Entä jos ei vaan enää jaksa?
Kun haluaa vaan kuolla.
Joka päivä.
Mitä silloin pitäisi tehdä?
Mietin tätä kun olin kaupassa.
Mitä tarjouksia on niille jotka haluaa vaan kuolla?
Onko järkeä ostaa montaa pakettia nenäliinoja jos aikoo kuolla?
Mitä väliä vaikka omenat olisikin parikymmentä senttiä halvempia muualla jos aikoo vetää viiniä koko illan?
Miksei ole jotain itsemurhatajouksia?
Tai sitten jotain unilääke- yms muita myrkkyjä alessa?
Tosissaan, hyödyttömän ihmismassan tuhoaminen olisi hyödyllistä kaikille muille.
Jos haluaa kuolla, ei tee mitään, elää vaan muiden rahoilla...
Miksei jotain syanidia myydä kaupassa?
Tai muuta vastaavaa...
Pitääkö tässä alkoholimyrkytystä ruveta hakemaan tai jotain lihavuussairautta? Joka taas kuluttaa muiden rahoja.
Miksen mä saa kuolla nyt ja tässä, mahdollisimman helposti ja kivuttomasti?
Kun on selvää, etten mä mitään halua tehdä, joka hetki on tuskaa ja kaikki on turhaa kun en tästä kuitenkaan "parane" kun en edes koe olevani sairas?
Koska mähän olen aina ollut tällainen. Vaikea ja vaivainen. Kyllä nyt jo viimeistään pitäisi päästää mut päiviltä. Säästää muiden tuskaa ja antaa mun mennä. Unholaan. Pimeyteen ja mustaan. 23 vuotta on ihan tarpeeksi.
Vasen käsi on turvoksissa, hidas kirjoittaa. Hakkasin sitä taas vaihteeksi käsipainolla. Ja aion jatkaa.
Ei mulla ole syytä elää. Kun haluan vain kuolla,
Joten mitä järkeä on siinä, että yhteiskunta tukee mun vammailua? Antaa mun olla kotona ja maata?
Muut tekee töitä, mä vaan olen... SÄÄLITTÄVÄÄ
Ällöttävää, noloa.
Mä vaan olen tällainen. Aina ollut. Mun elämässä ei ole ollut hyviä hetkiä. Olen ihan turha, kukaan ei mua kaipaa koskaan. Voin ihan hyvin kuolla ja säästää muut mun vammaisuudelta.
Oikeesti, eläkää ja nauttikaa kaikesta mahdollisesta.
Älkää antako kenenkään sanoa muuta,
TE päätätte millaisia te olette.
Muiden mielipiteet on taustahälinää.
Jokainen teistä on arvokas ja ihana. Tehkää elämällänne jotain josta voitte olla ylpeitä.
Se voi viedä vuosia, mutta te pääsette sinne. Kun vaan haluatte, oon varma.
Elämän tarkoitus on olla onnellinen. Tehkää sitä, onnellisuutta.
Hymyilkää, naurakaa.
Olkaa, eläkää.
lauantai 30. elokuuta 2014
perjantai 29. elokuuta 2014
en jaksa
En jaksa välittää. Vedän mitä vaan, alkoholia myös. En ymmärrä mihin mun laihtumisinto vaan hävisi. Vaa'an numero itkettää, oksettaa, kaduttaa, mutta en mä välitä tarpeeksi jotta haluaisin syödä vaan kurkkua ja raejuustoa. Ostin keksejä ja leipää, vaikka mulla oli just viime viikolla ihan selvää, että kaikki sellaiset on kielletty, vähintäänkin ne tehdään sitten itse. Nyt en vaan jaksa välittää yhtään.
Oon ollut melko aktiivinen tänään kuitenkin. Pyöräilyä aika paljon, mutta sekin vaan jotta saan kaiken mahdollisimman halvalla, eli kauppakierros, Citymarket, Prisma, Lidl, Minimani. Ostin myös tupakkaa vaikka muka lopetin. Tykkään syysilmasta ja oli kiva pyöräillä. Silti haluan hakata itseni hengiltä. Tehdä isoimman viillon ikinä. Murtaa sormia, hakata rannetta. Itkettää koko ajan. Haluan kuolla. Mullahan olisi mahdollisuus soittaa mun terapeutille, mutta en todellakaan kehtaa ja on perjantai-ilta niin en todellakaan soita. Näin sen Prismassa ja äkkiä lähdin puolijuoksua toiseen suuntaan vaikka halusin vaan mennä sille itkemään kaikkea mahdollista. Ja sen näkeminen sai mut vaan hirveän surulliseksi. Koska mä jotenkin haluaisin uskoa, että se välittää ja tykkää musta, mutta en vaan pysty. Ja kohtahan sekin loppuu, en halua jäädä kaipaamaan sitä, joten en halua kiintyä siihen, vaikka sitähän se vissiin tavoittelee. Että meidän välille syntyisi sellainen luottamussuhde ja mä voisin olla ihan oma itseni sen seurassa. Mutta ei tässä ole enää kuin ehkä reipas kuukausi ja mulle tulee vuosi täyteen DKT-pelleilyä. Voisin jatkaa muuten, mutta ei mun pää kestä millään sitä ryhmäperseilyä. Se on niin vitun raivostuttavaa. Ja loukkaavaa kun koko ajan oletetaan, että mä olen tietynlainen ja että mun pitää tällaiset taidot opetella, jotta voisin paremmin. Ja kun mä en yhtään sovi siihen muottiin johon mut yritetään siellä lykätä. Ja ne ohjaajat on saatanan ärsyttäviä. Ja kaikki aiheet mulle kovin hyödyttömiä.
Kaupassa musta tuntui, että mä hukun. Kun en edes tiennyt mitä haluan syödä, mitä haluan juoda, mitä haluan tehdä. Samaan aikaan tuntuu, että haluan kaikkea, mutta en kuitenkaan yhtään mitään.
Mutta niin,
Doctor Who <3 <3
David Tennant on kyllä edelleen paras...
Oon ollut melko aktiivinen tänään kuitenkin. Pyöräilyä aika paljon, mutta sekin vaan jotta saan kaiken mahdollisimman halvalla, eli kauppakierros, Citymarket, Prisma, Lidl, Minimani. Ostin myös tupakkaa vaikka muka lopetin. Tykkään syysilmasta ja oli kiva pyöräillä. Silti haluan hakata itseni hengiltä. Tehdä isoimman viillon ikinä. Murtaa sormia, hakata rannetta. Itkettää koko ajan. Haluan kuolla. Mullahan olisi mahdollisuus soittaa mun terapeutille, mutta en todellakaan kehtaa ja on perjantai-ilta niin en todellakaan soita. Näin sen Prismassa ja äkkiä lähdin puolijuoksua toiseen suuntaan vaikka halusin vaan mennä sille itkemään kaikkea mahdollista. Ja sen näkeminen sai mut vaan hirveän surulliseksi. Koska mä jotenkin haluaisin uskoa, että se välittää ja tykkää musta, mutta en vaan pysty. Ja kohtahan sekin loppuu, en halua jäädä kaipaamaan sitä, joten en halua kiintyä siihen, vaikka sitähän se vissiin tavoittelee. Että meidän välille syntyisi sellainen luottamussuhde ja mä voisin olla ihan oma itseni sen seurassa. Mutta ei tässä ole enää kuin ehkä reipas kuukausi ja mulle tulee vuosi täyteen DKT-pelleilyä. Voisin jatkaa muuten, mutta ei mun pää kestä millään sitä ryhmäperseilyä. Se on niin vitun raivostuttavaa. Ja loukkaavaa kun koko ajan oletetaan, että mä olen tietynlainen ja että mun pitää tällaiset taidot opetella, jotta voisin paremmin. Ja kun mä en yhtään sovi siihen muottiin johon mut yritetään siellä lykätä. Ja ne ohjaajat on saatanan ärsyttäviä. Ja kaikki aiheet mulle kovin hyödyttömiä.
Kaupassa musta tuntui, että mä hukun. Kun en edes tiennyt mitä haluan syödä, mitä haluan juoda, mitä haluan tehdä. Samaan aikaan tuntuu, että haluan kaikkea, mutta en kuitenkaan yhtään mitään.
Mutta niin,
Doctor Who <3 <3
David Tennant on kyllä edelleen paras...
torstai 28. elokuuta 2014
Onko elämää sellaista, normaalin tasapainoista, toisenlaista?
Tää itseinho on melko valtaisaa ja kaikenkattavaa tällä hetkellä. Se on vaan lisääntynyt sitä mukaa kun oon keskittynyt muhun ja mun ongelmiin ja varsinkin mun yökkäilyä aiheuttavaan kehooni. Mähän jätin sen ennen huomiotta, söin vaan ja lihoin. Välillä tuskailin läskejä, mutta yleensä vaan esitin ettei niitä ole ja keskityin ihailemaan mun huikeita älyllisiä lahjojani ja ubermielenkiintoista persoonaani.
Nyt mulla ei ole mitään. Juu, pidän itseäni edelleen älykkäänä, itsetietoisena ja ajattelevana ihmisenä, joka muodostaa omat mielipiteensä tarjolla olevan tiedon pohjalta, mutta ei kuvittele olevansa mikään maailman paras missään asiassa. (Ja on mun vitsit välillä ihan hyviä.)
Mutta kun enhän mä edes käytä mun upeaa henkistä kapasiteettiani mihinkään. Mua ei kiinnosta enää sivistää itseäni. Joskus mä halusin tietää kaikesta kaiken ja osata kaiken ja olla kaikessa vähintään keskivertoa parempi. Ja kyllä mä sikäli haluan edelleen, mutta ei mua todellakaan kiinnosta tarpeeksi mikään, että mä jotain tekisinkin. Menin opiskelemaan englantia, koska se on mulle helppoa. Kirjallisuuskurssit on ihan ok, ainakin silloin kun pystyy vähääkään keskittymään siihen lukemiseen. Muuten kielentutkimus tai kielioppi ei anna mulle mitään ihkupihku oivalluksen hetkiä tai saa mua tutkimaan sanojen etymologiaa niin kuin läski sipsipussin sisältöä.
