mä en jaksa

Ihan törkee olo. Tuntuu krapulaiselta, ihan niin kuin olisin vetäny hirveet perseet eilen. Mut ei, mä vaan oksentelin sellaset 2 tuntia. Yritin ainakin. Se ei toimi. Ja ihan kummallisesti, saan yökkäyksiä aikaan (kestää sairaan kauan kyllä), mut ei vaan tuu ulos. Oksensin vähän sen jälkeen kun tulin kotiin vanhempien luota, silloinkin se tuli ihan eri lailla. Ja melkein jo harkitsin silloin,  että en oksenna. Ja sit kävin kaupassa, juustonaksuja ja 3 pakettia keksejä. Ja niistä jäi ihan törkee määrä sisälle.

Eli nyt jumalauta oksentaminen ei ole vaihtoehto. Se ei vaan yksinkertaisesti ole. Hoin sitä tässä ittelleni ja se tuntuu ihan hirveeltä. Ja sit tajusin, että se on normaalia. Ei normaalit ihmiset mietikään mitään oksentamista.

Paasto houkuttaa, mut en pysty kyllä siihen. Osastolla olis helppo paastota. En todellakaan oo menossa, mut tuli mieleen. Siellä sais rauhottavia.  Eilen kun en saanut mitään ulos tuli sellanen ajatus, että soitan ambulanssin ja väitän juoneeni jotain myrkkyä, jotta ne tekis mulle vatsanhuuhtelun. Siis en ny oikeesti tekis mitään sellasta, mutta kuinka saatanan sairas mä oon kun sellanen tulee mieleen?!

Oon niin vitun sairas. En oo ikinä tuntenu itteäni näin hulluksi. Haluisin ottaa ton keittiöveitsen ja kaatua siihen.

Oksettaa kaikki. Mut samalla haluun vaan syödä välittämättä mistään. Eniten haluun oksentas. Ja kun tiedän etten pysty, tuun vaan epätoivoiseksi.

Sairas linja jatkuu

Ehheh. Luin eilen vähän kaliumista. Sen puute aiheuttaa lihasten voimattomuutta. Voihan perkele. Voimaton on juurikin se sana, jota mä oon käyttäny kuvaamaan mun oloani jonkin aikaa. Varsinkin kun oon yrittäny salilla jotain tehdä, voimattomuus iskee hyvin nopeasti. Mä oon laittanut sen flunssan piikkiin.  En missään vaiheessa ajatellut, että oksentaisin niin paljon, että se tollai vaikuttaa. Oksennanko mä muka jotenkin paljon? Oonhan mä nyt oksennellut kyllä enemmän. Mut silti tuntuu ihan hullulta.

Siitä vaan tuli sellanen ajatus, että haluun oksentaa vaan lisää. Niin paljon, että kuolen. Se nyt ei tietenkään tule tapahtumaan, mut kuinka sairas mä oikeesti oon kun ajattelen niin. Että haluun kokeilla kuinka paskaan kuntoon voi ittensä saada tolla keinolla. Hienoa. Vielä hetki sitten halusin vaan parantaa kuntoa, kasvattaa lihasta. Nyt en edes halua mennä salille, haluun vaan kituuttaa mahdollisimman pienillä kaloreilla, oksentaa. Ja kuolla. Painokin on menny alaspäin ja ihan varmasti lihaksesta. Kyllä se tuntuu huonolta, mut samalla en välitä, kunhan se menee alas.

Eilinenkin meni oksennushimoa vastaan taistellessa. Mut onnistuin. Just ja just. Ihan illalla kävi vielä hiton lähellä kun himosin jotain suolasta ja päätin syödä loppuun ihanan sipulisoijan eli sipulia ja soijarouhetta paistettuna ja hyvin maustettuna. Se on ihan naurettavan hyvää. Ja sit olinkin ihan vähän liian täynnä. Se inhotti, mut kalorit oli ok ja se tyydytti mun ruoan himon tosi hyvin. Ja se oli niin pirun hyvää. Ja kun olin hetken vakuutellut ittelleni, että sen syöminen oli ok, tajusin kuinka paljon mä tarvitsen sitä vakuuttelua. Kuinka paljon ahdistuin siitä, että söin. Siitä, että maha oli täynnä. Vaikka kalorit jäi alle 1500, mikä on edelleenkin aika vähän verrattuna siihen mihin oon nyt viime aikoina tottunut. Silti vaan se pienempi luku olis kivampi. Onnistuneempi. Parempi.

Tänään pitää mennä vanhempien luo. Pitää syödä. Pitää oksentaa. Yksikään ei tietenkään oikeasti ole pakko, mutta en mä pysty muuhunkaan. Kiva kyllä nähdä miten se meidän vanhin mursu suhtautuu uusimpaan kersaan. Aika karua vaan on ollu huomata, etten mä osaa oikeasti iloita siitä koiranpennusta. Mä esitän senkin. Ei se oikeesti tunnu niin paljon kuin mä annan ymmärtää.

