Moro vaan

Anteeksi yhtäkkinen lopettaminen. Varsinkin se viimeisin teksti. Ei ollut kovin reilua, tiedän. En vaan ole jotenkin enää niin halunnut tai jaksanut blogimaailmaa. En siis ole lukenutkaan kenekään kuulumisia, se vähän harmittaa. Väsymys on ollut niin hirveää, että tekstin aikaansaaminen ja yksinkertaisesti sen näpyttely on ollut kauan aivan liian raskas ajatus. Ja tässä on aika hemmetisti kaikki muuttunut niin tuntuu, etten kuitenkaan saa tarpeeksi selitettyä.

Viimeksi oon kirjoitellut siitä kuinka vaan syön ja lihon ja haluan kuolla. No, lihominen on sentään loppunut. Alimmasta painosta oon lihonut sellaiset 15 kiloa, mikä tuntuu... hirveältä, tappavalta. Sitähän mä kaikkein eniten pelkäsin kun sh-polille menin. En kyllä oikeasti uskonut, että annan näin pahasti painon nousta, pelkäsin vaan. Ja oon itselleni edelleen ajoittain aivan uskomattoman vihainen siitä, että ikinä sinne polille lähdin. Vaikka onhan mun syöminen normalisoitunut merkittävästi. Mä pystyn nykyään syömään leipää niin kuin normaali ihminen. Eli voin syödä yhden palan ja lopettaa. Nykyään voin ostaa leipää ja jopa leipoa sitä, eikä sen olemassaolo häiritse koko ajan. Mulla on polilta ateriasuunnitelma, joka on sellanen tosi perusruokavalio. Joka aterialla on leipää, 5 kertaa päivässä syödään, ihan normiruokaa. Tammikuun olin päiväosastolla. Siinä sai kyllä kiinni siitä säännöllisestä syömisestä, joskin on tässä tullut takapakkiakin sen kanssa, oksentelua myös. Mutta nyt alkaa jopa vähän tuntua, että voin luottaa mun kehon viesteihin enemmän. Vaikka edelleen tuntuu, etten voi syödä kaikkea suunniteltua jos en mitään erikoista päivän aikana tee, uskallan kuitenkin välillä syödäkin joka jutun jos tuntuu, että tarvii. Edelleen kyllä hiilarit aiheuttaa huonoa omaatuntuoa ja melko hysteerisesti välttelen kovaa rasvaa ja laskeskelen, että syön vähintään puoli kiloa vihanneksia päivässä. Hedelmät on nykyään kans listalla, nekin oli kauan pelkkää sokeria eli pannassa. Herkkuja ei kauheasti uskalla syödä, niiden kanssa on tullut sekä onnistumista että sekoamista. 

Silti tuntuu pahalta. Koska joka päivä pitäisi tulla miinuskaloreita, pitäisi laihtua. Mä oon painoindeksin mukaan vähän ylipainoinen. Ja kyllähän nyt silmälläkin näkee, että on ylimääräistä. Ja kun se on kaikki löllöä läskiä. Liikkuminen  on loppunut aikalailla kokonaan, toki kuljen joka paikkaan pyörällä, mut erillinen urheilu on jäänyt muutamaa omaa joogasessiota lukuunottamatta. En halua kohdata sitä kuinka huonoksi kunto on mennyt. Enkä halua näyttäytyä urheiluvaatteissa, joista suurin osa on melkoisen tiukkoja tässä kunnossa. Hävettää yleisestikin liikkua ihmisten ilmoilla ihan vaan läskeyden vuoksi, saatika sitten lähteä kuntosalille löllymään oikein kunnolla. Ja pelottaahan se, että vedän sen taas överiksi. Kun heti alkaa suunnitelmat rullamaan kun vähänkin mietin salille lähtöä. Kuinka sitten pitää se ja vähintään niin paljon ja seuraavaksi se. Oon yrittänyt hokea itselleni, että mä ehdin kyllä ja nyt vaan pitäisi saada syömiseen oikeasti kunnon rutiinit. Ja muutenkin enemmän energiaa. Melkein joka päivä oon tässä kuukauden ajan nukkunut pari tuntia päivällä koska yksinkertaisesti vaan väsyttää. Saattaa osaksi johtua uudesta lääkkeestä, joka tosin taas vaihdetaan, mutta paljon varmasti jatkuvasti stressistä. Nukkuminen on harvoin mitenkään virkistävää, viime aikoina varsinkin nään joka yö unta siitä, että oon ruoan ympäröimä. Ja tiedän, että mun pitää syödä ne kaikki. Tänään on ensimmäinen päivä pitkään aikaan kun on tuntunut siltä, että vois jotain tehdäkin. Ei vaan oikein ole selkeää tekemistä ja on ollut koko päivän epämääräisen ahdistunut ja levoton olo. Aamulla jopa niin pahasti, että tuntui itsetuhoiselta. Oon sitten siivoillut ja puuhaillut kaikkea pientä. Huono omatunto heti kun en lähde kotoa mihinkään. Ja taas väsyttää niin perkeleesti. 

Seurustelusuhde mulla on. Mikä on edelleen välillä tosi outo ajatus. Nykyään jopa kaipaan sen seuraa ja nähdäänkin kyllä tosi usein ja vietän sen luona öitä. Se myös aiheuttaa pahaa mieltä ja ahdistusta, mutta pääsasiassa se on hyvä juttu. Välillä tuntuu niin hirvittävän itsekkäältä. Se ansaitsisi paljon parempaa. Viime aikoina on tuntunut, että sitä ei niin kiinnosta enää. Ehkä se on alkuhuuman laimentumista. Tuntuu vaan ettei mun seura niin innosta. Tai mun sanomiset tai mielipiteet. Tai mun keho. Silloin kuitenkin kun ruvettiin tapailemaan mä olin huomattavasti pienempi ja se on joutunut kattelemaan kun mä itken läskejäni ja lihon vaan. Kyllä se mulle vakuuttelee, etten ole lihava, mutta kyllä mä silti ajattelen, että se tykkäis jos mä olisin laihempi. Ja kun mä jaksaisin ja haluaisin tehdäkin sen kanssa jotain muuta kuin olla kotona. Kun olisin mieleltäni vähemmän sairas.

No kai kokonaisuudessaan voi sanoa, että paremmin menee sitten viime kuulumisen. Vaikka usein läskit täyttää pään ja tuntuu, että oon pilannut kaiken ja voisin ihan hyvin kuolla. Mutta nyt kun jälkeenpäin miettii minkälaista mun olemassaoloni oli kesällä... hirveästi mä haikailen sen koon perään. Kun ei tarvinnut hävetä ulkonäköään ja pystyi pukeutumaan niin kuin halusi. Mutta olinhan mä aivan pihalla. Mä en todellakaan ymmärtänyt silloin, että olin todella aliravittu. Nyt sen vasta ymmärtää, ettei mun aivot todellakaan toimineet. Eli te jotka kituutatte jollain naurettavilla minikaloreilla päivästä toiseen, voin vakuuttaa, että te olette aliravittuja ja se vaikuttaa ajattelukykyyn. Ja se ei korjaannu jollain yhdellä aterialla. 

En nyt osaa sanoa, miten mun postailu jatkuu. Ehkä kirjoitan, ehkä en.

Vitun vitun vittu, haluun kuolla

Kirjoitettu 27.9.
En viiltäny. Epäonnistuminen pelotti vaan niin paljon. Join ja söin aivan vitusti. Keskiviikon aikalailla nukuin, illalla olin muutaman tunnin hereillä. Lopetin syömisen keskiviikkona ja torstaina, oli vaan pakko. Muuten olisin tehny jotain typerää, mikä olis vituttanu kauan sen jälkeen. Se helpotti kyllä oloa aivan valtavasti. Päässä oli niin rauhallista ja levollista kun syömistä ei tarvinnut miettiä. Ei tarvinnut miettiä mitään muuta kuin mitä sitä tekisi. Mitä huvittaisi tehdä. Hassua kuinka se taas onnistui noin vain. Päätin vaan, että otan vähän lomaa syömisestä ja ei siinä ollut mitään ongelmaa. Suolisto-oireet tuli kyllä heti torstaina. Oon selvästi saanut jonkinlaista vahinkoa aikaan viime vuoden paastoiluilla. Oli melko tuskaisaa kun perjantaina yhtäkkiä söinkin ihan normiruokaa. Ensin sh-polilla ja sit vanhempien luona.

Tänään 2.10.
Mun on taas pitänyt kirjoittaa, oon halunnut purkaa asioita tänne. Jotenkin se vaan on niin rankkaa ja vie mun kallisarvoista aikaani. HO. Huvittavaa kuinka musta tuntuu, että on kiire, vaikkei ole mitään päivätyötä tai opiskelua. Nyt oon taas kännissä, avasin viinilaatikon vähän yhdentoista jälkeen. Eli joo, vitun loistavasti menee. Masennus on pahentunut aivan perkeleesti sen myötä kun ruoan ja syömisen hallinta ja kontrollointi on hävinnyt. Mulla ei ole mitään mihin tukeutua, mitään minkä takia nousta aamulla ylös. Onhan mulla edelleen se J, mutta ei paljon auta. Ja sen takia varsinkin pitäisi laihduttaa, olla nätimpi. Alan olla oksettava. Vaikka se vakuuttelee toista.

