NÄLKÄ

Oksettaa. Ahdistaa. Hermostuttaa. En ihan tajua miksi. Tai siis oon menossa koiravahdiksi muutamaksi päiväksi, mutta miksi se ahdistais näin paljon? Ehkä se on enemmän tää syöminen ja liikkuminen. Yllätys. Oli niin karsea nälkä koko perkeleen päivän eilen. Kun ei jumalauta puolta tuntia ehdi kulua syömisestä kun taas on nälkä. Ihan fyysinen, häiritsevä, tuskallinen nälkä. Sessiointihimot on kasvaneet tässä pari viikkoa niin saatanasti. Eilen ei päässä pyörinyt mitään muuta kuin ideoita kaikesta mitä vois syödä ja oksentaa. Olisinkin oksentanut tässä vaikka kuinka monta kerta, ellei mun naama olis ongelma. Kun se varmaankin hajoais taas ihan törkeille verenpurkaumille ja niissä kestää viikko häipyä. Sit en voi nähdä ketään.

Ja kun on se saakelin bestmankin kuvioissa. Voi vittu kun se ahdistaa mua. Sen kanssa oleminen on mennyt niin esittämiseksi. Mä annan sen ymmärtää aivan liikaa. Kun se tuli maanantaina takaisin sieltä sen vanhempien luota, se oli mussa heti kiinni. Se tuntuu olevan paljon kiinnostuneempi kuin minä. Ja se tuntuu tosi pahalta. Ei se mitenkään vastenmielinen ole, mut mua ei oikeesti enää kiinnosta mitä se sanoo. Välillä meinaa todella pahasti mennä hermo kun se puhuu. Ne hetket tosin liittyy myös siihen, etten oo syöny hetkeen mitään kun oon vammanen, enkä voi syödä sen luona. Tosin yhtenä yönä kun oltiin vielä neljältä hereillä ja puhuttiin ruoasta, oli vaan niin nälkä, että söin. Ja se oli jumalauta sämpylä ja rasvaista juustoa! Eikä se edes ollut ihan niin hyvää kuin kuvittelin. Lähinnä se vitutti.

Mä oon kyllä ollut tosi rehellinen tän syömisen suhteen sen kanssa. Ihan senkin takia, että se menis pois. Oon muutenkin ruvennut olemaan siskojenkin kanssa avoimempi. Eilen jopa sanoin toiselle, että oon menossa syömishäiriöpolille. Kun oltiin kaupassa, se osti mulle ruokaa kun meen hoitamaan niiden koiria ja kommentoin esim. tofun kaloreita ja otin vaan sellasia juttuja mitä muutenkin syön. Niillä on sentään keittiövaaka niin ei oo mitään syytä yrittääkään syödä ilman laskemista. Koska se on täysin varma, että se johtaisi oksentamiseen. Mua auttaa kyllä se, että sanon ihmisille ääneen tästä syömisestä. Vaikka en olekaan saanut myönnettyä, että olisin syömishäiriöinen sen jälkeen kun kirjotin sen tänne. Mutta kyllähän se realisoituu kun näkee kuinka muut ei ymmärrä mitä mä oikein selitän kun luettelen jotain paprikoiden kalorimääriä.

En oo kolmeen päivään liikkunu yhtään. Oon ollut taas aivan törkeän väsynyt. Ja polvi oli varsinkin eilen ihan hemmetin kipeä. Eilen söin vähän liikaa, joten hirveät liikuntasuunnitelmat taas. Onneksi meen niiden koirien luo niin pakko edes kävellä.