En tajua minkälaisessa asennossa oon nukkunu. Toisen lapaluun kohdilla tuntuu tosi pistävää kipua. Ei voi hengittää syvään. Mää.

Sairas, hullu, viallinen

Tiistai oli hirvee. Aamupäivällä olin psykiatrilla, joka kertoi lopettavansa eli en näe sitä sit enää. Sain uuden lääkkeen, jee. En kahdannu pyytää rauhottavia. Mun olis heti pitänyt ottaa se puheeksi niin kuin olin ajatellut, mut en pystynyt. Sieltä menin siskon luo vahtimaan niiden koiranpentua. Siellä söin PUUROA, LEIPÄÄ, JUUSTOA ja 2 protskupatukkaa. Niin ja vähän pähkinöitä ja mustikoita. Olin vaan niin törkeen väsynyt. Ja masentunut. Surullinen. Oikeesti kuvittelin, että kestän kyllä sen ahdistuksen, mut eihän se niin menny. Eli oksensin siellä ja koira ihmetteli oven toisella puolella.

Kotona vedin papuja pestolla. 2 pakettia. Ja taas protsukpatukka. Nekin kuvittelin kestäväni, mut ei. En tosin siinä vaiheessa kauheesti jaksanut oksentaa kun se on tosi raskasta ilman oksennusrefleksiä. Sit vaan masennuin siitäkin. Hetken päästä söin taas lisää papuja pestolla, eihän ne enää edes hyvältä maistunut. Ja sitten... 7, siis seitsemän proteiinipatukkaa. Kalliiksi tuli se sekoaminen. Sit oksensin sika kauan kun se on tosiaan niin tiukassa. Sit oli niin hirvee olo et yritin soittaa mun terapeutille, vaikka hävetti sekin ja kello oli jotain puoli yhdeksän illalla. Ei se vastannu. Mä olisin sanonut, et voisin ehkä mennä syömishäiriöpolille. No, ei se enää tunnu niin "pahalta". Tai en jaksa välittää. Sairas kun olen.

Ihana keskiviikko sitten. En saa työttömyystukea, koska ei ole ammatillista koulutusta. Eli ei rahaa mulle, en sitä toki ansaisekaan, mut mun luottamus Suomen sosiaaliturvaan oli aika kova ennen tätä. Ei oo enää. Turha tulla mulle valittamaan, että valtiolta saa rahaa liian helposti. Kuntoutustukihakemus piti tehdä uudestaan jo aikoja sitten, mut se mun psykiatri ei saanut edes vastattua mun sähköpostiin kolmeen viikkoon ja nyt se laittoi lähetteen sairaalaan ja mun pitää mennä johonkin, jossa arvioidaan mun toimintakyky. Ei mitään hajua kuinka kauan siinäkin menee, jippii. Ja samalla ostelen vaan kaikkea, joka päätyy sit viemäriin. Niin se tieto aiheutti sit niin hirveen ahdistuksen, että melkein harkitsin soittamista päivystykseen. Siis oikeesti, ei oo ennen tullu sellanen mieleen. Ja vitutti kun en saanut pyydettyä niitä huumeita kun niille olis ollu tarvetta. Sairas kun olen.

Eilen olin terapiassa. Ja nyt se päätti oikein olla vitun vaativa, mahtavan hetken valitsi sille, Ihan hirveetä oli. Sen jälkeen menin kauppaan ja kyyläsin kaikki keksihyllyt läpi, mut en ostanu. Illemmalla sit vaan tuli ihan oikee nälkä kun ei ollut ruoka mennyt tiistain jälkeen kauheen hyvin alas. Sit tulikin jo niin vitusti kaloreita, etten kestänyt, lähdin kauppaan, pari pakettia keksejä. Aika vaivalloista oksentamista, mut en voi sanoa, et siitä olis tullu paska olo. Se helpotti. Sairas kun olen.

Se kiva juttu siinä keskiviikossa ja siinä törkeessä ahdistuksessa, että ruoka ei oikeesti vaan meinannut mennä alas ja kaloreita kertyi "vaan" reilut 800. Se on mulle sika vähän. Ja oli se vitun ihanaa nähdä siinä paperilla. Sairas kun olen.

Kaikki sipsit, karkit ja keksit pyörii päässä.

Sairas kun olen.

Jaaa. Itsari vois olla ihan kiva juttu.

VITUN LÄSKI PASKA

Lihakset vähän kipeet ja jumissa. En oo venytelly yhtään sen lauantain pumppiräpellyksen jälkeen. Mun piti kyllä, mut ei sen oksentamisen jälkeen huvittanut ja aikasemmin päivällä ajattelin, että tuskin ne kovin jumiin voi mennä kun oli niin vaikee tehdä. Ja kävi jännästi taas mielessä, että en ansaitse sen venyttelyn tuomaa helpotusta. Edelleenkään.