Olin eilen luennolla syömishäiriöistä. Siellä puhui itsekin syömishäiriön sairastanut ihminen. Oli melko hyytävää tajuta, ettei se motivoinut mua parantumaan yhtään. Ainoa lohduttava juttu oli se, kun se sanoi että aina voi palata takaisin. Haluan niin helvetista palata aikaan viisi kiloa sitten. Kun ei ollut hiilariturvotusta. Kun maha oli pienempi. Kun vaatteet oli melkein jopa kiva juttu. Se sanoi, ettei parantumisen yrittämisellä menetä mitään. Musta kyllä tuntuu, et oon menettänyt aivan helvetin paljon. Kaikki kokemus elämänhallinnasta on mennyt. Itsekunnioitus varsinkin. Nyt tuntuu, että oon vaan täysin arvoton kasa paskaa kun en edes osaa olla lihomatta.

Olis ollut terapia tänään, mut en mennyt. Osaksi koska oon kipee eli flunssainen. Mut paljolti, koska en halua, ei huvita. Ei ole IKINÄ aikaisemmin ollut tällaista. Silloinkin kun todella tuntui, ettei se mitään auta ja terapeuttikin vitutti joka kerta, menin ja halusin mennä. Nyt tuntuu, että multa on lähtenyt kaikki. Kaikki toivo paremmasta, kaikki elämänhalu, kaikki ilo. Mulla ei ole mitään mihin tukeutua, mistä pitää kiinni. Sillä luennollakin kuvailtiin syömishäiriötä pelastusköytenä, joka otetaan käyttöön kun ei pysty käsittelemään omia kokemuksiaan ja tunteitaan. Yhdyn tohon ihan täysin. Nyt mä oon luopunut erittäin isosta osasta mun syömishäiriötä. (Saatatte huomata, että toistan sanaa syömishäiriö. Se on ihan sen takia, että se todella uppoaisi mun kallooni. Edelleen se on vaikea myöntää ja jos hetkenkin menee paremmin, oon vakuuttunut, ettei mulla ole mitään ongelmaa.) En laske kaloreita, oon syönyt PALJON  puuroa, leipää, perunaa eli sitä hirvittävän kamalaa ja vaarallista hiilaria. Oon luopunut tietyista kellonajoista, vaikka yritänkin suunnitella päivän niin, että söisin kolmen tunnin välein. Sain ateriasuunnitelmankin, mutta se on niin täynnä leipää/hiilaria, en voi millään sitä noudattaa. En hypi vaa'alla koko ajan. olin noin puolitoista viikkoa tietämättä mitä painan. Mut kaiken päälle, en nuku. Tai siis nukun, mutta laatu on paskaa. Oon niin helvetin väsynyt koko ajan, kaikilla tavoilla. Se tietenkin paskentaa kaikkea yleisesti ja vaikeuttaa elämistä. Silloin tulee himo kännäillä. Ja kun kännäilen, syön. Eli lihon taas lisää, vaikka se aiheuttaa mulle aivan valtavaa ahdistusta. Vittu kun oon fiksu.

Päässä on taas soinut "haluan kuolla". Se tulee aivan kutsumatta. Itkettää, mut ei se edelleenkään onnistu ilman seuraa. Se on (kai) positiivista, että onnistuin vähän itkemään Jn seurassa. itkin väsymystä ja läskejä ja se lohdutti. Se eilenkin oikein erikseen sanoi, että mä oon tärkeä sille, Mua rupes itkettämään, enkä oikein osannut reagoida. Se on liian ihana tällaiselle idiootille. Ja mulle tuli toissapäivänä sellainen ajatus, että lähtisin baariin ja ottaisin mukaani jonkun täysin randomin. Ihan vaan, että Jllä olis syy jättää mut. (Epäiröin kirjoittaa sanan "jättää", koska se viittaa seurusteluun, enkä edelleenkää oo varma voidaanko meidän juttua kutsua seurusteluksi. Vaikka oonkin siellä yötä harva se yö ja vähintäänkin nähdään joka päivä.) Se menee kotipaikkakunnallensa viikonlopuksi eli voin rauhassa sekoilla. Heti kun se sanoi, että on menossa sinne, rupesin suunnittelemaan kännäilyä. Bulimiabileet olis ollu vielä jokin aika sitten selkiö, mutta
MINÄ EN ENÄÄ OKSENNA. Sen mä todella haluan lopettaa. Aina voi laihduttaa, mutta oksentamisen tekemiä vaurioita ei niin vain korjata. Varsinkin ne hampaat.

Oon vitun ristiriitainen. Samaan aikaan haluan kuolla, eikä millään ole mitään väliä ja kuitenkin välitän oksentamisen aiheuttamista haitoista. Eilen kun päässäni suunnittelin tän päivän sekoilua, mä vähän pelkäsin itteäni. Että puolivahingossa tapan itteni. Tänään se on tuntunut pelkästään kivalta ajatukselta. Sikäli mulla on turvallinen olo, koska jos tuntuu, että saatan tehdä jotain, joka kaduttaa, voin soittaa vanhemmille, terapeutille (riippuen kellonajasta) tai ihan vaan päivystykseen. Hassua, kuinka sekin on muka nykyään vaihtoehto. Ennen oli täysin selvää, etten ikinä kehtaisi mennä "pahan olon" takia sairaalaan. Nyt se on oikeestaan vaan lohdullinen ajatus. Aina on ihmisiä, jotka yrittää auttaa. Aina on joku, joka voi ottaa vastuun sillä hetkellä kun ei itse pysty.

Tää teksti alkaa olla melkoisen pitkä.
Kiitos kaikille, jotka lukevat loppuun asti. Pelkästään se, että Blogger näyttää useampia katsomiskertoja auttaa.

Ja se, että mulla on 45 lukijaa <3 Aivan uskomatonta kuinka kivalta tuntuu, että ihmisiä kiinnostaa. Että joku jaksaa lukea. Että joku välittää.
Te olette kaikki ihan  hirveän tärkeitä. Eikä tää ole vain känni :D ihan oikeesti. Kyllä mä hävettävän usein kyylään, josko olis kommenttia tullut. Ja kuinka monta katselukertaa tekstit saa.

Se on kans pitänyt kirjoittaa, että multahan saa aina kysyä ihan mitä vaan ja kommentoida ihan vapaasti. En usko, että erilliseen kysymyspostaukseen tulisi kovin paljoa materiaalia. Joten pistäkää kommenttia jos vaan vähänkin siltä tuntuu.

Jos jos on jotain postausideoita, tänne vaan!

Hermostuttaa

Miten naputtelu voikin olla niin ylitsepääsemättömän raskasta? Oon taas halunnu kirjottaa ja järjestellä ajatuksia, mutta kun en mä jaksa. Siis mä en vaan saatana jaksa. Mä oon aivan helvetin väsynyt ja mua nukuttaa melkein koko ajan. Siihen ei auta syöminen, syömättömyys, liikunta tai lepääminen. Keskiviikkona nukahdin tunnin kävelyn ja ruoan jälkeen joskus viiden jälkeen iltapäivällä. Heräsin puoli kahdeksan aikaan. Ja menin  taas kahdeltatoista nukkumaan. Oon kyllä saanut nukuttua enemmän kuin pitkään aikaan, nukahtaminenkin onnistuu ilman tuntien pyörimistä tai lääkkeitä. Tuntuu vaan, että mikään määrä ei riitä. Kai mä oon vaan niin uupunut. Ja tätä on jatkunut niin kauan. Mun on vaan vaikee sietää tällaista heikkoutta kun ei sille ole mitään "kunnon" syytä. Kun niissä labroissa ei näkynyt mitään niin päässä vaan vikaa. Eli ei mun tarvis niin välittää, että nukahdan keskellä päivää ja syöminen on fyysisesti vitun raskasta. On heti niin heikkoläskipaskafiilis. Mut on mun vähän pakko vaan uskoa, että keho ei jaksa.  Koko torstain makasin. Eilen tuli sentään liikuntaa. Sen seurana jatkuva huono olo. Pää on ollut taas tosi kipee parina pävänä ja se aiheuttaa yököttävää oloa. Huimaus, heikotus ja voimattomuus. Kaikki kuuluu mun perusoloon.

On ne häät muuten tänään. Oon vitun typerän asun kans valinnut, mut minkäs teet kun mikään kiva ei sovi päälle. Tulee vissiin kuitenkin kiire, vaikka pelkäsin, että mulla on liikaakin aikaa hermoilla. Mut kun pitää miettiä miten saadaan kaikki ihmiset ja tavarat juhlapaikalke ja kuka pystyy ajamaan illalla. Mä olisin halunnut meikata ja pukeutua rauhassa. Kampaaja kuitenkin vasta puoli yhdeltä, eikä oo oikein järkeä mennä suihkuun tai ruveta meikkaamaan ennen sitä, meen sinne pyörällä ja hikoan kuitenkin. Ne polttarit oli hyvää harjoitusta kyllä, parempi keskittyä syömiseen kuin juomiseen, mutta vitun tarkkana saa olla. Täysinäinen olo on vaan niin vitun kamala ja vaatteetkin on sellaset, että maha rupee näkymään jos se ihan hirveesti pömpöttää. Ja haluun kuitenkin kivan pikkukännin, että kehtaan tanssiakin. Rupee varmaan kyllä nukuttamaan joka tapauksessa niin pirusti, et en tiexä yhtään.

en jaksais tätä yhtään

Vittu. Vitun helvetti, miksi mä en saa nukkua?! Siis oon oikeesti niin vihainen kun en taaskaan saanut unta ennen kahta. Mun piti herätä kaheksalta, kun piti saada autokin vietyä äitille ennen puolta kahta. Heräämiseen meni 1,5 tuntia. Nukahdin vaan heti uudelleen. En kyllä ymmärrä miten oon ruvennu reagoimaan mielipahaan ja ahdistukseen sillä, että suunnittelen syömisen lopettamista. Siis oikeesti, yöllä kun unettomuus vitutti niin saatanasti, ensimmäinen reaktio on lopettaa syöminen. ? Öö..? Mitähän persettä se auttais?! Toinen hieno ongelmanratkaisukeino, joka tuli siinä mieleen oli sessiointi. Niin.