Ja enhän mä sielläkään ole vuoteen ollut. Mä oon vaan maannut kotona ja itkenyt sitä kuinka haluan kuolla. Nytkään mä en löytänyt yhtäkään kurssia, jonka mä ehkä jopa saisin tehtyä. Ja ne jotka mun pitäisi tehdä sitä kandia varten on kaikki keväällä. Enkä mä niitäkään halua tehdä. Mutta kohta loppuu tuo terapiakin ja sitten mulla ei ole senkään vertaa tekemistä. Ja sitten vasta olenkin nolo luuseri, yhteiskunnan elätti ja paska ihminen. Ja kalorien kuluttamisesta tulee vielä vaikeampaa.
No, jos mä sitten keskittyisin mun ruumiiseeni, tähän läskisolujen valtakuntaan. Menisin salille, voisin ainakin fyysisesti paremmin, ehkä tutustuisin ihmisiin ja löytäisin uusia mielenkiinnon kohteita. Ho, juu, toki, heti. Hetken mä melkein tosissani leikittelin sillä ajatuksella. Fyysisestä hyvinvoinnista. Nyt se tuntuu taas niin kaukaiselta. En mä taida pystyä siihen. Koska mä en halua esitellä itteäni missään, varsinkaan paikassa, jossa on nimenomaan kyse kehosta. Se on ihan vieras alue. Ja mä oon niin huonokuntoinen ja lihava ja ruma. Olisin siellä niin kuin sorsa merenpohjassa. Ja mä en tykkää näyttää ihmisille, etten osaa jotain. Se on nöyryyttävää. Kamalaa. Vastoin kaikkea mitä, ainakin ennen, ajattelin ittestäni. Nytkin mä oon taas joutunut tappelemaan ruokaa ja läskiminää vastaan niin helevetin kovaa. Mun kontrolli on kadonnut jonnekin kaukaiseen maahan. Jonne on tällaisilta heikoilta, lihavilta ja laiskoilta löllyköiltä pääsy kielletty. Maassaololupa peruttu, viisumi evätty.
Olin tänään terapoitavana. Ja itkin vaan sitä kuinka oon niin vammanen ja heikko ja typerä. Ja se vaan kehuu mua kun pystyn niin hyvin avautumaan ja näyttämään tunteita. Ja mä vaan tunsin itseni entistäkin ällöttävämmäksi, heikoksi, lihavaksi, noloksi ja typeräksi. Varsinkin typeräksi. Ja se on ihan hirveä tunne. Yksi vaikeimmista mulle, koska sitä mä olen aina eniten vältellyt. Ja heikkous, kontrollin puute. Se syö mut elävältä.
Niin, mulla taitaa näitä psyykeen ongelmia olla vähän enemmän kuin ajattelinkaan. Tai enemmänkin ne haittaa mun elämää enemmän kuin luulin. Tunnevammaisuus ja muuta.
Mä en oikein meinaa jaksaa enää.
Nyt mulla ei ole mitään. Juu, pidän itseäni edelleen älykkäänä, itsetietoisena ja ajattelevana ihmisenä, joka muodostaa omat mielipiteensä tarjolla olevan tiedon pohjalta, mutta ei kuvittele olevansa mikään maailman paras missään asiassa. (Ja on mun vitsit välillä ihan hyviä.)
Mutta kun enhän mä edes käytä mun upeaa henkistä kapasiteettiani mihinkään. Mua ei kiinnosta enää sivistää itseäni. Joskus mä halusin tietää kaikesta kaiken ja osata kaiken ja olla kaikessa vähintään keskivertoa parempi. Ja kyllä mä sikäli haluan edelleen, mutta ei mua todellakaan kiinnosta tarpeeksi mikään, että mä jotain tekisinkin. Menin opiskelemaan englantia, koska se on mulle helppoa. Kirjallisuuskurssit on ihan ok, ainakin silloin kun pystyy vähääkään keskittymään siihen lukemiseen. Muuten kielentutkimus tai kielioppi ei anna mulle mitään ihkupihku oivalluksen hetkiä tai saa mua tutkimaan sanojen etymologiaa niin kuin läski sipsipussin sisältöä.
Ja enhän mä sielläkään ole vuoteen ollut. Mä oon vaan maannut kotona ja itkenyt sitä kuinka haluan kuolla. Nytkään mä en löytänyt yhtäkään kurssia, jonka mä ehkä jopa saisin tehtyä. Ja ne jotka mun pitäisi tehdä sitä kandia varten on kaikki keväällä. Enkä mä niitäkään halua tehdä. Mutta kohta loppuu tuo terapiakin ja sitten mulla ei ole senkään vertaa tekemistä. Ja sitten vasta olenkin nolo luuseri, yhteiskunnan elätti ja paska ihminen. Ja kalorien kuluttamisesta tulee vielä vaikeampaa.
No, jos mä sitten keskittyisin mun ruumiiseeni, tähän läskisolujen valtakuntaan. Menisin salille, voisin ainakin fyysisesti paremmin, ehkä tutustuisin ihmisiin ja löytäisin uusia mielenkiinnon kohteita. Ho, juu, toki, heti. Hetken mä melkein tosissani leikittelin sillä ajatuksella. Fyysisestä hyvinvoinnista. Nyt se tuntuu taas niin kaukaiselta. En mä taida pystyä siihen. Koska mä en halua esitellä itteäni missään, varsinkaan paikassa, jossa on nimenomaan kyse kehosta. Se on ihan vieras alue. Ja mä oon niin huonokuntoinen ja lihava ja ruma. Olisin siellä niin kuin sorsa merenpohjassa. Ja mä en tykkää näyttää ihmisille, etten osaa jotain. Se on nöyryyttävää. Kamalaa. Vastoin kaikkea mitä, ainakin ennen, ajattelin ittestäni. Nytkin mä oon taas joutunut tappelemaan ruokaa ja läskiminää vastaan niin helevetin kovaa. Mun kontrolli on kadonnut jonnekin kaukaiseen maahan. Jonne on tällaisilta heikoilta, lihavilta ja laiskoilta löllyköiltä pääsy kielletty. Maassaololupa peruttu, viisumi evätty.
Olin tänään terapoitavana. Ja itkin vaan sitä kuinka oon niin vammanen ja heikko ja typerä. Ja se vaan kehuu mua kun pystyn niin hyvin avautumaan ja näyttämään tunteita. Ja mä vaan tunsin itseni entistäkin ällöttävämmäksi, heikoksi, lihavaksi, noloksi ja typeräksi. Varsinkin typeräksi. Ja se on ihan hirveä tunne. Yksi vaikeimmista mulle, koska sitä mä olen aina eniten vältellyt. Ja heikkous, kontrollin puute. Se syö mut elävältä.
Niin, mulla taitaa näitä psyykeen ongelmia olla vähän enemmän kuin ajattelinkaan. Tai enemmänkin ne haittaa mun elämää enemmän kuin luulin. Tunnevammaisuus ja muuta.
Mä en oikein meinaa jaksaa enää.
maanantai 25. elokuuta 2014
viallinen paskaläjä
Haluan vaan kuolla niin paljon.
Mä olen niin lihava, ruma, hyödytön paskaidiootti. Ällötän itseäni ja varmaan kaikkia muitankin. Eilen tein leipää ja söin kaiken. Pari kaljaa kans, ruokaa ja oksentamista koko ilta. Nukuin puoli kuuteen päivällä. Söin, söin ja söin lisää. Oksensin. Istuin suihkussa, enkä jaksanut edes pestä hiuksia. Ikeniin sattuu, painava ja inhottava olo. Haluaisin itkeä, mutta ei se toimi. Tuntuu vähän kuumeiselta. Tuntuu lihavalta.
Haluaisin syödä lisää. Mutten jaksaisi oksentaa. Ja lihon vaan.
Vittu kun en jaksa. Oon niin vitun tyhmä ja viallinen ja lihava ja tyhmä. Miten mä saatoin hetkenkään ajatella, että voisin saada mun syömisjutun jotenkin hallintaan. että kun syön oikeita juttuja vaan ja ehkä jopa menisin sinne salille ja siihen kaikkeen löytyisi jonkinlainen tasapaino. Niin varmaan joo. Oikein kiire tuli itselle taas todistaa, etten mä mihinkään normaaliin pysty.
Mussa on liikaa vikaa. On aina ollut.
Ei mun kuulu elää.
Mä olen niin lihava, ruma, hyödytön paskaidiootti. Ällötän itseäni ja varmaan kaikkia muitankin. Eilen tein leipää ja söin kaiken. Pari kaljaa kans, ruokaa ja oksentamista koko ilta. Nukuin puoli kuuteen päivällä. Söin, söin ja söin lisää. Oksensin. Istuin suihkussa, enkä jaksanut edes pestä hiuksia. Ikeniin sattuu, painava ja inhottava olo. Haluaisin itkeä, mutta ei se toimi. Tuntuu vähän kuumeiselta. Tuntuu lihavalta.
Haluaisin syödä lisää. Mutten jaksaisi oksentaa. Ja lihon vaan.
Vittu kun en jaksa. Oon niin vitun tyhmä ja viallinen ja lihava ja tyhmä. Miten mä saatoin hetkenkään ajatella, että voisin saada mun syömisjutun jotenkin hallintaan. että kun syön oikeita juttuja vaan ja ehkä jopa menisin sinne salille ja siihen kaikkeen löytyisi jonkinlainen tasapaino. Niin varmaan joo. Oikein kiire tuli itselle taas todistaa, etten mä mihinkään normaaliin pysty.
Mussa on liikaa vikaa. On aina ollut.
Ei mun kuulu elää.
sunnuntai 24. elokuuta 2014
Tyhmä minä
Oksentelu palasi yhtäkkiä kuvioihin. Olin eilen vanhempien luona, ei muita kuin minä, koska siskot on Helsingissä. Ja minä, idioottiläskiääliöminä, menin ja puhuin niille itsestäni. Puhuin mun terapiasta ja osastosta (jolla olin aikalailla vuosi sitten) jopa mun itsetuhoisuudesta. Vaikka mä tiedän, ettei siitä ole hyötyä, vaikka mä tiedän, että mä vaan sekoan kun yritän selittää itseäni. Joka terapiankin jälkeen haluan vaan ahmia kaiken unholaan ja sitten vielä teen sen vanhempieni kanssa. Joiden kanssa mä en ole ikinä ollut läheinen. Meidän perheessä ei ole ollut tapana jutella mistään merkityksellisestä. Selitin niille siitäkin kun ne tuntuu kuvittelevan, että meillä on läheinen perhe.
