Oksentelu palasi yhtäkkiä kuvioihin. Olin eilen vanhempien luona, ei muita kuin minä, koska siskot on Helsingissä. Ja minä, idioottiläskiääliöminä, menin ja puhuin niille itsestäni. Puhuin mun terapiasta ja osastosta (jolla olin aikalailla vuosi sitten) jopa mun itsetuhoisuudesta. Vaikka mä tiedän, ettei siitä ole hyötyä, vaikka mä tiedän, että mä vaan sekoan kun yritän selittää itseäni. Joka terapiankin jälkeen haluan vaan ahmia kaiken unholaan ja sitten vielä teen sen vanhempieni kanssa. Joiden kanssa mä en ole ikinä ollut läheinen. Meidän perheessä ei ole ollut tapana jutella mistään merkityksellisestä. Selitin niille siitäkin kun ne tuntuu kuvittelevan, että meillä on läheinen perhe.
Mutta niin, mun mieleni otenkin aina järkkyy tollasesta ja ahmimiskohtaus iski kun pääsin kotiin. Olin jo vetänyt melkoisen määrän ruokaa ja jälkkäriäkin, sitten aloin vaan ahmia kaikkea mitä kaapissa oli. Tajusin kyllä koko ajan mitä tein ja miksi, mutta en vaan välittänyt. Oksensin sitten, mutta en taaskaan tarpeeksi. En ikinä saa kaikkea ulos. Ja sama jatkui heti kun nousin tänään ylös. Senkin jälkeen kun näin vaa'an numeron. Joka oli kilon enemmän kuin eilen.
Ja mulla on niin uskomattoman kipeä pää.
Ja väsyttää. Aivot tuntuu tulehtuneilta vaikka oon nukkunut ihan ookoosti.
Ja hirvee kaatosade kun mun piti mennä pyöräilemään.
Ja haluan kaljaa. Ja pizzaa ja sipsejä. Jotta voin oksentaa ne pois.
Pitäisi vaan uskoa omaa itseä ja pitää turpansa kiinni.
Ja sekin kun ne niin hehkutti mun painonpudotusta. Sekin saa mut vaan himoitsemaan kaikkea paskaa. Oon niin sekasin. Sattuu ihan hirveästi. En tiedä mitä pitäis tehdä.
Tai tiedänhän mä.
Pitäisi kuolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna tulla vaan, kommentit on kivoja!