Vitun vitun vittu, haluun kuolla

Kirjoitettu 27.9.
En viiltäny. Epäonnistuminen pelotti vaan niin paljon. Join ja söin aivan vitusti. Keskiviikon aikalailla nukuin, illalla olin muutaman tunnin hereillä. Lopetin syömisen keskiviikkona ja torstaina, oli vaan pakko. Muuten olisin tehny jotain typerää, mikä olis vituttanu kauan sen jälkeen. Se helpotti kyllä oloa aivan valtavasti. Päässä oli niin rauhallista ja levollista kun syömistä ei tarvinnut miettiä. Ei tarvinnut miettiä mitään muuta kuin mitä sitä tekisi. Mitä huvittaisi tehdä. Hassua kuinka se taas onnistui noin vain. Päätin vaan, että otan vähän lomaa syömisestä ja ei siinä ollut mitään ongelmaa. Suolisto-oireet tuli kyllä heti torstaina. Oon selvästi saanut jonkinlaista vahinkoa aikaan viime vuoden paastoiluilla. Oli melko tuskaisaa kun perjantaina yhtäkkiä söinkin ihan normiruokaa. Ensin sh-polilla ja sit vanhempien luona.

Tänään 2.10.
Mun on taas pitänyt kirjoittaa, oon halunnut purkaa asioita tänne. Jotenkin se vaan on niin rankkaa ja vie mun kallisarvoista aikaani. HO. Huvittavaa kuinka musta tuntuu, että on kiire, vaikkei ole mitään päivätyötä tai opiskelua. Nyt oon taas kännissä, avasin viinilaatikon vähän yhdentoista jälkeen. Eli joo, vitun loistavasti menee. Masennus on pahentunut aivan perkeleesti sen myötä kun ruoan ja syömisen hallinta ja kontrollointi on hävinnyt. Mulla ei ole mitään mihin tukeutua, mitään minkä takia nousta aamulla ylös. Onhan mulla edelleen se J, mutta ei paljon auta. Ja sen takia varsinkin pitäisi laihduttaa, olla nätimpi. Alan olla oksettava. Vaikka se vakuuttelee toista.

Olin eilen luennolla syömishäiriöistä. Siellä puhui itsekin syömishäiriön sairastanut ihminen. Oli melko hyytävää tajuta, ettei se motivoinut mua parantumaan yhtään. Ainoa lohduttava juttu oli se, kun se sanoi että aina voi palata takaisin. Haluan niin helvetista palata aikaan viisi kiloa sitten. Kun ei ollut hiilariturvotusta. Kun maha oli pienempi. Kun vaatteet oli melkein jopa kiva juttu. Se sanoi, ettei parantumisen yrittämisellä menetä mitään. Musta kyllä tuntuu, et oon menettänyt aivan helvetin paljon. Kaikki kokemus elämänhallinnasta on mennyt. Itsekunnioitus varsinkin. Nyt tuntuu, että oon vaan täysin arvoton kasa paskaa kun en edes osaa olla lihomatta.

Olis ollut terapia tänään, mut en mennyt. Osaksi koska oon kipee eli flunssainen. Mut paljolti, koska en halua, ei huvita. Ei ole IKINÄ aikaisemmin ollut tällaista. Silloinkin kun todella tuntui, ettei se mitään auta ja terapeuttikin vitutti joka kerta, menin ja halusin mennä. Nyt tuntuu, että multa on lähtenyt kaikki. Kaikki toivo paremmasta, kaikki elämänhalu, kaikki ilo. Mulla ei ole mitään mihin tukeutua, mistä pitää kiinni. Sillä luennollakin kuvailtiin syömishäiriötä pelastusköytenä, joka otetaan käyttöön kun ei pysty käsittelemään omia kokemuksiaan ja tunteitaan. Yhdyn tohon ihan täysin. Nyt mä oon luopunut erittäin isosta osasta mun syömishäiriötä. (Saatatte huomata, että toistan sanaa syömishäiriö. Se on ihan sen takia, että se todella uppoaisi mun kallooni. Edelleen se on vaikea myöntää ja jos hetkenkin menee paremmin, oon vakuuttunut, ettei mulla ole mitään ongelmaa.) En laske kaloreita, oon syönyt PALJON  puuroa, leipää, perunaa eli sitä hirvittävän kamalaa ja vaarallista hiilaria. Oon luopunut tietyista kellonajoista, vaikka yritänkin suunnitella päivän niin, että söisin kolmen tunnin välein. Sain ateriasuunnitelmankin, mutta se on niin täynnä leipää/hiilaria, en voi millään sitä noudattaa. En hypi vaa'alla koko ajan. olin noin puolitoista viikkoa tietämättä mitä painan. Mut kaiken päälle, en nuku. Tai siis nukun, mutta laatu on paskaa. Oon niin helvetin väsynyt koko ajan, kaikilla tavoilla. Se tietenkin paskentaa kaikkea yleisesti ja vaikeuttaa elämistä. Silloin tulee himo kännäillä. Ja kun kännäilen, syön. Eli lihon taas lisää, vaikka se aiheuttaa mulle aivan valtavaa ahdistusta. Vittu kun oon fiksu.

Päässä on taas soinut "haluan kuolla". Se tulee aivan kutsumatta. Itkettää, mut ei se edelleenkään onnistu ilman seuraa. Se on (kai) positiivista, että onnistuin vähän itkemään Jn seurassa. itkin väsymystä ja läskejä ja se lohdutti. Se eilenkin oikein erikseen sanoi, että mä oon tärkeä sille, Mua rupes itkettämään, enkä oikein osannut reagoida. Se on liian ihana tällaiselle idiootille. Ja mulle tuli toissapäivänä sellainen ajatus, että lähtisin baariin ja ottaisin mukaani jonkun täysin randomin. Ihan vaan, että Jllä olis syy jättää mut. (Epäiröin kirjoittaa sanan "jättää", koska se viittaa seurusteluun, enkä edelleenkää oo varma voidaanko meidän juttua kutsua seurusteluksi. Vaikka oonkin siellä yötä harva se yö ja vähintäänkin nähdään joka päivä.) Se menee kotipaikkakunnallensa viikonlopuksi eli voin rauhassa sekoilla. Heti kun se sanoi, että on menossa sinne, rupesin suunnittelemaan kännäilyä. Bulimiabileet olis ollu vielä jokin aika sitten selkiö, mutta
MINÄ EN ENÄÄ OKSENNA. Sen mä todella haluan lopettaa. Aina voi laihduttaa, mutta oksentamisen tekemiä vaurioita ei niin vain korjata. Varsinkin ne hampaat.

