Ristiriitainen pää

Oon nyt tässä vaan haaveillut ruoasta, kokkailusta, reseptien kehittelemisestä. Ja lähinnä sen terveellisen ruoan suuntaan. Välillä iskee sipsisuklaaleipähimo, mutta oikeesti suurin ruokaunelma on oman terveyspizzan kehittäminen. Tein listan kaikesta "terveellisestä" mitä haluan kokeilla. Ne on siis lähinnä kuitenkin erikoisherkkuja, joista haluan tehdä terveellisemmän ja halvemman version. Mielessä välähtelee suunnitelmia jostain liikuntaharrastuksesta ja siitä, että viikonloppuisin saisin kokkailla jotain ilman, että lasken joka kalorin. Eli oikesti terve ja tasapainoinen suhtautuminen ruokaa ja liikuntaan.

Mutta hitto... Mulla on edelleen vaikka kuinka tekemistä, jotta mä pääsisin siihen mun tavoitteeseen. Eli en mä voi ruveta miettimään "normaalia" syömistä vaan mun pitää edelleen miettiä painonpudotusta. Paaston aikana ei ole lähtenyt niin paljon kuin edellisellä kerralla. Oon vähän pettynyt. Ja houkuttelis kolme viikkoa, mutta tiedän, ettei siinä ole oikein enää järkeä, ihan lihasmassankin menetyksen puolesta. Mutta suurimman osan ajasta mulla on ihan hyvä olo ja tuntuu, että voisin jatkaa vaikka kuinka kauan. Ja silloinkin kun on huono olo mä haluaisin jatkaa. Pyörtyisin edes tai jotain. Jännä kuinka hyvin kestää syömättä. Kyllähän tässä saa taas parisen viikkoa paaston jälkeen mennä melko nestemäisellä ja kevyellä linjalla, vähitellen lisätä muuta. Sekin tuntuu turhalta, miksi syödä muutama sata kaloria kun voi syödä nolla.

ÄÄÄ

Ja viimeksi kun söin jotain 400 kaloria, mulle tuli oksettavan huono olo. Meinasin pyörtyä ja siitä piti toipua puoli päivää. Ja tää mun mystinen mahatuskavammailu. Kun se on nyt vissiin jokapäiväinen juttu, luulen ymmärtäväni suunnilleen miten se toimii, mutta oon ollut väärässä ennenkin. Viimeksi mun hieno urheiluspurttini päättyi siihen, että sattui. Ja sitten seuraavana päivänä. Ja siitä eteenpäin. Mä lamaannuin siitä. Vituttaa olla näin vikakappale. Koko ajan jotain vikaa, oli se sitten henkistä tai fyysistä.

En vieläkään tiedä mennäänkö me sinne isovanhempien luo. Ja onko se lauantai vai sunnuntai. Sunnuntai olis mulle henkisesti niin paljon helpompi, koska sitten saisin sanoa, että olin syömättä 14 päivää putkeen. Ja sekin, mitä mä syön siellä ja kuinka paljon. Kun en edes tiedä mitä siellä on. Eikä se niin muuten olisi ongelma jos tämä vitun maha olisi normaali. Kun näköjään päivän ensimmäinen ateria on se ongelma. Kun sekä määrä että laatu vaikuttaa. Kiinteä on huono, pieni määrä on huono. Paras olisi puuro, se on yleensä ok. Muuten vetäisin jotain kevyttä, esim. salaattia, mutta en uskalla. Se tuska on kamalaa ja en mä voi ruveta sitä potemaan ihmisten keskellä.
En vittu tiedä.