Ei menny niin kuin Strömsössä

Taas tuli todistettua kuinka tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Mun pieni ja rento iltakävely venyi vähän. Tunti ja 40 minuuttia, rapiat 10 000 askelta. Tosi rauhallisesti kyllä menin, nautin maisemista ja säästä, oikein pysähdyin ihailemaan merta. Kiva vaan kun viimeiset 10 minuuttia sainkin nauttia järkyttävästä kaatosateesta ja mun hyvät kengät, joita oon niin yrittänyt suojella kastumiselta on edelleen ihan märät. Reilun tunnin jälkeen alkoi jo tuntua vähän polvissa kun ne ei kauheesti tykkää kun oon juossut enemmän. Jossain vaiheessa piti kumartua säätämään kengännauhoja ja pikkuusen huippas kun nousin pystyyn, mut jatkoin vaan. Ensin vaan hoin, että puoli tuntia riittää. Sitten se olikin, että olis se tuntikin kiva saada täyteen. Sitten halusinkin, että olisin seuraavan tasatunnin kohdalla kotona. Ja siihen tuli vielä parikymmentä minuuttia päälle. Söin kyllä sit vielä pähkinöitä illalla kun oon tosissani yrittänyt panostaa siihen, että saisin enemmän rasvaa. Enkä edes punninnut niitä! Koska ei muutenkaan mitään käsitystä päivän kaloreista niin mitä järkeä, se olis vaan pienentänyt sitä määrää ja kyllä sitä rasvaa vaan tarvitsee.

Meen tänään siskon koirien kanssa kävelemään ja koska ne pronaatiotuetut kengät on märät, polvituskaa tiedossa. Enkä voi mennä juoksemaan samasta syystä. Salilla ei oo enää iltapäivällä mitään tarjolla, joten hirvee paniikki, että mitä teen jotta saan kulutettua tarpeeksi. Jatkoin kyllä syömishulluttelua eilisestä huolimatta ja vedin aamupalaksi mantelimaitoon tehtyä kaurapuuroa (puuro taas viime aikoina jäänyt kokonasn pois), mansikoita, raejuustoa ja cashewpähkinöitä, 455 kaloria. Ja rintaa puristaa, raskasta hengittää, yököttää. Niin kuin aina. Pakko hetki makoilla ja toipua taas syömisestä.

Huvittavaa kuinka helposti mä uskottelen ittelleni, että oon ihan ok, eikä mulla ole mitään ongelmaa. Koska söin eilen niin kuin normaali ihminen ja olin ihan tosissani sen kanssa, että lepääminen on hyvä juttu, enkä mä nyt liho yhden päivän takia. Heti haluan perua puheeni mistään syömishäiriöstä. Ja sitten se iskee niin päin pläsiä, että moro vaan. Eilen kun sanoinkin siskoille vähän siitä, että on hullua pakkoliikkumista, polviin sattuu ja muuta, vitsaillen kyllä, mut kuitenkin yritin olla vähän avoimempi sen suhteen mitä mä ittestäni ajattelen, tuli heti niin mukaterve fiilis, että tässä mä vaan paranen kohisten kun en edes salaile tätä niin paljon. Juupajuu. Eilen kävellessä kyllä pohdin tätä sanaa "parantua". Mun on hirveen vaikea ajatella, että yrittäisin parantua syömishäiriöstä, koska mä en oo ikinä osannut syödä rennosti ja terveellisesti. Enemmän mä ajattelen, että tää tulee olemaan jonkintasoinen juttu koko elämän, sitä voi ehkä vaan hallita paremmin. Koska ruokaa ei pääse pakoon, sen kanssa on pakko olla.

Niin, kai mulla kuitenkin on se syömishäiriö. Edelleen sen myöntäminen on niin pirun vaikeaa. Tällä hetkellä olis kyllä motivaatiota yrittää päästä siitä eroon. Todennäköisesti se taas laimenee täsdä seuraavan ruoka-ajan koittaessa. Mitähän mieltä mä oln sit elokuussa kun meen sinne sh-polille...

Vähän eri meininki tänään

Juuh... Tää syömishäiriöinen olis vähän syöny tänään. Hulluna mansikoita, britantorttua ja fudgea. Ahdistus ja paniikki pitkin päivää, kauheet liikuntasuunnitelmat. Maha edelleen täynnä, mutta juttelin vähän siskon kanssa. Ja aion levätä. Tosin voisin mennä pienelle kävelylle ihan koska aurinko paistaa, mut vaan rennosti nauttimaan säästä. Ehkä. Koska tiedän, etten liho kymmentä kiloa nyt yhdessä yössä ja ei se lepopäivä eilenkään toteutunut. Ja huomiseksi on jo suunnitelmia liikkua enemmän.