Oon vitun ristiriitainen. Samaan aikaan haluan kuolla, eikä millään ole mitään väliä ja kuitenkin välitän oksentamisen aiheuttamista haitoista. Eilen kun päässäni suunnittelin tän päivän sekoilua, mä vähän pelkäsin itteäni. Että puolivahingossa tapan itteni. Tänään se on tuntunut pelkästään kivalta ajatukselta. Sikäli mulla on turvallinen olo, koska jos tuntuu, että saatan tehdä jotain, joka kaduttaa, voin soittaa vanhemmille, terapeutille (riippuen kellonajasta) tai ihan vaan päivystykseen. Hassua, kuinka sekin on muka nykyään vaihtoehto. Ennen oli täysin selvää, etten ikinä kehtaisi mennä "pahan olon" takia sairaalaan. Nyt se on oikeestaan vaan lohdullinen ajatus. Aina on ihmisiä, jotka yrittää auttaa. Aina on joku, joka voi ottaa vastuun sillä hetkellä kun ei itse pysty.

Tää teksti alkaa olla melkoisen pitkä.
Kiitos kaikille, jotka lukevat loppuun asti. Pelkästään se, että Blogger näyttää useampia katsomiskertoja auttaa.

Ja se, että mulla on 45 lukijaa <3 Aivan uskomatonta kuinka kivalta tuntuu, että ihmisiä kiinnostaa. Että joku jaksaa lukea. Että joku välittää.
Te olette kaikki ihan  hirveän tärkeitä. Eikä tää ole vain känni :D ihan oikeesti. Kyllä mä hävettävän usein kyylään, josko olis kommenttia tullut. Ja kuinka monta katselukertaa tekstit saa.

Se on kans pitänyt kirjoittaa, että multahan saa aina kysyä ihan mitä vaan ja kommentoida ihan vapaasti. En usko, että erilliseen kysymyspostaukseen tulisi kovin paljoa materiaalia. Joten pistäkää kommenttia jos vaan vähänkin siltä tuntuu.

Jos jos on jotain postausideoita, tänne vaan!

Vituilleen menee

Mä vaan lihon. Syön koko ajan aivan törkeitä annoksia, vitun sh-poli. Oon sen jälkeen vaan läskistynyt. Kun siellä ollaan niin sallivia syömisen suhteen, mäkin oon vaan ajatellut, että kyllä mäkin saan syödä. Mut en kyllä näin paljoa, vittu soikoon. Oon taas lähempänä 60 kuin 50 kiloa, vittu kuinka mahtavaa. Hetken painoin alle 50 kiloa. Haluuun takaisin sinne. Vaikka oon kyllä myös liikkunut ja mulla on jo kauan ollut se ajatus, että lopetan painon kyttäämisen ja kasvatan lihasta, joka tietenkin painaa.

Pakko lopettaaa oksentaminen, hampaat on selvästi jo kärsiny. En kyllä tajua, miten voin olla näin vammanen, että kun hampaasta lähtee pala, hammasvälit on selvästi suurentunut ja muutenkin ne on selvästi paskentunut, mä en pysty lopettamaan. Hampaat on vaikea korvata, varsinkin jos ei ole rahaa. Mun kuntoutustukihakemus ei mennyt taaskaan läpi. Kelan mielestä en vaan ole terpeeksi sairas. Vaikka väsyn jo tästä syömisen ja liikunnan miettimisestä. Jos siinä lolis mukana opiskelu tai työ, olisin loppu aivan vitun nopeesti. Se joko loppuis vain siihen, että masennun entistä enemmän ja lopetan tai siihen, että ainakin yritän tappaa itteni.

en jaksais tätä yhtään

Vittu. Vitun helvetti, miksi mä en saa nukkua?! Siis oon oikeesti niin vihainen kun en taaskaan saanut unta ennen kahta. Mun piti herätä kaheksalta, kun piti saada autokin vietyä äitille ennen puolta kahta. Heräämiseen meni 1,5 tuntia. Nukahdin vaan heti uudelleen. En kyllä ymmärrä miten oon ruvennu reagoimaan mielipahaan ja ahdistukseen sillä, että suunnittelen syömisen lopettamista. Siis oikeesti, yöllä kun unettomuus vitutti niin saatanasti, ensimmäinen reaktio on lopettaa syöminen. ? Öö..? Mitähän persettä se auttais?! Toinen hieno ongelmanratkaisukeino, joka tuli siinä mieleen oli sessiointi. Niin.

Taisi olla melkoista itsepetosta ilmassa eilen kun kirjotin ton edellisen tekstin. Nimittäin nukkumisen esti nimenomaan vaatteista ja ruoasta tuleva karsee ahdistus. Kaikki vaan pyöri päässä ihan hirveellä voimalla. Nyt taas vaan vituttaa koko juttu, liian vaikeeta kaiken miettiminen. Eikä oo vieläkään vaateongelma täysin ratkaistu. Miksi kaikki vaatteet on nykyään neliön mallisia? Suunnilleen jokainen vähänkin kiva paita on hihaton neliö, joka ei todellakaan ole hyvä malli mulle. Ja kun sit aina se hihaongelma, turha ostaa mitään nättiä paitaa jos se pitää peittää jollain rumalla villatakilla.

 Ei muuten tullut sitä 1500 täyteen, mikä oli kyllä taas helpotus. Paino ei liiku mihinkään, en oikein tajua. Tekis vitusti mieli vetää kännit. Mut sit aikalailla koko huominen menis vaan makasmiseen. Vaikka en kyl tiedä jaksaisinko muutenkaan huomenna mennä taas kattomaan niitä samoja vastteita. Niin, ainakin nukahtaisin kun nyt joisin. Tällä menolla oon ihan pihalla koko lauantain kun alotetaankin niin aikaisin aamulla.

Tää päättämättömyys taas, saatana

Voi ihmiset, mitä mä teen..?
Kalja pyörii päässä.
Oksentaminen pyörii päässä.
Ja tietenkin se kirottu ruoka itsessään vaivaa ajatuksia.
Ääh.
Mulla meni niin kepeästi tässä pari päivää. Olin ihan ok sen suhteen, että syön vähän ja laihdutan. Eilen ahdistus alkoi jotenkin kasaantua, olis pitäny mennä dkt-ryhmään, mut en vaan perkele jaksanut. Fyysinen olo oli erityisen huono eilen, sai tosissaan taistella oksentamista vastaan. Ja päiväunien jälkeen pari kertaa pyörrytti oikein kunnolla kun nousi ylös. Ja se helvetin ruoka. Kun siitäkin tulee huono olo ja pää kipeeksi.

Haluisin viiniä. Mut eihän mun todellakaan pitäisi nyt miettiä mitään alkoholia. Vaikka onnistuisinkin juomaan maltillisesti, pelottaa kuinka törkee olo olis seuraavana päivänä. Kun on heikko fiilis jo muutenkin ja jo pari viime kertaa tässä kun oon juonu, seuraava päivä ei todellakaan ole ollut mitenkään hehkeä. Silloin joskus viime vuoden puolella kun join tosi paljonkin yhdessä vaiheessa, mulla ei ollut mitään erityistä krapulaa, koska mä söin niin törkeitä määriä ruokaa. Enkä edes tajua mikä siinä houkuttaa. Kännissä on kivaa vaan se pieni nousuhumalan hetki ja sit onkin tylsää, eikä tiedä mitä sillä fiiliksellä pitäis tehdä. Vittu.

