En osaa

Ho, minä ja mun kuvitelmat syömisen hallitsemisesta. Koko päivän oon vaan ajatellut ahmimista, koko päivän vastustin sitä. Tein hyvää ja terveellistä ruokaa. Ensin hajosin vaan vähän ja söin proteiinipatukan vaikkei ollut tarvetta. Mutta. Ilta on pahin. Vaikka kuinka yritän syödä niin kuin kuuluu, monta ateriaa, parin tunnin välein, niin ettei ehdi tulla karmea nälkä ja blaa blaa blaa. Ei se vaan auta. Silti illalla mä vaan haluan syödä ja sitten mä syön. Eikä se tietenkään ole nälkää, vaan jotain selittämätöntä ruokahimoa.

Iltapalana oli siis lisää pataruokaa päivältä, leipää, raakasuklaata ja proteiinipatukoita.

Mutta ihanuus sentään: oksentaminen ei ole ikinä tuntunut näin hyvältä. Mä en ole ikinä saanut tavaraa ulos näin helposti, nopeasti ja kokonaisvaltaisesti. Vaikka ei maha tyhjä olekaan. Mutta aika hyvin kuitenkin. Ihana helpotus, koska kaloreita tossa satsissa oli melko törkeästi. Olis vaan kiva tietää miksi se nyt onnistui kun melko varmasti jossain vaiheessa taas epätoivoisena ja itku kurkussa ihmettelen miksei se toimi.

Ruoka vituttaa. Miksi haaveilee syömisestä ja oksentamisesta? Mulla yleensä ylensyönti ja sitä seuraava oksentaminen on kuitenkin ollut aina vahinko tai että tilanne on vaan jotenkin jatkunut ja jatkunut. Nyt mä haaveilen oikein suunnittellusta ahmimisesta ja oksentamisesta. Ja miksi?! En vittu tiedä. Ja kun ei se oksentaminen edelleenkään ole mulle ihan itsestäänselvän helppoa. Just viime maanantaina kun vedin keksejä en meinannut saada mitään ulos. Siitä seuraava tunnetila on kyllä melkoisen karmea. Ja se oli suunniteltu pelleilykohtaus. Ja sitten kun vaan ahmin, en todellakaan oikeasti nauti siitä ruoasta. Öö, joten mitä hittoa?!

Eikä se vaa'an numerokaan liikuta enää yhtään niin paljon kuin vielä muutama viikko sitten. Jotenkin mulla on taas tosi vahvana ajatus siitä, ettei tää enää kauaa jatku kuitenkaan joten mitä väliä. Vaikka ei mulla edes ole mitään hyvää suunnitelmaa.

Oon nyt jotenkin ihan pihalla.