Ahdistaa, itkettää, oksettaa. Mutta jumalauta. Ei se eilinenkään ollut kivaa kun pitää pakkomielteessä ravata ympäri kämppää, jotta saa kaloreita kulutettua. Ja ensimmäistä kertaa viikkoihin ei oo ollu jatkuva nälkä. Jännä tunne. Jotenkin kiva, mutta kuitenkin väärä.

Tää vaan pahenee

Paniikkilenkki. Koska hullu. Siis LÄSKI. LAISKA. SYÖPPÖ.

Ihan törkee nälkä koko ajan. Pari päivää oon syöny ja liikkunu enemmän. Tänään koko alkupäivä mulla oli aivan hemmetin huono olo, mikä tosin on normaalia, mutta tänään se oli vielä pahempi. Piti olla lepopäivä, mutta olin idiootti ja söin jo alkupäivästä liikaa, jatkuva nälkä ja hirvee läskiahdistus. Ensin kävelin paikoillani, söin kasviksia, nälkä puolen tunnin päästä ja oli pakko mennä lenkille. Vasta kotona huomasin, että paita oli väärinpäin kun oli niin kiire lähteä. Sitten piti vielä kävellä ja juosta edestakaisin tässä mun 24 neliön kämpässäni, että tuli aktiivisuustavoite täyteen. Nyt en osaa päättää mitä söisin. Polarin mukaan oon kuluttanu 1600 ja tiedän, että ilman sykevyötä se on alakanttiin. Viime yönä en meinannu nukahtaa, koska oli hirvee nälkä joten olis ihan hyvä varmaan syödä se 1600 täyteen. Ahmimishimotkin kasvaneet ihan vitusti. Mutta huomenna on sukulointia eli syömistä. Ja mun vatsa pullottaa ihan hulluna kun ei taas suolisto suostu yhteistyöhön. Niin kuin aina kun liikun enemmän.

Tää on ihan vitun kamalaa. Äitikin kehui moneen kertaan kun sanoin olleeni lenkillä. Kaikki toitottaa kuinka pitäis liikkua. Tosi kiva yrittääkään olla "järkevä" kun en edes oo varma, mikä ton liikunnan suhteen on järkevää. Jos nää fyysiset oireet on vaan pääkopassa niin pitääkö niitä niin kuunnella? Vaikka tänäänkin meinasin nukahtaa keskellä päivää kun väsytti niin pirusti. Syöminen aiheuttaa lähinnä hengenahdistusta. Päähän sattuu ja yököttää.

Olin muuten äsken röökillä. Ja ajattelin sen mielessäni 2 kertaa.
Mulla on syömishäiriö. Ei jeesus kuinka ahdistavaa ja noloa on kirjottaa se. Ääneen en sitä sano kun sen ajatteleminenkin on pirun vaikeaa.
Vitun hullu.

Niin perkeleen sekaisin

Miten voi olla näin ristiriidassa ittensä kanssa jatkuvasti? Ajatukset heiluu järkevyyden ja typeryyden välissä aivan koko ajan. Mä oon keventynyt hääpäivän aamusta 1,7 kiloa eli siinä oli välissä jäätävät juomingit ja syömingit. Kalorit on viikon heilunu 1100 paikkeilla ja oon liikkunutkin. Sunnuntaina olin juoksemassa pitkästä aikaa ja muutenkin tullut sellaista perusaktiivisuutta enemmän, enkä oo vaan maannu kotona. Ja oon ihan täpinöissäni mun painosta. Siis tää on jotain niin uskomatonta. Vaikka vähän aikaa sitten sanoin, että rupeen liikkumaan ja syömään enemmän. Ja tällä tyylillä ei kauaa mene kun se mun tähänastinen "viimeinen raja" tulee vastaan eli jonka alle en sais mennä. Siis ihan itse joskus asetin sen rajaksi. Varsinkin kun en mä halua olla laihaläski tai lapsen näköinen ja fyysisesti heikko. Ja lihakset painaa. Mun bmi on nyt 20,4 eli ihan hyvä turvaväli ylipainoon. Mut siltikin mä takerrun juurikin tohon. Että mä olen normaalipainoinen eli en mä voi noin vain syödä, koska ei mulla ole mitään tarvetta nostaa painoa.

