Koiria <3 Pieniä riehupellejä. Kolme kappaletta. Juoksivat niin kuin hullut. Vain yksi osaa uida, toiset kaksi vinkuu ja haukkuu rannalla, mutta ei vaan uskalla. Kaikilla taisi olla kivaa, ainakin ne vaikutti siltä. Ja ne oli niin väsyneitä. Väsynyt koira on onnellinen koira.
En edes yrittänyt pitää näppejäni erossa mun mursustani. Se on liian ihana. Ja niin hyvän tuoksuinen, varsinkin kun se on vähän ollut järvessä. Aamulla mietin, että mitenkähän taas päiväni kulutan kun sisko soitti ja kysyi tulenko mukaan vanhempien luo. Olin niin iloinen siitä, että näen oman muruni, melkein itkin.
Nyt vaan huomaa taas kuinka paljon mä olen ollut siellä viime aikoina. Alkaa taas palaa hermo niin todella helposti. Ihmiset huutaa, mässyttää, puhuu päälle, niiden kommentit on typeriä. En vaan tykkää niistä ihmisistä. Ja väsyin todella pahasti. Ja pää tuli todella kipeäksi. Joten hain vähän kaljaa. Ja haluaisin viiltää niin kovaa. Mulla on koko ajan päässä kuvia isoista, pitkistä ja leveistä viilloista. Kaulassa, kädessä, jaloissa. Mutta en tiedä yritänkö edes. Mun puukkokin on ihan koskematon.
Mun päivähän on ollut ihan hyvä kun sain karvakersojen kanssa hengailla. Silti voisin ihan hyvin kupsahtaa tähän paikkaan.
Mun terapeutti oli vissiin soittanut tänään kun oltiin ulkona. Huomasin sen pari tuntia sitten, mutta en soittanut takaisin. Voin vaikka sanoa sille, etten huomasin sen liian myöhään. Ei vaan huvita. Ei kiinnosta. Mä olen todella tykännyt näistä parista viikosta kun ei ole ollut mitään terapiapelleilyä. Ja tää on tuntunut vaan hyvältä. Ja ärsyttää taas kun se on niin epäluotettava. Se ei ikinä soita silloin kun se on luvannut. Ei toki sinänsä mitään merkitystä, mutta ei se ainakaan yhtään luotettavammalta mun silmissä vaikuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna tulla vaan, kommentit on kivoja!