Moro vaan

Anteeksi yhtäkkinen lopettaminen. Varsinkin se viimeisin teksti. Ei ollut kovin reilua, tiedän. En vaan ole jotenkin enää niin halunnut tai jaksanut blogimaailmaa. En siis ole lukenutkaan kenekään kuulumisia, se vähän harmittaa. Väsymys on ollut niin hirveää, että tekstin aikaansaaminen ja yksinkertaisesti sen näpyttely on ollut kauan aivan liian raskas ajatus. Ja tässä on aika hemmetisti kaikki muuttunut niin tuntuu, etten kuitenkaan saa tarpeeksi selitettyä.

Viimeksi oon kirjoitellut siitä kuinka vaan syön ja lihon ja haluan kuolla. No, lihominen on sentään loppunut. Alimmasta painosta oon lihonut sellaiset 15 kiloa, mikä tuntuu... hirveältä, tappavalta. Sitähän mä kaikkein eniten pelkäsin kun sh-polille menin. En kyllä oikeasti uskonut, että annan näin pahasti painon nousta, pelkäsin vaan. Ja oon itselleni edelleen ajoittain aivan uskomattoman vihainen siitä, että ikinä sinne polille lähdin. Vaikka onhan mun syöminen normalisoitunut merkittävästi. Mä pystyn nykyään syömään leipää niin kuin normaali ihminen. Eli voin syödä yhden palan ja lopettaa. Nykyään voin ostaa leipää ja jopa leipoa sitä, eikä sen olemassaolo häiritse koko ajan. Mulla on polilta ateriasuunnitelma, joka on sellanen tosi perusruokavalio. Joka aterialla on leipää, 5 kertaa päivässä syödään, ihan normiruokaa. Tammikuun olin päiväosastolla. Siinä sai kyllä kiinni siitä säännöllisestä syömisestä, joskin on tässä tullut takapakkiakin sen kanssa, oksentelua myös. Mutta nyt alkaa jopa vähän tuntua, että voin luottaa mun kehon viesteihin enemmän. Vaikka edelleen tuntuu, etten voi syödä kaikkea suunniteltua jos en mitään erikoista päivän aikana tee, uskallan kuitenkin välillä syödäkin joka jutun jos tuntuu, että tarvii. Edelleen kyllä hiilarit aiheuttaa huonoa omaatuntuoa ja melko hysteerisesti välttelen kovaa rasvaa ja laskeskelen, että syön vähintään puoli kiloa vihanneksia päivässä. Hedelmät on nykyään kans listalla, nekin oli kauan pelkkää sokeria eli pannassa. Herkkuja ei kauheasti uskalla syödä, niiden kanssa on tullut sekä onnistumista että sekoamista. 

Silti tuntuu pahalta. Koska joka päivä pitäisi tulla miinuskaloreita, pitäisi laihtua. Mä oon painoindeksin mukaan vähän ylipainoinen. Ja kyllähän nyt silmälläkin näkee, että on ylimääräistä. Ja kun se on kaikki löllöä läskiä. Liikkuminen  on loppunut aikalailla kokonaan, toki kuljen joka paikkaan pyörällä, mut erillinen urheilu on jäänyt muutamaa omaa joogasessiota lukuunottamatta. En halua kohdata sitä kuinka huonoksi kunto on mennyt. Enkä halua näyttäytyä urheiluvaatteissa, joista suurin osa on melkoisen tiukkoja tässä kunnossa. Hävettää yleisestikin liikkua ihmisten ilmoilla ihan vaan läskeyden vuoksi, saatika sitten lähteä kuntosalille löllymään oikein kunnolla. Ja pelottaahan se, että vedän sen taas överiksi. Kun heti alkaa suunnitelmat rullamaan kun vähänkin mietin salille lähtöä. Kuinka sitten pitää se ja vähintään niin paljon ja seuraavaksi se. Oon yrittänyt hokea itselleni, että mä ehdin kyllä ja nyt vaan pitäisi saada syömiseen oikeasti kunnon rutiinit. Ja muutenkin enemmän energiaa. Melkein joka päivä oon tässä kuukauden ajan nukkunut pari tuntia päivällä koska yksinkertaisesti vaan väsyttää. Saattaa osaksi johtua uudesta lääkkeestä, joka tosin taas vaihdetaan, mutta paljon varmasti jatkuvasti stressistä. Nukkuminen on harvoin mitenkään virkistävää, viime aikoina varsinkin nään joka yö unta siitä, että oon ruoan ympäröimä. Ja tiedän, että mun pitää syödä ne kaikki. Tänään on ensimmäinen päivä pitkään aikaan kun on tuntunut siltä, että vois jotain tehdäkin. Ei vaan oikein ole selkeää tekemistä ja on ollut koko päivän epämääräisen ahdistunut ja levoton olo. Aamulla jopa niin pahasti, että tuntui itsetuhoiselta. Oon sitten siivoillut ja puuhaillut kaikkea pientä. Huono omatunto heti kun en lähde kotoa mihinkään. Ja taas väsyttää niin perkeleesti. 

Seurustelusuhde mulla on. Mikä on edelleen välillä tosi outo ajatus. Nykyään jopa kaipaan sen seuraa ja nähdäänkin kyllä tosi usein ja vietän sen luona öitä. Se myös aiheuttaa pahaa mieltä ja ahdistusta, mutta pääsasiassa se on hyvä juttu. Välillä tuntuu niin hirvittävän itsekkäältä. Se ansaitsisi paljon parempaa. Viime aikoina on tuntunut, että sitä ei niin kiinnosta enää. Ehkä se on alkuhuuman laimentumista. Tuntuu vaan ettei mun seura niin innosta. Tai mun sanomiset tai mielipiteet. Tai mun keho. Silloin kuitenkin kun ruvettiin tapailemaan mä olin huomattavasti pienempi ja se on joutunut kattelemaan kun mä itken läskejäni ja lihon vaan. Kyllä se mulle vakuuttelee, etten ole lihava, mutta kyllä mä silti ajattelen, että se tykkäis jos mä olisin laihempi. Ja kun mä jaksaisin ja haluaisin tehdäkin sen kanssa jotain muuta kuin olla kotona. Kun olisin mieleltäni vähemmän sairas.

No kai kokonaisuudessaan voi sanoa, että paremmin menee sitten viime kuulumisen. Vaikka usein läskit täyttää pään ja tuntuu, että oon pilannut kaiken ja voisin ihan hyvin kuolla. Mutta nyt kun jälkeenpäin miettii minkälaista mun olemassaoloni oli kesällä... hirveästi mä haikailen sen koon perään. Kun ei tarvinnut hävetä ulkonäköään ja pystyi pukeutumaan niin kuin halusi. Mutta olinhan mä aivan pihalla. Mä en todellakaan ymmärtänyt silloin, että olin todella aliravittu. Nyt sen vasta ymmärtää, ettei mun aivot todellakaan toimineet. Eli te jotka kituutatte jollain naurettavilla minikaloreilla päivästä toiseen, voin vakuuttaa, että te olette aliravittuja ja se vaikuttaa ajattelukykyyn. Ja se ei korjaannu jollain yhdellä aterialla. 

En nyt osaa sanoa, miten mun postailu jatkuu. Ehkä kirjoitan, ehkä en.

plöö

Haluun kuolla. Haluun laihtua.

Masentaa aivan helvetisti. Syön koko ajan liikaa. Ja nyt se on viimeistään varmaa kun oon taas viikon laskenut kaloreita.

Vittu kun vihaan itteäni. Mieli on uskomattoman ristiriitainen ja ajatukset vaihtelee koko ajan. Välillä haluan vaan lopettaa syömisen kokonaan. Mut vähän pelkään sitä, et oon jo tehnyt jotain vahinkoa ruoansulatussysteemilleni. Sit haluun taas laihduttaa samalla lailla kuin ennen, mut entistä pienemmäksi. Vaikka tiedän, että väsyn siihen taas ja oon kohta tismalleen samassa tilanteessa. Plus miksi haluaisin olla sairaalloisen laiha? Toisinaan kaikki masentaa niin helvetisti, että en jaksa itteäni ja haluun vaan kännäillä ja ruveta vaikka alkoholistiksi. Ja vaikka sitten tappaa itteni. Ja joskus tulee sellaisiakin hetkiä, jolloin päätän ruveta terveeksi, laihduttaa pikkuhiljaa, syödä tasapainoisesti ja liikkua maltilla.

