Helpotuksesta epätoivoon

Haluan kuolla. Tää olo on aivan hirvee. Ensin se ylikunto-idea tuntui helpottavalta, koska se tosiaan selittäis aivan hirveesti näitä mun fyysisiä oireita. Mutta kun... Sitä ei voi hoitaa millään muulla kuin levolla. Ja musta tuntuu koko ajan, että pitäis tehdä, liikkua, kuluttaa kaloreita. Justiin kun olin tosissani yrittäny työstää herkkupäiväideaa päässäni. Enhän mä nyt voi varsinkaan syödä mitään ylimääräistä. Mä en voi lihoa. Mun peruskulutus on jotain 1400 ja eilenkin meni 1900 lihottavaa kaloria kurkusta alas. Paino noussu ihan hitosti, toki odotinkin sitä sen aika ison pudotuksen jälkeen ja tiedän ettei se puhdasta läskiä voi olla. Mutta kun mä en voi lihoa. Mulla on koko ajan nälkä tälläkin mättämisellä. Miten mä muka saan karsittua ruokaa pois?

Soitin taas mun terapeutille eilen. Se jaksaa joka kerta kehua mua siitä, että soitan. Niin, katotaan kuinka kauan menee ennen kuin se kyllästyy. Se oli tosi samaa mieltä tosta ylikunnosta. Liian samaa mieltä. Se lisää mun epätoivoa. Ja luotan sen mielipiteeseen kun se on kuitenkin sairaanhoitaja ja on itte käyny salilla tosi kauan. Eilen oli aika lähellä, etten lähteny jumppaamaan. Siis mun pää hajoaa jo yhden lepopäivän kanssa. Melkein haluisin tahallani vaan mennä ja aiheuttaa ittelleni sydärin. Tai mennä "salaa" lenkille, en vaan kerro kenellekään niin eihän sitä lasketa, vai mitä? Pää on täynnä kuvia vatsalihasliikkeistä, juoksemisesta, pyöräilystä. Ja kun mä haluaisin. Nyt kun mä vihdoinkin jotain teen ja haluan tehdä. Maanantaina se terkkari, sinne asti voin elätellä toivoa siitä, että mulla on jotain muuta. Jonka sais vaikka lääkkeillä hoidettua.

Aamuteeveekin täynnä vappua. Simaa, tippaleipiä, kaikkea mitä haluaisin, mut en saa. Ja mulla on omenoita. Paljon. Niitäkään en saisi syödä.

Olis edes rauhottavia. Miten helvetissä mä kestän tän? Ja kuinka perkeleen kauan tätä mitää kestää?

Rintaa puristaa.

Jännän äärellä!

ÖÖ... Joo, kaikki repee nauruun, koska tää kuulostaa niin typerältä.
YLIKUNTO
Kyllä vaan, sitä mä alan vahvasti epäillä. Lueskelin tässä ja ei se tosiaan vaadi huippu-urheilijaa tai mitenkään merkittävän kovaa treenaamista. Siinä on vaan kyse siitä, että tekee liikaa. Mulle tää on vissiin liikaa. Ja siis tää oireilu alkoi tammikuussa, jolloin myös kävin enemmän salilla. Yöhikoilu, jatkuva nälkä, voimattomuus, paskat jumpat. Miinuskalorit ja pienet hiilarit. Pakkoajatukset ruoasta, painosta ja liikunnasta. Lihomisen pelko.

Ei saatana. Tunnen itteni täydeksi idiootiksi. Siksi, että edes kuvittelen jotain tällasta. Läski vaan ettii syitä syödä pullaa ja maata kotona. Ja siksi, etten oo ajatellu sitä aikasemmin. Se helmikuun flunssa ei välttämättä edes ollut mikään "oikea" flunssa vaan tätä samaista ylikuntoa. Siitä palautumiseen voi mennä todella pitkän aikaa ja se monen viikon lähes täysi liikkumattomuus ei näköjään ollut tarpeeksi. Ja lisänähän tässä on jatkuva psyykkinen kuormitus.

Tän oivalluksen jälkeen annoin ittelleni luvan syödä. Ja kalorit humpsahtikin yli 2200. Oho, ei ihan noin paljoo olis tarvinnu, mutta oksentamaanhan en tosiaankaan rupea, joten ihan sama. Ja nälkä lievästi kutittelee. Ja tänään tää väsymys vaan iski niin päin pläsiä, että minähän perkele syön yhtenä päivänä.