Pyörin tänään vähän vaatekaupoissa. Senkin pitäis mulle jotain kertoa, että vaatteet on nykyään kokoa S ja XS. Ja joskus ajattelin, että siitä ainakin tajuan mitä koko mä olen. Mut onhan tässä nyt jumalauta ylimääräistä. MUTTA kun se pitäis ottaa liikkumalla pois. Miksi mä en voi tehdä niin? Koska jos mä liikun enemmän, pitäis myös syödä enemmän ja jumalauta miten on mahdollista, että siitä on tullut näin vaikeaa? Ollaan hengailtu sen bestmanin kanssa ja en oo syöny kertaakaan sen edessä, lukuunottamatta palaa banaanista, jonka otin hetken mielijohteesta vastaan. Ja oon ollu pari yötä sen luona ja siis pitkiä aikoja mennyt syömättä sen takia. Yhtenä iltana oltiin pyöräilemässä ja tultiin mun luokse ja olin aivan todella tosissani syömässä jotain. Mutta en pystynyt. Vaikka olisin voinut ihan normaalisti punnita kaiken ja laskea kalorit. Ja oon vähän yrittänyt sille selittää mun vammasuuksiani. Otin rahkankin jääkaapista pöydälle kunnes järkyttävän ahdistuksen takia luovutin, enkä syönyt. Mä en osannut odottaa, että olisin seonnut niin pahasti toisen ihmisen seurassa. En pystyny kattomaan siihen päinkään hetkeen ja halusin vaan ajaa sen ulos, ettei sen tarvis kattella tällasta. Sanoinkin, ettei sen kannattais olla mun kanssa tekemisissä. Vastas vaan, että on aikuinen ihminen.

Joo aika paljon tuli vietettyä viime viikolla aikaa sen kanssa. Nyt se meni kotipaikkakunnalleen vanhempiensa luokse, joten saan olla rauhassa. Siis nimenomaan rauhassa. Mä kyllästyin vähän jo. Oon aika kauhee, mut nyt haluaisin vaan perua koko jutun. Ihmiset on niin uuvuttavia. Parin päivän jälkeen alkoi mennä hermot siihen kun se puhuu koko ajan. Vittu. Ja vaikka se, että se pitää mua kivannäköisenä ja haluaa koskea muhun oli ensin jännää ja kivaa (tosin ihan ensin ahdistavaa ja luonnotonta), ei oikein huvita enää. Vaikka ei ollakkaan mitään vakavaa puuhailtu. Oon vasta pari kertaa ottanut edes pitkähihaisen pois sen kanssa. Ei muuten sanonut mitään mun arvista. Kysyin kyllä, mut se vastas vaan, että mä kerron jos haluan. Se on vielä oikeesti todella kiva ollut koko ajan, eikä painosta mua mihinkään. Silti haluan vaan siitä eroon, olis niin paljon helpompaa.

Sain muuten siskon vanhan Polar Loopin tänään. Jei, auttaa varmaan ihana sikana tähän pakkomielteisyyteen. Ja tuntuu, että koko ajan sit pitäis tehdäkin jotain, mikä on tietysti sen tarkoitus. Nyt suunnittelen aamulenkkiä ja voisin viedä siskon koiria ulos ja voisin mennä juoksemaan ja voisin tehdä lihaskuntoa ja voisin mennä salille. Enkä vieläkään pysty myöntämään, että mulla olis syömishäiriö. Se jotenkin tuntuu niin isolta jutulta. Nyt mä vaan oon vähän sekaisin. Oon kyllä tosissani yrittänyt työstää tätä, että saisin sen sanottua ittelleni, edes mielessä. Koska kyllähän mä sen tiedän. Paitsi sitten kun tulee syötyä enemmän, tänään aamulla vedin tosi ison aamupalan, yli 500 kaloria kerralla. Siinä kun katoin sitä niin hoin vaan kuinka syömishäiriöiset ei vetele tällasia annoksia. Vaikka mun olo oli todella väsynyt ja heikko. Vaikka keho kuinka yrittää sanoa. Ens kuussa taas sinne sh-polille, jospa se auttais. Koska täysin selväähän on, etten mä pysty kovin paljoa muuttamaan tätä ilman apua. Sen takia heinäkuun alussa annoin vaan ittelleni luvan laihduttaa vielä hetken keinolla millä hyvänsä. Koska se jatkuva miettiminen ja soutaminen ja huopaaminen yksin on vitun inhottavaa. Mä tartten apua. Jännä kuinka sen myöntäminen ei ole niin vaikeaa, vaikkakin se on häilyvää, koska heti jos menee hetken paremmin, mä kuvittelen olevani ihan fine yksinkin.