Taisi olla melkoista itsepetosta ilmassa eilen kun kirjotin ton edellisen tekstin. Nimittäin nukkumisen esti nimenomaan vaatteista ja ruoasta tuleva karsee ahdistus. Kaikki vaan pyöri päässä ihan hirveellä voimalla. Nyt taas vaan vituttaa koko juttu, liian vaikeeta kaiken miettiminen. Eikä oo vieläkään vaateongelma täysin ratkaistu. Miksi kaikki vaatteet on nykyään neliön mallisia? Suunnilleen jokainen vähänkin kiva paita on hihaton neliö, joka ei todellakaan ole hyvä malli mulle. Ja kun sit aina se hihaongelma, turha ostaa mitään nättiä paitaa jos se pitää peittää jollain rumalla villatakilla.

 Ei muuten tullut sitä 1500 täyteen, mikä oli kyllä taas helpotus. Paino ei liiku mihinkään, en oikein tajua. Tekis vitusti mieli vetää kännit. Mut sit aikalailla koko huominen menis vaan makasmiseen. Vaikka en kyl tiedä jaksaisinko muutenkaan huomenna mennä taas kattomaan niitä samoja vastteita. Niin, ainakin nukahtaisin kun nyt joisin. Tällä menolla oon ihan pihalla koko lauantain kun alotetaankin niin aikaisin aamulla.

Sekopää, lällällää. Haluun leipää.

NÄLKÄ
KARSEA NÄLKÄ

Oon sit kipee ihanasti. Sunnuntaisen oksentelun jälkeen alkoi tuntua kurkku oudolta, mut pistin sen edellämainitun piikkiin. Mut ihan rehellinen flunssa tästä kehkeytyi. Nostin kaloreita hukeasti yli 900. Eli edelleen alle tuhat, mut tänään menee kyllä yli. Aattelin lisätä syömiskertoja viiteen ja jos vetelen noin 200 kaloria aina kerralla niin siitä tulis se tuhat. Hyi. Tunnen itteni kyllä vaan niin heikoksi läskiksi kun en pientä nälkää ja flunssaa ja unettomuutta kestä. Painokin jumittaa, jopa noussut niin vastaushan on syödä enemmän, toki. Mut en mä lihonut ole, ei se ole mahdollista ja haluisin mahdollisimman nopeesti eroon tästä taudista. Eilenkin olin hyvinkin motivoitunut syömään yli tuhat kaloria ja iskin iltapuuron sekaan pähkinöitä ja laskin vasta jälkeenpäin. Ja olin siis vakuuttunut, että se nousee yli tonnin, mut hups vaan, olinkin syönyt sen verran pieniä annoksia päivällä, että loppulukema oli 965. Ja olin vaan ihan sairaan tyytyväinen, helpottunut, onnistunut. Ja ehti siinä vielä tulla nälkäkin vähän, syömisen esti osaksi myös se, että mahaan kertyi taas kummallisesti ilmaa, sitä on ruvennu taas tapahtumaan useammin. Hassua kuinka tulee näitä samoja "oireita" kuin paaston aikana, vaikka tää on aika kaukana paastosta.

Rupesin muuten eilen vähän haikailemaan salille, lenkille, pyöräilemään. Mikä on kai hyvä, koska siihen en rupea yhtään ennen kuin oon syöny edes jonkin aikaa enemmän. Ihan niin sekavaksi en halua ryhtyä, että menisin tällaisilla kaloreilla liikkumaan. Ton liikkumisen suhteen vaan tuntuu niin vittumaiselta kun munhan pitäis alottaa se aivan jäätävän hitaasti ja rauhallisesti. Ylikunnon ja tän ruokapelleilyn takia. Enhän mä oo enää edes käyny kävelyillä tai yhtään mitään niin sais ainakin viikon verran tyytyä todella kevyeen kävelyyn ja pyöräilyyn. Ja se jos mikä vituttaa niin perkeleesti. Mut kyllä mä tänäänkin peilin edessä totesin, että mun ruhoni on nyt just sellanen, että siitä saa edes siedettävän näköisen nimenomaan liikkumalla sen rasvan pois ja kasvattamalla lihasta tilalle. Ei tästä nälkiittymällä mitään kivaa tule. Entistä löllömpi vaan.

Vähän ihmetyttää tää nukkumisen vaikeus. En oo saanu enää päivisin nukuttua yhtään ja yötkin on tosi huonoja. Viime yö oli poikkeus kun en hikoillut yhtään! Ja selvästi auttoi jo seki kun ei ihan niin räkäseltä tunnu nyt. Ja paino toki jumittaa senkin takia kun en saa nukuttua. Ainakin mun kohdalla sillä tuntuu olevan ihan hemmetin iso vaikutus.

Eli tällä hetkellä olisin menossa siihen järkevämpään suuntaan. Vaikka samaan aikaan tekis mieli kaljaa ihan vaan sen takia, ettei nää ajatukset häiritsis niin paljon. Oksentaa ei voi, se on pannassa ainakin vielä viikon, koska se alkoi jo viimeksi olla niin vaikeaa ja ens lauantaina on siskon polttarit ja verenpurkaumat ja palloposket ei oo hyvä lookki. Ja en edes tiedä tarkalleen mitä me tehdään kun ihmiset haluu ottaa sillai rennosti ja mennä fiiliksen mukaan. Mut jos me ollaan menossa johonkin baariin (hyi) olis taas pikkupakko raahautua vaateostoksille. Helkatti. Inhoan sitä puuhaa niin perkeleesti, mut mä en oikeesti omista paljon muita vaatteita kuin ihan perus arkijuttuja ja urheiluvaatteita. Niistäkin on suurin osa turhan isoja. Eli sitäkin varten pitäis kerätä voimia.

Siis oon syöny 2 tuntia sitten ja mulla on ollu nälkä ainakin puolitoista. Vittu. Syömisestä vaan tulee kovempi nälkä. Mutta ei ihmisen tarvitse laihduttaa kun se on kipee. Mä muutan mieltäni perkele koko ajan. Jotenkin vaan hävettää nyt sanoa, et söisin enemmän. Kun on muka niin vaikeaa syödä ja plaaplaaplaa. Nytkö sit vaan syönkin noin vaan? Sekin kun oon terapeutille sanonut syöväni alle tuhat kaloria tarkottaa vaan sitä, et en kehtais sanoa syöneeni enemmän. Ihan hullua. Ihme pöljä mä kans oon. Silloinkin kun se halus laittaa paperille mitä mä syön ja se oli silloin jotain 1200, mua hävetti niin helvetisti. Ja sen jälkeen oli vaan kiva kertoa, et oon pysyny alle tuhannessa. Niin kuin mun pitöis jotenkin todistaa sille, että pystyn? Tai jotain yhtä typerää. Varmaan sekin kun en voi oikein hehkuttaa tällaista juttua kenellekään ja oon ollu itekin niin hämmentynyt tästä mun "itsekurista" niin kiva kertoa jos onnistuu siinä vieläkin  paremmin.

Ei vittu mä oon tyhmä.

Olen tyhmä, mut ei se haittaa

Syömisen vaikeus jatkuu. Ihmettelen edelleen. Torstaina söin vielä suht "normisti", kaloreita tuli 1200. Sit oonki ollu kummallinen ja nukkunut päivisin. Vähemmän aikaa syödä, hyvä juttu. Kalorit ollu aika reilusti alle tuhannen, mikä tuntuu hemmetin miellyttävältä. Jotenkin sen nyt kuuluu jäädä kolminumeroiseen lukuun. Oon muutenkin päässyt jotenkin sinuiksi tän syömisen kanssa. Siis siinä mielessä, että sitä ei tarvi ahdistella koko ajan, ajatukset ei veivaa edestakaisin sen typerän ja järkevän vaihtoehdon välillä. Syön kun siltä todella tuntuu, säästän kaloreita, laihdutan. En jaksa enää vaivata kovasti itteäni millään terveysseikoilla, ihan sama.

Mua vaan nukuttaa niin pirusti. Oon tosiaan antanut itteni nukkua päivisin, mikä on ollu hemmetin mukavaa. Eihän mulla mitään tekemistäkään ole niin miksen voisi levätä kun sitä selvästi tarviin. Nukkuminenhan on niin hyvä laihdutuskeinokin ja se on näkyny kyllä painon laskemisena. Eilenkin heti aamukahvin jälkeen olin ihan innoissani kun suunnittelin meneväni nukkumaan. Tänään käydään äitin kanssa kattomassa siskon koiria kun niillä olis muuten ihan liian pitkä päivä siellä keskenään. Joten oon aikatauluttanu itselleni muutaman tunnin lepäämistä varten. Nukahtaminen kestää tosi kauan, mut on tosi kivaa edes levätä. Varsinkin kun on sitä univelkaa ja yleensä vähempi syöminen johtaa vaan pahempaan unettomuuteen niin pitää kyllä nyt hyödyntää tää uneliaisuus, eikä yrittää väkisin olla hereillä.

Yks juttu vaan mikä lievästi mietityttää on tän mun ruoansulatuksen tila. Ravaan siis vessassa koko ajan ja kaikki ruoka tulee niin sanotusti läpi. Mikä on kyllä niin paljon mukavampaa kuin pallomaha ja jumitus. Mut alkaa vähän mietityttää tuo imeytyminen. Vaikka ei kyllä haittaa yhtään vaikka ei imeytyis yhtään mitään. Ihmetyttää vaan vähän kun tää alko heti kun rupesin vähentämään syömistä. Ja tää on vähän samanlaista kuin silloin kun viimeksi paastosin ja se pari viikkoa sen jälkeen. Oon varmaan herkistänyt jotenkin mun suolistoa silloin ja sen takia se reagoi näin voimakkaasti nyt. Näin sen oon ajatellut, koska oon ottanu niin rennosti nyt jo muutaman päivän, joten ei tää täysin psyykkistäkään voi olla.

