Eilisilta oli kauhea. Pää oli niin helvetin kipeä. Nuokuin koko illan kunnes menin joskus kahdeltatoista nukkumaan. En kauaa ehtinyt pyöriä sängyssä kun lempparimahakipuni palasi taas. Olipa ihanaa taas potea karseaa tuskaa kun väsytti niin hemmetisti, että tuskin pystyin istumaan. Makuulla vaan sattuu enemmän. Harkitsin jo kyynärtaipeen viiltämistä auki, koska siitä seuraava tajuttomuus antaisi hetken rauhan. Kiduin siinä sitten jonkin aikaa kunnes pääsin takaisin nukkumaan ja nukuinkin sitten kolmeen iltapäivällä. Ja onneksi, koska alkoi tuo univaje todella ottaa päähän, kirjaimellisesti.
Pari tuntia sain olla rauhassa, olin sen verran energinen, että jopa siivosin. Ja tattadaa: join vettä josta seurasi lisää tuskaa. Mahalaukku täyttyi ilmasta, laitoin sormet kurkkuun ja oksensin ilmaa. Ihan normaalia, tavallisia vatsavaivoja. Tuskailin taas kun en muutakaan voinut. Nyt näköjään sattuu mahaan kun se on tyhjä, sepä kiva. Nousen kolmen tunnin välein syömään, toki.
Mä en vittu jaksa tällasta. Itkin sitä kun en vaan jaksa kärsiä koko ajan. Joka päivä johonkin sattuu. Mahaan, päähän, niskaan, hartioihin, silmiin, polviin, selkään. Kaikessa on jotain vikaa.
Minussa on vikaa. Mitään muuta olekaan kuin vikaa.
Ui ihana kommentti, kiitos <3
VastaaPoista