Eilen iski törkeimmät sessiointihimot aikoihin. Oli jo aika lähellä, etten illalla lähtenyt kauppaan. Mutta en vaan olis edes jaksanut. Ja pelottaa se refleksin meneminen ja se, että kun oon niin väsynyt, entä jos en edes jaksa oksentaa kunnolla? Plus tietenkin kaikki muut paskuudet mitä saa siinä kaupanpäällisinä. Ja tottakai tajuan, että tää johtuu nälästä ja väsymyksestä. Myös tylsyydestä ja yleisestä ahdistuksesta. Ei pitäis antaa niiden ohjailla mua.

Oon heikko. Henkisesti ja fyysisesti. En tajua miten varsinkin tää mun ruhoni voi olla näin heikko? Siis oon huikeat 2 viikkoa nyt mennyt vähän pienemmillä kaloreilla ja alkaa muka jo voimat loppua. Saatana. Mähän saakeli makaan vaan kotona. Jotkut vetää selkeesti vähemmällä ruoalla ja käy koulussa tai töissä. Typerää.

Viiltäminenkin huvittais. Vaikka ei oo mitään syytä. Koska en kuitenkaan onnistu. Senkin takia, että vaan valtavat, edellistä suuremmat tois mulle mitään onnistumisen tunnetta. Ja se tarkottais lääkäriä ja tikkejä, enkä tosiaan olis menossa. Ja sit vaan vituttaa kun pitää niistä toipua. Tuskin saisin ainakaan selvin päin edes mitään muuta aikaiseksi kuin pintanaarmuja. Heikko.

Joten taas kerran nää samat vaihtoehdot pyörii päässä. Hyvin mahdollisesti taas kärsin vaan koko päivän niiden kanssa ja viimeistään seuraavana aamuna oon tyytyväinen, etten mitään tehnyt. Helvetti. Miten normaalit ihmiset hallitsee ahdistustaan? En käsitä. Tai sit niiden ahdistus ei vasn oo tällaista. Olis mulla noita dkt-juttuja, mutta perse niiden kanssa. Ei tähän ainaiseen ahdistukseen auta mikään jääpalojen pitäminen kädessä. Kun se on siinä se ongelma. Mä en toimi sillä tavalla kuin siinä oletetaan, joten niiden keinot ei sovi mulle.

Piru sentään

Kävinpä pikku aamukävelyllä. Lähdin jopa pirteenä, 2 kuppia kahvia ja parisataa kaloria puurorahkasörsseliä. Ja mikä on tulos tän 25 minuutin, parin kilsan jälkeen? Päähän sattuu. Heikottaa. Oksettaa. Hengittäminen on työlästä.

Äsken söin loppuun samaisen puurorahkajutun ja meinaan nukahtaa pystyyn. Mun typerä ihrakasautumakehoni ei kestä perkele mitään. Eilen kävin pyörällä vanhempien luona, sinne on noin reilu 6 kilsaa suuntaansa eli ei kauheesti, mut ihan ok lenkki. Illalla tein vielä parit vatsat. Ja yöllä tietenkin piti hikoilla lakanat märiksi. Kai mun nyt pitäis ihan tosissani ottaa rennommin ton liikunnan suhteen. Vituttaa vaan tällanen löllöys ja heikkous. Nykyään tulee tosi nopeesti ahdistava ja laiska fiilis jos vaan istun ja katon telkkaria. Ku ennen se oli täysin ok vaikka koko päivän tekemisenä.

Hitto kun mulla on nälkä saakeli koko ajan. Sunnuntaista tulikin sitten lievästi tankkauspäivä, ei onneks hiilarilla vaikka lähellä oli, mut nousi kalorit pitkästä aikaa vähän yli kahdentuhannen. Ei se kyllä kovin mahtavalta tuntunu, mut yritän kovasti ottaa sen helkutin numeron vähän rennommin. Mut tosiaan vaikka kaloreita kertyi noinkin paljon, tuskailin kyllä nälän kanssa pitkin päivää. Vituttaa kun en voi yhtään luottaa omaan kehooni. En voi luottaa siihen, että voin syödä kun on nälkä. Varsinkin kun edelleen tavoitteena on saada miinuskaloreita joka päivä. Kun edelleen on ihan reilusti ihraa. Oon parina päivänä kyylänny itteäni oikein urakalla peilistä. Samat ongelmakohdat löytyy, varmaan aina, mut on ne selkeesti pienempiä. En millään usko, että näkisin itteni jotenkin väärin. Kyllä mä huomaan koko ajan muutosta, enkä pidä itteäni lihavana. Mut löysää on ja varaa kiristää.

Nukuttaa.
NÄLKÄ

Hämmennys, epäusko, vitutus

Voi pöö.
Voi perse.

VOIHAN NY SAATANA

Oon nyt kahtena yönä taas herännyt aivan hikisenä. Siis vaatteet ja lakanat on märät hiestä. Jee. Sekin aika minkä nukun, nään vaan vammasia unia. Tää oli tammikuussa kans. Ja tulee liikunnasta.

Haistakaa vittu te kaikki "liikunta parantaa unen laatua"- läskipäät. Haistakaa paska kaikki helvetin iltalehden viikon laihduttajat, jotka sanotte, että ei enää väsytä kun liikkuu. Painukaa helvettiin kaikki, joiden polvikivut on lähteny laihtumisen myötä.

Mä en ymmärrä. Mä en tajua. Mä en vaan käsitä.

Sunnuntaina en tehnyt mitään, lepäsin vaan ja jännäsin vaalituloksia. Ja himoitsin sipsejä. Maanantaina tunnin steppi, sattui vitusti polveen, mut tein silti. Eilen vaan vähän pyöräilyä, ihan hyötyliikuntana. Tänään olis mun perus keskiviikkotreeni, 3 vartin lihaskuntojuttua, jalat, kädet ja vatsa. Sit puolen tunnin steppi. Ja en tiedä mitä mun pitäis tehdä. Kun ihan selvästi oon liikkunu "liikaa". Tää unen paskistuminen tulee täysin selvästi siitä. Mutta haluisin mennä. Oikeesti haluan mennä. Mut haluanko, ainakin osaksi sen takia, että se on mulle huono? Tuleeko liikunnasta vaan uusi itsetuhoisuuden muoto? Onhan se alusta asti ollut inteinhon ilmenemismuoto, mut oon alkanut myös tykkäämään siitä. Joskus lähden sieltä jopa ihan tyytyväisenä. Mutta mun on pakko nukkua. Pakko.

Eli mitähän persettä tässä pitäisi tehdä?

VITUN LÄSKI PASKA

Lihakset vähän kipeet ja jumissa. En oo venytelly yhtään sen lauantain pumppiräpellyksen jälkeen. Mun piti kyllä, mut ei sen oksentamisen jälkeen huvittanut ja aikasemmin päivällä ajattelin, että tuskin ne kovin jumiin voi mennä kun oli niin vaikee tehdä. Ja kävi jännästi taas mielessä, että en ansaitse sen venyttelyn tuomaa helpotusta. Edelleenkään.