Niin laihdutan siis, se on tärkeintä. Eikä tosiaan mitään hätää ole kun on niin paljon mistä ottaa. Näin hoen ittelleni ja suljen järkevät ajatukset vittuun. Katotaan sitten uudestaan kun oon oikeesti laiha.

Oon itteni kyllä hienoon tilanteeseen saanut

Hyi saatana kuinka hirveet viime päivät. Maanataina odotin kauhulla odottavaa ruokaa ja normaaliympäristön puuttumista, mut kuvittelin kyllä aika kauankin et voisin selvitä lähestulkoon kunnialla. HA, oon niin typerä idioottipaskaläski. Kuinka tyhmä voi ihminen olla, että voi syödä noin vaan yhden jäätelön ja selvitä siitä?! Maanantaina siis menin sinne koiravahdiksi, siinä alkupäivästä. Katoin kaapit läpi: keksejä, jäätelöä, näkkäriä, hapankorppuja, juustoa. Mut myös suht siedettävää, joskin juustoista munakoisopaistosta ja salaattia. Okei, okei, kunhan vaan yritän pitää tän linjan, eli vastustan nälkää, syön suht pieniä annoksia, juon hitosti vettä, kaikki menee hyvin. Vähän sen jätskivuoren kohdalla ajattelin, et saattaa mennäkin pienimuotoiseksi oksentamiseksi. Siihen kahteen asti vetkuttelin sen syömisen kanssa. Oltiin sentään koiran kanssa kävelemässäkin, joten olis ok syödä sitä oikeaa ruokaa. Eli munakoisopaistosta ja salaattia. Söin. Teki hitosti mieli jäätelöä. Kyllähän normaalit ihmiset syö yhden jäätelön silloin tällöin? Olihan vielä ton koirankin kanssa mentävä ulos. Söin sen yhden jäätelön. Mut se ahdistus ja inhotus vaan kasvoi ja kasvoi. Ja siihenhän tietenkin toimii se, että heitetään homma läskiksi, syödään lisää ruokaa ja jäätelöä. Chili- ja suolapähkinöitä. Ja vedetään samalla 2 pakettia suklaakeksejä. Tosi kivat verenpurkaumat taas. En tajua kuinka mun iho on näin heikko.

Oltiin siinä sit koiran kanssa ihan rauhassa. Tosin rupes ahdistus taas kasvamaan sen verran inhottavaksi, että poljin kuntopyörää puoli tuntia. Ihan rauhallisesti kyllä. Katottiin jääkiekkoa. Uskaltauduin syömään näkkileivän juustolla. Minkä jälkeen tein 2x100 vatsaa ja muutamat punnerrukset, joista sydän ei tykännyt. Käytiin vähän ulkona ja yritin olla järkevä ja suunnittelin iltapalaa. Omenaa, jogurttia, mehukeittoa, pähkinöitä. Mut se oli liian iso annos. Se täytti mut aivan liian hyvin, en kestänyt, joten juustomaustettuja riisikakkuja juustolla, keksejä, jäätelöä. Oli muuten kiva kun siinä vaiheessa kun pohdiskelin, että uskallanko syödä, käytiin autotallissa kattomassa olisko siellä kivennäisvettä. Ja löysin sieltä kaapista lisää keksejä. Jokin merkki siitä, että mun pitää oksentaa?

Eli eipä siinä maanantaina tainnut paljoa muuta jäädä sisälle kuin aamupala.

Tiistai meinas mennä paremmin, vaikka aamulla meinasin suunnilleen kuolla kun olo oli niin perkeleen törkee. Mutta sit sisko soitti, että ne tulis juoksuttamaan koiraa ja tuomaan hääkakkua maisteltavaksi. Eli mun piti lähteä kaymään kotona ihan jo senkin takia, että piti saada peitevoidetta tähän naamaan. Ja samallahan voi käydä kaupassa, pitihän mun muutenkin hakea korvaavat keksipaketit, riisikakut ja jäätelöt kotiin, ettei kukaan huomaa mun syöneen ne. Kokonainen myslileipä, keksejä, juustoa, juustokakku, pari croissanttia. Sain syötyä ruokaa siinä päivällä. Olis varmaan menny ahmimiseksi ellei se sisko olis ollu tulossa. Hääkakuksi on tulossa sacher-kakkua, joka oli kyllä hyvää ja kyllä mä seurassa onnistuin hillitsemään itteni, eikä se vanhemmille jätetty pala paljoa häirinny. Sisko sanoi, että mulla on hyvä itsehillintä. Tietäispä vaan mitä mä tein loppuillan. Siinä kymmenen aikaa kuvittelin, et voisin syödä iltapalaksi pari omenaa niin, että sain jotain ravintoakin. Kun huomasin siinä aikaisemmin lervatessani, että tais tulla osa siitä päiväruoastakin ulos. Mut omena oli pahaa, suuri osa meni koiralle. Oksentamisen lopetin vähän kahdentoista jälkeen. Olisin voinu vielä kerran huuhdella, mut en vaan perkele jaksanut. Eikä se mitenkään kovin helposti tuu sieltä taaskaan. Itseasiassa erikoisen vaikeaa. Nukkumaan mentiin kahdelta yöllä.

Tänäänkin meni oksentamiseksi. Vaikka ei todellakaan pitänyt. Ja se aamun uskomaton pahoinvointi ja heikotus vois jollekin fiksummalle olla viimeistään se, joka saa lopettamaan tällaisen pelleilyn. Olin terapiassa saatanan vittuuntunut. Ja nyt se yhtäkkiä jotenkin tajuaa edes vähän kuinka hirveeksi tää syöminen on mennyt. Oon luullu ilmaiseeni melko selkeästi sen, etten enää muuta ajattelekaan, mut nyt se vähän tarttui toimeen ja halus listata mun syömistä. Hävetti ihan sikana. Kun tuntuu, että kaikki syöminen on väärin ja mun kuuluis sanoa, etten syö mitään. Muutenkin hyvä ruoka tuottaa vaan pahaa mieltä, koska mä en näköjään koe ansaitsevani sitä.

Eipä muuten ollu kauheesti hyötyä siitä, että hain korvaavat keksipaketit ja jäätelöt sinne vanhempien luo kun vetäsin ne sit kuitenkin ennen kuin lähdin hakemaan niitä junalta. Hyvä, hienoa. Lähemmäs 30 euroo menny pöntöstä alas, ehkä enemmänkin. Ja huomaan saavani sairasta mielihyvää siitä, että oon jättäny sisälle niin vähän. Tänäänkin sanoisin kaloreiden jäävän noin tuhanteen. Ihana yö taas tulossa.

Terapiassakin vaan hoin sitä kuinka en tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Tai mitä mä haluan tehdä. Jos haluan sinne salille, on pakko syödä enemmän. Ja jumalauta nukkua. Mut syöminen on mennyt niin sairaan vaikeaksi. Mut jos mä haluankin lopettaa syömisen ja laihtua olemattomiin? Saada sydärin ja kuolla? EN MINÄ SAATANA TIEDÄ

Denial is my best friend

Mä en käsitä, mitä mun syömiselle on tapahtunu. Olin ihan varma, että tästä lepäämisestä tulee lihomista, enkä vaan kykene syömään vähemmän. Mutta ainakin vielä oon pysyny kasassa. Tosin eilen vedin taas kännit, mut silti koko päivä jäi alle 1800 kalorin, joista taas ne 600 tuli kaljasta. Kun usein alkoholi vie mut ruoan luo senkin takia kun pelkään krapulaa. Oikeestaan olisin voinu sen parisataa viimeistä kaloria jättää syömättäkin, mut olo oli illalla sen verran heikko, että pidin järkevämpänä ratkaisuna syödä vielä. Oon tosiaan saanu pidettyä itteni kurissa syömisen suhteen. Vaikka on nälkä ja tiedän, että syön liian vähän. Kun en oo saanu nukuttua. Mutta perkele kun se painon putoaminen on vaan niin fantastista. Se korvaa kaiken huonon olon. Nyt vaan on vaarahetkiä tulossa kun meen hoitamaan koiraa vanhempien luo pariksi päiväksi. Tiedän, että siellä on vaarallisia juttuja tarjolla, vähintään varmaan 5 litraa jäätelöä, pari suklaalevyä, keksejä, hedelmiä, suolapähkinöitä. Niitä on siellä aina. Ja mun sisko tuo mahdollista tulevaa hääkakkuaan maisteltavaksi. Ja koska äiti ja isä on just silloin pois, mun täytyy ehkä hengailla talossa sacher-kakun kanssa. Ihanaa. Ja huomenna äitienpäivä. Ja ties kuinka paljon taas tarjoiluja.