Oonhan mä huomannu sen, että mun vireystaso vaihtelee aivan saakelisti päivän mittaan. Kofeiini toki piristää, mutta vain pienen hetken. Keho ei jaksais edes ruokaa ottaa vastaan kun sydän tuntuu haluavan rinnasta ulos. Välillä en lämpene millään, välillä on yllättäen kuuma. Varasin ajan terkkarille, jos se vaikka osais jotain kommentoida. Varmaan peruslabrat kans, mut niissä ei välttämättä mitään näy vaikka siitä ylikunnosta olisikin kyse. Ja ylikunto voi heivata hormonitasapainonkin aivan vituilleen, esim. se nykyään hyvinkin yleinen kilpirauhasen vajaatoiminta. Ja sitä naisten ongelmaa ei oo moneen kuukauteen esiintynyt.

Oon kovin pöllämystyneessä tilassa. Tää selittäis ihan saakelin paljon.

Piru sentään

Kävinpä pikku aamukävelyllä. Lähdin jopa pirteenä, 2 kuppia kahvia ja parisataa kaloria puurorahkasörsseliä. Ja mikä on tulos tän 25 minuutin, parin kilsan jälkeen? Päähän sattuu. Heikottaa. Oksettaa. Hengittäminen on työlästä.

Äsken söin loppuun samaisen puurorahkajutun ja meinaan nukahtaa pystyyn. Mun typerä ihrakasautumakehoni ei kestä perkele mitään. Eilen kävin pyörällä vanhempien luona, sinne on noin reilu 6 kilsaa suuntaansa eli ei kauheesti, mut ihan ok lenkki. Illalla tein vielä parit vatsat. Ja yöllä tietenkin piti hikoilla lakanat märiksi. Kai mun nyt pitäis ihan tosissani ottaa rennommin ton liikunnan suhteen. Vituttaa vaan tällanen löllöys ja heikkous. Nykyään tulee tosi nopeesti ahdistava ja laiska fiilis jos vaan istun ja katon telkkaria. Ku ennen se oli täysin ok vaikka koko päivän tekemisenä.

Hitto kun mulla on nälkä saakeli koko ajan. Sunnuntaista tulikin sitten lievästi tankkauspäivä, ei onneks hiilarilla vaikka lähellä oli, mut nousi kalorit pitkästä aikaa vähän yli kahdentuhannen. Ei se kyllä kovin mahtavalta tuntunu, mut yritän kovasti ottaa sen helkutin numeron vähän rennommin. Mut tosiaan vaikka kaloreita kertyi noinkin paljon, tuskailin kyllä nälän kanssa pitkin päivää. Vituttaa kun en voi yhtään luottaa omaan kehooni. En voi luottaa siihen, että voin syödä kun on nälkä. Varsinkin kun edelleen tavoitteena on saada miinuskaloreita joka päivä. Kun edelleen on ihan reilusti ihraa. Oon parina päivänä kyylänny itteäni oikein urakalla peilistä. Samat ongelmakohdat löytyy, varmaan aina, mut on ne selkeesti pienempiä. En millään usko, että näkisin itteni jotenkin väärin. Kyllä mä huomaan koko ajan muutosta, enkä pidä itteäni lihavana. Mut löysää on ja varaa kiristää.

Nukuttaa.
NÄLKÄ

Ei mitään ristiriitoja päässä, ei.