Niin, meni sit läskiksi eilenkin. Ja vielä illalla kirjaimellisesti läskiksi. Kävin ostamassa muun muassa sipsejä. Kuvittelin, et kun syön sen 300 gramman pussillisen, niin tulee taas huono olo ja suu kipeeksi niin, ettei tarvi hetkeen haaveilla niistä. Joo, ei onnistunu. Oli liian vähän kaikkea, ei tarvinnu oksentaa syömisen välissä, ei tullu maha tuskallisen täyteen, ei ruvennu yököttämään jo syödessä. Eli haluun taas kaikkea. Ja se kivoin juttu: refleksi ihan saakelin huono. Tosi vaikee saada ulos, enkä edes varmasti saanu kaikkea. Ja tosiaan meni sit ihan lihomisen puolelle kun siinä yhentoista jälkeen tein taas mikrossa suklaakakkua, paljon senkin takia, että pääsin eroon siitä lopusta vaniljajäätelöstä, jonka olin lauantaina ostanu. Kun sitä oli enää niin vähän ja mä mietin sitä koko ajan. Yllättävän vähän ahdisti sen syöminen. Tai siis oikeestaan se sisällä  pitäminen. Toki se oli täysin selvää, että oksentamisesta siinä ei ollut kyse, joten kai se auttoi. Ja siis rupesin oikeesti haaveilemaan vaan kaikesta väärästä ruoasta. Että rupeen elämään jollain valmismuffinsseilla jos vaan ne mahtuu kalorirajoihin. Mut eihän se nyt ole mulle mahdollista, kyllä mä kaipaan oikeaa ruokaa hemmetin nopeesti. Ja aivan niin kuin muutenkaan kestäisin kaiken sen sonnan sulattamista. Siis siihenhän kun ajattelu on mennyt ihan kokonaan, että kaikki määrät kiellettyjä juttuja on liikaa.

Tekee mieli vaan luovuttaa ja ruveta taas rappiokaudelle. Eli kaljaa ja sipsejä ja lihomista. Mut en sit kuitenkaan halua. Tänkin aamun vaakalukema oli niin inhottava, etten kyllä kestäis yhtään suurempaa. Mutta on vaan niin masentunu ja väsynyt olo. Kun ei edes huvita miettiä mitään salille lähtemistä kun en kuitenkaan jaksa tehdä. itkettää. Vituttaa tää itkuisuus. En oo ollu tällainen yläasteaikojen jälkeen. Että itkettää ja vituttaa ja masentaa niin etten saa mitään aikaiseksi. Mieliala heittelee. Tunnen itteni henkisesti taas niin heikoksi. Mä oon jotenkin taantunu. Syytän terapiaa. Musta on tullu vaan koko ajan vammasempi ku oon ollu siellä. Ne yrittää tehdä musta tällasta epävakaata hullua. Ne haluaa, että mä vaan sekoan. Vihaan niitä kaikkia.

Haluun luovuttaa. Kuolla. Kadota.

Vikaa joka kohdassa

Ahdistaa taas niin vitusti.

Mulla oli täällä kaveri yötä. Ja voi helvata kuinka voi ihminen ahdistella kaikkea mahdollista. Ahdistelin siivoamista. Sit piti odotella. Sit se ehdotti, että voitais vetää kännit.Siis viestillä, junamatkalta kun se itse jo aloitteli. Mä vaan tuijotin sitä viestiä ja inhosin sitä ihmistä. Inhosin itteäni. Oon niin vammanen. Vastasin jotain epämääräistä. Sit kun olin just vähän totutellut ajatukseen, et voisin pari ehkä juodakin, se ehdottaa, että mentäis baariin. Ja voi helvetti. Huusin tyynyyn kun inhotti. Mä vihaan baareja. Ne on likaisia, ällöttäviä, meluisia paikkoja. Plus baarijuominen on ihan naurettavan hintaista. Ja siellä on ihmisiä. Jotka saattaa kattoa mua. Mua ja mun oksettavaa ruhoani. Sanoin, et inhoan baareja. Sit vähän myöhemmin se vielä ehdottaa johonkin pubivisaan menemistä. Siis voi vittu oikeesti! En saatana vastannu enää mitään. Mä olin niin jumalattoman ahdistunut kun odottelin vaan, että se tulee asemalta mun luo. Ja sillä kesti ihan sika kauan. Mun maha oli vitun kipee, päähän sattui ja oksetti. Sit se lopulta tuli ja voi kun oli awkward. Tää ihminen on hemmetin erikoislaatuinen siinä mielessä, että mä oon kertonu sille paljon juttuja. Sellasta jota en oo kertonu yhdellekään kaverille. Sillä oli sit viinipullo mukana. Ja se kaatoi mulle sitä aivan törkeen paljon. Mä sanoin, että kalorit on nykyään iso ongelma. Eihän se ensin tajunnu, se vasn vitsaili, että se oli jotain lightviiniä. Mä otin siitä koko illan aikana 2 pientä siemausta. Mä vaan tuijotin sitä lasia ja halusin niin paljon juoda sen, mut en voinu. Sekin sit tajus, että mä en pysty. Se on kyllä kummallista, kuinka tän yhden ihmisen kanssa mä en pysty peittelemään itteäni samalla lailla kuin yleensä.