Mutta niin, mun mieleni otenkin aina järkkyy tollasesta ja ahmimiskohtaus iski kun pääsin kotiin. Olin jo vetänyt melkoisen määrän ruokaa ja jälkkäriäkin, sitten aloin vaan ahmia kaikkea mitä kaapissa oli. Tajusin kyllä koko ajan mitä tein ja miksi, mutta en vaan välittänyt. Oksensin sitten, mutta en taaskaan tarpeeksi. En ikinä saa kaikkea ulos. Ja sama jatkui heti kun nousin tänään ylös. Senkin jälkeen kun näin vaa'an numeron. Joka oli kilon enemmän kuin eilen.
Ja mulla on niin uskomattoman kipeä pää.
Ja väsyttää. Aivot tuntuu tulehtuneilta vaikka oon nukkunut ihan ookoosti.
Ja hirvee kaatosade kun mun piti mennä pyöräilemään.
Ja haluan kaljaa. Ja pizzaa ja sipsejä. Jotta voin oksentaa ne pois.
Pitäisi vaan uskoa omaa itseä ja pitää turpansa kiinni.
Ja sekin kun ne niin hehkutti mun painonpudotusta. Sekin saa mut vaan himoitsemaan kaikkea paskaa. Oon niin sekasin. Sattuu ihan hirveästi. En tiedä mitä pitäis tehdä.
Tai tiedänhän mä.
Pitäisi kuolla.
Mutta niin, mun mieleni otenkin aina järkkyy tollasesta ja ahmimiskohtaus iski kun pääsin kotiin. Olin jo vetänyt melkoisen määrän ruokaa ja jälkkäriäkin, sitten aloin vaan ahmia kaikkea mitä kaapissa oli. Tajusin kyllä koko ajan mitä tein ja miksi, mutta en vaan välittänyt. Oksensin sitten, mutta en taaskaan tarpeeksi. En ikinä saa kaikkea ulos. Ja sama jatkui heti kun nousin tänään ylös. Senkin jälkeen kun näin vaa'an numeron. Joka oli kilon enemmän kuin eilen.
Ja mulla on niin uskomattoman kipeä pää.
Ja väsyttää. Aivot tuntuu tulehtuneilta vaikka oon nukkunut ihan ookoosti.
Ja hirvee kaatosade kun mun piti mennä pyöräilemään.
Ja haluan kaljaa. Ja pizzaa ja sipsejä. Jotta voin oksentaa ne pois.
Pitäisi vaan uskoa omaa itseä ja pitää turpansa kiinni.
Ja sekin kun ne niin hehkutti mun painonpudotusta. Sekin saa mut vaan himoitsemaan kaikkea paskaa. Oon niin sekasin. Sattuu ihan hirveästi. En tiedä mitä pitäis tehdä.
Tai tiedänhän mä.
Pitäisi kuolla.
perjantai 22. elokuuta 2014
Kireät hermot, löysä perse
Oon vissiin jotenkin erityisen stressaantunut kun jännitän leukaa koko ajan. Tai sitten niskaa ja hartioita. Tai selkää. Tai jalkoja. Jotain koko ajan ja pää on niin törkeän kipeä. Ja on huono olo. Veri ei kierrä ja vaikka kuinka yritän jumpata niskaa ja hartioita, ei auta. Ärsyttää... Eikä oikeastaan taas mitään sen kummallisempaa syytä olla hermona jatkuvasti kuin ihan vaan tää elämä ja oleminen. Ja väsyttää niin pirusti vaikka nukun ihan hyvin. Jatkuva jännitys on raskasta. Miten hitossa mä muka selviän sitten kun pitää jotain tehdäkin pelkän elossa olemisen lisäksi?
Olin äitin kanssa vähän shoppailemassa, se osti mulle urheiluvaatteita. Olin olevani niin tyytyväinen itteeni kun sekin siinä hehkutti mun laihtumista. Vaikka oikeesti mä oon edelleen ylipainoinen, oksettava löllykkä. Ja minä tyhmänä ihmisenä avasin suuni ja sanoin, että oon harkinnut salille lähtemistä. Nyt tietenkin se oikein innostui ja varmaan rupee kyselemään siitä ja sitten mun pitää oikeesti mennä sinne ja en tiedä uskallanko vieläkään. Mutta olishan se hemmetin hyvä. Saisin kunnolla liikutettua itteäni ja saisin sitten syödäkin välillä muutakin kuin sitä kukkakaalta. Vaikka ihan onnessani mä sitä vetelen. Söin tänään aamupalaksi ruispuuroa ja oli kyllä niin perkeleen hyvää. Mä todella tykkään kaikesta tollasesta. Mutta vähän kaipaan jotain "oikeita" herkkuja. Vaikka ne ei kyllä yleensä sitten olekaan niin hyviä kuin kuvitteli.
Eniten kaipaan pientä humalaa. Pientä rentoutta raajoihin. Hetken taukoa aivoille.
Olin äitin kanssa vähän shoppailemassa, se osti mulle urheiluvaatteita. Olin olevani niin tyytyväinen itteeni kun sekin siinä hehkutti mun laihtumista. Vaikka oikeesti mä oon edelleen ylipainoinen, oksettava löllykkä. Ja minä tyhmänä ihmisenä avasin suuni ja sanoin, että oon harkinnut salille lähtemistä. Nyt tietenkin se oikein innostui ja varmaan rupee kyselemään siitä ja sitten mun pitää oikeesti mennä sinne ja en tiedä uskallanko vieläkään. Mutta olishan se hemmetin hyvä. Saisin kunnolla liikutettua itteäni ja saisin sitten syödäkin välillä muutakin kuin sitä kukkakaalta. Vaikka ihan onnessani mä sitä vetelen. Söin tänään aamupalaksi ruispuuroa ja oli kyllä niin perkeleen hyvää. Mä todella tykkään kaikesta tollasesta. Mutta vähän kaipaan jotain "oikeita" herkkuja. Vaikka ne ei kyllä yleensä sitten olekaan niin hyviä kuin kuvitteli.
Eniten kaipaan pientä humalaa. Pientä rentoutta raajoihin. Hetken taukoa aivoille.
torstai 21. elokuuta 2014
Rikkinäinen psyyke, viallinen keho
Maha pullottaa, aivan järkyttävästi. Kalorit pyörii noin 1300 paikkeilla. Ruon määrän kontrolloiminen ei näköjään edes kauheasti kiinnosta, mietin vaan mitä voi syödä paljon mahdollisimman pienillä kaloreilla. Hulluna vedän omenoita, porkkanaa, kukkakaalta ja parsakaalta. Mahalaukku vaan venyy, suurenee. Ja mä ällötän itseäni. Pitäis varmaan mennä johonkin salille, että oikeasti kuluttaisikin jotain. Mutta kun en mä kehtaa osallistua mihinkään. Näin paskakuntoisena, rumana ja lihavana. Mikä on ihan naurettavaa, salillehan mennään kohottamaan kuntoa. Oon kyllä jopa kattelut jo hintoja ja eri vaihtoehtoja, mutta en tiedä kuinka kauan menee, että saan jotain aikaiseksi.
Mulla onkin paljon isompia itseinho-ongelmia kuin oon kuvitellut. Varsinkin mun kehoon liittyen, mutta en mä ole niitä pitänyt mitenkään rajoittavina. Koska en mä ole niistä kenellekään kertonut tai näyttänyt. Useimmille mä varmaan vaikutan suht itsevarmalta. Ha, en taida olla. Ja vaikka oon aina tykännyt omasta seurastani, iso syy miksi mä en mene mihinkään on se, etten kehtaa. En edes halua miettiä sitä, että erikseen menisin esittelemään laardiruhoani julkisille paikoille.
Mun pitäisi mennä vaateostoksille. Mulla on suunnilleen kaksi paitaa, jotka on oikeankokoisia. Eikä yksiäkään housuja. Kaikki on liian isoja. Mikä on sinänsä aika jännää, eipä ole ennen vastaavaa ongelmaa ollut. Mutta mä inhoan vaateostoksia. Mä olen edelleen hirveän näköinen, ällöttävän muotoinen oli mun päällä mitä vaan. Ja vaikka olisin laihempi, mulla on paljon rajoitteita sen suhteen mitä voin käyttää ihmisten ilmoilla. Ja sitten pitäisi jotain kenkiäkin ostaa. Ja ylläri, mun jalat on myös äärimmäisen vammasen muotoiset, mitkään kengät ei oikeasti sovi. Ja ne jotka sopii on aina susirumia.
Välillä mä toivon, että joku vaan halais mua. Ja välittäisi. Ja mä saisin vaan olla siinä.
Mulla onkin paljon isompia itseinho-ongelmia kuin oon kuvitellut. Varsinkin mun kehoon liittyen, mutta en mä ole niitä pitänyt mitenkään rajoittavina. Koska en mä ole niistä kenellekään kertonut tai näyttänyt. Useimmille mä varmaan vaikutan suht itsevarmalta. Ha, en taida olla. Ja vaikka oon aina tykännyt omasta seurastani, iso syy miksi mä en mene mihinkään on se, etten kehtaa. En edes halua miettiä sitä, että erikseen menisin esittelemään laardiruhoani julkisille paikoille.
Mun pitäisi mennä vaateostoksille. Mulla on suunnilleen kaksi paitaa, jotka on oikeankokoisia. Eikä yksiäkään housuja. Kaikki on liian isoja. Mikä on sinänsä aika jännää, eipä ole ennen vastaavaa ongelmaa ollut. Mutta mä inhoan vaateostoksia. Mä olen edelleen hirveän näköinen, ällöttävän muotoinen oli mun päällä mitä vaan. Ja vaikka olisin laihempi, mulla on paljon rajoitteita sen suhteen mitä voin käyttää ihmisten ilmoilla. Ja sitten pitäisi jotain kenkiäkin ostaa. Ja ylläri, mun jalat on myös äärimmäisen vammasen muotoiset, mitkään kengät ei oikeasti sovi. Ja ne jotka sopii on aina susirumia.
Välillä mä toivon, että joku vaan halais mua. Ja välittäisi. Ja mä saisin vaan olla siinä.
maanantai 18. elokuuta 2014
Oink, oink
Possu täällä. Syön vaan koko ajan. Näillä kaloreilla ei pitäisi vielä lihoa, mutta en kyllä laihdukaan. Ja vaa'an numero suurenee. Maha vammailee. Teen liian hyvää ruokaa, tyhmä minä.
