Löllykkä oon mä

Joo, se paniikkipäivä... Perseelleen meni, ylläri. Soitin uudestaan terapeutille ja se vastas. Kehotti mua olemaan rehellinen ja sanomaan, että on vaikeeta kun on ruokaa ja en voi laskea kaloreita. No en todellakaan pystynyt mihinkään sellaiseen. En laskenut sen salaatin kaloreita, vitutti niin saatanasti, koska niinhän se meni, että sain loput mukaani. Pystyin kuitenkin edellisten salaatti"reseptien" perusteella arvioimaan aika hyvin, joten se ei ahdistanut niin pahasti. Mutta se vitun makea saa mut aina sekoamaan. Olisin voinut ottaa vaan vähän tai edes vaan kerran, mutta ei, otin kolme kertaa, koska se oli vaan niin saakelin hyvää. Ja siinä hetkessä kun söin, tajusin kyllä, että tulee liikaa kaloreita, enkä uskalla oksentaa vanhempien luona. Tajusin, että voin vielä lopettaa tähän yhteen palaan. Mutta en vaan pystynyt. En syö mitään sokeria normaalisti. Ja se vaan sai mut sekoamaan, vähän niin kuin alkoholi, kaikki tuntui ihanalta ja helpolta, eikä vaan pystynyt välittämään. Sitten kun olin syönyt ja rupesin selviämään sokerihumalasta, tuli hirveä katumus ja halusin vaan oksentamaan. Oli ihan hirveetä kun jouduin vielä odottamaan sen aikaa kun sisko halusi kokeilla toisen siskon vaakaa, jolla voi mitata rasvaprosentin. Mikä oli muutenkin ihan hyödytöntä, koska ei tollanen kotilaite ole luotettava kuin heti aamulla, joten se näytti ihan naurettavia lukuja. Ja koko ajan se sokeri ja rasva imeytyi lisää. Yritin vielä ajatella järkevästi. Kyllähän normaalit ihmiset syö välillä tollasta. Saman verran mun laiha siskonikin söi. Ja ajattelin sitä, kuinka keho alkaa jumittaa, hampaat kuluu, maha ei tykkää. Mut sit se lihomisen pelko on vaan niin kauhee. Ja koska en syö sokeria, pelotti, että tollasen sulattaminen johtaa taas kauheeseeen hiilarihimoon. Sen voi sentään saada pienemmäksi jos oksentaa. Ja todellakin oksensin heti kun pääsin kotiin, pakkohan mun oli. Ja kieltämättä olin taas perkeleen tyytyväinen kun oksensin, helpotti todella paljon. Heitin jonkinlaista arviota ja söin kuitenkin sen jalkeen, joten yritin heti palata normaalitilaan. Seuraava päivä oli kyllä yhtä taistelua oksennushimoa vastaan. Teki niin mieli sokeria. Hyi jos olisin antanut sen paskan jäädä sulamaan kokonaan, minkälainen se himo olis sitten ollut. Muutenkin seuraava päivä oli tosi huonovointinen, kaikki ruoka oksetti.

Yllättävän hyvin kuitenkin oon jo palautunut. Ei tullut sellaista jumitusta kuin aikaisemmin. Paino jopa alempana kuin koskaan tänään. Mä olin ajatellut, että sitten kun pääsen tällaisiin lukemiin kehtaisin oikeesti sen kertoakin. Mut nyt sanon vaan, että aamupaino on jo jonkin aikaa ollut normaalipainon puolella. Mikä tuntuu todella typerältä kun oon tällainen löllykkä edelleen. Varsinkin vatsa on aivan saakelin kamala. Senkin takia, että ihoa on aivan liikaa. Se tulee aina olemaan löysä. Kuten käsivarretkin. Ihan kiva. 23-vuotias ja näytän siltä, että mulla olis vähintään 3 lasta. Hyi vittu.

On muuten aika jännää kuinka mun ajattelu on muuttunut. Pystyn näkemään ruoan enemmänkin polttoaineena kuin koko elämän tarkoituksena. Vaikka edelleenkin ajattelen koko ajan ruokaa ja mulla menee ihan törkeesti aikaa sen tekemiseen. Ja nautin siitä, teen hyvää ruokaa. Mut pariin kertaan oon oikeesti saanut puolipakolla lapata ruokaa suuhuni, jotta saisin tarpeeksi kaloreita. Ihan senkin takia, koska teen aika vähäkalorista ruokaa. Kun käyn siellä salilla kuitenkin noin joka toinen päivä. Eihan siitä mitään hyötyä ole jos ei mitään jaksa siellä tehdä. Tai ei anna keholle tarpeeksi ravintoa sen jälkeen. Eilenkin maha oli niin hemmetin täynnä, mutta kaloreita oli "vaan" 1593 ja olin muutamassa jumpassa. Menin sit vielä illalla röökille ajatellen, etten vaan jaksa syödä enää. Röökistä tuli aivan järjettömän huono olo, oli oikeesti lähellä, ettei oksennus vaan tullut. Selvä merkki siitä, ettei oo syöny tarpeeksi. Onneksi mulla on nyt proteiinijuomajauhetta, sain sellasen sentään alas ja se paransi kyllä oloa. Nytkin kun oon aamupalan vasta syönyt, ylösnouseminen saa aikaan huimausta, joten vähän niin kuin pakko syödä. Järkyttävää.