Voi kun jäisin vasn auton alle tai muuta vastaavaa.
Tsppakaa mut. Mun ei tarttis.

Eipä ole hetkeen mennyt näin paskasti

Taas kännissä. Tekee niin helvetisti mieli viiltää. Tehdä jotain saatanan typerää ja mielellään vaarallista. Ostin uusia teriä, niin paljon haluan. Viimeksi oon viiltänyt joulukuussa, jolloin terapeutti joutui viemään mut päivystykseen. Ja tiedän, etten saisi minkäänlaista tyydytystä muista kuin tikattavista haavoista. Ja seuraavana päivänä kyllä vituttaa kun niiden parantumista pitää odottaa. Ja meenkö muka itse päivystykseen? Enpä usko, pitäis soittaa jollekin. En haluaisi sitäkään, että ne joudutaan avaamaan uudelleen ja se kaikki häslinki, että kuka edes suostuu siihen. Viimeksi tehtiin selväksi se, että sain olla kiitollinen kun joku sen teki. Ja tiedän, että oli mulle paljon helpompi se, että ne avattiin ja tikattiin kuin se, että ne olis vaan sidottu ja annettu parantua sellaisina. Oonkin kiitollinen, enkä haluaisi vaivata uudestaan samanlaisella jutulla.

Viimeksi join koiravahtina siskon luona lauantaina, jolloin jännästi myös kirjoitin tänne. Jotenkin blogger on jäänyt kun tuntuu, että on koko ajan kiire. Kiire, ihmisellä jolla ei ole mitään tekemistä. Kuin syödä, liikkua ja lihoa. Toki se J on vienyt aika paljon aikaa. Koskahan kehtaan sen nähdä kun vaan turpoan koko ajan. Auttaa paljon tää kaljan kittaaminen ja leipominen. Mä oon niin väsynyt koko ajan. Vitun hormonit taas, mun unet menee vituilleen niiden takia. Ja väsymyshän tietenkin vaikeuttaa aivan kaikkea.

Mä oon vitun epätoivoinen. Syöminen menee vituilleen koko ajan. Syön siis liikaa, varsinkin hiilaria. Kun kaikki sanoo, että voin syödä, mutta en mä osaa syödä sopivaa määrää. Ja nyt tosissani yritän lopettaa oksentamisen. Laihduttaminen on kuitenkin helpompaa kuin uusien hampaiden hankkiminen. Plus tietenkin kaikki muut paskuudet, jotka oksentamisen mukana tulee. Aina kun jotain syön, haluan lisää. Vaikkei ole enää nälkä koko ajan, koska oon syönyt isompia annoksia. Tätähän mä pelkäsin, että kun annan itselleni luvan syödä, en lopeta. Pelottaa niin helvetisti. Se että en missään vaiheessa onnistu syömisessä ja lihon vaan, kunnes joudun aloittamaan alusta koko laihdutusurakan. Mielummin kyllä kuolen, se on selvä. Mutta enpä ole aikaisemminkaan kuolemisessa onnistunut, joten pelottaa. Mä en pysty elämään läskinä. En vaan voi. En halua.

Nytkin oon heittänyt hukkaan kuukausien työn. Vaikka tiedä, että pitäisi ajatella niin, että syömisen opettelu vaatii aikaa, Mähän joudun etsimään täysin uuden tavan ajatella koko jutun, koska en oo ikinä syönyt "normaalisti". Tottakai se on vaikeaa, hidasta ja työlästä. Kuinka paljon vaan ehdin tehdä itselleni vahinkoa? Tiedän senkin, ettei kaikki tää energia, jonka oon itseeni ahtanut, ole mennyt läskiksi, oon kuitenkin liikkunutkin ja kunto paranee koko ajan.

Silti... Haluan kuolla, ei tarvisi ajatella, tuntea, kärsiä. Aina välillä, nykyään useammin vituttaa kun en onnistunut silloin joskus kun tosissani yritin. Perjantaina oli jännä hetki kun tuntui, että pelkäsin, että teen itselleni jotain. Ikinä ei oo sellaista ollut, lähinnä oon vaan toivonut, että sekoaisin ja tappaisin itseni. Silloin tosin olin koiravahtina, että ehkä se vastuu teki sen. Koska nyt ei pelota, nyt vaan todella haluaisin viiltää itseni hengiltä.

Vituilleen menee

Mä vaan lihon. Syön koko ajan aivan törkeitä annoksia, vitun sh-poli. Oon sen jälkeen vaan läskistynyt. Kun siellä ollaan niin sallivia syömisen suhteen, mäkin oon vaan ajatellut, että kyllä mäkin saan syödä. Mut en kyllä näin paljoa, vittu soikoon. Oon taas lähempänä 60 kuin 50 kiloa, vittu kuinka mahtavaa. Hetken painoin alle 50 kiloa. Haluuun takaisin sinne. Vaikka oon kyllä myös liikkunut ja mulla on jo kauan ollut se ajatus, että lopetan painon kyttäämisen ja kasvatan lihasta, joka tietenkin painaa.

Pakko lopettaaa oksentaminen, hampaat on selvästi jo kärsiny. En kyllä tajua, miten voin olla näin vammanen, että kun hampaasta lähtee pala, hammasvälit on selvästi suurentunut ja muutenkin ne on selvästi paskentunut, mä en pysty lopettamaan. Hampaat on vaikea korvata, varsinkin jos ei ole rahaa. Mun kuntoutustukihakemus ei mennyt taaskaan läpi. Kelan mielestä en vaan ole terpeeksi sairas. Vaikka väsyn jo tästä syömisen ja liikunnan miettimisestä. Jos siinä lolis mukana opiskelu tai työ, olisin loppu aivan vitun nopeesti. Se joko loppuis vain siihen, että masennun entistä enemmän ja lopetan tai siihen, että ainakin yritän tappaa itteni.

Tästä ei tule yhtään mitään

Auttakaa. Tappakaa mut.

Nyt on sitten tullut oikein kunnolla kerättyä sitä läskiä. Ihan tosissaan. Voidaan puhua jo reilusta neljästä kilosta. Koska oon vaan syöny. On tullut oksenneltua myös, mutta lähinnä syötyä. Hillaria, leipää varsikin. Koska oon idiootti ja antanut itselleni anteeksi sen, että oon syöny. Ajatellut, ettei se yksi päivä haittaa, Mutta kun nyt siitä on tullut melkeinpä jokapäiväistä. Maha huutaa hoosiannaa harva se päivä, mikä johtaa tietenkin siihen, että taas on maha kipee ja täynnä ilmaa koko ajan. Mun ei olis ikinä pitänyt ryhtyä "parantumaan". Miten mä saatoinkaan kuvitella, että voisin olla normaali? Että mun ei tarvitse laskea kaloreita (melkein 2 viikkoa ilman laskemista!), saada miinuskaloreita, tuntea nälkää 24/7. Miten, miten mä voin olla näin helevetin idiootti??!! En mä osaa syödä normaalisti, mä en voi olla rento syömisen suhteen. Mä en hallitse hiilaria. Nyt pitäis taas kerran vetää ne ihan minimiin ja kärsiä monen päivän vieroitusoireet. VITTU Se vitun mieskin vaan kehuu kun oon muka niin söpö ja näytän hyvältä. Aloin jo melkein uskoa. Tuntui jopa kivalta kun sh-polilla sanottiin, ettei sais enää paino mennä alemmas. Tuntui siltä, että mä saan syödä. Hetken tuntui siltä, että hyvä tästä tulee. Mutta ei tule. Ei todellakaan.

