Täällä taas

Ohhoh, 10 päivää edellisestä julkaisusta. Ei oo ollu tietokonekaan päällä viikkoon. Mun päässä on kyllä joka päivä pyöriny kirjoitettavaa, mutta jotenkin tää näpyttely ei oo kiinnostanu yhtään. Ja olin viikonlopun siskon koiravahtina.

Tää syömisjuttu on menny hyvinkin jännään suuntaan. Jotenkin on ollu helpompi syödä vähemmän. Ja liikkua enemmän, Paniikkin meinas tulla kun ei siellä siskolla ollut keittiövaakaa, joten en voinu laskea kaloreita. Ja niiltä jäi sinne mulle huutelemaan 3 ruispalaa. Pelotti aivan saatanasti, mutta siis herranjumala sentään, pystyin syömään yhden palan kerrallaan, enkä seonnut! Tosin kolme juustokerrosta oli aika järkyttävää, mutta jotenkin ahmimishalut on menny lomille. Vaikka olis kauhee nälkä pystyn syömään hitaasti. Ja oon ollu salilla suht ahkerasti niin pitää vähän ajoittaa syömistä sen mukaan.

Viikonloppuna tuli tosiaan koiran kanssa käveltyä aika paljon ja koska en voinu laskea kaloreita, pelkäsin syödä niin paljon, että jäi vissiin kalorit aika pieniksi, koska paino lähti laskuun. Ja oon melkoisen motivoitunu siihen, että pääsisin vähän eroon näistä syömisrajoituksista. Alkaa lievästi kyllästyttää. Ja pakko on myöntää, etten mä enää voi sanoa syöväni kovinkaan monipuolisesti. Vihannestarjontakin on niin rajoittunut, ettei voi kauheesti ylpeillä terveellisyydellä. Kun ihminen tarvitsee kuitenkin muutakin kuin kaalta ja lanttua. Oli muuten yllättävän vapauttavaa kun piti/sai tehdä kaalisalaattia ilman kaiken punnitsemista. Ensin ahdisti pirusti, mut sit se oli aika kivaa. En kyllä mitään oikeeta ruokaa saanut ilman vaakaa tehtyä, mut aika iso juttu se mulle oli.

Tein itelleni liikuntasuunnitelman, jotta voisin joskus sit syödä jotain muutakin ruokaa ilman karseeta ahdistusta tai mitään oksennusajatuksia. Oon viimeksi oksentanut viikko sitten, mutta se oli aika lailla pakko, kun järkyttävä mahatuska herätti mut aamulla. Viimeksi kauravellin syöminen auttoi ja yritin sitä, mut se vaan paheni ja oli pakko oksentaa. Tosi kummallista vaan, että vaikka todella oikeasti oksetti, kuola vaan valui suusta kun olin nelinkontin kylppärin lattialla, se ei tullut ulos ilman, että sai laittaa sormet kurkkuun. Oksentamista en oo moneen kertaan edes ajatellut, osaksi kun tiedän, ettei se toimi ja osaksi koska en haluisi enää ryhtyä siihen. En uskalla sanoa, ettei enää ikinä, mutta nyt toistaiseksi on menny sen verran hyvin sen suhteen, etten koe mitään tarvetta sille. Lauantaina olis vanhempien luona ollu Ben&Jerry's Peanut Butter Cup -jäätelöä tarjolla. En oo edes maistanu sitä ja kyllähän ne on kaikki hemmetin hyviä, mut tiesin, etten voi siihen koskeakaan ilman hirveää oksennushimoa. Ja jotenkin ei edes ollu ihan niin vaikeaa kieltäytyä kuin ajattelin. Itse syömisestä johtuva ahdistus on kyllä lisääntynyt, mikä aiheuttaa ihan fyysistä huonoa oloa, jolloin on vaan vaikea edes ajatella syömistä. Tuntui kunnolla eilen kun vanhemmat pyysi ravintolaan, enkä keksiny mitään oikeaa syytä olla menemättä. Kun en edelleenkään kehtaa sanoa, etten vaan pysty. Pelotti, että sekoan, mut ahdisti niin paljon, että oli saakelin vaikeaa syödä.

En vieläkään kyllä pysty itelleni edes mielessäni myöntämään, että mulla olis syömishäiriö. Mähän vaan lasken kaloreita. Laihdutan. Vaikka ihmiset sanoo, ettei tarvis enää. Mutta kun jumalauta mussa on kyllä niin jäätävä määrä löllöä edelleen. Kyllähän mun nyt pitäisi pyrkiä vaan siihen, että muokkaan ja kiinteytän, mut kyllä se vaaka vaan kutsuu vähän väliä. Jossain vaiheessa ajattelin, että se normaalipainon keskikohta olis varmaan hyvä. Nyt siihen ei oo enää montaa kiloa, eikä todellakaan tunnu, että se olis lähelläkään hyvää. Mut jos mä yritän lihasta saada niin sehän toki painaa enenmmän kuin se läski.

Tällä hetkellä kalorit noin 1500. Vois syödä vielä manteleita. Ehkä. Kumman vaikeeksi menny itse se ruoan saaminen suuhun asti.