Olin eilen pumpissa. Ja vihaan itteäni. Oon niin vihainen siitä että tulin kipeeksi. En tosiaan oo toipunu kunnolla vieläkään. Oon vielä vihaisempi, koska aamu alkoi hyvin. Mä olin oikeesti hereillä, olin pirtee, oli hyvä fiilis. Alkulämmittely tuntu taas kauheelta, mut ei se mitään. Reisibiisin tein isommilla painoilla kuin viimeksi. Jäi toistoja välistä, mut siinäkin vaiheessa olin vielä ok. Sit alko mennä perseelleen. Vitun rintabiisi, en vaan perkele saa sitä tuntumasn rintalihaksissa, teen vaan hauiksilla ja ei ne jaksa ja mä turhauiduin omaan suoritukseeni taas niin hitosti, että rupes itkettämään. Ja sit koko loppu oli hirveetä paskaa, iski taas aivan törkee voimattomuuden tunne. Lihaksissa ei vaan ollu mitään jäljellä, ei vaan jaksanu mitään. Seisoskelin tai olin muuten paikallani. Välillä piti vaan laskea painot ja haukkoa happea kyykyssä. Ja pidätellä itkua. Mikä oli tosi vaikeeta. Sit ku se tunti loppui ja piti viedä painot ja muut pois, se oli fyysisesti hemmetin rankkaa.  Jalat ja kädet vaan tärisi, itketti ihan hirveesti, raajat oli niin voimattomat, ihan hirveen tuntuset. Pukuhuoneessa pukeminen oli vaikeeta, piti aivan haukkoa henkeä ja istua kun tuntui ettei jaksanut seistä. Pyöräily kotiin oli ihan hirveetä, kyyneeleet vaan valui ja jaloissa ei ollut voimaa yhtään. En menny edes suihkuun kun en ansainnu sitäkään iloa. Enkä ollu edes hikoillu. En tajua kun sekään ei toimi. Sit piti taas maata kun ei muuhun pystyny.

Meni sit sessioinniksi ilta. Se oli kyllä suunnitelmissa muutenkin, mut siirtyi päivällä. Mikä on väärin kun pitäis olla vähintään se viikko välissä. Nyt on sit taas verenpurkaumia ihan sikana. Ei se refleksi ihan kunnolla oo edelleenkään palautunu. Enkä muutenkaan pureskellu kunnolla tai juonu tarpeeksi vettä. Plus maha vittuili jo alkupäivästä. Taas sellaista kramppaamista ja valtavasti ilmaa. Joten sai tehdä turhan paljon työtä, jotta sai kaiken ulos. Ja nyt tekis taas ihan hirveesti mieli taas. Enkä oo mitenkään motivoitunu keksimään vasta-argumentteja. Paitsi se kaikkein isoin juttu eli refleksin säilyttäminen. En jumankauta voi kokea sen katoamista uudestaan. Mut tällä hetkellä tuntuu vahvasti, että läskiksi menee tääkin päivä. Ihan vaan kun masentaa ja vituttaa ja itkettää koko ajan.

Vittu mitään väliä millään.

Ai niin, mun paino on menny alaspäin. Varmaan lihasta lähteny, kiva.

Vitun sairas hullu

Itkettää. Taas. Oon ollu tosi itkuinen jo pari viikkoa, ahdistus vaan lisääntyy ja väsyttää ja sattuu ja kaikki vastoinkäymiset tuntuu hemmetin isoilta. Olin eilen salilla, itkua taas meinas pukata jo pukkarissa. Oon vaan niin perkeleen väsynyt koko ajan. Ja oli paskat jumpat, huono ohjaaja ja oikeesti tosi typerät ohjelmat. Ihan järjetöntä puuhaa välillä. Sit tietenkin turhauduin taas niin helvetisti, että rupes vielä enemmän itkettämään. Ja taas tuli sellanen aivan hirvee voimattomuuden tunne. Pyöräily kotiin oli hirveen rankkaa, en edes jaksanu mennä heti suihkuun vaan oli pakko maata ja nyyhkyttää vähän aikaa. Ja tää aamu on taas ollu hirvee. Väsyttää, heikottaa, en saa kunnolla henkeä. Eikä huvita yhtään mikään, ahdistaa vaan. Eikä yhtään auta se, että yks kaveri on tulossa huomenna, on ainaki yhden yön täällä. Vituttaa kun mun pitää olla niin vammanen, etten voi vaan kieltäytyä. Haluun kyllä nähdä sitä, mut ahdistaa niin vitusti, että se on täällä kauemmin kuin pari tuntia. Ja kun ei mulla ole mitään "oikeaa" syytä antaa, miksei se vois tänne tulla. Kaikki vaan ahdistaa niin vitusti.

Keho tuntuu vastustavan ruokaa aivan toden teolla. Viime viikon maanantain oksentamisen jälkeen syöminen on tuottanut melkein pelkästään huonoa oloa. Oikeesti yököttää kaikki, mahaan kertyy taas aivan kummallisesti ilmaa ja nenä menee erittäin vammasesti tukkoon. Ja päähän sattuu, heikottaa. Kyllä se varmaan ihan henkistä on, toki mun maha on jotenkin fyysisestikin hämärä.