Piti mennä Kelaan tänään jonottamaan kun olen niin typerä, etten oo sitäkään saanut hoidettua ja nyt on tosissaan rahat loppu. Mahaan vaan sattuu niin perkeleesti ja tuntuu vitun krapulaiselta. Eilenkin piti sit vetää vituiksi kaikki, olin jo kertaalleen syönyt ja oksentanut. Melkein nukahdin jo yhdeksän aikaan, mutta J tuli käymään, olin niin väsynyt, että jäin kotiin, en saanutkaan unta, söin. Ja jatkoin syömistä. Ja jatkoin lisää. Varmaan vähintäänkin kolmen päivän verran energiaa. Ja ei, en oksentanut. Koska en vaan jaksanut ja se on niin raskasta. Vajosin vaan lattialle itkemään kun mä en saatana enää jaksa tätä. Liikuntasuunnitelmat oli eilen vielä kovat, nyt tuntuu enemmänkin siltä, että haluaisin kaikkein eniten vaan lopettaa syömisen. Jääkaappi vaan on aivan täynnä kasviksia, jotka menee huonoksi. Salaattikin on ollut siellä vaikka kuinka kauan kun on tullut vedettyä kaikkea muuta naamaan. Melkein tosissani taas harkitsin itseni puukottamista. Ihan kunnolla tohon keskivartaloon. Sen luulis aiheuttavan sen verran vahinkoa, että joutuisin sairaalaan ja voisin olla syömättä. Tai ainakin syödä vähemmän. Kyllä, tiedän, vitun hullua. Hyvin mahdollisesti aiheuttaisin jotain pysyvää vahinkoa mahaan  ja suolistoon, vatsanpeitteisiin ja lihaksiin. Vaan sen takia, että mun ei tarvitsisi miettiä syömistä näin paljon. Etten jatkaisi tätä lihomista.

Keho tosin antoi merkkejä paremmasta voinnista tossa viime viikolla. Nimittäin kuukautisten muodosssa. Viimeksi joutunut niistä kärsimään tammikuussa joten tuli pikkusena yllärinä. Ja vitutti. Se on niin inhottavaa. Ja aiheutti järjetöntä ruoanhimoa ja unettomuutta. Että vitun kiva kun voin paremmin. Mitä paremmin mä voin fyysisesti, sen huonommin menee henkisesti. Mun on niin paljon helpompi olla itseni kanssa kun on nälkä, heikottaa, sydän hakkaa ja väsyttää. Keho ei reagoi enää niin voimakkaasti syömiseen, ei oo ollut niin usein nälkä, päässä ei heitä aina kun nousee ylös. Mutta nyt mä haluan vaan kuolla. Haluan hakata itteni. Hypätä mereen. Ihan mitä vaan.

Mä en vaan pääse yli siitä kuinka typerä mä olen. Miksen mä ole jo oppinut, etten mä voi syödä? Jos vetäisin vaan nesteitä tänään, mahakin sais lepoa. Pakko vaan mennä joogaan. Ja edelleen sinne Kelaan. Vaatteitakin pitäis pestä jos aikoo ihmisten ilmoille mennä. Juokseminen olis kans hyvä. Tai pyöräily. Normisti listaisin tähän ruoanlaiton, mutta hyi saatana kuinka ällöttää koko ajatus. Tää kämppäkin on helvetin saastainen taas.

Herranjumala kuinka huono olo... Maha pömpöttää ja tuntuu täydeltä. Oksettaa, mutta ei siitä tule mitään. Tungin jo sormet kurkkuun, mutta ei tunnu missään. Vittu.

Idiootti

Inhoan tätä. Inhoan itteäni, idioottimaisia ajatuksiani, mun elämää. Tää on niin vitun hirveää paskaa, voi vittu oikeesti.

Söin eilen saatana yli 2000 kaloria ! Hyi perse. Illalla jo lähti pakkomielteiset liikuntasuunnitelmat käyntiin. Vaikka eilen olin jo aivan järkyttävän väsynyt ja yöunet oli aika huonot, mikä on selvä merkki siitä, et pitää levätä. Melkein  jo päätin, etten syö tänään mitään, koska jos en liiku en saa syödä. Vetäsin kyllä nyt aamupuuron, sen aikaansaaminen vaati soiton terapeutille. Eli pakko nyt jotain tehdä. Meinasin mennä juoksemaan, haluaisinkin, koska se on kivaa. Mutta nyt olis oikeesti järkevää ottaa hitaammin. Eli voisin mennä lainaamaan siskon koiraa ja vaan rauhallisesti kävellä sen kanssa. Laitoin siskolle äsken viestiä asiasta, mut se on töissä enkä tiedä koska se huomaa sen. Tää odottaminen on perseestä, kohta vittu lähden sinne juoksemaan, ihan vaan vittuillakseni ittelleni. Vittu oon tyhmä. Voi saatana. Ja perjantaina meen syömään sinne sh-polille ja mut punnitaan niin tietenkin pitää laihduttaa sitä varten. Vittu oon TYHMÄ.

Meni muuten täysin perseelleen se sunnuntaikin. Heti kun ruvettiin siellä vanhempien luona syömään, tartuin ensimmäisenä leipään ja ei siinä ollut enää mitään mahdollisuuksia muuhun kuin ahmimiseen ja äkkiä kotiin oksentamaan. Mikä oli taas sitten vitun vaikeaa. Nyt uskon, ettei mun oksennusvaikeudet ole niinkään kiinni refleksistä vaan yksinkertaisesti siitä, että miten keho on saanut ravintoa edellisinä päivinä. Ei toki ole ihmekään, ettei jaksa oksentaa jos edellisenä päivänä ei sisälle jää paljon mitään. Onhan oksentaminen nyt niin täysin järjenvastaista touhua ja helvetin rankkaa keholle. Kiva vaan kun piti nyt tämä tajuta, koska nyt haaveilen oksentamisesta vaan enemmän kun voin ajatella, että kun tankkaan muutaman päivän vähän enemmän, voin onnellisena viettää päivän pää pöntössä. VOI JUMALAUTA KUINKA MÄ OLEN TYHMÄ.

Vitun vaikee elämä

Paha mieli. Ahdistaa. Haluun kuolla. Se soi taas päässä.

J on vitun ihana. Oon ollu sille hiton rehellinen ja suhtautuu kaikkeen ihan saakelin hyvin. En tajua. En oikeesti tajua sitä. Miten onkin kohdalle osunut tollanen ihminen?! Se on niin huomaavainen ja rehellinen. Mä pystyn olemaan melko lailla oma itteni. En toki ihan täysin, mut paljon enemmän kuin olisin ikinä voinu kuvitella. Eli sen suhteen pitäis mennä ihan saatanan hyvin. Perjantaina juotiin vähän viiniä ja mä pystyin olemaan muka ihan ok kaloreiden suhteen. Syötiinkin siinä ruissipsejä ja yöllä vielä jumalauta ranskalaisia ja leipää. Muutenkin 2 edellistä päivää meni törkeillä kaloreilla. En vaan ymmärrä miten se syöminen ei meinaa auttaa nälkään. Kun vaikka kuinka vedän ruokaa naamaan, silti tekee mieli lisää ja on ihan oikea nälkä.

Torstaina olin sh-polilla ja se oli mulle lupa syödä. Vaikka se ahdistaa ja hävettää ja itkettää pelkkä ajatus mennä sinne syömään ensi perjantaina. Hyi perse. Silloin otetaan myös paino ja taas se tarkoittaa mulle sitä, että on pakko laihduttaa sitä varten. Eli kolme päivää meni isommilla kaloreilla ja oikein uhoavalla motivaatiolla, että minähän pääsen tästä syömishäiriöstä eroon. Juu, vitun loistavasti menikin sit eilinen. Olin taas yötä Jn luona. Nukuttiin aika pitkään ja syötiin aamupalaksi jäätelöä. Mikä oli tietenkin virhe, jäätelösessiot on himottanut muutenkin jo monta päivää ja sen pienen määrän jälkeen vasta heräsikin niin hirvee himo siihen, että oksat pois. Silti söin sen luona vielä leipää ja vitusti juustoa. Heti kun pääsin viiden aikaan kotiin kun se meni kaverille saunomaan, lähdin kauppaan ja kotiin sessioimaan. Ja voi kuinka se syöminen tuntui hyvältä. En käsitä miten mulla voi olla koko ajan jotenkin aliravittu olo, ruoka tuntuu niin ihanalta ja rauhallisesta syömisestä ei tule mitään. Perjantaina vetelin kukkakaalta niin hirveessä paniikissa, että puraisin haarukkaa ja hampaasta lähti jumalauta pala. Että vitun kiva juttu. Silti vedin 2 kierrosta oksentelua eilen. Vähän pelästyin kuinka ihanaa se oli. Ja kuinka helposti se tuli. On ihan varma, että kestää kauan ja vaikeaa tulee olemaan, mut jumalauta kun tuli sellainen aivan nostalginen fiilis. Oksentaminen tuntui samalta kuin joskus kauan sitten kun se oli uutta ja jännää ja pelkästään kiva asia. Vähän pelottavaa. Luulin jo, että suurin viehätys siitä olis kadonnut ihan senkin takia, että se on ollut niin vaikeaa viime kertoina.