Tänään oon syöny 880 kaloria. Ja kyllähän mä jotain vielä syön, mutta en tiedä vielä mitä ja kuinka paljon. Ei taida tulla se 1400 täyteen. Kun se on nyt ollut sellaisena rajana, jonka saisin syödä ilman lihomista kun se mun peruskulutus on jotain sitä luokkaa. Mutta hitto... Kun kerrankin pystyn olemaan syömättä niin miksen hyödyntäisi sitä? Miksi mun pitäisi syödä vastentahtoisesti kun selviän ilmankin? No joo, nukkuminen olis kiva. Ja kyllä, tiedän, etten mä tällä touhulla palaudu ikinä mihinkään salikuntoon, sydän on tänäänkin hakannut järkyttävän raskaasti. Ja aineenvaihdunta hidastuu, ahmimisriski kasvaa, paino lähtee enemmän lihaksesta kuin rasvasta. MUTTA KUN. Mitä nopeammin mä kevenen vielä nää viimeset kilot, sitä nopeammin voin ruveta sitten syömään kunnolla enemmän. Kun saan haalittua tässä miinuskaloreita, voin jo kohta ruveta miettimään sitä painon ylläpitoa ainaisen laihduttamisen sijaan. Ja kun mä en todellakaan ole lähelläkään mitään alipainoa. Ja enhän mä edes paastoa, enkä aiokaan. Enkä mä varmaan kauaa jaksa tätä univelkaakaan kantaa, että ei tää nyt kovin kauaa enää jatku. Haluun vaan ottaa ilon irti kun voin. Hetken päästä ahdistelen kuitenkin sitä, etten pysty lopettamaan syömistä. Ja ainakaan ei tarvi oksentaa.

Oikeesti hävettää kirjottaa mitään noin naiivia tähän. Kyllähän mä järjellä tajuan kuinka typerältä tuo kuulostaa. Kuinka harhaista syömishäiriölogiikkaa se on. Vaikka edelleenkään en oo myöntänyt, että mulla sellainen olis. Pystyn kuitenkin näkemään itteni sen verran objektiivisesti, että tiedän olevani hyvinkin vaarallisilla vesillä tän syömisperseilyn kanssa. Varsinkin nyt kun oon syöny vähemmän ja tajunnu kuinka hyvältä se tuntuu. Kuinka mun painotavoitteet pienenee samaa tahtia sen vaa'an numeron kanssa. Kuinka ahdistus on lisääntynyt vaikka söisin "hallitusti". Enkä halua mennä mihinkään syömishäiriöpolille, koska se saattais vähintäänkin hidastaa mun laihtumista. Ja mähän olen normaalipainoinen. Joten mulla ei ole mitään hätää. Tulkaa sitten valittamaan kun oon oikeesti laiha. Vaikka en todellakaan tavoittele mitään luurankolaihuutta.

Ja kyllähän ihmisen pitäisi itse osata syödä.
Enhän minä nyt sellaiseen apua tarvitse.

Tuntuu, että kohta napsahdan

Maanantai tuli. Ja terkkari oli samaa mieltä. Ei edes ehdottanu mitään verikokeita. Pari viikkoa pitäis olla nostamatta sykettä, hikoilematta, rentoutua ja levätä. Just. Mun päässä se kääntyy lähinnä kahden viikon lihomiseksi. Tai kahden viikon paastoksi. Vaikka nyt just pitäis syödä oikeesti tarpeeksi, että keholla on ravintoaineita sen ylikunnon paikkaamiseen. No, maanantaina meni 1636 kaloria. Ja tuntui pahalta. Tiistaina pääsikin niin hirveä ahdistus päälle, etten meinannut oikeesti saada syötyä. Kun koko päivän päässä pyöri kuvat liikkumisesta, varsinkin juoksemisesta ja vatsalihaksista. Vaikka suunnuntain 1,5 tunnin kävely ja puolen tunnin rauhallinen pyöräily oli selvästi liikaa. Samalla halusin syödä kaikkea mahdollista, sessioida, juoda kännit, lopettaa syömisen kokonaan. Mut en saanut mitään päätettyä. Heti kun ajattelin, että teen yhtä, halusinkin toista. Kaikki pyöri samaa kehää ympäri koko perkeleen päivän. Makasin vaan sit sängyssä ja katoin The Borgiasia. Ja kiduin. Ramppasin röökillä. Kittasin vettä. Pompin vaa'alla. Päätös limsankin juomisesta venyi johonkin puoli seitsemään illalla. Kun se kuitenkin on huono hampaille. Ja onhan siinä se huikeat 6 kaloriakin. Lopulta sain vielä syötyä illalla ihan hyvän annoksen rahkaa ja raejuustoa mehukeitolla ja kaloreita kertyi 660. Nukkuminen sit olikin ihan karseeta. Ja seuraavana aamuna sydän jyskytti ja päässä heitti heti. Ylläri. Hienoa lepoa annan keholleni. Aamupalan jälkeen menin vielä hitaalle kävelylle ja tuntui kyllä todella pahalta. Mut kävelin silti. Koska taidan olla vitun hullu.

Nälkä vaivaa koko ajan, mut jotenkin vaan lykkään sitä syömistä jatkuvasti vähän eteenpäin. Ei huvita syödä. Ja silti huvittaa. Mutta siitä syömisestä tulee vaan kovempi nälkä. Ja se ei jotenkin asetu mahaan ja tuntuu vaan ällöttävältä. Eikä se eilinenkään reilut 1300 kaloria paljoa auttaneet kun yö oli taas niin paska ja aamukin ihan hirvee. Mut mä en oikein vaan saa syötyä. Mä en uskalla syödä. Ja on se pienempi lukema siinä vaa'alla vaan niin sairaan ihana asia. Kerroin tänään terapiassa siitä kuinka ihanaa on kun on keventynyt ja en voinu olla hymyilemättä. Leveästi. Oikeasti. Koska millään muulla ei tunnu olevan enää mitään merkitystä.

Piru sentään

Kävinpä pikku aamukävelyllä. Lähdin jopa pirteenä, 2 kuppia kahvia ja parisataa kaloria puurorahkasörsseliä. Ja mikä on tulos tän 25 minuutin, parin kilsan jälkeen? Päähän sattuu. Heikottaa. Oksettaa. Hengittäminen on työlästä.

Äsken söin loppuun samaisen puurorahkajutun ja meinaan nukahtaa pystyyn. Mun typerä ihrakasautumakehoni ei kestä perkele mitään. Eilen kävin pyörällä vanhempien luona, sinne on noin reilu 6 kilsaa suuntaansa eli ei kauheesti, mut ihan ok lenkki. Illalla tein vielä parit vatsat. Ja yöllä tietenkin piti hikoilla lakanat märiksi. Kai mun nyt pitäis ihan tosissani ottaa rennommin ton liikunnan suhteen. Vituttaa vaan tällanen löllöys ja heikkous. Nykyään tulee tosi nopeesti ahdistava ja laiska fiilis jos vaan istun ja katon telkkaria. Ku ennen se oli täysin ok vaikka koko päivän tekemisenä.

Hitto kun mulla on nälkä saakeli koko ajan. Sunnuntaista tulikin sitten lievästi tankkauspäivä, ei onneks hiilarilla vaikka lähellä oli, mut nousi kalorit pitkästä aikaa vähän yli kahdentuhannen. Ei se kyllä kovin mahtavalta tuntunu, mut yritän kovasti ottaa sen helkutin numeron vähän rennommin. Mut tosiaan vaikka kaloreita kertyi noinkin paljon, tuskailin kyllä nälän kanssa pitkin päivää. Vituttaa kun en voi yhtään luottaa omaan kehooni. En voi luottaa siihen, että voin syödä kun on nälkä. Varsinkin kun edelleen tavoitteena on saada miinuskaloreita joka päivä. Kun edelleen on ihan reilusti ihraa. Oon parina päivänä kyylänny itteäni oikein urakalla peilistä. Samat ongelmakohdat löytyy, varmaan aina, mut on ne selkeesti pienempiä. En millään usko, että näkisin itteni jotenkin väärin. Kyllä mä huomaan koko ajan muutosta, enkä pidä itteäni lihavana. Mut löysää on ja varaa kiristää.

Nukuttaa.
NÄLKÄ

Kuinka paljon on liikaa?

Ahdistaa.

Meenkö sekä puolen tunnin steppiin että 45 minuutin pumppiin? Vai vaan pumppiin? Stepin todella haluisin mennä tekemään, mut viimeksi siihen meni kaikki voimat ja pumppi oli perseestä. Ja puolen tunnin step on niin säälittävää, ettei vain siihen voi mennä. Oksettaa. Tää perkeleen päättämättömyys.

Vedin kännit torstaina. Koska päivä jotenkin vaan meni niin, että en syöny vaikka oli hirvee nälkä ja huono olo ja sit tajusin, että kerrankin olis kaloreissa varaa juoda. Ja siis loppusaldo oli 1400 joista 600 oli kaljaa. Erittäin jännä. Yleensä on kännissä hirvee nälkä ja kun pelkään krapulaa niin syön vielä varmuudenkin vuoksi. Mut tällä kertaa en. Oon muutenkin menny ihan kummalliseksi syömisen suhteen. Vaikka olis ihan hirvee nälkä, en vaan syö. Katon vaan kelloa ja kidun. Ei oo ollu mitään pahoja himoja, nälkää oon tuntenu kyllä senkin edestä. Mut jotenkin se oikea nälkä on paljon helpompi sietää kuin järjetön ruoanhimo. En kyllä vaan tiedä kuinka paljon nälkää sellanen "normaalisti" syövä ihminen tuntee. Koska vaikka on oikeesti välillä hemmetin huono olo, hutera ja heikko, kaloreita on kertyny ihan hyvin. Ja kuinka kauan tällanen voi kestää? Onko tässä sit seuraavana se, että syön koko ajan? Siis sellanen, että keho muistais nälän ja yrittää täyttää sen vielä myöhemminkin?