Niin, meni sit läskiksi eilenkin. Ja vielä illalla kirjaimellisesti läskiksi. Kävin ostamassa muun muassa sipsejä. Kuvittelin, et kun syön sen 300 gramman pussillisen, niin tulee taas huono olo ja suu kipeeksi niin, ettei tarvi hetkeen haaveilla niistä. Joo, ei onnistunu. Oli liian vähän kaikkea, ei tarvinnu oksentaa syömisen välissä, ei tullu maha tuskallisen täyteen, ei ruvennu yököttämään jo syödessä. Eli haluun taas kaikkea. Ja se kivoin juttu: refleksi ihan saakelin huono. Tosi vaikee saada ulos, enkä edes varmasti saanu kaikkea. Ja tosiaan meni sit ihan lihomisen puolelle kun siinä yhentoista jälkeen tein taas mikrossa suklaakakkua, paljon senkin takia, että pääsin eroon siitä lopusta vaniljajäätelöstä, jonka olin lauantaina ostanu. Kun sitä oli enää niin vähän ja mä mietin sitä koko ajan. Yllättävän vähän ahdisti sen syöminen. Tai siis oikeestaan se sisällä  pitäminen. Toki se oli täysin selvää, että oksentamisesta siinä ei ollut kyse, joten kai se auttoi. Ja siis rupesin oikeesti haaveilemaan vaan kaikesta väärästä ruoasta. Että rupeen elämään jollain valmismuffinsseilla jos vaan ne mahtuu kalorirajoihin. Mut eihän se nyt ole mulle mahdollista, kyllä mä kaipaan oikeaa ruokaa hemmetin nopeesti. Ja aivan niin kuin muutenkaan kestäisin kaiken sen sonnan sulattamista. Siis siihenhän kun ajattelu on mennyt ihan kokonaan, että kaikki määrät kiellettyjä juttuja on liikaa.

Tekee mieli vaan luovuttaa ja ruveta taas rappiokaudelle. Eli kaljaa ja sipsejä ja lihomista. Mut en sit kuitenkaan halua. Tänkin aamun vaakalukema oli niin inhottava, etten kyllä kestäis yhtään suurempaa. Mutta on vaan niin masentunu ja väsynyt olo. Kun ei edes huvita miettiä mitään salille lähtemistä kun en kuitenkaan jaksa tehdä. itkettää. Vituttaa tää itkuisuus. En oo ollu tällainen yläasteaikojen jälkeen. Että itkettää ja vituttaa ja masentaa niin etten saa mitään aikaiseksi. Mieliala heittelee. Tunnen itteni henkisesti taas niin heikoksi. Mä oon jotenkin taantunu. Syytän terapiaa. Musta on tullu vaan koko ajan vammasempi ku oon ollu siellä. Ne yrittää tehdä musta tällasta epävakaata hullua. Ne haluaa, että mä vaan sekoan. Vihaan niitä kaikkia.

Haluun luovuttaa. Kuolla. Kadota.

Vikaa joka kohdassa

Ahdistaa taas niin vitusti.

Mulla oli täällä kaveri yötä. Ja voi helvata kuinka voi ihminen ahdistella kaikkea mahdollista. Ahdistelin siivoamista. Sit piti odotella. Sit se ehdotti, että voitais vetää kännit.Siis viestillä, junamatkalta kun se itse jo aloitteli. Mä vaan tuijotin sitä viestiä ja inhosin sitä ihmistä. Inhosin itteäni. Oon niin vammanen. Vastasin jotain epämääräistä. Sit kun olin just vähän totutellut ajatukseen, et voisin pari ehkä juodakin, se ehdottaa, että mentäis baariin. Ja voi helvetti. Huusin tyynyyn kun inhotti. Mä vihaan baareja. Ne on likaisia, ällöttäviä, meluisia paikkoja. Plus baarijuominen on ihan naurettavan hintaista. Ja siellä on ihmisiä. Jotka saattaa kattoa mua. Mua ja mun oksettavaa ruhoani. Sanoin, et inhoan baareja. Sit vähän myöhemmin se vielä ehdottaa johonkin pubivisaan menemistä. Siis voi vittu oikeesti! En saatana vastannu enää mitään. Mä olin niin jumalattoman ahdistunut kun odottelin vaan, että se tulee asemalta mun luo. Ja sillä kesti ihan sika kauan. Mun maha oli vitun kipee, päähän sattui ja oksetti. Sit se lopulta tuli ja voi kun oli awkward. Tää ihminen on hemmetin erikoislaatuinen siinä mielessä, että mä oon kertonu sille paljon juttuja. Sellasta jota en oo kertonu yhdellekään kaverille. Sillä oli sit viinipullo mukana. Ja se kaatoi mulle sitä aivan törkeen paljon. Mä sanoin, että kalorit on nykyään iso ongelma. Eihän se ensin tajunnu, se vasn vitsaili, että se oli jotain lightviiniä. Mä otin siitä koko illan aikana 2 pientä siemausta. Mä vaan tuijotin sitä lasia ja halusin niin paljon juoda sen, mut en voinu. Sekin sit tajus, että mä en pysty. Se on kyllä kummallista, kuinka tän yhden ihmisen kanssa mä en pysty peittelemään itteäni samalla lailla kuin yleensä.

Olin eilen pumpissa. Ja vihaan itteäni. Oon niin vihainen siitä että tulin kipeeksi. En tosiaan oo toipunu kunnolla vieläkään. Oon vielä vihaisempi, koska aamu alkoi hyvin. Mä olin oikeesti hereillä, olin pirtee, oli hyvä fiilis. Alkulämmittely tuntu taas kauheelta, mut ei se mitään. Reisibiisin tein isommilla painoilla kuin viimeksi. Jäi toistoja välistä, mut siinäkin vaiheessa olin vielä ok. Sit alko mennä perseelleen. Vitun rintabiisi, en vaan perkele saa sitä tuntumasn rintalihaksissa, teen vaan hauiksilla ja ei ne jaksa ja mä turhauiduin omaan suoritukseeni taas niin hitosti, että rupes itkettämään. Ja sit koko loppu oli hirveetä paskaa, iski taas aivan törkee voimattomuuden tunne. Lihaksissa ei vaan ollu mitään jäljellä, ei vaan jaksanu mitään. Seisoskelin tai olin muuten paikallani. Välillä piti vaan laskea painot ja haukkoa happea kyykyssä. Ja pidätellä itkua. Mikä oli tosi vaikeeta. Sit ku se tunti loppui ja piti viedä painot ja muut pois, se oli fyysisesti hemmetin rankkaa.  Jalat ja kädet vaan tärisi, itketti ihan hirveesti, raajat oli niin voimattomat, ihan hirveen tuntuset. Pukuhuoneessa pukeminen oli vaikeeta, piti aivan haukkoa henkeä ja istua kun tuntui ettei jaksanut seistä. Pyöräily kotiin oli ihan hirveetä, kyyneeleet vaan valui ja jaloissa ei ollut voimaa yhtään. En menny edes suihkuun kun en ansainnu sitäkään iloa. Enkä ollu edes hikoillu. En tajua kun sekään ei toimi. Sit piti taas maata kun ei muuhun pystyny.