Olisi ehkä sanottavaa, mutta kirjoittaminen on liian rankkaa...
Olisi ehkä sanottavaa, mutta kirjoittaminen on liian rankkaa...
lauantai 16. elokuuta 2014
Jepulis
Haha, ruoka voitti mut ihan sata-nolla :D Enkä edes jaksa hermoilla. Varsinkin koska selvisin hyvin vähällä tuskalla, yllätyin koska söin ihan hirveän paljon kerralla, läski mikä läski. Joo, mahaa kivisti kun olin niin täynnä. Ja jos olisin kotona syönyt noin paljon, olisin oksentanut. Jonkin aikaa heikotti ja sydän hakkasi melkolailla, välillä tuntui, ettei jaksa edes seistä. Joten kyllähän se jonkinmoinen shokki systeemille oli, mutta olisin odottanut paljon isompaa reagointia. Mullahan oli oikein himovarovainen suunnitelma siihen kuinka siirryn takaisin normiruokaan.
MUTTA en aio tässä kyllä lihomaan ruveta, ei saakeli todellakaan. Söin kyllä liikaa ja myös sokerisontaa, joka ei edes oikeastaan ollut hyvää. Mutta huomenna paremmin. Suurin osa päivän sapuskasta oli kuitenkin hyvinkin terveellistä kamaa. Ja se terveellinen osa oli oikeasti todella hyvää. Mä oikeasti nautin siitä ruoasta, enkä kyllä muista koska viimeksi sellaista olisi tapahtunut. Nyt vaan pitäis todella saada tämä läskiperse liikkeelle.
Ja niin, munhan pitäisi opiskelemaankin ruveta. Kiva. En taida enää edes muistaa kuinka kursseille ilmoittaudutaan. Voi yök.
MUTTA en aio tässä kyllä lihomaan ruveta, ei saakeli todellakaan. Söin kyllä liikaa ja myös sokerisontaa, joka ei edes oikeastaan ollut hyvää. Mutta huomenna paremmin. Suurin osa päivän sapuskasta oli kuitenkin hyvinkin terveellistä kamaa. Ja se terveellinen osa oli oikeasti todella hyvää. Mä oikeasti nautin siitä ruoasta, enkä kyllä muista koska viimeksi sellaista olisi tapahtunut. Nyt vaan pitäis todella saada tämä läskiperse liikkeelle.
Ja niin, munhan pitäisi opiskelemaankin ruveta. Kiva. En taida enää edes muistaa kuinka kursseille ilmoittaudutaan. Voi yök.
perjantai 15. elokuuta 2014
Viimeinen päivä
Ruokahimot on aivan törkeät. En oikein usko, että huomisen syöminen jää siihen yhteen kertaan. Näläntunne on lisääntynyt huomattavasti. Ja taas vaihteeksi päässä onkin ollut vaan kaikkia mahdollisia roskaruoka-ahmimisfantasioita sen terveysruoan sijaan. Nyt saatana kyllä huolestuttaa miten mä saan pidettyä syömisen hallinnassa. Silloin viime paaston jälkeen mun ei oikeestaan tehnyt mieli ruokaa ja kaikki oli pahaa. Mä en jaksaisi ruveta taas miettimään oksentamista. Se on vaan niin pöljää touhua, ruoan ja rahan haaskaamista. Plus toki kaikki miten se vahingoittaa kehoa.
Oon maannut koko päivän. Järkyttävän vetelä olo kun en saa kofeiinia. Senkin takia tekee vaan enemmän mieli ruokaa. Kahvia en pysty nyt juomaan, se yököttää ja sattuu mahaan. Energiajuomaa olis, mutta oon vedellyt sitä jo monena päivänä ja se jos mikä sulattaa hampaat suusta. Kivennäisvedestä on tullut uusi kaveri. Otin vihdoin selvää näistä hampailla huonoista juomista ja löysin oikein valtion juomasuositusjutun. Eli limsa, sokeriton tai ei, on hirveää kamaa. Hiilihappo itsessään ei ole vaarallista eli maustamaton kivennäisvesi on ok. Limsan ja maustettujen vesien ja myös esim. Fun Lightin sisältämät makuaineet ja säilöntäaineet, esim. sitruuna- omena ja askorbiinihappo aiheuttaa eroosiota. Ja toki kun oksentamisen äsken mainitsin niin se mahan suolahappo on käsittääkseni voimakkain luonnossa esiintyvä happo.
Tämän päivän oppitunti, olkaa hyvät :D
Laskin muuten paaston ajan kalorit. Keskimääräinen kalorinsaanti per päivä: 99 kcal!! En olisi itsestäni uskonut. Mutta oon kyllä pettynyt, odotin vähän suurempaa painonpudotusta. Mutta toki vertasin sitä viime paastoon, jolloin olin reippaat 10 kiloa painavampi. Ja nyt paastoa edeltävä viikko meni 400-600 kaloria päivässä, joten sekin vaikuttaa kun taas viimeksi lopetin syömisen seinään.
Nyt pää on sillä kannalla, että terveyslinjalla mennään. HA, kattoo kuinka kauan se tällä kertaa kestää. terveyden nimissä harkitsin jopa tänään lääkäriin menoa mahan takia. Kun se vammaili taas tänään oikein kunnolla. Kun join vettä. Vettä. Se viimeinen lasillinen olikin liikaa, heti kun se osui mahaan alkoi tuska. Ja se kesti yllättävnkin kauan. Ja aina siinä tuskan keskellä ajattelen, että kai sinne lääkäriin pitää vaan mennä. Mutta sitten kun se on ohi, oon tyylin "no, kattellaan nyt, enhän mä oo edes niitä maitohappobakteereita kokeillut".
Nii
Oon maannut koko päivän. Järkyttävän vetelä olo kun en saa kofeiinia. Senkin takia tekee vaan enemmän mieli ruokaa. Kahvia en pysty nyt juomaan, se yököttää ja sattuu mahaan. Energiajuomaa olis, mutta oon vedellyt sitä jo monena päivänä ja se jos mikä sulattaa hampaat suusta. Kivennäisvedestä on tullut uusi kaveri. Otin vihdoin selvää näistä hampailla huonoista juomista ja löysin oikein valtion juomasuositusjutun. Eli limsa, sokeriton tai ei, on hirveää kamaa. Hiilihappo itsessään ei ole vaarallista eli maustamaton kivennäisvesi on ok. Limsan ja maustettujen vesien ja myös esim. Fun Lightin sisältämät makuaineet ja säilöntäaineet, esim. sitruuna- omena ja askorbiinihappo aiheuttaa eroosiota. Ja toki kun oksentamisen äsken mainitsin niin se mahan suolahappo on käsittääkseni voimakkain luonnossa esiintyvä happo.
Tämän päivän oppitunti, olkaa hyvät :D
Laskin muuten paaston ajan kalorit. Keskimääräinen kalorinsaanti per päivä: 99 kcal!! En olisi itsestäni uskonut. Mutta oon kyllä pettynyt, odotin vähän suurempaa painonpudotusta. Mutta toki vertasin sitä viime paastoon, jolloin olin reippaat 10 kiloa painavampi. Ja nyt paastoa edeltävä viikko meni 400-600 kaloria päivässä, joten sekin vaikuttaa kun taas viimeksi lopetin syömisen seinään.
Nyt pää on sillä kannalla, että terveyslinjalla mennään. HA, kattoo kuinka kauan se tällä kertaa kestää. terveyden nimissä harkitsin jopa tänään lääkäriin menoa mahan takia. Kun se vammaili taas tänään oikein kunnolla. Kun join vettä. Vettä. Se viimeinen lasillinen olikin liikaa, heti kun se osui mahaan alkoi tuska. Ja se kesti yllättävnkin kauan. Ja aina siinä tuskan keskellä ajattelen, että kai sinne lääkäriin pitää vaan mennä. Mutta sitten kun se on ohi, oon tyylin "no, kattellaan nyt, enhän mä oo edes niitä maitohappobakteereita kokeillut".
Nii
torstai 14. elokuuta 2014
Pää hajoo
Edelleen ihan ok olo, vähän heikottaa ja silmissä pimenee. Kymmenen kilsan kävelykin meni vaan vähän hitaammin. Alle sadassa kalorissa pysyminen ei tuota ongelmia.
Mutta alkaa kyllä kyllästyttää. Pyörtyisin edes.
Haluan kokkailla!!
ÄÄÄ
Resepti-ideoita pää täynnä. Kiersin tänään kahdessa kaupassa kyyläämässä keittiötarvikkeita. Sama tapahtui maantaina. Haluan höyrykattilan, saatana. Ja salaattilingon. Ja sauvasekoittimen. Ja mehustimen. Ja pizzakiven.
Typerä paasto, paska painonpudotus. Ja jää vittu siihen kolmeentoista päivään. Vittu.
Toisessa kaupassa ohitin hevi-osaston. Se oli kyllä virhe. Kukkakaali, se kutsui mua. Se oli 1,99 kilo!! Ja mun lemppariomenat, Paula Redit oli siellä, himohimohimo. Pakko saada. Ja mä himoitsen kaikkea tollasta, jota mun ei edes kannattaisi vissiin paljoa syödä. Kun tää maha on vammanen, eikä osaa säädellä ilmaa ja kaikki ihanuudet tuottaa ilmaa. Ja alan tulla siihen tulokseen, että mulla on ärtyvä suoli, tiedän, äärimmäisen viehättävää, mutta minkäs teet. Sen hoitona on ruokavalio ja sitä vissiin pahentaa aika lailla kaikki mitä mä syön. Inhoan mun kehoa, se on vammanen.
Ja pitää vielä olla kärsivällinen. Ensi viikolla on tarjolla gazpachoa, puuroja, loppuviikosta ehkä kuivattuja hedelmiä ja siemeniä. Tai kattoo nyt. Jos tuntuu ookoolta niin saatana vedän omenaa. Ja voisin tehdä kukkakaalesta keittoa.
Vituttaa kaikki. Miksei voi vaan asiat toimia sillai normaalisti? Vaan jotenkin rullata eteenpäin.
Mutta alkaa kyllä kyllästyttää. Pyörtyisin edes.
Haluan kokkailla!!
ÄÄÄ
Resepti-ideoita pää täynnä. Kiersin tänään kahdessa kaupassa kyyläämässä keittiötarvikkeita. Sama tapahtui maantaina. Haluan höyrykattilan, saatana. Ja salaattilingon. Ja sauvasekoittimen. Ja mehustimen. Ja pizzakiven.