Kohta lähden taas vanhempien luo kattelemaan kun koirat riehuu ja syömään ruokaa, jonka kaloreita ei voi laskea. En laskenut aamupalaakaan ja oon varma, että siinä oli aivan liikaa kaloreita ja inhoan itteäni. Enkä todellakaan voi ajatella oksentamista tänään, sovittiin jo Jn kanssa pyörälenkistä kun tuun kotiin. Tuntuu jo tarpeeksi pahalta kun suoraan valehtelin sille eilisestä. Oksentamisesta en voi sille kertoa. Se on liian ällöttävää ja häpeällistä touhua. Nyt vaan taas vähän verenpurkaumia silmien ympärillä. Pelottaa, että äiti tai joku kysyy niistä. Eilen pahimmassa oksennusväsymyksessä tuntui taas, että haluan vaan sanoa suoraan kaikille kuinka vitun oksettava paskaläjä oon. Sitten taas hetken päästä kun ehdin vähän toipua, tuntuu erittäin typerältä idealta kertoa ihmisille tästä puuhasta.

Oksettaa. Ihan pelkkä ahdistus, mutta myös se liian iso aamupala. Tää on liian vaikeeta. En haluais ajatella mitään. Liikunta pyörii kans päässä, mut nukkumisesta taas huomaa, et nyt pitää ottaa rauhallisemmin. Eli pakko pitää syöminen hanskassa.

Äääääää. Vittu.

Elämä on liikaa, en jaksa

Nyt on sit menty alaspäin ja kovaa. Ei painon suhteen tokikaan (läskipaskaläjä) vaan yleisesti tuntuu, että sekoan. Perjantaista se lähti, kaveri ei tullutkaan kahville, sh-poli peruuntui ja olin kotona kaikkien herkkujen kanssa. Olin vielä koko päivän ihan tosissani harkinnut niinkin hullua vaihtoehtoa kuin oksentamattomuutta. Että söisin jonkin verran, eikä mun tarvitsisi oksentaa. Loput voi syöttää vaikka siskolle, sille kelpaa aina ja helposti veisin vartin pyörämatkan päähän herkut pois. Siinäkin vaiheessa kun kaveri perui, mietin kuinka helppoa olisi hankkiutua kaikesta eroon pistämättä yhtään murenaa omaan suuhun. Mutta kun... Olin muutenkin jo hermostunut ja ahdistunut pelkästään sen takia että oli sosiaalisuutta tiedossa. Pelkästään niiden herkkujen takia. Pelkästään Jn takia. Ja siinä oli pari edellistä yötä mennyt aika huonolla unella. Siinäpä sitten kuitenkin kutsuin vanhemmat kahville. Ne on kärttäneet kahvikutsua siitä lähtien kun muutin. Kun soitin äitille, se oli juurikin sen siskon  luona ja tietenkin siskokin halus osansa. Joten lopulta mentiin siskon luo, vanhemmat haki mut ja herkut ja mulla meni todella pahasti hermo. Mä halusin vaan syöttää osan muille, vaikka hamstrasinkin hyvän osan itselleni oksennettavaksi (ahnesikapossu). Sit saikin odotella ja mennä muualle ja mä olin aivan helvetin väsynyt. Ei oo pitkään aikaan ollut pinna niin kireellä. Meinasin ruveta huutamaan kun ne söi, miksi pitää ahmia ja mässyttää ja ryystää ja ylipäänsä päästellä ääniä kun syö?! Se on raivostuttavaa. Olin helvetin vittuuntunut ja heti kun pääsin kotiin rupesin syömään. Ja sit oksentamaan.

Sit menikin seuraavat kaksi päivää ihan vaan siihen hommaan. En kyllä vaan tajua miten voi heti mennä refleksi niin heikoksi. Heti lauantaina piti olla helvetin väkivaltainen sen kanssa. Ja silti jatkoin koko sunnuntain. Mulla on myös ollut tosi paljon sallivampia ajatuksia syömisen suhteen. Että ei se niin kauheeta ole vaikka jättäisinkin sisälleni jotain vääränlaista ruokaa tai vaikka lihoisinkin vähän niin aina voi laihduttaa uudestaan. Sunnuntai-iltana luovutinkin, kun en vaan jaksanut oksentaa. Vitunmoinen määrä paskaa jäi mahaan mut halusin vaan nukkumaan. Se on pelottavaa. Pelottaa niin vitusti, että alan lipsua vaan koko ajan enemmän ja kohta oonkin lihonut ties kuinka paljon. Sehän on miljoona kertaa pahempi kuin kuolla.

Nyt sitten on ahdistanut aivan saatanasti, en jaksaisi yhtään miettiä mitään. Meinasin olla syömättä eilisen, mutta heräsin taas aivan hirvittävän nälän kanssa. Mikä oli vähän yllättävää, luulin että tollanen oksentaminen vetäis kehon ihan jumiin, mut ei vissiin. Eilen illalla tuli vedettyä ruokaa aivan törkeä määrä ja silti oli nälkä. Maha kyllä täynnä, mutta tein taas mun normiruokaa, kasvispataa linsseillä ja soijarouheella. Siinä oli taas sellaset 63kcal/100g ja vedin sitä ihan hemmetisti. Mun ruoansulatus on kyllä jotenkin hämmentävä, tän oksentelunkin jälkeen kaikki se ruoka tuntuu tulleen jo suoraan läpi, sain yöllä nousta monta kertaa vessaan ja tääkin aamu mennyt siellä ravatessa. Tietenkin vaan hyvä merkki aineenvaihdunnan toiminnasta kun on taas hirveä nälkä. Jatkuva nälkä vaan johtaa aina jossain vaiheessa sessiointiin. Mut en mä voi millään uskoa sitä nälkää. En mä voi kuluttaa niin paljon tekemättä mitään, munhan pitäis sit laihtua ihan huomaamatta koko ajan. Eilen en tehnyt muuta kuin kävin 45 minuutin joogassa, lopulta söin 1603 kaloria ja sen on pakko olla liikaa, kun se joogakin tuntui niin löysäilyltä. En edes mennyt suihkuun, koska en ollut ansainnut sitä. Olin syvärentoutuksessa vielä joogan jälkeen ja onnistuinkin rentoutumaan. Mut sitten pää vaan huusi kuinka en oo ansainnut sitä. En oo ansainnut parempaa oloa.

Nyt taas kauheet liikuntasuunnitelmat. Pakko mennä lenkille, että saan mennä suihkuun ja vihdoinkin pestä mun ällöttävät hiukset. Tänään myös dkt-ryhmä, menee sentään aikaa siihen. J yritti soittaa eilen monta kertaa, en vastannut, koska oon liian paska ihminen. Ja lihava. Ja ällöttävä. Vittu kun vaan voisin lakata olemasta.

Vihaan itteeni, listikää mut nyt heti pliis

Oon oksettava. Läski. Paska ihminen. Valehtelen päin naamaa. Hymyilen ja huijaan.

Ei menny ihan putkeen se koirienhoitokeikka. Sellanen kolmen päivän oksennusputki. Mun pää ei vaan kestänyt sitä nälkää, ahdistusta ja päälle vielä eri paikka. Ja niillä ei edes ollut mitään erikoista kaapeissa, ainoa herkku oli paketti Dominoita, jotka vedin sit perjantaina. Mä kuitenkin vielä ihan illallakin sinnittelin ja laskin kaikein, vielä hunajasuolapähkinöidenkin kohdalla punnitsin ne ja kuvittelin, että kestän. Mut joo, lervailuksi meni. Lauantaina menin vanhempien luo niin koirat sai juosta ja uida. Siellä sellasta aika paniikinomaista syömistä. Oksensin siellä, onneksi sain selitettyä vessassa oleskelua sillä, että söin liikaa mansikoita. Hävettää myöntää, mut menin vielä erikseen metsäänkin oksentamaan, koska isä oli sisällä päikkäreillä. Jotain hyötyä siitä, että on paskat polvet, ne nimittäin oikeesti jäykistyi huonosta istuma-asennosta johtuen ja sain syyn käydä kävelemässä keskenäni rannassa ja verrytellä polvia. Eli oksentamassa metsässä.

