torstai 4. syyskuuta 2014

Minä vastaan maailma. Se toinen voitti jo.

Vähän helpompi olla tänään. Vähän. Kaloreita liikaa, eilenkin kyllä sekosin, vedin leipää ja oksensin, mutta nyt viimein alkaa tuntua, että kehon toiminta on tasoittunut sen paaston jälkeen. Painohan nousi ihan hullua vauhtia, kaikki tuntui vaan jäävän muhun kiinni ja ruoansulatus ei tietenkään ollut normitasolla. Tänään vihdoin paino on tullut pikkuisen alas. Kyllähän mä ihan oikeasti lihonut olen, mutten ihan niin pahasti kuin jo ehdin luulla. Ruoka- ja kokkailufantasiat täyttää mun päätä kyllä koko ajan, mutta ainakin eilen ja tänään niitä on ollut vähän helpompi vastustaa.

Ja samaan aikaan, samasta syystä tai jopa edellisen syynä, en tiedä, unettomuus. Voi vittu kun luulin jo, että pystynkin taas nukkumaan. Muutenkin kuin kännin ansiosta. Mun pää ja silmät on taas niin uskomattoman kipeät, varsinkin illalla ja ihan yhtäkkiä. Väsyttää mutta en saa unta. Sitten kun "nukahdan", ihan hirveää unta, hikoilen aivan hulluna. Viime yönä vaatteet oli oikeesti litimärkiä kun heräsin ahdistuneena. Mulla on nytkin hiki, mitä helvetin perseilyä tää on?! Sitten piehtaroin taas nihkeänä, kunnes aamulla nukun ookoosti ehkä pari tuntia. Ja ylösnouseminen saa pään tuntumaan tonnin kivenmurikalta. Ja oksettaa.

Vituttaa kun kaikki selittää, että liikunta ja terveellinen ruokavalio parantaa unta. PASKAT. Kun mä liikun ja syön oikein, mä en nuku. Sitten kun mä en nuku, jonkin aikaa mulla saattaa olla niin ylienerginen ja levoton olo, että mä liikun enemmän. Enkä sitten ainakaan nuku. Ja lopulta mä väsyn ja joko vedän naamaani kakkua ynnä muuta kivaa tai vedän laatikon viiniä. Joka saattaa johtaa viikon tai parin "rappioputkeen", jonka aikana mä nukun, syön, juon ja lihon. Ja oon nyt tätä saanut tässä yli vuoden päivät ihmetellä, joten mistään yksittäisestä jutusta ei ole kyse. Joten mitä helvettiä, oikeesti?! Olenko mä vaan tosissaan niin viallinen, jollain niin perimmäisellä fyysisellä tasolla, että en toimi niin kuin muut? Oon kuitenkin yrittänyt ajatella tätä järkevästi ja sanoa, että se on mahdollista, mutta hyvin epätodennäköistä. Ja sitten olen tullut siihen tulokseen, että juu, kyllä, vikaa vaan yksinkertaisesti jollain geenitasolla. Sitä ei lääkkeet tai terapia muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna tulla vaan, kommentit on kivoja!