Typerä paasto, paska painonpudotus. Ja jää vittu siihen kolmeentoista päivään. Vittu.
Toisessa kaupassa ohitin hevi-osaston. Se oli kyllä virhe. Kukkakaali, se kutsui mua. Se oli 1,99 kilo!! Ja mun lemppariomenat, Paula Redit oli siellä, himohimohimo. Pakko saada. Ja mä himoitsen kaikkea tollasta, jota mun ei edes kannattaisi vissiin paljoa syödä. Kun tää maha on vammanen, eikä osaa säädellä ilmaa ja kaikki ihanuudet tuottaa ilmaa. Ja alan tulla siihen tulokseen, että mulla on ärtyvä suoli, tiedän, äärimmäisen viehättävää, mutta minkäs teet. Sen hoitona on ruokavalio ja sitä vissiin pahentaa aika lailla kaikki mitä mä syön. Inhoan mun kehoa, se on vammanen.
Ja pitää vielä olla kärsivällinen. Ensi viikolla on tarjolla gazpachoa, puuroja, loppuviikosta ehkä kuivattuja hedelmiä ja siemeniä. Tai kattoo nyt. Jos tuntuu ookoolta niin saatana vedän omenaa. Ja voisin tehdä kukkakaalesta keittoa.
Vituttaa kaikki. Miksei voi vaan asiat toimia sillai normaalisti? Vaan jotenkin rullata eteenpäin.
keskiviikko 13. elokuuta 2014
Ristiriitainen pää
Oon nyt tässä vaan haaveillut ruoasta, kokkailusta, reseptien kehittelemisestä. Ja lähinnä sen terveellisen ruoan suuntaan. Välillä iskee sipsisuklaaleipähimo, mutta oikeesti suurin ruokaunelma on oman terveyspizzan kehittäminen. Tein listan kaikesta "terveellisestä" mitä haluan kokeilla. Ne on siis lähinnä kuitenkin erikoisherkkuja, joista haluan tehdä terveellisemmän ja halvemman version. Mielessä välähtelee suunnitelmia jostain liikuntaharrastuksesta ja siitä, että viikonloppuisin saisin kokkailla jotain ilman, että lasken joka kalorin. Eli oikesti terve ja tasapainoinen suhtautuminen ruokaa ja liikuntaan.
Mutta hitto... Mulla on edelleen vaikka kuinka tekemistä, jotta mä pääsisin siihen mun tavoitteeseen. Eli en mä voi ruveta miettimään "normaalia" syömistä vaan mun pitää edelleen miettiä painonpudotusta. Paaston aikana ei ole lähtenyt niin paljon kuin edellisellä kerralla. Oon vähän pettynyt. Ja houkuttelis kolme viikkoa, mutta tiedän, ettei siinä ole oikein enää järkeä, ihan lihasmassankin menetyksen puolesta. Mutta suurimman osan ajasta mulla on ihan hyvä olo ja tuntuu, että voisin jatkaa vaikka kuinka kauan. Ja silloinkin kun on huono olo mä haluaisin jatkaa. Pyörtyisin edes tai jotain. Jännä kuinka hyvin kestää syömättä. Kyllähän tässä saa taas parisen viikkoa paaston jälkeen mennä melko nestemäisellä ja kevyellä linjalla, vähitellen lisätä muuta. Sekin tuntuu turhalta, miksi syödä muutama sata kaloria kun voi syödä nolla.
ÄÄÄ
Ja viimeksi kun söin jotain 400 kaloria, mulle tuli oksettavan huono olo. Meinasin pyörtyä ja siitä piti toipua puoli päivää. Ja tää mun mystinen mahatuskavammailu. Kun se on nyt vissiin jokapäiväinen juttu, luulen ymmärtäväni suunnilleen miten se toimii, mutta oon ollut väärässä ennenkin. Viimeksi mun hieno urheiluspurttini päättyi siihen, että sattui. Ja sitten seuraavana päivänä. Ja siitä eteenpäin. Mä lamaannuin siitä. Vituttaa olla näin vikakappale. Koko ajan jotain vikaa, oli se sitten henkistä tai fyysistä.
En vieläkään tiedä mennäänkö me sinne isovanhempien luo. Ja onko se lauantai vai sunnuntai. Sunnuntai olis mulle henkisesti niin paljon helpompi, koska sitten saisin sanoa, että olin syömättä 14 päivää putkeen. Ja sekin, mitä mä syön siellä ja kuinka paljon. Kun en edes tiedä mitä siellä on. Eikä se niin muuten olisi ongelma jos tämä vitun maha olisi normaali. Kun näköjään päivän ensimmäinen ateria on se ongelma. Kun sekä määrä että laatu vaikuttaa. Kiinteä on huono, pieni määrä on huono. Paras olisi puuro, se on yleensä ok. Muuten vetäisin jotain kevyttä, esim. salaattia, mutta en uskalla. Se tuska on kamalaa ja en mä voi ruveta sitä potemaan ihmisten keskellä.
En vittu tiedä.
Mutta hitto... Mulla on edelleen vaikka kuinka tekemistä, jotta mä pääsisin siihen mun tavoitteeseen. Eli en mä voi ruveta miettimään "normaalia" syömistä vaan mun pitää edelleen miettiä painonpudotusta. Paaston aikana ei ole lähtenyt niin paljon kuin edellisellä kerralla. Oon vähän pettynyt. Ja houkuttelis kolme viikkoa, mutta tiedän, ettei siinä ole oikein enää järkeä, ihan lihasmassankin menetyksen puolesta. Mutta suurimman osan ajasta mulla on ihan hyvä olo ja tuntuu, että voisin jatkaa vaikka kuinka kauan. Ja silloinkin kun on huono olo mä haluaisin jatkaa. Pyörtyisin edes tai jotain. Jännä kuinka hyvin kestää syömättä. Kyllähän tässä saa taas parisen viikkoa paaston jälkeen mennä melko nestemäisellä ja kevyellä linjalla, vähitellen lisätä muuta. Sekin tuntuu turhalta, miksi syödä muutama sata kaloria kun voi syödä nolla.
ÄÄÄ
Ja viimeksi kun söin jotain 400 kaloria, mulle tuli oksettavan huono olo. Meinasin pyörtyä ja siitä piti toipua puoli päivää. Ja tää mun mystinen mahatuskavammailu. Kun se on nyt vissiin jokapäiväinen juttu, luulen ymmärtäväni suunnilleen miten se toimii, mutta oon ollut väärässä ennenkin. Viimeksi mun hieno urheiluspurttini päättyi siihen, että sattui. Ja sitten seuraavana päivänä. Ja siitä eteenpäin. Mä lamaannuin siitä. Vituttaa olla näin vikakappale. Koko ajan jotain vikaa, oli se sitten henkistä tai fyysistä.
En vieläkään tiedä mennäänkö me sinne isovanhempien luo. Ja onko se lauantai vai sunnuntai. Sunnuntai olis mulle henkisesti niin paljon helpompi, koska sitten saisin sanoa, että olin syömättä 14 päivää putkeen. Ja sekin, mitä mä syön siellä ja kuinka paljon. Kun en edes tiedä mitä siellä on. Eikä se niin muuten olisi ongelma jos tämä vitun maha olisi normaali. Kun näköjään päivän ensimmäinen ateria on se ongelma. Kun sekä määrä että laatu vaikuttaa. Kiinteä on huono, pieni määrä on huono. Paras olisi puuro, se on yleensä ok. Muuten vetäisin jotain kevyttä, esim. salaattia, mutta en uskalla. Se tuska on kamalaa ja en mä voi ruveta sitä potemaan ihmisten keskellä.
En vittu tiedä.
maanantai 11. elokuuta 2014
Niin ruma että pitäisi kuolla
Tänään taas huomasin kuinka ruma mä olen. Kaikilta osin. Ihan vitun kamalaa. Olla näin ruma ja hirveän muotoinen. Ja mun naama on kauhea, iho taas ihan hirveä ja varsinkin mun hiukset.. hyi. Mä oon tehnyt niille ihan hirveästi vahinkoa. Ensin hankkimalla ittelleni melko vakavan anemian mikä johti siihen, että hiukset alkaa pudota päästä. Eli niitä on paljon vähemmän kuin mihin mä olen tottunut. Ja nyt kun haluan kerrankin kunnon platinablondikuontalon. Edellinen väri on ollut niin tumma, että 3 värinpoistoa eikä se ole vieläkään täysin poissa. Ne on ihan keltaiset ja kuivat, niin kuin joku hiton olkikasa.
Olin psykiatrilla tänään, mulle haetaan kuntoutustukea seuraavaksi vuodeksi. Ihana helpotus kun ei tarvi miettiä opintopisteitä. Se hermostutti mua ällötykseen asti. Ja onhan se hyvä kokeilla miltä se opiskelu tuntuu. Vaikka se ei kiinnosta yhtään. Vaikka mielummin jäisin kotiin. Vaikka mielummin kuolisin.
Päässä soi se mun perusmotto "Haluan kuolla"
Seuraava aika psykiatrille parin kuukauden päästä. Sekin on liian pitkä aika ajatella eteenpäin. Mä en halua ajatella tulevaisuutta. Mä en halua tulevaisuutta. Mun piti kuolla kesällä. Tää laihdutusjuttu on ainoa mikä edes lykkää sitä. Vaikka kyllähän mä ajattelen itsemurhaa joka päivä.
Onneksi se on aina vaihtoehto.
Olin psykiatrilla tänään, mulle haetaan kuntoutustukea seuraavaksi vuodeksi. Ihana helpotus kun ei tarvi miettiä opintopisteitä. Se hermostutti mua ällötykseen asti. Ja onhan se hyvä kokeilla miltä se opiskelu tuntuu. Vaikka se ei kiinnosta yhtään. Vaikka mielummin jäisin kotiin. Vaikka mielummin kuolisin.
Päässä soi se mun perusmotto "Haluan kuolla"
Seuraava aika psykiatrille parin kuukauden päästä. Sekin on liian pitkä aika ajatella eteenpäin. Mä en halua ajatella tulevaisuutta. Mä en halua tulevaisuutta. Mun piti kuolla kesällä. Tää laihdutusjuttu on ainoa mikä edes lykkää sitä. Vaikka kyllähän mä ajattelen itsemurhaa joka päivä.