hihii

Voi jumansviidu. Jouduin maanantaina vähän tilille kännisekoiluistani. Oli aika helvetisti tullut kaikennäköistä hommailtua, mut ainakaan kukaan ei ollu loukkaantunu niin kaikki ok. Häpeään meinasin kyllä kuolla. Tai ainakin toivoin, että kuolisin. Lähinnä kyllä vaan oli mun itsetunnolle kyllä ihan hunajaa. Jos joku ei ny tajua niin olin "kahvittelemassa" bestmanin luona. Tulin kotiin joskus yhden jälkeen, eikä nukkumisesta oikein meinannu tulla mitään :D Tänään tulin kotiin joskus neljän jälkeen kun jäin vahingossa yöksi. Hyvin pysyy syöminen hallinnassa kun on muuta mietittävää.

Eli joo, mietin tossa kotimatkalla, että hyvä kun olis muitakin kuin ruoka- ja laihdutusajatuksia, mut mun järkevä puoleni kyllä vähän valittaa, ettei se mikään ihan loistojuttu ole kun reiluun tuhanteen kaloriin jäi kahtena päivänä, tänään söin ekan kerran viiden aikaan. Ja ei oo tullu tankattua sitä vettäkään ihan mun normimääriä, joten on vähän kuivunut fiilis. Mutta on se vaan ihan saatanan kutkuttava ajatus, että huomenna (jos nukun kotona ja pääsen normaalisti vaa'alle) mun paino voi olla jotain niin perkeleen ihanaa. Vaikka tiedän, että nimenomaan nesteitä, eikä läskiä, mutta silti. Mulla ei sinänsä ole mitään tiettyä lukua, jonka haluaisin, kauan oon jo ajatellut, että nyt vaan rupeen liikkumaan ja syömään kunnolla, enkä välittäis niin painosta. Mutta mitä kevyemmäksi mä tuun, sitä enemmän mä haluan jatkaa näin. Jotenkin ihan mielenkiinnosta. Kuinka pitkälle sen veisin? Miltä tuntuis alipaino? Kyllä, tiedän, sairasta. Mut en mä vaan saa muuta aikaiseksi.

Jännissä fiiliksissä kyllä oon.

Hermostuttaa

Miten naputtelu voikin olla niin ylitsepääsemättömän raskasta? Oon taas halunnu kirjottaa ja järjestellä ajatuksia, mutta kun en mä jaksa. Siis mä en vaan saatana jaksa. Mä oon aivan helvetin väsynyt ja mua nukuttaa melkein koko ajan. Siihen ei auta syöminen, syömättömyys, liikunta tai lepääminen. Keskiviikkona nukahdin tunnin kävelyn ja ruoan jälkeen joskus viiden jälkeen iltapäivällä. Heräsin puoli kahdeksan aikaan. Ja menin  taas kahdeltatoista nukkumaan. Oon kyllä saanut nukuttua enemmän kuin pitkään aikaan, nukahtaminenkin onnistuu ilman tuntien pyörimistä tai lääkkeitä. Tuntuu vaan, että mikään määrä ei riitä. Kai mä oon vaan niin uupunut. Ja tätä on jatkunut niin kauan. Mun on vaan vaikee sietää tällaista heikkoutta kun ei sille ole mitään "kunnon" syytä. Kun niissä labroissa ei näkynyt mitään niin päässä vaan vikaa. Eli ei mun tarvis niin välittää, että nukahdan keskellä päivää ja syöminen on fyysisesti vitun raskasta. On heti niin heikkoläskipaskafiilis. Mut on mun vähän pakko vaan uskoa, että keho ei jaksa.  Koko torstain makasin. Eilen tuli sentään liikuntaa. Sen seurana jatkuva huono olo. Pää on ollut taas tosi kipee parina pävänä ja se aiheuttaa yököttävää oloa. Huimaus, heikotus ja voimattomuus. Kaikki kuuluu mun perusoloon.