Eilinen oli vitun kamala päivä. Ahdistus jatkuvaa ja tosi voimakasta. Olin 45 minuutin pumpissa, ei taaskaan mitään voimaa löytyny lihaksista. Rupes taas itkettämään ihan hirveesti. Kävelin juoksumatolla sit puolisen tuntia ja kyyläsin vaan niitä kulutettuja kaloreita. Hävettää sanoa, että kävelin juoksumatolla, mut polvi on ollu niin kipee, etten viittiny sitä rasittaa enempää. Enkä oikein uskalla juosta siinä, tuntuu niin hämärältä. Sit menin kotiin  ja söin patukan, jota en olis ansainnut ilman sitä kävelemistä. Seisoin suihkussa sika kauan. Sit yritin soittaa mun terapeutille, ei vastannut. Sit söin vähän ja se oksetti niin saatanasti. Sit yritin taas soittaa. Sit vaan makasin ja katoin kelloa ja kaikki pyöri päässä, ruoka, kalorit, liikuntasuoritukset. Ja ahdistus oli vitun kamalaa, en pystyny yhtään keskittymään mihinkään muuhun. Mua ei huvita nykyään enää edes tehdä ruokaa. Mut tiesin, ettei siihen oloon auta muu kuin että yritän tehdä jotain muuta. Kävin röökillä, joka oksetti kun en ollu paljoa syönyt. Yritin taas soittaa. Tiskasin ja rupesin tekemään ruokaa. Siihen meni naurettavan kauan kun joka saakelin asia oli niin vaikea päättää. Söin sit puoli seiskan aikaan. Ihan hyvää, mut se tunne kun se täytti mahaa.. HYI. Oksetti niin naurettavan paljon. Sit yritin neljännen kerran soittaa sille saakelin terapeutille. Hävetti niin saatanasti. Kyllä se sit lopulta joskus seittemän aikaan soitti mulle takaisin. Ja itkin vaan. Mua pelottaa, että tää mun perseily ei lopu koskaan. Ja varsinkin se, että lihon. Lopulta kuitenkin sain syötyä ja kalorit nousi 1780, mikä lieveästi ahdisti. Mut tänään oli aamulla kyllä niin heikko olo ja lihaksiin sattui, että en selvästi oo palautunu kunnolla. Et vois varmaan enemmänkin syödä. Ja tuli sellanen jännä oivallus tässä, että en oo syönykään viime aikoina niin paljon kuin luulin. Mä oon ajatellu, että päivittäin olis menny sellaset 1800 kaloria, mut laskin äsken viimeisen 7 päivän keskiarvon ja se olikin alle 1700. Mikä tuntuu hämmentävältä. Mutta sairaan hyvältä.

Mitä enemmän oon miettiny ruokavalion ja syömisen vapauttamista, sitä vaikeemmaksi se on mennyt. Jääkaappi on niin täynnä, että kaikki lantut ei edes mahdu sinne. Oon syöny vähemmän ihan senkin takia, että maha tuntuu tulevan täyteen paljon helpommin kuin ennen. Mut eilen rupesin miettimään, että onko se enemmänkin ahdistuksen lisääntymistä, eikä sitä, että maha olis täynnä. Koska kaiken ruoan syömiseen on tullu selvästi mukaan enemmän ahdistusta kuin ikinä. Mä oon ruvennu pelkäämään ruokaa ja syömistä. Ja oon myös ihan tosissani yrittänyt ajatella sallivammin ja suunnitellut ties mitä herkkuja ja hiilaripäiviä. Mut en saa niitä toteutettua. Vaikka kuinka olis nälkä, lykkään sitä syömistä. Kyylään kelloa ja jos oon suunnitellu syöväni kuudelta ja kello on kahta vaille, istun ja odotan sen kaksi minuuttia ennen kuin voin syödä. Mulle on muodostunut ihan hirveesti kaikkia uusia pakkomielteitä ja tapoja.

Ja joo, soitin terapeutille vielä uudestaan illalla. Ja sanoin, että voisinkin mennä sinne shpolille. En meinannu saada sitä ulos suustani. Ja vähän kaduttaa. Eilinen oli vaan niin kauhee, että en tollasta jaksa kauaa.

Eilisen kauheus jännästi pyyhkiytyi pois tän aamun painon myötä. Se oli pudonnut. Torstain painosta oon menny KILON alaspäin. Olin saakelin tyytyväinen. Hetken. Sit rupesin miettimään taas, että mitä syön ja kuinka paljon ja koskahan saan sen taas alemmas. Nyt en haluakaan mennä mihinkään syömishäiriöpolille. Mullahan menee vallan mainiosti.

Päättämättömyys vaan vaivaa taas aivan saatanasti. Haluisin jotain erilaista syödä tänään, mut mitä ja kuinka paljon? Tein vähän sitä ajatellen parikyt minsaa lihaskuntoa. Vaikka piti olla lepopäivä, hups. Mulla on ihan sikana kaikkia erikoisaineksia esim. karppileivontaan, jota en oo edelleenkään saanut aikaiseksi kokeiltua kertaakaan. Kaupasta ei oikein löydy muuta kuin hiilariherkkuja ja vedin kuitenkin kaljaa torstaina niin pelottaa, että jos nyt vedän hiilaria, tulee kauhee himo niihin taas. Taas sellanen, että haluisin kaikkee, mut ei huvita mikään.