Onneksi se on aina vaihtoehto.
sunnuntai 10. elokuuta 2014
IHOGAWIBA
Ja niinpä vittu tietenkin. Äiti soitti just ja sanoi, että mennään vissiin kattomaan sen vanhempia viikonloppuna. Launantaina tai sunnuntaina.
Eli vittu ruokaa. Syömistä.
VOI
VITTU JA SAATANA JA HELVETIN PERSE
MÄ
VIHAAN
MUN
PERHETTÄ
JA
SUKULAISIA
Vittu kun kaikki pitää pilata. Vähänkö vituttaa jos se paasto jää päivän alle kahden viikon. Ja mitä mun ruoansulatus sanoo jos yhtäkkiä syön jotain normaalia ruokaa.
Enkä mä oikein voi siitä kieltäytyäkään ilman mitään oikeaa syytä. Ja justiin sanoin ettei mulla ole mitään suunnitelmia.
vittu
Samaa vaan
Väsyttää...
Nukuin aika kauankin perjantai-lauantai välillä. Pääsin ylös joskus kahden aikaan, järkyttävä päänsärky ja paska olo, joka jatkui iltaan asti kunnes teekupillinen sai mut puklaamaan. Heräilin yön aikana pariin kertaan ja lähinnä taas näen ei-mukavia unia. Yksi oli todella häiritsevä. Mua on muutenkin ahdistanut tavallista enemmän viime teapian jälkeen. Kosketuskammosta puhuminen ei ollut mikään pikkujuttu. Mä haluaisin vaan itkeä koko ajan vaikkei itketä. Ja musta tuntuu, että haluaisin jonkun jota halata, joka pitäis musta kiinni. EHKÄ. Se vaan pyörii päässä.
Eilen tuli viikko täyteen ilman ruokaa. Keskimääräinen päivän kalorimäärä oli alle 140. Oho, en olis itsestäni uskonut. Väsyttää aika paljon ja lihakset on välillä tosi kipeet. Haluaisin vaan saada sen 14 päivää täyteen ja sitten nostaa kaloreita vähän. Nestemäisellä aion jatkaa vielä senkin jälkeen, sekä painonpudotuksen että mahan takia. Kun se on muutenkin niin typerä, ettei sinne ainakaan kovin nopeesti uskalla kiinteää tavaraa tukkia. Tänään kyllä tuli kahvista maha kipeeksi. En taida juoda enää kuumia juomia, ne tuntuu kehittävän mahaan ilmaa. Näin kävi viimeksikin kun en syönyt.
Joka päivä mä haluan kuolla.
Joka päivä.
Nukuin aika kauankin perjantai-lauantai välillä. Pääsin ylös joskus kahden aikaan, järkyttävä päänsärky ja paska olo, joka jatkui iltaan asti kunnes teekupillinen sai mut puklaamaan. Heräilin yön aikana pariin kertaan ja lähinnä taas näen ei-mukavia unia. Yksi oli todella häiritsevä. Mua on muutenkin ahdistanut tavallista enemmän viime teapian jälkeen. Kosketuskammosta puhuminen ei ollut mikään pikkujuttu. Mä haluaisin vaan itkeä koko ajan vaikkei itketä. Ja musta tuntuu, että haluaisin jonkun jota halata, joka pitäis musta kiinni. EHKÄ. Se vaan pyörii päässä.
Eilen tuli viikko täyteen ilman ruokaa. Keskimääräinen päivän kalorimäärä oli alle 140. Oho, en olis itsestäni uskonut. Väsyttää aika paljon ja lihakset on välillä tosi kipeet. Haluaisin vaan saada sen 14 päivää täyteen ja sitten nostaa kaloreita vähän. Nestemäisellä aion jatkaa vielä senkin jälkeen, sekä painonpudotuksen että mahan takia. Kun se on muutenkin niin typerä, ettei sinne ainakaan kovin nopeesti uskalla kiinteää tavaraa tukkia. Tänään kyllä tuli kahvista maha kipeeksi. En taida juoda enää kuumia juomia, ne tuntuu kehittävän mahaan ilmaa. Näin kävi viimeksikin kun en syönyt.
Joka päivä mä haluan kuolla.
Joka päivä.
perjantai 8. elokuuta 2014
Tankkipäivä
Otsikon piti olla Tankkauspäivä, mutta tolta se enemmän tuntuu...
Olin siis siskon ja sen miehen kotona taas sen koiran kanssa. Eilinen heikkous ja huono olo jatkui melkein koko päivän, nyt alkaa helpottaa. Ja onko ihmekään kun niin vitusti kaikkea vetänyt. Nestedieetti tänään, ei paastosta voi puhua samassa lauseessakaan. Kalorit jotain oksettavaa (yli 300!!) vaikka piti pysyä max 200. Asiaa ei ainakaan auta ihanat kolmen tunnin yöunet. Jossain vaiheessa päivää piristyin kyllä sen verran, että jopa vähän jumppasin. Siitä piti tulla mulle uusi päivittäinen rutiini, mutta se on vähän jäänyt kun oon muka niin väsynyt. Ihan hyvin sitä energiaa aina löytyy kun vaan rupee tekemään. Plus pari lenkkiä koiran kanssa, joten sikäli "oikeutettu" kaloripläjäys.
Mutta ainakaan en vajonnut ruokahulluuteen! Vähän huolestutti kun viimeksihän siellä ollessani sekosin sen syömisen suhteen aivan täydellisesti. Ja siellä olis ollut kaikkea kivaa. Ja terveellistä. Mä haaveilen ihan sikana kaikenlaisesta ruoasta, mutta eniten ihan perus kaurapuurosta ja varsinkin parsakaalesta. Se on niin törkeän ihanaa. Ja kukkakaali. Ja hemmetti ihan vaan salaatti. Ja kaikki pavut ja muut ihanuudet. Ja toki voisin vetäistä leipää ja pullaa ja suklaata, mutta ei niiden suhteen ole niin pahat himot. Koko ajan vaan mietin uusia reseptejä päässä, varsinkin kaikkea terveellistä ja keveää. Ja toki unohdan kaikki mun loistavat ideat sitten kun ne voisin toteuttaa. Mutta siihen on pitkä matka. Suunnitelma oli kahden viikon paasto, mutta en tiedä kauanko pää kestää sekä ruoan että unen puutteen. Ja sitten toki pitää jonkin aikaa mennä jollain keitto/puuro/smoothielinjalla. Ja vittu nyt opetella syömään niin kuin normaalit ihmiset.
Sisko kommentoi kuinka mä olen niin laihtunut. Ja sanoi. "Etkö sä syö mitään?"
:D
En
Olin siis siskon ja sen miehen kotona taas sen koiran kanssa. Eilinen heikkous ja huono olo jatkui melkein koko päivän, nyt alkaa helpottaa. Ja onko ihmekään kun niin vitusti kaikkea vetänyt. Nestedieetti tänään, ei paastosta voi puhua samassa lauseessakaan. Kalorit jotain oksettavaa (yli 300!!) vaikka piti pysyä max 200. Asiaa ei ainakaan auta ihanat kolmen tunnin yöunet. Jossain vaiheessa päivää piristyin kyllä sen verran, että jopa vähän jumppasin. Siitä piti tulla mulle uusi päivittäinen rutiini, mutta se on vähän jäänyt kun oon muka niin väsynyt. Ihan hyvin sitä energiaa aina löytyy kun vaan rupee tekemään. Plus pari lenkkiä koiran kanssa, joten sikäli "oikeutettu" kaloripläjäys.
Mutta ainakaan en vajonnut ruokahulluuteen! Vähän huolestutti kun viimeksihän siellä ollessani sekosin sen syömisen suhteen aivan täydellisesti. Ja siellä olis ollut kaikkea kivaa. Ja terveellistä. Mä haaveilen ihan sikana kaikenlaisesta ruoasta, mutta eniten ihan perus kaurapuurosta ja varsinkin parsakaalesta. Se on niin törkeän ihanaa. Ja kukkakaali. Ja hemmetti ihan vaan salaatti. Ja kaikki pavut ja muut ihanuudet. Ja toki voisin vetäistä leipää ja pullaa ja suklaata, mutta ei niiden suhteen ole niin pahat himot. Koko ajan vaan mietin uusia reseptejä päässä, varsinkin kaikkea terveellistä ja keveää. Ja toki unohdan kaikki mun loistavat ideat sitten kun ne voisin toteuttaa. Mutta siihen on pitkä matka. Suunnitelma oli kahden viikon paasto, mutta en tiedä kauanko pää kestää sekä ruoan että unen puutteen. Ja sitten toki pitää jonkin aikaa mennä jollain keitto/puuro/smoothielinjalla. Ja vittu nyt opetella syömään niin kuin normaalit ihmiset.
Sisko kommentoi kuinka mä olen niin laihtunut. Ja sanoi. "Etkö sä syö mitään?"
:D
En
torstai 7. elokuuta 2014
Univaje sattuu
Tänään on ajoittain ollut melkoisen huono olo. Kävelin terapiaan, mahaan sattui taas jostain olemattomasta syystä kun ei ole muuta kuin nestettä kuitenkin mennyt, oli pakko oksentaa ilmaa pois. Paluumatka otti yllättävänkin koville, kaatosade tosin virkisti. Kotona on meinannut oksennus tulla kun on niin huono olo. Vedin vähän suolaa jos olis jotain hyötyä. Enkä usko, että tämä ainakaan täysin johtuu ruoan puutteesta. Mun pitäisi saada saatana nukkua. Väsytti eilen tosi paljon ja yritin mennä jo ennen yhtä nukkumaan, mutta ei mitään toivoakaan nukahtamisesta ennen kolmea. Pari yötä tällä viikolla oon valvonut viiteen-kuuteen asti. ääh... väsyttää.