Ei muuten mitään ihan hirveitä verenpurkaumia, vasta sunnuntaina viimeisellä kierroksella tuli selkeitä pisteitä toisen silmän ympärille, mut ei kukaan oo erikoisesti niitä kattonut. Ne näyttää pisamilta. Perjantaina olin oikein hellävarainen, mut mun oksennusrefleksi on vaan niin heikko, että oli pakko ottaa hiukan väkivaltaisempi ote jo lauantai-iltana.

Eilen olin vielä siellä koirien luona ja kun lähdin oli vielä ihan varmaa, että lervaan kotona, mut onneksi en, koska se vitun bestman tuli käymään illalla. Se sanoi, että oli ollut ikävä ja se olis halunnut, että meen yöksi sinne. Sanoin etten jaksa vaikka oikeesti en vaan halunnut. Se tais vähän loukkaantua. Se oli kyllä selvästi innoissaan kun se näki mut ja mäkin olin vaan pelkkää hymyä ja pusuja siinä, vaikka oon vaan ollut tyytyväinen kun on ollut hyvä syy olla näkemättä sitä. Oon vitun kamala ihminen. En oo hetkeäkään kaivannut sitä ja kun se on laittanut viestiä ja kysellyt miten on päivä mennyt mua vaan ahdistaa. Ja kun se ei todellakaan johdu siitä, mussa on vaan vikaa. En vaan tunne mitään erityistä sen kanssa. Mietin vaan kuinka mun maha pullottaa ja oon niin ällöttävä. Varsinkin eilen kun oon oksentelun jäljiltä hiton turvonnut. Paino pomppas heti melkein kaksi kiloa ylöpäin. Nyt se tosin on jo vähän tasoittunut.

Perjantaina on sh-polin lääkärikäynti. Ja oikeesti ajattelen, että pitää laihduttaa sitä varten. Kuvittelisin, että mut punnitaan ja haluan, että se olis pienempi kuin viimeksi. Että olisin jotenkin uskottava syömishäiriöinen. Vittu oon tyhmä. Koko aamun oon miettinyt, että pitää mennä lenkille, juoksemaan. Mutta kun kauhee nälkä taas ja varsinkin toinen polvi on ollut koko viikon hemmetin huono. Ja tiedän, että aamupalasta tulee taas törkeen huono olo. Sit mun pitää taas pari tuntia vaan maata ja toipua siitä.

Paha mieli. Ahdistaa. Itkettää. Terapeutille soittaminen tuntuu taas vaikeelta tän tauon jälkeen. Äsken kyllä yritin, mut ei se vastannut.

Tää vitun hullu vois kuolla

Mietin tässä, että pitäiskö hakeaa lisää kaljaa... eli joo, oon kännissä jo nyt, vedin parit lyricat kans.

Haloo Helsinki!: Huuda! Tykkään, vaikka en ite pysty todellakaan huutamaan ilosta.

Suunnitelma oli juoda peruskännit ja syödä niin, ettei huomenna olis ihan hirvee olo. Sit luin ihmisten suunnitelmia siskon polttareita varten. Saunomista, ruokaa, baareilua, juhlimista. Mä en voi tehdä mitään niistä. Voi jessus kuinka se rupes ahdistamaan. Soitin terapeutille ihan sen takia, että sain vähän itkeä sitä ahdistusta pois. Hävettää sekin. Mun perimmäinen ongelma siis on kai se, että en pysty hyväksymään itseäni tai varsinkaan tykkäämään itsestäni. Munhan pitäis olla itseni paras kaveri, mut enhän mä herranenaika pysty kun oon niin paska ja heikko idiootti.

Niin. Ei pitäis ajatella näin. Ja taas, jos joku muu sanois tai kirjottais jotain tällaista, en ymmärtäisi miksi ne ajattelee niin. Ei kukaan ansaitse pelkkää paskaa. Tai no, ehkä jotkut sadistiset sarjamurhaajat. Mut niitä on aika vähän. Mut kun on kyse musta, en vaan pysty. En suostu hyväksymään, että mun itseinho olis "vaan ajatuksia". Mun läskiys ja roikkuva nahka on kyllä niin saakelin todellista paskaa, ettei kukaan voi ruveta sitä kieltämään. Plus toki kaikki viiltelyarvet.

Arvet. Joita haluaisin kovsti nyt tehdä lisää. Ei ole pitkään aikaan ollut näin kova viiltämishimo. Ja haluisin tietenkin vaan edellistä "paremmat" viillot. Suonia. Auki. Koska mä en välitä.


Kuollut ei voi katua. Kuollut ei enää kärsi.

Tää kaikki olis ohi. Toki muutama ihminen järkyttyis, mut tää on mulle pelkkää helvettiä.

No, kyllä mä nyt tiedän, ettei se hemki kovin helposti viiltämällä lähde. Joten jos vaan vähän. Jos vaan pyörtyisin. Se olis perkeleen kivaa.

Hyvin alkaa tämäkin päivä

Nyt on sitten liian "hyvä" olo. Ei siis silmissä pimene. Oksettaa, mut sydän ei meinaa tulla rinnasta ulos. Väsyttää, mut ei heikota niin, että pitäis istua lattialla, jotta saa henkeä. Joten oon syöny "liikaa". Ehti tietenkin imeytyä vaikka kuinka paljon sokeria niistä jäätelöistä ja kekseistä, jotka vetäsin siinä eilen illalla vanhempien luona, oksentamaan kun pääsin vasta reilun tunnin päästä kotona. Nyt ei oo mitään ruokaa valmiina syötäväksi. Ja jotta sitä saisi tehtyä, pitäisi ensin tiskata. Pitäisi myös imuroida, pestä pyykkiä, kaikenlaista. tekemistä löytyy, mutta mikään ei todellakaan huvita. Ainoa tekeminen, joka päässä pyörii olis lenkille lähtö. Mutta voi saatana kun ei siitä mitään hyötyä ole. Ei todellakaan.

Vaikka oon aika hyvin koko ajan tiedostanut, että tää mun touhuni on vaan menny sairaampaan suuntaan, en oo sit kuitenkaan tainnut oikeesti tajuta kuinka pahaan jamaan oon itteni jo saanut. Kun tosiaan kuvittelin, että pystyn ottamaan lomaa kaloreista kun olin menossa sinne vanhempien luo. Että kyllä mä voin lopettaa tän pelleilyn heti kun haluan ja syödä normaalisti. Mut en mä taida pystyä. Osata. Haluta.

Mä taidan olla tosi sairas. Hullu. Tyhmä. Järjetön ääliö. VITUN IDIOOTTI
PASKA IHMINEN
LÄSKI
RUMA
TURHA

Kaiken kaikkiaan vaan.... jotain jonka vois poistaa tätä maailman kovalevyä kuormittamasta.
Right click ->Delete

Ja muistetaan heti tyhjentää roskakori.

Sekoan ja lihon

Joo-o.
Pikkasen lösähti tää homma nyt. Torstaina ahdistus oli vaan niin kauheeta, että kävinpä sit kaupassa. Irtokarkkihyllyllä sekosin aivan täydellisesti. Siis mun piti ottaa kyllä ihan kunnolla. Mutta sit rupesinki valikoimaan sieltä juttuja, joita en edes ikinä ota. Ja kappas vaan. Hyllyn loppupäässä se pussi meni hädin tuskin kiinni. Puolitoista kiloa. Siis YKSI JA PUOLI KILOA irtokarkkeja yhdelle ihmiselle!! Hävetti, mutta suljin sen vaan mielestäni ja kehittelin jotain tarinaa siitä, että mulla olis joku kaveriporukka ja ostan kaikille. Taidan seota. Koska saman tarinan voimin ostin myös 2 megapussia sipsejä. Plus 4 dippiä. Ahdisti, hävetti ja itketti, mutta esitin vielä kotonakin, että kaikki on ok. Koska sit otin vaan toisen repun ja lähdin vielä k-markettiin hakemaan kaljaa. Koska pirkan lager on vähäkalorisin kalja, jonka oon löytäny.