Nytkin ihan hirvee nälkä ja yritän vaan saada lisää tekstiä aikaiseksi, että aika kuluis.

Ai niin, oli muuten aivan uskomattoman lähellä, ettei eilen menny sessioinniksi. Oli "pakko" käydä kaupassa kun rööki loppui. 2 kertaa pysähdyin paikalleni kun olin suuntaamassa ulos. Otanko repun mukaan? Eli ostanko jotain isompaa kuin askin röökiä? Ja kaupassa elin kyllä niin perkeleen vaarallisesti kun en lyhintä reittiä vaan suunnannut kassalle vaan kävin vähän silmäilemässä valmiskakkuja. Ja vielä pysähdyin kattomaan mitä Halvan Salmiakkimatossa on kaloreita. Koska ne oli tarjouksessakin. Mut selvisin, mä selvisin. Mä en haluis lähteä siihen oksentamisen kierteeseen enää. Kun se ei todellakaan jää kertaan viikossa. Tai kuukaudessa. Se vaan moninkertaistaa kaiken ruoan himoitsemisen.

Kuinka paljon on liikaa?

Ahdistaa.

Meenkö sekä puolen tunnin steppiin että 45 minuutin pumppiin? Vai vaan pumppiin? Stepin todella haluisin mennä tekemään, mut viimeksi siihen meni kaikki voimat ja pumppi oli perseestä. Ja puolen tunnin step on niin säälittävää, ettei vain siihen voi mennä. Oksettaa. Tää perkeleen päättämättömyys.

Vedin kännit torstaina. Koska päivä jotenkin vaan meni niin, että en syöny vaikka oli hirvee nälkä ja huono olo ja sit tajusin, että kerrankin olis kaloreissa varaa juoda. Ja siis loppusaldo oli 1400 joista 600 oli kaljaa. Erittäin jännä. Yleensä on kännissä hirvee nälkä ja kun pelkään krapulaa niin syön vielä varmuudenkin vuoksi. Mut tällä kertaa en. Oon muutenkin menny ihan kummalliseksi syömisen suhteen. Vaikka olis ihan hirvee nälkä, en vaan syö. Katon vaan kelloa ja kidun. Ei oo ollu mitään pahoja himoja, nälkää oon tuntenu kyllä senkin edestä. Mut jotenkin se oikea nälkä on paljon helpompi sietää kuin järjetön ruoanhimo. En kyllä vaan tiedä kuinka paljon nälkää sellanen "normaalisti" syövä ihminen tuntee. Koska vaikka on oikeesti välillä hemmetin huono olo, hutera ja heikko, kaloreita on kertyny ihan hyvin. Ja kuinka kauan tällanen voi kestää? Onko tässä sit seuraavana se, että syön koko ajan? Siis sellanen, että keho muistais nälän ja yrittää täyttää sen vielä myöhemminkin?

Paino jumittaa kun oon taas nukkunut niin huonosti. En oo sen maanantain stepin jälkeen käynyt salilla, vähän vaan tullut kävelyä ja pyöräilyä. Enkä tiedä kannattaako nytkään mennä mihinkään kunnon lihaskuntojuttuun. Kun ei mun keho vaan tunnu handlaavan suunnilleen mitään rankempaa liikuntaa. Ja polvi on ollu aika huono. Tajusin eilen, että rasvat on jotenkin taas jääny tosi vähälle, mikä myös vaikuttaa niveliin. Mä en todellakaan halua kartella erityisesti rasvaa, koska tiedän, että se on hirveen tärkeä juttu. Se vaan tulee samalla kun laskee kalorit, koska luonnollisesti rasvassa niitä on. Oon kovastikin yrittänyt miettiä miten voisin ruveta laajentamaan tätä mun ruokavaliotani. Mut samaan aikaan oon vaan tiukempi liikunnan ja kaloreiden suhteen. Eilenkin söin vaan alle 1600, vaikka ajattelin, että kyllä saisin ravita itteäni sen alkoholin jälkeen. Silti menin 1, 5 tunnin kävelylle ja melkein koko ajan mietin vaan mitä saan syödä ja koska ja kuinkahan paljon tässä kuluu ja juu, laitanpa kivennäisvettä kylmenemään, jotta voin tarvittaessa taistella sillä nälkää vastaan.

