Hupsis, kuinkas se ny sillattiin män?

Olin huikeasti yhden päivän oksentamatta. Tänään yhtäkkiä se vaan jotenkin menikin niin, että ensin söin liikaa mun oikeesti yllättävänkin hyviä soijapyöryköitä ja kun peli tuntui jo menetetyltä vedinkin sit perään reilu puoli litraa suklaajäätelöä. Kyllä se oksennus tuli, mutta vaikeasti, hyvin vaikeasti. Vituttaa. Ja vituttaa eilinen vanhempien luona syöty perunamuusi ja raakakakku ja croissantti. Niin kun mähän en mitään hiilareita tai muutenkaan ylimääräistä tarvi. En ede yrittänyt oksentaa kun pääsin kotiin kun syömisestä oli siinä vaiheessa jo useita tunteja. Voihan vee. Ja oon vielä niin saatanan läski-idiootti, että "tosissani" selitän äitille kuinka haluan kokkailla ja leipoa ja kokeilla raakakakkuja. Se osti mulle sauvasekoittimenkin ja oltiin tänään kaupassa niin olis tosissaan aineksiakin vaikka mihin. Kiva nyt saatana sitten. EN MÄ SAA MITÄÄN SYÖDÄ Eikö se muka oikeesti tajua, että mä vaan ajattelen?! Haaveilen, mietin, esitän... No ei tietenkään, hulluahan sellanen olis.

Paino pomppii koko ajan edetakaisin. Ärsyttää. En mä tiedä oonko lihonut vai en. Se on ollut tosi epävakaa viime paaston loppumisesta eli elokuusta lähtien. Ja kun aina se on kuitenkin liikaa. Kunnon laihdutusajatukset on taas ollu mielessä. Oon tässä viikkoja yrittänyt lähinnä olla lihomatta. Haluaisin vaan edelleen ne loput liikakilot helvettiin, oon niin ällö. Meen kuntosalille tutustumiskäynnille maanantaina. Hävettää jo valmiiksi. Mut olis se paljon parempi kuin oksentamiseen luottaminen. Tai syömättömyys, joka tuskin edes onnistuisi. Ja kun mun on vaikea syödä vaan vähän. Niin olishan se kiva kun ei sellaisista normaalimääristä lihoisi kun kuluttaisikin jotain.