On ne häät muuten tänään. Oon vitun typerän asun kans valinnut, mut minkäs teet kun mikään kiva ei sovi päälle. Tulee vissiin kuitenkin kiire, vaikka pelkäsin, että mulla on liikaakin aikaa hermoilla. Mut kun pitää miettiä miten saadaan kaikki ihmiset ja tavarat juhlapaikalke ja kuka pystyy ajamaan illalla. Mä olisin halunnut meikata ja pukeutua rauhassa. Kampaaja kuitenkin vasta puoli yhdeltä, eikä oo oikein järkeä mennä suihkuun tai ruveta meikkaamaan ennen sitä, meen sinne pyörällä ja hikoan kuitenkin. Ne polttarit oli hyvää harjoitusta kyllä, parempi keskittyä syömiseen kuin juomiseen, mutta vitun tarkkana saa olla. Täysinäinen olo on vaan niin vitun kamala ja vaatteetkin on sellaset, että maha rupee näkymään jos se ihan hirveesti pömpöttää. Ja haluun kuitenkin kivan pikkukännin, että kehtaan tanssiakin. Rupee varmaan kyllä nukuttamaan joka tapauksessa niin pirusti, et en tiexä yhtään.

Aika ok

Fiilis on... ok. Hyvä? Usein vähän mitäänsanomaton, koska elän täysin syömisen ja ruoka-aikojen mukaan. Eilinen oli kyllä oikeesti aika hyvä päivä, tuli käveltyä vähän ja lähdin illalla vielä pyöräilemään. Mä en ole lenkille lähtenyt niin saatanan pitkään aikaan, että oli saavutus. Söin kans aika säntillisesti kolmen tunnin välein ja kaloreita tuli reilu 1500, mikä aiheutti kyllä ahdistusta, koska iltapalasuunnitelmat vaihtui niin lennosta, etten tarpeeksi kauaa miettinyt kalorimäärää. Mut mä nukuin aika kivasti ja tänään oli ehkä vieläkin parempi päivä, koska sain skipattua yhden ruokailun. Ja ihan vahingossa, ei ollu tarkoitus. Mentiin siskon kanssa vanhempien luo leipomaan häihin jotain iltanaposteltavaa ja siinä meni kello neljän ruoka ohi ja tulin kotiin ihanasti siinä seittemän aikaan eli ruoka-aikaan. Vaikka eilen oikein vakuuttelin itselleni, että pidän kiinni tasaisesta syömisestä. Mut ei ollu mun vika. Kyllähän se kolmen tunnin välein syöminen vaan toimii, et kyllä aion sitä jatkaa.