Sen muuten sain aikaiseksi torstaina kun äiti vei mut kauppaan, että otin neljä banaania. Rupes melko nopeesti kaduttamaan se määrä kun olisin tietenkin voinut ottaa vähemmän. Ja ajattelin muka, että teen proteiinilettuja. Niin varmaan. Eilen söin yhden banaanin viilin kanssa. Hyvää oli, mutta täysin naurettavan ahdistavaa. Vielä kun tajusin kuinka helvetisti banaanissa on kaloreita. Niitä on siis vielä kolme.

Mä oon niin vitun sekasin. Ja mä tajuan, että jos lukisin tän jonkun muun blogista, pitäisin täysin itsestäänselvänä, että tolla on syömishäiriö ja, että sen kannattais hakea siihen apua. Mutta ei Mulla mitään sellasta oo. Mä en ihan tosissaan pysty edes päässäni sitä ajattelemaan. En pysty. En halua. Miksi? Koska mun pitää laihtua. En mä osaa sitä tehdä ilman kaloreiden laskemista ja muuta. Äiti sanoi taas just torstaina, että mun pitää sanoa terapeutille syömishäiriöpolista. Mut en mä halua mennä. En mä halua, että kukaan häiritsee mun projektia. Ehkä sit kun lopetan laihduttamisen ja siirryn painon ylläpitoon... Ja kyllä, tajuan kuinka naiivilta tuo kuulostaa. Missähän vaiheessa mä muka lopetan laihduttamisen? Kun se on koko vitun elämä. Ja mä pelkään lihomista. Niin saatanan paljon. Pelkään että jos syön vähänkin väärin, en enää pysty lopettamaan ja lihon kaikki 30 kiloa takaisin. Ja mähän en lihavana enää elä. Se ei vaan ole vaihtoehto.

Ja hups, meni kauan tän väsäämiseen, en ehdi steppiin. Joten pumppi kutsuu kello 12.

Hämmennys, epäusko, vitutus

Voi pöö.
Voi perse.

VOIHAN NY SAATANA

Oon nyt kahtena yönä taas herännyt aivan hikisenä. Siis vaatteet ja lakanat on märät hiestä. Jee. Sekin aika minkä nukun, nään vaan vammasia unia. Tää oli tammikuussa kans. Ja tulee liikunnasta.

Haistakaa vittu te kaikki "liikunta parantaa unen laatua"- läskipäät. Haistakaa paska kaikki helvetin iltalehden viikon laihduttajat, jotka sanotte, että ei enää väsytä kun liikkuu. Painukaa helvettiin kaikki, joiden polvikivut on lähteny laihtumisen myötä.

Mä en ymmärrä. Mä en tajua. Mä en vaan käsitä.

Sunnuntaina en tehnyt mitään, lepäsin vaan ja jännäsin vaalituloksia. Ja himoitsin sipsejä. Maanantaina tunnin steppi, sattui vitusti polveen, mut tein silti. Eilen vaan vähän pyöräilyä, ihan hyötyliikuntana. Tänään olis mun perus keskiviikkotreeni, 3 vartin lihaskuntojuttua, jalat, kädet ja vatsa. Sit puolen tunnin steppi. Ja en tiedä mitä mun pitäis tehdä. Kun ihan selvästi oon liikkunu "liikaa". Tää unen paskistuminen tulee täysin selvästi siitä. Mutta haluisin mennä. Oikeesti haluan mennä. Mut haluanko, ainakin osaksi sen takia, että se on mulle huono? Tuleeko liikunnasta vaan uusi itsetuhoisuuden muoto? Onhan se alusta asti ollut inteinhon ilmenemismuoto, mut oon alkanut myös tykkäämään siitä. Joskus lähden sieltä jopa ihan tyytyväisenä. Mutta mun on pakko nukkua. Pakko.