Paino jumittaa kun oon taas nukkunut niin huonosti. En oo sen maanantain stepin jälkeen käynyt salilla, vähän vaan tullut kävelyä ja pyöräilyä. Enkä tiedä kannattaako nytkään mennä mihinkään kunnon lihaskuntojuttuun. Kun ei mun keho vaan tunnu handlaavan suunnilleen mitään rankempaa liikuntaa. Ja polvi on ollu aika huono. Tajusin eilen, että rasvat on jotenkin taas jääny tosi vähälle, mikä myös vaikuttaa niveliin. Mä en todellakaan halua kartella erityisesti rasvaa, koska tiedän, että se on hirveen tärkeä juttu. Se vaan tulee samalla kun laskee kalorit, koska luonnollisesti rasvassa niitä on. Oon kovastikin yrittänyt miettiä miten voisin ruveta laajentamaan tätä mun ruokavaliotani. Mut samaan aikaan oon vaan tiukempi liikunnan ja kaloreiden suhteen. Eilenkin söin vaan alle 1600, vaikka ajattelin, että kyllä saisin ravita itteäni sen alkoholin jälkeen. Silti menin 1, 5 tunnin kävelylle ja melkein koko ajan mietin vaan mitä saan syödä ja koska ja kuinkahan paljon tässä kuluu ja juu, laitanpa kivennäisvettä kylmenemään, jotta voin tarvittaessa taistella sillä nälkää vastaan.

Sen muuten sain aikaiseksi torstaina kun äiti vei mut kauppaan, että otin neljä banaania. Rupes melko nopeesti kaduttamaan se määrä kun olisin tietenkin voinut ottaa vähemmän. Ja ajattelin muka, että teen proteiinilettuja. Niin varmaan. Eilen söin yhden banaanin viilin kanssa. Hyvää oli, mutta täysin naurettavan ahdistavaa. Vielä kun tajusin kuinka helvetisti banaanissa on kaloreita. Niitä on siis vielä kolme.

Mä oon niin vitun sekasin. Ja mä tajuan, että jos lukisin tän jonkun muun blogista, pitäisin täysin itsestäänselvänä, että tolla on syömishäiriö ja, että sen kannattais hakea siihen apua. Mutta ei Mulla mitään sellasta oo. Mä en ihan tosissaan pysty edes päässäni sitä ajattelemaan. En pysty. En halua. Miksi? Koska mun pitää laihtua. En mä osaa sitä tehdä ilman kaloreiden laskemista ja muuta. Äiti sanoi taas just torstaina, että mun pitää sanoa terapeutille syömishäiriöpolista. Mut en mä halua mennä. En mä halua, että kukaan häiritsee mun projektia. Ehkä sit kun lopetan laihduttamisen ja siirryn painon ylläpitoon... Ja kyllä, tajuan kuinka naiivilta tuo kuulostaa. Missähän vaiheessa mä muka lopetan laihduttamisen? Kun se on koko vitun elämä. Ja mä pelkään lihomista. Niin saatanan paljon. Pelkään että jos syön vähänkin väärin, en enää pysty lopettamaan ja lihon kaikki 30 kiloa takaisin. Ja mähän en lihavana enää elä. Se ei vaan ole vaihtoehto.

Ja hups, meni kauan tän väsäämiseen, en ehdi steppiin. Joten pumppi kutsuu kello 12.

Hämmennys, epäusko, vitutus

Voi pöö.
Voi perse.

VOIHAN NY SAATANA

Oon nyt kahtena yönä taas herännyt aivan hikisenä. Siis vaatteet ja lakanat on märät hiestä. Jee. Sekin aika minkä nukun, nään vaan vammasia unia. Tää oli tammikuussa kans. Ja tulee liikunnasta.

Haistakaa vittu te kaikki "liikunta parantaa unen laatua"- läskipäät. Haistakaa paska kaikki helvetin iltalehden viikon laihduttajat, jotka sanotte, että ei enää väsytä kun liikkuu. Painukaa helvettiin kaikki, joiden polvikivut on lähteny laihtumisen myötä.

Mä en ymmärrä. Mä en tajua. Mä en vaan käsitä.

Sunnuntaina en tehnyt mitään, lepäsin vaan ja jännäsin vaalituloksia. Ja himoitsin sipsejä. Maanantaina tunnin steppi, sattui vitusti polveen, mut tein silti. Eilen vaan vähän pyöräilyä, ihan hyötyliikuntana. Tänään olis mun perus keskiviikkotreeni, 3 vartin lihaskuntojuttua, jalat, kädet ja vatsa. Sit puolen tunnin steppi. Ja en tiedä mitä mun pitäis tehdä. Kun ihan selvästi oon liikkunu "liikaa". Tää unen paskistuminen tulee täysin selvästi siitä. Mutta haluisin mennä. Oikeesti haluan mennä. Mut haluanko, ainakin osaksi sen takia, että se on mulle huono? Tuleeko liikunnasta vaan uusi itsetuhoisuuden muoto? Onhan se alusta asti ollut inteinhon ilmenemismuoto, mut oon alkanut myös tykkäämään siitä. Joskus lähden sieltä jopa ihan tyytyväisenä. Mutta mun on pakko nukkua. Pakko.

Eli mitähän persettä tässä pitäisi tehdä?

heikko plösö

Mikähän vittu mussa on kans vialla?! Miten on mahdollista, että tää mun treenaaminen on jotenkin liikaa? Mulla on ny ollu vähän aktiivisempi viikko ton urheilun kanssa ja nyt on pari yötä taas ollu aika huonoja. Samanlaisia kuin tammikuussa. Sehän johti sit siihen, että ENSINNÄKIN paino jumitti ja kaikki meni paskasti ja tulin kipeeksi ja siinä meni kuukausi aikalailla makoillessa. Kyllähän nyt ihmiset treenaa paljon enemmän kuin minä ilman mitään ongelmaa ja mun ruhoni ei muka tätäkään kestä. Oon kuitenkin syönyt, mun mielestä suht hyvin ja panostanu enemmän palautumiseen. Ostin jopa hiilaripitoisempia (vaikka muuten välttelen hiilareita) patukoita, jotta saan heti jotain ravintoa naamaani jumpan jälkeen. Eilen oli vitun vammasta kun olin ensin puolen tunnin stepissä ja se meni tosi hyvin, vihdoin hikoilin vähän enemmän, sain kädet mukaan ja oikeesti sain tehtyä liikkeet. Sit sen jälkeen pumppiin ja yhtäkkiä olikin kaikki voimat poissa, polveen sattui niin vitusti ja se oli ihan paskaa. Tänäänkin oli pumppi suunnitelmissa, mutta en taida mennä. Yritän nyt olla järkevä ja vaan myöntää sen, etten jaksa. Vaikka vituttaa niin perkeleesti.

Oltiin eilen siskojen kannsa sit vanhempien luona ja taas oli oikeesti vaikee syödä kun ahdisti niin paljon. Ja sit tietenkin taas sitä vitun ben&jerry's jäätelöä JA mustikkapiirakkaa. Menin olkkariin kun muut söi. Mullahan oli vähän suunnitelmissa yksi hiilari/herkkupäivä viikossa jos käyn hyvin salilla, mut enhän mä ny voi mitään tollasta syödä. En edelleenkään luota yhtään siihen, että oksentaminen onnistuis eli en haluu edes kokeilla. Ja muutenkin... eihän se nyt järkevää ole. Ja jos sen tekee kerran, lopettaminen on taas niin saatanan vaikeaa. Eikä mulla sellasta oksennushimoa ole ollut. Eilen teki ihan hirveesti mieli kaikkea, mut nimenomaan halusin syödä, enkä oksentaa. Mut sekin johtui paljon siitä, että oli kauhee nälkä. Oli aivan perkeleen lähellä, etten käyny ostamassa jotain, jota olisin katunu. Meinasin ruveta myös leipomaan jotain vhh-herkkua, mut en sit jaksanu ja hyvä niin. Tota vähähiilarista leipomista oon miettinyt, sellasessakin on vaan ihan hirveesti kaloreita kun hiilarit vaihdetaan rasvaan. Jos mä ny tosiaan opettelisin syömään tasapainoisemmin, vaikka sitten karppilinjalla. En mä ainakaan voi alottaa mistään saakelin jäätelöstä. Hiilarit pelottaa niin saatanasti, varsinkin se normisokeri, joka on mulle oikeesti niin koukuttavaa kamaa. Jos syön sitä kerran niin sekoanko kokonaan? Plus tuntuu, ettei se hiilari sovi mulle. Aamupuurostakin tulee kauheen heikko olo. Sellanen tosi inhottava, rintaa puristaa ja tuntuu, ettei saa henkeä, ylösnoustessa huimaa ja heikottaa. Varsinkin ärsyttää kun kahvin jälkeen on sellanen pirtee olo ja suunnittelen mitä kaikkea vois tänään tehdä. Sit puuron jälkeen ei huvita mikään.

Jumalauta kun väsyttää. Ajattelin mennä vähän pyöräilemään, mut kattoo ny. Tällä hetkellä tuntuu, etten jaksa yhtään mitään. Makaaminen tuntuu liian hyvältä.

Persus, kun huono olo

Aika täysinäinen olo. Meinas taas syöminen vaan jatkua ja jatkua, mut onneksi pystyin odottamaan, koska nyt oon vähän turhankin täynnä. Näin joskus jonkun dokkarin, jossa tehtiin tutkimusta siitä, kuinka ihmisillä jotka oksentaa, signaalit jotka kertoo kuinka paljon on syönyt kulkee hitaammin aivoihin. Teen liian hyvää ruokaa, piru sentään.

Taitaa olla kuumetta taas. Olin shoppailemassa vaatteita ja meinas kyllä voimat loppua ihan täysin. Sovituskopissa vaan huojuin edetakaisin kun oli niin rankkaa hommaa. Ja hirvee päänsärky ja yleisesti huono olo. Ja järkyttävän kylmä. Mulla oli kunnon toppavaatteet päällä, lämpötila plussan puolella ja olin aivan jäässä. Nyt on selvästi sellanen kuumekylmyys ja päähän sattuu. Haluisin upottaa pääni johonkin lumihankeen. Hitto. Luulin, et pääsisin kohta kunnolla liikkumaan, alkaa ärsyttää tää makoilu. Plus paskat yöt on tullu takaisin, joten turha on sitäkään miettiä, etten sit nukkuisi kun liikun. Tänäänkin kesti taas sika kauan päästä aamulla ylös, eikä unikaan meinannut tulla vaikka olin niin törkeän väsynyt kun sänkyyn menin. Päässä pyöri ajatuksia laidasta laitaan ihan hirveellä nopeudella. Rupesin siinä kirjottamaan päässäni uutta blogitekstiä. Ja kaikkea muutakin.

