Lääkekänni, hih.
Terapia saa mussa aikaan tän. Hirveän halun vaan lakata olemasta, tehdä jotain vahingollista, juoda kännit, KUOLLAKUOLLAKUOLLAKUOLLAKUOLLAKUOLLA
Terapeutti sanoi, että mä oon selvästi muuttunut. Ja oon toki, pystyn puhumaan ja olemaan oma itseni. Mitä mä en pysty tekemään kenekään muun kanssa. Mutta silti mä oon vaan mennyt huonompaa suuntaan.
Mun itsetunto ei oo ikinä ollut näin paska. Siis mä oon laihduttanut yli 20 kiloa reilun vuoden aikana. Siis oikeesti 20. Sehän on paljon, eikö olekin? Vai onko? Kun mulla olis edelleen noin 10 kiloa jäljellä. Miten mä voisin iloita tehdystä kun vieläkin pitäis vaan jatkaa? Ja siis mä paastosin kesän aikana yhteensä melkein 4 viikkoa. Kahdessa erässä. Siis mullahan on hyvä itsekuri. Mutta eihän se ole kun en enää sitä edes yritä. Mä tiedän, etten nyt vaan pysty siihen.
Mä oon vitun hullu. En mä ole ennen puhunut ittestäni niin kuin nykyään. Ja mä joudun todella sanomaan ääneen juttuja, joita en vielä puolitoista vuotta sitten olis kuvitellutkaan kertovani IKINÄ kenellekään. En oo ikinä joutunut myöntämään ja toistelemaan sitä kuinka vitun sekasin oon.
Ja kiva kun rupesin lukemaan ana- ja miafoorumeita. Ehkä mä haluankin olla liian laiha.
Oon myös huomannut, että mulla on ajatuksia, joita ennen pystynyt millään ymmärtämään. Kuten se, että ehkä mä en ansaitse hyviä asioita. Että niiden eteen pitää aina tehdä jotain. Ehkä mä en ansaitse mitään ruokaa, ellen tule salilta aivan täysillä tehneenä. Ja ehkä mun kuulukin polttaa ja kuolla aina vähän lisää.
Oon lievästi sekavassa tilassa, tuli melkoisen jännä teksti, hoh.
Niin itse huomaan myös eksyneensä sille yhdelle sivulle ja hoikka ei riitä, pitää olla liian laiha niin kun sä sanoitkin tossa tekstissä. Mä huomaan kyllä haluavani niin. Mäkin tunnen olevani aika sekaisin ja hirveän pakkomielteinen sen lisäksi. Voimia sulle tähän niin rankkaan elämään! <3
VastaaPoista20 kiloo vuodes on aivan helvetin paljon!!!! ja samoin 4kiloo viikos iha järetöntä.
VastaaPoista(okei kelpais mulllekki, mut kovana treenajana ei oo varaa paastoilla ainkaa viel)
Se on rankkaa siin vaihees ku joutuuu alkaa sanomaan sellasii asioit ääneen jotka on tottunu pitämään oman pään sisäl jossain mustas betonilaatikos..Ja olo muuttu viel kurjemmaks kun sanoo ne, koska sillo niist tulee totisesti totta, koska joku muuki on siin vaihees kuullu sen, joten .. toivottavasti tajusit mun pointin nyt täs.
Kyl sitä itekki tos pari viikkoo sit kun kävin psykologil ekaa kertaa pariin vuoteen, ni ei siin tarvinnu ku yks sana sanoo ääneen, asioista jotka oli romuttanu mun mieltä jo jonkin aikaa, ni murenin siihen ihan palasiks (aloin itkee).
Sitä kutsutaan asioiden purkamiseks. Pois pään sisältä kuormittamast ees gramman vähemmän.
Voimii♥