Eli mitähän persettä tässä pitäisi tehdä?

heikko plösö

Mikähän vittu mussa on kans vialla?! Miten on mahdollista, että tää mun treenaaminen on jotenkin liikaa? Mulla on ny ollu vähän aktiivisempi viikko ton urheilun kanssa ja nyt on pari yötä taas ollu aika huonoja. Samanlaisia kuin tammikuussa. Sehän johti sit siihen, että ENSINNÄKIN paino jumitti ja kaikki meni paskasti ja tulin kipeeksi ja siinä meni kuukausi aikalailla makoillessa. Kyllähän nyt ihmiset treenaa paljon enemmän kuin minä ilman mitään ongelmaa ja mun ruhoni ei muka tätäkään kestä. Oon kuitenkin syönyt, mun mielestä suht hyvin ja panostanu enemmän palautumiseen. Ostin jopa hiilaripitoisempia (vaikka muuten välttelen hiilareita) patukoita, jotta saan heti jotain ravintoa naamaani jumpan jälkeen. Eilen oli vitun vammasta kun olin ensin puolen tunnin stepissä ja se meni tosi hyvin, vihdoin hikoilin vähän enemmän, sain kädet mukaan ja oikeesti sain tehtyä liikkeet. Sit sen jälkeen pumppiin ja yhtäkkiä olikin kaikki voimat poissa, polveen sattui niin vitusti ja se oli ihan paskaa. Tänäänkin oli pumppi suunnitelmissa, mutta en taida mennä. Yritän nyt olla järkevä ja vaan myöntää sen, etten jaksa. Vaikka vituttaa niin perkeleesti.

Oltiin eilen siskojen kannsa sit vanhempien luona ja taas oli oikeesti vaikee syödä kun ahdisti niin paljon. Ja sit tietenkin taas sitä vitun ben&jerry's jäätelöä JA mustikkapiirakkaa. Menin olkkariin kun muut söi. Mullahan oli vähän suunnitelmissa yksi hiilari/herkkupäivä viikossa jos käyn hyvin salilla, mut enhän mä ny voi mitään tollasta syödä. En edelleenkään luota yhtään siihen, että oksentaminen onnistuis eli en haluu edes kokeilla. Ja muutenkin... eihän se nyt järkevää ole. Ja jos sen tekee kerran, lopettaminen on taas niin saatanan vaikeaa. Eikä mulla sellasta oksennushimoa ole ollut. Eilen teki ihan hirveesti mieli kaikkea, mut nimenomaan halusin syödä, enkä oksentaa. Mut sekin johtui paljon siitä, että oli kauhee nälkä. Oli aivan perkeleen lähellä, etten käyny ostamassa jotain, jota olisin katunu. Meinasin ruveta myös leipomaan jotain vhh-herkkua, mut en sit jaksanu ja hyvä niin. Tota vähähiilarista leipomista oon miettinyt, sellasessakin on vaan ihan hirveesti kaloreita kun hiilarit vaihdetaan rasvaan. Jos mä ny tosiaan opettelisin syömään tasapainoisemmin, vaikka sitten karppilinjalla. En mä ainakaan voi alottaa mistään saakelin jäätelöstä. Hiilarit pelottaa niin saatanasti, varsinkin se normisokeri, joka on mulle oikeesti niin koukuttavaa kamaa. Jos syön sitä kerran niin sekoanko kokonaan? Plus tuntuu, ettei se hiilari sovi mulle. Aamupuurostakin tulee kauheen heikko olo. Sellanen tosi inhottava, rintaa puristaa ja tuntuu, ettei saa henkeä, ylösnoustessa huimaa ja heikottaa. Varsinkin ärsyttää kun kahvin jälkeen on sellanen pirtee olo ja suunnittelen mitä kaikkea vois tänään tehdä. Sit puuron jälkeen ei huvita mikään.

Jumalauta kun väsyttää. Ajattelin mennä vähän pyöräilemään, mut kattoo ny. Tällä hetkellä tuntuu, etten jaksa yhtään mitään. Makaaminen tuntuu liian hyvältä.

Täällä taas

Ohhoh, 10 päivää edellisestä julkaisusta. Ei oo ollu tietokonekaan päällä viikkoon. Mun päässä on kyllä joka päivä pyöriny kirjoitettavaa, mutta jotenkin tää näpyttely ei oo kiinnostanu yhtään. Ja olin viikonlopun siskon koiravahtina.

Tää syömisjuttu on menny hyvinkin jännään suuntaan. Jotenkin on ollu helpompi syödä vähemmän. Ja liikkua enemmän, Paniikkin meinas tulla kun ei siellä siskolla ollut keittiövaakaa, joten en voinu laskea kaloreita. Ja niiltä jäi sinne mulle huutelemaan 3 ruispalaa. Pelotti aivan saatanasti, mutta siis herranjumala sentään, pystyin syömään yhden palan kerrallaan, enkä seonnut! Tosin kolme juustokerrosta oli aika järkyttävää, mutta jotenkin ahmimishalut on menny lomille. Vaikka olis kauhee nälkä pystyn syömään hitaasti. Ja oon ollu salilla suht ahkerasti niin pitää vähän ajoittaa syömistä sen mukaan.