Yököttää, hyi.

Pää on painava, voiko aivot lihoa?

Vähän jännä olo. Kelasta soitetaan huomenna, jotta saisin jotenkin hoidettua tätä mun tukisysteemiä. Rahat hupenee tililtä karseaa tahtia. Ja mä tein tilauksen fitnesstukkuun, hienoa. Se puhelu rupes ahdistamaan eilen aika pahasti, soitin sit äsken terapeutille ja alkaa tuntua aika kivalta, että se on olemassa. Nyt mua itkettää ja naurattaa samalla. Se kuinka kivalta tuntuu, että mä voin soittaa sille. Ja kun se kannustaa mua. Varsinkin se kun se sanoo mulle, ettei oo mitään hätää. Se on jotenkin hirveen ihanaa.

Dkt-ryhmä olis tänään, mut en mä jaksa mennä. Eilen illalla oli taas tosi karsee ja kuumeinen olo ja kun sinne on kuitenkin se 5 kilsaa matkaa yhteen suuntaan niin en taida pystyä. Päässä heittää koko ajan ja haluisin nyt vaan mahdollisimman nopeesti eroon tästä flunssasta. Vaikka oonki nukkunu tosi ihanasti nyt kun en oo mitään tehny. Kiva sit kun oon terve ja meen taas salille. Sit en varmaan taas nuku, kiva. Eikä nää muutama parempi yö todellakaan korvaa kaikkia niitä paskoja öitä, joita tässä on ehtiny kertyä.

Sessiointi  pyörii todella pahasti päässä. Suunnitelmat alkaa olla liiankin hyvin jo mietitty, niistä on todella vaikea päästä eroon muulla kuin niiden toteuttamisella. Ainakin nyt tuntuu siltä tosi vahvasti. Illat on ihan hirveitä niiden ajatusten kanssa, eilenkin oli melko lähellä, etten lähteny kauppaan. Varsinkin kun olin vetäny yli 1600 kaloria jo neljän aikaan, tuli paniikki siitä, miten selviän loppupäivän. Lopulta kaloreita tuli noin 1800. Mikä on liikaa kun en mitään tee. Paitsi siivoilin vähän, tein ruokaa ja pesin pyykkiä. Näillä näkymin lauantaina posahtaa.

Hitto kun paska olo. Mulla on jo tosi kauan ollu niin, että syöminen aiheuttaa tosi pahaa huimausta, yökötystä ja pääkipua. Varsinkin aamupala. Mut sit kun en oo hetkeen syöny, on kuitenkin huono olo. Eli koko ajan on yleisesti paska olo. Väsyttää.

Ajatukset ei nyt toimi, kauheen irtonaista tekstiä, plöö.

Ihme vikakappale.

Antakkee pullaa

Sanoisin potevani flunssaa nyt sitten. Eilen illalla tuntui saakelin kuumeiselta, en omista mittaria, joten en tiedä. Olin siellä crossfit-salilla eilen, ei ollut mikään fiksuin päätös tän flunssan kannalta. Mut sain sentään vähän muuta tekemistä kuin syömisen. En meinannu millään päästä lähtemään sinne kun oli niin paska olo. Ja sit rupesin siinä shoppailemaan taas Fitnesstukkuun uutta tilausta kun tunnetusti kierin rahassa, ja söin. Söin, söin, söin. Koko saatanan päivä oli aivan karmee nälkä, illalla oli erittäin lähellä, etten lähtenyt kauppaan hakemaan leipää. Mut onneks en, kalorit jäi siedettäviin lukemiin, sain nukuttua ja vaaka oli yllättävän hyvä kaveri aamulla. Tänään oon lähinnä tehny ruokaa, seitanin vaivaaminen oli aika rankkaa. Liikaa kaloreita siihen nähden, etten oo mitään tehny, mut yritän ajatella niin, et kun nyt ravitsen itteäni hyvällä ruoalla, paranen nopeemmin ja pääsen taas salille, Vaikka täytyy taas todeta se nukkumisen tärkeys. Vituttaa tää naurettava nurinkurisuus, että kun liikun, en nuku. Tätä oon vähän odottanutkin, että väsymys vaan voittaa ja jään kotiin makaamaan, Flunssa on melko harvinainen lisämauste mulle. Yllättävää vaan se, että yleensä oon masentunu siitä väsymyksestä ja sitä seuraavasta laiskuudesta niin paljon, et oon syöny miten sattuu ja vetäny kaljaa. Toki ne on nytkin ollu mielessä kerran jos toisenkin, mutta eí sen suuremmin. En mä vois kuvittellakaan, että nyt söisin ja joisin kaloreista välittämättä. Ho, pakkomielteet on vallaneet lisää alaa. Hyvä vaan jos se johtaa pienentymiseen. Siitä on tullut selkeä ykkösprioriteetti. Ja hyvä vaan, onpahan jotain tavoitteita mullakin. Sisko muuten menee naimisiin kesällä. Joten mun täytyy varmaan näyttäytyä jossain muussakin kuin farkuissa. Hyi perse. Joten olis parasta olla pienempi. En kyllä tiedä miten selviän muuten siitä päivästä. Koska ruokaa ja juomaa siellä tietenkin on. Ihan vaan tarjolla. Nenän edessä. Koko ajan. HYI

Olis perjantaille suunnitelmia. Huonoja, ihania, helpottavia suunnitelmia. Koska se vaan pyörii niin armottomasti päässä koko ajan. Rupesin jumalauta tekemään oikein kunnon listaa kaikista sessioideoista. Hyvä, vitun hienoa. Oli inhaa nähdä perjantaina isän kanssa kaupassa laskiaispullia. Ne oli vielä Lidlin shokkitarjoushyllyssä, joten varmaan ihan hyvän hintasiakin. Mut ne oli kyllä Fazerin, ne ei oo kovin mahtavia. Haluaisin leipoa itse pullaa. Ja leipää. Ja kaikenlaista. Mun hiivataikinoiden tekeminen tätä varten on vaan kaatunu mun kärsimättömyyteen. Varsinkin jos iskä veis mut taas perjantaina kauppaan ja ostais aineksia niin sit pitäis olla hyvin suunniteltu ruoat etukäteen, koska en uskalla täysin tyhjään mahaan ruveta syömään mitään kiellettyä, koska ikinä ei kaikki tuu ulos. Mutta koska leipomiseen tietenkin menee hitosti aikaa niin ei jaksais tehdä ensin oikeaa ruokaa, syödä, ruveta tiskaamaan, leipoa, syödä taas oikeaa ruokaa ja sit vasta syödä niitä ihanuuksia. Silloin varsinkin se menee järkyttävän nopeaan hotkintaan, eikä tuu yhtään nautittua siitä ruoasta.

Onpa taas niin vaikeeta

Levoton olo. Ahdistaa. Äsken itketti ihan hitosti. Nukuin melko hyvin, mikä on saakelin kiva. Mut oon vähän flunssainen. Olis siskon pumppi, mut en taida mennä. Crossfit-salilla olis avoimet ovet tänään ja huomenna. Puolen tunnin esittelytreeni olis tarjolla. Ahdistaa se, että väsyttää, vituttaa tää kipee olo. Ja sit tää aamuhuimaus. Se tulee aina aamupalan jälkeen. Välillä tuntuu, että happi loppuu kesken. Pää on vitun painava. Eilen se oli niin paha, että piti istua lattialle nyyhkyttämään. Mun on vaikee handlata fyysistä kipua ja heikkoutta. Mikä on vähän yllättävää, koska mulla on erilaisia kipuja ollu aina, oon aina ollut fyysisesti heikko. Mun pitäis olla tottunu. Nyt vaan itkettää heti. Tulee epätoivoinen ja lamaantunut olo. Ja se mikä varsinkin ahdistaa: on hyvinkin mahdollista, että mun terapeutti on menossa sinne avoimille oville. Se oli viimeksikin kun olin toisen salin avoimilla ovilla. Ja se oli vitun kauheeta. Pelkästään sen näkeminen hävettää mua ja on vaikee jotenkin unohtaa sen läsnäolo, vaikka se ei edes olis näköpiirissä.

Tulee sekavaa tekstiä. Mun pää on sekava. Ei toimi, kaikki vaan heiluu. Haluisin soittaa terapeutille ja kysyä onko se menossa sinne crossfit juttuun niin, että voisin sit mennä eri aikaan. Mut en varmaan kehtaa. Lauantaiaamuna ja tollasen asian takia. Mut sit vaan ahdistaa enemmän mennä sinne kun pitäis kyylätä, että näkyykö sitä.

Ja hirvee hiilari-ikävä. Monta päivää oon vaan halunnu leipää, riisiä, pastaa. En edes välttämättä mitään överimäärää (vaikka siihenhän se menis). Haluisin ihan normiruokaa, riisiä jollain kookoskermakastikkeella. Leipää ja juustoa. Makaronilaatikkoa. Mut en mä saa mitään sellasta syödä. Aamupuuro on ainut tollanen kunnon hiilaripommi. Ja tein eilen mysliä niin nyt se. Söin sitä eilen iltapalaksi niin kuin mikäkin ääliö. Mut hiilarihan voi auttaa nukkumaan ja nukkuminen on vaan niin saatanan tärkeetä. Joten mikä on hyvä...

