Oon vissiin jotenkin erityisen stressaantunut kun jännitän leukaa koko ajan. Tai sitten niskaa ja hartioita. Tai selkää. Tai jalkoja. Jotain koko ajan ja pää on niin törkeän kipeä. Ja on huono olo. Veri ei kierrä ja vaikka kuinka yritän jumpata niskaa ja hartioita, ei auta. Ärsyttää... Eikä oikeastaan taas mitään sen kummallisempaa syytä olla hermona jatkuvasti kuin ihan vaan tää elämä ja oleminen. Ja väsyttää niin pirusti vaikka nukun ihan hyvin. Jatkuva jännitys on raskasta. Miten hitossa mä muka selviän sitten kun pitää jotain tehdäkin pelkän elossa olemisen lisäksi?
Olin äitin kanssa vähän shoppailemassa, se osti mulle urheiluvaatteita. Olin olevani niin tyytyväinen itteeni kun sekin siinä hehkutti mun laihtumista. Vaikka oikeesti mä oon edelleen ylipainoinen, oksettava löllykkä. Ja minä tyhmänä ihmisenä avasin suuni ja sanoin, että oon harkinnut salille lähtemistä. Nyt tietenkin se oikein innostui ja varmaan rupee kyselemään siitä ja sitten mun pitää oikeesti mennä sinne ja en tiedä uskallanko vieläkään. Mutta olishan se hemmetin hyvä. Saisin kunnolla liikutettua itteäni ja saisin sitten syödäkin välillä muutakin kuin sitä kukkakaalta. Vaikka ihan onnessani mä sitä vetelen. Söin tänään aamupalaksi ruispuuroa ja oli kyllä niin perkeleen hyvää. Mä todella tykkään kaikesta tollasesta. Mutta vähän kaipaan jotain "oikeita" herkkuja. Vaikka ne ei kyllä yleensä sitten olekaan niin hyviä kuin kuvitteli.
Eniten kaipaan pientä humalaa. Pientä rentoutta raajoihin. Hetken taukoa aivoille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna tulla vaan, kommentit on kivoja!