Pää on taas niin painava. Pitäis tehdä ruokaa, ideat pyörii päässä mut en vaan jaksais. Kun kaikki pitää kuoria ja punnita ja pilkkoa ja kypsentää ja punnita ja laskea. Vedän kaurapuuroa ja vituttaa hiilarit ja vammaset turhat kalorit. Mut kun ei vaan nyt just pysty. Ja en uskalla olla syömättäkään, kyllä se illalla kostautuis varmasti. Huvittais sessioida ihan himona.

Haluisin jotain lääkkeitä, alkaa todella tuntua, etten oikeesti selviä tän ahdistuksen kanssa. Olis vaan sit kiva jos lääkkeet toimiski. Mut en kyllä varmaan kehtaa sellasta pyytää. Sellasen pyytäminen tuntuu jotenkin väärältä.

Röökiki lopussa, pitäis mennä kauppaan, en jaksais ja pelottaa, että sekoankin ja otan jotain muuta mukaani.

Sunnuntai

Noin 4 palaa juustokakkua, marjoja ja jäätävää vesitankkausta, jotta sulaminen hidastuu ja oksennus lentää paremmin. Maha oli todella kivuliaan täynnä. Ja en edes nauttinut siitä juustokakusta, joka oli yllättävän hyvää. Mä vaan olin jotenkin alistunut kohtalooni, oli vaan "pakko" syödä. Ja sit tietenkin "pakko" oksentaa. Hirvee kiire vaan saada se pois alta, niin kuin jokin tehtävälistan kohta. Terapeuttihan on sanonu, että mun pitäis yrittää olla oma itteni ja sanoa, että mua ahdistaa ruoka ja kalorit. Mut en mä pysty. Enkä välttämättä halua. Koska pelottaa, että se johtaa vaan mun syömisen vahtaamiseen. Ja muutenkin mä joutuisin niin huomion kohteeksi. Äiti sentään jotenkin muistaa sen mitä sille kerroin ja tosiaan kaupassa kyllä kiinnittää huomiota siihen mitä mä kärryyn kerään. Mut silti se tekee vittu juustokakkua. Ja siis kun se teki sitä keittoa, se mainitsi siskolle, että reseptin mukaan siihen tulis perunaa, mut ei voi laittaa koska mä en syö sitä. Sit se tarjoaa keiton kanssa ruisLEIPÄÄ ja oikein iski sen leipäkorin siihen keskelle. Plus normioltermannia, jota ei saa tietenkään myöskään syödä. Ja sillä oli myös kevyempi vaihtoehto juustokakulle, marjoja ja jogurttia. Niin, sehän onkin niin helppo vaan valita, että en ota juustokakkua kun mulla on marjoja. Muutenkin koko ajan jotain vitun kommentteja, jotka viittaa siihen, että mähän en edes halua mitään hyvää, mut tässä olis mun siskolle, joka haluaa ja voi syödä kun se niin liikkuu. En vittu ymmärrä mitä ne saakelin idiootit ajattelee. Välillä inhoan niitä ja tuntuu, että ne todella vihaa mua ja tahallaan vittuilee sen ruoan kautta.

On se pumppailu kivaa

Olin pumpissa. Ja jaksoin tehdäkin yllättävän hyvin. En tosiaan mitenkään isoilla painoilla, mut olin jo valmistautunu paljon heikompaan suoritukseen. Varsinkin kun aamupala nukutti, oli hemmetin vaikee päästä lähtemään. Ja toki perus huimaus, niin kuin aamuisin yleensäkin. Alkulämmittelykin oli todella tuskainen, heti kun sai lihaksiin tuntumaa, ne tuntu katoavan johonkin muualle, ei siis meinannu tuntea omia jalkojaan. Ja uudestaan sai taas miettiä, että mitenkäs kaikki tehdään hyvällä tekniikalla. Ja vittu oon vammanen, rintabiisissä en saanu mitään tuntumaa rintaan vaan tuli hauiksella lähinnä tehtyä. Sepäs sitten aivan itkettämään rupes. Mä vaan en tykkää turhautua omaan tekemiseeni. Ja juu, on varmaan turhan kovat standardit ittelleni. Mut hei, kehitys loppuu tyytyväisyyteen. Tai jotain. Olin aattellu tekeväni jotain muutakin tänään, jessus sentään, mut ei oo vaan pystyny. Aivan uskomattoman heikko olo ollu koko ajan, pelkkä vartin pyöräily salilta kotiin oli hemmetin rankkaa. Portaiden nousu meinas jäädä kesken kun happi tuntui loppuvan. En jaksa edes venytellä kunnolla. Kyllä vituttaa huomenna jos en saa tänään edes sitä aikaiseksi.