Meni sit sessioinniksi ilta. Se oli kyllä suunnitelmissa muutenkin, mut siirtyi päivällä. Mikä on väärin kun pitäis olla vähintään se viikko välissä. Nyt on sit taas verenpurkaumia ihan sikana. Ei se refleksi ihan kunnolla oo edelleenkään palautunu. Enkä muutenkaan pureskellu kunnolla tai juonu tarpeeksi vettä. Plus maha vittuili jo alkupäivästä. Taas sellaista kramppaamista ja valtavasti ilmaa. Joten sai tehdä turhan paljon työtä, jotta sai kaiken ulos. Ja nyt tekis taas ihan hirveesti mieli taas. Enkä oo mitenkään motivoitunu keksimään vasta-argumentteja. Paitsi se kaikkein isoin juttu eli refleksin säilyttäminen. En jumankauta voi kokea sen katoamista uudestaan. Mut tällä hetkellä tuntuu vahvasti, että läskiksi menee tääkin päivä. Ihan vaan kun masentaa ja vituttaa ja itkettää koko ajan.

Vittu mitään väliä millään.

Ai niin, mun paino on menny alaspäin. Varmaan lihasta lähteny, kiva.

Sekoilua

Lääkekänni.

Mä en tajua mistä nää hirveet mielialan vaihtelut on tullu. Tänään taas niin ylös ja alas ja taas ylös ja alas. Mullahan on se epävakaan diagnoosi, mutta en kyllä edellenkään ole sellainen. Mä oon vaan jotenkin hirveen herkkä kaikelle. Mä oon luullu, että oon nukkunu paremmin, mut oon vitun väsynyt koko ajan, päähän sattuu ja muuta kivaa. Sellaista tosi yleistä ja epämääräistä vaivaa on koko ajan. Välillä pitää vaan pysähtyä, ottaa jostain tukea ja nyyhkyttää kun on vaan niin huono olla jatkuvasti. Ja kyllähän nukkuminen on tosi tärkeetä, se vaikuttaa ihan kaikkeen. Ja mullahan on ollu tosi vaikeeta ton nukkumisen kanssa jo niin kauan, että vaikka nyt olisinki levännyt vähän paremmin, se ei vaan riitä. En mä oikein muutakaan selitystä keksi. Hemoglobiini on ainakin ok, 129. Mun hb ei oo ikinä ollu noin hyvä.

Ja nyt sekoavilla sormillani painoin jotain nappuloita ja tää sivu siirty vasemmalle, ei näy kokonaan. Hyvä minä :D

Se huono puoli tässä lääkekännissä on, että on huono olo, yököttää.

Olin muuten vähän jumppaamassa eilen, 45 minuutin bodyflow. En kauheesti tykänny, aika tylsää tollanen, mut hyvä alottaa kevyemmin, eikä mennä tunnin pumppiin kuukauden tauon jälkeen. Tuli kyllä vaan tosi pask fiilis, oli tosi heikko ja typerä olo. Tuli taas sellanen tunne, etten ansaitse ruokaa tai mitään noin paskan suorituksen jälkeen. Koko tiistai oli muutenkin ihan hirvee. Oli fyysisesti aivan todella paska olo koko ajan, johonkin sattuu aina. Ja sit se hemmetin dkt-ryhmä, josta ei oo mulle mitään hyötyä.

Mä taidan inhota itseäni vaan koko ajan enemmän.

Tuli ihan hirveen sekavaa tekstiä, pahoittelen.

Haluun kuolla. Tänään tuli sellanen jännä mielikuva päähän. Jossa jäin auton alle, siis onnettomuus, vahinko. Sellanen vois olla jänn. Jotain toimintaa mun elämään.4

Ja joo, oon vitun hullu sekopää. Harmittaa  kun tää ei kuitenkaan vaikuta kovinkaan vahvasti. Toiset näkee harhoja ja sekoaa ihan täysin kun tätä vetää naamaansa. Mä oon vaan vähän kännissä. Epäreilua. Mäkin haluun jotain jännää.

Voi persus

Vittuuuuuu
Äiti vie mut kauppaan huomenna. Nyt rupesin miettimään, että kehtaanko ottaa kaikkea selvästi epätavallista. Kun mun piti tehdä juustokakkua eli tarviin sokeria, tuorejuustoa, kermaa, digestivejä. Isä ei niin kiinnitä huomiota, mut äiti saattaa kysellä. Enkä mä nyt voi antaa selitykseksi mitään, että meen kaverin luo tai sellasta kun oon kerran kipee. Hitto, pitäiskö vaihtaa? Mut oon haaveillu siitä viikon, saatana. Ideoita riittää kyllä, mut pääsenkö juustokakkuideasta... Jos se jää vainoamaan sit entistä kamalampana?

Vituttaa myös koska kaloreita ihan liikaa, en todellakaan oo liikuttanu itteäni mihinkään tänään. Ruoan tekemiseen meni liian kauan ja tuli sit vedettyä ihan liikaa kerralla. Kun tuntui, ettei se yksi annos riittänyt. En voinu tietenkään ottaa pienempää. Tai edes laskea ensin. Naamaan vaan, vitun idiootti läski kun olen.

Helvetin perse. Inhottaa kun suunnitelmat muuttu viime hetkellä. Kun justiin olin tyytyväinen, että oon miettiny tarkasti kaiken. Eihän mun tietenkään oo pakko. Jos en vaan ottais mitään ylimääräistä niin en myöskään tekis. Mut en helvata taida pystyä.

Ja nyt taas tuntuu, että pitäis syödä. Eikä oo todellakaan varaa. "Pitää" kuitenkin vielä pieni iltapala syödä kun se mahatuska pelottaa niin paljon.

Saatanan perkele. Taas paskaa.

VITTU
Isä lähetti viestin, että mennään kauppaan torstaina tai perjantaina.
JA ETTÄ MENTÄIS SYÖMÄÄN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
RAVINTOLAAN!!!!!!!!!!!!!!!
Ihan hirveetä. Eli voisin saman tien sessioida kans ku pilallahan kaikki on jos mä syön jotain ravintolaruokaa. Ja saakeli mä haluun leipoa brownieita. Saatana. En muutenkaan todellakaan halua syödä missään ihmisten keskellä. Jotain jonka kaloreita en tiedä. Ja joka on todennäköisesti muutenkin sellaista, jota en muuten söisi.
Ahdistaa vitusti. En oo vastannu mitään. Munhan pitäis nyt tietenkin vaan yrittää syödä jotenkin normaalisti, ei kukaan liho yhdestä ravintolaruoasta. Ja kertoa, että mun on vaikeeta syödä tollalailla. Olla rehellinen ja oma itteni. Joo, onnistuu varmaan niin. Ja kun mä haluan sessioida. Haluan oksentaa. Se olis niin ihanaa.

