Heh, tuli pientä riitaa terapeutin kanssa. Korotin ääntä ja lähdin vetään vähän etuajassa. Puhuttiin syömisestä. Ja kun ei se tajua. Ja enemmän ärsytti se, että se luulee tajuavansa. Toki mä nyt ymmärrän, ettei terapeutti ole voinut kokea just samoja juttuja kuin mä, mutta tää syömis/ruoka/liikunta-systeemi on meillä ihan eri ääripäistä. Ja sitten se sanoo mulle, että syö säännöllisesti niin ei tarvi ahmia. NIIN. Sehän ei tullut itselle mieleen, enkä myöskään ole ikinä niin tehnyt. Sitten se sanoi, ettei koe puhuvansa mulle niin kuin idiootille, mistä valitin kans, ja että aina voi yrittää uudestaan.
Kuinka vitun monta kertaa pitää yrittää?!
Koska saa luovuttaa?
Mä oon yrittänyt, mä yritän.
Jossain vaiheessa vaan tulee seinä vastaan, eikä jaksa enää.
Vaikka läskiys inhottaa, ahmiminen ja oksentaminen on typerää ja tunnen itteni vaan koko ajan vammasemmaseksi, mä en siltikään tunnu välittävän tarpeeksi, että jaksaisin taas yrittää.
Oon kyllä vähän yllättynyt kuinka vähän mua ahdistaa tai millään tavalla haittaa, että häivyin kesken kaiken ja ettei edes sanottu hei tai sovittu uutta aikaa. Vähän nolottaa kyllä, mutta muuten en jaksa siitäkään välittää. Ihan sama, kohta sekin loppuu, joten mitä väliä?
Tänään muuten kaljotellaan, ihanaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna tulla vaan, kommentit on kivoja!