Mutta niin.. Voin kertoa, että mulla on viimeiset 10 kiloa jäljellä! :D Vaikea uskoa. Toki mun tavoite voi muuttua, koska mä valitsin sen ihan sen perusteella, että se on normaalipainon puolivälissä. En mä ole ikinä ollut normaalipainoinen. Lapsenakin olin aina se porukan lihavin vaikka lapsen painoa ei samalla lailla voikaan arvioida. Eli en tiedä yhtään miltä sellainen paino tuntuu tai näyttää. Voihan olla, että mulle sopii paremmin vähän korkeampi tai jopa matalampi paino. Mulla ei ole ikinä ollut mitään innostusta olla luurankolaiha, mä olisin mielummin terve niin, että jotain jaksaisi tehdäkin. Enkä mä millään voisi ylläpitää alipainoa, ainakaan kauaa. Yritän vaan tällä paastolla päästä taas kymmenluvun toiselle puolelle, koska se on itsessään niin psykologinen juttu, että uskon sen tapahtuvan helpommin näin. Ja sekin, että kun saisin mahdollisimman paljon pois nyt, voin vapauttaa aivokapasiteettia kun opiskelu alkaa. Kun tämä kyllä vie kaikki mun ajatukset.
Väsyttää.
Yököttää.
Terapiassa oli jopa kivaa. Puhuttiin vähän kaikenlaista. Lopussa uskalsin ottaa puheeksi mun kosketuskammoni. Mietin jo viime viikolla, että sen voisi ottaa puheeksi, mutta en meinannut pystyä. Ahdisti ihan hulluna selittää sille kuinka sen kätteleminen häiritsee mua joka kerta. Ja huomasin, että mitä enemmän selitin sille siitä sitä enemmän käperryin siinä tuolissa mahdollisimman tiukaksi palloksi. Se vaan jotenkin hävettää mua. Ja kun se koko ajatus siitä, että muhun kosketaan saa mut värisemään inhosta, siitä ei oo mikään ihan helppo puhua. Se on vaan ruvennut mietittyttämään kun sehän liittyy vahvasti mun läskiyteen. Kun en todellakaan halua, että kukaan koskee mun ihraani ja kun oon vuosia tässä vaan lihonut ja lihonut, niin mun kosketuskammoni on vaan pahentunut. Nyt vähän vähemmän rasvaisena tuntuu, että sitä vois jopa kokeilla. Tai en tiedä. Heti ahdistaa.
Mutta niin.. Voin kertoa, että mulla on viimeiset 10 kiloa jäljellä! :D Vaikea uskoa. Toki mun tavoite voi muuttua, koska mä valitsin sen ihan sen perusteella, että se on normaalipainon puolivälissä. En mä ole ikinä ollut normaalipainoinen. Lapsenakin olin aina se porukan lihavin vaikka lapsen painoa ei samalla lailla voikaan arvioida. Eli en tiedä yhtään miltä sellainen paino tuntuu tai näyttää. Voihan olla, että mulle sopii paremmin vähän korkeampi tai jopa matalampi paino. Mulla ei ole ikinä ollut mitään innostusta olla luurankolaiha, mä olisin mielummin terve niin, että jotain jaksaisi tehdäkin. Enkä mä millään voisi ylläpitää alipainoa, ainakaan kauaa. Yritän vaan tällä paastolla päästä taas kymmenluvun toiselle puolelle, koska se on itsessään niin psykologinen juttu, että uskon sen tapahtuvan helpommin näin. Ja sekin, että kun saisin mahdollisimman paljon pois nyt, voin vapauttaa aivokapasiteettia kun opiskelu alkaa. Kun tämä kyllä vie kaikki mun ajatukset.
Väsyttää.
Yököttää.
Terapiassa oli jopa kivaa. Puhuttiin vähän kaikenlaista. Lopussa uskalsin ottaa puheeksi mun kosketuskammoni. Mietin jo viime viikolla, että sen voisi ottaa puheeksi, mutta en meinannut pystyä. Ahdisti ihan hulluna selittää sille kuinka sen kätteleminen häiritsee mua joka kerta. Ja huomasin, että mitä enemmän selitin sille siitä sitä enemmän käperryin siinä tuolissa mahdollisimman tiukaksi palloksi. Se vaan jotenkin hävettää mua. Ja kun se koko ajatus siitä, että muhun kosketaan saa mut värisemään inhosta, siitä ei oo mikään ihan helppo puhua. Se on vaan ruvennut mietittyttämään kun sehän liittyy vahvasti mun läskiyteen. Kun en todellakaan halua, että kukaan koskee mun ihraani ja kun oon vuosia tässä vaan lihonut ja lihonut, niin mun kosketuskammoni on vaan pahentunut. Nyt vähän vähemmän rasvaisena tuntuu, että sitä vois jopa kokeilla. Tai en tiedä. Heti ahdistaa.
tiistai 5. elokuuta 2014
Paastopölötystä
Ihana paastoni! Mulle selvästi sopii, hyvä olo, toki väsynyt, mutta en mä ole viikkoihin nukkunutkaan kunnolla joten onko ihmekään. Tänään vaan oli lihakset yllättävänkin kipeät kun kävelin dktryhmäpelleilyyn. Ylämäessä oli hetkittäin jopa vaikeaa. Hmm... Ei mun viime paaston aikana näin nopeasti tällaista tullut. Olinhan mä kyllä jo edellisenkin viikon melko pienillä kaloreilla ja nyt on niin kuuma, että hikoaa mineraaleja pois. Vois vetää suolaa tässä joku päivä. Sillä vois saada vähän varastoitua nestettäkin niin ehkä ei olisi niin kuivunut olo koko ajan. Tai jotain kivennäisvettä. Yritän vaan varoa hiilihappojen ylikulutusta. Koska paskat hampaat jo muutenkin.
Sisko soitti, meen hengaamaan niiden koiran kanssa perjantaina kun ne on aamusta iltaan poissa, eikä se voi koko päivää yksin olla. Ja taas se miettii kauheesti, että mitä se ostaa mulle sinne. Ruokaa siis. Hitto. En kyllä aio syödä. Enkä uskalla. Viimeksi kun söin siitä tuli aivan järkyttävän huono olo. Yhtenä päivänä viime viikolla kun söin pikkasen enemmän kerralla meinasi tajua oikeasti lähteä. Siis ihan vaan kun olin syönyt ja nousin istualta ylös. Eikä se ollut mitään normi huimausta tai että vähän silmissä pimenee. Tuli oikein kunnolla huono olo, oksetti, alkoi leukaa kihelmöidä, korvat kuumeni ja jalat meinasi mennä alta. Se oli kyllä melko jännää ja vähän harmittaa, ettei taju sitten kuitenkaan mennyt. Tajuttomuus on mukavaa. Ainoa tapa, jolla mä oikeasti rentoudun. Eikä satu mahaan! Vitun ihanaa se.
Kalorit pyörii mielessä. Pohdin tässä yksi päivä, että kuinkahan monta kaloria tulee hammastahnasta. Joo, todella turhaa ja typerää ruveta sellaista miettimään. Laitoin hiuksiin eilen kookosöljyä kun ne on kuivunut niin törkeästi ja mielessä kävi, että imeytyyköhän sen kalorit mun ihon läpi. Ho. Voi hyvä. Ja välillä "säästän" kaloreita purkasta. Eli juon mielummin kaksi lasia fun lightia kuin syön kaksi palaa purkkaa, molemmissa siis se huikeat 4 kaloria. Ja sadan kalorin ylittäminen on inhottavaa. Eilen se meni heti rikki kun join energiajuoman, jossa on mehua. Pullossa 120 kaloria. Ja edelleen yksi sellainen kaapissa, koska ne oli joskus tarjouksessa ja nyt siitä menee päiväys. Plus kahvi, purkka ja 4 miniminttupastillia, yhteensä 140 (liikaa). Ja tänään lasi Linessa kevytmonivitamiinimehua 56 kcal ja jonkinlainen l-karnitiinijuoma, jota sain vähän siskolta kokeiltavaksi 62 kcal. Plus kahvi ja purkka. Mun pitäisi juoda mun mehukeittoni pois kun se on ollut avattuna jo jonkin aikaa. Mutta tuntuu turhalta kun tässä on kuitenkin jo tänään ollut vaikka mitä nautittavaa. Eikä mulla mitenkään huono olo ole, mehunkin join, että varmasti jaksan kävellä.
Päivät vaan kuluu niin hitaasti. Vaikka paino menee alas melko herkullista vauhtia ja aika helpolla tämä on mennyt, haluaisin hypätä pari viikkoa eteenpäin. Muuten mä oon melko kärsivällinen, mutta tässä haluaisi koko ajan vaan nopeammin tuloksia.
Sisko soitti, meen hengaamaan niiden koiran kanssa perjantaina kun ne on aamusta iltaan poissa, eikä se voi koko päivää yksin olla. Ja taas se miettii kauheesti, että mitä se ostaa mulle sinne. Ruokaa siis. Hitto. En kyllä aio syödä. Enkä uskalla. Viimeksi kun söin siitä tuli aivan järkyttävän huono olo. Yhtenä päivänä viime viikolla kun söin pikkasen enemmän kerralla meinasi tajua oikeasti lähteä. Siis ihan vaan kun olin syönyt ja nousin istualta ylös. Eikä se ollut mitään normi huimausta tai että vähän silmissä pimenee. Tuli oikein kunnolla huono olo, oksetti, alkoi leukaa kihelmöidä, korvat kuumeni ja jalat meinasi mennä alta. Se oli kyllä melko jännää ja vähän harmittaa, ettei taju sitten kuitenkaan mennyt. Tajuttomuus on mukavaa. Ainoa tapa, jolla mä oikeasti rentoudun. Eikä satu mahaan! Vitun ihanaa se.
Kalorit pyörii mielessä. Pohdin tässä yksi päivä, että kuinkahan monta kaloria tulee hammastahnasta. Joo, todella turhaa ja typerää ruveta sellaista miettimään. Laitoin hiuksiin eilen kookosöljyä kun ne on kuivunut niin törkeästi ja mielessä kävi, että imeytyyköhän sen kalorit mun ihon läpi. Ho. Voi hyvä. Ja välillä "säästän" kaloreita purkasta. Eli juon mielummin kaksi lasia fun lightia kuin syön kaksi palaa purkkaa, molemmissa siis se huikeat 4 kaloria. Ja sadan kalorin ylittäminen on inhottavaa. Eilen se meni heti rikki kun join energiajuoman, jossa on mehua. Pullossa 120 kaloria. Ja edelleen yksi sellainen kaapissa, koska ne oli joskus tarjouksessa ja nyt siitä menee päiväys. Plus kahvi, purkka ja 4 miniminttupastillia, yhteensä 140 (liikaa). Ja tänään lasi Linessa kevytmonivitamiinimehua 56 kcal ja jonkinlainen l-karnitiinijuoma, jota sain vähän siskolta kokeiltavaksi 62 kcal. Plus kahvi ja purkka. Mun pitäisi juoda mun mehukeittoni pois kun se on ollut avattuna jo jonkin aikaa. Mutta tuntuu turhalta kun tässä on kuitenkin jo tänään ollut vaikka mitä nautittavaa. Eikä mulla mitenkään huono olo ole, mehunkin join, että varmasti jaksan kävellä.