Siinä vaiheessa olin syöny 590 kaloria. Kuudelta avasin ekan kaljan. Toisen jälkeen söin sipsiä ja karkkia. Aattelin, että kännissä en niin välittäis siitä tayden mahan ahdistuksesta ja kaloreista, mutta ei. Oksentamiseksi meni. Ja kiva pikku juttu. Naama aivan täynnä verenpurkaumia. Poskipäissä on aivan kirkkaan punaiset läikät. Niin kuin jotku törkeet palovammat. Sit ku olin saanut mahan tyhjäksi, loput kaljat naamaan. Hetken ahdistelin kun ei tuntunut missään. Kunnes kävin vielä röökillä ja meinasin oksentaa ja sammua samaan aikaan. Mun piti vielä syödä puuroa, mutta aamulla sit heräsin ja huomasin, et se oli edelleen siinä pöydällä. Yllättävän vähän oli huono olo, vaikka tosiaan sammuin aikamoisessa soosissa, maha täynnä kaljaa, eikä mitään muuta.

Perjantai meni sit makoillessa. Ja hups vaan, okentaessa. Taaskaan ei pitäny, mut en vaan kestäny. Katoin jääkiekkoa ekat 2 erää. Kolmannen erän seuraaminen meni sipsinsyöntiin. Ja sit oksentamaan. Iltapalaksi vedin omenan. Ja vitusti karkkia. Eilen alotin sentään  sillä mielellä, että nyt loppui oksentaminen. Mut kun niitä karkkeja oli vielä jäljellä. Sipsit olin edellisenä päivänä tuhonnut, osa meni suoraan roskiin. Mut tylsää oksentaa vaan sellanen pienehkö määrä karkkeja. Olin sentään tunnin hitaalla kävelyllä. Mut siitä ei menny kauaa kun lähdin taas kauppaan. Ja ihan liikaa kaikkea. Oksentamisen välissä tuli melkoinen paska ja ekana syödyt karkit varmaan meni jo eteenpäin koska yhtään ei tullut ulos. Röökin jälkeen oli vieläkin niin täysinäinen olo, että yritin uudestaan, mutta pelkkää vettä tuli. Joten vitusti hienoja kaloreita siitäkin. Ja sit vedin illalla vielä yli jääneen fetataskun ja munkin. Eli oon lihonut ihan vitusti.

Tässä just kivasti huomasin, että oon laskenut väärin aamupuuron kalorit ties kuinka monta kertaa. Kun typerät ravintosisällöt onkin muuttuneet kaura- ja neljän viljan hiutaleissa. Mahtavaa. En tajua, millä saatanan perusteella saman tuotteen kalorit voi yhtäkkiä olla ihan erilaiset. Helvetti sentään. Tänään meen ainakin kävelemään. Eilen rupesin jo suunnittelemaan, että meen spinningiin tänään, mut en ehkä viitti. Eikä tällä naamalla voi mihinkään mennä. Ehkä meen pyöräilemään. Ja teen vatsalihaksia. Ylikunto tai ei, pakko saada jotain tänään kulutettua.

Voi saatana kuinka vihaan itteäni. Huomenna se terkkari. Pitää varata kunnolla aikaa siihen, että peitän koko naaman peitevoiteella. Ei huvita ruveta keskustelemaan oksentamisesta. Pelottaa edes mainita mitään ylikuntoa. Jos oonki ihan väärässä. Tai se ei edes tiedä siitä mitään. Haluaisin, että joku sanois kunnolla missä on vikaa ja miten se korjataan. Eli jos mä oon ylikunnossa, saisin ohjeet siihen mitä saan tehdä ja kuinka paljon. Ettei tarvis ahdistella ja pohtia sitä koko ajan.

VITUN LÄSKI PASKA

Lihakset vähän kipeet ja jumissa. En oo venytelly yhtään sen lauantain pumppiräpellyksen jälkeen. Mun piti kyllä, mut ei sen oksentamisen jälkeen huvittanut ja aikasemmin päivällä ajattelin, että tuskin ne kovin jumiin voi mennä kun oli niin vaikee tehdä. Ja kävi jännästi taas mielessä, että en ansaitse sen venyttelyn tuomaa helpotusta. Edelleenkään.

Niin, meni sit läskiksi eilenkin. Ja vielä illalla kirjaimellisesti läskiksi. Kävin ostamassa muun muassa sipsejä. Kuvittelin, et kun syön sen 300 gramman pussillisen, niin tulee taas huono olo ja suu kipeeksi niin, ettei tarvi hetkeen haaveilla niistä. Joo, ei onnistunu. Oli liian vähän kaikkea, ei tarvinnu oksentaa syömisen välissä, ei tullu maha tuskallisen täyteen, ei ruvennu yököttämään jo syödessä. Eli haluun taas kaikkea. Ja se kivoin juttu: refleksi ihan saakelin huono. Tosi vaikee saada ulos, enkä edes varmasti saanu kaikkea. Ja tosiaan meni sit ihan lihomisen puolelle kun siinä yhentoista jälkeen tein taas mikrossa suklaakakkua, paljon senkin takia, että pääsin eroon siitä lopusta vaniljajäätelöstä, jonka olin lauantaina ostanu. Kun sitä oli enää niin vähän ja mä mietin sitä koko ajan. Yllättävän vähän ahdisti sen syöminen. Tai siis oikeestaan se sisällä  pitäminen. Toki se oli täysin selvää, että oksentamisesta siinä ei ollut kyse, joten kai se auttoi. Ja siis rupesin oikeesti haaveilemaan vaan kaikesta väärästä ruoasta. Että rupeen elämään jollain valmismuffinsseilla jos vaan ne mahtuu kalorirajoihin. Mut eihän se nyt ole mulle mahdollista, kyllä mä kaipaan oikeaa ruokaa hemmetin nopeesti. Ja aivan niin kuin muutenkaan kestäisin kaiken sen sonnan sulattamista. Siis siihenhän kun ajattelu on mennyt ihan kokonaan, että kaikki määrät kiellettyjä juttuja on liikaa.

Tekee mieli vaan luovuttaa ja ruveta taas rappiokaudelle. Eli kaljaa ja sipsejä ja lihomista. Mut en sit kuitenkaan halua. Tänkin aamun vaakalukema oli niin inhottava, etten kyllä kestäis yhtään suurempaa. Mutta on vaan niin masentunu ja väsynyt olo. Kun ei edes huvita miettiä mitään salille lähtemistä kun en kuitenkaan jaksa tehdä. itkettää. Vituttaa tää itkuisuus. En oo ollu tällainen yläasteaikojen jälkeen. Että itkettää ja vituttaa ja masentaa niin etten saa mitään aikaiseksi. Mieliala heittelee. Tunnen itteni henkisesti taas niin heikoksi. Mä oon jotenkin taantunu. Syytän terapiaa. Musta on tullu vaan koko ajan vammasempi ku oon ollu siellä. Ne yrittää tehdä musta tällasta epävakaata hullua. Ne haluaa, että mä vaan sekoan. Vihaan niitä kaikkia.

Haluun luovuttaa. Kuolla. Kadota.

