Vitun vaikee elämä

Paha mieli. Ahdistaa. Haluun kuolla. Se soi taas päässä.

J on vitun ihana. Oon ollu sille hiton rehellinen ja suhtautuu kaikkeen ihan saakelin hyvin. En tajua. En oikeesti tajua sitä. Miten onkin kohdalle osunut tollanen ihminen?! Se on niin huomaavainen ja rehellinen. Mä pystyn olemaan melko lailla oma itteni. En toki ihan täysin, mut paljon enemmän kuin olisin ikinä voinu kuvitella. Eli sen suhteen pitäis mennä ihan saatanan hyvin. Perjantaina juotiin vähän viiniä ja mä pystyin olemaan muka ihan ok kaloreiden suhteen. Syötiinkin siinä ruissipsejä ja yöllä vielä jumalauta ranskalaisia ja leipää. Muutenkin 2 edellistä päivää meni törkeillä kaloreilla. En vaan ymmärrä miten se syöminen ei meinaa auttaa nälkään. Kun vaikka kuinka vedän ruokaa naamaan, silti tekee mieli lisää ja on ihan oikea nälkä.

Torstaina olin sh-polilla ja se oli mulle lupa syödä. Vaikka se ahdistaa ja hävettää ja itkettää pelkkä ajatus mennä sinne syömään ensi perjantaina. Hyi perse. Silloin otetaan myös paino ja taas se tarkoittaa mulle sitä, että on pakko laihduttaa sitä varten. Eli kolme päivää meni isommilla kaloreilla ja oikein uhoavalla motivaatiolla, että minähän pääsen tästä syömishäiriöstä eroon. Juu, vitun loistavasti menikin sit eilinen. Olin taas yötä Jn luona. Nukuttiin aika pitkään ja syötiin aamupalaksi jäätelöä. Mikä oli tietenkin virhe, jäätelösessiot on himottanut muutenkin jo monta päivää ja sen pienen määrän jälkeen vasta heräsikin niin hirvee himo siihen, että oksat pois. Silti söin sen luona vielä leipää ja vitusti juustoa. Heti kun pääsin viiden aikaan kotiin kun se meni kaverille saunomaan, lähdin kauppaan ja kotiin sessioimaan. Ja voi kuinka se syöminen tuntui hyvältä. En käsitä miten mulla voi olla koko ajan jotenkin aliravittu olo, ruoka tuntuu niin ihanalta ja rauhallisesta syömisestä ei tule mitään. Perjantaina vetelin kukkakaalta niin hirveessä paniikissa, että puraisin haarukkaa ja hampaasta lähti jumalauta pala. Että vitun kiva juttu. Silti vedin 2 kierrosta oksentelua eilen. Vähän pelästyin kuinka ihanaa se oli. Ja kuinka helposti se tuli. On ihan varma, että kestää kauan ja vaikeaa tulee olemaan, mut jumalauta kun tuli sellainen aivan nostalginen fiilis. Oksentaminen tuntui samalta kuin joskus kauan sitten kun se oli uutta ja jännää ja pelkästään kiva asia. Vähän pelottavaa. Luulin jo, että suurin viehätys siitä olis kadonnut ihan senkin takia, että se on ollut niin vaikeaa viime kertoina.

Kohta lähden taas vanhempien luo kattelemaan kun koirat riehuu ja syömään ruokaa, jonka kaloreita ei voi laskea. En laskenut aamupalaakaan ja oon varma, että siinä oli aivan liikaa kaloreita ja inhoan itteäni. Enkä todellakaan voi ajatella oksentamista tänään, sovittiin jo Jn kanssa pyörälenkistä kun tuun kotiin. Tuntuu jo tarpeeksi pahalta kun suoraan valehtelin sille eilisestä. Oksentamisesta en voi sille kertoa. Se on liian ällöttävää ja häpeällistä touhua. Nyt vaan taas vähän verenpurkaumia silmien ympärillä. Pelottaa, että äiti tai joku kysyy niistä. Eilen pahimmassa oksennusväsymyksessä tuntui taas, että haluan vaan sanoa suoraan kaikille kuinka vitun oksettava paskaläjä oon. Sitten taas hetken päästä kun ehdin vähän toipua, tuntuu erittäin typerältä idealta kertoa ihmisille tästä puuhasta.