Päivät vaan kuluu niin hitaasti. Vaikka paino menee alas melko herkullista vauhtia ja aika helpolla tämä on mennyt, haluaisin hypätä pari viikkoa eteenpäin. Muuten mä oon melko kärsivällinen, mutta tässä haluaisi koko ajan vaan nopeammin tuloksia.
sunnuntai 3. elokuuta 2014
Hee
Ensimmäinen päivä ilman ruokaa :D
Eikä oikeastaan mitään ongelmia. Levoton olo noin viiden tunnin paskojen unien jälkeen. Samaan aikaan ylivilkas ja lamaannuttavan väsynyt. Yritän keksiä tekemistä, mutta sitten kun keksin, en jaksa. Vaikea keskittyä ja aika menee hitaasti.
Päivän menu:
Vettä
Kahvia
Fun lightia
purkkaa
Kalorit: 28
hiihii
hiihii
Tätä vois melkein paastoksi sanoa.
En tosin ole edes kävelyllä ollut, vaikka piti, koska laiska. Huomenna sitten. Ja tiistaina vitun dktryhmäpaska, joten 10 kilsaa kävelyä. Jotain hyötyä siitäkin.
Ruoka pyörii kyllä mielessä. NYT sitten niin kova himo kokkailla kaikkea kun viimeisten neljän viikon aikana oon hädin tuskin kananmunaa viitsinyt paistaa. Hassua kuinka se mieli toimii.
Oli kyllä aamulla ihana helpotus kun tajusin, ettei mitään tarvitse syödä.
Ajattelin että voisin, EHKÄ, laittaa mun painon esille. Sitten kun viimeiset 10 kiloa jäljellä. Tai en. Ehkä mä laitan pudotetut kilot? Vaikka en tiedä kiinnostaako ketään kilot, BMI kuitenkin kertoo enemmän.
En tosin ole edes kävelyllä ollut, vaikka piti, koska laiska. Huomenna sitten. Ja tiistaina vitun dktryhmäpaska, joten 10 kilsaa kävelyä. Jotain hyötyä siitäkin.
Ruoka pyörii kyllä mielessä. NYT sitten niin kova himo kokkailla kaikkea kun viimeisten neljän viikon aikana oon hädin tuskin kananmunaa viitsinyt paistaa. Hassua kuinka se mieli toimii.
Oli kyllä aamulla ihana helpotus kun tajusin, ettei mitään tarvitse syödä.
Ajattelin että voisin, EHKÄ, laittaa mun painon esille. Sitten kun viimeiset 10 kiloa jäljellä. Tai en. Ehkä mä laitan pudotetut kilot? Vaikka en tiedä kiinnostaako ketään kilot, BMI kuitenkin kertoo enemmän.
perjantai 1. elokuuta 2014
Läski, toistaiseksi
Ruoka ei vaan sovi mulle. Taas meinasi laattaa lentää kun söin ruokaa. Vaikka annokset on pienentynyt ja kalorit pysynyt hyvin alle 800. Mutta huomenna saan vihdoin kaiken ruoan pois tieltä ja voin aloittaa mun paastoni. Oon ihan innoissani! Vähän huolestuttaa, että mietin ja suunnittelen liikaa ja sitten tulee jokin moka ja hajoan. Mutta mulla vaan ei ole montaa tekosyytä olla menemättä vanhempien luo uittamaan koiria. Tänään huijasin ihan röyhkeästi ja sanoin, että näen jotain kaveria.
HEH, niin varmaan, mä en ikinä näe mun kavereita. Mun kaverisuhteet on aina olleet lähinnä koulu- tai opiskelusidonnaisia ja tosi harvojen kanssa mä olen oikein tapaamisia sopinut. Oon täysin no-life ja tiedän sen. Eikä se mua haittaa, tykkään olla yksin ja rauhassa. Vaikka välillä on toki kiva nähdä muitakin kun perhettä, joita kuitenkin loppujenlopuksi inhoan yllättävänkin paljon. Koirat on ainoa syy miksi mä niitäkään tapaan. Menin vähän aiheesta sivuun...
Siis huolestuttaa se, että ne pyytää mut sinne ja koska mulla tosiaan ei ole ikinä tekemistä ja mun on vaan vaikea suoraan sanoa, etten halua tulla niin siitä saattaa tulla ongelma. Seuraavalle kerralle mulla on jo tekosyy valmiina. Ajattelin vedota tähän mun hyvin todelliseen nukkumisongelmaan. Oon yrittänyt mennä kahden aikaan nukkumaan, mutta nukahtamisessa kestää edelleen saakelin kauan ja sitten kun nukahdan tunnun häilyvän jollain unen ja valveen rajamailla koko ajan, sikana unia ja välillä järkyttävän ahdistavia. Joskus aamuyöstä tai aamulla herään hikisenä ja käyn vessassa. Sen jälkeen nukun pari tuntia ihan ok, edelleen vaan unia nähden. En tunnu ikinä pääsevän siihen syvän unen vaiheeseen, jossa aivot todella lepää.
Ja taas aihe meni hukkaan... Tarkoitus oli valittaa siitä, että siellä vanhempien luona on ruokaa, einkä keksi mitään oikeasti hyvää syytä olla syömättä siellä. Ja toki voisin syödä vaan vähän kun se muka nyt näin hyvin onnistuu, mutta en haluaisi riskeerata ja haluaisin mahdollisimman pitkän paaston. Ihan vaan sen takia, että voin testata itseäni ja omaa päätä. Ja mun "paastoon" kuuluu muutakin kuin vettä, joten ei sen ainakaan vaikeampaa pitäisi olla kuin viimeksi. Mulla on oikein Paastomenu kirjattuna ylös. Mitään kiinteää siinä ei tosin ole, paitsi purkka ja xylitolsisu (vain pari per päivä jos sitäkään), mutta kyllä siinä energiaa ja ravintoa löytyy. Tarkoitus toki mennä mahdollisimman vähillä kaloreilla (max. 200?) ja käyttää esim. kevytmehuja, limsaa, mehukeittoa, energiajuomaa vain kun alkaa todella tuntua pahalta. Mun pitäisi käyttää siitä jotain muuta nimeä, sana paasto on muutenkin epämääräinen. Kai se on vaan nestemäinen dieetti. Nestedieetti.
Laihdutus koko ajan mielessä, se on mun "elämäni" nykyään.
Oon yrittänyt pitää motivaatiota yllä katsomalla laihdutusohjelmia. Ja katsomalla itseäni peilistä. Ja oon ruvennut ajattelemaan "sitten kun oon normaalipainoinen" sen sijaan, että kyseenalaistaisin onnistumisen sanalla "jos". Ja oon jo pidemmän aikaa haalinut lukemistooni laihdutusblogeja. Kyllä tää tästä.
HEH, niin varmaan, mä en ikinä näe mun kavereita. Mun kaverisuhteet on aina olleet lähinnä koulu- tai opiskelusidonnaisia ja tosi harvojen kanssa mä olen oikein tapaamisia sopinut. Oon täysin no-life ja tiedän sen. Eikä se mua haittaa, tykkään olla yksin ja rauhassa. Vaikka välillä on toki kiva nähdä muitakin kun perhettä, joita kuitenkin loppujenlopuksi inhoan yllättävänkin paljon. Koirat on ainoa syy miksi mä niitäkään tapaan. Menin vähän aiheesta sivuun...
Siis huolestuttaa se, että ne pyytää mut sinne ja koska mulla tosiaan ei ole ikinä tekemistä ja mun on vaan vaikea suoraan sanoa, etten halua tulla niin siitä saattaa tulla ongelma. Seuraavalle kerralle mulla on jo tekosyy valmiina. Ajattelin vedota tähän mun hyvin todelliseen nukkumisongelmaan. Oon yrittänyt mennä kahden aikaan nukkumaan, mutta nukahtamisessa kestää edelleen saakelin kauan ja sitten kun nukahdan tunnun häilyvän jollain unen ja valveen rajamailla koko ajan, sikana unia ja välillä järkyttävän ahdistavia. Joskus aamuyöstä tai aamulla herään hikisenä ja käyn vessassa. Sen jälkeen nukun pari tuntia ihan ok, edelleen vaan unia nähden. En tunnu ikinä pääsevän siihen syvän unen vaiheeseen, jossa aivot todella lepää.
Ja taas aihe meni hukkaan... Tarkoitus oli valittaa siitä, että siellä vanhempien luona on ruokaa, einkä keksi mitään oikeasti hyvää syytä olla syömättä siellä. Ja toki voisin syödä vaan vähän kun se muka nyt näin hyvin onnistuu, mutta en haluaisi riskeerata ja haluaisin mahdollisimman pitkän paaston. Ihan vaan sen takia, että voin testata itseäni ja omaa päätä. Ja mun "paastoon" kuuluu muutakin kuin vettä, joten ei sen ainakaan vaikeampaa pitäisi olla kuin viimeksi. Mulla on oikein Paastomenu kirjattuna ylös. Mitään kiinteää siinä ei tosin ole, paitsi purkka ja xylitolsisu (vain pari per päivä jos sitäkään), mutta kyllä siinä energiaa ja ravintoa löytyy. Tarkoitus toki mennä mahdollisimman vähillä kaloreilla (max. 200?) ja käyttää esim. kevytmehuja, limsaa, mehukeittoa, energiajuomaa vain kun alkaa todella tuntua pahalta. Mun pitäisi käyttää siitä jotain muuta nimeä, sana paasto on muutenkin epämääräinen. Kai se on vaan nestemäinen dieetti. Nestedieetti.
Laihdutus koko ajan mielessä, se on mun "elämäni" nykyään.
Oon yrittänyt pitää motivaatiota yllä katsomalla laihdutusohjelmia. Ja katsomalla itseäni peilistä. Ja oon ruvennut ajattelemaan "sitten kun oon normaalipainoinen" sen sijaan, että kyseenalaistaisin onnistumisen sanalla "jos". Ja oon jo pidemmän aikaa haalinut lukemistooni laihdutusblogeja. Kyllä tää tästä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)