Viikonloppuna tuli tosiaan koiran kanssa käveltyä aika paljon ja koska en voinu laskea kaloreita, pelkäsin syödä niin paljon, että jäi vissiin kalorit aika pieniksi, koska paino lähti laskuun. Ja oon melkoisen motivoitunu siihen, että pääsisin vähän eroon näistä syömisrajoituksista. Alkaa lievästi kyllästyttää. Ja pakko on myöntää, etten mä enää voi sanoa syöväni kovinkaan monipuolisesti. Vihannestarjontakin on niin rajoittunut, ettei voi kauheesti ylpeillä terveellisyydellä. Kun ihminen tarvitsee kuitenkin muutakin kuin kaalta ja lanttua. Oli muuten yllättävän vapauttavaa kun piti/sai tehdä kaalisalaattia ilman kaiken punnitsemista. Ensin ahdisti pirusti, mut sit se oli aika kivaa. En kyllä mitään oikeeta ruokaa saanut ilman vaakaa tehtyä, mut aika iso juttu se mulle oli.

Tein itelleni liikuntasuunnitelman, jotta voisin joskus sit syödä jotain muutakin ruokaa ilman karseeta ahdistusta tai mitään oksennusajatuksia. Oon viimeksi oksentanut viikko sitten, mutta se oli aika lailla pakko, kun järkyttävä mahatuska herätti mut aamulla. Viimeksi kauravellin syöminen auttoi ja yritin sitä, mut se vaan paheni ja oli pakko oksentaa. Tosi kummallista vaan, että vaikka todella oikeasti oksetti, kuola vaan valui suusta kun olin nelinkontin kylppärin lattialla, se ei tullut ulos ilman, että sai laittaa sormet kurkkuun. Oksentamista en oo moneen kertaan edes ajatellut, osaksi kun tiedän, ettei se toimi ja osaksi koska en haluisi enää ryhtyä siihen. En uskalla sanoa, ettei enää ikinä, mutta nyt toistaiseksi on menny sen verran hyvin sen suhteen, etten koe mitään tarvetta sille. Lauantaina olis vanhempien luona ollu Ben&Jerry's Peanut Butter Cup -jäätelöä tarjolla. En oo edes maistanu sitä ja kyllähän ne on kaikki hemmetin hyviä, mut tiesin, etten voi siihen koskeakaan ilman hirveää oksennushimoa. Ja jotenkin ei edes ollu ihan niin vaikeaa kieltäytyä kuin ajattelin. Itse syömisestä johtuva ahdistus on kyllä lisääntynyt, mikä aiheuttaa ihan fyysistä huonoa oloa, jolloin on vaan vaikea edes ajatella syömistä. Tuntui kunnolla eilen kun vanhemmat pyysi ravintolaan, enkä keksiny mitään oikeaa syytä olla menemättä. Kun en edelleenkään kehtaa sanoa, etten vaan pysty. Pelotti, että sekoan, mut ahdisti niin paljon, että oli saakelin vaikeaa syödä.

En vieläkään kyllä pysty itelleni edes mielessäni myöntämään, että mulla olis syömishäiriö. Mähän vaan lasken kaloreita. Laihdutan. Vaikka ihmiset sanoo, ettei tarvis enää. Mutta kun jumalauta mussa on kyllä niin jäätävä määrä löllöä edelleen. Kyllähän mun nyt pitäisi pyrkiä vaan siihen, että muokkaan ja kiinteytän, mut kyllä se vaaka vaan kutsuu vähän väliä. Jossain vaiheessa ajattelin, että se normaalipainon keskikohta olis varmaan hyvä. Nyt siihen ei oo enää montaa kiloa, eikä todellakaan tunnu, että se olis lähelläkään hyvää. Mut jos mä yritän lihasta saada niin sehän toki painaa enenmmän kuin se läski.

Tällä hetkellä kalorit noin 1500. Vois syödä vielä manteleita. Ehkä. Kumman vaikeeksi menny itse se ruoan saaminen suuhun asti.