Nyt sit pitäis valita, että toiminko järkevästi vai saakelin idioottimaisesti. Idioottimaisuus vaan houkuttelee niin sikana. Kyllähän mä tiedän mikä on oikein tässä, mutta en saa mitään tyydytystä siitä, että toimisin sillä lailla. Kun en mä näe siinä mitään iloa. Ei ole motivaatiota mihinkään muuhun kuin laihtumiseen. Jos vaan oksennan tarpeeksi niin en liho. Jos syön "normaalisti" saatan lihoa. Plus kaikki se ahdistus. Muutenkin paino on noussut, kaloreita oli ainakin eilen ihan liikaa ja kaikki makea himottaa niin saatanasti.

voi perse

Vitunmoinen paniikki

VOI HELVETIN VITTU. Mitä mä teen?! Mitämäteen?!!

Mun liikuntasuunnitelmat pilattiin. Olin tänään menossa tunnin steppiin, löysin sikahyvät uudet kengät ja olin oikeesti ihan onnessani menossa. Sitten mun saakelin idioottisiskoni haluaa mennä vanhempien luo, koska on isän syntymäpäivä. Joo, se oli vielä siedettävää, olin sit aamulla salilla. Sit justiin kun pääsin kotiin, sama idioottisisko soittaa ja pyytää tekemään salaatin. Ja kertoo, että toinen sisko tekee mutakakkua. Se vielä erikseen sanoi, että haluaisi oikein rasvaista fetaa. Nyt aivan jäätävä ahdistus. Ei ole aikoihin ollut mitään tällaista. Kun nyt en osaa päättää laskenko kalorit vai en. Mulla ei ole fetaa koska en sellaista rasvasuolamyrkkyä halua vetää, mun pitäis mennä kauppaan, mutten vittu jaksa, eikä huvita, paska sääkin. Ja vanhemmilla on aina kaapissa fetaa. Jos lasken sen salaatin kalorit, mun pitäis myös punnita se minkä siitä syön. Enkä välttämättä halua näyttää niille kuinka obsessiivinen oon tässä. Ja kun siihen halutaan sitä vitun fetaa päälle. Onko millään lailla normaalia yrittää sanoa, että mun pitää ottaa siitä ensin, punnita ja merkitä ylös. Ja se saatanan mutakakku. Jonkinlainen arvio siitä pitää toki heittää muutenkin, joten onko ihan turhaa työtä ruveta laskemaan ja punnitsemaan salaattia? Meenkö arvioiden vaan kokonaan? Mutta kun en halua arvioida, haluan tietää. Ja ton salaatin voisin tietää. Ja todennäköisesti se ei mene kokonaan ja äiti haluaa, että otan loput mukaan. Jos sen syöminen menee huomiselle, enkä laske, arviointi jatkuu ja en siedä sitä.

Mä inhoan niitä kaikkia. Miksi, miksi tää piti pilata, oli vielä ihan ok olo äsken. Nyt kaikki on hirveetä. Ja haluan oksentaa kun ahdistaa niin vitusti. Ja jos oksennan voisin syödä ilman punnitsemista. Mutta oksentaminen vetää mun kehon ihan jumiin tosi pitkäksi aikas. Eikä edellisestäkään kerrasta ole edes viikkoa.

Ja mä yritin soittaa mun terapeutille (!!), mikä on todella erikoista. Oon muistaakseni soittanut sille 2 kertaa, varmistaakseni seuraavan ajan ja peruuttaakseni yhden kerran. En mä osaa soittaa yleensäkään kenellekään ja varsinkaan sen takia, että ahdistaa. Ja ei se edes vastannut. Joten mitähän mä vittu teen?

Paskaa kaikki

AIJAI, sattuu. Pari kulausta kahvia ja aika paha mahatuska. Miksi? En vittu tiedä. Eikö se nyt olekaan ok jos syön illalla? Eilen söin rahkaa ja mehukeittoa vielä yhdeksän jälkeen, ehkä se oli kuitenkin liian iso määrä. Toissailtana vedin kyllä enemmän ja myöhemmin, eikä ollut ongelmaa aamulla. Joten en vittu tiedä, vitut, vittu kun vituttaa tällainen vittuilu.

Paino meni viimein vähän alas maanantaina, mutta nyt taas enemmän. Ja joo, oon syöny melko paljon, suunnilleen sen 1600 päivässä nukkumisen toivossa. Mutta saatana kun yritän järjellä ja tiedolla ajatella, en voi olla lihonut. Vituttaa vaan niin saatanasti, miksi sen pitää pomppia edestakaisin koko ajan?! Enkä oo nukkunutkaan mitenkään hyvin. Pari yötä sentään jotenkin melkein ookoosti, mutta ei se oikein riitä.

Maanantaina olin tanssillisella jumppatunnilla. (Btw, inhoan sanaa jumppa, mut se on kätevämpi kuin ryhmäliikunta.) Aivan uskomatonta TAAS kuinka voin olla näin typerä, että kuvittelen voivani mennä sinne ja olla välittämättä muista ihmisistä ja siitä, että tunnen itseni täydeksi idiootiksi. Hävetti vaan niin paljon. Ja ei auttanut yhtään se, että siellä oli ihan hitosti porukkaa. En oo ennen ollu millään tollasella tunnilla, niin en tietenkään osannu mitään. Ja fiilis paskeni ihan senkin takia, että se oli tosi huono mun paskalle polvelleni. Jeesus oikeesti miten sellanen voi ottaa päähän. Ja tunnen itteni vaan huonoksi. Koska itte oon polveni hajottanut lääkepäissäni. Se on vaan nykyään tosi huono, hirveen löysän tuntunen ja vaikee tehdä monia juttuja. Niin kuin joku vanhus.

Joo olin sen tanssin jälkeen vielä parissa muussakin, jotka oli molemmat tosi polvipainotteisia, joten paskaksi meni nekin. Tänään yritän taas. Toivottavasti ei oo niin paljoa ihmisiä. Vaikkei mulla ookaan erityisen pahaa sosiaalista ahdistusta niin kyllä isompi ihmisjoukko on jo itsessään äärimmäisen inhottava. Ja kukaan ei todellakasn kattonu mua, olin ihan takarivissä ja silti pelkästään se ajatus siitä, että niin moni voi kattoa mua on oksettava. Halusin koko ajan lähteä pois, mutten kehdannut sitäkään tehdä. Ja toki se, että en osaa jotain tai en pysty tekemään jotain on mulle melko musertavaa.

Diagnoosi: läski

3310. Nälkä. Eilen ja tänään ollut aivan järjetön nälkä. En tajua miten. Vaikka kuinka oon syönyt. Eilenkin kalorit päälle 1600, hyi. Mutta tuo reilu 3000 on kyllä jotain ihan vitun kauheeta. Söin myös suklaata, joten ei se kaikki oikeaa tavaraa ole, mutta oksentamista en edes yritä kun tiedän, ettei se sieltä mihinkään liiku. Ja edelleenkin vähän välkä. Aivan sairasta. Toivottavasti on lyhyt nälkäkausi kun en kuluttamaankaan kauheesti pääse. Kävi mielessä teoria siitä, että keho kuluttaa parantumiseen energiaa ja siksi on nälkä, mutta tuskin. Eikä ainakaan monta tuhatta kaloria yli normin. Rupesin kyllä jo miettimään, että kyllähän mä esim. spinningtunnille voisin mennä jo joskus ens viikolla. Ongelma vaan tuo silmä ja kaula kun ne molemmat siskot käy samalla salilla. Mä unohdan ne koko ajan. Sitten kun näen itteni peilistä muistan taas, että silmä on tumman violetti, ohimo kellertävä ja kaula kirkkaanpunainen. Oli muuten melkoisen kipeä käsi eilen illalla kun puudutus häipyi, uuh.