Sunnuntai

Noin 4 palaa juustokakkua, marjoja ja jäätävää vesitankkausta, jotta sulaminen hidastuu ja oksennus lentää paremmin. Maha oli todella kivuliaan täynnä. Ja en edes nauttinut siitä juustokakusta, joka oli yllättävän hyvää. Mä vaan olin jotenkin alistunut kohtalooni, oli vaan "pakko" syödä. Ja sit tietenkin "pakko" oksentaa. Hirvee kiire vaan saada se pois alta, niin kuin jokin tehtävälistan kohta. Terapeuttihan on sanonu, että mun pitäis yrittää olla oma itteni ja sanoa, että mua ahdistaa ruoka ja kalorit. Mut en mä pysty. Enkä välttämättä halua. Koska pelottaa, että se johtaa vaan mun syömisen vahtaamiseen. Ja muutenkin mä joutuisin niin huomion kohteeksi. Äiti sentään jotenkin muistaa sen mitä sille kerroin ja tosiaan kaupassa kyllä kiinnittää huomiota siihen mitä mä kärryyn kerään. Mut silti se tekee vittu juustokakkua. Ja siis kun se teki sitä keittoa, se mainitsi siskolle, että reseptin mukaan siihen tulis perunaa, mut ei voi laittaa koska mä en syö sitä. Sit se tarjoaa keiton kanssa ruisLEIPÄÄ ja oikein iski sen leipäkorin siihen keskelle. Plus normioltermannia, jota ei saa tietenkään myöskään syödä. Ja sillä oli myös kevyempi vaihtoehto juustokakulle, marjoja ja jogurttia. Niin, sehän onkin niin helppo vaan valita, että en ota juustokakkua kun mulla on marjoja. Muutenkin koko ajan jotain vitun kommentteja, jotka viittaa siihen, että mähän en edes halua mitään hyvää, mut tässä olis mun siskolle, joka haluaa ja voi syödä kun se niin liikkuu. En vittu ymmärrä mitä ne saakelin idiootit ajattelee. Välillä inhoan niitä ja tuntuu, että ne todella vihaa mua ja tahallaan vittuilee sen ruoan kautta.

Sekoilua

Lääkekänni.

Mä en tajua mistä nää hirveet mielialan vaihtelut on tullu. Tänään taas niin ylös ja alas ja taas ylös ja alas. Mullahan on se epävakaan diagnoosi, mutta en kyllä edellenkään ole sellainen. Mä oon vaan jotenkin hirveen herkkä kaikelle. Mä oon luullu, että oon nukkunu paremmin, mut oon vitun väsynyt koko ajan, päähän sattuu ja muuta kivaa. Sellaista tosi yleistä ja epämääräistä vaivaa on koko ajan. Välillä pitää vaan pysähtyä, ottaa jostain tukea ja nyyhkyttää kun on vaan niin huono olla jatkuvasti. Ja kyllähän nukkuminen on tosi tärkeetä, se vaikuttaa ihan kaikkeen. Ja mullahan on ollu tosi vaikeeta ton nukkumisen kanssa jo niin kauan, että vaikka nyt olisinki levännyt vähän paremmin, se ei vaan riitä. En mä oikein muutakaan selitystä keksi. Hemoglobiini on ainakin ok, 129. Mun hb ei oo ikinä ollu noin hyvä.

Ja nyt sekoavilla sormillani painoin jotain nappuloita ja tää sivu siirty vasemmalle, ei näy kokonaan. Hyvä minä :D

Se huono puoli tässä lääkekännissä on, että on huono olo, yököttää.

Olin muuten vähän jumppaamassa eilen, 45 minuutin bodyflow. En kauheesti tykänny, aika tylsää tollanen, mut hyvä alottaa kevyemmin, eikä mennä tunnin pumppiin kuukauden tauon jälkeen. Tuli kyllä vaan tosi pask fiilis, oli tosi heikko ja typerä olo. Tuli taas sellanen tunne, etten ansaitse ruokaa tai mitään noin paskan suorituksen jälkeen. Koko tiistai oli muutenkin ihan hirvee. Oli fyysisesti aivan todella paska olo koko ajan, johonkin sattuu aina. Ja sit se hemmetin dkt-ryhmä, josta ei oo mulle mitään hyötyä.

Mä taidan inhota itseäni vaan koko ajan enemmän.

Tuli ihan hirveen sekavaa tekstiä, pahoittelen.

Haluun kuolla. Tänään tuli sellanen jännä mielikuva päähän. Jossa jäin auton alle, siis onnettomuus, vahinko. Sellanen vois olla jänn. Jotain toimintaa mun elämään.4

Ja joo, oon vitun hullu sekopää. Harmittaa  kun tää ei kuitenkaan vaikuta kovinkaan vahvasti. Toiset näkee harhoja ja sekoaa ihan täysin kun tätä vetää naamaansa. Mä oon vaan vähän kännissä. Epäreilua. Mäkin haluun jotain jännää.

Lähtee lapasesta

Kello 19:05
Oksentamiseksi meni taas. Käytiin isän kanssa kaupassa, sit vanhempien luo, koirailua ja taas aivan liian pitkä aika aamupalasta. En ollu syöny muuta kuin puuron ja ensi hätään menikin pari keksiä, sit meni kolme lautasellista ruokaa kun oli vaan niin saakelin hirvee nälkä. Sisko oli tehnyt lättyjä eli niitä pari hillolla. Parin tunnin päästä kotiin ja oksentamaan. Oli pakko, vaikka syödessä jotenkin taas ei tuntunu niin pahalta. Kun ei siinä hirveen nälän soikaisemana pysty välittämään ja ajattelin, että pitää vaan selvitä siitä ahdistuksesta. Mut sit taas se, et en olis voinu syödä enää mitään muuta koko loppupäivänä. Helpotti oloa ihan hirveesti ja nyt voin paremmalla mielellä syödä vielä jotain. Ja tätä varten mä oksentamaan opettelin. Et kun tulee ns. vahingossa syötyä liikaa niin voi minimoida vahinkoa.

On ny tullu oksennettua vaan aivan liian usein. Kun pitäis olla vähintään viikko aina välissä. Nyt taas kovasti yritän ajatella, että aikasintaan ens perjantaina saisin, en kyllä tiedä miten onnistuu. Nyt sentään tuntuu, että olisin taas parantumassa tästä flunssasta, vaikka hämmentävästi aamulla lämpö olikin entistä alhaisempi. Mut jos sit kohta pääsis liikkumaan ja sais rytmiä taas takasin. Ja sit olis helpompaa olla miettimättä mitään sessiointia. Mut oon nukkunu aika kivasti pari yötä ja on jopa paino pysyny samana, jopa vähän pienentyny. Jos en sit taaskaan nuku.

Kello 22:12
Oksensin sit uudelleen. Söin ensin puuroa. Ja sit porkkanaa. Ja sit vähän eilistä ruokaa. Ja vähän lisää. Ja uudestaan. Se vaan maistu niin hemmetin hyvältä. Sit olikin jo kaikki niin pilalla, että tein taas mikrossa suklaakakkua. Kolme kertaa. Ja tuntuu jo heikentymistä oksennusrefleksissä, vitun kiva. Tuntuu, että tää on lähtemässä todella pahasti käsistä. Pelottaa. Itkettää.

Mä en halua olla tällainen. Vitun typerä, heikko läski, joka antaa ruoan hallita itteänsä.

Lihava ääliö

Kyllä ihminen voi olla tyhmä. Minä ainakin. Niin kovasti vakuuttelin ittelleni, etten rupee oksentamaan. Ruoanhimo oli vaan ihan hirvee. Yritin vielä jotenkin pysyä järjissäni ja laskin kalorit soijapyöryköistä ja myslistä. Sit otin vielä muutaman pyörykän lisää. Ja tein ratkaisevan virheen: söin omenan. LIIKAA KALOREITA LIIKAA HIILARIA Muutenkin hirvee määrä jo puuroa. Enkä mä muuten syö hedelmiä, mut mulla on omenoita omenasosetta varten, jotta voisin tehdä omaa mysliä ilman öljyä ja hunajaa. Ja kun omena on niin hyvää. Otin sit 2 lisää. Ja en vaan enää kestänyt. Söin kaikki loput soijapyörykät, joita oli hitosti ja joiden tekemiseen meni eilen aivan törkeen kauan. Sit vielä siihen majoneesia lisäksi. Ja sit törkee määrä suklaajäätelöä päälle. Oksensin kaksi kertaa, olisin oksentanut vielä kerran, mut alko vähän sattua mahaan, joten en viitsinyt. Kaloreita silti liikaa. Mun peruskulutus on noin 1300 ja ennen omenoita olin jo syönyt sen yli. Rööki loppui alkupäivästä, joten kävin lähikaupassa hakemassa lisää. Olisin voinut kävellä isomman lenkin, mut en jaksanut (LIIHAAVAA). Läskiahdistus alkoi vaan käydä niin sietämättömäksi, että rupesin jumppaamaan, mitä ei usein tapahdu. 30 kyykkyä, 20 punnerrusta (heikko), 30 vatsaa, 30 selkää ja 5 kierrosta. Sen jälkeen tuntui, että olin ansainnut vettä. Rupes vaan sattumaan mahaan uudestaan. Ja vielä pitäis syödä vähän. En uskalla jättää pois, mahatuska pelottaa liikaa. Eli lihon silti.