On vaan ollu jotenkin aika helppoa tän syömisen kanssa. Ainakin sen jälkeen kun sain lauantaina monen tunnin pohtimisen jälkeen tehtyä yllättävän vähäkalorisia ja herkullisia tortilloja. Tähän asti ne riitti eli ei ole tarvinnut ahdistella ja pohdiskella niin paljoa mitä söisi. Kalorit heitelly 1200-1500 välissä eli aika ok. En kauheesti uskalla mennä sen 1400 yli, koska kyllähän mä laihdutan. Päässä käyn väittelyitä siitä, valitsenkö järkevän vai typerän tien, nyt oon tyytyny tällaiseen kompromissiin. Syön kyllä, mut saakelin tarkasti. Välillä havahdun pohtimaan tätä mun vammasuuttani, mut en mä oikein tiedäkään mitä mä sille tekisin. En mä noin vaan voi enää syödä. Tänäänkin leipoessa en jumalauta yhtään murusta suuhuni laittanut. Ihan vaan koska en tiedä sen kaloreita. Eilen katoin hetken jotain leipomisohjelmaa, jossa just sanottiin, että leipomisessa on kivaa juurikin kun saa maistella. Mut en vaan perkele voi. Syön sit niissä häissä. Vittu kun pelottaa, että vedän sen yli. Enemmänkin sen alkoholin kanssa, koska se vaikuttaa siihen syömiseenkin niin paljon ja mä en halua ruveta nolaamaan itteäni siellä. Ja just kun tuntuu, et oon löytänyt vähän tällaisen flow-tilan tän suhteen. Liikkuminenkin ruvennut taas kiinnostamaan enemmän. Ja mulle jää helposti se putki päälle yhden pelleilyn jälkeen. Ja toki ihan se fyysinen fakta, että se sokeri himottaa vaan enemmän kun sitä syö. Se on mulle tosi paha paikka, pystyn sekoamatta syömään "huonoa" suolaista, esim. ne ranskalaiset vähän aikaa sitten, koska se sentään on jollakin lailla ruokaa, mut sokeri on pelkästään turhaa myrkkyä, jolla kehokaan ei tee mitään.

Eli ihan peruselämää mulle. Tappelen itteni kanssa, enkä oikein etene mihinkään.

piru

Eilen:
Uu, ku iski ahdistus päälle. Laihdutusahdistus. Maanantain juopottelun ja syöpöttelyn jälkeen paino tietenkin nousi ja nyt tuntuu, että on kauhee kiire saada se taas alas. Pitäis mennä lenkille. Vittu ku siitä on kauan kun oon viimeksi ollut minkäänlaisella lenkillä. Eilen tuli vähän vahingossa "vaan" 1300 kaloria, mut voi jessus kun se tuntui hyvältä. Haluun vielä vähän pienentyä. Piti kyllä ruveta liikkumaan, mut ei huvita. Kiva kun maksan sitä salijäsenyyttä, enkä oo käyny siellä pariin kuukauteen.

Tänään:

Mulla pyörii koko ajan jonkinlainen pätkä uutta blogitekstiä päässä, mutta en jaksa miettiä tarpeeksi, että saisin enemmän kuin 5 lausetta aikaiseksi. Oli kyllä pirun kivaa eilen kun se paino oli mennyt alaspäin, nyt taas vaihteeksi toiseen suuntaan, koska oon syönyt pitkästä aikaa kaalisalaattia. Se ei meinaa ihan noin vaan sulaa ja koko eilinen oli kyllä niin hemmetin inhottavan turpea olo. Mut kaali on niin hyvää! Varsinkin kun nyt saa varhaiskaalta, nami nam, ja nyt sitä on taas aika paljon kun oltiin eilen äitin kanssa kaupassa. Ja oh btw, otin tortillatarvikkeita! Oon haaveillut niistä pirun kauan, mut olin aatellut, että teen ne salaatinlehtiin tai ihan vaan jonkinlaisena muhennoksena. Mut ei, taas tein aika nopean päätöksen. Mua on ruvennu pelottamaan ihan perkeleesti. Mulla on tullu paljon useammin näitä "ihan sama"-hetkiä, jolloin laihduttaminen vähintäänkin hidastuu. Nyt varsinkin kun oksentaminen ei oo vaihtoehto, oon ollu huomattavan rento varsinkin hiilarien suhteen. Toki oon laskenu kaikki kalorit, mut oikeesti pelottaa välillä, että en jaksakaan enää, luovutan ja alan paisua. Ei, saatana. Mun pää ei oikeesti kestäis sitä.

Tänään sentään vihdoin liikuntaa kun meen koiravahdiksi. Piti eilen mennä lenkille, mutta syöminen nukutti taas niin törkeesti, että en sit saanu taaskaan aikaiseksi. Vituttaa nää täysin ennalta-arvaamattomat reaktiot ruokaan. En halua syödä, koska usein en sit sen jälkeen saa mitään tehtyä kun joko tulee vaan huono olo tai silmät ei pysy auki. Kai se siitä ahdistuksesta tulee kun ei mitään fyysistä vikaa ollut. Vitun hullu siis.