Ja siitä päästäänkiin ah, niin ihanaan huomiseen. Vanhempien luo. JUUSTOKAKKUA. Jaa. Mitenköhän sen kanssa käy... Kiva ku oltiin äitin kanssa kaupassa, se mainitsi sen juustokakun, mut sit kun sanoi tekevänsä kasvispapukeittoa, kysyi, että onko se ok? ÖÖ... En tajua mitä se mun syömisongelmasta ajattelee. Et justokakku on ihan fine, mut keiton kohdalla ahdistaa?

Mulle on muuten kahteen kertaan tällä viikolla ehdotettu syömishäiriöpolia. Mut en edelleenkään miellä itteäni syömishäiriöiseksi. Lähinnä syömisvammaiseksi. Mä vaan laihdutan. Lasken kaloreita. Oksennan tarvittaessa.

Ja jos ei joku tajunnut niin oksentamiseksihan se huominen menee. Kun mitä järkeä on edes yrittää kun ainoa keino sen välttämiseen olis olla syömättä sitä juustokakkua ollenkaan, koska se on vaan väärin ja täytyy poistaa kuitenkin. Samalla voi vetää kolme palaa ja oksentaa.

Sekoilua

Lääkekänni.

Mä en tajua mistä nää hirveet mielialan vaihtelut on tullu. Tänään taas niin ylös ja alas ja taas ylös ja alas. Mullahan on se epävakaan diagnoosi, mutta en kyllä edellenkään ole sellainen. Mä oon vaan jotenkin hirveen herkkä kaikelle. Mä oon luullu, että oon nukkunu paremmin, mut oon vitun väsynyt koko ajan, päähän sattuu ja muuta kivaa. Sellaista tosi yleistä ja epämääräistä vaivaa on koko ajan. Välillä pitää vaan pysähtyä, ottaa jostain tukea ja nyyhkyttää kun on vaan niin huono olla jatkuvasti. Ja kyllähän nukkuminen on tosi tärkeetä, se vaikuttaa ihan kaikkeen. Ja mullahan on ollu tosi vaikeeta ton nukkumisen kanssa jo niin kauan, että vaikka nyt olisinki levännyt vähän paremmin, se ei vaan riitä. En mä oikein muutakaan selitystä keksi. Hemoglobiini on ainakin ok, 129. Mun hb ei oo ikinä ollu noin hyvä.

Ja nyt sekoavilla sormillani painoin jotain nappuloita ja tää sivu siirty vasemmalle, ei näy kokonaan. Hyvä minä :D

Se huono puoli tässä lääkekännissä on, että on huono olo, yököttää.

Olin muuten vähän jumppaamassa eilen, 45 minuutin bodyflow. En kauheesti tykänny, aika tylsää tollanen, mut hyvä alottaa kevyemmin, eikä mennä tunnin pumppiin kuukauden tauon jälkeen. Tuli kyllä vaan tosi pask fiilis, oli tosi heikko ja typerä olo. Tuli taas sellanen tunne, etten ansaitse ruokaa tai mitään noin paskan suorituksen jälkeen. Koko tiistai oli muutenkin ihan hirvee. Oli fyysisesti aivan todella paska olo koko ajan, johonkin sattuu aina. Ja sit se hemmetin dkt-ryhmä, josta ei oo mulle mitään hyötyä.

Mä taidan inhota itseäni vaan koko ajan enemmän.

Tuli ihan hirveen sekavaa tekstiä, pahoittelen.

Haluun kuolla. Tänään tuli sellanen jännä mielikuva päähän. Jossa jäin auton alle, siis onnettomuus, vahinko. Sellanen vois olla jänn. Jotain toimintaa mun elämään.4

Ja joo, oon vitun hullu sekopää. Harmittaa  kun tää ei kuitenkaan vaikuta kovinkaan vahvasti. Toiset näkee harhoja ja sekoaa ihan täysin kun tätä vetää naamaansa. Mä oon vaan vähän kännissä. Epäreilua. Mäkin haluun jotain jännää.

Vikakappaleet vois lopettaa

Vitun hirvee olo. Näin vaihteeksi. Tuntuu, että on koko ajan jollain tavalla huono olo. Pää on kipeä, silmiin sattuu, yököttää, heikottaa, huimaa, väsyttää. Ja on niin pirun kylmä koko ajan. Nytkin vaan hytisen peiton alla.