En oo ollu salilla maanantain jälkeen. Vitun läski. Tai ainakin löllykkä. Voisin ruveta vähentämään läski-sanan käyttöä itseeni viitatessa. Kun enhän mä ylipainoinen enää ole. Mut löllyn. Eli löllykkä.

Voihan kun väsyttää.
On niin kylmä.

pliiplääplöö, en keksi otsikkoo

Olipas paska päivä tänään. Vanhempien luona ja taas se perinteinen: juustokakkua kolme palaa. Kotona monen tunnin jälkeen oksennus ja tietenkin se juustokakku oli painunu suoraan johonkin pohjalle, tuli ylös vaan sitä oikeaa ruokaa, joka oli vielä tällä kertaa erityisen kevyttä. Vituttaa niin saatanasti. Ei se, että oksensin, yritin sentään, mutta se ettei se saakelin sonta tullut pois. Se oli sentään kookossokerilla tehty, ettei ihan sitä pahinta myrkkyä, mut sikana tietenkin rasvaa. Ja taas samalla kun syön ajattelen kaloreita ja sitä etten pääse oksentamaan pitkään aikaan. Ja silti vaan syön niin kuin mikäkin idiootti. Ahne läski. Sain taas äitiltä kommenttia, että oon laihtunut, mut ei kyllä pidä paikkaansa, mulla oli vaan pienemmät vaatteet kuin yleensä.

Lauantai sen sijaan oli hyvä päivä. Olin 45 minuutin pumpissa ja tein isommilla painoilla! Ja pystyin siihen!! Meni muutenkin tosi hyvin, varsinkin huomioonottaen sen mitä tein edellisenä päivänä. Tänäänkin olis ollu pumppi, mut laiskotti, enkä menny. Muutenkin väsyttää niin saatanasti, nukuin perkeleen huonosti viime yön. Iskin täs sentään hiusvärin päähän niin ei mee ihan hyödyttömäksi makoiluksi koko ilta. Se kun piti tehdä eilen mut en jaksanu.

Alkaa kyllä ottaa aivoon tää nukkumisen paskuus. Eikä se todellakaan auta syömisen kanssa. Pahimmat hiilarihimot on menny ainakin tällä erää ohi. Aloin vähän epäillä mun hormoniteoriaa, mut on sillä varmasti ainakin osansa kun tollai yhtäkkiä iskee kauheet mielihalut. Huono nukkuminen toki myös vaikuttaa, mut sitä on jatkunu jo niin pitkään, että tuntuu vähemmän epätodennäköiseltä, että se aiheuttais tollasta vaihtelua.

Joo, aika peruskamaa taas. Syöminen, oksentaminen, nukkuminen, liikkuminen. Eihän mulla muuta ole. Säälittävää.

Ei mee hyvin

Törkee himo kännäillä. Perkele. Eikä auta se, että eilinen terapia oli äärimmäisen ahdistavaa ja kaikin puolin epämukavaa. Mun terapeutti on nyt niin vaativa kun kuulemma ollaan päästy asioiden ytimeen. Ihan vitun kauheeta. Ja nyt tuntuu, etten enää tykkää koko ihmisestä, enkä halua sitä enää nähdä. Mikä tietenkin tarkottaa sitä, että todella ollaan edetty johonkin. Jos se tulee olemaan tollasta niin mä vähän uskon, etten pysty siihen. Koska sen aikana ja jälkeen mulla oli kaikin puolin aivan hirveä olo. Ahdistus oksetti aivan jumalattomasti ja halusin vaan mennä kaupan kautta kotiin sessioimaan. Tai sit vetää hirveet perseet. Onnistuin kuitenkin hakemaan vaan ne pari proteiinipatukkaa, jotka pitikin. Tosin mukaan tuli myös urheilujuomajauhetta, koska olin siinä vaiheessa syöny vaan aamiaisen, kävellyt terapiaan (5k suunta), en todellakaan ollut juonut tarpeeksi ja se henkinen ahdistus on ihan hirveen kuluttavaa ja olin koko ajan suunnittelut meneväni salille. Kotiin päästyä olo oli aivan järkyttävän hirvee. Väsymys ja nälkä jo pelkästään itketti. Kaupassa meni saakelin kauan ja en jaksanut kävellä mitään hyvää vauhtia, joten ehdin just lapata vähän ruokaa suuhun ja pitikin jo lähteä. Itkua vääntäen suunnilleen, mutta oli pakko mennä, koska en edellisenä päivänä ollut. Oon ajatellut, että vähintään joka toinen päivä siellä pitäis olla. Oksennus meinas tulla siitä syömisestä, silmissä vähän pimeni kun kumarruin ottaakseni vesipullon ja kaikin puolin halusin vaan kuolla niin helvetisti. Pystyin kuitenkin keksittymään siihen tuntiin ja sain vähän tehtyäkin, vatsalihakset tosin tuntui olevan jollain lomalla.

En saanut loppuiltana muuta tehtyä kuin syötyä ja maattua. Oli kyllä aika jännä huomata kuinka nopeesti keho imeytti itteensä sen ruoan mitä söin. Ja veden. Paino ei millään meinannut nousta normaaliin iltalukemaan vaikka kuinka söin ja join. Ja olihan se taas vähän alempana tänä aamuna.

Nyt vaan ihan hirveä halua juoda. En oo ollu kännissä sen joulukuun alun jälkeen. Sessioida en saisi, viime oksennuksesta ei ole viikkoa. Plus se sekottaa ton ihanan laskusuhdanteen painossa. Mutta jos juon niin kaloreitahan tulee heti ihan liikaa. Aamusta asti ollut sellanen fiilis, että känniä tarvittais. Olin 45 minuutin pumpissa ja sinnekin lähdin ihan pakottamalla. Aamulla ahdisti aivan törkeesti, eilinen nyt ainakin, mut näin ihan vitun vammasia unia taas ja se ahdistus ei meinannu hellittää millään. Huimas ja oksetti. Itketti. Ja kun en mä edelleenkään hyvin nuku. Psykiatri kirjotti mulle lisää sitä pregabaliinia, jolla pelleilin joulukuussa. En kertonu pelleilystä. En vittu kehdannut. Ja haluun nukkua. Se vaan tuntuukin pahentavan unia ja aamuisin huimaa ja oksettaa.

Väsyttää ihan hitosti. Pitäis venytellä.

Vittu. Jos vaihtoehdot on juoda (pari? silti lihoa), lääkekännäillä (kallista), sessioida (kallista ja kaikki ne muut syyt), kärsiä (niin kuin aina), mikä on paras. Jos yritän järkevästi ajatella, kyllähän mun pitäis pystyä käsittelemään tätä ilman mitään kemikaaleja. Mutta, edelleen järkevästi, kyllähän normaalit ihmiset välillä pari kaljaa juo. Voisin soittaa terapeutille, mutta en oikein haluaisi tai kehtaisi häiritä sitä lauantai-iltana. Ja mä en tällä hetkellä oikein tykkää siitä.

Itkettää. En osaa päättää. Pää on niin vitun painava.

Väsynyt läskipallo

Se on taas noussut. Toki eilen tuli syötyä melkoisen paljon, varsinkin sitä kakkuosastoa. Olin ihan ok vielä jälkiruokatiramisunkin kohdalla, koska se ei ollut mitään superherkkua. Mutta sitten kun on kakkua, muffinssia, suklaakaurajuttua ja joulutorttuja. Ja ne on siinä pöydällä saakelin kauan ja kaikki ottaa koko ajan vähän lisää. Ja kaikki on mua laihempia. Ja taas oon 200 grammaa painavampi.  Mutta enhän mä voi läskiä saada noin paljon yhden päivän aikana?! Enkä mä usko, että edellisen päivän syöminen näkyy heti seuraavana aamuna. Mulla ei ole muuta selitystä kuin se, että mä en nuku ja keho on niin stressaantunut, että pitää energiavarastoista kiinni. Kun ihan järjellä yritän ajatella. Koska kun en liikkunut paljoa, nukuin paremmin ja paino meni alaspäin. Viime yö oli taas melkoisen paska. Ei mitään lepoa.

Itkettää.

Mussa on vaan niin paljon vikaa. Muut ihmiset nukkuu paremmin kun ne liikkuu. Mun keho toimii aina väärin. Ja mä tiedän mihin tää johtaa. Tää on tapahtunu ennenkin. Jossain vaiheessa vaan tulee seinä vastaan, mä en jaksa ja sitten menee viikko, ehkä kaksi kun vaan juon kaljaa, makaan, syön ja lihon. Mun pää on jo nyt kipeä koko ajan, väsyttää, on huono olo. Johonkin sattuu koko ajan. Selkään, polviin, silmiin, päähän.  Mä haluaisin vaan nukkua. Mun on pakko nukkua. Mullahan ei edes oo mitään lääkkeitä kun fiksuna vedin ne kaikki joulukuussa. Psykiatri olis tässä parin viikon päästä. Vasta. Mitähän mä sille sanon? Ei huvittais sanoa, että mä oon näin tyhmä, koska mun on pakko saada jotain lääkkeitä tähän nukkumiseen. Kiva sen kirjottaa jotain jos kerron, että leikin niillä miten lystään. Suunnittelin, että sanon jotenkin osittain, niin etten suoraan valehtele, mutten kerro kokonaankaan. Mutta en tiedä taas mitä se normaalirooli tekee, se kun on niin asiallinen ja rehellinen siellä ja ajattelee, että aikuiset ihmiset sanoo suoraan.

Tänään olis taas pumppi. Väsyttää niin helevatisti, en tiedä kuinka edes jaksan tehdä. Mutta pakkohan mun on kun oon niin vitun lihava. Ja maksankin siitä. Ja olin viimeksi torstaina.