Pumppaa ne läskit pois

UU, olin pumpissa enkä ruvennu itkemään! Aikamoista touhua, koskahan viimeksi olis noin jännästi käyny. Kaliumit varmaan palautunu kun ei voimattomuutta tullut, vitun rintalihakset on edelleen jossain nukuksissa, mut ehkä vähän parempaa tuntumaa. Käuhee säätäminen taas sen suhteen koska syön ja kuinka paljon ja oonko liian täynnä, ehtiikö tulla kauhee nälkä. Tuntui turhankin täydeltä kun sinne lähdin, alkoi aivan nukuttaa. Mut ei se ainakaan sit tekemistä häirinnyt, joten kaikki ok. Kaloreita enemmän kuin aamulla ajattelin, mut kunhan jotain miinusta tulee niin hyvä. Oli pienehkö psykologinen juttu jo ton salin kanssa, että koska uskallan mennä kun ei oo hirveen hyvään fiilikseen viime aikoina johtanut. Ja jumalauta mä vähän hymyilin kun lähdin sieltä. Vähän ketuttaa kun oon vissiin aikoimoiseen juntturaan saanu mun aineenvaihdunnan kun ei hiki meinaa tulla yhtään. Hitto, ennen kuin tulin kipeeksi, alko alkulämpässä jo suunnilleen valua hikipisarat silmiin. Mut josko se nyt tästä taas.

Eli kerrankin jotain onnistumista, taidankin lopettaa tähän niin jää kaikille hyvä mieli!

Haa, ei oo yhtään positiivista tunnistetta mulla, pitää tehä :D

AHNE LÄSKI

Vitun vittu. Vedin sit taas kaksin käsin. Jotenkin vaan oon niin saatanan ahne, että on pakko vaan saada lisää. Vaikka mun ei edes pitänyt yrittää oksentamista. Todella vaikeaa saada mitään aikaiseksi, vaikka kuinka yritän. Voi helevetti, taas pitää yrittää kituuttaa ja säästää kaloreita.

VITTU SAATANA KUN VITUTTAA

Aamulla ajattelin, et yritän vaan syödä "normaalisti". Mut enhän mä edes tiedä mitä se on. No sen verran tiedän, ettei tuo ollut normaalia syömistä kun olin jo ihan täynnä ja siltikin vaan otin lisää. Ja hävetti ihan sikana kun kaikki näki kuinka paljon syön ja silti vaan naamaan. Molemmat siskot taas luetteli kaikkea mitä ne on syöny ja niiden piti päästä kauppaan hakemaan lisää. En vaan tajua. Onko tollanenkaan normaalia? Ei niistä kumpikaan ainakaan ole lihava, joten kai se on.

Mahaan sattuu, vituttaa, oksettaa, ällöttää. Tekis vaan mieli mennä yrittämään uudestaan sitä oksentamista, mut tuskin se yhtään helpommin tulee kuin äskenkään.

Vittu pitäs kuolla.

Läskillä on nälkä

TÖRKEE NÄLKÄ
Kalorit 1007. Eilen ja toissapäivänä reilut 800!!! Ja oon vaan aivan saatanan onnellinen. Tai no, se on ehkä turhan voimakas sana, nuokin kalorit sit kuitenkin tuntuu pahalta, voisin olla syömättä. Mut oon saanu kulutettua niitä kaloreita, jotka lauantaina jäi sisälle ja taas lauantaina vanhempien luo ja sisko tietenkin leipoo niin pitää säästää kaloreita sinne. Koska oksentaminen ei ole vaihtoehto kun ei vaan toimi.

Siis huh, en oikein tajuu miten oon pystyny tähän jo parina peräkkäisenä päivänä. Ihan sen takia et oon tottunu jo kauan syömään paaaljon enemmän. Nälkä on varsinkin tänään ollu aika jäätävä, saa nähdä miten nukahdan. Eilenkin kesti kauan ja annoin ittelleni luvan syödä tänään sen tonnin täyteen. Mut joo eihän tää kauaa tuu jatkumaan, pakko lähtee sinne salille ja sit kyllä syön taas enemmän. Jos tää kaliumjuttu ny korjautuis niin jaksais salilla jotain tehdäkin. Tein pientä jumppaa tänään ja jaksoin yllättävän hyvin, et hyvä merkki kai. Tai sit vaan nälkähyperiä. Välillä on niin energinen ja kevyt olo, et tuntuu et ruoka ei vaan sovi mulle.

Uuuu ku haluis syödä. Juon vettä.