Mun näläntunne on jotenkin ihan sekasin. Aamulla kun herään on aivan karmaiseva nölkä. Mut on pakko juoda ensin kahvia niin se menee ohi. Sit aamupuuro naamaan, se menee hetkessä vaikkei enää nälkää tunnekaan. Sit tulee todella huono olo, päähän sattuu ja maha tuntuu hylkivän sitä. Alkupäivät menee sillai, että hoen päässäni, että pitäis syödä tarpeeksi nyt, ettei illalla tuu kauhee himo kaikkeen, mut kun ei sillai huvita syöminen. Toki voisin syödä, ainahan mulle ruoka maittais, mut en vaan oikein saa aikaiseksi. Ja ei tunnu nälkäiseltä. Päähän alkaa vaan sattua aivan törkeesti, tulee heikko ja ibhottava olo. Sit yleensä iltapäivällä oon tehny uuden satsin ruokaa ja syön sitä. Ja sitten vasta onkin nälkä. Nälkä, joka ei lähde vielä kolannekaan annoksen jälkeen vaikka maha on kyllä täynnä. Ja sit tulee taas huono olo ja heikotys. Makaan vaan ja vingun pääkipuani. Ja sitten ei päässä pyörikään mikään muu koko loppuiltana kuin syödyt kalorit, kellonajat, jäljellä olevat syömiset, lopullinen kalorisaldo. Ja nyt on monena iltana tullut syömisen jälkeen cielä lisävammasuutta mun olooni kun nenä menee kummallisesti tukkoon, eikä meinaa saada millään tarpeeksi happea. Niin kuin koko keho vaan kapinois ruokaa vastaan, vaikka olis hirvee nälkä. Eli silloin kun ei huvita syödä, putäis syödä ja sit kun on nälkä, ei saa syödä. En oikeesti tajua yhtään. Mussa on jotain helvetinmoista vikaa.

Ja niin, mainittakoon sekin, että oksensin taas eilen. Kun tuli jo siinä neljän aikaan yli 1700 kaloria täyteen. Tuskailin sen kanssa vähän aikaa kun en millään olis halunnu oksentaa, mut en yhtään voinu uskoa, että koko loppupäivä olis menny ilman, että kalorit olis noussu sinne kahteen tonniin. Ne on ny pyöriny reilussa 1800, enkä mä oo näköjään lihonut. Joten ei sen yli uskalla mennä. Varsinkin kun eilinen oli todella saamaton päivä taas vaihteeksi. Samalla sit kun kävin hakemassa röökiä, vähän leipää ja paketti jäätelöä. Paniikki vähän taas meinas tulla kun se oksennusrefleksi on todella lamaantunu. Vittu.

Väsyttää ihan hirveesti vaikka luulin nukkuneeni ihan hyvin.

Lähtee lapasesta

Kello 19:05
Oksentamiseksi meni taas. Käytiin isän kanssa kaupassa, sit vanhempien luo, koirailua ja taas aivan liian pitkä aika aamupalasta. En ollu syöny muuta kuin puuron ja ensi hätään menikin pari keksiä, sit meni kolme lautasellista ruokaa kun oli vaan niin saakelin hirvee nälkä. Sisko oli tehnyt lättyjä eli niitä pari hillolla. Parin tunnin päästä kotiin ja oksentamaan. Oli pakko, vaikka syödessä jotenkin taas ei tuntunu niin pahalta. Kun ei siinä hirveen nälän soikaisemana pysty välittämään ja ajattelin, että pitää vaan selvitä siitä ahdistuksesta. Mut sit taas se, et en olis voinu syödä enää mitään muuta koko loppupäivänä. Helpotti oloa ihan hirveesti ja nyt voin paremmalla mielellä syödä vielä jotain. Ja tätä varten mä oksentamaan opettelin. Et kun tulee ns. vahingossa syötyä liikaa niin voi minimoida vahinkoa.

On ny tullu oksennettua vaan aivan liian usein. Kun pitäis olla vähintään viikko aina välissä. Nyt taas kovasti yritän ajatella, että aikasintaan ens perjantaina saisin, en kyllä tiedä miten onnistuu. Nyt sentään tuntuu, että olisin taas parantumassa tästä flunssasta, vaikka hämmentävästi aamulla lämpö olikin entistä alhaisempi. Mut jos sit kohta pääsis liikkumaan ja sais rytmiä taas takasin. Ja sit olis helpompaa olla miettimättä mitään sessiointia. Mut oon nukkunu aika kivasti pari yötä ja on jopa paino pysyny samana, jopa vähän pienentyny. Jos en sit taaskaan nuku.

Kello 22:12
Oksensin sit uudelleen. Söin ensin puuroa. Ja sit porkkanaa. Ja sit vähän eilistä ruokaa. Ja vähän lisää. Ja uudestaan. Se vaan maistu niin hemmetin hyvältä. Sit olikin jo kaikki niin pilalla, että tein taas mikrossa suklaakakkua. Kolme kertaa. Ja tuntuu jo heikentymistä oksennusrefleksissä, vitun kiva. Tuntuu, että tää on lähtemässä todella pahasti käsistä. Pelottaa. Itkettää.

Mä en halua olla tällainen. Vitun typerä, heikko läski, joka antaa ruoan hallita itteänsä.

Ampukaa mua, päähän.

Niin kylmä. Päähän sattuu. Väsyttää. Kaikki asennot on epämukavia. Tylsää, mut en jaksa tehdä mitään.

