Ahdistaa

Edelleen sama olo.
Pitäisi mennä nukkumaan, mutten halua.
Huomenna psykiatri. Se ihana, ainutlaatuinen ihminen.
Joka saa mut uskomaan, toivomaan.
Ja putoamaan vaan korkeammalta.

Haluaisin viiltää, mutten taida enää osata. Sille on jotenkin herkistynyt hirveesti. Pikkunaarmuja ja mä lopetan. Ja sitten vaan vituttaa enemmän.

Haluaisin hakata itteäni. Rikkoa luita.
Mun unelmani on hajottaa omia sormia. Oon vähän hakannut kättä käsipainolla. Ja naamaa.
Ihania mustelmia. Mutta eihän ne riitä.
Mulla ei ole ikinä mennyt luita poikki. Edes murtunut. Haluaisin kokea sen. Miltä se tuntuu.
Mä haluan kokea kaikenlaista kipua. Miltä eri asiat tuntuu.
Aika traagista varmaan normaalille ihmiselle.
Että unelmoi luiden murtumisesta.
Mä en muusta haaveile.

Tai okei. Haaveilen laihuudesta.
Mutta se on kaukainen unelma. Tuskin tulee koskaan tapahtumaan.
Tänään en tosin syönyt mitään. Koska en mennyt lenkille. Koska olen laiska.
Jos ei tee mitään, ei saa syödä.
Sehän on vaan järkevää.
Varsinkin kun eilen meni saatanamoinen määrä leipää. Oikeesti, leipää! Kuinka tyhmä mä voin olla? Leipä ei edes muutenkaan sovi mulle. Ja sitten mä vaan vedän. Syön vaikka mahaan sattuu.
Niin ja olihan siinä pari donitsiakin. Mahtavaa. Vitun Lidl.
No, tuli vähän korjattua sitä vahinkoa. Ja yllättävän helposti meni.
Vaikka oli se loppuleipä tossa pöydällä.
Enkä tarvinnut oikeastaan edes tapella.
Jännä.