Oksettaa. Ihan pelkkä ahdistus, mutta myös se liian iso aamupala. Tää on liian vaikeeta. En haluais ajatella mitään. Liikunta pyörii kans päässä, mut nukkumisesta taas huomaa, et nyt pitää ottaa rauhallisemmin. Eli pakko pitää syöminen hanskassa.

Äääääää. Vittu.

Saatanan perkele. Taas paskaa.

VITTU
Isä lähetti viestin, että mennään kauppaan torstaina tai perjantaina.
JA ETTÄ MENTÄIS SYÖMÄÄN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
RAVINTOLAAN!!!!!!!!!!!!!!!
Ihan hirveetä. Eli voisin saman tien sessioida kans ku pilallahan kaikki on jos mä syön jotain ravintolaruokaa. Ja saakeli mä haluun leipoa brownieita. Saatana. En muutenkaan todellakaan halua syödä missään ihmisten keskellä. Jotain jonka kaloreita en tiedä. Ja joka on todennäköisesti muutenkin sellaista, jota en muuten söisi.
Ahdistaa vitusti. En oo vastannu mitään. Munhan pitäis nyt tietenkin vaan yrittää syödä jotenkin normaalisti, ei kukaan liho yhdestä ravintolaruoasta. Ja kertoa, että mun on vaikeeta syödä tollalailla. Olla rehellinen ja oma itteni. Joo, onnistuu varmaan niin. Ja kun mä haluan sessioida. Haluan oksentaa. Se olis niin ihanaa.

Nyt sit pitäis valita, että toiminko järkevästi vai saakelin idioottimaisesti. Idioottimaisuus vaan houkuttelee niin sikana. Kyllähän mä tiedän mikä on oikein tässä, mutta en saa mitään tyydytystä siitä, että toimisin sillä lailla. Kun en mä näe siinä mitään iloa. Ei ole motivaatiota mihinkään muuhun kuin laihtumiseen. Jos vaan oksennan tarpeeksi niin en liho. Jos syön "normaalisti" saatan lihoa. Plus kaikki se ahdistus. Muutenkin paino on noussut, kaloreita oli ainakin eilen ihan liikaa ja kaikki makea himottaa niin saatanasti.

voi perse

Nukkumatti, oot paska jätkä

Mä haluan mun laihtumismotivaation takasin. Mulla meni tosi hyvin kun olin syömättä. Tai ainakin huomattavasti paremmin kuin nyt. Silloinkin ajattelin jatkuvasti ruokaa, mutta ainakin pystyin hallitsemaan sitä. Mulla oli jokin tavoite ja päämäärä.

Ahmin puuroa ja oksensin. Kahteen kertaan. En saa päästä pois jatkuvia ahmimishimoja tai jatkuvaa kännihimoa. Joka ilta varsinkin. Taas aamulla yritän yrittää.

Mä olen lihonut. Oikein kunnolla. Ihan oikeaa läskiä, laardia, hyllyvää ihraa.

Mun piti opetella syömään normaalisti. Mun piti kokkailla terveellistä. Mun piti hankkia liikuntaharrastus. Ne vaan kaikki hävisi. Jonnekin.

Ja mä haluaisin nukkua. Niin kovasti. Sellaista rentouttavaa ja virkistävää unta. Ei hikistä pyörimistä painajaisten kanssa tai unen ja valveen rajalla harhailua, joka vaan väsyttää entisestään.

Mä olen jo niin väsynyt.