Vitun suklaa ja sen sokeri. Hyi saakeli kun se onkin kauheeta myrkkyä. Tajusin viime viikolla kun leivoin, eikä oksu enää tullut. Kun aika kauan kaikki sokeripitoinen on melkolailla päätynyt pönttöön. Nyt sen tuntee taas, sokeri/hiilarihumalan. Joka ei kyllä oo kivaa, tuntuu että rintakehä painuu kasaan, sydän hakkaa ja ei saa kunnolla henkeä. Pitää taas vieroittautua. Ja oon vitun idiootti kun ostin leipää ja omenia, jotka on molemmat kielletyllä hiilarilistalla. Mutkun en saa tehtyä ruokaa ja kuitenkin olisin syönyt puuroa ja leipä on niin hyvää. Ja omenat (niin herkkua) ostin, jotta vältyin pullaostoksilta. Juu, se suklaa olikin niin hyvä, mutta kun se oli kaapissa. Olis pitäny vaan heittää kylmästi roskiin.

Nyt oon täynnä. Silti tekee mieli syödä lisää. Vittu.

PANIIKKI

Vaaka sekoilee, se antaa koko ajan eri lukemia!!!!!
ÄÄÄÄÄÄÄÄ

Syömiskertomus

voihan vittu. Mun oksennusrefleksi on nyt häipynyt ihan johonkin muualle. Saakelin vaikeaa saada yökättyä, pitää oikein yrittää visualisoida kaikkea oksettavaa. Ja mua ei kovin moni asia okseta. VITTU

Tää päivä on mennyt edes jotenkin ok (liikaa kyllä kuitenkin) ihan vaan kun tiedän, ettei se tule sieltä ulos. Mun ruokavalio on kutistunu kyllä aika järkyttävästi. Mietin tänään kaupassa kuinka naurettavan monta hyllyä on kokonaan pois laskuista tän pelleilyn takia. Ja enhän mä syö muita eläimiä. Ja mun budjetti on todella pieni. Joten osta siinä sitten jotain muuta kuin kaalta ja porkkanaa. Oon aika lailla luopunut hedelmistä, jopa niistä omenoista, joita vetelin tossa jonkin aikaa ihan hulluna. Osaksi sen takia, että mun lempiomenoita ei enää saa, mutta lähinnä koska niissä on turhia kaloreita, liikaa sokeria. Ja muut omenat ja loput hedelmät on kalliita. "Uusi" lemppari on muuten kesäkurpitsa. Miten en ookaan tajunnu kuinka hyvää se on? Ja se ei yleensä ihan hirveän kallista ole. Ja sillä voi vähän niin kuin korvata kurkun, joka on tietenkin talvella melko törkeän hintaista.

Koska en mitään tee, kaikki hiilarit on kielletty. Ja lasken mukaan linssit vaikka jossain vaiheessa käytin linssejä just esim. riisin tilalla, mutta niissäkin on sitä liikaa. Koskahan mä oon viimeksi syönyt pastaa..? Ei mitään muistikuvaa. Poikkeuksena aamupuuro, koska se on turvallinen vaihtoehto mun mahan kannalta. Papuja en muuten myöskään laske hiilariksi.

Maitotuotteista menee lähinnä rahka ja raejuusto. Maitojogurtti on pahaa, soija hyvää, mutta kallista. Juustot on kalliita ja sellanen perusjuusto saa mut aina himoitsemaan leipää. Plus siinä on huonoa rasvaa ja suolaa. Eikä se eläinperäinen proteiini mikään niin mahtava terveyspommi ole kuin usein väitetään. Välillä syön kananmunia, mutta ne on kalliita.

Siemeniä ja pähkinöitä menee jonkin verran, niissäkin tulee hinta vastaan, kaloreiden ohella tietenkin. Mut ne on ihania puurossa. Ja hyvää rasvaa täynnä.

Erilaisia soijaproteiinijuttuja menee aika paljon. Onneksi löysin Minimanista edullisempaa soijarouhetta, verrattuna cittariin, joten vaikka jauhelihaan verrattuna se ei ainakaan kallimpaa ole. Ja oon vihdoin saanut tehtyä seitania.

Hm,, Tästä ny tuli näköjään sekava ruokavalioselostus. Ho.

vikaavikaavikaapäässä, vikaa kaikkialla

melkein tosissani harkitsen oksentamista puolen sisuaskin jälkeen. Jossa ei edes oo sokeria.
VOI HA
Koska joo, niistähän mä lihon, kauhee paniikki, uu. Se valkoinen leipä, rasvajuusto, donitsi, korvapuusti, rahkatasku ja suklaapatukka. Eihän ne mitään, mutta Sisu, hirveetä myrkkyä!
Toki oksensin edelleämainitut sontsikamat, ei tosin kaikki tule ikinä ulos, mutta haloo. Mun aivotoimintakin on vaan niin virheellistä. Kaikki mussa on virheellistä.

Päähän sattuu. Oksettaa. Silmiin sattuu niin perkeleesti. Kun pitäisi saada nukkua. Kunnon unta, ei mitään kökköilyä, josta ei saatana tunnu olevan mitään hyötyä. Sain sitäkin varten uuden lääkkeen, kattoo ny tapahtuuko mitään. Tuskin. Kun ei mistään lääkkeestä ole hyötyä tähänkään mennessä ollut. Mun aivokemia on varmaan viallinen.

vitun virhekappale

Voisko mut palauttaa tehtaalle? Onko takuu menny jo umpeen?

Oikeesti kuka vittu tekee 4 lasta?!

öhpiklööpi, aivot muusina

Ei ihmisen pää voi olla näin kipeä koko ajan.
Ja väsyttää niin saatanasti, tuntuu, etten oo vieläkään hereillä.
Ja ruoka. Haluun vittu syödä koko ajan. Nytkin haaveilen vaan puurosta vaikka justiin söin ison palan kaalta ja omenan. Ja koko illan oon natustanut edellisten lisäksi porkkanaa.

Siis voi jeesus kun heittää päässä. Aivot tuntuu pyörivän tai vetävän jotain kärrynpyöriä kallon sisällä. Istun tai makaan tai teen mitä vaan, kaikki pyörii ja heiluu. Ruoka auttaa hetkellisesti päähän. Mutta vaan hetken. Liikunta ei todellakaan auta, eilenkin juoksu ja pyöräily vaan pahensi sitä. Kai tää vaan taas on sitä ihanaa kroonista migreeniä. Johon ei kyllä ainakaan auta se etten mä nuku. Tai nukun, muttei siitä oikein hyötyä tunnu olevan. Hikoilen vaan hulluna. Ihanaa herätä vähintään kerran joka yö hikisenä ja palelevana. Ja kun lakanatkin on ihan hikiset. Mukavaa.

