Hirveää pölötystä, itsevihaa, tuskaa ja valitusta

Tunnin lennki, sekä juoksua että kävelyä. Terveellistä ruokaa.

Herkkuahmimisoksennushimo. Leivonko, ostanko, enkö, typerää, järkevää, laihdunko, lihonko. En voinut ajatella mitään muuta.

Tunnin pyörälenkki. Kaksi pakettia keksejä. Puolitoista tuntia oksentelua, maha ei vaan tyhjene. 
Mikä vittu siinä on?!

Kauppaan. Leipää, kaljaa, pähkinöitä..
Kalja on kaveri, heti tuntuu paremmalta.

Mun selkä on edelleen jumissa, kunnolla viallinen, helmikuun itsariyrityksen yhteydessä pikku hupsisjutusta kun putosin portaat alas. Tai siis lensin portaat alas. Ihan suoraan sille alimmalle portaalle. Joka on sattuneesta syytä rikki, heiluu kun siihen astuu. Siitä lapaluiden kohdalta, ihan keskeltä, en saa sitä auki. Sattuu aina kun yritän suoristaa ryhtiä. Se tuntuu vaan pahenevan.

Mä en ole ikinä vihannut itseäni näin paljon. Siis se vaan lisääntyy koko ajan. Mä en ole oikein ikinä ymmärtänyt sitä, että ihmiset satuttaa itseään koska ne kokee ansaitsevansa vaan kipua ja tuskaa.

Nyt mä ymmärrän vähän paremmin. Mulla on hirveä halu satuttaa itseäni, rikkoa jotain, tehdä haavoja, kuristaa, polttaa. Tai ihan vaan syödä paskaa, juoda alkoholia ja polttaa tupakkaa.

Ihan vaan koska olen niin paska ja hyödytän LÄSKIkasa, joka ei mitään muuta ansaitsekaan.

Mä todella vaan lihon koko ajan. Tänäänkin pyöräillessä, matkalla kauppaan keksien luo, ajattelin, että tänään mulla olisi mahdollisuus laihtua jos vaan en mene kauppaan. Silti mä vaan menin. Vaikka laitan taas seuraavana aamuna sen numeron mun ruoka- ja oksennuspäiväkirjaan. Ja mä kirjoitan siihen "TYPERÄ LÄSKI, LOPETA SE LIHOMINEN NYT JA HETI".

Mä en oikeasti tiedä olenko vain vainoharhainen vai jotenkin vaan niin oksettavan lihava ja ällöttävän näköinen, että kaikki vastaantulijat tuijottaa mua. Oikeesti, tänään on tuntunut, että kaikki vaan kattoo ja arvostelee. Ajattelee vaan, että mitä tuokin läski tuossa pöräilee, menee kuitenmin kauppaan ostamaan kaloreita. Ja niinhän mä teen. Meen kauppaan ja ostan kaikkea mitä en todellakaan saisi syödä. Minähän olen jo herkkuni syönyt, ne näkyy ja tuntuu joka kohdassa.

Ja mä oon taas ruvennut polttamaan joka päivä . Vitun järkevää sekin. Ei olis varaa muutenkaan ja ei se mulle mitään kiksejä anna. Silti mulla on aina ollut siihen jokin ihme himo. Ja muka menen juoksulenkille, ha! Pyöräilen joka paikkaan, tosi tehokkasti, juu.

Haluan hakata kättä, mutta tuun vissiin tapaamaan perhettä taas vaihteeksi ja vasen käsi on jo nyt ihan hämärän värinen ja turvonnut. Näkyvästi siis. Puhuin äitin kanssa eilen puhelimessa ja se sanoi, että voitaisiin kaikki siskokset tulla käymään kun ei ole nähty aikoihin. Mä justiin olin siellä edellisenä viikonloppuna, en ymmärrä miten ne kuvittelee, että itsenäistyneet lapset tulee käymään joka viikonloppu?!

Musta on tänään tuntunut siltä, että mä alan oikeasti tulla hulluksi.
Mä VIHAAN itseäni, en usko kun ihmiset sanoo välittävänsä, haluan juoda joka päivä, oon vainoharhainen, pelkään poistua kotoa...
En mä ole ikinä tuntenut tällaista itseinhoa. IKINÄ. Terapia saa mut vihaamaan itseäni. Kun kaikki mun viat käydään läpi. Kaikki mun vammaisuudet, ongelmat ja esteet. Jotka on kaikki pitkälti vaan MINÄ ITSE.

Musta tuntuu, että mä hukun.
Mä en tiedä enää mistään mitään.
Mä en halua mitään.
Mä haluan kaiken.
Mä haluan kuolla.
Mä haluan kokea tuskaa.

Ainoa vaihtoehto on kuolla.
Siltä nyt tuntuu.
Siihen mun logiikkaa päätyy.

Ei ole muuta.
Kuin se odottava tyhjyys.

En mä kestä tällaista samaa. Tai vielä pahenevaa.
Kun tuntuu, etten mä ole pohjalla käynytkään.