Ei mitään ristiriitoja päässä, ei.

Eilinen oli vitun kamala päivä. Ahdistus jatkuvaa ja tosi voimakasta. Olin 45 minuutin pumpissa, ei taaskaan mitään voimaa löytyny lihaksista. Rupes taas itkettämään ihan hirveesti. Kävelin juoksumatolla sit puolisen tuntia ja kyyläsin vaan niitä kulutettuja kaloreita. Hävettää sanoa, että kävelin juoksumatolla, mut polvi on ollu niin kipee, etten viittiny sitä rasittaa enempää. Enkä oikein uskalla juosta siinä, tuntuu niin hämärältä. Sit menin kotiin  ja söin patukan, jota en olis ansainnut ilman sitä kävelemistä. Seisoin suihkussa sika kauan. Sit yritin soittaa mun terapeutille, ei vastannut. Sit söin vähän ja se oksetti niin saatanasti. Sit yritin taas soittaa. Sit vaan makasin ja katoin kelloa ja kaikki pyöri päässä, ruoka, kalorit, liikuntasuoritukset. Ja ahdistus oli vitun kamalaa, en pystyny yhtään keskittymään mihinkään muuhun. Mua ei huvita nykyään enää edes tehdä ruokaa. Mut tiesin, ettei siihen oloon auta muu kuin että yritän tehdä jotain muuta. Kävin röökillä, joka oksetti kun en ollu paljoa syönyt. Yritin taas soittaa. Tiskasin ja rupesin tekemään ruokaa. Siihen meni naurettavan kauan kun joka saakelin asia oli niin vaikea päättää. Söin sit puoli seiskan aikaan. Ihan hyvää, mut se tunne kun se täytti mahaa.. HYI. Oksetti niin naurettavan paljon. Sit yritin neljännen kerran soittaa sille saakelin terapeutille. Hävetti niin saatanasti. Kyllä se sit lopulta joskus seittemän aikaan soitti mulle takaisin. Ja itkin vaan. Mua pelottaa, että tää mun perseily ei lopu koskaan. Ja varsinkin se, että lihon. Lopulta kuitenkin sain syötyä ja kalorit nousi 1780, mikä lieveästi ahdisti. Mut tänään oli aamulla kyllä niin heikko olo ja lihaksiin sattui, että en selvästi oo palautunu kunnolla. Et vois varmaan enemmänkin syödä. Ja tuli sellanen jännä oivallus tässä, että en oo syönykään viime aikoina niin paljon kuin luulin. Mä oon ajatellu, että päivittäin olis menny sellaset 1800 kaloria, mut laskin äsken viimeisen 7 päivän keskiarvon ja se olikin alle 1700. Mikä tuntuu hämmentävältä. Mutta sairaan hyvältä.

Mitä enemmän oon miettiny ruokavalion ja syömisen vapauttamista, sitä vaikeemmaksi se on mennyt. Jääkaappi on niin täynnä, että kaikki lantut ei edes mahdu sinne. Oon syöny vähemmän ihan senkin takia, että maha tuntuu tulevan täyteen paljon helpommin kuin ennen. Mut eilen rupesin miettimään, että onko se enemmänkin ahdistuksen lisääntymistä, eikä sitä, että maha olis täynnä. Koska kaiken ruoan syömiseen on tullu selvästi mukaan enemmän ahdistusta kuin ikinä. Mä oon ruvennu pelkäämään ruokaa ja syömistä. Ja oon myös ihan tosissani yrittänyt ajatella sallivammin ja suunnitellut ties mitä herkkuja ja hiilaripäiviä. Mut en saa niitä toteutettua. Vaikka kuinka olis nälkä, lykkään sitä syömistä. Kyylään kelloa ja jos oon suunnitellu syöväni kuudelta ja kello on kahta vaille, istun ja odotan sen kaksi minuuttia ennen kuin voin syödä. Mulle on muodostunut ihan hirveesti kaikkia uusia pakkomielteitä ja tapoja.

Ja joo, soitin terapeutille vielä uudestaan illalla. Ja sanoin, että voisinkin mennä sinne shpolille. En meinannu saada sitä ulos suustani. Ja vähän kaduttaa. Eilinen oli vaan niin kauhee, että en tollasta jaksa kauaa.

Eilisen kauheus jännästi pyyhkiytyi pois tän aamun painon myötä. Se oli pudonnut. Torstain painosta oon menny KILON alaspäin. Olin saakelin tyytyväinen. Hetken. Sit rupesin miettimään taas, että mitä syön ja kuinka paljon ja koskahan saan sen taas alemmas. Nyt en haluakaan mennä mihinkään syömishäiriöpolille. Mullahan menee vallan mainiosti.