Haluun kokkailla. Meinasin tehdä munakasta, mutta olin justiin syönyt, ylläri, kaalta joten ajattelin tehdä myöhemmin. Kävin vanhempien kanssa kaupassa, olis ruusu- ja parsakaalta. Saan molemmista ihania herkkuateriaideoita. Ja omenoista. Ja typerät ruokaohjelmat, joissa tehdään suklaaherkkuja. Mutta kun mä tiedän mihin se johtaa. Ja joo voisin edes yrittää syödä vaan vähän, mutta kun se on niin saatanan vaikeaa. Ja mun ajatukset on muuttuneet vahvasti siihen suuntaan, että kaikki ylimääräinen, kaikki ns. herkut on suoraan oksennettavaa, oli määrä mikä vaan. Vittu.

Eipäs juupas, juupas eipäs

Ruokahimot on aivan törkeät. Tää on ihan järkyttävää. Vaikka kuinka syön puuroa, omenaa, porkkanaa mahan täyteen, silti vaan haluaa koko ajan lisää. VITTU. Tää mun touhu on mennyt ihan naurettavaksi. Eilenkin tuli oksennettua pari kertaa, tänään piti olla oksentamattomuuspäivä. Mun piti tehdä jotain oikeaa ruokaakin, mutten vaan taaskaan saanut aikaiseksi. Kun siinäkin tulee tää päättämyys vastaan, liikaa ideoita ja oikeestaan en haluakaan mitään. Mun mielihalut vaihtuu viiden minuttin välein, ensin mietin sitä vaa'an numeroa, suunnittelen lenkkeilyä ja oikeaa ruokaa. Sitten ajattelenkin että paskat, ihan sama, kunhan vaan oksennan niin voin syödä. Sitten ajattelen tätä mun järkyttävää rahatilannettani eli oikeestihan oon miinuksella koko ajan, joten siihen ei ainakaan ole varaa, että huuhdon rahaa viemäriin. Ja sitten nää hampaat. Sitten taas väsyttääkin, ei huvita, lenkkeily on tylsää, ei musta laihaa tuu kuitenkaan, aina voin pyytää vanhemmilta rahaa, voisin juoda silloin ei tule oksennettua, siihen ny vasta menee rahaa ja kaloreita ihan sikana, haluanko mä lihoa, haluanko mä laihtua, mutta kun mä haluan syödä, mut sit se menee oksentamiseksi, en mä halua oksentaa, tai oikeestaan haluan, sehän on nykyään helpottunut huomattavasti....

Kuten terapiassakin sanoin, paketti on nyt ihan levällään.

Mä oon niin sekaisin, en tiedä enää mistään mitään.

Puolet päivästä menee vaan istuskeluun kun yritän jotain päätöksiä saada tehtyä. Kävin äasken suihkussa, jos se estäisi mua lähtemästä kauppaan. Enkä kyllä halua tulla tänne kirjottamaan että murruin. Vaikka mitä vitun väliä silläkään?! Kun ei ole mitään väliä millään. Ja kuitenkin kaikella.

Onneksi tääkin loppuu joskus

Taas. VITTU TAAS.
Mun piti olla oksentamatta tänään. Selvisin jokin aikaa ihan hyvin. Tai en hyvin. Turvauduin puuroon ja omenoihin. Vähän kans tollasta kasvissoijasuikalepataruokaa. Ahmin epätoivoisesti omenoita, kunnes olin täynnä. Sitten kävin tupakalla, söin omenan, kurkkua, lisää omenoita. Suunnitelma oli vaan syödä niitä kunnes oon niin täynnä, etten pysty liikkumaan. Söin itseni täyteen. Ja olin saatana syönyt säännöllisin väliajoin, nälkä ei todellakaan ollut. Sitten ei vaan enää pää kestänyt. Vaikka maha oli valtavan kokoinen, kivistävän täynnä. Melkein litran paketti jätskiä ja 4 muffinssia. Kolmannen kohdalla alkoi yököttää, mutta loppuun söin. Oksensin neljä kertaa, paljon myös omenaa. Mulla ei varmaan kohta ole hampaita enää. Ne on muutenkin luonnostaan aika pienet ja köppäset ja nyt sulatan niitä joka vitun päivä tällä saatanan pelleilyllä.

Mutta täytyy myös todeta, että en mä erityisen pahoillani ole. Koska siinä vaiheessa kun päätinkin avata sen jäätelön, laskeskelin, että kalorit oli jo lähempänä 2000, mikä ei ole hyvä. Ja kun kerran oksensin myös omenaa aika paljon ja vaikka otetaan huomioon, että mättöpaskasta ehtii jotain imeytyä, kalorit on nyt pienemmät kuin ennen hulluuden hetkeä. Ja olihan se hetken hyvänmakuista.

Ne perkeleen sipsit vaan pyörii edelleen mielessä. Sellanen kunnon megapussi ja 2 dippiä ja sit vaan ahtaisin. Mutta sitten ainakin on pakko oksentaa. Meinasin jo tänään, mutta yritin selvitä edes päivän. Mutta en pystynyt. Musta on tullut ihan uskomattoman heikko. En osaa olla syömättä hetkeäkään, en osaa edes satuttaa enää. En osaa, en pysty. Se on säälittävää ja vitun noloa. Ja kun mä olen tehnyt hirveästi töitä sen eteen, vuosia, ja nyt se on poissa. Uskoisin, että se liittyy siihen, että terapiassa on johonkin vähän edetty ja puhuttu ihan oikeistakin jutuista. Mun pää on sekotettu, oon taantunut johonkin hirveään paikkaan, jossa tunteet on olemassa ja mä olen täysin hyödytön läskikasaihminen. Joten vittu mitä paskaa sekin. Nyt kun se tosiaan tässä kohta loppuu niin mä jään sitten vaan entistä karseampaan tilanteeseen. Ikinä ei ole jokapäiväinen elämä, jokaikinen hetki ollut tällaista. Näin herranjukeli vaikeaa. Kunnon sotaa itseä vastaan.

Että vittu kiitos. Vittu KIITOS.

Kiitos siitä, etten ole ikinä kokenut sellaista ahdistusta kuin viimeisen vuoden aikana.
Kiitos siitä ensimmäisestä kunnon itsemurhayrityksestä.
Kiitos paskoista lääkkeistä.
Kiitos kaikista niistä loukkauksista, joita mulle on "hoitohenkilökunta" jaellut.
Kiitos siitä, että ootte puhuneet mulle niin kuin asennevammaiselle idiootille.
Kiitos niistä ihanista hatusta vedetyistä diagnooseista.
Kiitos tästä orastavasta alkoholiongelmasta.
Kiitos tästä alati yltyvästä syömisongelmasta.
Kiitos tästä järkyttävästä itseinhosta ja koko itsetunnon romahduttamisesta.

Ja kiitos siitä, että nyt on ainakin selvää mitä mä haluan tehdä.
Mitä mun pitää tehdä.
Ja kukaan ei voi ainakaan sanoa, etten olis yrittänyt.