Kyllä on vaikiaa

Meen huomenna tökittäväksi. Niin törkee sää, ettei huvita lähteä kastumaan kun voin mennä huomennakin. Karsee päänsärky kun en meinannu nukahtaa ja heräsin aikasemmin kuin yleensä. Korvat soi todella inhottavasti. Helkkari alkaa mennä hermot tähän väsymykseen. Se alkaa olla sellasta, että asiat jää tekemättä. Kauan mä oon ollut kyllä väsynyt, mutta aina on saanut revittyä ittestänsä vaikka mitä irti kun on ollu pakko. Nyt alkaa jäädä asiat tekemättä tai ainakin lykkääntyy koko ajan eteenpäin. Mulla kesti melkein viikko saada haettua lyrican lopettamisannos apteekista. Dkt-ryhmän vetäjät ja mun terapeutti olis halunnu tavata ja jutella siitä miksi mun on niin vaikea mennä sinne. Se olis ollu aamulla, niitä polttareita edeltävänä perjantaina eli en vaan jaksanut. Eilen oli dkt-ryhmä ja lähdin taas puolessavälissä kun en vaan jaksanut istua siellä. Mun asunto ei oo aikoihin ollut näin törkeessä kuosissa, mutta en helvetissä jaksa siivota. Suihkustakin on tullu kauheen raskasta, oon jo viikkoja sitten luovuttanut sen suhteen, että tekisin sen joka päivä. Mikä on tosi kiva kun hikoilen joka saatanan yö niin ällöttävän paljon.

Itkettää. Taas. Mut en saa sitä aikaiseksi yksin. Edelleenkään.

Inha levottomuus taas. Syömisen jälkeen on alle tunnin päästä taas ihan hirvee nälkä. Ei mun aineenvaihdunta kovin pysähdyksissä voi ainakaan sen perusteella olla. Oon tässä puolisen tuntia jahkaillat sen kanssa mitä söisin ja nyt olis ruoka-aika. Tosissani meinasin syödä vähän joltain sessiointikerralta jääneitä ranskalaisia, mut kun punnitsin sen annoksen, se näytti niin pieneltä, että en uskaltanu. Jos sit tuleekin sellasesta määrästä vaan paha mieli ja haluun vaan lisää. Ruokaa olis, mut oon tota samaa syöny jo reilun viikon, eikä huvita yhtään. Mitään en tee mieli, paitsi jotain hiilarimättöä.

Oikeesti rupee kyllä vähän itteäkin mietityttämään tää mun kuntoni. Eilen oli taas flunssainen olo, nytkin oon aivastellut. Ja äsken huomasin, että tuli vähän verta nenästä, viimeksi myös sunnuntaina kun yritin oksentaa, eikä se meinannu loppua millään. Siltikään mä en vaan saa laitettua sitä ruokaa suuhuni. Ja edelleenkin hoen ittelleni sitä, että en oo laiha vaan ihan normaalipainoinen, joten en kai mä voi kovin aliravittu olla. Eilen kyllä mietin sitä, että vähintäänkin nää univaikudet vie aivokapasiteettia niin paljon, että ehkä mä en pystykään enää ajattelemaan ihan kaikkea ja näkemään mun tilannetta ihan selkeästi. Koska mä olin erittäin poikkeuksellisesti pirteä lauantaiaamuna ja vasta silloin oikeasti tajusin kuinka väsynyt mä oon jatkuvasti. Lihaksiinkin on ruvennut vähän sattumaan. Ja nyt kun kirjotan tätä tuntuu, että mun sanavarasto on kutistunut ihan hemmetisti. Ja en oo yhtään varma onko mun pilkut oikeissa kohdissa.

Tekis vähän koko ajan mieli soittaa terapeutille ihan vaan, että saisin itkettyä tätä kaikkea jotenkin ulos musta. Ja aina kun meinaan syödä, haluaisin soittaa sille. Koska ruoasta on nyt tullut lähinnä vaan inhottava juttu. Syöminen tuntuu niin turhalta ja kaikki ällöttää. Aivan uskomatonta kyllä kuinka nopeesti voi seota näin täydellisesti. Tää on muuttunut parissa kuukaudessa aivan täydeksi helvetiksi.