Voi jeesus kun inhoan itteäni. Mä ällötän, oksetan itseäni. Ahmimishimoa vastaan kamppaillessa väänsin itkua ja heiluin vaan edestakaisin. Harkitsin terapeutille soittamista, mut se ajatus sai mut vaan vihaamaan itseäni lisää. Huomenna terapia. Jonne pitäis jaksaa jollain keinolla raahautua.

tyhmä, typerä, idiootti

Tänään sitten vedin oikein kunnon överit. VOI VITTU. Miten, miten mä voin olla näin äärettömän typerä?! Mentiin siskon kanssa vanhempien luo kun se tarttee autoa lainaan huomenna. Syötiin tietenkin ja mä olin jollain vitun idioottilogiikalla ajatellut, että en välitä mitä syön vaan oksennan vaikka joku huomaisikin. Oikeesti?! Aivan niin kuin en tietäisi, että mun on vaikea oksentaa muualla kuin kotona. Vedin sit mahan oikein kunnolla täyteen. Menin vessaan, mut ei siitä mitään tullut. Kun se on muutenkin vaikeeta ja sit mietin vaan, että kuinka kova ääni musta tulee. Myöhemmin menin koirien kanssa ulos ja sain vähän oksennettua. Mutta todella vähän. Sitten taas menikin pari tuntia ennen kuin pääsin kotiin ja oksensin kyllä, mutta ei sieltä enää mitään merkittävää määrää saanut ulos. Joten haluan taas kuolla vähän enemmän. Piti mennä sunnuntaina bodypumppiin, mut lupauduin jo menemään kotiin, että isä kattoo sen mun köyhäinavustushakemuksen läpi. Tulostin siihen juttuja tänään ja voi vittu kun hävettää. Hävettää olla näin vammanen turha läskikasa. Ja hävettää niin paljon kertoa isälle kuinka paska tää mun rahatilanne on kun jotenkin tuntuu, et oon taas vaan pettymys ja musta on vaivaa. Isä kyllä sanoi, ettei musta ole vaivaa, mutta siltä se tuntuu. Itkinkin kun se vaan tuli.

Maha tuntuu valtavalta. Inhoan itteäni niin paljon. Miksi mun pitää vaan lihottaa itteäni..? Saatanan ääliö.

Siihenhän se johti

Yritin sit oksentaa... Eipä sieltä mitään oikein tullut, alkoi jo olla niin kauan syömisestäkin.
Oikeesti en vaan osaa. Mitään. Oli kyllä niin saatanan rankkaa kun vatsalihaksilla yritin hyvinkin väkivaltaisesti saada sitä ulos. Mikään salitreeni ei oo niin rankkaa kuin epätoivoinen oksentaminen.

Ja niin, oonko vaan vainoharhainen vai onko epäilyttävää, että ensin isä lähettää viestin, jossa jotain valitusta kun en vastaa ja plaaplaa, sit se yrittää soittaa, en vastaa, sit molemmat siskot soittaa parin minuutin välillä? Toinen jopa yritti keksiä jotain asiaa, mutta toisella ei selvästi ollut mitään sanottavaa. Ja kun ei todellakaan vaan soitella huviksi toisillemme. Molemmat kysyi oonko ollu salilla. Mähän oon sanonut olleeni kipeä, sillä mentiin edelleen. Kehittelin jotain valhetta tolle silmälle, mutta en tiedä onko kovin uskottavaa, että olisin vahingossa iskeny itteäni jollain käsipainolla. varsinkin kun näkyvin mustelma on just luomen kohdalla, sellanen puolirengas. Kaulan punaisuudelle kehittelin "ihottumaa". Se vois olla ihan ok. Sit vaan jos täytyy selitellä, että miksen voi kunnolla käyttää toista kättä... En tiedä. Ehdotuksia? Varsinkin kun äiti haluaa, että menisin aloittelemaan joululeipomuksia ja tuo teippi tikkien päällä tulee ihan ranteeseen ja näkyy kyllä heti jos vähänkin hiha nousee. Toisaalta olis helpompaa vaan sanoa, että viilsin, mut en edes osaa kuvitella mitä ne sanoo, enkä halua tietää joten ei todellakaan helppoa. Tänään taas ajattelin, että haluaisin kertoa tästä syömisperseilystä. Mutta en varmaan edes pystyisi. Tässä on vaan jotain niin noloa ja yksityistä. Vaikka me puhutaan todella paljon ruoasta ja syömisestä ja erilaisista ruokavalioista ja kaikesta. Siskotkin aina valittaa kuinka ne haluaa vaan herkkuja koko ajan. Ja en usko, että ne on koskaan tahallaan oksentanut. Tai edes harkinnut. Ja mä oon kotona aina se herkkuperse, joka tykkää eniten jälkiruosta ja ottaa sitä vielä kotiin mukaan. Ja mähän oon se joka on painoa pudottanut, joten mullahan on kaikki ihan fine. En usko, että ne tajuais yhtään mistä on kyse. Enkä halua, että ne rupee kyyläämään mun syömistä. Aina kun oon äitin kanssa kaupassa otan lähinnä vihanneksia ja muuta terveellistä, kauheet selitykset kuinka maustan puuroni aamusin, kuinka tykkään kaalesta ja kesäkurpitsasta. Ja oikeesti koko ajan mietin ahmimista ja oksentamista, lihomista ja laihtumista. Mut mä haluisin sanoa, ettei mulle saa tarjota mitään ylimääräistä. Mulle ei saa ostaa mitään kuivattuja hedelmiä, puhua jälkiruoista tai ehdottaa pullaa.

Tää on mennyt niin hirvittävän vaikeaksi. Tosi nopeesti ja pahenee päivä päivältä. Mä rajoitan ruokavaliotani vaan lisää koko ajan. Ja luonnollisesti samalla mun ruokafantasiat pahenee. Minkään määrän syöminen ei ole ok, kaikki on liikaa, aina lähtee käsistä. En mä vaan tiedä mitä mun pitäisi tehdä.

plööpliplää

ölfhz.ljhguizdhöaiejrgiazefhägöoazdfhv-jfg.us9erutbyäskrt'ohs0äritboaerfigvableurytvabuierit

Olin jo kokeilemassa oksentamista, ylläri. Sitten otinkin antibiootin ennen kuin tajusin, että enhän mä sit voi edes yrittää. Ahdistaa. Ällöttää. Inhottaa. LIHON

Pään sisällä tappelua siitä haittaako yhden tabletin oksentaminen. Siitä kuinka kauheeta on sit kun se ei kuitenkaan tuu. Ajatus siitä kuinka ihanaa olis saada edes jotain ulos. Eilenkin jäi jo päivällä yks tabu ottamatta. Ja toissailtana. Ei nyt oikein viittis oksentaa. Mutta ei mulle kuitenkaan mitään infektiota tuu, mun immuunipuolustus on rautaa. Ja mahaan sattuu. Sydän hakkaa inhottavan kovaa. AHDISTAA Mutta voi voi, vitun läski, oma vika, mitäs oot niin uskomattoman tyhmä. Oikeesti kuvittelin, että pystyisin jotenkin normaalisti syömään herkkuja. Tiesin kyllä et syön ne kaikki, mutta tosissani kuvittelin, ettei olis tarvetta ahmia kaikkea kerralla. HA Vittu olen TYHMÄ

Koko ajan vaan päässä soi "Haluan kuolla". Koko ajan. Röökillä. Kun katon telkaaria. Kun syön. Kun istun pöntöllä.

Miksen mä voi kuolla?

Mua hävettää tuo määrä minkä söin. En edes viitsi kovin tarkasti miettiä kaloreita, en halua tietää. Eikä sille mitään voi enää kuitenkaan. Mua hävettää paljon enemmän kun en oksenna. Silloin kun oon oksentanut, hävettää enemmän rahan ja ruoan tuhlaaminen, mutta nyt hävettää lihominen. Hävettää olla näin ällöttävä. Hävettää sekin, etten saa oksennettua. Luulin jo jossain vaiheessa olevani ihan hyvä siinä, mutta nyt en todellakaan ole.