Kun ei vaan halua elää

Siihen loppu se oksentamattomuus...

Olin siinä työnohjausjutussa, parin tunnin "unien" virkistämänä. Eipä uutta sikäli, nyt vaan on varmaa, että on pakko jatkaa myös ryhmäperseilyä jos on DKT:ssä. Joten haista, terapeuttini, iso paska kun edes vihjasit, että voisin käydä vaan yksilöterapiassa. Oon jotenkin surullinen. Ja masentunut. Koska ei mua vittu kiinnosta ruveta hankkimaan mitään "elämisen arvoista elämää". En tiedä edes mitä se sellainen on ja bottom line tässä mun touhussani on edelleen se, että mä en halua olla elossa. En mä halua elämää. Ainoa syy miksi mä vielä elän on se, että oon liian heikko, saamaton ja laiska, että saisin vedettyä itteni kiikkuun.

On se aika lannistavaa kun sanotaan suoraan, että asioiden muuttaminen vaatii multa ihan saatanasti duunia ja että se on vaikeaa ja raskasta. Että huonompaa on luvassa. Kiva. Kun nyt onkin niin helppoa. Niin kuin viimeiset 10 vuotta. Ja kun ei ole mitään motivaatiota tehdä mitään. Ei mulla ole mitään käsitystä edes siitä minkälaista olis kiva elämä. Olis kaikille helpompaa kun jäisin huomenna auton alle. Varsinkin mulle.

Tulin siis sieltä kotiin aika ahdistuneissa fiiliksissä. Samaan aikaan oli nälkä ja oksetti ihan saatanasti. Ja olin vaan niin vitun väsynyt, että pari tuntia meni vaan peiton alla. Sain käytyä kaupassa ja nakerrettua vähän kaalta ja porkkanaa ja oikeesti kuvittelin, idiootti minä, että saisinkin pidettyä homman kasassa. Ihan ookoosti meni iltaan asti. Seittemän aikaan olin jo melkein lähdössä kaljaostoksille, mutta syöksyin suihkuun. Jonka jälkeen nälkä ja karsee oksentamisen halu. Nyt oli todella kyse vaan siitä, että saan oksentaa. Vaikka pakastekinuskikampa oli yllättävän namia. Mulla on jokin kinuski/karamelli/toffeeobsessio. En vaan vieläkään ymmärrä miten mahalaukku muka toimii. Taas sai 7 kertaa oksentaa. Ja edelleen näin paprikaa, jonka söin ekana. Ne vois saakeli tulla oikeessa järjestyksessä ulos...


Mä olen vaan niin kovin väsynyt.

Ja voi perse kun haluan viiltää suonen auki. iih