Läski, toistaiseksi

Ruoka ei vaan sovi mulle. Taas meinasi laattaa lentää kun söin ruokaa. Vaikka annokset on pienentynyt ja kalorit pysynyt hyvin alle 800. Mutta huomenna saan vihdoin kaiken ruoan pois tieltä ja voin aloittaa mun paastoni. Oon ihan innoissani! Vähän huolestuttaa, että mietin ja suunnittelen liikaa ja sitten tulee jokin moka ja hajoan. Mutta mulla vaan ei ole montaa tekosyytä olla menemättä vanhempien luo uittamaan koiria. Tänään huijasin ihan röyhkeästi ja sanoin, että näen jotain kaveria.

HEH, niin varmaan, mä en ikinä näe mun kavereita. Mun kaverisuhteet on aina olleet lähinnä koulu- tai opiskelusidonnaisia ja tosi harvojen kanssa mä olen oikein tapaamisia sopinut. Oon täysin no-life ja tiedän sen. Eikä se mua haittaa, tykkään olla yksin ja rauhassa. Vaikka välillä on toki kiva nähdä muitakin kun perhettä, joita kuitenkin loppujenlopuksi inhoan yllättävänkin paljon. Koirat on ainoa syy miksi mä niitäkään tapaan. Menin vähän aiheesta sivuun...

Siis huolestuttaa se, että ne pyytää mut sinne ja koska mulla tosiaan ei ole ikinä tekemistä ja mun on vaan vaikea suoraan sanoa, etten halua tulla niin siitä saattaa tulla ongelma. Seuraavalle kerralle mulla on jo tekosyy valmiina. Ajattelin vedota tähän mun hyvin todelliseen nukkumisongelmaan. Oon yrittänyt mennä kahden aikaan nukkumaan, mutta nukahtamisessa kestää edelleen saakelin kauan ja sitten kun nukahdan tunnun häilyvän jollain unen ja valveen rajamailla koko ajan, sikana unia ja välillä järkyttävän ahdistavia. Joskus aamuyöstä tai aamulla herään hikisenä ja käyn vessassa. Sen jälkeen nukun pari tuntia ihan ok, edelleen vaan unia nähden. En tunnu ikinä pääsevän siihen syvän unen vaiheeseen, jossa aivot todella lepää.

Ja taas aihe meni hukkaan... Tarkoitus oli valittaa siitä, että siellä vanhempien luona on ruokaa, einkä keksi mitään oikeasti hyvää syytä olla syömättä siellä. Ja toki voisin syödä vaan vähän kun se muka nyt näin hyvin onnistuu, mutta en haluaisi riskeerata ja haluaisin mahdollisimman pitkän paaston. Ihan vaan sen takia, että voin testata itseäni ja omaa päätä. Ja mun "paastoon" kuuluu muutakin kuin vettä, joten ei sen ainakaan vaikeampaa pitäisi olla kuin viimeksi. Mulla on oikein Paastomenu kirjattuna ylös. Mitään kiinteää siinä ei tosin ole, paitsi purkka ja xylitolsisu (vain pari per päivä jos sitäkään), mutta kyllä siinä energiaa ja ravintoa löytyy. Tarkoitus toki mennä mahdollisimman vähillä kaloreilla (max. 200?) ja käyttää esim. kevytmehuja, limsaa, mehukeittoa, energiajuomaa vain kun alkaa todella tuntua pahalta. Mun pitäisi käyttää siitä jotain muuta nimeä, sana paasto on muutenkin epämääräinen. Kai se on vaan nestemäinen dieetti. Nestedieetti.

Laihdutus koko ajan mielessä, se on mun "elämäni" nykyään.

Oon yrittänyt pitää motivaatiota yllä katsomalla laihdutusohjelmia. Ja katsomalla itseäni peilistä. Ja oon ruvennut ajattelemaan "sitten kun oon normaalipainoinen" sen sijaan, että kyseenalaistaisin onnistumisen sanalla "jos". Ja oon jo pidemmän aikaa haalinut lukemistooni laihdutusblogeja. Kyllä tää tästä.