Päättämättömyys vaan vaivaa taas aivan saatanasti. Haluisin jotain erilaista syödä tänään, mut mitä ja kuinka paljon? Tein vähän sitä ajatellen parikyt minsaa lihaskuntoa. Vaikka piti olla lepopäivä, hups. Mulla on ihan sikana kaikkia erikoisaineksia esim. karppileivontaan, jota en oo edelleenkään saanut aikaiseksi kokeiltua kertaakaan. Kaupasta ei oikein löydy muuta kuin hiilariherkkuja ja vedin kuitenkin kaljaa torstaina niin pelottaa, että jos nyt vedän hiilaria, tulee kauhee himo niihin taas. Taas sellanen, että haluisin kaikkee, mut ei huvita mikään.

Nytkin ihan hirvee nälkä ja yritän vaan saada lisää tekstiä aikaiseksi, että aika kuluis.

Ai niin, oli muuten aivan uskomattoman lähellä, ettei eilen menny sessioinniksi. Oli "pakko" käydä kaupassa kun rööki loppui. 2 kertaa pysähdyin paikalleni kun olin suuntaamassa ulos. Otanko repun mukaan? Eli ostanko jotain isompaa kuin askin röökiä? Ja kaupassa elin kyllä niin perkeleen vaarallisesti kun en lyhintä reittiä vaan suunnannut kassalle vaan kävin vähän silmäilemässä valmiskakkuja. Ja vielä pysähdyin kattomaan mitä Halvan Salmiakkimatossa on kaloreita. Koska ne oli tarjouksessakin. Mut selvisin, mä selvisin. Mä en haluis lähteä siihen oksentamisen kierteeseen enää. Kun se ei todellakaan jää kertaan viikossa. Tai kuukaudessa. Se vaan moninkertaistaa kaiken ruoan himoitsemisen.

Kuinka paljon on liikaa?

Ahdistaa.

Meenkö sekä puolen tunnin steppiin että 45 minuutin pumppiin? Vai vaan pumppiin? Stepin todella haluisin mennä tekemään, mut viimeksi siihen meni kaikki voimat ja pumppi oli perseestä. Ja puolen tunnin step on niin säälittävää, ettei vain siihen voi mennä. Oksettaa. Tää perkeleen päättämättömyys.

Vedin kännit torstaina. Koska päivä jotenkin vaan meni niin, että en syöny vaikka oli hirvee nälkä ja huono olo ja sit tajusin, että kerrankin olis kaloreissa varaa juoda. Ja siis loppusaldo oli 1400 joista 600 oli kaljaa. Erittäin jännä. Yleensä on kännissä hirvee nälkä ja kun pelkään krapulaa niin syön vielä varmuudenkin vuoksi. Mut tällä kertaa en. Oon muutenkin menny ihan kummalliseksi syömisen suhteen. Vaikka olis ihan hirvee nälkä, en vaan syö. Katon vaan kelloa ja kidun. Ei oo ollu mitään pahoja himoja, nälkää oon tuntenu kyllä senkin edestä. Mut jotenkin se oikea nälkä on paljon helpompi sietää kuin järjetön ruoanhimo. En kyllä vaan tiedä kuinka paljon nälkää sellanen "normaalisti" syövä ihminen tuntee. Koska vaikka on oikeesti välillä hemmetin huono olo, hutera ja heikko, kaloreita on kertyny ihan hyvin. Ja kuinka kauan tällanen voi kestää? Onko tässä sit seuraavana se, että syön koko ajan? Siis sellanen, että keho muistais nälän ja yrittää täyttää sen vielä myöhemminkin?

Paino jumittaa kun oon taas nukkunut niin huonosti. En oo sen maanantain stepin jälkeen käynyt salilla, vähän vaan tullut kävelyä ja pyöräilyä. Enkä tiedä kannattaako nytkään mennä mihinkään kunnon lihaskuntojuttuun. Kun ei mun keho vaan tunnu handlaavan suunnilleen mitään rankempaa liikuntaa. Ja polvi on ollu aika huono. Tajusin eilen, että rasvat on jotenkin taas jääny tosi vähälle, mikä myös vaikuttaa niveliin. Mä en todellakaan halua kartella erityisesti rasvaa, koska tiedän, että se on hirveen tärkeä juttu. Se vaan tulee samalla kun laskee kalorit, koska luonnollisesti rasvassa niitä on. Oon kovastikin yrittänyt miettiä miten voisin ruveta laajentamaan tätä mun ruokavaliotani. Mut samaan aikaan oon vaan tiukempi liikunnan ja kaloreiden suhteen. Eilenkin söin vaan alle 1600, vaikka ajattelin, että kyllä saisin ravita itteäni sen alkoholin jälkeen. Silti menin 1, 5 tunnin kävelylle ja melkein koko ajan mietin vaan mitä saan syödä ja koska ja kuinkahan paljon tässä kuluu ja juu, laitanpa kivennäisvettä kylmenemään, jotta voin tarvittaessa taistella sillä nälkää vastaan.

Sen muuten sain aikaiseksi torstaina kun äiti vei mut kauppaan, että otin neljä banaania. Rupes melko nopeesti kaduttamaan se määrä kun olisin tietenkin voinut ottaa vähemmän. Ja ajattelin muka, että teen proteiinilettuja. Niin varmaan. Eilen söin yhden banaanin viilin kanssa. Hyvää oli, mutta täysin naurettavan ahdistavaa. Vielä kun tajusin kuinka helvetisti banaanissa on kaloreita. Niitä on siis vielä kolme.