Eilisilta meni melkoisen perseelleen. Olin typerä, enkä syöny tarpeeksi alkupäivästä, joten koko ilta oli pelkkää ruoanhimoa. Sit vetelin melkein tunnin ajan koko ajan vähän lisää. Ei mitään hirveetä tavaraa, kesäkurpitsaviipaleita pestolla, raejuustolla ja vegaanilevitteellä (kuulostaa ehkä kummalta mut maistuu hyvältä). Kalorit nousi kuitenkin reippaasti yli 1700 ja en oikeesti tehny muuta kuin lepäsin koko päivän. En edes tehny ruokaa tai siivoillu tai mitään. Mun peruskulutus on kuitenkin alle 1400 kaloria. Joten olin pulassa jo siinä vaiheessa. Plus maha tuntu ihan hemmetin turvonneelta, olo oli äärimmäisen epämukava. Joten vetäsin sit puoli pussia makaronia. Punaisella pestolla, niin hyvää. Ja vielä 2 suklaamikrokakkua. Ja sit olin vielä niin todella saatanan tyhmä, etten juonu välissä melkein yhtään vettä, eikä se meinannu tulla ulos ensin ollenkaan. Se oli ihan saatanan kauhee tunne. Meinaa heti tulla paniikki. Ja sit yritin puristaa sitä ulos niin kovaa, että naama turpos aivan uskomattoman paljon, nytkin oon aivan järkyttävän näkönen. Tai ainahan oon, mut nyt entistä hirveempi. Kesti naurettavan kauan saada kaikki ulos. Pääsin nukkumaan kahden aikaan. Ja vaikka oon muutenkin nukkunu, ei se perkele tunnu auttavan.

Meen huomenna lääkäriin. Epäilen vaan, ettei se mitään osaa sanoa. Verikokeet varmaan ja sit vaan valitetaan hemoglobiinista. Ei se mikään mahtava voi olla, mut ei kyllä syy tähän. Oon ny mitannu kahtena aamuna lämmön. Luin jonkin artikkelin kakkostyypin kilpirauhasen vajaatoiminnasta, jossa sanottiin, että lämpö kannattaa ottaa heti herättyä ennen kukn nousee ylös. Siihen tietenkin vaikutraa kaikenlainen liikkuminen ja syöminen ja muu niin tuntuis ihan loogiselta vertailuarvolta. Se on ny ollu 35,7 astetta. Mun normaalilämpö on ollu 36,4 joten onhan se alhaisempi. En mä epäile oikeestaan kilpirauhasta, mutta otin siitä vaan ton lämmönmittausidean. Mullahan oli kuumetta jossain vaiheessa, kyllä sen tunnistaa. Siitä on ny viikko kun viimeksi on siltä tuntunu, nyt on ollu erilainen kylmyys ja huono olo.

Kiva ku olin perjantaina ihan varma, että nyt oon paranemassa ja pääsen salille. Oon vetäny puuroakin kaksin käsin kun se on niin hyvää ja lohdullista ruokaa. Eli äärimmäisen turhaa hiilaria kun makaan vaan. Ja kun kävin salilla, mulla oli jonkinlainen päivärytmi, tekemistä ja ihan käytännön kannalta vähemmän sessiointiajatuksia. Nyt mä en muuta ajattelekaan ja lihon vaan. Itkettää kun oon niin löllykkä. Löllyn vaan entistä pehemmin. Ja just se viime pumppi jossa olin, tein isommilla painoilla ja nyt en jumalauta pystyis siihen millään painoilla. Mä oikeesti sain onnistumisen ja edistymisen tunteita siellä ja nyt se on kaikki niin kuin jotain kaukaista unta.

Tänään meen jostain perkeleen syystä vanhempien luo. Kiva varsinkin tällä naamalla. Pieniä verenpurkaumia silmien ympärillä, jes. Äiti vaan jotenkin sai mut sanomaan, että tuun kattomaan koiraa ennen kuin ne leikkaa sen turkin.

Itkettää kun väsyttää niin paljon. Muutama viikko sitten olin elämäni kunnossa. Nyt oon ihan loppu.

PARTY?

Lidl-kierros. Mukaan tuli suklaadonitseja, hillomunkkeja, amerikkalaisia pannukakkuja, maalaisleipa, loota kermaperunoita, juustoa. Parikyt euroo täysin hukkaan. Plus rööki, mut se nyt on automaattisesti turha ja typerä ostos.

Eikä oo mitenkään mahtava fiilis, hävettää. Ahdistaa ihan sikana, eilinen oli kauhee päivä. Ruokarytmi meni perselleen, enkä ollu varautunu, että mennään vanhempien luo. Vispipuuroa, sokeritujaus josta tulin alas tosi nopeesti ja rupes itkettämään. Fyysinen olo vei ihan hirveeseen mielentilaankin. Nyt on koko päivä ollut kylmä, jäätävä päänsärky, maha kapinoi ruokaa vastaan, huimaa. Ja nyt mulla on kuumemittari ja näköjään alilämpöä. Alan itsekin nyt miettiä, että pitäiskö mennä lääkäriin, tää alkaa vituttaa sen verran. Varsinkin kun se menee ylös alas koko ajan, välillä on tosi hyvä ja sit iskee kauhee yleinen paskaoloisuus, eikä halua edes seistä. Eilen kun pääsin viimein seittemän aikaan kotiin, oli pirun lähellä reissu lähikauppaan, joko syötävää tai juotavaa. Mut en edes sitä vaan jaksanu.

voi plöö