojenne kanssa.

Pää hajoo

Riittääkö kalja?
Entä ruoka?
Haluanko vielä sipsejä?
Makeaa?
Muuta?

Kello, yhdeksän jälkeen ei saa enää alkoholia...

Meenkö lenkille?
Se kuluttaa kaloreita.
Se myös kuluttaa alkoholia.

Oon niin lihava, pitäis kuluttaa enemmän.
En jaksa, mitä väliä, ihan sama.

Kunhan vaan saan olla kännissä.

Meenkö lähikauppaan vai kauemmaksi?
Säästänkö rahaa vai kaloreita?

Mitä teen?
Telkkari?
Bloggeri?
Facebook?

Elokuvat?
Tv-sarjat?

Viillänkö?
Hakkaanko kättä?

Syönkö?
Oksennanko?

Ei aina jaksa

Heh, tuli pientä riitaa terapeutin kanssa. Korotin ääntä ja lähdin vetään vähän etuajassa. Puhuttiin syömisestä. Ja kun ei se tajua. Ja enemmän ärsytti se, että se luulee tajuavansa. Toki mä nyt ymmärrän, ettei terapeutti ole voinut kokea just samoja juttuja kuin mä, mutta tää syömis/ruoka/liikunta-systeemi on meillä ihan eri ääripäistä. Ja sitten se sanoo mulle, että syö säännöllisesti niin ei tarvi ahmia. NIIN. Sehän ei tullut itselle mieleen, enkä myöskään ole ikinä niin tehnyt. Sitten se sanoi, ettei koe puhuvansa mulle niin kuin idiootille, mistä valitin kans, ja että aina voi yrittää uudestaan.

Kuinka vitun monta kertaa pitää yrittää?!
Koska saa luovuttaa?
Mä oon yrittänyt, mä yritän.
Jossain vaiheessa vaan tulee seinä vastaan, eikä jaksa enää.
Vaikka läskiys inhottaa, ahmiminen ja oksentaminen on typerää ja tunnen itteni vaan koko ajan vammasemmaseksi, mä en siltikään tunnu välittävän tarpeeksi, että jaksaisin taas yrittää.

Oon kyllä vähän yllättynyt kuinka vähän mua ahdistaa tai millään tavalla haittaa, että häivyin kesken kaiken ja ettei edes sanottu hei tai sovittu uutta aikaa. Vähän nolottaa kyllä, mutta muuten en jaksa siitäkään välittää. Ihan sama, kohta sekin loppuu, joten mitä väliä?

Tänään muuten kaljotellaan, ihanaa!