Tää päättämättömyys taas, saatana

Voi ihmiset, mitä mä teen..?
Kalja pyörii päässä.
Oksentaminen pyörii päässä.
Ja tietenkin se kirottu ruoka itsessään vaivaa ajatuksia.
Ääh.
Mulla meni niin kepeästi tässä pari päivää. Olin ihan ok sen suhteen, että syön vähän ja laihdutan. Eilen ahdistus alkoi jotenkin kasaantua, olis pitäny mennä dkt-ryhmään, mut en vaan perkele jaksanut. Fyysinen olo oli erityisen huono eilen, sai tosissaan taistella oksentamista vastaan. Ja päiväunien jälkeen pari kertaa pyörrytti oikein kunnolla kun nousi ylös. Ja se helvetin ruoka. Kun siitäkin tulee huono olo ja pää kipeeksi.

Haluisin viiniä. Mut eihän mun todellakaan pitäisi nyt miettiä mitään alkoholia. Vaikka onnistuisinkin juomaan maltillisesti, pelottaa kuinka törkee olo olis seuraavana päivänä. Kun on heikko fiilis jo muutenkin ja jo pari viime kertaa tässä kun oon juonu, seuraava päivä ei todellakaan ole ollut mitenkään hehkeä. Silloin joskus viime vuoden puolella kun join tosi paljonkin yhdessä vaiheessa, mulla ei ollut mitään erityistä krapulaa, koska mä söin niin törkeitä määriä ruokaa. Enkä edes tajua mikä siinä houkuttaa. Kännissä on kivaa vaan se pieni nousuhumalan hetki ja sit onkin tylsää, eikä tiedä mitä sillä fiiliksellä pitäis tehdä. Vittu.

Eilen iski törkeimmät sessiointihimot aikoihin. Oli jo aika lähellä, etten illalla lähtenyt kauppaan. Mutta en vaan olis edes jaksanut. Ja pelottaa se refleksin meneminen ja se, että kun oon niin väsynyt, entä jos en edes jaksa oksentaa kunnolla? Plus tietenkin kaikki muut paskuudet mitä saa siinä kaupanpäällisinä. Ja tottakai tajuan, että tää johtuu nälästä ja väsymyksestä. Myös tylsyydestä ja yleisestä ahdistuksesta. Ei pitäis antaa niiden ohjailla mua.

Oon heikko. Henkisesti ja fyysisesti. En tajua miten varsinkin tää mun ruhoni voi olla näin heikko? Siis oon huikeat 2 viikkoa nyt mennyt vähän pienemmillä kaloreilla ja alkaa muka jo voimat loppua. Saatana. Mähän saakeli makaan vaan kotona. Jotkut vetää selkeesti vähemmällä ruoalla ja käy koulussa tai töissä. Typerää.

Viiltäminenkin huvittais. Vaikka ei oo mitään syytä. Koska en kuitenkaan onnistu. Senkin takia, että vaan valtavat, edellistä suuremmat tois mulle mitään onnistumisen tunnetta. Ja se tarkottais lääkäriä ja tikkejä, enkä tosiaan olis menossa. Ja sit vaan vituttaa kun pitää niistä toipua. Tuskin saisin ainakaan selvin päin edes mitään muuta aikaiseksi kuin pintanaarmuja. Heikko.

Joten taas kerran nää samat vaihtoehdot pyörii päässä. Hyvin mahdollisesti taas kärsin vaan koko päivän niiden kanssa ja viimeistään seuraavana aamuna oon tyytyväinen, etten mitään tehnyt. Helvetti. Miten normaalit ihmiset hallitsee ahdistustaan? En käsitä. Tai sit niiden ahdistus ei vasn oo tällaista. Olis mulla noita dkt-juttuja, mutta perse niiden kanssa. Ei tähän ainaiseen ahdistukseen auta mikään jääpalojen pitäminen kädessä. Kun se on siinä se ongelma. Mä en toimi sillä tavalla kuin siinä oletetaan, joten niiden keinot ei sovi mulle.