Mä oon niin vitun sekasin. Ja mä tajuan, että jos lukisin tän jonkun muun blogista, pitäisin täysin itsestäänselvänä, että tolla on syömishäiriö ja, että sen kannattais hakea siihen apua. Mutta ei Mulla mitään sellasta oo. Mä en ihan tosissaan pysty edes päässäni sitä ajattelemaan. En pysty. En halua. Miksi? Koska mun pitää laihtua. En mä osaa sitä tehdä ilman kaloreiden laskemista ja muuta. Äiti sanoi taas just torstaina, että mun pitää sanoa terapeutille syömishäiriöpolista. Mut en mä halua mennä. En mä halua, että kukaan häiritsee mun projektia. Ehkä sit kun lopetan laihduttamisen ja siirryn painon ylläpitoon... Ja kyllä, tajuan kuinka naiivilta tuo kuulostaa. Missähän vaiheessa mä muka lopetan laihduttamisen? Kun se on koko vitun elämä. Ja mä pelkään lihomista. Niin saatanan paljon. Pelkään että jos syön vähänkin väärin, en enää pysty lopettamaan ja lihon kaikki 30 kiloa takaisin. Ja mähän en lihavana enää elä. Se ei vaan ole vaihtoehto.

Ja hups, meni kauan tän väsäämiseen, en ehdi steppiin. Joten pumppi kutsuu kello 12.

Hämmennys, epäusko, vitutus

Voi pöö.
Voi perse.

VOIHAN NY SAATANA

Oon nyt kahtena yönä taas herännyt aivan hikisenä. Siis vaatteet ja lakanat on märät hiestä. Jee. Sekin aika minkä nukun, nään vaan vammasia unia. Tää oli tammikuussa kans. Ja tulee liikunnasta.

Haistakaa vittu te kaikki "liikunta parantaa unen laatua"- läskipäät. Haistakaa paska kaikki helvetin iltalehden viikon laihduttajat, jotka sanotte, että ei enää väsytä kun liikkuu. Painukaa helvettiin kaikki, joiden polvikivut on lähteny laihtumisen myötä.

Mä en ymmärrä. Mä en tajua. Mä en vaan käsitä.

Sunnuntaina en tehnyt mitään, lepäsin vaan ja jännäsin vaalituloksia. Ja himoitsin sipsejä. Maanantaina tunnin steppi, sattui vitusti polveen, mut tein silti. Eilen vaan vähän pyöräilyä, ihan hyötyliikuntana. Tänään olis mun perus keskiviikkotreeni, 3 vartin lihaskuntojuttua, jalat, kädet ja vatsa. Sit puolen tunnin steppi. Ja en tiedä mitä mun pitäis tehdä. Kun ihan selvästi oon liikkunu "liikaa". Tää unen paskistuminen tulee täysin selvästi siitä. Mutta haluisin mennä. Oikeesti haluan mennä. Mut haluanko, ainakin osaksi sen takia, että se on mulle huono? Tuleeko liikunnasta vaan uusi itsetuhoisuuden muoto? Onhan se alusta asti ollut inteinhon ilmenemismuoto, mut oon alkanut myös tykkäämään siitä. Joskus lähden sieltä jopa ihan tyytyväisenä. Mutta mun on pakko nukkua. Pakko.

Eli mitähän persettä tässä pitäisi tehdä?

Pumppaa ne läskit pois

UU, olin pumpissa enkä ruvennu itkemään! Aikamoista touhua, koskahan viimeksi olis noin jännästi käyny. Kaliumit varmaan palautunu kun ei voimattomuutta tullut, vitun rintalihakset on edelleen jossain nukuksissa, mut ehkä vähän parempaa tuntumaa. Käuhee säätäminen taas sen suhteen koska syön ja kuinka paljon ja oonko liian täynnä, ehtiikö tulla kauhee nälkä. Tuntui turhankin täydeltä kun sinne lähdin, alkoi aivan nukuttaa. Mut ei se ainakaan sit tekemistä häirinnyt, joten kaikki ok. Kaloreita enemmän kuin aamulla ajattelin, mut kunhan jotain miinusta tulee niin hyvä. Oli pienehkö psykologinen juttu jo ton salin kanssa, että koska uskallan mennä kun ei oo hirveen hyvään fiilikseen viime aikoina johtanut. Ja jumalauta mä vähän hymyilin kun lähdin sieltä. Vähän ketuttaa kun oon vissiin aikoimoiseen juntturaan saanu mun aineenvaihdunnan kun ei hiki meinaa tulla yhtään. Hitto, ennen kuin tulin kipeeksi, alko alkulämpässä jo suunnilleen valua hikipisarat silmiin. Mut josko se nyt tästä taas.

Eli kerrankin jotain onnistumista, taidankin lopettaa tähän niin jää kaikille hyvä mieli!

Haa, ei oo yhtään positiivista tunnistetta mulla, pitää tehä :D